Tag: ympäristö

Talvivaara 11: Kunnostuksen hinta?

 

Koska uskon yleisellä tasolla ketjuun “vale – emävale – tilasto – liiketoimintasuuunnitelma”, en ole juurikaan tuhlannut aikaani tutkiskelemalla Talvivaaran raha-asioita.

Ympäristövaurioiden korjaamiskuluille pystyin nyt kuitenkin tekemään karkean mutta perustellun kertaluokka-arvion: 20-30 miljoonaa euroa. Päädyin lukuun yhdistelemällä muutamaa tietolähdettä. Tämä on alaraja: luvussa ei ole mukana varsinaisia ympäristöinvestointeja (vedenpuhdistus, uudet padot), vaan ainoastaan tärveltyjen lähivesien kunnostus.

Talvivaara on tehnyt kunnostusvaatimuksesta valituksen, eikä tiettävästi tällä hetkellä ole tekemässä asialle mitään muuta. Tässä hintaluokassa kuitenkin liikutaan, mikäli yhtiö joskus saadaan pakotettua korjaamaan jälkensä.

Muita Talvivaara-kirjoituksia: Talvivaara.

Tietolähde 1: Pohjois-Suomen AVI, päätös 31.5.2013

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto myönsi 31.5.2013 toukokuun lopussa Talvivaaralle uuden vesiluvan. (Lyhyt yhteenveto AVIN sivuilla, lisäksi kaikki materiaali. Päätös pdf-muodossa, 191 sivua, päätökset sivulta 165 eteenpäin).

Luvassa on tiukkoja ehtoja mm virtaamalle ja haitta-aineiden pitoisuuksille. Päätöksen mukaan yhtiön on viipymättä ryhdyttävä toimiin jo pilattujen järvien kunnostamiseksi. Tämä on periaatteessa ensimmäinen kerta, kun Talvivaaraa on virallisesti vaadittu kunnostustöihin. Kunnostusvaatimus on määräys F (sivu 166):

”Luvan saajan on ryhdyttävä viipymättä toimenpiteisiin Salmisessa, Kalliojärvessä ja Kalliojoessa sekä Ylä-Lumijärvessä, Lumijoessa, Lumijärvessä ja Kivijärvessä jätevesipäästöjen aiheuttamien  pilaantumishaittojen vähentämiseksi vesistöjä kunnostamalla.  …. Eri kohteiden kunnostusvaihtojen tarkastelut, niiden pohjalta laadittavat kunnostussuunnitelmat sekä kunnostusten edellyttämät  lupahakemukset on toimitettava aluehallintovirastoon 30.6.2014 mennessä. “

Talvivaara on odotetusti tehnyt päätöksestä valituksen, jossa se vaatii kumoamaan tämän vaatimuksen (pdf, kohta 3.3, sivu 7). Perusteluna on se, että lupaviranomaisella ei ole toimivaltaa antaa sellaisia vaatimuksia, jotka perustuvat vaurioihin, jotka johtuvat siitä että aiempia lupaehtoja ei ole noudatettu. Talvivaara suostuu tällaisen vaatimuksen vastaanottamaan ainoastaan Kainuun ELY-keskukselta, jonka se katsoo olevan toimivaltainen viranomainen.

Todennäköisesti mitään puhdistustoimia ei tulla aloittamaan ennen kuin valitus on käsitelty, mikä tyypillisesti on kestänyt lähes vuoden. Kainuun ELY-keskuksen historian ja Talvivaara-yhteydet tuntien KaiELY ei tule itse tällaista vaatimusta esittämään (ks Talvivaara 7, Talvivaara 8, Talvivaara 9, Talvivaara 10). Prosessi on nyt kuitenkin lähtenyt pyörimään, ja Talvivaara pystynee estämään nämä kulut lähinnä jatkuvalla valituskierteellä.

Tietolähde 2: Pöyryn tekemä kunnostustarpeen arviointi, 5.7.2013

Talvivaara on pari viikkoa sitten toimittanut AVI:lle 5.7.2013 Pöyryn tekemän kunnostustarpeen arvioinnin (pdf). Kyseessä on siis yhtiön tilaama ja maksama selvitys, joten se tuskin ainakaan liioittelee kunnostustarpeita. Siitä huolimatta arvion suosittelemat kunnostustoimet ovat varsin massiivisia. Arviossa todetaan (kohta 6.2.2, sivu 35): “Ongelmista keskeisimpiä ovat suolaantumisesta johtuva kerrostuminen haittailmiöineen sekä sedimentin pintaosien likaantuminen kaivospäästöjen johdosta. Todennäköistä onkin, ettei ulkoisen kuormitusten pienentäminen tavoitetasolle enää  riitä yksinään järvien tilan parantamiseen, vaan järviin tulee kohdista myös aktiivisia  kunnostustoimia.”

Pohjassa on mm erilaisia raskasmetalleja niin paljon, että ne haittaavat järvien eliöstöä. Akuuttia tarvetta tarkennetaan (kohta 7.1, sivu 36): “Aktiiviset kunnostustoimet onkin näin alkuun kohdennettava joko Kivijärveen  tai Salmiseen. Mikäli toimien kokemukset ovat hyviä, voidaan toimenpiteitä sitten tarvittaessa toistaa myös Kalliojärven osalta.”

Raportissa esitetään erilaisia kunnostusmalleja, mm pohjien ruoppausta ja likaantuneen alusveden poispumppausta. Koska pohjaliete on saastunutta, pumppauksessa jouduttaneen käyttämään erityismenetelmiä. Lisäksi saastuneen lietteen jälkikäsittely vaatii erityistoimia.  Likaantunut alusvesi suositellaan käytettäväksi kaivoksen biokierrossa, eli lisäämään entisestään kaivosalueelle hätävarastoitua jätevesimäärää.

Suositukset eivät  sido Talvivaaraa, mutta ovat suuntaa-antavia. Tätä kautta on mahdollista saada hinnalle ainakin kertaluokka-arvioita, vaikka esitetyille toimenpiteille ei ole esitetty minkäänlaisia kustannusarvioita.

Kivijärven pinta-alaksi ilmoitetaan raportissa 125 hehtaaria, Salmisen 10 hehtaaria, ja Kalliojärven 30 hehtaaria, yhteensä noin 160 hehtaaria (1.6 miljoonaa neliömetriä). Jos voidaan arvioida ruoppauksen neliömetrihinta, saadaan arvio kokonaiskustannuksista.

Tietolähde 3: Varkauden Hyryslahden ruoppaus, YVA-selostus, 2.5.2013

Neliömetrihintaa ei löydy mistään valmiina, koska tämäntyyppisiä projekteja ei ole Suomessa tehty. Melko samantyyppinen hanke on kuitenkin Varkauden Huruslahden ruoppaus (YVA-selvitys pdf-muodossa, 162 sivua, päiväys 2.5.2013). Huruslahden pohjaan on vuosikymmenten teollisen toiminnan  aikana kertynyt erilaisia haitta-aineita, mm orgaanisia tinayhdisteitä. YVA-selvityksessä suositeltiin pohjan ruoppausta ainakin pahimmin saastuneille alueilla.

Taulukossa 4-2, sivulla 29 esitetään Huruslahden ruoppauksen hinta-arvioita. Neliömetrin hinta ei tämän mukaan käytännössä riippuisi ruopatusta pinta-alasta, vaan olisi välillä 30-40 EUR/neliömetri. Koska kyseessä on vasta suunnitelma, todellista hintaa ei vielä tiedetä, eikä myöskään tarvittavaa ruoppauspinta-alaa.

(Kuva 1: Huruslahden ruoppauksen kustannusarviot. LÄhde: Huruslahden YVA-selvitys)

Taulukosta selviää ainakin valtava vaihteluväli, johon hinta voi asettua. Koko Huruslahden pinta-ala on suunnilleen sama kuin Talvivaaran järvien pinta-ala, 1.6 miljoonaa neliömetriä. Tällöin hinta-arvio olisi 50-65 miljoonaa EUR. Toisaalta Huruslahdesta saatetaan puhdistaa vain pahimmin saastuneet alueet, jolloin hinta jäisi hieman yli miljoonaan euroon.

Toteutuneista hankkeista löytyy mm Gallträsk-järven kunnostus, jossa kahden hehtaarin ruoppaus maksoi noin miljoonan (50 EUR per neliömetri). Megaprojekteissa neliöhinta oletettavasti laskee, mutta toisaalta Pöyryn raportin mukaan Talvivaaran saastuneiden maamassojen läjitys on hankalampaa kuin normaalisti. Hinta siis tuskin on ainakaan alimmalla 30 EUR/m2 tasolla.

Oma arvio: 20-30 miljoonaa euroa

Mihin kohtaan haarukkaa Talvivaara luultavasti asettuisi? Huruslahden tilanteessa metallipitoisuudet pohjassa on melko suoraviivaista selvittää, jolloin tehtäväksi jää piirtää pitoisuuskartta, ja sen jälkeen päättää, minkä raja-arvon alapuolella ei enää ruopata.

Talvivaaran sulfaattipitoisuuksien määrittely on hankalampaa, samoin kuin alusvesien kontaminaatiotasot.  Pöyryn raportista saa kuitenkin jotain suuruusluokka-arvioita. Raportissa ei valitettavasti ole esitetty Kivijärven syvyyskarttaa, joka antaisi tässä tapauksessa merkittävää tietoa. Pienemmästä Kalliojärvestä syvyyskartta kuitenkin esitetään (kuva 2). Kalliojärvi on melko matala järvi, jossa on muutama kuuden metrin syvänne.

(Kuva 2: Kalliojärven syvyyskartta (Pöyryn selvitys, s 33)).

Käytännössä sulfaateilla saastunut vesi on raskaampaa kuin puhdas, ja kerääntyy siksi ennen muuta syvänteisiin. (Tämä on myös perussyy miksi se on biologisesti tuhoisaa: kun pohjavesi on raskaampaa, normaali kevätkierto epäonnistuu eikä pohjalle pääse missään vaiheessa hapekasta pintavettä. Siksi pohja kuolee).

Silmämääräisesti arvioiden korkeintaan neljäsosa järvestä olisi yli neljä metriä syvä, ja kuusimetristä vettä olisi ehkä kymmenesosa pinta-alasta. Jos ajatellaan että lähinnä syvänteet pitäisi puhdistaa, tämä antaisi jonkinlaiseksi aivan ehdottomaksi alarajaksi 10-20% Kalliojärven pinta-alasta.

Mikäli sama 10-20% pätee myös Kivijärvessä (1.2 miljoonaa neliömetriä), ensimmäisessä vaiheessa puhdistutarve olisi 120 000 – 240 000 neliömetriä.  Tällöin kokonaiskustannus liikkuisi välillä 4-12 miljoonaa euroa. Ääritapauksessa, mikäli jouduttaisiin puhdistamaan kaikkien järvien koko 1.6 miljoonaa neliömetriä, hintahaarukka olisi 50-80 miljoonaa euroa.  Jos todellinen kustannus olisi lähellä näiden ääripäiden keskiarvoa, kustannus olisi 20-30 miljoonaa euroa.

Onko tämä paljon vai vähän?

Periaatteessa en koske ollenkaan talousasioihin, koska puuttuu sekä ammattitaito että mielenkiinto. Teen kuitenkin osittaisen poikkeuksen, ja koitan ymmärtää mitä 20-30 miljoonaa euroa itse asiassa “tarkoittaa”. Kaivosala on pienten marginaalien miljardibisnestä, jolloin on vaikea suhteuttaa lukua mitenkään. Mikäli Talvivaara olisi hyväksynyt AVI:n päätöksen, sen olisi täytynyt sijoittaa rahat käytännössä heti.  Valituksen tekeminen tarkoittaa, että yhtiö saa lisäaikaa. Kuinka suuri taloudellinen suonenisku kunnostus sitten olisi ollut?

Vertailuna: joidenkin arvioiden mukaan Talvivaaran säästöt uusimmissa yt-neuvotteluissa olisivat noin 10 miljoonaa euroa (Taloussanomat 19.7.2013). Tämä vaatisi siis 250 työntekijän irtisanomisen. Noinkaan veret seisauttava toimenpide ei siis riittäisi maksamaan kuin osan kunnostuskuluista.

Periaatteessa Talvivaaralla pitäisi kyllä olla rahaa nimenomaan ympäristöinvestointeihin. Yhtiö keräsi kevään ylimääräisessä osakeannissa 260 miljoonaa euroa, josta velkojen maksun jälkeen käyttöpääomaksi jäi hieman alle 200 miljoonaa euroa (Yle 8.3.2013).  Juuri ympäristöinvestoinnit olivat yksi syy, jolla antia perusteltiin. Esimerkiksi valtionyhtiö Solidium osallistui antiin lähes 50 miljoonalla eurolla ja on nyt yhtiön suurin omistaja (Kauppalehti 15.4.2013). Merkittävänä perusteluna oli nimenomaan tarve korjata aiheutetut ympäristövahingot (Yle 14.2.2013).

Käytännössä näyttää siltä, että tällaista rahaa ei osakeannista huolimatta ole. Yhtiö on jo nyt jäämässä jälkeen tulostavoitteistaan (Yle 19.7.2013).  Erään arvion mukaan yhtiön kassa saattaa tyhjentyä jo vuoden 2014 alussa, ellei merkittävää nousua tapahdu (Arvopaperi 20.7.2013).

Asiaa pahentaa se, että lähijärvien kunnostus ei oikeastaan ole investointi. Wikipedia-määritelmän mukaan “investointi on yleensä suuri sijoitus, jonka oletetaan maksavan itsensä pitkällä aikavälillä takaisin”. Talvivaaran kannalta hyviä ympäristöinvestointeja olisivat esimerkiksi puhdistuslaitokset tai patojen vahvistukset, koska ne auttaisivat yhtiötä jatkossa toimimaan ympäristöluvan mukaisesti. Kunnostaminen sen sijaan on vanhojen virheiden paikkailua, eikä tuota yhtään mitään. Tässä vertailussa 20-30 miljoonaa on siis karmea kuluerä, ja on helppo uskoa, että motivaatio maksaa on matala.

Varsinaisten ympäristöinvestointien hinnasta ei ole tietoa. Esimerkiksi jätevedenpuhdistamojen hinnan Talvivaara arvioi ennen marraskuun 2012 vuotoa olevan 4-25 miljoonaa euroa (Suomen Luonto 13.4.2012). Vuoden 2013 aikana paljastuneet systeemitason ongelmat viittaavat kuitenkin siihen, että tämä on ollut optimistinen arvio. Jätevesiä on miljoonia kuutiometrejä enemmän kuin vuoden 2012 alussa kerrottiin, eikä niitä tuolla laitteistolla puhdisteta. Uusia tarpeita ovat mm hätäpatojen pohjien tiivistämiset ja uusien altaiden rakentamiset. Näidenkin hinta liikkunee kymmenissä miljoonissa.

Viime kädessä on vain yksi yksikäsitteinen numero: 31 miljoonaa euroa. Tämän kokoinen on Talvivaaran ympäristövakuus (Kainuun Sanomat 13.11.2012). Tämä määrä on siis välittömästi käytettävissä ympäristövaurioiden korjaamiseen, mikäli yhtiö ajautuu konkurssiin. Vakuus käytännössä riittäisi korjaamaan lähijärvien vauriot. Se ei kuitenkaan riittäisi enää muihin toimenpiteisiin, joita kaivoksen hallittu alasajo edellyttäisi.

Muita Talvivaara-kirjoituksia: Talvivaara.

Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia. 

Talvivaara 9: Kaiken turhuudesta

“Jos kaivos toimisi tällä tavalla Helsinki-Tampere-Turku-kolmion sisällä, se olisi ajat sitten suljettu ja vastuulliset johtajat ja viranomaiset tutkintavankeudessa. Kun se toimii Kainuun korvessa jossa “ei ole ketään”, ketään ei asia kiinnosta. Miten tämä muka voisi olla oikein?”

Tämä on uskoakseni viimeinen Talvivaara-bloggaukseni. Tähän saakka minua on motivoinut ymmärtäminen: olen yrittänyt systeemitasolla ymmärtää, mikä kaivoksessa mättää. Mutta näin viimeinkin valon, kun aloin hahmottaa liitteiden A ja B mekanismeja. Nyt tajuan, että ei ole mitään ymmärrettävää.

 Muita Talvivaara-kirjoituksia: täällä. 

Mikä poksautti kuplan?

Käytännössä kaksi viime viikon uutista käänsi lopulta pään. Kaivoksen hätäpatojen valvoja, eli Kainuun ELY-keskus, vaati että Talvivaara saa juoksuttaa valtavasti ylimääräisiä jätevesiä ohi hätäpatojen, koska patojen “rakentamisen materiaalivaatimusten täyttymisestä ja laaduntarkkailusta ei ole täyttä varmuutta”. Tärkeä havainto huhtikuussa, mutta sama viranomainen on marraskuusta asti nimenomaan vastannut juuri tämän rakentamisen materiaalivaatimusten täyttymisestä ja laaduntarkkailusta. Sama viranomainen vieläpä vastaa kaikkien Suomen kaivospatojen rakentamisen materiaalivaatimusten täyttymisestä ja laaduntarkkailusta.

Vastaava niitti oli Suomen Luonnon artikkeli, jossa huomattiin että uraanin talteenottolaitos on hieman riskialttiin näköisesti rakennettu vuotaneen kipsisakka-altaan viereen. Laitokselle ei ole lupaa mutta se on tehty silti. Mitään riskiarviointeja ei ole tehty, koska kipsisakka-altaat eivät virallisesti voi vuotaa, koska niissähän ei virallisesti saa säilöä vettä ollenkaan, ja vaikka niissä nyt onkin luvanvastaisesti säilötty vettä ja ne ovat nyt vuotaneet jo kaksi kertaa, niin kumpikaan vuoto ei ole hallinnollisesti mahdollinen. [Edit: altaat ovat itse asiassa vuotaneet jo neljä kertaa, hallinnollisesti mahdottomalla tavalla]. 

[Edit klo 14:24: noin tunti tämän kirjoittamisen jälkeen Yle tiedotti, että Talvivaara on tehnyt poikkeuspoikkeuspoikkeusimoituksen, joka ehkä lisäisi 1000 kuutiometriä arvoon JE liitteen 2 kohdassa 28. Tämä vahvistaa perusväitettäni. Missään ei ole mitään järkeä].

Neuvostoliittoa tutkimassa

Systeemin tutkimisen kannalta Talvivaara-ELY-kombinaatti on Neuvostoliitto. Jokainen numero on joko  epävarma,  muuttuva, virheellinen, tai tahallaan harhaanjohtava. Jokainen numero voidaan muuttaa toiseksi hallinnollisella päätöksellä (julistamalla poikkeustila), tai tarvittaessa kaikki numerot voidaan nollata (julistamalla poikkeustilan poikkeustila).

Ei kukaan täysjärkinen yrittänyt Neuvostoliittoakaan enää 80-luvulla “ymmärtää” sen virallisten lukujen perusteella. Mahdollisesti apokryfisen tarinan mukaan neuvostotraktoreiden tuotantoa alettiin jossain vaiheessa mitata kilogrammoina. Traktoritehtaat lisäsivät välittömästi kaikkiin traktoreihin pari tonnia lyijypainoja. Paperilla nerokasta ja kustannustehokasta, kun saatiin enemmän kiloja pienemmällä vaivalla.  Hällä väliä että yliraskaat traktorit upposivat peltoihin.

Arvopohjainen mielipide

Jokin koherentti loppupäätelmä olisi silti hyvä tehdä ennen kuin lopettaa. Faktoja ei ole, koska koko tietoa tuottava mekanismi on neuvostoliittolaisen absurdi. Jos päätelmiä ei voi tehdä faktapohjalta, on ne tehtävä arvopohjalta.  En edes yritä väittää että alla oleva olisi loogisesti timanttista ajattelua. Mutta näin kuitenkin ajattelen:

Jos kaivos toimisi tällä tavalla Helsinki-Tampere-Turku-kolmion sisällä, se olisi ajat sitten suljettu ja vastuulliset johtajat ja viranomaiset tutkintavankeudessa. Kun se toimii Kainuun korvessa jossa “ei ole ketään”, ketään ei asia kiinnosta. Miten tämä muka voisi olla oikein?

Mikäli Kainuu on samaa valtiota kuin muu Suomi, on lähdettävä siitä että samat säännöt ja lait koskevat kaikkia. Tottakai on oltava valtavasti paikallista joustoa, mutta ei näin perusasioissa.

Konkreettisesti: olenko sitä mieltä, että kaivos on suljettava? Ikävä kyllä olen. Talvivaara (Kainuun ELY-keskuksen tukemana) on ajanut itsensä kuolemankierteeseen. Edelliset kirjoitukset sekä yllä ja liitteissä kuvatut esimerkit antavat jotain kuvaa siitä, miksi olen näin tylyyn lopputulokseen päätynyt.

Kylmiä perusteluja

Enkö usko väitteitä, että lopettaminen aiheuttaisi vielä pahempia ympäristötuhoja? En. Jotkut tahot pelottelevat, että bakteerit sulattelisivat peitetyistäkin malmikasoista vuosikymmenien ajan raskasmetalleja. Jotain vuotoja varmasti tulisikin.  Mutta Talvivaaran ongelma on pikemminkin päinvastainen: ei se nytkään saa metalleja liukenemaan, ellei se syötä prosessiin satoja tuhansia tonneja rikkihappoa. Jos rikkihapon syöttö lopetetaan ja kasat peitellään kunnolla, prosessi hidastuu ja loppuu aikanaan.

Lisäksi kaivos on jo ennen toiminnan alkua tehnyt lopetussuunnitelmat, joiden perusteella alasajo voidaan turvallisesti tehdä. Konkurssitilannetta varten tälle on myös 30 miljoonan euron vakuudet.  Todelliset ympäristöriskit tulevat erilaisista laittomista viritelmistä, joita yhtiö näyttää aluelleen rakentaneen (uraanilaitos, huteria patoja, sekavia ojia). Kukaan ei tiedä, paljonko niitä on, luultavasti ei johto itsekään.

Olenko sitä mieltä, että puhdistuksen hinta otetaan veronmaksajilta? Mistäpä muualtakaan? Vakuus kattaa kyllä alasajon, mutta ei riitä saastuneen ympäristön puhdistamiseen, saati ylimääräisten pommien purkamiseen.  Toisaalta Solidium (eli me veronmaksajat) on kaivoksen suurin omistaja ja viranomaiset (meidän veronmaksajien suojelijat) ovat hyväksyneet kaiken tapahtuneen. Valtio (me veronmaksajat) on lisäksi tukenut yhtiötä avokätisesti esimerkiksi rautateitä rakentamalla.  Meidän rahoillamme on haluttu ottaa riskiä; riskin määritelmään kuuluu, että on mahdollisuus epäonnistua.

Onko oikein, jos omistajat (valtio, eläkeyhtiöt, pienosakkaat) menettävät konkurssissa rahansa? Julmasti sanottuna: on. Kapitalismin olemukseen kuuluu, että omistajilla on oltava todellinen riski menettää koko sijoituksensa jos kaikki menee väärin. Siksi heille osinkojakin maksetaan silloin, kun kaikki menee oikein. Jos voitot kotiutetaan mutta tappiot sosialisoidaan, ollaan kestämättömässä tilanteessa.

Ja olenko sitä mieltä, että mainarit kortistoon vaan? Kai voisin koittaa muotoilla pehmeämmin, mutta noin siinä juuri käy.  Turha kaunistella: sulkeminen aiheuttaisi tuhat henkilökohtaista tragediaa. On kokemusta: itseni on irtisanottu ennen mahtavasta yrityksestä, joka lahosi sisältäpäin ja romahti (Nokia). Herättää raivoa joutua kortistoon muutaman johtajan valtataistelun takia. Tilanne on monella tapaa sama Talvivaarassa. Muutama johtaja päätti että ei edes yritetä toimia sääntöjen mukaan; muutama viranomainen päätti hyväksyä tämän;  ja nyt ollaan tässä.

On toinen kysymys, ovatko ne työpaikat ylipäätään kestäviä. Kaivoksen vesipäästöt haittaavat jo muita elinkeinoja. Paikallinen matkailu ja maatalous ovat jo kärsineet, mutta vähän kauempana etelän suuntaan on teollisuutta jolle puhdas vesi on elinehto: panimoja, elintarviketeollisuutta, lääketeollisuutta.  Niiden toiminta voi kaatua jo pelkkiin huhuihin huonosta vedenlaaduista (Nokian vesikriisi vuonna 2007 horjutti Nokian panimoa, mutta ei kaatanut, koska kriisi oli nopeasti ohi). Tällä hetkellä Talvivaara melko varmasti tuottaa enemmän työpaikkoja kuin tuhoaa; mutta jos nykymeno jatkuisi vielä vuosia ja järvien saastuminen etenisi, tilanne luultavasti olisi toinen.

Miksi kaikki on turhaa?

Eikö olisi järkevämpää antaa kaivoksen jatkaa kunhan se saa riski- ja vesienhallinnan haltuun, jotta se aikanaan tuottaisi rahaa jolla ympäristövauriot voi korjata? Tähän saakka olen ajatellut juuri noin.

En kuitenkaan enää usko, että mitään riskinhallintaa on koskaan edes ollutkaan. Vesienhallintaa ei virallisestikaan edes aloitettu kuin vasta pari kuukautta sitten. Bioliuotusprosessia ei ole käytännössä testattu ollenkaan isossa mittakaavassa; ei ole mitään tietoa, voiko se ylipäätään toimia Kainuun kylmässä ja sateisessa ilmastossa. Prosessi ei yksinkertaisesti ole toiminut missään vaiheessa kunnolla, ja Talvivaaran itsensä teettämän selvityksen mukaan ei ole takeita että se toimisi jatkossakaan.

Ei sellaiselta pohjalta voi toimia. Kaivoksen täytyy antaa mennä konkurssiin ja toiminta lopettaa ainakin nykymuodossa. Periaatteessa jatkaminen uuden omistajan ja ennen muuta johdon alla voisi olla mahdollista, mutta se vaatisi että nykyjohdon rakentamat ympäristöpommit puretaan, kaivos rakennetaan alusta asti uudelleen, ja prosessi muutetaan kokonaan. Valitettavasti kestävää taloudellisesti järkevää prosessia ei tällä hetkellä tiettävästi ole. Nikkelipitoisuus on yksinkertaisesti liian pieni.

En näe enää yhtään vaihtoehtoa jossa olisi mitään positiivista, joten tämä on vähiten negatiivinen. Tyly fakta on hyväksyttävä: Talvivaara ei ole elinkelpoinen. On tärkeää olla sinnikäs, mutta jossakin vaiheessa pään hakkaaminen seinään on lopetettava.

 Muita Talvivaara-kirjoituksia: täällä.

Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet ja tulkinnat ovat puhtaasti omia. 

LIITE A: URAANIN TALTEENOTON TYPERYYDET

Yritin hahmotella sitä, miten uraaniasiassa on toimittu. En itse asiassa vastusta uraanin talteenottoa jos sitä muun malmin seassa joka tapauksessa on, mutta se pitäisi tehdä rehellisesti, lupien mukaisesti, ja turvallisesti.

1. Uraania on jo 70-luvulta saakka tiedetty olevan maaperässä.

2. Uraani unohdettiin (?) mainita, kun kaivokselle haettiin ympäristölupaa. [Edit: Tästä on hieman erilaisia versioita, lähteestä riippuen, enkä ole jaksanut selvittää lopullista “totuutta”. Julkisuudessa uraanista joka tapauksessa vaiettiin kokonaan.]

3. Uraani löytyi yllättäen (?), kun sitä alkoi kerääntyä jätteeksi

4. Ainoa “ympäristöystävällinen” tapa hoitaa uraaniongelma on kaivoksen mukaan ottaa uraani talteen eikä jättää ongelmajätteeksi. [Tämä lienee itse asiassa jopa totta]

5. Ympäristölupaa uraanin talteenotolle ei ole, mutta laajennuksen yhteydessä kaivos on sitä hakemassa. Kaivoksen  taloudelliset suunnitelmat lähtevät siitä, että se saadaan rakentaa.

6. Talteenottolaitos on itse asiassa jo rakennettu, ilman lupia. Mahdollisesti näin saa tehdä, ainakin niin kauan kuin niitä ei kutsu talteenottolaitoksiksi.

7. Nyt osoittautui, että laitos ja uraanin säilytysaltaat on rakennettu vuotaneen kipsisakka-altaan viereen.

8. Terveellä järjellä ajatellen tämä vaatisi riskianalyysin siitä, voisiko mahdollisesti vuotava tai hajoava kipsisakka-allas aiheuttaa vaaraa.

9. Riskianalyysiä ei ole tehty, osittain siksi että luvan mukaan kipsisakka-altaassa ei saa säilyttää vettä eikä vuotoriskiä siis ole (mutta katso liite B).

10. Kipsisakka-altaassa tosin säilytetään vettä, ja sitä on sieltä vuotanut, mutta koska luvan mukaan se ei saa olla siellä, se ei ole siellä, eikä sitä koskaan tule olemaan siellä koska lupa kieltää.

11. Siksi tällaista riskianalyysiä ei välttämättä voi edes vaatia, koska kipsisakka-altaassa ei kerran vettä saa olla.

Tässä vaiheessa nostin käteni pystyyn. 

LIITE B: TYPERYYS JA POIKKEUS-, HÄTÄ-, HÄTÄPOIKKEUS-, JA KRIISIHÄTÄPOIKKEUSJUOKSUTUKSET

Yritin hahmotella loogisesti, miten viime viikolla tapahtunut kipsisakka-altaan vuoto suhteutuu aiemmin tapahtuneeseen.

1. Talvivaarasta ei kesän 2012 jälkeen ole juossut luontoon litraakaan luvanmukaista vettä.

2. Prosessiveden kuuluisi mennä kipsisakka-altaiden läpi, jossa raskasmetallit saostuvat pohjaan kipsiksi.

3. Kipsi on stabiilia, ja kunhan vain pohjarakenne on tehty kaatopaikkavaatimusten mukaisesti, niistä saadaan aikanaan aivan hyviä loppusijoituspaikkoja peittämällä ne.

4. Pohjarakenteita ei kuitenkaan tehty kaatopaikkavaatimusten mukaisesti, ilmeisesti siksi että altaita ei siinä vaiheessa sanottu kaatopaikoiksi vaan kipsisakka-altaiksi. [?]

5. Koska kyseessä ei ole kaatopaikka, ei voida vaatia liikoja. Siksi altaiden pohjilla on vain ohutta muovikalvoa. Sen alla on hiekka-ja kivikerroksia.

6. Jos hiekan läpi juoksee vettä, hiekka valuu pikkuhiljaa kivikerroksen läpi ja terävät kivet ovat aikanaa muovia vasten repimässä sitä.

7. Hiekan läpi ei lain mukaan kuitenkaan voi valua vettä, koska altaissa ei saa säilyttää vettä niin paljon että sillä olisi merkitystä, eikä se niin ollen voi valua muovinkaan läpi.

8. Kesällä 2012 yhtiö ilmoitti poikkeusluvalla juoksuttavansa vedet kipsisakka-altaan ohitse suoraan jälkikäsittelyyn. Tällöin raskasmetallit valuvat maapohjaisten altaiden pohjaan. Tätä (luvanvastaista) “normaalijuoksutusta” saa tehdä yhteensä 1,3 miljoonaa kuutiota vuodessa.

9. Juoksutusmäärä pohjoiseen on N, missä N on ehkä 100-300 m3/h.

10. Myöhemmin on osoittautunut, että yhtiö alkoikin sen jälkeen varastoida kipsisakka-altaisiin vettä. Eikä mitä tahansa vettä, vaan hapanta raffinaattiliuosta suoraan tehtaalta, joka liuotti kipsiä ja siinä olevia raskasmetalleja. Koska tämä toiminta ei ole luvan mukaista, sitä ei voinut tapahtua, joten sitä ei voitu kieltääkään. Tämän veden määrää KY ei tiedä kukaan.

11. Hapan liuos ja terävät kivet yhdessä oletettavasti tekivät altaan pohjaan reikiä, ja altaat alkoivat vuotaa. Luontoon pääsi myrkkyvettä suoraan noin V1 kuutiometriä, missä V1 on ehkä 220,000 m3.

12. Vuotoa vastaan ei ollut riskianalyysiä tai hätäsuunnitelmaa, koska sellainen vuoto ei ole mahdollinen [ks kohdat 4-7]

13. Eniten vettä kerättiin  erilaisiin hätäpatoihin kaivosalueen eteläosaan.

14. Kainuun ELY-keskus valvoi patojen rakentamista ja laaduntarkkailua. KaiELY vastaa sivumennen sanoen koko Suomen kaivospadoista.

15. Vettä kertyi hätäpatoihin jokin kuutiomäärä HP. Tällä hetkellä tämä määrä saattaa olla HP=3 miljoonaa m3, tai sitten jotain muuta.

16. Vuotanutta vettä kerättiin lisäksi mm avolouhokseen (johon oli jo aiemmin kerätty muita hätävesiä). Vettä on ollut jokin määrä AV kuutiota.

17. Koska tämä vesi estää malmin louhinnan, ELY-keskus antoi poikkeusluvalla juoksuttaa ainakin sen pois, ja siirsi HP:n käsittelyn toisen viraston päätettäväksi.

18. Talvivaara ilmoitti juoksutuksen määräksi pohjoiseen JP=300-800 m3/h, ja etelän suuntaan JE=1500 m3/h, tai enemmän.

19. Hallinto-oikeus teki välipäätöksen, jolla se vesistö suojaamiseksi ja rajoitti määräksi JE=0.07*K, missä K on Kalliojoen virtaama pohjoiseen (jollakin tapaa mitattuna). Normaalivirtaamalla ja normaalimittauksella K olisi noin 1500, jolloin etelään saisi juoksuttaa  J=100 m3/h.

20. Talvivaara huomasi että pohjoisen virtaus olikin heidän mittauksissaan kohonnut maagisesti, ja pystyi nostamaan JE:n arvoon 500 m3/h

21. Joku (ehkä ELY-keskus) huomasi että Talvivaaran mittari olikin rikki, ja muutti taas JE:n arvoksi noin 100.

22. Toinen kipsisakka-allas alkoi vuotaa — taaskin mahdoton tilanne, koska altaassa ei saa olla vettä. [Ks kohdat 4-6]

23. Vuodon suuruus oli V2 kuutiota, missä V2 on mahdollisesti 400,000 m3 (tai jotain muuta). Se juoksutettiin (oletettavasti) enimmäkseen hätäpatoihin.

24. Hätäpatojen vesimäärää HP ei tällä hetkellä tiedä kukaan. Vuoto on mahdollisesti lisännyt vesimäärää 10%, tai sitten jonkin muun määrän.

25. Talvivaara ilmoitti kuitenkin, että kyseessä on hätätilanne, ja se nosti välittömästi sekä etelän että pohjoisen juoksutukset arvoon JP=JE=1500 m3/h.

26. Torstaina  ELY-keskus ilmoitti koko ajan tienneensä, että padot on tehty huonosti, eivätkä välttämättä kestä tätä uutta vesi kuormaa [ks kohta 14].

27. Itse asiassa KaiELY ei ole varma kestävätkö ne kevättulvia muutenkaan.

28. ELY-keskus vaatii nyt hallinto-oikeutta purkamaan päätöksensä, ja hyväksymään arvot JP=JE=1500 m3/h tai enemmänkin. Syynä siis se, että ELY-keskus ei luota laaduntarkkailuun, jonka se teki itse.

 Tässä vaiheessa nostin käteni pystyyn.

Talvivaara 6: Saako mitata?

“Mikään laki ei vaadi kansalaisia luottamaan viranomaisiin. Tottelemaan se vaatii, mutta vain silloin kun viranomaisilla on lakiin perustuva oikeus käskyttämiseensä. Journalisteille on annettu ikäänkuin virkansa puolesta oikeus olla luottamatta, ja selvittää asioita itse. Miksi se olisi muilta kielletty?”

[19.12.2013. Kirjoitus on saanut uutta ajankohtaisuutta, kun Talvivaaran vaatima suljettu alue on asetuksella myönnetty, tosin vain 40 km2 laajuisena, mutta kaivospiirin ulkopuolelle ulottuvana. Ks mm Yle, Verkkouutiset, Sisäministeriö. Alueen kartta tämän kirjoituksen lopussa; ks linkki tai pdf]. 

Talvivaara on 22.3. päivätyssä blogissaan (Elkee tulko iliman luppoo) nostanut esiin väitteitä joita on vaikea olla kommentoimatta. Yhtiö haluaa kieltää ihmisten omatoimiset mittaukset ja dokumentoinnin koko 60 km²  kokoisella kaivosalueellaan. Teksti kohdistunee ennen muuta Stop Talvivaara-liikkeeseen, joka päivystää käytännössä jatkuvasti kaivospiirin rajoilla.

Tämä kielto särähtää korvaan. En kuulu Stop Talvivaaraan, mutta sympatiani ovat vahvasti heidän puolellaan.  Juuri tällainen omakohtainen mittaaminen on sydäntäni lähellä (ks Zygomatica: Avoin seuranta). Muita tekstejä Talvivaarasta: Zygomatica: Talvivaara.

Omatoiminen mittaaminen ja seuranta on olennainen osa toimivaa kansalaisyhteiskuntaa. En tiedä ovatko Talvivaaran mittaajat erityisen päteviä, tai onko heidän mittauksistaan lopultakaan yhtään mitään hyötyä. Se ei ole tässä olennaista. Olennaista on se, että heillä on täysi oikeus mitata, ja ennen muuta harjoitella mittaamista. Vaikka lopputulos tällä kertaa olisi floppi, osaaminen kehittyy ja siirtyy. Tämä kevät menee niinkuin menee; seuraavan ympäristörikoksen seuranta sujuu jo paremmin ja ammattimaisemmin.

Sinällään hyvin ja napakasti kirjoitetussa blogissa Talvivaara esittää kuusi väitettä. Näistä yksi on asiallinen ja ymmärrettävä, yksi jokseenkin järjetön, yksi melko epäuskottava, kaksi ensikatsomalta järkevää mutta tarkemmalla miettimisellä kyseenalaisia, ja yksi täysin virheellinen.

 ASIALLINEN VÄITE 

5. Talvivaara vastaa viime kädessä kaikkien alueella liikkujien turvallisuudesta, myös luvattomista kulkijoista. Meidän pitää tietää, keitä alueella liikkuu ja missä. Keskustelu jokamiehenoikeuksista ja teollisuusalueella omin luvin kulkemisesta menee täysin akateemiseksi viimeistään siinä vaiheessa, kun omassa kropassa kolahtaa tai kun joku luvaton kulkija putoaa jäihin.

Olen valmis uskomaan, että tämä on vilpitön mielipide. Ei yksi kaivos ole ihmishengen arvoinen. Jos jotain traagista tapahtuu, Talvivaaran johtajilla on vähintäänkin osittainen moraalinen vastuu (vaikkei välttämättä juridista). Ei kukaan halua sellaista omalletunnolleen.

 JÄRJETÖN VÄITE

 3. Kalvotettujen altaiden reunat  ovat liukkaita ja liukastumisvaara on todellinen. Jos altaaseen putoaa, sieltä pois pääsy omin avuin on vaikeaa. Jos kalvotetuille altaille mennään huolimattomasti keräilemään vesiä, kalvotus voi rikkoontua. Tällöin aiheutuu ympäristövahinko.  Esimerkiksi kipsialtailla väärin toteutettu näytteenotto voi johtaa kalvon rikkoontumiseen ja sitä kautta pahimmillaan massiiviseen vuotoon.

Tästä eteenpäin uskottavuus alkaakin sitten karista. “Väärin toteutettu näytteenotto voi johtaa kalvon rikkoontumiseen”  on lähinnä kaistapäinen väite. Kalvon paksuus on toki vain 1,5 millimetriä, ja siksipä allas onkin toistuvasti vuotanut. Asiantuntijankin mielestä vuotoaltaan pohjan rakenne on riittämätön (Yle 5.11.2012).

Mutta jos kalvo rikkoontuu siitä että hintelä ituhippi kävelee altaan reunalla, jotain on täydellisesti pielessä. Mitä tapahtuu kun 700-kiloinen hirvi tekee saman? Altaitahan ei ole aidattu.  Tai teknikko tiputtaa vahingossa ruuvimeisselin altaan pohjaan? Tai rakeet hakkaavat kalvon reunan täyteen reikiä?  Jos kalvo olisi todella noin herkkää, sillä ei olisi mitään asiaa tuollaisessa rakenteessa. Todellisuudessa altaat näyttävät kestävän kovaakin käyttöä,  mm perämoottoreillä ajamista (ks kuva).

Jos Talvivaara pelkää sabotaasia tai ekoterrorismiä, sen voisi sanoa suoraan. Vahingossa kalvot eivät hajoa — tai tarkkaan ottaen, jos hajoavat, rikostutkinnan tulee kohdistua altaan suunnittelijaan, ei rikkojaan. Niin herkät rakenteet eivät kestäisi normaaleja luonnonilmiöitäkään.

(Kuvalähde: Yle 9.11.2012, Kimmo Rautamaa / Lehtikuva)

 

MELKO EPÄUSKOTTAVA VÄITE 

6. Sekä oman velvoitetarkkailumme että viranomaisten ottamat näytteenotot ovat erittäin tarkasti säädeltyjä. Näytteenottoihin ja tehtyihin analyyseihin voi luottaa. Talvivaara voi tulevaisuudessa harkita ottavansa mukaan sidosryhmien edustajia joihinkin näytteenottoihin erikseen sovitusti. Päivittäiset, Avoimien ovien-tyyppiset näytekierrokset eivät tule kyseeseen. Siihen ei ole henkilö- eikä kuljetusresurssia. Kaivosalueella ei myöskään saa ajella ns. omilla autoilla.

 Mikään laki ei vaadi kansalaisia luottamaan viranomaisiin. Tottelemaan se vaatii, mutta vain silloin kun viranomaisilla on lakiin perustuva oikeus käskyttämiseensä. Journalisteille on annettu ikäänkuin virkansa puolesta oikeus olla luottamatta, ja selvittää asioita itse. Miksi se olisi muilta kielletty?

 Viranomaisvalvonnan uskottavuus on uskon asia, mutta tässä pieni tapaus tapaus: Säteilyturvakeskus löysi yllätyksekseen lähialueen lammesta uraania (Yle 11.3.2013). STUKin edustaja ehti jo kaiken muun kaaoksen keskellä ehdottaa, että lammen vedet pumpattaisiin takaisin kaivokselle (HS 12.3.2013).  Lopulta osoittautui, että STUK oli unohtunut sähköpostilistalta (Yle 11.3.2013). Tällä listalla kuitenkin olivat ELY-keskusten lisäksi mm luonnonsuojelupiirit, joille asia ei ollut yllätys. Ituhipit olivat siis uraaniasioissa  paremmin informoituja kuin Säteilyturvakeskus.

Mikä osa tätä tiedotusketjua nyt sitten oli tarkkaan säädeltyä ja luotettavaa?

ENSILUKEMALTA JÄRKEVÄÄ, MUTTA….

 2. Alueella on lukemattomia riskipaikkoja. Esimerkiksi turvapatojen sisällä olevien vesien jäät ovat heikot pumppauksista ja virtaamista johtuen. Jää voi pettää.

4. Meillä on erittäin usein louhintaan liittyviä räjäytyksiä. Tarvekiveä louhitaan koko ajan ja myös vesienhallintaan liittyvillä työmailla, kuten Latosuon patotyömaalla räjäytetään. Räjäytyksistä tiedotetaan sisäisesti ja paikat eristetään. Jos alueelle tulee luvaton kulkija, hän voi oikeasti saada ns. kivestä tai paineiskusta päähänsä.

 Tämä on aivan perusteltu riski, ensi lukemalla.

Sitten herää kyllä vastakysymys: millä asenteella alueella sitten oikein räiskitään, jos kiviä voi lennellä varoittamatta ja koska tahansa?

Miksi ei tiedoteta ulkoisesti? Mitä tarkoittaa “eristää”? Varmistetaanko esim muutaman hehtaarin alue ennen kuin laukaistaan, vai voiko kiviä todellakin sataa kilometrienkin päähän? Jos sataa, onko se erityisen vastuullista räjäytystoimintaa?

Tässä voisi jopa vastakysymyksenä heittää, onko kenellä tahansa oikeus tehdä tuollaisia merkitsemättömiä riskipaikkoja ja ansoja metsiinsä, joissa kuka tahansa saa liikkua jokamiehen oikeudella (ks alla)?  Saanko minä naamioida omalle maalleni vaikkapa kolmen metrin kuopan, jonka pohjalla on teräviksi hiottuja vaarnoja? Miksi en? Saanko tehdä, jos laitan kyltin viereen? Vai täytyykö se aidata?

VIRHEELLINEN VÄITE

 1. Talvivaaran näkemyksen ja voimassa olevan laintulkinnan mukaan kaivosalueella eivät päde jokamiehenoikeudet. Missään satamassa, teollisuusalueella tai tehdasalueella ei saa kuljeksia luvatta. Talvivaaran kaivosalue on laaja, noin 60 km2. Kaivospiirin rajat ovat näkyvissä 2-3 metrin levyisenä linjana metsässä. Tuloteiden varsilla ja rajalla on myös rajoituskylttejä ja monin paikoin aluetta on aidattu. Kulunvalvonta toimii sekä elektronisesti että fyysisesti (henkilövalvonnalla) ja luvattomia kulkijoita pyydetään poistumaan oman turvallisuutensa takia.

Mitä laki oikeasti sanoo?

Talvivaaran näkemys on aivan varmasti tuo. “Voimassa oleva laintulkinta” on pikemminkin juuri päinvastainen. Kainuun käräjäoikeus hylkäsi 14.2.2013 syytteet kaivosalueella kuvannutta dokumentaristia vastaan (Kainuun Sanomat 14.2., Sotkamo-lehti 15.2.)  Päätöksen mukaan kaivosalue ei ole julkisrauhalla suojattava alue, eikä siellä liikkumista voi lähtökohtaisesti estää.

Dokumentaristi kuvasi nimenomaan kipsisakka-alueen lähettyvillä. Tämä on sitä aluetta, jonka itse kyllä pragmaattisesti katsoisin oikeastikin teollisuusalueeksi, ja jättäisin väliin.  Sen sijaan suurin osa tuosta Talvivaaran 60 km² alueesta on metsää, suota, erilaisia lampia ja ojia, ja järviä. Millään täysjärkisellä logiikalla sitä ei voi väittää teollisuusalueeksi missään perinteisessä mielessä.

Jokamiehenoikeudet ovat Suomessa jokseenkin laajat. Alueella saa  “liikkua jalan, hiihtäen tai pyöräillen luonnossa muualla kuin pihamaalla sekä muilla kuin sellaisilla pelloilla, niityillä tai istutuksilla, jotka voivat vahingoittua kulkemisesta.”  Terve järki tottakai sanoo tämän lisäksi, että myöskään mitään teknisempiä laitteita tai rakennelmia ei saa hajottaa. Häiriötä tai haittaa ei saa aiheuttaa, eikä esimerkiksi kaataa puita. Sieniä ja marjoja saa viedä mukanaan.

Jos Talvivaara haluaisi tehdä itsensä naurunalaiseksi, se voisi toki yrittää oikeudessa väittää, että parin vesilitran kerääminen pulloihin on häiriötä tuottavaa toimintaa.

Mitä liikkumiskielto tarkoittaisi?

Pinta-ala, 60 km², on sen verran suuri, että sille on vaikea löytää vertailukohdetta.  Vertailu olisi kuitenkin tärkeä, jotta ymmärtäisi miten suurelta alueelta Talvivaara haluaa karkoittaa ihmiset. Yhtiö on lisäksi hakemassa laajennuslupaa, jonka jälkeen koko olisi 134 km².

Suomessa on yhdeksän kuntaa, joiden pinta-ala on alle 60 km² , mm Raision, Järvenpään ja Keravan kaupungit. Laajennuksen jälkeen Talvivaara olisikin jo Lahden kaupungin kokoinen. Vastaavasti esimerkiksi suurehkolta tuntuvan Helsinki-Vantaan lentoaseman pinta-ala on 1700 hehtaaria (1.7 km²).

Sotilasalueista voisi löytyä jotain vertailukohtaa.  Rovajärven ampuma-alueen pinta-ala on 1100 km², joskin se on vain ajoittain käytössä, ja silloinkin tiukkojen turvatoimien alla. Pohjakankaan ampuma-alue Niinisalossa on kokonaan suljettu, ja sen pinta-ala on 15,000 hehtaaria (150 km²). Sensijaan varsinaiset varuskunnat ovat paljon pienempiä. Parolannummen harjoitusalue (kartta) on alle 2 km², Santahamina noin 4 km².

Neuvostoliiton vuokraama Porkkalan vuokra-alue oli kooltaan 380 km², eli huomattavasti suurempi kuin Talvivaara laajennettunakaan.  Neuvostoliittoa ei voi tietystikään verrata Talvivaaraan. Tuntuu silti erikoiselta, että yksityinen yritys on vaatimassa valtaamalleen alueelle lähes samantasoisia rajoituksia kuin rajanaapurimme sodan voitettuaan.

Kirjoittaja on Suomen Luonnonsuojeluliiton jäsen, mutta tässä esitetty ajatukset, mielipiteet, päätelmät ja mahdolliset virhepäätelmät ovat henkilökohtaisia.

Edit 19.12.2013. Karttakuva vallatusta alueesta.

SuomenLuonto-kuvankaappaus

Talvivaara 4: tilanne, karkeasti

 

Olen tehnyt sarjan vuokaavioita, joilla yritän ainakin itse ymmärtää mitä Talvivaarassa on tapahtunut. Todellisuudessa ulkopuolinen ei kykene tarkkaan ymmärtämään, varsinkin kun tiedotus on satunnaista, ja poikkeustilanne seuraa toistaan. Kaaviot eivät ole täsmälleen aikajärjestyksessä, ja yksityiskohdissa voi olla karkeita yksinkertaistuksia. Olen yksinkertaisesti pyrkinyt tiivistämään asiat niin että itse ymmärrän ne.

Muita Talvivaara-kirjoituksia, mm sateisuus- ja riskianalyysejä: Täällä.

Pyrin olemaan tässä neutraali: Talvivaaran ongelmat voivat johtua ymmärrettävistä innovatiivisen prosessin alkukangerteluista, huonosta tuurista, pienistä virheitä, karkeista virheistä, viranomaisten virheistä, viranomaisten korruptiosta, prosessin kertakaikkisesta sopimattomuudesta Suomeen, tai luonnonsuojelijoiden loputtomasta valituskierteestä joka estää asialliset korjaukset. Tässä selvitän vain, mitä Talvivaara näyttää tehneen. Minulla on kyllä asiasta oma mielipide — ja se ei todellakaan ole neutraali — mutta toivon mukaan ideologiani ei vääristä analyysiäni täysin.

Talvivaaran toiminta perustuu tällä hetkellä pitkälti ympäristönsuojelulain pykälän 62 (poikkeukselliset tilanteet) käyttöön; pykälää on viimeisen vuoden aika käytetty viisi kertaa. Koko pykälä kannattaa mainita tässä:

“Jos onnettomuudesta, tuotantohäiriöstä, rakennelman tai laitteen purkamisesta tai muusta niihin rinnastettavasta syystä aiheutuu päästöjä tai syntyy jätettä siten, että siitä voi aiheutua välitöntä ja ilmeistä ympäristön pilaantumisen vaaraa tai jätteen määrän tai ominaisuuksien vuoksi erityisiä toimia jätehuollossa, on toiminnasta vastaavan tai jätteen haltijan ilmoitettava tapahtuneesta viipymättä valvontaviranomaiselle.     //// Jos muusta kuin 1 momentissa tarkoitetusta, toiminnasta riippumattomasta ja ennalta arvaamattomasta syystä aiheutuu odottamaton tilanne, jonka vuoksi lupamääräystä ei voida tilapäisesti noudattaa, toiminnanharjoittajan on ilmoitettava asiasta valvontaviranomaiselle.”

Jokseenkin yksikäsitteinen: pykälä on tarkoitettu tulipalon tai tulvien kaltaisiin tilanteisiin, joita yritys ei voinut ennakoida ja jotka eivät perustu sen omiin toimintavirheisiin. Silloin on tottakai toimittava heti. Pykälä on tärkeä ja tarpeellinen; mielenkiintoisempi on kysymys, onko sitä käytetty tässä oikein.

 

Picture1

Kuva 1. Visio. Tällä kuviolla Talvivaara hankki maineen innovatiivisenä vihreänä kaivosyrityksenä.   Malmi kaivetaan avolouhoksesta ja murskataan; murske laitetaan suuriin kasoihin joissa sitä valellaan pari vuotta veden ja rikkihapon sekoituksella;  bakteerit hoitavat liuotuksen; liuosta kierrätetään metallitehtaan kautta jossa metalli otetaan talteen ja liuos puhdistetaan ja kierrätetään uudelleen; tarvittava vesi tulee etupäässä sateesta, ja sitä haihtuu suunnilleen saman verran kuin sataa. (Puhdistusjämät uutetaan lisäksi kipsiksi, jonka voi turvallisesti haudata kaivosalueelle).  Suunnilleen tämä on varmastikin suuren yleisön kuva.

 

Picture2

Kuva 2: Tarkempi todellisuus. Tältä prosessi käytännössä näyttäisi, ideaalitilassa. Lähijärvistä otetaan vettä prosessia auttamaan. Kipsisakka-altaassa ylimääräiset raskasmetallit kiinteytetään turvalliseen ja stabiiliin kipsiin; jälkikäsittelyssä sitä puhdistetaan vielä lisää ennen kuin päästetään lähiseudun vesiin. Ulos menevä vesi (1.3 miljoonaa kuutiota vuodesss) on suolaista ja siinän on hieman metallijäämiä, mutta se on kuitenkin hyväksyttävien raja-arvojen sisällä. Varoaltaiden avulla voidaan turvallisesti säädellä vesien määrää.

 

Picture3

Kuva 3: Ongelmat alkavat (kaivoksen alusta saakka). (Oranssilla on merkitty ongelmakohdat jotka periaatteessa voivat olla vain huonoa tuuria. Punaisella merkitsen kohdat, joissa Talvivaaran/viranomaisten aktiivista toimintaa voi jo vahvasti kyseenalaistaa.) Liuotusprosessia ei saada käyntiin kunnolla, mikä tosin on tyypillistä alkuvaiheessa kun uutta prosessia testataan. Kainuun ilmastoa ei todennäköisesti ole osattu ottaa huomioon; haihdunta on oletettua pienempää. (Kipsisakka-altaan suunnittelussa oli myös ongelmia, ja siihen tuli vuotoja 2008 ja 2010).

 

Picture4

Kuva 4: Ongelmat pahenevat. Kierrossa on (ilmeisesti) liikaa vettä, ja liuotusprosessi ei lähde käyntiin. Vettä kertyy koko ajan lisää, koska sitä ei haihdu tarpeeksi; toisaalta vedenottoa järvestä ei syystä tai toisesta vähennetä.  Myös puhdistuspuolessa saattaa olla jotain ongelmia. Ensimmäiset ongelmat alkavat tuntua: varoaltaita on liian vähän.

Picture5

 

Kuva 5: Hätä iskee. Vettä kertyy, useasta eri syystä (sade, prosessiongelmat). Sitä joudutaan päästämään erilaisin väliakaisratkaisuin eri puolille. Tässä kohtaa ei ole enää mahdollista määritellä tarkkaa aikajanaa, mutta tapahtuu kaksi erittäin kyseenalaista toimenpidettä.

5.1) Vettä aletaan kesällä 2012 pykälän 62 mukaisella poikkeusluvalla päästää ohi kipsisakka-altaan suoraan jälkikäsittelyyn. Poikkeuslupa on voimassa korkeintaan vuoden 2012 loppuun. Tähän on viranomaisten (ELY-keskuksen) lupa. Ei ole täysin selvää miksi näin haluttiin tehdä, ja annettiin lupa. (Käytännössä se antaa mahdollisuuden käyttää kipsisakka-allasta veden varastointiin. Tämä tosin on luvan vastaista).

5.2) Toinen toimenpide on luvanvastainen: Talvivaara päästää noin miljoona kuutiometriä pahasti saastunutta ja hapanta (puhdistamatonta) raffinaattivettä nyt vapaana olevaan kipsisakka-altaaseen. Altaassa ei saisi varastoida vettä ylipäätään, eikä varsinkaan näin saastunutta. Toistaiseksi ei ole selvinnyt, miksi näin on tehty ja miksi viranomaiset ovat sen hiljaisesti hyväksyneet.

Picture6

Kuva 6: Epätoivo iskee. Kaikki altaat alkavat olla täynnä, ja ainoaksi vaihtoehdoksi jää valuttaa vettä myös avolouhokseen. Tämä tarkoittaa, että malmin louhinta on mahdotonta. Kaivos ei vielä pysähdy, koska liuotusprosessia kestää parikin vuotta, ja metallia saadaan pitkänkin aikaa vaikka sitä ei louhittaisi lisää. (Käytännössä metallia kuitenkin saadaan vähemmän kuin oletettiin). Samaan aikaan Kainuussa on poikkeuksellisen kovia sateita ja kylmää, ja vettä kertyy sitäkin kautta. (On toinen asia, olisiko tähän pitänyt osata varautua. Muissa Talvivaara-kirjoituksissani arvioin, että olisi).

 

Picture7

Kuva 7. Katastrofi (marraskuu 2012). Kipsisakka-altaaseen tulee paljon julkisuutta saanut vuoto (vesimäärä on noin 0.2 miljoonaa kuutiota). Louhos on täynnä vettä (1.7 miljoonaa kuutiota). Talvivaaran ilmoituksen mukaan kaikki hätäaltaatkin alkavat olla täynnä; tosin tätä on ulkopuolisen mahdoton varmentaa.

 

Picture8

Kuva 8. Ratkaisu? Talvivaara ilmoittaa, että sillä on taas käsissään ympäristönsuojelulain 62 pykälän mukainen odottamaton hätätilanne. Aikaisemmat manööverit eivät yhtiön tulkinnan mukaan ole vaikuttaneet poikkeustilanteeseen, eikä se ole Talvivaaran vika. Myös ELY-keskus hyväksyy selityksen, ainakin osittain.

Talvivaaran vaatima määrä on 3.8 miljoonaa kuutiota. ELY-keskus hyväksyy 1.8 miljoonaa (jolla saadaan käytännössä avolouhos tyhjäksi ja malmin louhiminen taas käyntiin), ja jättää loppuosan aluehallintoviraston (AVI) hyväksyttäväksi. Talvivaara ilmoittaa joutuvansa joka tapauksessa juoksuttamaan nekin vedet ennen pitkää, estääkseen pahemman katastrofin. Liikavesien määrä myös kasvaa ilmoitus ilmoitukselta; nyt se saattaa olla 7 miljoonaa kuutiota.

Käytännössä tällä ollaan nyt menossa eteenpäin. Juoksutuspäätöksestä on tehty useita valituksia, mutta Talvivaaralla on aikaa antaa vastineensa 18.3. saakka. Harva realistisesti olettaa, että juoksutukset pysähtyisivät. Talvivaara on ilmoittanut, että luvan epääminen johtaisi vielä suurempaan katastrofiin keväällä, kun lumet sulavat. Tätä on ulkopuolisen mahdoton varmentaa, mutta käytännössä viranomaiset ovat selkä seinää vasten.

Picture9

Kuva 9. Uusin ongelma? Vaasan hallinto-oikeus päätti 4.3.2013, että kesäkuun 2012 poikkeustilanne (Kuva 5.1) ei ollutkaan lain vaatima poikkeustilanne. Kipsisakka-allasta ei saa ohittaa, vaan vedet pitää puhdistaa sen kautta. Jos päätöstä noudatettaisiin, Talvivaara olisi pian umpikujassa, koska se ei saa enää päästää “normaalia” vesimääräänsä vaan ainoastaan poikkeustilavetensä.

Käytännössä Talvivaaralla on mahdollisuus tehdä päätöksestä valitus, eikä sitä sillä aikaa panna täytäntöön. Talvivaara on ilmoittanut, että päätös ei tule vaikuttamaan mihinkään. Tämä on helppo uskoa, koska Kainuun ELY-keskus on aiemminkin joka tapauksessa ohittanut korkeampien viranomaisten päätöksiä poikkeuspäätöksillä.

Onko Talvivaara toiminut korrektisti?

Makukysymys. En väitä että ylläoleva esitys olisi täydellinen tai virheetön (jo siksikin, että kaikkea tietoa ei ole saatavilla). On se kuitenkin sinnepäin. Eikä anna kovin mairittelevaa kuvaa yhtiöstä (tai Kainuun ELY-keskuksesta).

Oma näkemykseni: kaivostoimintaa saa ja tulee harrastaa, kunhan ei riko lakeja. Jos toiminta ei ole kannattavaa ilman jatkuvia epämääräisiä poikkeuslupia, se ei ole kannattavaa. Piste. Olen syvästi skeptinen siitä, pääseekö Talvivaara ikinä lailliseen tilaan. Mennyt käytös ennustaa usein myös tulevaa käytöstä. Sillä perusteella jatkokin tulee olemaan samanlaista kuin tässä esitetty, niin kauan kuin kaivos pyörii.

 

 

Linnunkakan kertomaa

 

Naurun tasavalta on ääriesimerki siitä, miten voi käydä maalle joka uskoo rikastuvansa uusiutumattomalla luonnonvaralla.  Tämä ei ole opettavainen tai saarnaava kirjoitus. Mutta älykäs lukija osannee mielessään muuttaa vaikkapa Naurun Suomeksi ja fosfaatin turpeeksi tai nikkeliksi, ja miettiä onko asioilla kapeintakaan aasinsiltaa.

Nauru on 21 neliökilometrin saari Tyynessä valtameressä keskellä ei mitään, asukkaina noin 9 000 maailman ylipainoisinta ihmistä. Sen ainoa luonnonvara on fosfaatti, konkreettisemmin sanottuna linnunkakka (guano). Metrikaupalla. Saarella pysähtyvät linnut ovat sitä jättäneet jälkeensä tuhansien vuosien ajan.

Fosfaattia on kaivettu 1900-luvun alusta, ja se on ollut tuottoisaa. Maan bruttokansantuote henkeä kohden oli aikoinaan maailman korkeimpia.  Käytännössä kaikki fosfaatti oli kuitenkin jo louhittu 2000-luvun alussa. Maa on sen jälkeen ollut käytännössä konkurssissa. Naurun työttömyysprosentti on järjen rajoja hipova 90%. Urbaanin legendan mukaan maan televisiokanava lähettää uutisia kerran viikossa — mutta jos viikolla ei ole sattunut tapahtumaan yhtään mitään, uutisia ei lähetetä. Yleensä ei.

Fosfaattirahoja on yritetty säätiöidä, mutta sijoitukset ovat menneet pahasti pieleen. Maan ainoan lentoyhtiön ainoa lentokone on aina välillä ollut takavarikossa. Maa yritti toimia jonkin aikaa veroparatiisina, mutta epäonnistui. Nyt Nauru yrittää toimia Australiaan pyrkivien pakolaisten kokoamispaikkana, mutta ei näytä kunnialla onnistuvan siinäkään — pakolaisleirin oloja on kuvattu epäinhimilliseksi. Kun mikään ei onnistu, mikään ei onnistu.

Luontoarvoista on jokseenkin turha puhua. Atollisaarena Naurulla on sentään rikas meriekosysteemi ympärillään, ja se voisi periaatteessa tuoda maahan sukellusturismia — mikäli lentoyhtiö ei satu olemaan konkurssissa ja hotellit sattuvat pyörimään. Yllättävää kyllä, fosfaatin louhinta ja kuljetus ei näytä saastuttaneen rannikkoaluetta pahasti.

Sen sijaan saaren sisäosa on lähinnä Mad Max-tyyppinen (ks kuva). Rannikon elinkelpoinen kaistale on 100-300 metrin levyinen. Sen jälkeen alkaa sekoitus kalkkikiveä ja linnunkakkaa, josta kakkakin on nyt louhittu pois. Naurun valtio on aloittanut ympäristön palauttamisohjelman, mutta paljon on vielä tehtävä.

Noin yhden sukupolven ajan saarella oltiin rikkaita, vaikkei rahalla paljon tehnytkään, kun saarella ei ollut varsinaisesti mitään tekemistä. Nyt saarella ollaan köyhiä, eikä siellä edelleenkään ole mitään tekemistä.

Asioita voisi miettiä pitkäjänteisemmin.

 

Naurulaista luonnonkauneutta. Lähde: Wikimedia Commons, http://www.arm.gov/

Translate »