Erään puolueen paikallisosaston aluevaalisloganina on “Tervettä maalaisjärkeä”. Tämä kuulostaa maalaisjärjellä ajatellen hyvältä. Mutta saadaanko sillä kuitenkaan oikeasti parempia päätöksiä? Tarvitaanko aluevaltuuston päätöksenteossa arki-, maalais- tai kaupunkilaisjärkeä, vai olisiko kuitenkin viisaampaa perehtyä selvityksiin ja asioiden taustoihin? (Kirjoitus tehty yhdessä Kari Jakobssonin kanssa ja julkaistu tiedepuolue.fi-sivulla).
Olemme voimakkaasti sitä mieltä, että perehtyminen on tärkein asia päätöksenteossa. Poliitikon ei tarvitse olla huippuälykäs tai huippukoulutettu. Sen sijaan hänen täytyy olla ahkera ja sinnikäs, ja jaksaa perehtyä, perehtyä ja perehtyä. Arkijärkeä tarvitaan, mutta hyvinvointialueilla päätetään erittäin suurista ja monimutkaisista kokonaisuuksista. Silloin mikään ei voi korvata kunnollisia selvityksiä.
Löysimme hyvän ja konkreettisen esimerkin Sanomien vaalikoneesta. Siinä on kysymys: ”Nykyisin koululaisilla on kolme laajaa terveystarkastusta peruskoulun aikana. Määrää tulisi lisätä neljään, vaikka se lisäisi kustannuksia.”
Kysymys on näennäisesti yksinkertainen, mutta oikeasti se avaa todellisen matopurkin uusia kysymyksiä. Jakke vastasi siihen näin: ”Lisäisin ennemmin riskiperustaista seurantaa, eli tiivimpää seurantaa niille joilla on riskejä.” Karin vastaus taas oli “”Määrän lisäämisen sijaan tulisi kehittää terveystarkastusten tasapuolista laatua ja parantaa yleistä koulujen terveyspalveluiden saatavuutta.”
Oikeastaan kumpikin meistä vastasi turhan poliitikkomaisesti. Oikein vastaus olisi jotakin tämänsuuntaista: “En tiedä. Haluan, että viranhaltijat selvittävät ajatuksen hyödyt ja haitat kunnolla läpi, jotta voimme tehdä päätöksen todelliseen tietoon pohjautuen”.
Jokaisessa päätöksessä on nimittäin sekä haittoja että hyötyjä. Pikaisesti ajateltuna lisätarkastuksista ei ajattelisi olevan mitään “haittaa”, mutta on niistä. Jos tarkastuksia lisätään 33% (kolmesta kerrasta neljään), se 33% pitää löytää jostakin. Joko vähennetään kouluterveydenhoitajien (ja koululääkäreiden) muita töitä 33% edestä, tai sitten palkataan lisää henkilökuntaa 33% edestä.
Töiden vähentäminen tuskin tulee kyseeseen. Kouluterveydenhoidolla oli ennen koronaakin haasteita ehtiä tekemään kaikki pakolliset tarkastukset, eikä tilanne todellakaan ole siitä korona-aikana parantunut.
Työntekijöiden lisääminen vaatii sinällään vain budjetin lisäämistä, mutta silloin on jo voitava kysyä, käytetäänkö tässä oikeasti rahaa mitenkään järkevällä tavalla. Jos oikeasti on varaa lisätä kalliisti koulutettujen terveydehoitajien ja lääkäreiden määrää, eikö heidän osaamiselleen olisi huomattavasti järkevämpääkin käyttöä?
Työntekijöiden näkokulmasta jo työn mielekkyyttäkin voi pohtia. On vaikea nähdä, miksi juuri rutiininomaisten terveystarkastusten tehtailu vuodesta olisi se unelmatehtävä, jonka takia joku hakeutuu kouluterveydenhoitajaksi tai -lääkäriksi.
Toisaalta Jaken esittämä riskiperustainen testauskaan ei ole itsestäänselvästi hyvä asia. Liikutaan hyvin herkällä alueella. Jos osa oppilaista valitaan riskiperusteisesti tarkempaan seurantaan, miten “riski” määritellään? Tämä on itse asiassa suhteellisesti helpoin kysymys, koska sille löytyy kohtuullisen tarkkoja lääketieteellisiä perusteluja. Mitkään riskirajat eivät tietenkään ole koskaan aivan tarkkoja, vaan joku jää aina juuri riskirajan väärälle puolelle, vaikka oikeastaan tarvitsisi apua aivan yhtä paljon kuin juuri rajan toiselle puolelle päätynyt koululainen. Tämä on kuitenkin pystyttävä hyväksymään.
Paljon vaikeampi asia riskiperustaisuudessa on yksityisyydensuoja. Konkreettisimmalla tasolla: jos esimerkiksi ylipainoisia oppilaita alettaisiin seurata muita tarkemmin, miten pidetään huolta että muut lapset eivät huomaa tätä? On aivan todellinen riski joutua muiden lasten kiusaamaksi, jos joku “joutuu erityistarkkailuun”.
Yksilöllinen seuranta voi myös pahimmillaan johtaa vielä suurempiin ongelmiin kuin alkuperäinen riskitekijä. Ylitarkka painon seuraaminen voi esimerkiksi altistaa syömishäiriöille, kehon kuvan häiriöille, tai jopa mielenterveyden ongelmille. Lisäksi seuraaminen ei hyödytä mitään, ellei ongelmiin ole myös keinoa puuttua. Jos koulu ei voi käytännössä tarjota kunnollisia työkaluja painonhallintaan, kannattaako sen edes seurata ylipainoa? Voiko esimerkiksi netissä oleva laadukas ravitsemus- ja painonhallintavalmennus korvata yksilöllistä valmennusta?
Vielä ylipainoakin suurempia riskejä voi tulla eteen, jos halutaan seurata asioita jotka eivät suoraan taivu numeroiksi, kuten esimerkiksi mielenterveyden ongelmia tai syrjäytymisriskiä. Jos jonkun lapsen todetaan jo alakouluikäisenä olevan syrjäytymisvaarassa, voiko tästä tulla itseään toteuttava ennuste, jos lapsi huomaa sen itsekin ja alkaa uskoa siihen?
Mikään näistä riskeistä ei välttämättä toteudu, mutta ne kaikki on otettava huomioon kun arvioidaan, mitä kannattaa lopulta tehdä. Jokainen saa vapaasti käyttää maalaisjärkeään omien lastensa kasvatuksessa. Tilanne muuttuu täysin, jos pitää tehdä päätöksiä, jotka koskevat koko maakunnan kaikkia koululaisia. Silloin maalaisjärjellä saa helposti aikaan vain sutta ja sekundaa.
Terveystarkastuskysymykseen ei tässä kohtaa oikeastaan pitäisikään vastata juuta eikä jaata, vaan odottaa todellisia selvityksiä, perehtyä niihin, ja sitten vasta sanoa jotain. Suuri osa terveydenhuollon suurista kysymyksistä on juuri tämän tyyppisiä. Siksi sellainen aluevaltuutettu on viisain, joka myöntää miten vähän oikeasti tietää. Tietoa kyllä saa esimerkiksi viranhaltijoilta tai tutkijoilta, kun sitä vain osaa kysyä.
Jakke Mäkelä, Dataintoilija ja fyysikko, Aluevaaliehdokas Varsinais-Suomessa (172)
Kari Jakobsson, Sosiaalitieteitä harrastuksena opiskeleva diplomi-insinööri, Aluevaaliehdokas Varsinais-Suomessa (144)
Jakke Mäkelä: Olen fysiikan tohtori, toimin data-alalla, ja olen Varsinais-Suomen Vihreiden ehdokas tammikuun 2022 aluevaaleissa. Lisää tietoa aluevaaliteemoistani löydät täältä.