Talvivaaran innovatiivisuudelle on nostettava hattua. Hieman sääli että innovaatiot kohdistuvat sananvääntelyyn ennemminkin kuin itse kaivostoimintaan, mutta hyvä että edes jotain. Tällä kertaa innovaation näyttää kokeneen termi “suljettu kierto”.
Suljettu kierto on nimenomaan se taikasana, jonka perusteella Talvivaara on saanut kaivoksensa perustaa. Termiä vain ei ole juridisesti määritelty missään. Nyt yhtiö nähtävästi käyttää tätä porsaanreikää hyväkseen.
Yhtiö on aiemmin käyttänyt numeroita hyväkseen hieman samalla tyylillä (ks Talvivaara 17 ja “Talvivaaran pöhinää”. Kaikki Talvivaara-kirjoitukset: täällä. Nyt analysoidaan siis sanoja.
Naiivi maalaisjärki sanoo, että “suljettu kierto” tuo mieleen tilanteen, jossa sotkuja kierrätetään niin, että luontoon ei tarvitse laskea yhtään mitään.
Hiukan realistisempi maalaisjärki sanoo, että kaivos voi joutua ottamaan tai juoksuttamaan luonnosta hiukan puhdasta vettä, tarpeen mukaan. Puhtaan veden juoksutus ei käytännössä haittaa mitään. Pienen joen virtauksia se saattaa hiukan muuttaa, mutta kaivos aiheuttaa aina jotain muutoksia.
Mikään maalaisjärki ei kuitenkaan sano, että “suljetussa kierrossa” päästettäisiin lähivesiin vuodessa 24 miljoonaa kiloa sulfaatteja.
Näin kuitenkin sanoo Talvivaara. Ylen haastattelussa 23.10. toimitusjohtaja innovoi näin: “ Pitää muistaa, että olemme vasta ihan viime aikoina päässeet niin sanottuun suljettuun kiertoon. Meidän ei tarvitse enää ulkopuolelta ottaa vettä tähän prosessiin, jolloin olemme automaattisesti paremmassa tilanteessa.”
Nyt siis ollaan saavutettu suljettu kierto, ja sitä kautta puhtain mahdollinen tila? Ensi vuonna saa silti päästää luontoon 24 miljoonaa kiloa sulfaatteja, sitä seuraavana 12 miljoonaa, ja näistäkin rajoituksista Talvivaara on tehnyt valituksen hallinto-oikeuteen. Tämäkö on suljettua kiertoa?
Toimitusjohtaja ei kuitenkaan teknisesti ottaen valehtele. Teknisessä ja juridisessa mielessä suljettu kierto tarkoittaa aivan eri asiaa kuin mitä Talvivaara on ehkä mainosmateriaaleissaan antanut ymmärtää.
Prosessi on hieman monimutkainen, mutta Vihreä Lanka 31.5.13 tiivistää olennaisen: “Kaivospiirin puhtaat sulamis- ja valumavedet pitää pitää erillään saastuneista alueista ja vesistä. Jos tässä onnistutaan, nämä vedet voi laskea ympäristöön. Näitä vesiä ei lasketa kaivoksen kiintiöihin. Prosessivedet ja kaivosalueella eri tavoin saastuvat vedet pitää taas käsitellä, jonka jälkeen ne voidaan laskea vesistöön. Metallitehtaan prosessista avi haluaa nykyistä suljetumman: Siitä ylijäävät vedet pitää käyttää uudestaan ensisijiaisesti liuoskierrossa.”
Kuvio voidaan piirtää alla olevan kaltaiseksi. Prosessi ei ole koskaan “suljettu” siitä yksinkertaisesta syystä, että siihen syötetään ulkopuolelta koko ajan rikkihappoa (vuoden 2012 vuosikertomuksen mukaan yli 300 miljoonaa kiloa) sekä lipeää ja kalkkia (yhteensä yli 120 miljoonaa kiloa). Neutralointi tuottaa kipsiä, mikä tuottaa suuren mutta hallittavissa olevan jäteongelman. Ongelma on, että se tuottaa myös miljoonia kiloja sulfaattia. Niitä Talvivaara ei edes yritä puhdistaa vedestä, koska taloudellisesti järkevää tapaa ei yksinkertaisesti ole.
Toimitusjohtajan mainitsema “suljettu kierto” on tekninen detalji, joka ei voisi ulkopuolisia vähempää kiinnostaa. Se tarkoittaa, että lioutusprosessiin ei tarvitse enää ottaa vettä ulkopuolisista järvistä, vaan RO-puhdistuksen avulla samaa vettä voidaan kierrättää moneen kertaan. Sulfaattiongelmaan tämä ei käytännössä vaikuta mitenkään.
Aineen katoamattomuuden laki tulee vastaan: mikä virtaa sisään yhdessä muodossa, sen täytyy virrata ulos toisessa muodossa. Tälle seikalle ei Talvivaarankaan innovaatiokoneisto mitään mahda.
Lisäys 25.10.
Yllä olevaa kuvaa on kritisoitu joistakin epätarkkuuksista. Alla on päivitetty ja selkeytetty versio. Olennaisin lisäys on vihreä katkoviiva: se osoittaa, missä kohtaa suljettu kierto tällä hetkellä todennäköisimmin on. Aiemmin yhtiö joutui ottamaan vettä ulkopuolelta metallitehdasta varten. Nyt se (luultavasti) pystyy RO-laitteilla puhdistamaan prosessivettä niin, että uutta vettä ei tarvitse ottaa sisään lähijärvistä (viime vuonna yli miljoona kuutiometriä). Tämä helpottaa vesitaseen ylläpitoa, ja vähentää todellakin riskejä. Saastumisongelmaa se ei kuitenkaan ratkaise, ellei prosessiin ole tehty muitakin rajuja muutoksia joista ei ole kerrottu.
