Tag Archives: tulevaisuus

Mikä saa turkulaisenkin tunteelliseksi? Pohdintaa ratikasta ja 2050-luvusta.

Jos olisi pitänyt etukäteen arvata, mikä on se ainoa asia joka saa turkulaisetkin tunteellisiksi, en olisi ehkä arvannut. Jo parin viikon katukampanjoinnin perusteella vastaus on kuitenkin selvä: ratikka. Vahvoja mielipiteitä on aika harvalla, mutta kun intohimoa löytyy, sitä todella löytyy (käytännössä vastaan).

Toisaalta ei ehkä ole yllättävää, että tunteet nousevat pintaan. Raitiotie on oikeastikin iso kysymys. Se kertoo siitä, millaisen Turun haluamme pitkällä aikavälillä, ja mitä olemme valmiita uhraamaan sen eteen lyhyellä aikavälillä.

Jos lähtee siitä että mikään nykyinen ei saa muuttua ja Turkukaan ei saisi kasvaa, niin silloin raitiotie on tarpeeton. Noin voi toki ajatella, mutta silloin kannattaa myös katsoa tilastoja ja muuta Suomea. Suomi on täynnä taantuvia alueita jotka eivät muutu eivätkä kasva. Sellaiseksi saa haluta, mutta on se outo haave.

Jos ajattelee vain itseään, minun kaltaiseni viisikymppisen on helppo vastustaa koko härdelliä. Raitiotien haitat iskevät päälle nyt, kun taas investoinnit on maksettu ja todelliset hyödyt nähdään ehkä 20-30 vuoden kuluttua. Siinä kohtaa olen itse 50% todennäköisyydellä jo kuollut vanhuuteen.

Tuohon voin vain todeta, että itsekäs saa olla, mutta on se ankeaa elämää. Raitiotie nimittäin on nimenomaan investointi seuraavien ikäpolvien turkulaisille, ja siksi oma mielipiteeni on ehdottoman myönteinen.

Miksi raideliikenne on tulevaisuutta?

Joukkoliikenne on ainoa kestävä tapa liikkua vähänkään pidempiä matkoja kaupunkialueella. Sähköinen liikenne on täälläkin tulevaisuutta, mutta ei yksityinen sähköautoilu. Yksityisautoja ei Turkuun paljon nykyistä enempää mahdu.

Tulevaisuuden liikkumisen täytyy perustua siihen, että joukkoliikenne on mahdollisimman monelle itsestäänselvästi paras vaihtoehto. Raiteiden ja bussilinjojen yhdistelmä on paras tapa tehdä siitä niin sujuvaa, että yksityisauto on huonompi vaihtoehto.

Raideliikennettä haukutaan joustamattomaksi, mutta joustamattomuus nimenomaan on sen vahvuus. Kun raiteet on kerran rakennettu, ne ovat siinä, eikä niitä montaa kertaa vuosisadassa mihinkään siirretä. Kaupunki rakentuu raiteiden ympärille.

Miksi raitiotietä silti vastustetaan?

Raitiotiehen sisältyy kyllä riskejä ja epävarmuuksia, mutta niitä on suuressa määrässä selvityksiä. Kaikessa on riskinsä. Katukampanjoidessa olen törmännyt lähinnä kolmeen väitteeseen.

“Nämä rahat pitäisi käyttää johonkin tärkeämpään”. Tämä on sinällään erittäin  hyvä väite, kun tarpeita olisi paljon. Ongelma on tuo termi “nämä rahat”. Näin suuret hankkeet tehdään lainarahalla. Suuriin infrahankkeisiin saa lainaa hyvin pienellä korolla ja pitkällä laina-ajalla. Vastaavia lainoja ei saa kulutukseen. Jos tätä lainaa ei oteta, se ei suoraan tuota meille yhtään lisärahaa käytettäväksi muuhun.

Kotitaloudelle (kehno) vertaus olisi autolaina, jotta voisi käydä töissä. Kun auto itse on vakuutena ja rahaa saa työssäkäynniltä, edullista lainaa saa paremmin, ja sen pystyy myös maksamaan. Normaaliin elämiseen saisi vain kulutusluottoa törkeällä korolla.

“Turku ei osaa rakentaa mitään, ja tämäkin tulee epäonnistumaan”. Logomon sillan, toriparkin ja funikulaarin jälkeen näin on helppo ajatella. Mutta nämä olivat poikkeuksellisia (joskin majesteetillisia) floppeja. Suurin osa kaupungin hankkeista itse asiassa onnistuu aivan kelvollisesti.

Tuntuu että monella turkulaisella on halu ajatella että olemme maailman tumpeloin kaupunki. Totuus on, että kaikki muutkin kaupungit tyrivät. Ne vain eivät jää vellomaan itsesäälissä. Ei meissä ole muuta ainutlaatuista kuin negatiivinen asenteemme (jossa siinäkin häviämme porilaisille).

“Turku on niin erilainen kuin Tampere, että ei ratikka tänne sovi.” Totta tosiaan olemme erilainen, mutta ratikoita on onnistuneesti rakennettu kymmeniin eri Euroopan kaupunkeihin. Jokaisessa kaupungissa on omituisuutensa, mutta missään ne omituisuudet eivät ole olleet este. Monet turkulaiset haluavat ajatella, että olemme tässä(kin) asiassa maailman huonoin kaupunki. On ikävä masentaa, mutta emme ole.

Olen Turun Vihreiden ehdokas vuoden 2025 kuntavaaleissa numerolla 600 ja aluevaaleissa numerolla 2496.

Tiede: brutaalin maailman turva

Puheeni Vihreiden puoluekokouksessa 16.6.2016

Vihreät ovat hienosti hahmottaneet koulutuksen roolin jokaisen kansalaisen turvallisuustekijänä. Vahva yleissivistys ja kyky oppia uutta on tärkeä puolustuskeino työelämän raakuutta ja kaoottisuutta vastaan. Kun maailma muuttuu, koulutettu ihminen oppii nopeasti elämään muutoksen kanssa.

Aivan vastaavasti meidän tulee tajuta tieteen ja perustutkimuksen rooli koko kansakunnan turvatekijänä.

Maailma muuttuu, ja ilmastonmuutoksen takia se muuttuu entistä raaemmaksi ja kaoottisemmaksi. Voimme varautua näihin muutoksiin vain osaamisella. Jokin osa tämän päivän perustutkimuksesta on elintärkeä osa tulevaisuutta. Emme tiedä, mikä osa. Voimme ainoastaan varmistaa, että meillä on tarpeeksi huippuosaamista tarttua siihen elintärkeään asiaan, kun se sattuu kohdalle osumaan.

Valitettavasti nykyhallituksen säästölinja ja mikromanagerointi rampauttavat nyt Suomen huippututkimusta. Suomen sijoitukset eri vertailuissa tippuvat brutaalin tasaisesti.

Ratkaisu on onneksi olemassa. Perustutkimus tarvitsee vain kahta asiaa: rahaa, ja vapautta. Perusrahoitusta on lisättävä, ja tiedeyhteisön itsensä on päätettävä miten se jaetaan. Poliitikkojen tehtävä on huolehtia, että liike-elämä, tai etujärjestöt –tai poliitikot itse — eivät pääse sähläämään väliin.

Vihreiden tuleekin seuraavassa hallituksessa turvata Suomen tulevaisuus, ja päästää tiede taas vapaaksi.

Raitiotie ja numeroiden petollisuus

Rakastan numeroita, ja haluaisin pohjata kaiken päätöksenteon numeroihin. Koska kuitenkin rakastan numeroita, tiedän myös milloin rakkauteni kohde on pettävä ja turmiollinen.   Elän nyt tällaista totuuden hetkeä.

Turku tekee pian päätöksen raitiotiestä tai superbussista.  Istun Turun seudun joukkoliikennalautakunnassa, ja periaatteessa minulla pitäisi olla hyvä numerollinen näppituntuma siitä, kumpi on paras ratkaisu. (Itse päätöksen tekee kaupunginvaltuusto, ja siihen en pääse vaikuttamaan).

Mutta ei todellakaan ole. Ei ole kenelläkään muullakaan, sen puoleen. Tämä on poikkeuksellisesti päätös, jota ei voi tehdä pelkkien numeroiden perusteella.

Mitä tiedetään?

Kaupunki on teetättänyt perusteelliset selvitykset raitiotien ja superbussin eroista. Selvityksessä käytettiin viittä eri kriteeriä:

  • Tavoite 1: Kaupungin kilpailukyky, kasvu ja keskustan
    vetovoima nousevat
  • Tavoite 2: Kestävä kaupunkirakenne
  • Tavoite 3: Sujuva liikennejärjestelmä ja houkutteleva
    joukkoliikenne
  • Tavoite 4: Kaupungin asukkaiden viihtyvyys ja hyvinvointi
    lisääntyvät
  • Tavoite 5: Taloudellisesti kestävä investointi

Raitiotie on voittaja neljän ensimmäisen kriteerin kohdalla. Kuinka selkeä  voittaja? Sitä ei selvityksen perusteella oikein pysty päättelemään. Nämä asiat eivät taivu numeroiksi — tai ainakaan niitä ei ole selvityksessä edes yritetty taivuttaa numeroiksi.

Viitoskohta on ainoa, johon on tarjolla suuri määrä numeroita. Superbussi voittaa selvityksen mukaan viidennen kriteerin. Kuinka selkeästi? Tähän löytyy jopa numero: 30 vuoden aikana superbussin nettokustannusvaikutus olisi 44-111 miljoonaa euroa plussan puolella, raitiotien taas 19-92 miljoonaa miinuksen puolella.

Mitä nämä numerot sitten tarkkaan ottaen tarkoittavat? Siitä käydään lähiviikkoina keskustelua, kun selvityksen oletuksia päästään perkaamaan tarkemmin läpi.  Joitakin eriskummalisuuksia numeroissa on, ja kaupunginhallitus on laittanut selvityksen pöydälle kunnes niihin saadaan vastauksia.

Mitä lisäselvityksessä sitten ilmeneekin, on jo nyt selvä että pelkästään tämän selvityksen perusteella ei päätöstä pysty tekemään. Tämähän itse asiassa todetaan jo selvityksessä itsessäänkin.  Selvityksessä on viisi kriteeriä, ja päätös riippuu täysin siitä, miten niitä painotetaan. Juuri tällä hetkellä julkinen keskustelu pyörii käytännössä vain ja ainoastaan viidennen kriteerin ympärillä, eli suoraan laskettavissa olevien eurojen.

Saako halvalla hyvää?

Tällaisissa hankkeissa ylipäätään pelkkä euromääräinen arviointi ei käytännössä kerro vielä mitään. Superbussi katsotaan taloudellisesti edullisemmaksi, mutta kaupunki ei voi sulovilenmäisesti ostaa sitä, mitä halvimmalla saa. Täytyy myös katsoa, mitä rahalla saa.

Selvityksen perusteella voidaan lähinnä sanoa, että rahalla saa eri skenaarioissa niin erilaisia asioita, että pelkkä euromääräinen vertailu ei ole mielekäs.

Selvityksen mukaan superbussi olisi edullisin ratkaisu, jos neljä ensimmäistä kriteeriä jätetään huomiotta — muistutuksen vuoksi siis  kaupungin kilpailukyky, kasvu ja keskustan
vetovoima; kestävä kaupunkirakenne; sujuva liikennejärjestelmä ja houkutteleva joukkoliikenne; sekä kaupungin asukkaiden viihtyvyys ja hyvinvointi. Minkä arvoisia nämä asiat sitten ovat? Tähän kysymykseen ei yksinkertaisesti ole euromääräistä arviota. Tällä hetkellä talouspuolella vertaillaan pitkälti omenoita ja appelsiinejä.

Vertailussa verrataan yhden raitiotielinjan kustannuksia yhden vastaavan superbussilinjan kustannuksiin, ja tulokseksi saadaan, että superbussi on edullisempi. Tämän perusteella todetaan, että yhden raitiolinjan hinnalla pystyttäisiin rakentamaan kokonainen superbussien verkosto.

Ehkä näin on.  Mutta siinä tapauksessa hyöty-kustannusvertailu pitäisi tehdä koko tälle verkostolle, ei yksittäiselle linjalle. Tähän kysymykseen mahdollisesti olisi voitu saada jonkinlainen euromääräinenkin arvio, mutta sellaista ei vertailussa ole.

Tulevaisuutta ei voi ennustaa….

Taloudellinen vertailu on tehty kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Varsinkin raitiotien elinkaari on yli 50 vuotta tai jopa enemmän.  Käytännössä näin pitkälle ei taloutta voi ylipäätään ennustaa.  On muistettava, että tämän ratkaisun varsinaiset hyödyt tai haitat punnitaan vasta joskus 2050-luvulla tai sen jälkeen.  On turhaa kuvitella, että  osaisimme kovin tarkasti ennustaa, mitä ihmiset silloin haluavat tai millainen maailma ylipäätään on.

Tämä on helppo tajuta, kun katsotaan taaksepäin tuo sama 30-40 vuotta.  Mitä 80-luvulla ajateltiin esimerkiksi esineiden Internetistä? Tai aurinkoenergiasta? Tai autonomisista autoista? Tai mobiilipalveluista? Ei yhtään mitään. Vastaavasti me emme tiedä 2070-luvusta yhtään mitään.

… mutta tulevaisuutta voi joskus muokata

Joukkoliikenne ja kaavoitus ovat kuitenkin niitä harvoja asioita, joiden avulla tulevaisuutta voi aidosti muokata vuosikymenien skaalassa. 70-luvulla Turussa päätettiin, että silloinen raitiotie ajetaan alas ja Turusta tehdään yksityisautoilijoiden kaupunki. Sen päätöksen kanssa eletään edelleen. Vastaavasti tämänvuotisen päätöksen kanssa eletään vielä 2050-luvun jälkeenkin.

Raitiotietä haukutaan jähmeäksi, mutta ennustettavuuden kannalta tämä on jopa sen suurin etu.  Bussilinjoja voidaan siirrellä tai poistaa yhdellä hallinnollisella Excelinpyöräytyksellä. Raiteet taas ovat siellä missä ovat, ja niitä ei pois siirretä. Tämä muokkaa kaupunkirakennetta pysyvästi.

Jos raitiotie rakennetaan Varissuo-Raisio-välille, Varisuo-Raisio-välil tulee näyttämään 2050-luvulla aivan toisenlaiselta kuin nyt. Koska kaupunki vastaa myös kaavoituksesta, tiedämme ainakin karkeasti millaiselta se tulee näyttämään: korkealta ja tiiviiltä.

Käytännössä bussit seuraavat asutusta, mutta asutus seuraa raitioteitä.  Juuri tämä on perimmäinen syy, miksi näitä kahta ei voi verrata suoraan.

Millaisen kaupungin raitiotie loisi?

Jottei oma mielipiteeni jäisi epäselväksi: olen ratikkaihminen, koska olen ennen muuta ympäristönsuojelija. Ja ympäristölle paras ratkaisu on sellainen, jossa mahdollisimman moni ihminen asuu mahdollisimman tiiviisti ja tehokkaasti joukkoliikenteen varassa. Se minimoi liikenteen päästöt ja mahdollistaa energiatehokkaat ratkaisut asumisessa ja lämmityksessä.

(Toisaalta, jos asuminen on tarpeeksi tiivistä ja korkeaa, se jättää tilaa myös yhteisille viheralueille.  Ne ovat ihmisten terveyden ja täysjärkisuuden kannalta  täysin välttämättömiä. Tiivis asuminen ei siis automaattisesti tarkoita kaupunkighettoja ja betonihelvettiä).

Tiivis asuminen ja joukkoliikenne ovat saman asian kaksi eri puolta. Tila yksinkertaisesti ei muuten riitä.  Kehotan kaikkia asiasta kiinnostuneita perehtymään Jarrett Walkerin kirjaan Human Transit ja myös Walkerin blogiin. Walker ei ota kantaa siihen, onko juuri raideliikenne oikea ratkaisu; olennaista on se, että kapasiteetti on riittävä ja liikenne jouhevaa.

Ympäristöaspektista riippumatta, halusimme tai emme, asuminen ja tekeminen  Suomessa tulee yhä enemmän keskittymään muutamaan suureen kaupunkiin. On hyvin paljon turkulaisten omassa päätäntävallassa, haluammeko olla yksi niistä kaupungeista.

Turun virallisena visiona on olla 250,000 ihmisen kaupunki vuonna 2050.  Tämän vision onnistumista ei voida taata hyvilläkään päätöksillä, mutta sen epäonnistuminen voidaan kyllä taata huonoilla päätöksillä. Raitiotien kapasiteetti riittäisi vielä tuota visiota suuremmillekin väkimäärille; sen sijaan superbussien kapasiteetti alkaa selvityksenkin mukaan olla riittämätön.

Itse en Turun joukkoliikennettä seuraanneena pysty näkemään, miten tiheimmät välit voitaisiin hoitaa mitenkään muuten kuin raideliikenteellä. Varissuo, Kupittaa, keskusta, Runosmäki, Raisio; näillä alueilla liikenne natisee jo nyt liitoksistaan. Jos ja kun niiden väestöntiheyttä halutaan kasvattaa vielä nykyisestä, joudutaan tekemään radikaaleja päätöksiä.

Kuka voi taata, että tehdään oikea päätös?

Selvityksen talouslukuja ei tietenkään voi kokonaan ohittaa. Jos selvitys olisi osoittanut vaikkapa kymmenkertaisen eron kustannuksissa, on selvää että raitiotietä ei kannattaisi rakentaa. Esimerkiksi metron kustannukset menisivät tällaiseen kategoriaan.

Kuitenkin, kun puhutaan hankkeesta jonka todellinen elinkaari on 50-100 vuotta ja jossa tehty päätös itsessään muokkaa kaupunkiympäristöä, kertoimen kaksi ero ei vielä kerro mitään.  Epävarmuus on yksinkertaisesti liian suurta. Kulut ehkä osataan jollakin tarkkuudella arvioida (selvitys itse arvioi epävarmuudeksi 25%) mutta tuottoja ei.

(Sivumennen sanoen olisin tätä samaa mieltä, vaikka selvitys olisi nykymuodossaan väittänyt raitiotien olevan tuplasti kustannustehokkaampi kuin superbussi. Siinäkin tapauksessa voitaisiin todeta täsmälleen sama kuin nytkin: ratkaisut ovat kertoimen kaksi sisällä toisistaan).

Näillä virhemarginaaleilla päätöstä ei voi tehdä europohjaisesti, vaan kokonaisuutta arvioiden.

Turun edellliset raitiotiet lopetettiin 70-luvun alussa; päätöksen vastuuhenkilöistä ei monikaan enää ole aktiivisesti hengissä, joten emme voi tietää mitä mieltä he olisivat päätöksestä nyt. Vastaavasti tämän vuoden päätöksen seurauksista kärsivät tai hyötyvät aivan eri ihmiset kuin ne, jotka päätöksen nyt tekevät. Päätös joudutaan tekemään puutteellisin tiedoin, ilman mitään takeita että päätös on lopulta oikea. Sellaisia ne kaikkein vaikeimmat päätökset usein ovat.

Kirjoittaja on Vihreä ja Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan jäsen. Mielipiteet ovat omia.

 

Ilkeilyä konservatiiviälymystölle

Kuka kirjoittaa näin? “Erityisesti näinä pienen vyönkiristyksen aikoina minua tympii avata päivän lehteni ja lukea jälleen kerran, kuinka kaikki vain taistelevat omien saavutettujen etujensa puolesta ja pahoittavat mielensä pienimmistäkin ehdotuksista yhteiskuntasopimuksista, tai edes yhteistyöstä. …. Esimerkiksi itsestään selvänä pitämämme sosiaali- ja eläketurvat ovat oman aikamme keksintöjä. Isovanhempani tiesivät vielä hyvin ruotu-ukot, huutolaiset, kirkonvaivaiset ja köyhäintalot.

Ei, kyseessä ei ole vanhainkodissa känisevä huru-ukkko, vaan aktiivinen avaruustähtitieteen professori (Mielensäpahoittajien utopia).

Kirjoituksen voisi periaatteessa jättää omaan arvoonsa. Huippueläkeikäisen huipputuloisen menestyjän on helppo ilkeillä alaspäin “pienestä vyönkiristyksestä”,  kun kiristys kohdistuu lähes eksponentiaalisesti kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin.

Aloin kuitenkin miettiä, miltä näyttäisi vastine, joka olisi kirjoitettu samalla ilkeällä tyylillä. Kokeillaanpa.

Continue reading Ilkeilyä konservatiiviälymystölle

Viisautta 2030-luvulle

Nelikymppisen yrmyjournalisti Heikki Aittokosken mainio artikkeli “Vuoden 1980 jälkeen syntyneet teinit käyvät hermoille” resonoi.

On toki mahdollista että Aittokoski kirjoittaa ns kieli poskessa (oma ns huumorintajuni ei tällaisia asioita oikein tunnista) mutta en oikein usko, niin elämälle uskollista kuvaus on: “Totean muuten vain, että on ihan normaalia olla kiinnostuneempi työeläkeotteen eläkekertymätiedoista kuin sanotaan vaikka eroottisista aikakauslehdistä, joilla nykyään on kuulemma presenssi myös niin kutsutussa maailmanlaajuisessa tietoverkossa.”

Juuri noin, joskaan tuollaisesta presenssistä en ollut tiennytkään tätä ennen.  Hesari saa aina parhaat skuupit.

Joka tapauksessa artikkeli herätti miettimään, että nyt kun kuudenkymmenen ikävuoden rajapyykki lähestyy — tosin vasta 2030-luvulla, mutta hyvin valmisteltu on puoliksi tehty — on hyvä aika pohtia, mitä viisauksia haluaisi seuraaville sukupolville jälkeensäjätätyttää. Minkä yhden asian haluaisin 2030-luvulla kertoa 2030-luvun nuorille?

Varmaankin tämän:  “Ennen vanhaan masennuskin oli parempaa.”

 

800px-Ilia_Efimovich_Repin_(1844-1930)_-_Volga_Boatmen_(1870-1873)

Masennus 1990-luvulla, 2030-luvulla. 

PervuninskyMasennus 2030-luvulla, 2030-luvulla.