Tag: uraani

Talvivaara 34: Uraaniongelma kolmella lauseella

Viimeviikkoinen kärjistetty paranoia/kyynisyys-kirjoitukseni Talvivaarasta oli ehkä turhankin kärjistetty, moneen suuntaan.  Saman asian voi sanoa paljon neutraalimminkin, kolmella lauseella:  Kaivosteollisuuden kannalta uraani on metalli siinä missä muutkin. Yhteiskunnan ja lainsäädännön kannalta uraani ei ole metalli siinä missä muutkin. Tästä seuraa yhteentörmäys.

A. Kaivosyhtiö haluaa rahaa, niin uraanista kuin muistakin metalleista

Kaivosteollisuuden päämääränä on louhia metalleja ja saada niistä rahaa. Uraani on yksi, erittäinkin arvokas metalli.

Monissa Suomen parhaista malmioista on muiden metallien seassa myös uraania. Suhteelliset määrät ovat erittäin pieniä (20 ppm) mutta kun louhitaan paljon, myös uraania kertyy paljon (tuhansia tonneja). Tämä uraani on rahanarvoista tavaraa, vaikka sitä olisi suhteellisen vähänkin. Talvivaaran tulovirrasta 5-10% voitaisiin saada uraanista.

B. Lainsäädäntö nostaa uraanin silmätikuksi

Lainsäädännön päämääränä on suojata yhteiskuntaa uraanin negatiivisilta vaikutuksilta. Ydinenergialaki lähtee siitä, että virheisiin on käytännössä nollatoleranssi: toiminnan on oltava luotettavaa. Tämä tarkoittaa paitsi teknistä luotettavuutta myös taloudellista; sellaista tilannetta ei voi päästä syntymään, jossa yhtiö ei pystyisi taloudellisista syistä huolehtimaan turvallisuusvelvoitteistaan.

Uraanikaivoksen täytyy siis täyttää useita aivan erityisen kovia lupaehtoja. Eräs kova ehto on, että valtioneuvoston on annettava asiasta periaatepäätös. Valtioneuvosto voi antaa luvan vain, jos hakija täyttää hyvin tiukkoja turvallisuusehtoja; ennen muuta valtioneuvoston on tarkkailtava taloudellista tilannetta, vuosien tai vuosikymmenien skaalassa.

Ympäristölupaa voidaan harkita vasta, kun periaatepäätös on olemassa. Senkin ehdot ovat poikkeuksellisen kovia. Uraaninlouhinta vaatii lisäksi myös mm Säteilyturvakeskuksen osallistumista asiaan. Prosessi on kaiken kaikkiaan raskas ja hankala.

C. Talvivaaralle tuli kiusaus etsiä porsaanreikä

Kaivosyhtiö mielellään etsisi jonkin porsaanreiän, jota kautta sen ei tarvitse luvitusvaiheessa käydä uraanilupamyllytystä.  Tällöin se saisi uraanin louhittua vain yhtenä metallina muiden joukossa, ilman ylimääräistä vaivaa, aikaa, tai kuluja.

Talvivaara yritti tahallaan tai ymmärtämättömyyttään yhtä — lähes jokaisen mittapuun mukaan epäeettistä — keinoa: lupaa hakiessa ei mainittu uraania ollenkaan. Lupa saatiin ilman uraanimainintaa. Käytännössä heti luvan saamisen jälkeen alkoi yritys saada malmissa oleva uraani talteen.  Ajan säästämiseksi uraanin talteenottolaitosta alettiin rakentaa lainarahalla jo ennen kuin mitään lupia tai hyväksyntöjä oli saatu. (Detaljit: katso Talvivaara 33).

Talvivaara haki helmikuussa 2011 valtioneuvostolta periaatepäätöstä uraanin talteenotosta. Maaliskuussa 2012 se sai hyväksyvän periaatepäätöksen. Tämän jälkeen yhtiö haki ympäristölupaa, jonka saaminen normaalisti kestää noin vuoden. Tilanteen kaoottisuuden vuoksi lupaa ei ole vieläkään käsitelty.

D. Oikeus otti tiukan kannan

KHO:n päätös ei ota kantaa siihen, oliko Talvivaaran alkuperäisessä hakemuksessa jotain hämminkiä. Sen sijaan se toteaa nyt mustaa valkoisella asian, joka jäi epäselväksi vuonna 2005: Talvivaara on uraanikaivos. Lisäksi yrityksen taloudellinen tilanne on niin rajusti heikompi kuin vuosi sitten, että valtioneuvoston on arvioitava periaatepäätöksensä uudelleen.

Mitä tämä vaikuttaa ympäristölupaan, on vielä epäselvää. Ylen mukaan ympäristölupaa käsittelevä aluehallintovirasto ei vielä tiedä, vaikuttaako päätös ympäristölupaa. Tällaisesta sotkusta ei käytännössä ole ennakkotapauksia, joten on mahdollista, että kukaan ei aidosti tiedä.

Teknisesti ottaen kaikki nämä luvat ovat riippumattomia, joten periaatteessa AVI voisi jopa myöntää luvan. Käytännössä lupa melko varmasti olisi ehdollinen, ja edellyttäisi uuden valtioneuvoston päätöksen ennen kuin tulee voimaan.

On hyvin todennäköistä, että osa prosessista joudutaan käynnistämään alusta, ja Talvivaaran on käytännössä haettava uudelleen periaatepäätöstä. Kun tilanne on niin kaoottinen, on vaikea kuvitella, että periaatepäätös syntyisi ainakaan nopeasti tai helposti. Velkasaneerauksessa oleva yhtiö tuskin on sellainen vakaa toimija, jolle lupaa ylipäätään voisi antaa — näinhän KHO käytännössä nyt linjasi. On vaikea kuvitella, että valtioneuvosto lähtisi kovin mielellään uhmaamaan oikeuden päätöstä antamalla nopeutetulla aikataululla uutta periaatepäätöstä.

Aikataulua on täysin mahdoton ennakoida. Normaalioloissa ja -järjestyksessä luvan saaminen kestäisi ainakin kaksi vuotta tästä eteenpäin (vuosi valtioneuvoston päätökseen, vuosi ympäristölupaan). Toisaalta prosessia olisi luultavasti mahdollista nopeuttaa ehdollisilla päätöksillä, kun merkittävä osa taustatyöstä on kuitenkin jo tehty. Toisaalta juuri erilaisilla oikomisilla on päädytty nykytilaankin.

Uraanikaivos on sikälikin poikkeuksellinen, että sellaista ei voi perustaa vastoin paikallisten asukkaiden (eli kunnan) hyväksyntää. Tällaista ei ole, koska Talvivaara ei käynnistysvaiheessa kertonut olevansa uraanikaivos. Jos Sotkamon kunta ei enää olekaan kaikin puolin tyytyväinen tilanteeseen, kaikki voi muuttua. Mahdollisesti koko ympäristövaikutusten arviointiprosessi jouduttaisiin käynnistämään uudelleen, mikä on jo vuosikausien urakka.

E. Talvivaara sai nyt eteensä sen, minkä taakseen yritti jättää

Viime kädessä Talvivaara joutuu nyt niiden hankaluuksien eteen, joita se yritti välttää vuonna 2005, mutta nyt vielä moninkertaiseksi juntturaksi sotkettuna.  On vaikea nähdä, miten se voisi näistä hankaluuksista selvitä kunniallisesti.

 

Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia.

 

LIITE: MUITA TIETOLÄHTEITÄ

Tämä blogi ei ole suinkaan ainoa Talvivaara-kriittinen lähde. Nyt on hyvä hetki nostaa muita arvokkaita tietolähteitä esille. Kaikkien kanssa en välttämättä ole samalla ideologisella aaltopituudella, mutta niiden vaivalla keräämää tietoa ja analyysiä voi arvostaa suuresti.

Kansalaisten ylläpitämiä

http://uutisruoto.com/category/kaivokset/ Anonyymin henkilön ylläpitämä, äärimmäisen perusteellinen taustoitus ennen muuta kaivoksen alkuvaiheisiin. Luultavasti tämän kategorian ammattimaisinta tekstiä. Päivitykset päättyivät valitettavasti marraskuuhun 2012.

http://talvivaaraymparisto.nettisivu.org/  Kaivoksen lähiasukkaan näkökulma. Erittäin perusteellista työtä ja analyysiä, ja aivan suvereeni dokumenttiarkisto.

Stoptalvivaara.org. Ehkä tunnetuin organisaatio ja sivusto. Liikkeen retoriikka ei ole aivan sellaista mitä itse ajan, mutta arvostan heidän tekemäänsä tiedonkeruuta. StopTV:n ainutlaatuisin lisäarvo ovat heidän tekemänsä havainnot ja omat mittaukset. Talvivaarassa näitä “kansalaismittauksia” vasta harjoitellaan, seuraavassa ongelmapaikassa ne jo osataan.

http://www.iisalmenluontomuseo.net/iisalmen-luonnonystaevaet/talvivaara.html  Iisalmen Luonnon Ystävien tarkkaan keräämiä ja aggregoimia linkkejä. Tärkeää rauhallista taustatyötä kaikkien hyödyksi.

Kysymyksiä Talvivaarasta (kirja): äärimmäisen tarkkaan dokumentoitu yhteenveto Talvivaaran epäselvyyksistä, ennen muuta uraanin kadottamisesta.

Lappilaiset uraanivoimaa vastaan. Sivusto ei peittele agendaansa, mutta siellä on paljonkin hyödyllistä dokumenttitietoa.

Kaivosmyönteistä materiaalia

Pro Kaivos. Tasapuolisuuden vuoksi myös Kaivannaisteollisuus ry:n äänen on syytä päästä kuuluviin. Vähänlaisesti dokumenttimateriaalia, mutta antaa kuitenkin kuvaa mitä ala ajattelee.

Ammattimediaa

Ammattimainen journalismi pyrkii olemaan neutraalia, ja olisi epäkohteliasta väittää jonkin median olevan “Talvivaara-skeptinen”. Kaksi lehteä kuitenkaan tuskin suuresti pahastuu, jos ne laittaa löysästi tähän luokkaan.

Suomen Luonto: http://www.suomenluonto.fi/?s=talvivaara  (Vanhempi blogi: http://suomenluonto.blogit.fi/tag/talvivaara/)

Vihreä Lanka: http://www.vihrealanka.fi/avainsana/talvivaara

Talvivaaran oma versio

Talvivaaran oma blogi, http://paikanpaalla.fi/, on antanut inspiraatiota useallekin kirjoitukselleni. Vaikka blogi joskus tuottaakin jopa tahatonta komiikkaa, yritystä avoimuuteen täytyy silti aidosti arvostaa.

Talvivaara 33: Uraanin kyyninen selitys (ei paranoidi)

Joistakin asioista saa heti vainoharhaisen maineen. Talvivaaran uraani on tällainen asia. Tiukimpien salaliittoteorioiden mukaan se on Talvivaaran “todellinen salaisuus”: koko kaivos perustettiin vain, jotta uraani saataisiin talteen. On perustettu kansaliikkeitä vastustamaan nimenomaisesti uraanin tuotantoa. Näiden liikkeiden toiminta on usein varsin, no, originellia. Normaali ihminen kiemurtelee vaivautuneena.

Ehkä juuri tästä syystä uraani on aihe, josta ei julkisesti puhuta. Suunsa avaava saa samantien kahelin maineen. Tämä on sääli, sillä viileän analyyttisesti katsoen faktoista ei ole epäselvyyttä. Vuonna 2005 Talvivaara “unohti” markkinointisyistä kokonaan mainita uraanin kun kaivokselle haettiin hyväksyntää ja ympäristölupia; uraani “ilmestyi” yhtäkkiä, heti kun kaivostoiminta oli alkanut, ja muodosti ympäristölle vaarallisen “epäpuhtauden”; samantien haluttiin rakentaa talteenottolaitos, joka poistaisi epäpuhtauden (ja tekisi siitä samalla markkinakelpoista uraania).

Ympäristölupaa tälle laitokselle ei edelleenkään ole, mutta Talvivaara sai jo melkein 60 miljoonaa euroa etumaksua Camecolta tulevia uraanivirtoja vastaan. Sillä rahalla Talvivaara on jo rakentanut uraanin talteenottolaitoksen — tosin tyylilleen uskollisesti riskialttiiseen paikkaan, aivan vuotavien kipsisakka-altaiden alle (ks Suomen Luonto 13.4.2013). [Huom: vain hetki tämän kirjoittamisen jälkeen kävi ilmi, että Korkein Hallinto-oikeus on palauttanut uraaniluvan valtioneuvostolle; toisin sanoen päätös viivästyy joka tapauksessa rajusti. Tämä ei sinällään muuta johtopäätöksiäni.]

Näista faktoista ei käytännössä ole mitään epäselvyyttä (käyn niitä alempana läpi. Lisäksi niistä on jo vuonna 2012 kirjoittanut mm Vihreä Lanka). Mutta ehkä ongelma tuleekin siitä, miten nämä faktat tuodaan esiin.Tässä on oikein usko “neutraalisuuteen”. Sen verran surrealistisia nämä asiat ovat. Hiukan oikoen, väitän että on kaksi tapaa: paranoidi ja kyyninen. Näistä paranoidi esitystapa karkottaa kuulijat välittömästi ja pysyvästi.  Kyynistä esitystapaa taas ei kukaan halua kuunnella… mutta jos joku nyt sattuisi kuuntelemaan, hän saattaisi alkaa ajatella itse.  

Siispä: kyynikon selitys Talvivaaran uraanista.

Paranoidi uskoo löytävänsä Talvivaarasta älykkäiden ihmisten terävän salaliiton. Sillä on ollut selkeä päämäärä: tuottaa uraania, keinoista piittaamatta. Koko kaksi miljardia euroa on tuhlattu, jotta uraanikiimassa saataisiin kerättyä 500 tonnia uraania joka vuosi.

Kyynikko taas näkee Talvivaarassa typerien ihmisten nuhruista nysväämistä, jossa ei ole sen kummempaa päämäärä kuin rahan tienaaminen. Talvivaara itse arvioi uraanin tuotantomääräksi 350-500 tonnia vuodessa, noin 5-10% liikevaihdosta. Erittäin arvokas metalli siis, mutta ei salaliiton kokoinen metalli.  Käytännössä Talvivaaran on tarkoitus olla tylsä monimetallikaivos, joka tuottaa kuparia, sinkkiä, nikkiä, kobolttia, ja uraania. Mistään sen kummemmasta ei varsinaisesti ole kyse; periaatteessa uraani on metalli siinä missä muutkin.

Valitettavasti uraani ei hallinnollisesti ole metalli siinä missä muutkin, vaan uraanikaivoksen perustaminen on valtava urakka (käytännössä se vaatii mm valtioneuvoston erikoisluvan). Uraanikaivoksia myös vastustetaan raivokkaasti. Siksi Talvivaara yrittikin oikaista, ja ampui samalla itseään jalkaan.

Kaivoksen massiivisuus on se, mikä kohottaa typeryydenkin niin massiiviselle tasolle. Kaivoksen JORC-standardin mukaiset varannot ovat mm 4.5 miljoonaa tonnia nikkeliä. Alhaisellakin nikkelin hinnalla esiintymän arvo on siis reilusti yli 60 miljardia euroa.

Promillenkin hukkaaminen tuotannossa voi maksaa 60 miljoonaa.  Siksi aivan mitättömänkin näköisissä asioissa kannattaa oikaista ihan varmuuden vuoksi, semminkin kun kaivos toimii joka tapauksessa hyvin pienillä katteilla. Jos jokin asia, kuten uraani, on “vain” 5% liikevaihdosta, se tarkoittaa kolmea miljardia euroa. Sen eteen kannattaa tehdä lähes mitä tahansa.  [Edit 8.12.: Korjaus: alkuperäisessä käytettiin lähdettä vuodelta 2006, jossa esiintymän arvoksi arvioitiin yli 6 miljardia euroa. Todellinen arvo on siis ainakin kymmenkertainen. Muut luvut on korjattu tämän mukaisesti.]

Miten uraani oikein “katosi” vuonna 2005?

Talvivaaran toimitusjohtaja on vähätellyt uraanin taloudellista merkitystä. “Meitä on syytetty salailusta, että olisimme ensisijaisesti halunneet tuottaa uraania ja rakensimme nikkelikaivoksen vain peittääksemme tällä uraanihankkeemme. – Ensinnäkin uraanibisnes on vain viisi prosenttia liikevaihdostamme eli uraani on meille pelkkä sivutuote. Toiseksi toimintamme alussa ei ollut tiedossa tekniikkaa, jolla voitaisiin erottaa näin köyhistä liuoksista uraania. Löysimme oikeanlaiset kalvot vasta ajan myötä.” 

Selityksessä on hyvin vähän järkeä.

[Edit 8.12.Alkuperäisessä tekstissäni oli ppm-arvot muutettu virheellisellä tavalla prosenteiksi. Virhe ei vaikutta kadmiumvertailuun, mutta muuttaa nolosti kobolttiin liittyvää päättelyä. Alkuperäinen teksti yliviivattu, ja uusi lisätty hakasulkeisiin]

Oli tekniikkaa olemassa tai ei, on jo vuosikymmenet ollut tiedossa, että Talvivaaran alueella uraanin pitoisuus on noin 20 ppm (miljoonasosaa). Uraani on ollut tiedossa jo kaivosta perustettaessa, ja sen vaikutus olisi pitänyt arvioida. Talvivaaran kaivoksen ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa vuodelta 2005 ei kuitenkaan termiä “uraani” mainita kertaakaan.  Juristi voisi ehkä väittää, että uraanin määrä on niin pieni, että sitä ei tarvitse ottaa arviossa mukaan. Juristin olisi kuitenkin vaikea perustella, miksi koboltti on otettu mukaan, vaikka sitä on käytännössä saman verran kuin uraania.  [Juristin täytyisi kuitenkin pyrkiä selittämään, miksi koboltti on valikoivasti mukana vaikka uraani ei. Esimerkiksi Kuusilammen louhoksen metallien prosenttiosuuksia ja määriä löytyy GTK:n sivuilta. Uraania (U) on noin kymmenesosa koboltin (Co) määrästä; toisaalta koboltin määrä on vain kymmenesosa nikkelin (Ni) määrästä. Miksi raja on Talvivaaran materialeissa vedetty juuri tähän, kun GTK:n materiaaleissa uraani on mukana?]

 Koboltin (Co) ja uraanin (U) määrä on käytännössä sama, vaikka ne onkin ilmoitettu eri yksiköissä; koboltin määrä on 0.18 Mt, uraanin 0.15 Mt (koboltin pitoisuus 0.02% on käytännössä 20 ppm, eli samaa luokkaa kuin uraanin).

Alkuperäinen YVA (2005) listaa alla olevat mineraalit, koboltti mukaan lukien.

Sen sijaan kaivoksen metallien sekaan onkin lajennuksen YVAssa (2012) ilmestynyt uusi rivi uraania varten. Määrä on kolmasosa tai puolet koboltista. Missään ei ole mitään selitystä sille, miten uusi metalli on seitsemässä vuodessa malmiin ilmestynyt. [Uraanin suurempi suhteellinen määrä johtunee toisenlaisesta liuotusprosessista].

Juristi voisi toisaalta väittää, että uraania ei tarvitse listata mineraaleissa, koska se on vuonna 2005 jouduttu luokittelemaan mineraalintuotannon epäpuhtaudeksi, kelvollisen rikastusmenetelmän puutteessa. Kyseisen juristin on kuitenkin vaikea selittää, miksi uraani ei esiinnyt vuoden 2005 YVA:ssa myöskään malmin epäpuhtauksien joukossa. Pitoisuus mg/kg vastaa suoraan ppm-arvoa, ja alla olevassa listassa on mainittu mm kadmium, jonka ppm-arvo on samaa luokkaa kuin uraanin. Uraani on myös huomattavasti toksisempaa kuin kadmium, joten ei ole kunnon perusteluja, miksi se on jätetty pois.

Juristi voisi vielä yrittää selittää, että uraani on vain epäpuhtaus, jolloin se liittyy vain sivukiveen (käyttökelvottomaan jätteeseen). Ikävä kyllä tässäkin listassa on sama kadmium, mutta ei uraania.

Käytännössä edes juristi ei pysty tätä selittämään. Koboltin pitoisuus on samaa luokkaa kuin uraanin;  Siis: miksi koboltti mainittiin, mutta uraania ei? Jos uraani katsottiin epäpuhtaudeksi, miksi sitä ei mainittu, vaikka samoissa pitoisuusluokissa oleva kadmium mainittiin?

[Edit 6.12.2013: Tarkka lukija huomautti, että YVA:n sivulla 26 mainitaan kyllä uraanin lyhenne: “Toisessa kolonnikokeessa on analysoitu myös muita komponentteja ja tulokset olivat Mo <0,02%, Cd 0,002%, As 0,002%, Sb <0,02%, Pb 0,010%, Sn < 0,001%, U 0,005% ja Se 0,004%.”.  Tämä ei käytännössä muuta tilannetta, koska uraanin pitoisuus on tuplasti suurempi kuin kadmiumin. Edelleen siis jää kysymys, miksi kadmium mainitaan muuallakin, uraani ei. Uraanin olemassaolo on siis tiedetty ja dokumentoitu, mutta se on häivytetty kaikkialta paitsi tästä yhdestä sivulauseesta.]

Johtopäätös on kyynikolle aivan selvä: YVA:n tehnyt Lapin Vesitutkimus “kadotti” uraanin jonnekin, eivätkä sen enempää Talvivaara kuin viranomaisetkaan nostaneet tätä kadottamista esille, vaikka ovat sen hyvin tajunneet. [Edit 6.12.2013: asiakirjojen epäselvyyksiä selvitellään vielä paljon syvällisemmin Mika ja Lasse Flöjtin erinomaisesti dokumentoidussa kirjassa Kysymyksiä Talvivaarasta].

Miksi näin sitten tapahtui? Tuossa kysymyksessä mennään paranoidin alueelle, eikä kyynikko osaa sanoa mitään. On aivan selvää, miksi Talvivaara kadotti uraanin: se halusi rahaa nopeasti, ja uraanin mainitseminen olisi sotkenut kuvion täydellisesti (mahdollisesti jopa estänyt koko kaivoksen perustamisen).

Sen sijaan on hämärän peitossa, miksi kukaan asiasta vastuussa ollut viranomainen ei tehnyt mitään, tai miksi ylipäätään kukaan asiasta tiennyt ei puhaltanut pilliin. Viimeksi mainitun tosin ymmärtää kyynikkokin: Suomessa ei ole minkäänlaista suojaan pilliin puhaltajille (vrt USA:n Whistleblower act). Ura olisi ollut ohi, ja ympäristö olisi leimannut vainoharhaiseksi hipiksi. Kuka sellaista haluaa?

Mitä uraanin “kadottaminen” voi nyt aiheuttaa?

On mahdollista, että Talvivaara on tällä salailulla ampunut itseään jalkaan, ja uraaniluvan menettäminen olisi katastrofi muullekin metallintuotannolle.

Tällä hetkellä yhtiö tuottaa Harjavallan tehdasta varten nikkelisulfidia, jossa on mukana kobolttia ja vielä uraania haitta-aineena. Tämä on siis mahdollisimman alhaisen jalostusarvon tuote. Paljon paremman kilohinnan saisi, jos pystyisi myymään nikkelin, koboltin, ja uraanin erillisinä ja jalostettuina tuotteina.

Toiminnan  laajennuksen YVAssa (2012) kuvataan järjestelyä, jolla tähän voitaisiin päästä.  Nikkeli ja koboltti olisi tarkoitus erotella toisistaan elektrolyysin avulla, kunhan uraani ensin saadaan poistettua prosessista.  Mikäli Talvivaara ei saisi uraanilupaa, tuo vaihtoehto katoaisi käytännössä kokonaan.

En kadehdi lupaviranomaista, jonka pitäisi lähikuukausina tehdä päätös uraaniluvasta. Mikäli lupaa ei myönnetä, uraani jää jatkossakin kummittelemaan kaivokselle epäpuhtauksina.

Toisaalta, uraaniluvan myöntäminen edellyttää saajalta vakaata taloutta ja kovaa ammattitaitoa. Talvivaaran taloustilanne tiedetään (eikä ole edes aivan varmaa, voidaanko velkasaneerauksessa olevalle yhtiölle lupaa antaa). Ammattitaito ja turvallisuuskulttuuri kuvautuvat melko hyvin TUKESin onnettomuustutkimusraportissa (2012). Raportin mukaan metallien talteenotosssa ei ole hallittu edes aivan perusasiaa: ei ole pystytty mittaamaan kuinka paljon rikkivetyä on prosessissa ollut, joten sitä on varmuuden vuoksi ruiskutettu summamutikassa lisää (johtaen lopulta monen onnettoman yhteensattuman kautta työntekijän kuolemaan). Jos tällaista perusasiaa ei pystytä hallitsemaan, niin miten sitten huomattavasti monimutkaisempaa prosessia?

Uraaniluvan kaatuminen siis olisi huomattavasti suurempi asia kuin pelkkä uraaniluvan kaatuminen. Ainakin 5% tulevasta liikevaihdosta pois (kolme miljardia), Camecon 50 MEUR velka mahdollisesti nopeasti maksettava rahana pois (riippuen sopimuksesta), ja ennen muuta jalostusaste jäisi huomattavasti pienemmäksi kuin on oletettu (tai ainakin jalostaminen kallistuisi ja hankaloituisi).  Hyvin nopeasti saatetaan puhua 10% tappioista: kuusi miljardia. Tämä on jo todellista rahaa. Käytännössä näyttää todennäköiseltä, että uraaniluvan kaatuminen kaataisi koko kaivoksen.  [Edit 8.12.: Kuten ylempänä mainittu, alkuperäisessä käytetty liikevaihdolle arvoja, jotka ovat kymmeneksen liian pieniä. Luvut korjattu tähän.]

Tilanne on siis uraanin osalta absurdi: lupaa ei oikein voi myöntää, mutta ei myöskään olla myöntämättä. Toisaalta, absurdius johtuu suoraan Talvivaaran omasta toiminnasta (ja ehkä osittain viranomaisten).  Uraanin talteenottolupa olisi pitänyt käsitellä hyvässä järjestyksessä vuonna 2005. Kun niin ei tehty, päädyttiin tilanteeseen jossa järkeviä vaihtoehtoja ei ole. Sen kummemmasta tässä ei ole kyse.  Kyse ei itse asiassa oikeastaan ole edes uraanista. Kyse on siitä, saadaanko hiottua muutama promille voittoa lisää suoristamalla mutkia. Uraani oli paha mutka, ja sen kanssa oiottiin, ja nyt ollaan tässä.

Olisi jopa jotenkin mukavaa ajatella, että tässä olisi jotain suurempaa takana. Mutta ei ole. Tyypillistä suomalaista remonttireiska-asennetta vain: tehdään sutta ja sekundaa, kun halvemmalla päästään ja asiakas toivon mukaan ei huomaa.

[Edit 1. 8.12.: Alkuperäisessä tekstissä arvioitu vanhentuneen lähteen perusteella Talvivaaran esiintymän arvoksi 6 miljardia euroa. Todellinen luku voi olla kymmenkertainen. Euroarvoja korjattu tämän mukaisesti. Ei vaikutusta kirjoituksen varsinaisiin johtopäätöksiin.  Edit 2 8.12.: Laskuvirhe koboltin ja uraanin välisessä vertailussa. Virhe muuttaa joitakin muotoiluja; korjaukset tehty tekstiin, alkuperäinen teksti jätetty mukaan yliviivattuna. Virheet ovat noloja, mutta niitä ei pidä peitellä.]

Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia.

Translate »