Ihmisiä on kahdenlaisia. Yksi osaa suoraan refleksinä vastata kysymykseen “Mikä on ammattisi?” Toisella ei ole aavistustakaan: hän tekee sitä mistä milloinkin sattuu palkkaa saamaan, mutta ammattinimike voi vaihtua vaikka vuosittain. Itse kuulun jälkimmäiseen, ja uskon että olen siinä suhteessa kehityksen keihäänkärjessä. Valitettavasti. Työelämän kaoottisuus on tullut pysyäkseen. Vastaan ei voi taistella, mutta sopeutumiseen voi panostaa.
Siksi olen ehdolla Tekniikan Akateemisten valtuustovaalissa, läntisessä piirissä ehdokasnumerolla 627. TEK:n vihreiden listan teemat ovat erinomaiset, ja itse painotan niiden lisäksi lähinnä tiettyä inhorealismia. Koska lyhyt virsi on kaunis virsi, tässä tuhannen merkin esittelyni vaalikoneessa:
Olen 47-vuotias projektipäällikkö, useissa luottamustoimissa Vihreissä, ja varavaltuutettu Turussa. Pidän tiedettä ja teknologiaa tärkeimpänä keinona pelastaa meidät tulevalta ekokriisiltä jonkinlainen ihmisyys säilyttäen. TEK:n tehtävä taas on varmistaa, että teknologia-alalla on hyvä tehdä töitä.
Tämä ei tarkoita nykyisten etujen maksimointia, vaan työelämän murroksessa tukemista. Vaikka kuulunkin kai hyväosaisiin, olen itse kokenut työelämän muutokset kaikessa raakuudessaan. Pitkä Nokia-urani päättyi 2012, ja sen jälkeen työelämä on ollut pysyvästi pätkittäistä. Myös työttömyys on tullut tutuksi.
En ole ainoa. Työttömyyspätkät alkavat olla yhtä väistämätön osa aikuisen ihmisen elämänkaarta kuin ikänäkö tai peräpukamat. Suhtautumisenkin pitäisi olla kliinistä: ei häpeilyä tai pelottelua, vaan ongelmanratkaisua ja haittojen minimointia. Siirtäisin TEK:n painopistettä rohkeasti uudelleentyöllistymiseen ja -koulutukseen, sitten kun kirves itse kullekin omalle kohdalle osuu.
Tieteen ja teknologian tärkeydestä olen kirjoittanut esimerkiksi seuraavia pohdintoja: “Miksi tiedevihreät ovat niin hankalia”; “Tiede: brutaalin maailman turva”; ja hiukan vähemmän vakavissaan “Maailma tarvitsee lisää fyysikoita”. Olemme menossa päistikkaa kohti ekokatastrofia, ja tiede ja teknologia — yhdistettynä sosiaaliseen muutokseen — ovat työkalut jotka voivat sitä hiukan lieventää. Teknologia-alasta täytyy pitää huolta, ja sen työntekijöistä täytyy pitää huolta.
Ammattiliitto ei kuitenkaan voi keskittyä ajamaan vain niiden asiaa joilla juuri nyt sattuu olemaan “pysyvä” työpaikka, vaan työn murros täytyy ottaa tosissaan. Lama on lähihorisontissa, ja parhaissakin olosuhteissa ajoittainen työttömyys on nyt pysyvä osa suomalaisuutta. Liittojen on autettava myös siinä tilanteessa.
Oma työkokemukseni on ehkä keskimääräistä sirpaleisempi, mutta ei mitenkään ainutlaatuinen. Viime vuosikymmenellä olen toiminut ainakin:
- Vanhempana tutkijana megakorporaatiossa
- Pätkäprojekteissa yliopistomaailmassa
- Työttömänä ja ahdistuneena
- Vuorotteluvapaasijaisena sektoritutkimuslaitoksessa
- Määräaikaisena harjoittelijana pk-firmassa
- Työttömänä ja erittäin ahdistuneena
- Tutkimuspäällikkönä pk-yrityksessä
- Työsuhteessa joka purettiin koeajalla
- Työttömänä ja pää täysin rikki
- Määräaikaisena projektipäällikkönä kunnalla
Paljon tuossa on omaa vikaani, koska olen mieluummin hakeutunut mielenkiintoisiin työpätkiin kuin turvallisiin pysyviin työsuhteisiin. Mutta ei se silti ihmisen elämää ole. Työttömäksi joutuminen on joka kerran yhtä lamaannuttava kokemus, ja työttömyydestä nouseminen on joka kerran yhtä tuskallisen hidasta.
Jos TEK haluaa olla tässä avuksi, sen kannattaisi lobata esimerkiksi kunnollisia irtisanomispaketteja; automaattista uudelleenkoulutusoikeutta työttömäksi jääneille; joustavia työharjoittelumahdollisuuksia; ja niin edelleen. Taantuma on tulossa, ja olen valmis lyömään vetoa, että huomattava osa tämän kirjoituksen lukijoista tulee olemaan työttömänä parin vuoden sisällä. Sitä ei kannata pelätä, mutta siihen kannattaa varautua — ja laittaa myös ammattiliitot varautumaan.
