Jos on jotakin mitä en siedä, se on oman puolen huono argumentointi. Alla olevaan julkilausumaan on osallistunut koko joukko tiukkoja Talvivaaran vastaisia aktivisteja. Pidän tärkeänä, että juuri kriitikot ovat kaikkein tiukimpia näissä asioissa. Jos valtalehti julkaisee jotain virheellistä, virheet täytyy oikoa.
Mielipide Iltalehden pääkirjoitukseen 15.10.2013
Iltalehden pääkirjoitus 15.10. on esittänyt kovia väitteitä Talvivaaran prosessista. Omassa Paikan päällä-blogissaan Talvivaara oikoo näitä virheitä.
Olemme syvästi Talvivaara-kriittisiä, ja pidämme kaivoksen sulkemista ainoana jäljellä olevana järkevänä ratkaisuna. Siitä huolimatta katsomme, että kaivostoiminnan arvostelijoillakin tulee olla nollatoleranssi virheelliseen tiedon levittämiseen. Iltalehden pääkirjoituksessa on muutama selkeä virhe, ja muutama hyvin tulkinnanvarainen väite.
1. “Suurin osa haposta valuu kasan ohi Kainuun maaperään ja sieltä Vuoksen ja Oulujoen vesistöihin tuhoisin seurauksin” on Iltalehdeltä merkittävä virhe. Vesissä on ollut yksittäisiä happamia ja emäksisiä pulsseja, mutta väite on rajua liioittelua. Varsinainen saastuttava aine on sulfaatti, koska liuotuksessa käytetään massiiviset määrät rikkihappoa ja sulfaatin poisto jätevedestä on täysin riittämätöntä. Lisäksi luontoon on laskettu aika ajoin raskasmetalleja – osa vuotojen yhteydessä, mikä tuhosi kaloja marraskuun 2012 vuodon jälkeen. Kasat on pohjustettu siten, että liuoskierrosta happoa ei pitäisi päästä maaperään.
2. IL väittää prosessissa muodostuvan “vulkaanista lasia”. Tämä on vähintäänkin liioittelua. Prosessissa syntyvät metalliyhdisteet saattavat kyllä muodostaa kovia paakkuja, mutta mitään vulkaanista lasia se ei ole. Talvivaara väittää, että paakkuja syntyy liuotusajan loppupuolella. Emme ota kantaa, missä vaiheessa paakkuja syntyy, mutta todennäköisesti jo mikroskooppiseen pienetkin paakut bakteereiden pinnalla haittaavat bioliuotusta.
3. Tulkinnanvaraiseen suuntaan menee väite “Kirjoituksessa väitettiin virheellisesti Talvivaaran siirtyneen rikkihappoliuotukseen. Rikkihappoa käytetään liuoksen pH:n säätelyyn, jotta raudan ja rikin hapettajabakteereille saadaan riittävän happamat olosuhteet.” Talvivaaran omien esitysten mukaan bioliuotus tarvitsee ainoastaan “vettä, ilmaa ja mikrobeja”. Yhtiö ilmoittaa liuoksen pH:ksi 1.7-3.0. Jos pH on saatava noin alas, rikkihappo on aivan ydinosa prosessia. “Bakteeriavusteinen rikkihappoliuotus” olisi lähempänä totuutta.
Vaikka katsomme, että räikeät virheet on syytä korjata, Talvivaaran perusväitteeseen suhtaudumme siitä huolimatta kyynisyydellä: “Biokasaliuotus on todistetusti osoittanut toimivuutensa, vaikka on viime aikoina kärsinyt liiasta vedestä. Korjaavat toimet ovat parhaillaan menossa. Täytyy muistaa, että Talvivaaran tuottamat kymmenet tuhannet tonnit nikkeliä ja sinkkiä on tuotettu bioliuotuksella.” Vielä keväällä ulkopuolinen konsultti totesi, että Talvivaaran prosessi ei ole teollisessa mittakaavassa osoittanut toimivuuttaan.
On vaikea nähdä, miten nykytilaa voisi pitää osoituksena toimivuudesta. Nikkeliä on toki tuotettu, mutta valtavilla taloudellisilla tappiolla ja massiivisilla ympäristötuhoilla kuluttaen paljon kemikaaleja. Liiallinen vesi ei johdu syksyn 2012 sinällään suurista sateista, vaan prosessista: Talvivaara itse ottaa useita miljoonia kuutiometrejä vettä Kolmisoppijärvestä. Ainakaan sateet eivät siis ole syy ongelmiin.
Kirjoittajat:
- Jakke Mäkelä
- Helvi Heinonen-Tanski
- Pertti Sundqvist
- Johan Heino
Kirjoittajat kuuluvat Suomen luonnonsuojeluliittoon.
Yhteenveto muista omista Talvivaara-kirjoituksistani: Talvivaara 14: Onko kukaan yhtään viisaampi kuin vuosi sitten?
