Tag: ympäristö

Talvivaara 39: Kuinka monimutkaisia asioita voi joukkoistaa?

Voivatko ympäristöjärjestön pyynnöstä toimivat ihmiset saada aiheesta “Talvivaara” aikaan mitään muuta kuin vääristeltyä propagandaa? Väitän että voivat, mutta työtä se vaatii.

“Ryhmän näkemyksen mukaan Talvivaara ei ole elinkelpoinen, kun nämä ulkoisvaikutukset lasketaan mukaan. Tähän mennessä saatu liikevaihto on suurelta osin perustunut ympäristövastuuttomuuteen ja kustannusten ulkoistamiseen luonnolle, ja lisäksi kriittisten turvallisuustoimien laiminlyöntiin. Jos ulkoisvaikutukset otetaan asianmukaisesti huomioon velkasaneerauksessa, konkurssi on väistämätön.”

[Päivitys 14.2.: Kainuun ELY-keskus on tehnyt rafinaattijuoksutuksiin liittyvän tutkintapyynnön poliisille. Raportin riskit alkavat pikkuhiljaa aktualisoitua].

Suomen luonnonsuojeluliitto on teetättänyt vapaaehtoisilla uuden raportin Talvivaarasta. (Pdf-versio täällä. Aikaisemmat raportit: ks Talvivaara 29 ja Talvivaara 30).  Raportti ei varmasti ole “riippumaton” — sellaista käsitettä ei Talvivaaran yhteydessä ole olemassa. Toisaalta biasta ei ole peitelty: yhtä lukuunottamatta kaikki kirjoittajat (itseni mukaanlukien) ovat SLL:n aktiiveja.

Mutta onko johtopäätös vain fanaattisen ympäristöjärjestön karkeaa propagandaa?

Se selviää parhaiten tutustumalla itse raporttiin (pdf-versio täällä).  Sisältö tiivistyy kahteen ensimmäiseen sivuun, jotka on kopioitu alle.  Loppuosa on väitteiden perustelua ja dokumentointia.  Raportti on pitkä (34 sivua), koska se pyrkii perustamaan väitteensä koviin faktoihin ja dokumenttitietoon. Raportti on tehty julkisen tiedon perusteella, luonnontieteellisen koulutuksen pohjalta, ilman sisäpiirin tietoa.

Väitän lisäksi, että raportti on tehty kovilla eettisillä ja ammatillisilla periaatteilla. Kirjoittamista on tukenut huomattava joukko erilaisia vapaaehtoisia, mutta vastuulliset kirjoittajat ovat etupäässä tutkijataustaisia. Sillä taustalla älyllinen häpeärangaistus on pahin rangaistus. Se piiskaa olemaan tarkka.  Rahoitus on saatu vapaaehtoisten selkänahoista ja vapaa-ajasta.

Ellei muuta, raportti osoittaa, miten monimutkaisiakin asioita on mahdollista yrittää joukkoistaa. Raporttia on pikkuhiljaa koottu viikkojen ajan avoimena Google Drive-dokumenttina. Emme edes tiedä, ketkä kaikki loppujen lopuksi ovat sinne ajatuksia tai vinkkejä lisänneet.

Olennainen osa on ollut kritiikki: jokaisen osallistujan on toivottu kommentoivan kriittisesti, jos jokin väite tuntuu kyseenalaiselta.  Ristiintarkistusta on tapahtunut erittäin paljon. Materiaalia on saatu mm aiemmista raporteista päivättämällä.  Paljon on hyödynnetty myös muiden tahojen materiaalia ja vihjeitä (mm Stop Talvivaaran), joskin kriittisesti. Joukkoistaminen on siis ollut massiivista.

Varsinaista johtajaa tällä projektilla ei ole. Vastuullisten kirjoittajien rooli oli koota materiaali yhteen, karsia epämääräinen asia pois, ja tehdä raportista järkevä kokonaisuus. Johtopäätökset ovat yhteisiä, vaikka kukaan ei hallitsekaan näin monimutkaista kokonaisuutta täydellisesti.  (Itse katson olleeni lähinnä sihteeri ja kriitikko — yritin pitää kokonaisuutta loogisena, ja karsia kaiken irrationaalisen aineksen pois).

Raportin johtopäätösten takana seison ilman varauksia.  Kaivoksen ulkoisvaikutukset (niin nykyiset kuin ennakoitavissa olevatkin) yksinkertaisesti ovat niin suuret, että yhtiö ei ole kannattava jos se ne joutuu maksamaan. Sivistysvaltiossa jokainen yritys maksaa ulkoisvaikutuksensa itse, eikä Talvivaaran tapaan sosialisoi niitä ympäristölle ja muulle yhteiskunnalle.

Raportin toimenpide-ehdotus voi olla ristiriitaisempi. “Ryhmän näkemyksen mukaan valtion tulisikin tässä tilanteessa olla realistinen ja aloitteellinen, ja aloittaa lähialueiden puhdistukset välittömästi, jotta saastunut alue ei laajene.  Mikäli yhtiö jostakin syystä pääsisikin saneeraukseen ja palauttaisi kannattavuutensa, kunnostustöiden kustannukset voisi tällöin myöhemmin periä yhtiöltä saastuttaja maksaa -periaatteen mukaisesti.”

Tällaista toimintavaihtoa ei nykylainsäädännössä valitettavasti välttämättä ole. Koska vaurioiden korjaaminen lain mukaan kuuluu yhtiölle, valtio ei periaatteessa voi astua peliin niin kauan kuin yhtiö on edes nimellisesti hengissä. Konkurssitilanteessakaan ei ole välttämättä selvää, kuka tekee mitä. Toisaalta tämäntyyppinen väliintulo ehkä tulkittaisiin valtiontueksi, jos yhtiö sen avulla säilyisikin hengissä. Jos toisaalta yhtiö kaatuisi, tarpeeksi sosiopaattinen juristi voisi väittää että valtion sotkeutuminen tuhosi sijoittajien luottamuksen ja aiheutti kaatumisen.

Tuosta seuraisi siis massiivinen sotku. Toisaalta massiivinen sotku seuraa siitäkin jos mitään ei tehdä. Yhtiö ei velvollisuuksiaan tule hoitamaan, ja mitä kauemmin puhdistusta viivytetään, sitä hankalampaa se on.

Käytännössä tuo ehdotus kertoo, millä tavalla täysjärkisen yhteiskunnan kannattaisi tässä tilanteessa edetä. Jos se ei ole mahdollista, se ehkä kertoo jotakin yhteiskunnastamme.

Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa Talvivaarasta löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsen.

RAPORTIN YHTEENVETO

RAPORTTI: TALVIVAARAN SANEERAUKSEEN LIITTYVÄT PIILORISKIT      

11.2.2014

Tämä raportti on tehty Suomen luonnonsuojeluliiton pyynnöstä, ja suunnattu kaikille Talvivaaran saneeraukseen liittyville osapuolille. Pääosin sama ryhmä teki loppuvuonna 2013 arviot Talvivaaran kaivoksen prosessin luonnontieteellisestä toimivuudesta sekä kaivoksen alasajon mahdollisuuksista. Vastuulliset kirjoittajat:

  • Pertti Sundqvist, majuri evp, sidonnaisuus: SLL:n liittohallituksen jäsen. Tämän dokumentin yhteyshenkilö  (sähköposti pertti@dinikon.net puh 050 432 8281)
  • Heli Jutila, FT (ekologia), MBA, ympäristöasiantuntija, 20 v. kokemus ympäristöhallinnosta. Sidonnaisuus: SLL:n liittohallitus
  • Helvi Heinonen-Tanski, MMT (mikrobiologia), dosentti, noin 40 vuoden kokemus tutkimusta ja opetusta Helsingin ja Kuopion yliopistoissa. Sidonnaisuus: SLL:n liittohallituksen varajäsen
  • Heikki Simola, FT, ympäristötieteen dosentti. Sidonnaisuus: Suomen luonnonsuojeluliitto
  • Jakke Mäkelä, FT (fysiikka). Sidonnaisuus: Suomen luonnonsuojeluliitto
  • Juha V Mentu, MMM,  ympäristömikrobiologi. Yli 30 vuoden kokemus ympäristö- ja paperiteollisuustutkimuksesta. SLL:n ulkopuolinen, riippumaton asiantuntija.

Kaivoksen toimintaan liittyy konkreettisia ja käytännöllisiä ongelmia ja riskejä, joita ei julkisuudessa olleiden tietojen perusteella ole välttämättä riittävästi huomioitu. Nämä riskit tuottavat kuitenkin piilokustannuksia,  jotka syntyvät ympäristöhaittojen torjunnan vaatimuksista ja ympäristövahinkojen korjaamisesta. Ne ovat siis myös taloudellisia riskejä.

Ryhmän näkemyksen mukaan Talvivaara ei ole elinkelpoinen, kun nämä ulkoisvaikutukset lasketaan mukaan. Tähän mennessä saatu liikevaihto on suurelta osin perustunut ympäristövastuuttomuuteen ja kustannusten ulkoistamiseen luonnolle, ja lisäksi kriittisten turvallisuustoimien laiminlyöntiin. Jos ulkoisvaikutukset otetaan asianmukaisesti huomioon velkasaneerauksessa, konkurssi on väistämätön.

Yhtiöllä ei parhaassakaan tapauksessa ole edellytyksiä selvitä aiheuttamiensa ympäristövaurioiden nopeasta korjaamisesta, tai edes vesienhallinnan ja vesienpuhdistuksen edellyttämistä investoinneista, vaikka se muodollisesti velkasaneeraukseen pääsisikin. Ryhmän näkemyksen mukaan valtion tulisikin tässä tilanteessa olla realistinen ja aloitteellinen, ja aloittaa lähialueiden puhdistukset välittömästi, jotta saastunut alue ei laajene.  Mikäli yhtiö jostakin syystä pääsisikin saneeraukseen ja palauttaisi kannattavuutensa, kunnostustöiden kustannukset voisi tällöin myöhemmin periä yhtiöltä saastuttaja maksaa -periaatteen mukaisesti.

Ydinkysymys on bioliuotuksen toimivuus. Mikäli perustana oleva biologinen prosessi ei toimi Suomen oloissa riittävän hyvin, kaivos on lähtökohtaisesti elinkelvoton. Ei riitä, että prosessi toimii laboratoriomittakaavassa. Sen tulisi toimia vähintään nykyisen laajuisena massatuotantona, jotta kaivos olisi taloudellisesti kannattava. Jos toiminnan jatkaminen aiheuttaa nykyisenkaltaisia ympäristötuhoja, niiden korjaaminen tulee niin kalliiksi, että yhtiö ei voi olla kannattava. Jo aiheutettujen tuhojen korjaaminen ja korvaaminen aiheuttaa niin suuria kuluja, että yhtiö tarvitsee varsin suuren lainamäärän päästäkseen edes aloittamaan puhtaalta pöydältä. Toiminnan krooninen epäluotettavuus johtaa lupa- ja valvontaviranomaisten toimien tiukentumiseen koko ajan, mikä aiheuttaa taloudellisia riskejä.

Arvio tiivistyy yhdeksään väittämään. Niiden taustana on osin aiempia raportteja.  Lisäksi on selvitetty useita lisäkysymyksiä. Tietojen hankkimiseen ja tarkistamiseen on osallistunut merkittävä määrä muita vapaaehtoisia. Kirjoittajat kiittävät näitä henkilöitä taustatuesta.

Väittämät

Väittämä 1. Kunnostus- ja ympäristövauriokulut ovat todellisia kuluja. Ne tulee ottaa velkasaneerauksessa huomioon todellisena kulueränä, jonka suuruus on epävarma. Talvivaaran toiminta on jo aiheuttanut huomattavia ympäristöhaittoja ja kunnostustarpeita mm. alapuolisella vesistöalueella ja tulee niitä vielä jatkossakin aiheuttamaan. Ympäristövelka on todellinen ja osin nopeasti lankeava, vaikka sille ei ole velkojaluettelossa nimettyä velkojaa. Osa lähialueiden maanomistajista on jo jättänyt korvausvaatimuksia tai vaatinut Talvivaaraa lunastamaan maansa. Nämä korvausvaatimukset ovat huomattavia, ja niistä käytäneen oikeutta pitkään.

Väittämä 2. Bioliuotus ei todennäköisesti toimi, ainakaan tässä kokoluokassa paljaan taivaan alla. Mikäli näin todella on, jatkamiselle ei ole taloudellisia perusteita. Tälle väittämälle on alempana esitetty erittäin seikkaperäisiä luonnontieteellisiä arvioita.

Väittämä 3. Akuutit ympäristöriskit tuottavat myös taloudellista riskiä. Tällä hetkellä riskit ovat kestämättömällä tasolla.  Kipsisakka-altaan marraskuussa 2012 tapahtuneen vuodon kaltainen onnettomuus vaurioittaisi laajalti ympäristöä.  Koska näinkin suuren onnettomuuden riski on todellinen, se tulee ottaa huomioon taloudellisessa riskinarvioinnissa.

 Väittämä 4. Louhimisen jatkaminen ei pienennä vesienhallintariskejä, vaan pahentaa niitä.  Tuore malmi saattaa alkuvaiheessa sitoa vettä 10% kuten yhtiö väittää, mutta tämä ainoastaan siirtää vesiongelmaa myöhemmäksi. Lisäksi murskattu malmi on kastuessaan joka tapauksessa happoa tuottavaa. llman rikkihapon käyttöäkin kasoilta tulee siis liian hapanta lientä, rikkiyhdisteitä ja metalleja veteen.

Väittämä 5. Kaivoksen alasajo on teknisesti haasteellista mutta realistista, ja siihen on varauduttava.  Se kuitenkin edellyttää, että riskit otetaan vakavasti. Alasajo on myös kallista, ja on otettava mahdollisen konkurssipesän realisoinnissa huomioon.

Väittämä 6. Kaivoksen vesienhallinta on pysyvästi kaoottisessa tilassa. Sen kuntoon saattamiseen ei näy mitään realistisia keinoja useaan vuoteen. Tämä seikka on otettava saneerauksessa huomioon.

Väittämä 7. Konkurssi on selkeä mahdollisuus, ja sen varalle on tehtävä realistinen riskiarvio.  Vaikka kaivokseen on jo investoitu lähes kaksi miljardia euroa, tällä luvulla ei ole merkitystä ellei kaivos ole elinkelpoinen. On järkevämpää alaskirjata nämä tappiot nyt kuin jatkaa rahan sijoittamista hankkeeseen, joka ei tule investointia tuottamaan takaisin.

Kohta 8.  Kesken olevat oikeusprosessit ja valvonnan tiukkeneminen voivat aiheuttaa yllättäviä kustannuksia tai jopa toiminnan keskeyttämisiä. Hallinto-oikeudessa on useita valituksia käsittelyssä, ja tyypillisesti ne ovat päättyneet yhtiön kannalta epäedullisesti. Valvontaviranomainen on jo julkisuudessa ilmoittanut tiukentavansa linjaansa. Myöskin yhtiön johtoon kohdistuva rikostutkinta törkeästä ympäristön pilaamisesta väistämättä aiheuttaa epävarmuutta. Myös kesäksi 2014 vaadittava uusi kaivosvakuus on kysymysmerkki.

Kohta 9. Lisäinvestointien tarve on parhaassakin tapauksessa suuri. Vaikka kaivos katsottaisiin periaatteessa elinkelpoiseksi, se vaatisi erittäin suuren määrä lisäinvestointeja, joista on julkisuudessa puhuttu vain vähän. Se vaatisi myös merkittäviä lisäpanoksia kaivoksen osaamistason parantamiseen. Joiltakin osin kaivos joutuisi lähtemään lähes nollapisteestä.

Talvivaara 38: Onko närkästys tekopyhää?

Edellinen Talvivaara-aiheinen postaukseni (Talvivaara 37: Whatever) kirvoitti erittäin tiukkasanaisen mutta tärkeitä kysymyksiä esittävän kommentin.  Koska jouduin pohtimaan vastausta pitkään, siitä tulikin oman blogikirjoituksen pituinen.

ALKUUN

Vastaus kysymykseen “Et sinä ole SLL:n rivijäsen vaan hallituksen jäsen ja jäsen “asiantuntijaryhmässä”, jonka yhteenlaskettu kokemus metallien bioliuotuksesta lienee nolla päivää.”

Aloitan helposta päästä: en aika- työ- ja perhesyistä ole tänä vuonna jatkanut SLL:n liittohallituksessa, joten mitään SLL-mandaattia ei ole. Asiantuntijaryhmässä olen (ks alempana). Ryhmällä ei tosiaan ole teknologista kokemusta bioliuotuksen detaljeista, eikä se ole sellaista väittänytkään.  Sivuavista tieteenaloista sen sijaan on (mikrobiologia, biokemia, kemia), ja kyllä niiden perusteella voi jo tehdä johtopäätöksiä, joskin varovasti. Mutta ryhmän kritiikki on asia erikseen.

Kommentoija kritisoi myös kirjoituksen tyyliä: Harvoin närkästyttää niin kuin tämä sinun hurskastelusi ja älyllinen ylemmyydentuntosi.

Makuasioista on vaikea kiistellä,  mutta kun katson kirjoitustani kliinisellä silmällä (ja muita Zygomatica-kirjoituksia), niin ei kai siitä mihinkään pääse: ne ovat usein aika näsäviisaita ja arrogantteja. Niinkin näsäviisaita ja arrogantteja, että olen onnistunut hermostuttamaan myös osan luonnonsuojelijoista verisesti. So be it. Kun linja on valittu, sillä jatketaan.

KRITIIKIN KOHDE

Vastaus kysymykseen “Mitä sinä olisit tehnyt, jos olisit ollut Talvivaaran johtaja syksyllä 2012 tilanteessa, jossa:

* valumavedet ovat yllättäneet pahanpäiväisesti
* liika vesi tukahduttaa kasat
* varoaltaat ovat vaarallisen täynnä
* avolouhos olisi saatava tyhjäksi
* tuotanto olisi saatava pidettyä käynnissä, jotta rahat eivät lopu
* uusia altaita ei ehdi rakentaa
* sinulla on lupa vesien väliaikaiseen säilyttämiseen kipsialtaissa ja lupa korottaa altaita, siis de facto lupa johtaa lisää vettä altaisiin
* sulfaattikohun pelästyttämä ELY ei nosta alimitoitettua purkuvesikiintiötä

Mitä sinä olisit tehnyt? Mitä vaihtoehtoja kaivoksen johdolla sinun mielestäsi oli?

Tarkkaan ottaen kritiikkini ei kohdistu syksyyn 2012, vaan talveen 2014. Aivan oikeassa olet:  marraskuussa 2012 ei ollut mitään tehtävissä, kun akuutti tilanne oli päällä. Virheet oli tehty jo sitä ennen (aivan kuten OTKES-raportissa listataan).

Sen sijaan joulukuun 2012 ja tammikuun 2014 välillä olisi voitu tehdä paljonkin. Neljä kipsisakka-altaan vuotoa on osoittanut, että altaat ovat akuutti turvallisuusriski. Silti niitä ei tyhjennetä. Kortelammen padossa pitää olla tarpeeksi tilaa vastaanottaa onnettomuustilanteessa ne vedet. Sitä ei ole.  Joitakin riskejä on vaikea arvioida ja ennustaa, tästä on jo neljä kokemusta. On vaikea ymmärtää, miksi se ei ole ollut ykkösprioriteetti.

OTKES-RAPORTTI JA TALVIVAARA

Vastaus kysymykseen “OTKES:n raportissa Tvaara pääsee itse asiassa vähällä, mitä nyt jälkiviisaasti todetaan, että riskejä ei tunnistettu eikä niiden toteutumiseen osattu varautua. Suositukset ovat kaikki viranomaisille.”

Raportti ei tarkkaan ottaen päästä Talvivaaraa helpolla, koska tällaisen tutkinnan tarkoitus ei ole syyttää ketään mistään. Sen tarkoitus on etsiä toimenpiteitä, joilla vastaavat tapahtumat estetään. Ja hyvin usein se tarkoittaa, että suositukset kohdistuvat viranomaisiin.

Jos katsot muita onnettomuustutkintaraportteja, niin tämä on aivan normaalikäytäntö. Esimerkiksi lento-onnettomuustutkinnoissa yhtiöille kyllä usein annetaan suosituksia, mutta lähes aina paljon suurempi määrä tulee viranomaisille. Näillä tutkinnoilla on erittäin tarkkaan rajattu päämäärä, ja niihin ei pidä lukea enempää kuin mitä niissä on.

MEDIA JA YMPÄRISTÖJÄRJESTÖT

Vastaus kysymykseen: “Raportti on media- ja järjestökriittinen, mitä media ja järjestöt eivät “muista” mainita. Pari otetta:

“Luontoaktivistit ja osa poliitikoista puhuivat luonnonkatastrofista tai jättikatastrofista. Myös media käytti katastrofikäsitteitä yleisesti omassa viestinnässään. Ylireagointi vääristi tapahtumien tulkintaa ja sai osan kansalaisista epäilemään viranomaisten, esimerkiksi Kainuun ELY-keskuksen antamia tietoja.”

“Se, ettei kyseessä ollut henkeä ja terveyttä uhkaava suuronnettomuus vaan vakava paikallinen ympäristöonnettomuus, jäi median uutisoinnissa lähes pimentoon, kun luonnonsuojeluliikkeet sekä useat poliittiset toimijat puhuivat ympäristökatastrofista.”

Raportti todellakin esittää kovaa kritiikkiä myös median ja ennen muuta ympäristöjärjestöjen suuntaan.  Osittain perustellustikin. Ylilyöntejä on tapahtunut.

Ennen muuta termiä “katastrofi” on käytetty monessa suunnassa liian löyhästi, luultavasti myös SLL:n viestinnässä. Termeissä pitäisi olla todella tarkka.  Marraskuussa 2012 tapahtui vakava paikallinen ympäristönnettomuus, ei katastrofi.

Ja tällä hetkellä toiminta aiheuttaa jatkuvaa ja koko ajan laajenevaa ympäristörasitetta, sekä riskiä uudesta vakavasta paikallisesta ympäristöonnettomuudesta. Mutta ei katastrofiriskiä missään perinteisesti ymmärretyssä muodossa.

Tuo siteeraamasi raportin toteamus 16 pitää siis ainakin osittain paikkansa. Viimeinen lause tosin on jossakin määrin ristiriidassa muun raportin kanssa, jossa todetaan että Kainuun ELY-keskuksen toiminta ja tilannekuva ei ole todellakaan ollut ajan tasalla. Jos lähtökohta on että viranomainen on aina oikeassa, luontojärjestöjen viesti on todellakin ollut vääristynyttä. Jos viranomaisten sen sijaan on mahdollista tehdä virheitä (kuten raportin mukaan on), epäluottamus ei välttämättä ole harhaista.

VAURIOT

Vastaus kysymykseen “Hurskastelun sijaan voisit kertoa lukijoillesi, mitä ympäristövahinkoa Talvivaara on aiheuttanut. Ei mitään maalailua, vaan pelkät faktat ja mittasuhteet.”

Lopullisista vaurioista OTKESkin totesi, että niitä ei voi vielä arvioida. Täällä on tiivistetyin tämän hetken tieto:  http://www.suomenluonto.fi/sisalto/artikkelit/suomen-ymparistokeskukselta-tyly-arvio-talvivaaran-lahivesistot-merkittavasti-pilaantuneita/

Mitään massiivisia äkillisiä kalakuolemia ei ole tapahtunut, kalojen vähentymistä kyllä. Sulfaatti laimenee kyllä kun se etenee isompiin vesistöihin, tosin pohja ja syvänteet voivat kuolla hapettomuuteen suuremmalla alueella kuin kaikkein karkein ennuste antaa olettaa, jos sulfaatti kerrostuu pohjan lähelle.  Raskasmetallit eivät ole mikään viaton asia, koska ne helposti rikastuvat ravintoketjussa.

Pilaantuneiden järvien ympärillä on vähän jos ollenkaan asutusta, joten sillä mittarilla laskettuna voisi toki katsoa että nämä ovat inhimillisesti yhdentekeviä (tai koskevat vain häviävän pientä määrää ihmisiä, jolloin yhteisön etu painaa enemmän).

Myös sulfaatilla pilaantuneet järvet tulevat aikanaan toipumaan, vaikka niille ei tehtäisi mitään. Se voi kestää 20-50 vuotta, mutta tapahtuu kuitenkin.

Siis: olen valmis sanomaan, että tähän asti aiheutuneet vauriot eivät vahingoita yhtäkään ihmistä, ja luontokin aikanaan toipuu niistä (joskin raskasmetallit olisi poistettava ennen kuin leviävät liian laajalle).

Sen sijaan jos toiminta jatkuu tällaisenaan 30-50 vuotta, silloin tilanne on ihan toinen. Ja jos luodaan ennakkotapaus jossa yritys saa sosialisoida riskinsä yhteiskunnalle, sitä ennakkotapausta käyttävät muutkin yritykset.

Etelä-Suomessa asuva voisi toki periaatteessa ajatella että tuo nyt vain on Pohjois-Suomessa maan tapa. Mutta tuollainen käytäntö kyllä leviää, jos se jossakin hyväksytään. Olisi lyhytnäköistä hyväksyä, että Kainuun ja Lappi ovat Etelä-Suomen siirtomaita ja raaka-ainereservaatteja.

YHTEENVETO

Siispä kyse on — ainakin itselleni — kaikkein eniten siitä, voiko tällaista toimintaa hyväksyä sivistyneessä yhteiskunnassa. Tuo kipsisakka-allas on ennen muuta konkreettinen detalji, jossa Talvivaaran ja viranomaisten hälläväli-meininki näkyy poikkeuksellisen selvästi. Itse pidän näissä oloissa perusteltuna olla siitä närkästynyt. Joku muu ei ehkä pidä.

Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa Talvivaarasta löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton rivijäsen.  

Talvivaara 37: Whatever

Harvoin kannattaa olla lyhytsanainen ja närkästynyt, mutta ehkä nyt on sen aika. Talvivaaran onnettomuustutkintaraportti on valmistunut. Siitä riittää päiväkausiksi sulateltavaa, mutta yksi asia hyppää silmille yli kaiken:

Kipsisakka-allas on vuotanut vuosina 2008, 2010, 2012, ja 2013. Siinä ei yksikäsitteisesti ole saanut säilyttää vettä vuoden 2008 jälkeen. Siinä on yksikäsitteisesti säilötty vettä vuoden 2008 jälkeen. Itse asiassa siinä yksikäsitteisesti säilötään vettä edelleen.

Kipsisakka-altaan tyhjentämiselle on ollut viimeisin takaraja viime perjantai. Viime perjantaina yhtiö ilmoitti odotetusti, että se ei aio tyhjentää kipsisakka-allasta. Siellä on nyt vettä ehkä jopa 1.3 miljoonaa kuutiometriä, odottamassa vuoden 2014 vuotoa (ks PSAVIn päätös, sivu 13). Mahdollinen vuoto joko mahtuu sille varattuun Kortelammen varoaltaaseen, tai sitten luultavammin ei.

Ja miksikö tämä on niin yksikäsitteisen närkästyttävää? Ehkä osittain siksi, että oikeastaan en ole itsekään tiedostanut, miten yksikäsitteisen typerää tämä toiminta on. Järjettömänä ja neuvostoliittolaishenkisenä olen sitä kyllä pitänyt (ks Talvivaara 9), ja olen kokenut täydellistä kyllästymistä koko aiheeseen (Talvivaara 14). Mutta tässä on silti jotain jollakin uudella tasolla.

Siis: Kaikkein vaarallisin riskikohta on ollut tiedossa jo vuosikausia; siitä huolimatta on puuhasteltu kaikenlaista muuta ja ehkä sanottu sitä riskienhallinnaksi, mutta ei puututtu siihen ongelmaan joka tuottaa kaikkein konkreettisimman riskin ja kaikkein konkreettisimmin olisi ratkaistavissa (joko rakentamalla uusia altaita tai mieluiten siirtämällä jätevedet johonkin muualle).

Näiden blogien (Zygomatica: Talvivaara) pohjimmaisena motiivina on ollut yritys ymmärtää asioita. Myönnetään: ehkä jopa etsiä salaliittoja. Myönnetään lisää: on ollut kiehtovaa leikkiä vakoojaa, joka yrittää selvittää, miten Talvivaaran ja Kainuun ELY-keskuksen muodostama paha kombinaatti tekee pahoja asioitaan. Äly älyä vastaan.

On turhauttavaa tajuta mitelleensä älyä imbesillin kanssa.

Mitään ei ole opittu. Jos allas vuotaa veden säilömisen takia vuosina 2008, 2010, 2012, ja 2013, niin ehkäpä siinä ei kannattaisi säilöä vettä enää vuonna 2014? Ja ehkäpä myös viranomaisten ensimmäisen prioriteetin pitäisi olla saada allas tyhjäksi, keinolla millä hyvänsä? Aikaa on ollut koko vuosi 2013. On teknisiä syitä miksi se on aidosti haastavaa, mutta mahdotonta se ei olisi ollut.

Nyt sitten odotellaan vuoden 2014 vuotoa. Ei varsinaisella jännityksellä, koska ei sellaista kannata jännittää mitä pitää todennäköisenä. Odotellaan muuten vain.

[Lisäys: Suomen luonnonsuojeluliiton viesti on hieman samantapainen, mutta aika paljon korrektimpi.]

Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa Talvivaarasta löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton rivijäsen.  

Talvivaara 36: Voidaanko kerrankin syyttää sateisuutta?

“On varmaa, että marras-joulukuun (aidosti) historialliset sateet ovat hankaloittaneet tilannetta aivan merkittävästi. Talvivaaralla on käynyt järkyttävän huono tuuri. Vastuuta se ei sen sijaan tässä tapauksessa vähennä piiruakaan. Yhtiön oma riskinhallintadokumentti tiedostaa, että mediaania suurempi vesisade voi johtaa hätätilanteeseen. ….  Metallitehtaan alasajo olisi ollut turvallista vain, jos olisi oltu varmoja, että marras-joulukuussa sadetta tulee mediaania vähemmän. Tällaista ennustetta ei kukaan pysty tekemään, vaan on täysin tuurista kiinni miten käy.  Todellisuudessa yhtiö heitti kolikkoa, ja sattui häviämään.”

Talvivaarassa oli 19.12. yksi monista poikkeustiloista, jota kukaan ei  jaksa enää edes noteerata: se ilmoitti joutuvansa juoksuttamaan saastunutta raffinaattivettä suoraan avolouhokseen. Kainuun ELY-keskus on ilmoittanut että juoksutus on sen mielestä ympäristöluvan vastainen, mutta ei toistaiseksi ole  ole tehnyt asialle mitään. [Ks myös populaarimpi versio US-blogissani].

[Huom: illansuussa 3.1. saatiin tarkempaa tietoa juoksutuksista. Tilanne on ollut merkittävästi pahempi kuin tässä arvioitu, mutta johtopäätökset eivät käytännössä muutu. Ks lisäykset artikkelin lopussa]

Talvivaaran perustelut: “Metallitehtaan liki kuukauden kestänyt ja 9.12 päättynyt seisakki yhdessä erittäin sateisen ja lämpimän marraskuun lopun ja joulukuun kanssa on aiheuttanut sen, että Talvivaaran bioliuotuskiertoon on kertynyt liian paljon ylimääräisiä vesiä. …. Tästä johtuen bioliuotuskierrossa olevaa vesimäärää joudutaan vähentämään, jotta altaissa pystytään säilyttämään esim. sähkökatkojen varalta riittävä varotilavuus. …. Raffinaatti on liuosta, josta on otettu metallien talteenottolaitoksella talteen arvometallit (nikkeli, koboltti, kupari, sinkki). Esimerkiksi raffinaatin nikkelipitoisuus on tyypillisesti tasolla 50-100 mg/l, kun metallitehtaalle menevässä PLS-liuoksessa puhutaan gramma –luokan pitoisuuksista.”

Määräksi ilmoitetaan 100,000-200,000 kuutiota; avolouhoksessa oli ennen tätä noin 1.4 miljoonaa kuutiota. Yhtiön ilmoitus on harhaanjohtava: raffinaatti on erittäin hapanta vettä jonka seassa on raskasmetalleja (vain arvometallit on poistettu).  Hätäjuoksutus ei todellakaan ole niin viaton kuin yhtiö antaa ymmärtää.

Itse kiinnitin kuitenkin huomiota ensimmäiseen lauseeseen. Taasko syytetään sateisuutta?

Myös vuoden 2012 kipsisakka-altaan vuodon yhteydessä yhtiö vetosi syksyn “historiallisiin” sateisiin. Analysoin silloin alueen sadeasemien dataa, ja päädyin siihen, että sateissa ei ollut mitään “historiallista”. Vastaavia on ollut viime vuosikymmeninä jopa useaan kertaan (ks Talvivaara 1, Talvivaara 2).

Tein nyt vastaavan analyysin marras-joulukuun 2013 sateista, ja päädyin tulokseen jota en oikeastaan odottanut.  Toisin kuin vuonna 2012, sateet ovat olleet historiallisia. Marras-joulukuun sadesumma on hyvinkin sadan vuoden maksimi. Sään suhteen Talvivaaralla on käynyt melkein surrealistisen huono tuuri.

Vähentääkö tämä kuitenkaan Talvivaaran vastuuta? Ei, ainakaan tässä nimenomaisessa tapauksessa. Yhtiö nimittäin ajoi marraskuussa metallitehtaan liuoskierron alas taloudellisista syistä. Se tiesi, että näin voi turvallisesti tehdä vain, jos sademäärä jää alle mediaanin. Yhtiö otti siis tietoisen riskin jonka laukeamistodennäköisyys oli lähes 50%, ja sattui häviämään.

A. Kuinka suurta sateisuus oli marras-joulukuussa?

Ymparisto.fi:n Jormasjärven vesistöennustesivun mukaan alkutalvi (sinisellä merkityt kuukaudet X-XII) on ollut hankala, koska sateet ovat olleet jatkuvia ja vettä on niin ollen kertynyt paljon (ks kuva alla).

Ilmatieteen laitoksen sateisuusdatat koko Kainuulle vuodesta 1959 ovat käytössä (ks Talvivaara 1 ja Talvivaara 2).  Ilmatieteen laitoksen alustavia marras-joulukuun datoja löytyy kahdelle läheiselle sääasemalle (lähde: meteo.vacau.com)

Sotkamo Kuolaniemi 70 mm + 97 mm  (Maanselän kuivemmalla puolella)

Vieremä Kaarakkala  90 mm + 116 mm  (Maanselän sateisemmalla puolella)

Ei ole selvää kumpi asema paremmin vastaa Talvivaaran kaivoksen todellista tilannetta. Marraskuun ja joulukuun sadantojen jakaumat Kainuussa ovat alla. Näiden perusteella marraskuussa ollaan oltu noin 90% sateisuustasolla, ts yksi marraskuu kymmenestä on ollut yhtä sateinen. Joulukuu sen sijaan on ollut poikkeuksellinen;  90 mm sademäärä vastaa 98% sateisuustasoa. Kainuussa on hyvinkin voinut olla sateisin joulukuu moneen vuosikymmeneen.

Käytännössä mielenkiintoisin suure on marras- ja joulukuun sadesumma, koska se kertoo kertyneen veden määrän. Mediaani on 90 mm. Jo Kuolaniemen 170 mm on 98% tasolla, ja Vieremän 206 mm vielä harvinaisempi.

Näin kovia jatkuvia sateita ei esiinny kuin kerran tai kaksi sadassa vuodessa. Tilannetta vielä pahentaa se, että lokakuuhun mennessä maahan oli ehtinyt sataa lunta, joka on sulanut marras-joulukuun lämpöaallossa; kokonaisvesimäärä voi siis olla vielä poikkeuksellisempi.

B. Vähentääkö tämä Talvivaaran vastuuta?

Ei. On katsottava kahta asiaa:

B1. Mitä yhtiö tiesi vesiriskistä?  

Yhtiön heinäkuussa 2013 tekemä vesienhallintasuunnitelma (pdf) osoittaa, että riski on ollut tiedossa jo viime kesänä. Sivulta 25: “Tulokset osoittavat allastilavuuden riittävän mediaanisadannalla tai jonki verran sitä korkeammalla sadannalla. Mediaani- tai minimisadannan ja hyvän haihdunnan yhdistelmä johtaa liuoskierron vesitilavuuden pienenemiseen, jolloin on mahdollista jossakin määrin palauttaa liuoskiertoon vesiä kipsialtailta. Maksimisadannan ja huonon haihdunnan yhdistelmä lisää syksyn aikana prosessin vesimäärää niin, että liuoskierrosta ulosotettavan veden määrää on lisättävä esim lisäämällä kapasiteettia nykyisessä puhdistuksessa tai johdettava varastointiin raffinaattia RASAn ja LONEn ohi.”

Riski on siis tiedostettu jo heinäkuussa. Ainoaksi ratkaisuksi kuitenkin jäi raffinaatin valutus muualle. Kapasiteetin nostohan ei käytännössä tapahdu nopeasti. Määritelmän mukaan sateisuus on yli mediaanin puolet ajasta; yhtiö on siis käytännössä heittänyt kolikkoa, ja toivonut että kaikki menee oikein.

Periaatteessa tilanne ei ole muuttunut vuoden takaisesta ollenkaan; silloisessa riskinhallintadokumentissa (pdf: Täydennys_19_10_2012) todettiin, että “laskelman oletuksena on, että seuraavien vuosien  sademäärä vastaa keskimääräistä tasoa.” (Talvivaara 2).  Heinäkuun 2013 vesienhallintasuunnitelma on kuitenkin aivan toista luokkaa: se on tehty ammattitaidolla, siinä on järkeviä laskelmia ja virherajoja, eikä se peittele ongelmia.  Riskinhallintadokumenttina sitä on suorastaan nautinto lukea, vaikka se käytännössä toteaakin, että noin 50% todennäköisyydellä riskit eivät ole hallittavissa. Tässä välissä Talvivaara oli saanut ensimmäisen vakituisen vesienhallintajohtajan, mikä selittänee huikean tason nousun  (valitettavasti kyseinen johtaja jätti paikkansa jo syyskuussa).

B2. Mitä yhtiö teki vesiriskistä huolimatta?

Riski on siis ollut kirkkaasti tiedossa; siitä huolimatta metallitehdas ajettiin alas 17.11., kun yhtiö haki velkasaneeraukseen. Alasajolle ei ole toistaiseksi kerrottu muuta perustetta kuin säästöt. Metallitehdas käynnistettiin uudelleen kolme viikkoa myöhemmin 9.12. Luvanvastainen raffinaattijuoksutus on aloitettu viimeistään 19.12.

Prosessi ei ole triviaali, mutta tarkempi kuvaus löytyy mm  kaivoksen toiminnan kuvauksesta (sivu 50). Karkeasti: liuotusnestettä pumpataan metallitehtaalle, noin 1500 m3/h; siitä poistetaan metallit; noin 1000 m3/h palautetaan takaisin liuotuskasoille, noin 500 m3/h siirretään jälkikäsittelyyn, neutraloidaan, ja varastoidaan muualle. Tämä 500 m3/h on sulfaattipitoista, mutta sitä voi rajoitetusti juoksuttaa luontoon.

Metallitehtaan alasajossa on siis kadotettu kriittinen kontrollipiste. Myös Suomen luonnonsuojeluliiton teettämässä arviossa todettiin, että jopa alasajotilanteessa olennaista on nimenomaan liuotusprosessin jatkaminen kunnes metalleja ei enää kasasta liukene. Metallitehdas on kriittinen osa vesiriskien hallintaa.

Kun vesienhallinnan tiedetään olevan veitsenterällä, tärkeimmän vesienhallintapisteen sulkeminen on käsittämätön teko. Pitämällä metallitehtaan toiminnassa Talvivaara olisi pystynyt tuon kolmen viikon aikana juoksuttamaan neutraloitua vettä ulos koko ajan 500 m3/h, eli hyvinkin nyt dumpatun 200,000 kuutiometriä.

On varmaa, että marras-joulukuun (aidosti) historialliset sateet ovat hankaloittaneet tilannetta aivan merkittävästi. Talvivaaralla on käynyt järkyttävän huono tuuri. Vastuuta se ei tässä tapauksessa sen sijaan vähennä piiruakaan. Yhtiön oma riskinhallintadokumentti tiedostaa, että mediaania suurempi vesisade voi johtaa hätätilanteeseen.  Sadetta tuli hyvinkin 100% yli mediaanin. Emme kuitenkaan tule koskaan tietämään, olisiko jo esimerkiksi 10% ylitys tuottanut saman lopputuloksen — yhtiö itsekään ei osannut tätä riskiä arvioida.

Metallitehtaan alasajo olisi ollut turvallista vain, jos olisi oltu varmoja, että marras-joulukuussa sadetta tulee mediaania vähemmän. Tällaista ennustetta ei kukaan pysty tekemään, vaan on täysin tuurista kiinni miten käy.  Todellisuudessa yhtiö heitti kolikkoa, ja sattui häviämään.

Entä pidempi aikaväli? Ilmastonmuutos ei selitä kahden peräkkäisen talven poikkeuksellisia sateita. Ilmastonmuutoksen ennustetaan kuitenkin muuttavan nimenomaan äärimmäisiä sateita. Kirjoituksessa  Talvivaara 2 arvioin, että keskimääräinen sateisuus tulisi 2040-luvulla kasvamaan noin 60 mm vuodessa, eli 10%. Äärimmäisten sateiden ennustetaan kasvavan vieläkin enemmän. Jos kuvitellaan että Talvivaaran kaivos olisi olemassa vielä 30 vuotta, tämän tasoisia sateita esiintyisi sinä aika suurella todennäköisyydellä uudelleen, ja niihin olisi pystyttävä varautumaan. Kaivoksen koko riskinhallintafilosofia olisi siis laitettava täydellisesti uusiksi.

[Edit 1: 3.1. illansuussa tulleiden tietojen mukaan (paikanpaalla.fi; ELY-keskuksen kehotusilmoitus) tilanne on joulunpyhien aikana ollut merkittävästi pahempi kuin tässä ilmoitettu: myös varsinaista PLS-liuosta on päästetty lähes 200,000 kuutiota. Tämä on niin radikaali toimenpide, että hätätila kaivoksella näyttää olevan todellinen. Varsinaisesti nämä johtopäätökset eivät kuitenkaan muutu].

[Edit 2: Koska PLS-liuos on sitä nikkeliä sisältävää liuosta josta kaivos saa tulonsa, on mahdollista arvioida toimenpiteen hinta. Jos nikkelipitoisuus on ollut edes lähellä 1 g/l, ja nikkelin hinta on 15,000 USD/tonni, sitä on saatettu vetää viemäriin lähes 2 miljoonan Euron edestä. Tämä on merkki todellisesta hätätilanteesta].

Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa Talvivaarasta löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton rivijäsen.  Kirjoituksen ideoita ovat arvioineet mm Pertti Sundqvist, Helvi Heinonen-Tanski, Johan Heino, Antti Halkka, ja Heikki Simola, mutta mahdollisista virheistä vastaa kirjoittaja yksin.

Laki on niinkuin se luetaan?

Suomen perustuslaista löytyy pohtimisen arvoinen pykälä luonnonsuojelijoille. Perustuslain 20 § perusteella “Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.” Kuka on “kaiki”? Minä en ainakaan, enkä tunne ketään muutakaan sen nimistä. Lain mukaan voimme siis tiputtaa hanskat.

Tiukan laintulkinnan perusteella luonnonsuojeluun osallistuminen voisi olla jopa perustuslain vastaista: kaikin on mahdoton ottaa vastuuta, jos hänellä ei ole myös valtaa päättää miten toimitaan.

Ei voi olla yhteensattuma, että on olemassa japanilainen romaanihenkilö nimeltä Deishuu Kaiki, jonka kuvaus henkii sitä musertavaa painetta, jota tällainen vastuu painaa: “Kaiki is a middle aged man with a very gloomy and dark appearance. He is seen always wearing a funeral suit and has a sleepy, melancholic look with baggy skin beneath his eyes.” 

Tällä miehellä on vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä.
Tällä miehellä on vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä.

Vastuu on selvästi luonut myös kyynisyyttä. “Kaiki is an individual who prides himself in having no pride…. Kaiki has a very gloomy personality and subscribes to the view that there is nothing in the world that is inherently true. The only absolute in life for him is money.”  Toisaalta, kenellepä meistä ei olisi?

Oli miten oli, näyttää hämmentävästi siltä, että luonnonsuojelu on perustuslain vastaista lähes kaikille, paitsi siis kaikille.  Uskottava se on. Laki on sokea ja armoton, ja se luetaan niinkuin kirjoitetaan.

Sitä en osaa sanoa, missä raja täsmälleen menee. Saimaannorppakebab saattaisi ehkä olla liioittelua. Toisaalta, kun asia ei kerran ole meidän vastuullamme, vaikea sitä on mennä kieltämäänkään.

Kiitän Pertti Sundqvistiä tämän erikoisen juridisen porsaanreiän löytämisestä.

 

Translate »