Tag: vihreät

Mikä on poliitikon puoliintumisaika?

Politiikka polttaa nopeasti loppuun.  On yksittäisiä työn sankareita joiden ura kunnanvaltuustossa jatkuu neljällä tai viidellä eri vuosikymmenellä, mutta he ovat kuitenkin poikkeuksia. Varsinkin vähemmän näkyvillä paikoilla ihmisten vaihtuvuus on suurta.

Dataihminen kysyy heti: kuinka suurta? Poliitikon uran voi mallintaa radioaktiivisena prosessina: kenen tahansa pää voi hajota koska tahansa. Laajemmalle poliitikkojoukolle voidaan laskea puoliintumisaika, eli  aika jonka jälkeen puolet väestä on vaihtunut.

Datan löytäminen tähän analyysiin ei ole itsestäänselvyys, koska esimerkiksi puolueen jäsenyys on tiukasti salainen tieto. Avoimen ja julkisen datan puolelta löytyy kuitenkin pienikokoinen kultakaivos:  oikeusministeriön tulospalvelu, jossa on erittäin hyvin organisoitua vaalidataa vuodesta 2011 (ja vähemmän organisoitua vuodesta 2003). Vaalitulokset, samoin kuin ehdokkuudet vaaleissa, ovat julkista tietoa.

Eduskuntavaalien listoja tarkistelemalla ei voi tehdä juuri mitään johtopäätöksiä koko puolueen aktiiveista, koska niihin ehdokkaiksi valikoituu erittäin pieni määrä poikkeusyksilöitä.  Kuntavaaleissa sen sijaan ehdokaslista heijastaa paljon paremmin koko kenttää. Vaikka kuntavaalipaikoistakin on kilpailua, paikkoja on niin paljon, että varsin suuri osa minkä tahansa puolueen sen hetkisistä aktiiveista saa pelätä päätyvänsä ehdolle.

Siksi juuri kuntavaalidatasta voisi löytyä mielenkiintoinen läpileikkaus puolueen aktiiveista laajemminkin. Tulospalvelusta saa suoraan kaksi tietoa vuosien 2017 ja 2021 kuntavaaleista: ehdokkaan ikä vaalipäivänä, ja uudemmista vaaleista tieto siitä, onko hän ollut aiemmin ehdolla vastaavassa vaalissa.   Koodit ja käytetyt raakadatat löytyvät Githubistani.

Ikäjakaumat

Ikä on mielenkiintoinen kysymys. Keskimääräinen kuntavaaliehdokas Suomessa on 50-vuotias. SDP:llä keski-ikä on hieman korkeampi, noin 53 vuotta. Vihreät poikkeavat muista erityisen dramaattisesti noin 43 vuoden keski-iällä.

Erot näkyvät erityisen selkeästi, kun tulokset piirretään tiheysfunktioina. SDP:n ja Vasemmistoliiton ikääntyneisyys näkyy hyvin. Vihreät poikkeavat profiililtaan selkeästi muista.

Tarkastelua voidaan tehdä myös kunnittain, laskien listojen keski-iät.  Vihreiden  poikkeavuus  on  tällöin  erityisen  selvä.

Kokemuksen jakaumat

Vaihtuvuus kuntavaaleissa on mielenkiintoisin muuttuja. Nyrkkisääntönä voidaan ajatella, että noin 50% vaihtuvuus kuntavaalien välillä olisi ihanteellinen. Silloin listoilla on sekä kokemusta että uudistumista. Käytännössä se tarkoittaisi noin neljän vuoden puoliintumisaikaa ehdokkaille.

Puolueiden välillä näkyy tässä suhteessa varsin merkittäviä eroja. Useimmilla puolueilla kokeneiden osuus on keskimäärin hieman yli 50%, SDP:llä jopa 63%. Kaksi puoluetta (Vihreät ja PS) erottuvat näistä selvästi noin 40% osuudellaan.

Näistä luvuista saadaan laskettua karkea puoliintumisaika. Oletetaan, että lista hajoaa eksponentiaalisesti aikavakiolla k: y=y0*exp(-k*t).   Jos neljän vuoden jälkeen listalla  on jäljellä  p poliitikkoa, puoliintumisaika saadaan kaavasta  t2=4*log(0.5)/log(p).

Nähdään, että keskimääräinen puoliintumisaika on noin 4.5 vuotta.  Vihreillä ja perussuomalaisilla puoliintumisaika on lyhyin, noin kolme vuotta. Kaikilla muilla puoliintumisaika on yli 4 vuotta, eli voidaan tulkita että keskimääräinen ehdokas säilyy aktiivisena hieman yli vaalikauden.  SDP:llä puoliintumisaika on kaikkein pisin, lähes tuplasti Vihreiden ja PS:n.

Kokemuksen ja iän korrelaatio

Mielenkiintoinen kuvaaja saadaan, jos piirretään puolueittain  kokeneiden osuus  ja  listan  keski-ikä.   Jos  kuvaaja nousee tasaisesti, voidaan tulkita että ikä tuo kokemusta: puolueella  on  aktiiveja,  jotka ovat monissa vaaleissa ehdolla.

Vihreät ovat käytännössä ainoa poikkeus tästä.  Vaikka PS:n ehdokkailla on keskimäärin vähän kokemusta,  ikääntyneemmillä listoilla on kuitenkin  kokemusta keskimäärin enemmän. Vihreiden listoilla taas kokemusta on lähes saman verran riippumatta siitä, mikä on listan keski-ikä.

Johtopäätökset

Keskimääräinen Vihreä kuntavaaliehdokas on nelikymppinen, ja puoliintuu kolmessa vuodessa — eli  kyllästyy ennen kuin ehtii edes toisiin kuntavaaleihinsa. Muiden puolueiden ehdokkaat ovat keskimäärin viisikymppisiä, ja heistä (pienehkö) enemmistö jatkaa harrastusta seuraavallakin vaalikaudella, puoliintuen 4-6 vuodessa (poikkeuksena ainoastaan perussuomalaiset).

Mielestäni on yksikäsitteisesti hyvä asia, että Vihreissä on paljon nuoria, ja että itsekin olen jo ikämiessarjassa.   Ei ole mitenkään toivottavaa, että sama pieni kaaderisto olisi vallankahvassa vuosikymmenestä toiseen.

Sen sijaan kokemuksen katoaminen on asia, jolla annetaan muille  tasoitusta.  Jos puolet väestä vaihtuu kolmen vuoden välein, jatkuvuutta ja pitkäjänteisyyttä on vaikea ylläpitää.  Olen itse ollut vastuuasemissa kaikissa Varsinais-Suomen Vihreissä vaaleissa vuoden 2020 jälkeen, ja  huomannut sitä kautta tämän vaihtuvuuden varjopuolet käytännön työssä. Kokeneiden toimijoiden uudelleeninnostaminen olisikin yksi selkeä kehityskohde seuraaville vuosille.

Kirjoittaja on ollut aktiivinen Vihreissä jo muutaman puoliintumisajan verran, ja pohtii jo vuosien 2024-2027 vaaleja.

Aktiivisen fatalismin ytimessä: tutustuminen aluepelastukseen

Kulutin viime viikolla mainion keskiviikon perehtymässä aluepelastuslautakunnan toimintaan. Jo yhden päivän perusteella voi sanoa, että tämän mielenkiintoisemmaksi ei luottamustoimi oikeastaan voi tulla. Pelastustoimi on äärimmäisen kiehtova ja erittäin huonosti tunnettu osa julkisen sektorin toimintaa, ja lautakunnnalle esiteltiin toimintaa monesta perspektiivistä.

En ole vielä perehtynyt siihen, millaista pelastustoimi on kenttätasolla, mutta päällikkötason elämänasenne vaikuttaa vetoavalta. Ihan täydellistä termiä en löydä, mutta “aktiivinen fatalismi” on aika lähellä. Maailmassa tapahtuu kamalia asioita, mutta kaikesta selvitään — kunhan suunnitellaan kunnolla eikä hätkähdetä pienistä. Se on varmasti välttämätön asenne juuri tuossa ammatissa jotta paineet voisi kestää, mutta siihen olisi kyllä hienoa pyrkiä omassakin elämässä.

Alueuudistus: sumeaa on, mutta silti pärjätään

Alueuudistus tuli perehdytyksessä toistuvasti esille. Pelastustoimihan siirtyy vuoden 2023 alussa alueelliseksi samalla kuin sote. Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa?  Oli mielenkiintoista tajuta konkreettisesti se, mitä olen tähän asti epämääräisesti uumoillut: kukaan ei edelleenkään tiedä, miten sote-uudistus on konkretian tasolla tarkoitus toteuttaa. Aluevaltuusto valitaan, mutta kaikki rakenne sen alapuolella on vielä sumun peitossa.

Toisaalta asenne pelastuspuolella on rohkaiseva. Siellä vastaava prosessi käytiin jo 2003, kun kuntien pelastuslaitokset yhdistettiin alueelliseksi pelastuslaitokseksi. Skaala oli tosin 50 kertaa pienempi (aluepelastuslaitoksen budjetti on 40 miljoonan euron luokkaa, sote-alueen taas kahden miljardin) mutta muutos tehtiin yhtä nopeasti ja epämääräisesti kuin sote-uudistusta nyt. Siitä selvittiin.

Olennaista on, että huolehditaan jatkuvuudesta. Pelastuslaitoksen alueellistamisessa oli kaksi prioriteettiä: palkkojen piti juosta heti uudistuksen jälkeenkin, ja paloautojen lähteä liikkeelle kun hälytys tuli.  Kaikki muu oli mahdollista selvitellä kaikessa rauhassa. Näin myös tehtiin, eikä alueellistaminen aiheuttanut mitään tuhoja.

On tietysti tavallaan nihilististä pitää rima niin matalalla, että organisaatiouudistuksen voi katsoa onnistuneeksi kunhan se ei tapa ketään. Juuri niin alhaalla se kuitenkin kannattaa pitää.  Alueuudistus on sotavuosien jälkeen suuri yksittäinen organisaatiouudistus Suomessa, ja sillä on potentiaalia sotkea asioita syvästi. Toisaalta, kunhan prioriteetit pidetään selvinä, se aiheuttaa ainoastaan kaaosta, ei tuhoa.

Strategista peukalonpyörittelyä vai tehokas siirtymä?

Alueuudistuksen takia lautakunta on myös melko erikoisessa tilanteessa: periaatteessa sen valta katoaa 1.1.2023 kun toiminta siirtyy uudelle alueelle. Lautakunta on kuitenkin asetettu neljäksi vuodeksi vuoden 2025 alue/kuntavaaleihin asti. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Kukaan ei tiedä.

Sote-puolella on perusteltua aloittaa puhtaalta pöydältä, ja siirtää kaikki valta ja vastuu aivan uusille elimille. Pelastuspuolella tämä ei ole aivan niin selvää, koska pelastustoimi on jo nyt alueellista. On monia mahdollisia ratkaisuja. Joko nykyinen lautakunta lakkaa olemasta; tai se jatkaa sellaisenaan koko neljä vuotta ja siirtää vasta sitten vastuun uudelle elimelle; tai sitten nykyisen lautakunnan kokoonpanoa ja tehtäviä muutetaan hiukan;  tai sitten parin vuoden ajan on kaksi erillistä elintä joista toisen toiminta hiipuu sitä mukaan kun toisen vahvistuu; tai sitten perustetaan uusi elin joka ei kommunikoi vanhan kanssa mitenkään; tai sitten valta siirtyy uudelle elimelle, mutta vanha istuu jääräpäisesti paikoillaan ja syö pullaa kaksi vuotta tekemättä mitään.

Jokin noista luultavasti lopulta valitaan. Aika näyttää. Aktiivisen fatalismin periaatteen mukaisesti menen ainakin itse sinne minne käsketään, sitten kun käsketään. Kunhan pelastustoimi jatkuu ilman häiriöitä, kaikki siinä ympärillä on toisarvoista.

Epäonnen määrä on vakio

Aktiivista fatalismia sisältyi myös keskusteluun, jota käytiin pelastustoimen budjetista. Pelastustoimi on huomionarvoisen ennustettavaa: kun budjetti tehdään, siinä myös pysytään. Varsinais-Suomen pelastustoimen kokonaisbudjetti on noin 45 miljoonan euroa, ja heittoa on harvoin tullut sataa tuhatta enempää.  Tämä on kunniotettavaa missä tahansa organisaatiossa, saati sellaisessa jonka toiminnan voisi kuvitella olevan poikkeuksellisen vaihtelevaa ja ennakoimatonta.

Tälle on kaksi syytä. Kiinteät kulut ovat hyvin suuret; palkat ovat lähes 2/3 budjetista. Sillä kiinteällä kululla saadaan palvelu, joka on koko ajan valmis mihin tahansa.  Toinen syy on hiukan karumpi: ihminen ei opi. Onnettomuuksia tapahtuu kaiken kaikkiaan hyvin tarkkaan ennakoitava määrä. Joskus hiukan enemmän, joskus hiukan vähemmän, mutta keskimäärin mikään ei muutu.

Tätä ennakoitavuutta voi kuitenkin hyödyntää vain jos yksikkö on tarpeeksi suuri. Siksi pelastustoimen on kannattanut olla jo pitkään alueellista. Yksittäinen kunta ei voi oikein mitenkään ennustaa, tuleeko siellä metsäpalo tai suuri teollisuuspalo. Maakunnan tasolla sen sijaan voidaan varsin hyvin ennakoida, että vuoden aikana jokin tehdas palaa jossakin, ja muutaman vuoden välein on metsäpalo jossakin. Kun tarkastelualue on tarpeeksi suuri, mikään ei tule yllätyksenä.

Sitominen jatkuvuuden mahdollistajana

Aluepelastuslautakunnan toimintaan sisältyy mielenkiintoinen nyanssi: joka valtuustokaudella tehdään usean vuoden palvelutasopäätös, joka määrittelee konkreettisesti kaiken: missä on asemia, miten niillä päivystetään, ja niin edespäin. Se on käytännössä ehkä näkyvin yksittäinen asiakirja, josta lautakunta päättää.

Pelastustoimessa tämä suunnitelma tehdäänkin vasta valtuustokauden lopussa, ei alussa. Se tarkoittaa, että lautakunta tekeekin päätöksen seuraavalle lautakunnalle, ei itselleen. Periaatteessa tämä sitoo lautakuntaa aika tiukastikin, mutta se on varsin perusteltua tekemisen jatkuvuuden kannalta. Neljän vuoden kuluttua saatamme jo hiukan tietääkin mitä olemme tekemässä, ja tärkeät päätökset kannattaa tehdä silloin.

Vapaaehtoistyön voimaa

On hätkähdyttävää tajuta, että pelastustoiminnan kaltainen kriittinen palvelu on vahvasti riippuvainen siitä, että aivan tavalliset ihmiset jaksavat olla toisten ihmisten tukena harrastuspohjalta. Pelastustoimessa on Varsinais-Suomessa töissä yllättävänkin vähän ihmisiä, noin 550.  VPK:n vapaaehtoisia sen sijaan on yli 1700. Ilman vapaaehtoisten panosta olo olisi todella orpo.  Varsinais-Suomessa vapaaehtoisia on toistaiseksi ollut riittävästi, mutta tilannetta täytyy seurata valppaasti.

Ensihoidossa odottaa ongelmia

Ensihoito on Varsinais-Suomessa tiukasti integroitu pelastuslaitokseen, vaikka ensihoidon rahoitus ( noin 9 miljoonaa vuodessa) tuleekin suoraan sairaanhoitopiiriltä. Ensihoito ei ole vielä samanlaisessa kriisissä kuin muu terveydenhuolto Turun seudulla, mutta tilanne voi muuttua.  Muun terveydenhuollon ongelmat alkavat näkyä jo nyt ensihoidossa.  Jos oman kunnan terveydenhuoltoon ei saa yhteyttä, on pakko soittaa hätänumeroon.  Vielä tämä ei ilmeisesti ole  kestämättömällä tasolla, mutta näin ei voi myöskään jatkua.

Osa ongelmista tiivistyy yhteen lukuun: 40%.  Tämä osuus ensihoidon tehtävistä ratkeaa ilman, että ketään tarvitsee kuljettaa mihinkään. Nämä eivät välttämättä ole “turhia” tapauksia, koska epäselvissä tapauksissa kannattaa ennemmin katsoa kuin katua. Olisi kuitenkin kaikkien kannalta tehokkaampaa, jos edes osa voitaisiin ratkaista muuten kuin sitomalla kallisarvoinen ambulanssi ja miehistön pitkäksikin aikaa.

Päättämisen illuusioton luottopakki

Vaikeina aikoina ihmiset tarvitsevat eturintamaan päättäjiä, jotka pystyvät luomaan positiivisen ja innostavan vision tulevaisuudesta, olivat nykyhetken faktat kuinka vaikeita tahansa. Koska päätöksenteko on oikeasti tiimityötä, nämä innostavat päättäjät tarvitsevat luottopakeikseen illuusiottomia päättäjiä, jotka pystyvät  analysoimaan faktoja kiihkottomasti ja luomaan inhorealistisen tilannekuvan siitä, missä oikeasti mennään. That’s me. Siksi olen taas Vihreiden ehdokkaana Turun kuntavaaleissa. (Muut jo nimetyt tiimiläiset löydät täältä).

Turun ja koko Suomen tilannekuva on juuri tällä hetkellä niin sumea, että näissä oloissa on melko tyhjää lähteä tekemään kovin tarkkoja vaalilupauksia.  Vain yksi asia on varma: ensi kaudesta tulee raskas ja vaikea. Se sopii minulle.

Continue reading Päättämisen illuusioton luottopakki

Mistä löytyvät ilmastopolitiikan aikuiset?

Elämme kovia aikoja. Median mukaan koko Suomi keräsi juuri voimansa “talvisodan hengessä”, ja runttasi EU-parlamentissa läpi niinsanotun lulucf-kompromissin metsien käytössä. Käytännössä Suomi aikoo hakata surutta metsiämme, eli kriittisiä hiilinieluja. Itsekäs etumme oli tärkeämpi kuin yhteinen globaali vastuumme.

Suomen uskottavuus ilmastoasioissa kärsi kirvelevän tappion. Tutkijoiden viestihän on yksikäsitteinen. Massiivisilla lisähakkuilla emme pysty täyttämään niitä ilmastovelvoitteita joihin olemme sitoutuneet.

Käytännössä joudumme sitten vähentämään päästöjä muulla tapaa, esimerksi liikenteestä ja asumisesta. Tosin juuri viime
viikolla saimme tästä taakanjakomekanismista hallituksen selonteon. Selonteosta ei ole paljon tiedotettu, ehkä jo siksikin että selonteon omilla alkusivuilla todetaan, että selonteossa esitetyt keinot eivät tule riittämään. Sellainen selonteko.

Suomi joutuukin nyt ilmastoasioissa kärvistelemään ja häpeämään siihen asti, että hallitus vaihtuu.

Vihreiden on lähdettävä siitä, että seuraavassa hallituksessa me toimimme toisin. Näyttää siltä, että jää meidän vastuullemme olla aikuisia ja valvoa, että Suomessa tehdään täysipäistä ilmastopolitiikkaa kaikessa: energiassa, metsätaloudessa, maataloudessa, liikenteessä, asumisessa, ruoka-asioissa. Se vastuu täytyy ottaa äärimmäisen vakavasti.

Kiitos.

Puhe on pidetty Vihreiden puoluevaltuuskunnassa 23.9.2017

 

Vihreiden energiavisio tunnustaa tosiasiat

[Kirjoitus on julkaistu Turun Vihreiden nettisivulla 6.3.2017]

Vihreä liitto on tunnettu tiukan ydinvoimakielteisestä historiastaan. Toisaalta puolueen sisällä vaikuttaa kaikissa asioissa tiukka avoimen keskustelun periaate. Ydinvoima on asia joka jakaa vahvasti mielipiteitä, mutta se ei ole asia, joka jakaisi puolueen. Ydinvoimakanta on puolueessakin viime kädessä mielipidekysymys, ei arvokysymys.

Vihreiden periaateohjelman kolme perusarvoa ovat vastuu ympäristöstä ja tulevaisuudesta, vapaus kaikille, sekä välittäminen muista ihmisistä. Nämä ovat väljiä ja joskus monitulkintaisia. Toisaalta myös Vihreiden vastahyväksytty strategia edellyttää, että Vihreiden toiminnassa “Vähennetään …. yksimielisyyden vaatimusta – suhteessa puoluetovereihin ja potentiaalisiin yhteistyötahoihin”.  Näkemyksiä onkin laidasta laitaan, ja niistä keskustellaan avoimesti.

Continue reading Vihreiden energiavisio tunnustaa tosiasiat

Translate »