Tag: Varusmiespalvelus

Palvelusta vai pakkotyötä?

 

Aikaisemmassa kirjoituksessa käsittelin mahdollisuutta järjestää varusmiespalvelus toisella tapaa.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 4 artikla on otsikoitu: “Orjuuden ja pakkotyön kielto”. Sen ensimmäisessä ja toisessa kohdassa kielletään orjuuttamasta, alistamasta pakkotyöhön tai muuhun pakolliseen työhön. Tuon lukiessa voin tuntea suurta mielihyvää ja kuvitella mielessäni julisteen jossa ihmisoikeussopimus kilpenä puolustaa heikkoja sortoa vastaan. Aurinko paistaa taustalla pilvien välistä kun kaunis nainen kannattelee tukevan näköistä kilpeä hennon käsivartensa päässä.

Heti saman artiklan kolmannessa kohdassa tuollaiset haaveet lakaistaan isolla teräsharjalla herkkien haihattelujen synkkään ja pohjattomaan roskapönttöön. Siinä nimittäin sanotaan ettei tämä koske tilanteita joissa kyseessä on inha rikollinen, aseellinen palvelus tai kaikkein pöyristyttävimmin: “sellaista työtä tai palvelusta, joka kuuluu yleisiin kansalaisvelvollisuuksiin”.

Varsinkin viimeinen on epämääräisyydessään oman kirjoituksensa arvoinen, mutta tässä keskityn 3b-kohdan aseellisen palveluksen poikkeukseen. Sama poikkeus löytyy muualtakin pakkotyötä käsiteltäessä, esimerkiksi wikipediasta täältä.

Niille jotka pitävät asepalvelusta orjuuttamisena, ja heitäkin on, voi siis sanoa kohtuullisen arvovaltaisena pidetyn ihmisoikeussopimusenkin tekevän poikkeuksen asepalveluksen kohdalla. Tiukan määritelmän mukaan kyseessä taitaa kuitenkin olla pakkotyö, sillä varusmiehillä ei voi käydä kauppaa eli omistusoikeutta ei voi siirtää.

Toisinkin päin voi tekstin kuitenkin lukea: tarve lisätä tuo heikennys, aseellinen palvelus ja sen vaihtoehtona vaadittava muu palvelus erikseen mainiten, nimittäin voi tarkoittaa vain sitä, että sopimuksen laatinut varmaankin arvovaltainen joukkio on havainnut pakkotyön määritelmän sopivan asepalveluksen kaltaiseen tilanteeseen. Siis pakollinen asepalvelus on pakkotyötä, sen sallittu muoto.

Moinen vesittäminen selittynee sopimuksen iällä se nimittäin solmittiin jo 1950. Tuolloin pakollinen asepalvelus lienee ollut paljon yleisempi euroopassa kuin nykyään. Linkin sivua tarkastellessa on hiukan hämmästyttävää huomata miten myöhään monissa euroopan maissa on pakollisesta asepalveluksesta luovuttu. Esimerkiksi Belgia 1992, Ranska (rauhanaikana) 1996, Saksa 2010.

conscriptionKuva 1. Pakollinen asepalvelus on voimassa maissa joiden väri on kartassa punainen.

Suomi muuten liittyi sopimukseen niinkin myöhään kuin 1989. Liittyminen olisi voinut olla vaikeaa ilman yllä mainittuja heikennyksiä.

Käsitteellisesti on hyvä erotella varusmiespalvelus sekä varsinainen aseen käyttöä vaativa ja ennen kaikkea aseiden käytön kohteeksi joutumiselle altistava palvelus. Voidaan nimittäin argumentoida pakollisen varusmiespalveluksen puolesta väittämällä olevan vaikeaa saada vapaaehtoisia siinä vaiheessa kun konflikti näyttää todennäköiseltä. Tämä voi tietysti pitää paikkansa, mutta on hyvä huomata ettei konflikti näytä todennäköiseltä. Silti joka vuosi tuhannet nuoret miehet pakotetaan palvelukseen.

Maanpuolustustahto on Suomessa ollut kyselyjen mukaan korkealla tasolla jo pitkään. Sitä on mitattu vuodesta 1970 samalla kysymyksellä. Viimeisen tuloksen (2012) mukaan 76 % kyselyyn vastanneista pitää aseellista puolustautumista kannattavana epävarmassakin tilanteessa. Tämä ei välttämättä kerro paljoakaan suhtautumisesta pakolliseen varusmiespalvelukseen. Varmin ja pitkälti ainoa luotettava tapa selvittää halukkuus vapaaehtoiseen varusmiespalvelukseen on tehdä tehdä palveluksesta vapaaehtoista.

Vapaaehtoisuudella päästäisiin myös eroon pitkälti kaikista varusmiespalvelukseen liittyvistä epäkohdista, sillä vapaaehtoisia ei löydy ellei toiminta ole mielekästä. Voi tietysti olla ettei varusmiespalveluksesta saa millään sellaista jonka vuoksi monet viitsisivät viettää puolesta vuodesta vuoteen sen parissa ja viivyttää muita elämässään menossa olevia asioita.

Vapaaehtoisten haalimisen vaikeuteen on yksinkertainen lääke: raha. Tyypillisesti riittävä määrä sopivia saapuu paikalle, kun tarjotaan käypä korvaus. Sopiva korvaus taas selviää helposti käyttämällä markkinamekanismia: pannaan paikat julkiseen hakuun. Ellei näytä tulevan riittävästi hakemuksia niin nostetaan tarjousta. Jatketaan kunnes kaikkiin paikkoihin on löytynyt halukas.

Palkan maksaminen ei välttämättä edellytä mitään muutoksia varusmiespalveluksen sisältöön. Sanonnan mukaan euro on kuitenkin kova konsultti ja nopeasti epäilemättä arvattaisiin kustannusten laskevan palveluksen mielekkyyden noustessa. Mutta periaatteessa on mahdollista säilyttää laajaan kansalaisten osallistumiseen perustuva armeija. Palvelukseen ei myöskään tarvitsisi valita asehulluja tai väkivaltaan taipuvia. Sopivilla tehtävän kuvauksilla voidaan etsiä juuri sellaisia yksilöitä jotka sopivat kuhunkin tehtävään.

Jotain haittaa rahalla ryyditetystä vapaaehtoisuudesta voisi kuitenkin olla, sillä esimerkiksi asevelvollisten arvontaan verrattuna voisi veikata rikkaiden tai edes hyvin toimeentulevien osuuden varusmiehistä jäävän aika pieneksi, heillä kun on kirjaimellisesti parempaa tekemistä kuin rahan tarpeessa olevilla.

Miten kustannusten sitten kävisi? Oletetaan järjestelmän pysyvän lähes samana. Ainoana muutoksena vapaaehtoisesta varusmiespalveluksesta maksettaisiin palkkaa jotta saataisiin riittävästi väkeä. Tuskin kovin moni väittää vastaan jos esitän budjetin paisuvan. Jonkin verran tarkkuutta siis vaadittaisiin, jotta valinta kohdistuisi nimenomaan sopiviin eikä vain halvimpiin yksilöihin.

Budjetin suurenemisesta huolimatta toiminta ei olisi yhtään kalliimpaa. Budjetin paisuminen vain toisi näkyville tällä hetkellä pakkotyövoimalle aiheutettujen menetysten suuruuden. Näkökulmasta riippuen tuo ero tällä hetkellä joko jaetaan kansalaisille lisääntyneenä turvallisuutena tai heitetään kankkulan kaivoon. Kankkulan kaivo -näkökulmassa lisää menetyksiä syntyy vielä kaikille niille jotka hyötyisivät nyt pakkotyössä olevien työpanoksesta näiden työskennellessä muualla.

Oleellista on huomata joiltakin otettavan ja toisille (kaikille) annettavan. Yleensä kun tämänkaltainen tilanne perustuu pakkotyöhön siihen suhtaudutaan hyvin negatiivisesti.

Kuten kaikki sanomalehtiä lukeneet tietävät on valtion budjetin kasvattamiseen niukalti tilaa. Johtaisiko palkan maksu varusmiehenä olemisesta siis tilanteeseen jossa uskottavaan maanpuolustukseen ei olisi varaa? En tiedä. Jos johtaisi niin ainakin se kertoisi jotain varmaa maanpuolustustahdosta jota usein kehutaan.

Yleinen asevelvollisuus ja säästöt puolustusvoimissa

 

 

Valtiolla rahat ovat taas tiukalla, ja niin tulee ollakin. Tämän seurauksena puolustusvoimissa on tehty säästöpäätöksiä ison julkisuuden ja mekastuksen saattelemana. Vaikka olen seurannut lehdistön kirjoittelua melko tarkkaan, epäselväksi on jäänyt sisältyykö tehtyihin päätöksiin laadullisia muutoksia ja jos niin millaisia. Alla esitän vähän radikaalimman ehdotuksen jossa lähinnä varusmieskoulutuksen rakennetta ehdotetaan hieman toisenlaiseksi.

Ongelman voisi jakaa kolmeen osaan:

  1. Tarpeen määrittely
  2. Koulutuksen järjestäminen
  3. Oppimistuloksen varmistaminen


Tarpeen määrittely

Puolustusvoimat osannee määritellä mitä sotilaan pitää osata, eli määrittelemään tarpeen. Vaikka tämä tuntuu itsestään selvältä niin se voidaan hyvinkin haastaa esimerkiksi tietoverkkoturvallisuuden osalta. Jos tästä kuitenkin lähdetään, niin isoille joukoille opetettavat asiat voitaisiin avata kansalaiskeskustelulle koska niiden salassa pysyminen on epätodennäköistä. Mikä sitten on iso joukko tässä yhteydessä? Arvaisin sadan hengen motivoituneen porukan vielä pystyvän pitämään suunsa pääosin kiinni joten jossain sen yläpuolella raja voisi kulkea. Keskustelulla saataisiin avoin ja elävä dokumentti josta selviää mitä erilaisiin tehtäviin koulutettavien varusmiesten tulisi osata. Avoimessa keskustelussa on mahdollista mennä yksityiskohtiin sillä tarkkuudella kuin keskustelijoiden osaaminen ja motivaatio riittävät.

Koulutuksen järjestäminen

Menemättä liian laajalti yksityiskohtiin, otan muutaman esimerkin opetuksen järjestämisestä. Jos oletetaan useimpien sotilaiden tarvitsevan henkilökohtaisen aseen tulee heidän sitä myös osata käyttää ja huoltaa. Koulutukseen tulijoita on lähes koko palvelukseen astuva ikäluokka, koulutettavassa materiaalissa ei ole mitään salaista eivätkä varusteet ole kalliita. Olenko ainoa jonka korviin tuo kuulostaa toiminnalta jota yksityinen yrittäjä voisi sopivassa ympäristössä harjoittaa?

Toisena esimerkkinä suunnistustaito. Vaikka kyber-sodankäynti ei välttämättä edellytäkään paarmojen syötävänä seisoskelemista niin luultavasti kohtuullisen suuren joukon tulisi osata ilman GPS-signaalia päätyä haluttuun paikkaan haluttuna hetkenä, jopa pimeällä. Ei tämän taidon oppimiseen tarvita kasarmia eikä sen opettamiseen ammattisotilasta tai edes varusmiesaliupseeria.

Joissain tapauksissa suunnistaminen, urheilumielessä, vaatii kohtuullista tai jopa hyvää fyysistä kuntoa. Kunnon puute onkin lehdistössä mainittu yhdeksi palvelukseen astuvien ongelmista. Isompi ongelma on varmasti se ettei iso osa reservistä kolmekymmentä täytettyään jaksa juosta edes bussiin. Kuntovaatimusta ei kannata yhdistää kaikkiin muihin vaatimuksiin vaan mahdollisuuksien mukaan irrottaa se kokonaan muista vaatimuksista kuten suunnistamisesta ja aseen käyttämisestä. Juoksemisen ja suunnistamisen opettelu kannattaa erottaa toisistaan jotta huonokuntoisetkin voivat oppia suunnistamaan, voivat sitten päätyä sinne haluttuun paikkaan vaikka mopolla.

Väitän yllä mainittujen esimerkkien kaltaisia taitoja olevan jonkin verran (kiväärillä ampuminen, talvella telttailu, moottorikelkalla ajeleminen, …). Niiden opiskelu ja opettaminen voitaisiin helposti järjestää koulutettavan ehdoilla, hänen valitsemanaan ajankohtana. Koulutuksen ei tarvitse olla puolustusvoimien järjestämää.

Kuten useimmista toiminnoista, myös varusmiespalveluksesta on haittoja joista järjestäjä ei joudu vastaamaan. Siirtämällä koulutuksen järjestäjän ja ajankohdan valinta koulutettavalle voidaan näistä seikoista koulutettavalle aiheutuvien haittojen määrä minimoida tehokkaasti. Itse olisin esimerkiksi voinut jo 14 ikäisenä antaa paikallisen suunnistusseuran opettaa itseni suunnistamaan.

Mitä sitten jäisi puolustusvoimien opetettavaksi? Jos vaikka haluaa ampua isolla tykillä kovia, niin ehkä sen voisi ajatella olevan toimintaa joka sopisi kivasti sotilaille. En kyllä ihan heti keksi miksi niin tarvitsisi tehdä, puumallilla voi opetella mistä vivusta pitää vetää. Sikäli kun kyse on laitteen asemaan viemisestä kuorma-autoa peruuttamalla, niin sitä voi harjoitella lähimetsässä ilman tykkiä. En väitä etteikö esimerkiksi ison joukon operoimiseen tarvittava logistiikka olisi jonkin verran hankala simuloida, mutta eiköhän siitä aika hyvä saada jos nähdään vähän vaivaa.

Tuloksen varmistaminen

Monesti on nähty ettei julkisissa hankinnoissa aina saada tulosta jota tavoiteltiin. Miten sitten voitaisiin varmistaa, että paloittain yksityisten kouluttamat varusmiehet osaavat tarvittavat taidot? Koska monet kouluttajista haluaisivat varmaankin toiminnastaan rahallisen korvauksen, voitaisiin koulutuksen menestyksellisesti päättäneistä valita satunnaisesti muutama kokeeseen jossa voisivat demonstroida taitonsa ja lopettaa maksaminen jollei tuloksia näytä syntyvän. Esimerkiksi talvitelttailun osalta voitaisiin koulutus auditoida tai pyytää silloin tällöin jotakuta osallistujaa pitämään päiväkirjaa touhusta. Verkon yli tapahtuvan teoriakoulutuksen voisi tenttiä vaikka jossain oppilaitoksessa jotta henkilöllisyys varmistuisi.

Muita seikkoja

Muutama lainaus joita haluan kommentoida.

“Puolustusvoimilla on rooli varusmiesikäluokkien kansalaiskasvatuksessa.”

Jostain syystä pelkkä kansalaiskasvatus sana saa niskakarvat nousemaan pystyyn. Jos kansalaiskasvatusta välttämättä halutaan minä antaisin kasvattajan roolin muille kuin puolustusvoimille, olisko vaikka joku sairaanhoito-oppilaitos parempi??

“Paikallisjoukoissa tarjoutuu nykyistä laajemmat mahdollisuudet myös kokeneemman reservin henkilöstön monipuoliseen käyttöön yksilöllisten edellytysten mukaan.”

Tässä sivutaan oleellista seikkaa. Suomen oloissa puolustusvoimat on vähän kuin pankkiholvi. Tarkoitus ei ole estää, vaan tehdä ottamisesta niin kallista ettei se kannata. Hahmoteltu hajautettu koulutusmalli on helppo yhdistää systeemiin jossa reserviläisillä on nykyistä tiukempi rooli koko reservissä olon ajan. Sillä tavalla taitoja voidaan helposti ja vähän häiriötä aiheuttaen ylläpitää. Jos mukaan tähän yhdistetään muita kerettiläisiä komponentteja kuten esim. rahallinen palkkio reserviläistaitojen ylläpitämisestä niin osa reservistä voisi olla jopa käytettävissä sellaisessa melko lyhyessä aikaikkunassa joka on tarjolla ennen kuin vihulainen tulee massana rajan yli.

“Varusmiesten palvelusaikoja lyhennetään 15 vuorokaudella. Se mahdollistaa kotiutumisen ennen juhannusta ja joulua sekä entistä paremman osallistumisen kesällä pidettäviin oppilaitosten pääsyko-keisiin. Myös syksyllä kotiutuvan saapumiserän opiskelun aloittaminen helpottuu.”

Minä muuttaisin palveluksen pääosin itseopiskeluksi ja kurssien käymiseksi, silloin ne eivät häiritsisi elämää niin paljon kun kukin voisi hajauttaa osan palvelusajastaan useamman vuoden ajalle.

Translate »