Tag: Talvivaara

Talvivaara 12: Loogisen virhepäättelyn peruskurssi

Talvivaara koputtelee taas tärähtäneen loogisen ajattelun paljon kilpailtua Suomen ennätyksen ovea. Yhteen valitukseen on saatu mahtumaan ainakin kaksi loogista virhettä (olkinukke-argumentti sekä  syllogistisen logiikan väärinkäyttö).

Tärähtyneisyys löytyy valituksesta, jonka Talvivaara teki uudesta vesiluvastaan (linkki) . Valitus ei ole juurikaan herättänyt mediaa, mutta  Ylen mukaan “yhtiö [on] vaatinut muutosta luparajoituksiin oikeusteitse. Vaasan hallinto-oikeuteen tehdyn valituksen mukaan yhtiö epäilee, ettei se pysty noudattamaan kaikkia lupaehtoja. Esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliitto on tyrmännyt Talvivaaran vaatimukset vastineessaan.”  SLL:n vastine löytyy täältä (pdf). Olen ollut sitä muokkaamassa, mutta tässä esittämäni pohdinnat ovat yksityisajattelua.

Aiempia Talvivaara-kirjoituksia: täällä

Keskityn tässä kahteen vaatimukseen, joissa argumentaatiovirhe on (lopulta) melko selvä.  Talvivaara vaatii   “1) poistaa lupamääräyksestä 4a määräyksen, jossa yhtiölle on asetettu velvollisuus varmistaa, etteivät toiminnan päästöt ja haitalliset vaikutukset poikkea siitä, mille lupa on myönnetty tai mitä lupahakemuksessa on ennakoitu”  ja “3) poistaa vesistöjen kunnostamista koskevan lupamääräyksen F”.

Tärähtänyt vaatimus 1: Olkinukkeargumentti

Vaatimus 1 perustuu siihen sinällään järkevään ajatukseen, että kaikkea on mahdoton ennakoida.  Juuri tämän takia lupa- ja valvontaviranomaiset ovat erillään: valvontaviranomaiselle (tässä tapauksessa Kainuun ELY-keskus) annetaan melko suuri valta arvioida, milloin ollaan ympäristöluvan mukaisessa tilassa. Ympäristölupa on kaiken pohjana, mutta sitä tulkitaan.

Talvivaara on kyllä periaatteessa oikeassa siinä, että täysin mekaaninen ympäristöluvan tulkinta johtaisi absurdeihin tilanteisiin: myös tilannetta parantavat muutokset olisivat kiellettyjä. Yhtiö väläyttelee jopa sitä riskiä, että se voisi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen tällaisista parantavista muutoksista, jos ympäristölupaa luetaan kuin piru Raamattua.

Liitteessä 1 on koko Talvivaaran perustelu, johon on merkitty tummennetulla ne kohdat, joissa kuvaillaan kauhuskenaariota erityisen eloisasti. Teksti on pelottava, kunnes tajuaa kysyä simppelin kysymyksen: mikä viranomainen tällaisia absurdeja rangaistuksia konkreettisesti yhtiölle antaisi, milloin, ja missä? Pitääkö Talvivaara Suomen viranomaisia täysin mielivaltaisina neuvostotyyppisinä hirviöinä?

Viimeinen lause on erityisen hämmentävä: “Tämänkaltaiselle ympäristölupakäytännöstä erkaantuvalle ja selvästi pelkästään rikosprosessuaalisia päämääriä tavoittelevalle lupaehdolle ei löydy oikeusharkinnallisia perusteita YSL:stä.”

Näin paranoidia ajattelua on tottunut näkemään luonnonsuojelijoiden höyrypääsiiven suusta. Kansainväliseltä suuryritykseltä sellaista ei ensimmäisenä odottaisi.

Talvivaaran ehdottama ratkaisu on vähintään yhtä absurdi: tehdään ympäristölupa, joka ei sido yhtiötä. Tällöin poistetaan se riski, että oltaisiin oikeudessa sen takia, että yritetään pelastaa luontoa.

Tämä on tyylipuhdas olkinukke-argumentaatio. Vastapuolen näkemyksestä esitetään karikatyyri; osoitetaan että tämä karikatyyri on järjetön; esitetään loogisen tuntuinen (mutta todellisuudessa järjetön) ratkaisu tähän karikatyyriin; ja väitetään että tämä ratkaisu on looginen ratkaisu alkuperäiseen ongelmaan.

Täysjärkinen ratkaisu tähän ongelmaan on se, että Talvivaara lakkaa olemasta paranoidi. Liitteessä 3 tämä on sanottu hieman kohteliaammin.

Tärähtänyt vaatimus 3: Virhe syllogistisessa logiikassa

Vaatimuksessa 3 Talvivaara on sitä mieltä, että AVI:lla ei ympäristöluvassa ole toimivaltaa määrätä Talvivaaraa puhdistamaan saastuttamiaan alueita. On helppo ymmärtää miksi puhdistamista yritetään välttää viimeiseen asti: jos aiemmin esittämäni arvio pitää paikkansa, korjaus maksaa helposti luokassa 20-30 miljoonaa euroa, luultavasti paljon enemmän. Nykytilanteessa tämä on paljon.

Liitteessä 2 on koko vaatimus, ja loogisen ajattelun kannalta ongelmalliset kohdat tummennettu. Yksi kappale kannattaa kirjata tähän: “Vaikka YSL 43 §:n 1 momentin 5 kohta sinänsä mahdollistaa sellaisista muista toimista määräämisen, joilla ehkäistään, vähennetään tai selvitetään pilaantumista, sen vaaraa tai siitä aiheutuvia haittoja, tarkoittavat nämä pykälän esitöiden perusteella ennemminkin toimenpiteitä, jotka rajoittavat luvanhakijan toiminnasta luvan myöntämisen jälkeen aiheutuvien päästöjen vaikutuksia. Sitä vastoin vanhojen päästöjen seurauksena kontaminoituneiden alueiden kunnostaminen liittyy pikemminkin kyseisten päästöjen aiheuttaneen toiminnan ja siihen mahdollisesti liittyvän ympäristöluvan ehtojen toteutumisen valvontaan, johon toimivaltainen viranomainen on ELY-keskus. Aluehallintovirastolla ei sen sijaan ole toimivaltaa puuttua lupaehtojen kautta menneisyydessä tapahtuneeseen toimintaan ja arvioida valvontaviranomaisesta riippumatta toiminnasta mahdollisesti aiheutunutta kunnostamistarvetta”.

Tässä on aika monta ongelmaa. Käytännön tasolla löytyy yksi: kuka tällöin itse asiassa pystyy antamaan määräyksiä puhdistamisesta? Talvivaaran tulkinnan mukaan vain ja ainoastaan ELY-keskus, mutta ELY-keskus toimii kuitenkin viime kädessä ympäristöluvan varassa. Jos korjauksista ei sanota mitään ympäristöluvassa, Talvivaara voi aikanaan vedota siihen, että ELY-keskus on ylittänyt toimintavaltuutensa. Hallinto-oikeuden päätöksiä Talvivaara ei ole tähänkään mennessä noteerannut esimerkiksi hätäjuoksutusasioissa, koska hallinto-oikeus voi Talvivaaran tulkinnan mukaan ottaa kantaa vain hallinnollisiin asioihin, ei teknisiin. Rikosoikeus voi ainoastaan rankaista, ei vaatia muutoksia.

Loogisen tason ajatteluvirhe vaatii hiukan pohjustamista. Ympäristölupa määrittelee, miten paljon yhtiö saa turmella ympäristöään. Se ottaa myös huomioon sen, miten paljon rasitetta ympäristö kestää. Jos alue on jo valmiiksi saastunut, lisärasitetta ei periaatteessa voisi sallia.

Tässä syntyy sinällään aivan todellinen ja validi eettinen kysymys: saako ympäristölupa “rankaista” yhtiöitä siitä, mitä muut ovat aiemmin tehneet? Turvetuotannossa tästä väännetään jatkuvasti — jos vesistö on jo pahasti saastunut maatalouden päästöjen takia, saako rasitetta enää lisätä turvetuotannolla? Vastaus ei ole aivan selvä, ja päätöksiä on monenlaisia.

Sen sijaan Talvivaaran tulkinta on varsin absurdi.  Sen mukaan ympäristöluvassa ei saisi mitenkään ottaa huomioon yhtiön omia aiempia tuhoja, vaan tulisi lähteä puhtaalta pöydältä kuvitella että niitä ei ole olemassakaan.

Oikeassa maailmassa kaivoksen uudet päästöt tulevat vanhojen päälle. Talvivaaran lähijärvet ovat jo saastuneet, mahdollisesti pysyvästi. Jos niihin tulee lisäpäästöjä, tapahtuu kaksi asiaa: lähijärvet kuolevat lopullisesti, ja saastuminen leviää vielä suurempiin järviin.  Käytännössä siis ei voi mitenkään erotella “menneitä” ja “tulevia” päästöjä. Ne ovat molemmat osa Talvivaaran aiheuttamaa kokonaisrasitetta.

Nähdäkseni tässä käytetään väärin syllogistista logiikkaa.

  • Premissi 1. On väärin rankaista A:ta siitä, mitä B on aiemmin tehnyt.
  • Premissi 2. A ennen toukokuuta 2013 (uuden luvan myöntämishetki) on täysin eri objekti kuin A toukokuun 2013 jälkeen.
  • Johtopäätös: On väärin rankaista A:ta toukokuun 2013 jälkeen siitä, mitä A on tehnyt ennen toukokuuta 2013.

Premissi 2 on melko selvästi virheellinen. Täysjärkinen ratkaisu tähän ongelmaan on lähteä siitä, että Talvivaara toukokuun 2013 jälkeen on sama yhtiö kuin Talvivaara ennen toukokuuta 2013. Se on vastuussa itse aiheuttamistaan vaurioista, ja sen on ne korjattava. Liitteessä 3 tämä sanotaan hieman kohteliaammin.

Muita Talvivaara-kirjoituksia: täällä

Laajemmin ympäristöstä: täällä.

Kirjoittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsen, mutta mielipiteet, väitteet, argumentit ja argumentaatiovirheet ovat puhtaasti omia.

LIITE 1: VAATIMUS 1, PERUSTELUT

Olkinukkeargumentit tummennettu.

Lupamääräyksessä 4a on toiminnanharjoittajan YSL 5 §:n 1 momentissa lausuttuun selvilläolovelvollisuuteen viitaten määrätty Talvivaara varmistamaan, etteivät se toiminnan päästöt ja haitalliset vaikutukset poikkea siitä, mille ympäristölupa on myönnetty tai mitä lupahakemuksessa on ennakoitu. Ankarasti tulkittuna tämän lupamääräyksen voidaan katsoa tekevän lupamääräyksen voidaan katsoa tekevän lupahakemuksessa annetut tiedot kaikilta osin toiminnanharjoittajaa sitoviksi. Lupamääräyksestä seuraa käytännössä, että toiminnan päästöjen vähäinenkin poikkeaminen lupahakemuksessa ilmoitetusta johtaa ympäristöluvan vastaiseen tilanteeseen, vaikka päästöt eivät sinänsä ylittäisi muualla ympäristöluvassa asetettuja raja-arvoja.

Määräykselle, joke edellyttää toiminnanharjoittajalta ehdotonta etukäteistä tietoa kaikista suunnitellu toimintansa mahdollisista vaikutuksista, ei löydy perusteita liioin YSL 5 §:n 1 momentissa lausutusta selvilläolovelvollisuudesta, lupaharkintaa koskevasta YSL7 luvusta, kuin vallitsevasta hallintokäytännöstäkään. Jo YSL 5 §:n sanamuodosta ilmenee, ettei selvilläolovelvollisuudella ole tarkoitettu asettaa toiminnahrajoittajalle epärealistisen tiukkaa velvollisuutta olla tietoinen kaikista toiminnan tulevista vaikutuksista ja niiden voimakkuudesta, vaan jo riittävä tietoisuus täyttää selvilläolovelvollisuuden vaatimukset. Selvilläolovelvollisuutta ja siihen sisäärakennettua riittävyyskriteeriä on arvioitava suhteessa yleisiin ympäristö- ja hallinto-oikeudellisiin periaatteisiin. Suhteellisuusperiaatteesta seuraa, ettei toiminnanharjoittajalta voi riittävän selvilläolon vaatimuksen perusteella edellyttää mahdottomia, kuten toiminnan vaikutusten aukotonta ennustamista. Liian pitkälle menevä selvilläolovelvollisuuden tulkinta johtaisi toiminnanharjoittajan kannalta kestämättömään tilanteeseen, jossa mikä tahansa vähäinenkin poikkeama toiminnan ennakoitujen ja toteutuneiden vaikutusten välillä merkitsisi ympäristöluvan vastaista tilaa, ja saattaisi oikeuttaa valvontaviranomaisen puuttumaan toimintaan YSL 13 § luvun hallintopakkosäädösten kautta.

On myös huomattava, että lupamääräyksestä, jossa luvanhakijan lupahakemuksessa esitetyt tiedot tehdään luvanhakijaa sitoviksi, saattaisi seurata myös rikoslain 48 luvun mukaisten ympäristörikosten tunnusmerkistöjen täyttyminen toiminnan toteutuneiden päästöjen poiketessa edes hieman lupahakemuksessa ilmoitetusta. Ympäristölupaharkinnassa on kuitenkin kyse YSL:n mukaisten edellytysten täyttymisen tulkinnasta, eikä tätä harkintaa voi ohjata lupaviranomaisen mahdollinen pyrkimys varmistaa jatkossa rikoslain tunnusmerkistöjen muodollinen täyttyminen jo sen perusteella, että lupahakemuksessa jostakin toiminnan vaikutuksesta osoittautuu edes lievästi virheelliseksi. Aluehallintoviraston tulee lupaviranomaisena kyetä tunnistaamaan ne relevantit seikat, joiden pohjalta lupaehtoja asetetaan. Tätä harkintaa ei voi korvata asettamalla toiminnanharjoittaja ylimalkaisella lupamääräyksellä vastuulliseksi myös silloin, kun kun toiminta poikkeaa lupahakemuksesta ilman, että varsinaisia toimintaa koskevia yksityiskohtaisia lupamääräyksiä olisi rikottu. Tämänkaltaiselle ympäristölupakäytännöstä erkaantuvalle ja selvästi pelkästään rikosprosessuaalisia päämääriä tavoittelevalle lupaehdolle ei löydy oikeusharkinnallisia perusteita YSL:stä.

LIITE 2: VAATIMUS 3, PERUSTELUT

Olennaiset kohdat ja heikot argumentit tummalla tekstillä. Argumenteissa voisi olla järkeäkin, jos joku muu kuin Talvivaara itse olisi aiheuttanut aiemmat vauriot. 

Lupamääräyksellä F aluehallintovirasto on velvoittanut Talvivaaran ryhtymään viipymättä vesistön kunnostustoimenpiteisiin Salmisessa, Kalliojärvessä ja Kalliojoessa sekä Ylä-Lumijärvessä, Lumijoessa, Lumijärvessä ja Kivijärvessä jätevesipäästöjen aiheuttamien pilaantumishaittojen vähentämiseksi. Lupamääräyksen perustelujen mukaan määräys on annettu ympäristönsuojelulain 43 §:n nojalla ja se on tarpeen jätevesipäästöjen aiheuttaminen pilaantumishaittojen vähentämiseksi. Aluehallintovirasto on myös perustellut kunnostusmääräystä sillä, ettei purkuvesistöjen tilassa ole odotettavissa merkittävää parantumista ilman lisätoimia ja että järvistä saattaisi kulkeutua niihin pidättyneitä päästöjä muihin alapuolisiin vesistöihin.

YSL:n rakenne huomioiden aluehallintovirastolla ei kuitenkaan ole toimivaltaa kunnostustoimenpiteisiin velvoittamiseen ympäristölupapäätöksessä. YSL:n systematiikassa toimivalta kunnostus- ja ennallistamistoimenpiteistä määräämisessä on lähtökohtaisesti valvontaviranomaisella eli ELY-keskuksella, joka voi määrätä toiminnanharjoittajan saneeraustoimenpiteisiin joko pilaantuneen maaperän ja pohjaveden puhdistamista koskevan YSL 12 luvun nojalla tai muun kuin pilaantuneen maaperän tai pohjaveden puhdistamisen kohdalla hallintopakkoa koskevan 13 luvun säännösten nojalla. Sen sijaan ympäristölupamenettely soveltuu tähän tarkoitukseen lähtökohtaisesti huonosti, sillä sen ensisijaisena päämääränä on varmistaa, että toiminnasta aiheutuvat päästöt eivät aiheuta ympäristön pilaantumista. Aluehallintoviraston toimivalta alueen kunnostukseen liittyvien määräysten antamiseen rajoittuukin käytännössä YSL 90 §:n mukaisiin toiminnan lopettamisen jälkeisiin velvoitteisiin, josta ei puheena olevassa tapauksessa ole kyse.

Vaikka YSL 43 §:n 1 momentin 5 kohta sinänsä mahdollistaa sellaisista muista toimista määräämisen, joilla ehkäistään, vähennetään tai selvitetään pilaantumista, sen vaaraa tai siitä aiheutuvia haittoja, tarkoittavat nämä pykälän esitöiden perusteella ennemminkin toimenpiteitä, jotka rajoittavat luvanhakijan toiminnasta luvan myöntämisen jälkeen aiheutuvien päästöjen vaikutuksia. Sitä vastoin vanhojen päästöjen seurauksena kontaminoituneiden alueiden kunnostaminen liittyy pikemminkin kyseisten päästöjen aiheuttaneen toiminnan ja siihen mahdollisesti liittyvän ympäristöluvan ehtojen toteutumisen valvontaan, johon toimivaltainen viranomainen on ELY-keskus. Aluehallintovirastolla ei sen sijaan ole toimivaltaa puuttua lupaehtojen kautta menneisyydessä tapahtuneeseen toimintaan ja arvioida valvontaviranomaisesta riippumatta toiminnasta mahdollisesti aiheutunutta kunnostamistarvetta.

LIITE 3: SLL:N VASTINEET

Vaatimus 1. Talvivaaran tulkinta AVI:n lupamääräyksestä 4a on väärä. Lupamääräys ei koske jokaista pientä detaljia kuten Talvivaara haluaa asian esittää, vaan prosessimuutoksia, joilla voi olla suuri ympäristövaikutus. Tyyppiesimerkki tällaisesta muutoksesta ovat Talvivaaran luvanvastaisesti tekemät muutokset, joilla kipsisakka-altaiden toiminta muuttui riskialttiimpaan suuntaan (ennen muuta veden sekä raffinaatin varastointi).

Lupamääräys 4a on täysin normaali YSL:n mukainen lähtökohta, eikä sitä aina katsota edes tarpeelliseksi kirjata erikseen. Talvivaaran tapauksessa AVI kuitenkin on ilmeisesti katsonut, että aikaisemman ympäristöluvan krooniset rikkomukset antavat syytä lisätä se eksplisiittisesti ympäristölupaan.

Vastine vaatimukseen 1: Lupamääräys 4a on YSL:n mukainen perusvaatimus, ja se on pidettävä voimassa sellaisenaan.

Vaatimus 3: Talvivaara vaatii poistamaan vesistöjen kunnostusta koskevan lupamääräyksen F. Perusteluna käytetään sitä, että AVI:lla ei olisi toimivaltaa kunnostustoimenpiteisiin velvoittamiseen ympäristölupapäätöksessä. Tulkinta on väärä, koska kunnostustarve perustuu Talvivaaran itsensä jo aiheuttamiin vaurioihin, jotka johtuvat sen omasta aikaisemmasta ympäristöluvan vastaisesta toiminnasta. Näin ollen vaatimus linkittyy suoraan aikaisempaan ympäristölupaan ja on johdonmukainen päivitys sille.

AVI:n määräyksen perusteluna on myös se, että Talvivaaran toiminta ei saa enää pahentaa nykyistä ympäristön tilaa. Nykyisessä tilassa mikä tahansa lisäsaastuttaminen kuitenkin aiheuttaa suhteessa suurempia vaurioita kuin vastaava päästömäärä puhtaisiin luonnonvesiin. Lisäksi mm. lähijärviin ja -jokiin kerrostuneet raskasmetallit lähtevät ajan kuluessa liikkeelle, ja saastuttavat entistä laajempia alueita, ennen muuta Laakajärveä ja Jormasjärveä. Vaurioiden laajeneminen voidaan estää ainoastaan korjaamalla tämänhetkiset vauriot.

Vastine vaatimukseen 3: Lupamääräys F estää ympäristövaurioiden leviämisen yhä laajemmalle alueelle (seuraavaksi Laakajärveen ja Jormasjärveen), minkä vuoksi se on pidettävä voimassa sellaisenaan. On normaali lähtökohta, että saastuttaja maksaa aiheuttamansa vahingot. Talvivaaraa on hallintopakolla vaadittava aloittamaan lähijärvien kunnostus välittömästi.

Talvivaara 11: Kunnostuksen hinta?

 

Koska uskon yleisellä tasolla ketjuun “vale – emävale – tilasto – liiketoimintasuuunnitelma”, en ole juurikaan tuhlannut aikaani tutkiskelemalla Talvivaaran raha-asioita.

Ympäristövaurioiden korjaamiskuluille pystyin nyt kuitenkin tekemään karkean mutta perustellun kertaluokka-arvion: 20-30 miljoonaa euroa. Päädyin lukuun yhdistelemällä muutamaa tietolähdettä. Tämä on alaraja: luvussa ei ole mukana varsinaisia ympäristöinvestointeja (vedenpuhdistus, uudet padot), vaan ainoastaan tärveltyjen lähivesien kunnostus.

Talvivaara on tehnyt kunnostusvaatimuksesta valituksen, eikä tiettävästi tällä hetkellä ole tekemässä asialle mitään muuta. Tässä hintaluokassa kuitenkin liikutaan, mikäli yhtiö joskus saadaan pakotettua korjaamaan jälkensä.

Muita Talvivaara-kirjoituksia: Talvivaara.

Tietolähde 1: Pohjois-Suomen AVI, päätös 31.5.2013

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto myönsi 31.5.2013 toukokuun lopussa Talvivaaralle uuden vesiluvan. (Lyhyt yhteenveto AVIN sivuilla, lisäksi kaikki materiaali. Päätös pdf-muodossa, 191 sivua, päätökset sivulta 165 eteenpäin).

Luvassa on tiukkoja ehtoja mm virtaamalle ja haitta-aineiden pitoisuuksille. Päätöksen mukaan yhtiön on viipymättä ryhdyttävä toimiin jo pilattujen järvien kunnostamiseksi. Tämä on periaatteessa ensimmäinen kerta, kun Talvivaaraa on virallisesti vaadittu kunnostustöihin. Kunnostusvaatimus on määräys F (sivu 166):

”Luvan saajan on ryhdyttävä viipymättä toimenpiteisiin Salmisessa, Kalliojärvessä ja Kalliojoessa sekä Ylä-Lumijärvessä, Lumijoessa, Lumijärvessä ja Kivijärvessä jätevesipäästöjen aiheuttamien  pilaantumishaittojen vähentämiseksi vesistöjä kunnostamalla.  …. Eri kohteiden kunnostusvaihtojen tarkastelut, niiden pohjalta laadittavat kunnostussuunnitelmat sekä kunnostusten edellyttämät  lupahakemukset on toimitettava aluehallintovirastoon 30.6.2014 mennessä. “

Talvivaara on odotetusti tehnyt päätöksestä valituksen, jossa se vaatii kumoamaan tämän vaatimuksen (pdf, kohta 3.3, sivu 7). Perusteluna on se, että lupaviranomaisella ei ole toimivaltaa antaa sellaisia vaatimuksia, jotka perustuvat vaurioihin, jotka johtuvat siitä että aiempia lupaehtoja ei ole noudatettu. Talvivaara suostuu tällaisen vaatimuksen vastaanottamaan ainoastaan Kainuun ELY-keskukselta, jonka se katsoo olevan toimivaltainen viranomainen.

Todennäköisesti mitään puhdistustoimia ei tulla aloittamaan ennen kuin valitus on käsitelty, mikä tyypillisesti on kestänyt lähes vuoden. Kainuun ELY-keskuksen historian ja Talvivaara-yhteydet tuntien KaiELY ei tule itse tällaista vaatimusta esittämään (ks Talvivaara 7, Talvivaara 8, Talvivaara 9, Talvivaara 10). Prosessi on nyt kuitenkin lähtenyt pyörimään, ja Talvivaara pystynee estämään nämä kulut lähinnä jatkuvalla valituskierteellä.

Tietolähde 2: Pöyryn tekemä kunnostustarpeen arviointi, 5.7.2013

Talvivaara on pari viikkoa sitten toimittanut AVI:lle 5.7.2013 Pöyryn tekemän kunnostustarpeen arvioinnin (pdf). Kyseessä on siis yhtiön tilaama ja maksama selvitys, joten se tuskin ainakaan liioittelee kunnostustarpeita. Siitä huolimatta arvion suosittelemat kunnostustoimet ovat varsin massiivisia. Arviossa todetaan (kohta 6.2.2, sivu 35): “Ongelmista keskeisimpiä ovat suolaantumisesta johtuva kerrostuminen haittailmiöineen sekä sedimentin pintaosien likaantuminen kaivospäästöjen johdosta. Todennäköistä onkin, ettei ulkoisen kuormitusten pienentäminen tavoitetasolle enää  riitä yksinään järvien tilan parantamiseen, vaan järviin tulee kohdista myös aktiivisia  kunnostustoimia.”

Pohjassa on mm erilaisia raskasmetalleja niin paljon, että ne haittaavat järvien eliöstöä. Akuuttia tarvetta tarkennetaan (kohta 7.1, sivu 36): “Aktiiviset kunnostustoimet onkin näin alkuun kohdennettava joko Kivijärveen  tai Salmiseen. Mikäli toimien kokemukset ovat hyviä, voidaan toimenpiteitä sitten tarvittaessa toistaa myös Kalliojärven osalta.”

Raportissa esitetään erilaisia kunnostusmalleja, mm pohjien ruoppausta ja likaantuneen alusveden poispumppausta. Koska pohjaliete on saastunutta, pumppauksessa jouduttaneen käyttämään erityismenetelmiä. Lisäksi saastuneen lietteen jälkikäsittely vaatii erityistoimia.  Likaantunut alusvesi suositellaan käytettäväksi kaivoksen biokierrossa, eli lisäämään entisestään kaivosalueelle hätävarastoitua jätevesimäärää.

Suositukset eivät  sido Talvivaaraa, mutta ovat suuntaa-antavia. Tätä kautta on mahdollista saada hinnalle ainakin kertaluokka-arvioita, vaikka esitetyille toimenpiteille ei ole esitetty minkäänlaisia kustannusarvioita.

Kivijärven pinta-alaksi ilmoitetaan raportissa 125 hehtaaria, Salmisen 10 hehtaaria, ja Kalliojärven 30 hehtaaria, yhteensä noin 160 hehtaaria (1.6 miljoonaa neliömetriä). Jos voidaan arvioida ruoppauksen neliömetrihinta, saadaan arvio kokonaiskustannuksista.

Tietolähde 3: Varkauden Hyryslahden ruoppaus, YVA-selostus, 2.5.2013

Neliömetrihintaa ei löydy mistään valmiina, koska tämäntyyppisiä projekteja ei ole Suomessa tehty. Melko samantyyppinen hanke on kuitenkin Varkauden Huruslahden ruoppaus (YVA-selvitys pdf-muodossa, 162 sivua, päiväys 2.5.2013). Huruslahden pohjaan on vuosikymmenten teollisen toiminnan  aikana kertynyt erilaisia haitta-aineita, mm orgaanisia tinayhdisteitä. YVA-selvityksessä suositeltiin pohjan ruoppausta ainakin pahimmin saastuneille alueilla.

Taulukossa 4-2, sivulla 29 esitetään Huruslahden ruoppauksen hinta-arvioita. Neliömetrin hinta ei tämän mukaan käytännössä riippuisi ruopatusta pinta-alasta, vaan olisi välillä 30-40 EUR/neliömetri. Koska kyseessä on vasta suunnitelma, todellista hintaa ei vielä tiedetä, eikä myöskään tarvittavaa ruoppauspinta-alaa.

(Kuva 1: Huruslahden ruoppauksen kustannusarviot. LÄhde: Huruslahden YVA-selvitys)

Taulukosta selviää ainakin valtava vaihteluväli, johon hinta voi asettua. Koko Huruslahden pinta-ala on suunnilleen sama kuin Talvivaaran järvien pinta-ala, 1.6 miljoonaa neliömetriä. Tällöin hinta-arvio olisi 50-65 miljoonaa EUR. Toisaalta Huruslahdesta saatetaan puhdistaa vain pahimmin saastuneet alueet, jolloin hinta jäisi hieman yli miljoonaan euroon.

Toteutuneista hankkeista löytyy mm Gallträsk-järven kunnostus, jossa kahden hehtaarin ruoppaus maksoi noin miljoonan (50 EUR per neliömetri). Megaprojekteissa neliöhinta oletettavasti laskee, mutta toisaalta Pöyryn raportin mukaan Talvivaaran saastuneiden maamassojen läjitys on hankalampaa kuin normaalisti. Hinta siis tuskin on ainakaan alimmalla 30 EUR/m2 tasolla.

Oma arvio: 20-30 miljoonaa euroa

Mihin kohtaan haarukkaa Talvivaara luultavasti asettuisi? Huruslahden tilanteessa metallipitoisuudet pohjassa on melko suoraviivaista selvittää, jolloin tehtäväksi jää piirtää pitoisuuskartta, ja sen jälkeen päättää, minkä raja-arvon alapuolella ei enää ruopata.

Talvivaaran sulfaattipitoisuuksien määrittely on hankalampaa, samoin kuin alusvesien kontaminaatiotasot.  Pöyryn raportista saa kuitenkin jotain suuruusluokka-arvioita. Raportissa ei valitettavasti ole esitetty Kivijärven syvyyskarttaa, joka antaisi tässä tapauksessa merkittävää tietoa. Pienemmästä Kalliojärvestä syvyyskartta kuitenkin esitetään (kuva 2). Kalliojärvi on melko matala järvi, jossa on muutama kuuden metrin syvänne.

(Kuva 2: Kalliojärven syvyyskartta (Pöyryn selvitys, s 33)).

Käytännössä sulfaateilla saastunut vesi on raskaampaa kuin puhdas, ja kerääntyy siksi ennen muuta syvänteisiin. (Tämä on myös perussyy miksi se on biologisesti tuhoisaa: kun pohjavesi on raskaampaa, normaali kevätkierto epäonnistuu eikä pohjalle pääse missään vaiheessa hapekasta pintavettä. Siksi pohja kuolee).

Silmämääräisesti arvioiden korkeintaan neljäsosa järvestä olisi yli neljä metriä syvä, ja kuusimetristä vettä olisi ehkä kymmenesosa pinta-alasta. Jos ajatellaan että lähinnä syvänteet pitäisi puhdistaa, tämä antaisi jonkinlaiseksi aivan ehdottomaksi alarajaksi 10-20% Kalliojärven pinta-alasta.

Mikäli sama 10-20% pätee myös Kivijärvessä (1.2 miljoonaa neliömetriä), ensimmäisessä vaiheessa puhdistutarve olisi 120 000 – 240 000 neliömetriä.  Tällöin kokonaiskustannus liikkuisi välillä 4-12 miljoonaa euroa. Ääritapauksessa, mikäli jouduttaisiin puhdistamaan kaikkien järvien koko 1.6 miljoonaa neliömetriä, hintahaarukka olisi 50-80 miljoonaa euroa.  Jos todellinen kustannus olisi lähellä näiden ääripäiden keskiarvoa, kustannus olisi 20-30 miljoonaa euroa.

Onko tämä paljon vai vähän?

Periaatteessa en koske ollenkaan talousasioihin, koska puuttuu sekä ammattitaito että mielenkiinto. Teen kuitenkin osittaisen poikkeuksen, ja koitan ymmärtää mitä 20-30 miljoonaa euroa itse asiassa “tarkoittaa”. Kaivosala on pienten marginaalien miljardibisnestä, jolloin on vaikea suhteuttaa lukua mitenkään. Mikäli Talvivaara olisi hyväksynyt AVI:n päätöksen, sen olisi täytynyt sijoittaa rahat käytännössä heti.  Valituksen tekeminen tarkoittaa, että yhtiö saa lisäaikaa. Kuinka suuri taloudellinen suonenisku kunnostus sitten olisi ollut?

Vertailuna: joidenkin arvioiden mukaan Talvivaaran säästöt uusimmissa yt-neuvotteluissa olisivat noin 10 miljoonaa euroa (Taloussanomat 19.7.2013). Tämä vaatisi siis 250 työntekijän irtisanomisen. Noinkaan veret seisauttava toimenpide ei siis riittäisi maksamaan kuin osan kunnostuskuluista.

Periaatteessa Talvivaaralla pitäisi kyllä olla rahaa nimenomaan ympäristöinvestointeihin. Yhtiö keräsi kevään ylimääräisessä osakeannissa 260 miljoonaa euroa, josta velkojen maksun jälkeen käyttöpääomaksi jäi hieman alle 200 miljoonaa euroa (Yle 8.3.2013).  Juuri ympäristöinvestoinnit olivat yksi syy, jolla antia perusteltiin. Esimerkiksi valtionyhtiö Solidium osallistui antiin lähes 50 miljoonalla eurolla ja on nyt yhtiön suurin omistaja (Kauppalehti 15.4.2013). Merkittävänä perusteluna oli nimenomaan tarve korjata aiheutetut ympäristövahingot (Yle 14.2.2013).

Käytännössä näyttää siltä, että tällaista rahaa ei osakeannista huolimatta ole. Yhtiö on jo nyt jäämässä jälkeen tulostavoitteistaan (Yle 19.7.2013).  Erään arvion mukaan yhtiön kassa saattaa tyhjentyä jo vuoden 2014 alussa, ellei merkittävää nousua tapahdu (Arvopaperi 20.7.2013).

Asiaa pahentaa se, että lähijärvien kunnostus ei oikeastaan ole investointi. Wikipedia-määritelmän mukaan “investointi on yleensä suuri sijoitus, jonka oletetaan maksavan itsensä pitkällä aikavälillä takaisin”. Talvivaaran kannalta hyviä ympäristöinvestointeja olisivat esimerkiksi puhdistuslaitokset tai patojen vahvistukset, koska ne auttaisivat yhtiötä jatkossa toimimaan ympäristöluvan mukaisesti. Kunnostaminen sen sijaan on vanhojen virheiden paikkailua, eikä tuota yhtään mitään. Tässä vertailussa 20-30 miljoonaa on siis karmea kuluerä, ja on helppo uskoa, että motivaatio maksaa on matala.

Varsinaisten ympäristöinvestointien hinnasta ei ole tietoa. Esimerkiksi jätevedenpuhdistamojen hinnan Talvivaara arvioi ennen marraskuun 2012 vuotoa olevan 4-25 miljoonaa euroa (Suomen Luonto 13.4.2012). Vuoden 2013 aikana paljastuneet systeemitason ongelmat viittaavat kuitenkin siihen, että tämä on ollut optimistinen arvio. Jätevesiä on miljoonia kuutiometrejä enemmän kuin vuoden 2012 alussa kerrottiin, eikä niitä tuolla laitteistolla puhdisteta. Uusia tarpeita ovat mm hätäpatojen pohjien tiivistämiset ja uusien altaiden rakentamiset. Näidenkin hinta liikkunee kymmenissä miljoonissa.

Viime kädessä on vain yksi yksikäsitteinen numero: 31 miljoonaa euroa. Tämän kokoinen on Talvivaaran ympäristövakuus (Kainuun Sanomat 13.11.2012). Tämä määrä on siis välittömästi käytettävissä ympäristövaurioiden korjaamiseen, mikäli yhtiö ajautuu konkurssiin. Vakuus käytännössä riittäisi korjaamaan lähijärvien vauriot. Se ei kuitenkaan riittäisi enää muihin toimenpiteisiin, joita kaivoksen hallittu alasajo edellyttäisi.

Muita Talvivaara-kirjoituksia: Talvivaara.

Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia. 

Talvivaara 10: Ympäristölupa ja järjestelmävika

“Suomen järjestelmässä on herrasmiesoletus: annettuja ympäristölupia valvotaan tasapuolisesti, ja pääsääntöisesti noudatetaan ainakin pakon edessä. Tässä tapauksessa Kainuun ELY-keskus ei ole valvonut eikä Talvivaara ole noudattanut. Kun herrasmiesoletus ei pidäkään paikkaansa, järjestelmä halvaantuu. Umpikujasta ei tunnu olevan mitään ulospääsyä. Järjestelmävika on näinkin yksinkertainen.”

 Muita Talvivaara-kirjoituksia: täällä. 

Vaikka tarkoitukseni on lopettaa Talvivaaran analysointi turhana ja toivottomana (ks Talvivaara 9: Kaiken turhuudesta), yksi systeemiongelmaa kuvaava analyysi kannattaa vielä tehdä. Talvivaara sai juuri uuden vesienhallintaan liittyvän ympäristöluvan. Itse luvassa on 191 sivua (AVI:n sivuilla), ja on ymmärrettävää että sen tulkinta on herättänyt hieman hämmennystä.  Luvan teknisiä yksityiskohtia ovat avanneet mm Yle ja Vihreä Lanka.

Asialla on kuitenkin selkeä ydin. Aiemmin Talvivaara on saanut vain tietyn määrän jätevesiä vuodessa (1,3 miljoonaa kuutiota), mutta jätevedessä on saanut olla rajattomasti sulfaattia. Nyt rajoitetaan sulfaatin kokonaismäärää, mutta ei enää päästetyn veden määrää.

Juuri sulfaatti on kaivoksen pahin ympäristöongelma. Sitä muodostuu, koska alkuperäinen bioliuotusprosessi ei ole toiminut kunnolla, ja kaivos joutuu käyttämään suuret määrät rikkihappoa. Happo joudutaan neutraloimaan lipeällä, ja tällöin syntyy sulfaattisuoloja.

Ympäristölupaa hakiessaan Talvivaara lupaili korkeintaan 170 mg/l sulfaattipitoisuuksia. Raja-arvot eivät olleet millään tavalla sitovia, ja todellisuudessa ne ovat olleet jopa tuhansia mg/l.  Sulfaatteja onkin päässyt ympäristöön noin 30 miljoonaa kiloa esim vuosina 2010-2011. Kaivosalueella on edelleen noin 50 miljoonaa kiloa sulfaattia, josta olisi päästävä eroon (Yle).

Nyt rajoitetaan siis vain sulfaattien kokonaispäästöjä, mutta ei vesimäärää. Päästöraja on loppuvuonna 12 miljoonaa kiloa ja ensi vuonna 12 miljoonaa kiloa, sen jälkeen se tippuu rajusti 1,2 miljoonaan.

Nuo luvut eivät miellytä ketään.  Määrät ovat liian pieniä Talvivaaralle, liian suuria kaikille muille.

Miksi Talvivaara on tyytymätön?

Toistakseksi selkeimmän liikkeen on tehnyt Talvivaara: se aikoo todennäköisesti valittaa luvasta (Yle, US).  Talvivaara perustelee valitusta sillä, että “lupaehtojen haitta-ainepitoisuusrajat ja enimmäisvirtaaman rajoittaminen hidastavat kaivoksen riskitason alentamista riittävän nopeassa aikataulussa”.

Toinen tulkinta on, että vaatimusten noudattaminen tulee sietämättömän kalliiksi. Käytännössä lupa vaatii, että Talvivaara rakentaa nopealla aikataululla niitä vedenpuhdistusjärjestelmiä, joita sen alunperinkin piti rakentaa. Ne eivät todellakaan ole halpoja, varsinkaan Talvivaaran nykyisessä taloudellisessa tilanteessa.

AVI:n päätös vihjaa tähän seikkaan jokseenkin suoraan, ja sivulla 159 toteaa, että “…. antaen välttämättömät määräykset  aluehallintovirasto ratkaisee hakemuksen erillisenä, vaikka kaivoksen  muukaan toiminta ei vastaa voimassa oleva ympäristölupaa”.

Talvivaara ei siis ole noudattanut edellistä lupaa, ja nyt sen on niin tehtävä. Investoinnit olisivat olleet kalliita jo rakennusvaiheessa, mutta nyt ne tulevat vielä kalliimmiksi.

Miksi kaikki muut ovat tyytymättömiä?

Yksi vastaus liittyy edellä olevaan lauseeseen: Talvivaara ei ole noudattanut edellistä lupaa, ja nyt sen on niin tehtävä. Mitään uusia pakotekeinoja ei  kuitenkaan ole tarjolla, vaan valvonta on edelleen jätetty passiiviselle Kainuun ELY-keskukselle, kuten tähänkin saakka. Kuinka uskottavaa tämä on?

Hieman yleisemmällä tasolla ympäristöjärjestöt ovat jo aiemmin vaatineet Talvivaaran sulkemista. Viiden vuoden tuhoisa pilottikokeilu riittää jo osoittamaan, että prosessi ei toimi. (Ks mm SLL:n blogi. Se on minun kirjoittamani ja voi sisältää propagandaa, mutta perustelee vaatimusta). Siitä lähtökohdasta ei ole mitään järkeä sallia enää kahden vuoden lisäkidutusta, jonka jälkeen ollaan edelleen nykytilanteessa.

AVI:n hyväksymät päästömärät ovat ympäristön kannalta suuret. Tähänastiset päästöt eivät aivan tuplaantuisi, mutta kasvaisivat kuitenkin merkittävästi.  Nykyistenkään päästöjen kaikkia vaikutuksia ei vielä tiedetä. Alue ei ole pieni: Laakajärveltä Jormasjärvelle on noin 30 kilometriä, ja tämä alue suolaantuu varmasti ainakin jonkin verran. Jos myös Nuasjärvi (jonka toisessa päässä on Vuokatti ja toisessa Kajaani) saastuu, suolaantunut järviketju on jo kymmeniä kilometrejä pitkä.

Yksinkertaisten mallinnusten mukaan sulfaatti laimene suuremmissa järvissä niin paljon, että sillä ei ole enää käytännön merkitystä. Mallinnukset kuitenkin olettavat, että sulfaatti laimenee koko järviveden tilavuuteen, ja että järvissä ei ole biologiaa. Tämä on fyysikkoajattelua pahimmillaan — uskotaan malliin, miettimättä vastaako malli todellisuutta.

Sulfaattipitoinen vesi ei esimerkiksi välttämättä sekoitu koko järven veteen, vaan painuu raskaampana pohjaan eräänlaiseksi suolapatjaksi. Tämä patja voi ryömiä paljonkin suuremmalle alueelle kuin mallinnus kertoo.  Raskas patja haittaa järven normaalia kevätkiertoa, jolloin pohjalle ei pääse ollenkaan hapekasta pintavettä. Tämä tuhoaa järven pohjasta viimeisenkin elämän, ja sitä kautta koko järvestä.

Todellinen riskialue on siis suurempi kuin naiivi mallinnus antaa ymmärtää. Kuinka paljon suurempi, ja kuinka suuria vauriot lopulta ovat? Sitä ei tiedä kukaan, koska näin suuren skaalan biologisia kokeita ei ole aiemmin tehty. Eikä vastustajien mielestä ole syytä tehdäkään.

Mihin AVI on pyrkinyt?

AVI:n perusfilosofia on erittäinkin tervejärkinen. Ympäristöluvan tarkoitus on määritellä, kuinka paljon ympäristöä saa turmella. Kun puhutaan jätevedestä, olennaista ei ole vesi vaan jäte.

AVI:n edustaja on muotoillut asian näin: “Jos vesi on tislattu täysin puhtaaksi, niin sitähän voi juoksuttaa luontoon vaikka kuinka paljon” (TS). Käytännössä rajoituksia on hiukan enemmän, mutta viime kädessä uusi lupa antaa rajat sille, miten paljon ympäristöä saa turmella, ottamatta kantaa niihin asioihin, joilla ei ole ympäristön kannalta merkitystä. Juuri niinkuin pitääkin.

Rajat eivät miellytä ketään, mutta oikeastaan niin pitääkin olla. Ympäristöluvan on tarkoituskin olla kompromissi, jonka kanssa kaikki voivat elää mutteivät nauttia elämästään.

AVI:n hyväksymä päästöraja on karkeasti samaa luokkaa, mitä nykyinen lupa olisi antanut jos sitä olisi noudatettu. Vähennystä nykytilasta tulee lähes 90%. Päätös tuo esille, että aiempaa ympäristölupaa ei ole noudatettu, ja siksi ollaan kaoottisessa tilassa jossa tähän ei heti päästä. Siksi kompomissinä sallitaan puoleksitoista vuodeksi erittäin suuret päästöt, jotta Talvivaara saa rehdin mahdollisuuden vielä korjata ongelmansa.

Koska AVI on vain lupaviranomainen, se ei voi suoraan vaatia kaivoksen sulkemistakaan. Se ei voi myöskään määrätä valvontaan mitään erityisehtoja, vaikka tietääkin että siinä on ollut ongelmia. Tällainen äärikompromissi voi olla olosuhteisiin nähden ainoa mahdollisuus.

Mikä systeemissä on rikki? 

Uudessa ympäristöluvassa on siis noudatettu terveä järkeä. Valitettavasti mikään muu Talvivaarassa ei noudata tervettä järkeä. Olen itse aiemmin käyttänyt käsitettä “Talvivaara-ELY-kombinaatti”, niin selkeää KaiELY:n puolueellisuus on ollut (ks Talvivaara 7 ja muut Talvivaara-kirjoitukseni).

Kombinaatti ei ole välittänyt oikeuden päätöksistä, ei ympäröivien viranomaisten huudoista, ei ympäristöministeriöstä, ei muiden osapuolten valituksista, ei rikostutkinnoista. Mikä nyt muuttuisi?

Suomen järjestelmässä on herrasmiesoletus: annettuja ympäristölupia valvotaan tasapuolisesti, ja pääsääntöisesti noudatetaan ainakin pakon edessä. Tässä tapauksessa Kainuun ELY-keskus ei ole valvonut eikä Talvivaara ole noudattanut. Kun herrasmiesoletus ei pidäkään paikkaansa, järjestelmä halvaantuu. Umpikujasta ei tunnu olevan mitään ulospääsyä. Järjestelmävika on näinkin yksinkertainen.

Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia. 

Talvivaara 9: Kaiken turhuudesta

“Jos kaivos toimisi tällä tavalla Helsinki-Tampere-Turku-kolmion sisällä, se olisi ajat sitten suljettu ja vastuulliset johtajat ja viranomaiset tutkintavankeudessa. Kun se toimii Kainuun korvessa jossa “ei ole ketään”, ketään ei asia kiinnosta. Miten tämä muka voisi olla oikein?”

Tämä on uskoakseni viimeinen Talvivaara-bloggaukseni. Tähän saakka minua on motivoinut ymmärtäminen: olen yrittänyt systeemitasolla ymmärtää, mikä kaivoksessa mättää. Mutta näin viimeinkin valon, kun aloin hahmottaa liitteiden A ja B mekanismeja. Nyt tajuan, että ei ole mitään ymmärrettävää.

 Muita Talvivaara-kirjoituksia: täällä. 

Mikä poksautti kuplan?

Käytännössä kaksi viime viikon uutista käänsi lopulta pään. Kaivoksen hätäpatojen valvoja, eli Kainuun ELY-keskus, vaati että Talvivaara saa juoksuttaa valtavasti ylimääräisiä jätevesiä ohi hätäpatojen, koska patojen “rakentamisen materiaalivaatimusten täyttymisestä ja laaduntarkkailusta ei ole täyttä varmuutta”. Tärkeä havainto huhtikuussa, mutta sama viranomainen on marraskuusta asti nimenomaan vastannut juuri tämän rakentamisen materiaalivaatimusten täyttymisestä ja laaduntarkkailusta. Sama viranomainen vieläpä vastaa kaikkien Suomen kaivospatojen rakentamisen materiaalivaatimusten täyttymisestä ja laaduntarkkailusta.

Vastaava niitti oli Suomen Luonnon artikkeli, jossa huomattiin että uraanin talteenottolaitos on hieman riskialttiin näköisesti rakennettu vuotaneen kipsisakka-altaan viereen. Laitokselle ei ole lupaa mutta se on tehty silti. Mitään riskiarviointeja ei ole tehty, koska kipsisakka-altaat eivät virallisesti voi vuotaa, koska niissähän ei virallisesti saa säilöä vettä ollenkaan, ja vaikka niissä nyt onkin luvanvastaisesti säilötty vettä ja ne ovat nyt vuotaneet jo kaksi kertaa, niin kumpikaan vuoto ei ole hallinnollisesti mahdollinen. [Edit: altaat ovat itse asiassa vuotaneet jo neljä kertaa, hallinnollisesti mahdottomalla tavalla]. 

[Edit klo 14:24: noin tunti tämän kirjoittamisen jälkeen Yle tiedotti, että Talvivaara on tehnyt poikkeuspoikkeuspoikkeusimoituksen, joka ehkä lisäisi 1000 kuutiometriä arvoon JE liitteen 2 kohdassa 28. Tämä vahvistaa perusväitettäni. Missään ei ole mitään järkeä].

Neuvostoliittoa tutkimassa

Systeemin tutkimisen kannalta Talvivaara-ELY-kombinaatti on Neuvostoliitto. Jokainen numero on joko  epävarma,  muuttuva, virheellinen, tai tahallaan harhaanjohtava. Jokainen numero voidaan muuttaa toiseksi hallinnollisella päätöksellä (julistamalla poikkeustila), tai tarvittaessa kaikki numerot voidaan nollata (julistamalla poikkeustilan poikkeustila).

Ei kukaan täysjärkinen yrittänyt Neuvostoliittoakaan enää 80-luvulla “ymmärtää” sen virallisten lukujen perusteella. Mahdollisesti apokryfisen tarinan mukaan neuvostotraktoreiden tuotantoa alettiin jossain vaiheessa mitata kilogrammoina. Traktoritehtaat lisäsivät välittömästi kaikkiin traktoreihin pari tonnia lyijypainoja. Paperilla nerokasta ja kustannustehokasta, kun saatiin enemmän kiloja pienemmällä vaivalla.  Hällä väliä että yliraskaat traktorit upposivat peltoihin.

Arvopohjainen mielipide

Jokin koherentti loppupäätelmä olisi silti hyvä tehdä ennen kuin lopettaa. Faktoja ei ole, koska koko tietoa tuottava mekanismi on neuvostoliittolaisen absurdi. Jos päätelmiä ei voi tehdä faktapohjalta, on ne tehtävä arvopohjalta.  En edes yritä väittää että alla oleva olisi loogisesti timanttista ajattelua. Mutta näin kuitenkin ajattelen:

Jos kaivos toimisi tällä tavalla Helsinki-Tampere-Turku-kolmion sisällä, se olisi ajat sitten suljettu ja vastuulliset johtajat ja viranomaiset tutkintavankeudessa. Kun se toimii Kainuun korvessa jossa “ei ole ketään”, ketään ei asia kiinnosta. Miten tämä muka voisi olla oikein?

Mikäli Kainuu on samaa valtiota kuin muu Suomi, on lähdettävä siitä että samat säännöt ja lait koskevat kaikkia. Tottakai on oltava valtavasti paikallista joustoa, mutta ei näin perusasioissa.

Konkreettisesti: olenko sitä mieltä, että kaivos on suljettava? Ikävä kyllä olen. Talvivaara (Kainuun ELY-keskuksen tukemana) on ajanut itsensä kuolemankierteeseen. Edelliset kirjoitukset sekä yllä ja liitteissä kuvatut esimerkit antavat jotain kuvaa siitä, miksi olen näin tylyyn lopputulokseen päätynyt.

Kylmiä perusteluja

Enkö usko väitteitä, että lopettaminen aiheuttaisi vielä pahempia ympäristötuhoja? En. Jotkut tahot pelottelevat, että bakteerit sulattelisivat peitetyistäkin malmikasoista vuosikymmenien ajan raskasmetalleja. Jotain vuotoja varmasti tulisikin.  Mutta Talvivaaran ongelma on pikemminkin päinvastainen: ei se nytkään saa metalleja liukenemaan, ellei se syötä prosessiin satoja tuhansia tonneja rikkihappoa. Jos rikkihapon syöttö lopetetaan ja kasat peitellään kunnolla, prosessi hidastuu ja loppuu aikanaan.

Lisäksi kaivos on jo ennen toiminnan alkua tehnyt lopetussuunnitelmat, joiden perusteella alasajo voidaan turvallisesti tehdä. Konkurssitilannetta varten tälle on myös 30 miljoonan euron vakuudet.  Todelliset ympäristöriskit tulevat erilaisista laittomista viritelmistä, joita yhtiö näyttää aluelleen rakentaneen (uraanilaitos, huteria patoja, sekavia ojia). Kukaan ei tiedä, paljonko niitä on, luultavasti ei johto itsekään.

Olenko sitä mieltä, että puhdistuksen hinta otetaan veronmaksajilta? Mistäpä muualtakaan? Vakuus kattaa kyllä alasajon, mutta ei riitä saastuneen ympäristön puhdistamiseen, saati ylimääräisten pommien purkamiseen.  Toisaalta Solidium (eli me veronmaksajat) on kaivoksen suurin omistaja ja viranomaiset (meidän veronmaksajien suojelijat) ovat hyväksyneet kaiken tapahtuneen. Valtio (me veronmaksajat) on lisäksi tukenut yhtiötä avokätisesti esimerkiksi rautateitä rakentamalla.  Meidän rahoillamme on haluttu ottaa riskiä; riskin määritelmään kuuluu, että on mahdollisuus epäonnistua.

Onko oikein, jos omistajat (valtio, eläkeyhtiöt, pienosakkaat) menettävät konkurssissa rahansa? Julmasti sanottuna: on. Kapitalismin olemukseen kuuluu, että omistajilla on oltava todellinen riski menettää koko sijoituksensa jos kaikki menee väärin. Siksi heille osinkojakin maksetaan silloin, kun kaikki menee oikein. Jos voitot kotiutetaan mutta tappiot sosialisoidaan, ollaan kestämättömässä tilanteessa.

Ja olenko sitä mieltä, että mainarit kortistoon vaan? Kai voisin koittaa muotoilla pehmeämmin, mutta noin siinä juuri käy.  Turha kaunistella: sulkeminen aiheuttaisi tuhat henkilökohtaista tragediaa. On kokemusta: itseni on irtisanottu ennen mahtavasta yrityksestä, joka lahosi sisältäpäin ja romahti (Nokia). Herättää raivoa joutua kortistoon muutaman johtajan valtataistelun takia. Tilanne on monella tapaa sama Talvivaarassa. Muutama johtaja päätti että ei edes yritetä toimia sääntöjen mukaan; muutama viranomainen päätti hyväksyä tämän;  ja nyt ollaan tässä.

On toinen kysymys, ovatko ne työpaikat ylipäätään kestäviä. Kaivoksen vesipäästöt haittaavat jo muita elinkeinoja. Paikallinen matkailu ja maatalous ovat jo kärsineet, mutta vähän kauempana etelän suuntaan on teollisuutta jolle puhdas vesi on elinehto: panimoja, elintarviketeollisuutta, lääketeollisuutta.  Niiden toiminta voi kaatua jo pelkkiin huhuihin huonosta vedenlaaduista (Nokian vesikriisi vuonna 2007 horjutti Nokian panimoa, mutta ei kaatanut, koska kriisi oli nopeasti ohi). Tällä hetkellä Talvivaara melko varmasti tuottaa enemmän työpaikkoja kuin tuhoaa; mutta jos nykymeno jatkuisi vielä vuosia ja järvien saastuminen etenisi, tilanne luultavasti olisi toinen.

Miksi kaikki on turhaa?

Eikö olisi järkevämpää antaa kaivoksen jatkaa kunhan se saa riski- ja vesienhallinnan haltuun, jotta se aikanaan tuottaisi rahaa jolla ympäristövauriot voi korjata? Tähän saakka olen ajatellut juuri noin.

En kuitenkaan enää usko, että mitään riskinhallintaa on koskaan edes ollutkaan. Vesienhallintaa ei virallisestikaan edes aloitettu kuin vasta pari kuukautta sitten. Bioliuotusprosessia ei ole käytännössä testattu ollenkaan isossa mittakaavassa; ei ole mitään tietoa, voiko se ylipäätään toimia Kainuun kylmässä ja sateisessa ilmastossa. Prosessi ei yksinkertaisesti ole toiminut missään vaiheessa kunnolla, ja Talvivaaran itsensä teettämän selvityksen mukaan ei ole takeita että se toimisi jatkossakaan.

Ei sellaiselta pohjalta voi toimia. Kaivoksen täytyy antaa mennä konkurssiin ja toiminta lopettaa ainakin nykymuodossa. Periaatteessa jatkaminen uuden omistajan ja ennen muuta johdon alla voisi olla mahdollista, mutta se vaatisi että nykyjohdon rakentamat ympäristöpommit puretaan, kaivos rakennetaan alusta asti uudelleen, ja prosessi muutetaan kokonaan. Valitettavasti kestävää taloudellisesti järkevää prosessia ei tällä hetkellä tiettävästi ole. Nikkelipitoisuus on yksinkertaisesti liian pieni.

En näe enää yhtään vaihtoehtoa jossa olisi mitään positiivista, joten tämä on vähiten negatiivinen. Tyly fakta on hyväksyttävä: Talvivaara ei ole elinkelpoinen. On tärkeää olla sinnikäs, mutta jossakin vaiheessa pään hakkaaminen seinään on lopetettava.

 Muita Talvivaara-kirjoituksia: täällä.

Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet ja tulkinnat ovat puhtaasti omia. 

LIITE A: URAANIN TALTEENOTON TYPERYYDET

Yritin hahmotella sitä, miten uraaniasiassa on toimittu. En itse asiassa vastusta uraanin talteenottoa jos sitä muun malmin seassa joka tapauksessa on, mutta se pitäisi tehdä rehellisesti, lupien mukaisesti, ja turvallisesti.

1. Uraania on jo 70-luvulta saakka tiedetty olevan maaperässä.

2. Uraani unohdettiin (?) mainita, kun kaivokselle haettiin ympäristölupaa. [Edit: Tästä on hieman erilaisia versioita, lähteestä riippuen, enkä ole jaksanut selvittää lopullista “totuutta”. Julkisuudessa uraanista joka tapauksessa vaiettiin kokonaan.]

3. Uraani löytyi yllättäen (?), kun sitä alkoi kerääntyä jätteeksi

4. Ainoa “ympäristöystävällinen” tapa hoitaa uraaniongelma on kaivoksen mukaan ottaa uraani talteen eikä jättää ongelmajätteeksi. [Tämä lienee itse asiassa jopa totta]

5. Ympäristölupaa uraanin talteenotolle ei ole, mutta laajennuksen yhteydessä kaivos on sitä hakemassa. Kaivoksen  taloudelliset suunnitelmat lähtevät siitä, että se saadaan rakentaa.

6. Talteenottolaitos on itse asiassa jo rakennettu, ilman lupia. Mahdollisesti näin saa tehdä, ainakin niin kauan kuin niitä ei kutsu talteenottolaitoksiksi.

7. Nyt osoittautui, että laitos ja uraanin säilytysaltaat on rakennettu vuotaneen kipsisakka-altaan viereen.

8. Terveellä järjellä ajatellen tämä vaatisi riskianalyysin siitä, voisiko mahdollisesti vuotava tai hajoava kipsisakka-allas aiheuttaa vaaraa.

9. Riskianalyysiä ei ole tehty, osittain siksi että luvan mukaan kipsisakka-altaassa ei saa säilyttää vettä eikä vuotoriskiä siis ole (mutta katso liite B).

10. Kipsisakka-altaassa tosin säilytetään vettä, ja sitä on sieltä vuotanut, mutta koska luvan mukaan se ei saa olla siellä, se ei ole siellä, eikä sitä koskaan tule olemaan siellä koska lupa kieltää.

11. Siksi tällaista riskianalyysiä ei välttämättä voi edes vaatia, koska kipsisakka-altaassa ei kerran vettä saa olla.

Tässä vaiheessa nostin käteni pystyyn. 

LIITE B: TYPERYYS JA POIKKEUS-, HÄTÄ-, HÄTÄPOIKKEUS-, JA KRIISIHÄTÄPOIKKEUSJUOKSUTUKSET

Yritin hahmotella loogisesti, miten viime viikolla tapahtunut kipsisakka-altaan vuoto suhteutuu aiemmin tapahtuneeseen.

1. Talvivaarasta ei kesän 2012 jälkeen ole juossut luontoon litraakaan luvanmukaista vettä.

2. Prosessiveden kuuluisi mennä kipsisakka-altaiden läpi, jossa raskasmetallit saostuvat pohjaan kipsiksi.

3. Kipsi on stabiilia, ja kunhan vain pohjarakenne on tehty kaatopaikkavaatimusten mukaisesti, niistä saadaan aikanaan aivan hyviä loppusijoituspaikkoja peittämällä ne.

4. Pohjarakenteita ei kuitenkaan tehty kaatopaikkavaatimusten mukaisesti, ilmeisesti siksi että altaita ei siinä vaiheessa sanottu kaatopaikoiksi vaan kipsisakka-altaiksi. [?]

5. Koska kyseessä ei ole kaatopaikka, ei voida vaatia liikoja. Siksi altaiden pohjilla on vain ohutta muovikalvoa. Sen alla on hiekka-ja kivikerroksia.

6. Jos hiekan läpi juoksee vettä, hiekka valuu pikkuhiljaa kivikerroksen läpi ja terävät kivet ovat aikanaa muovia vasten repimässä sitä.

7. Hiekan läpi ei lain mukaan kuitenkaan voi valua vettä, koska altaissa ei saa säilyttää vettä niin paljon että sillä olisi merkitystä, eikä se niin ollen voi valua muovinkaan läpi.

8. Kesällä 2012 yhtiö ilmoitti poikkeusluvalla juoksuttavansa vedet kipsisakka-altaan ohitse suoraan jälkikäsittelyyn. Tällöin raskasmetallit valuvat maapohjaisten altaiden pohjaan. Tätä (luvanvastaista) “normaalijuoksutusta” saa tehdä yhteensä 1,3 miljoonaa kuutiota vuodessa.

9. Juoksutusmäärä pohjoiseen on N, missä N on ehkä 100-300 m3/h.

10. Myöhemmin on osoittautunut, että yhtiö alkoikin sen jälkeen varastoida kipsisakka-altaisiin vettä. Eikä mitä tahansa vettä, vaan hapanta raffinaattiliuosta suoraan tehtaalta, joka liuotti kipsiä ja siinä olevia raskasmetalleja. Koska tämä toiminta ei ole luvan mukaista, sitä ei voinut tapahtua, joten sitä ei voitu kieltääkään. Tämän veden määrää KY ei tiedä kukaan.

11. Hapan liuos ja terävät kivet yhdessä oletettavasti tekivät altaan pohjaan reikiä, ja altaat alkoivat vuotaa. Luontoon pääsi myrkkyvettä suoraan noin V1 kuutiometriä, missä V1 on ehkä 220,000 m3.

12. Vuotoa vastaan ei ollut riskianalyysiä tai hätäsuunnitelmaa, koska sellainen vuoto ei ole mahdollinen [ks kohdat 4-7]

13. Eniten vettä kerättiin  erilaisiin hätäpatoihin kaivosalueen eteläosaan.

14. Kainuun ELY-keskus valvoi patojen rakentamista ja laaduntarkkailua. KaiELY vastaa sivumennen sanoen koko Suomen kaivospadoista.

15. Vettä kertyi hätäpatoihin jokin kuutiomäärä HP. Tällä hetkellä tämä määrä saattaa olla HP=3 miljoonaa m3, tai sitten jotain muuta.

16. Vuotanutta vettä kerättiin lisäksi mm avolouhokseen (johon oli jo aiemmin kerätty muita hätävesiä). Vettä on ollut jokin määrä AV kuutiota.

17. Koska tämä vesi estää malmin louhinnan, ELY-keskus antoi poikkeusluvalla juoksuttaa ainakin sen pois, ja siirsi HP:n käsittelyn toisen viraston päätettäväksi.

18. Talvivaara ilmoitti juoksutuksen määräksi pohjoiseen JP=300-800 m3/h, ja etelän suuntaan JE=1500 m3/h, tai enemmän.

19. Hallinto-oikeus teki välipäätöksen, jolla se vesistö suojaamiseksi ja rajoitti määräksi JE=0.07*K, missä K on Kalliojoen virtaama pohjoiseen (jollakin tapaa mitattuna). Normaalivirtaamalla ja normaalimittauksella K olisi noin 1500, jolloin etelään saisi juoksuttaa  J=100 m3/h.

20. Talvivaara huomasi että pohjoisen virtaus olikin heidän mittauksissaan kohonnut maagisesti, ja pystyi nostamaan JE:n arvoon 500 m3/h

21. Joku (ehkä ELY-keskus) huomasi että Talvivaaran mittari olikin rikki, ja muutti taas JE:n arvoksi noin 100.

22. Toinen kipsisakka-allas alkoi vuotaa — taaskin mahdoton tilanne, koska altaassa ei saa olla vettä. [Ks kohdat 4-6]

23. Vuodon suuruus oli V2 kuutiota, missä V2 on mahdollisesti 400,000 m3 (tai jotain muuta). Se juoksutettiin (oletettavasti) enimmäkseen hätäpatoihin.

24. Hätäpatojen vesimäärää HP ei tällä hetkellä tiedä kukaan. Vuoto on mahdollisesti lisännyt vesimäärää 10%, tai sitten jonkin muun määrän.

25. Talvivaara ilmoitti kuitenkin, että kyseessä on hätätilanne, ja se nosti välittömästi sekä etelän että pohjoisen juoksutukset arvoon JP=JE=1500 m3/h.

26. Torstaina  ELY-keskus ilmoitti koko ajan tienneensä, että padot on tehty huonosti, eivätkä välttämättä kestä tätä uutta vesi kuormaa [ks kohta 14].

27. Itse asiassa KaiELY ei ole varma kestävätkö ne kevättulvia muutenkaan.

28. ELY-keskus vaatii nyt hallinto-oikeutta purkamaan päätöksensä, ja hyväksymään arvot JP=JE=1500 m3/h tai enemmänkin. Syynä siis se, että ELY-keskus ei luota laaduntarkkailuun, jonka se teki itse.

 Tässä vaiheessa nostin käteni pystyyn.

Talvivaara 8: Saivartelun taide

Mitä yhteistä on Talvivaaralla ja lintubongarilla? Ks analyysin johtopäätökset.

Lausunto 1: “Vuotovesiä ei näin ollen ennakoida päätyvän käsittelemättöminä kaivosalueen ulkopuolelle”. –Talvivaara 8.4.2013 (Savon Sanomat 8.4.2013 klo 12:17)

Lausunto 2: “During the deposition, Clinton was asked “Have you ever had sexual relations with Monica Lewinsky, as that term is defined in Deposition Exhibit 1?” The judge ordered that Clinton be given an opportunity to review the agreed definition. Afterwards, based on the definition created by the Independent Counsel’s Office, Clinton answered “I have never had sexual relations with Monica Lewinsky.” Clinton later stated, “I thought the definition included any activity by [me], where [I] was the actor and came in contact with those parts of the bodies” which had been explicitly listed (and “with an intent to gratify or arouse the sexual desire of any person”). In other words, Clinton denied that he had ever contacted Lewinsky’s “genitalia, anus, groin, breast, inner thigh, or buttocks”, and effectively claimed that the agreed-upon definition of “sexual relations” included giving oral sex but excluded receiving oral sex.” (Wikipedia).

Talvivaaran väite kuulostaa hyvältä ja turvalliselta, mutta vaatii hieman perkaamista, aivan kuten Bill Clintonin kuuluisa määritelmä toisentyyppisestä roiskumisesta.

Muita Talvivaara-kirjoituksia: täällä.

Koko lainaus: “  – Kipsisakka-altaassa on kaiken kaikkiaan 500 000 kuutiota vettä. Kortelammen pato etelässä pystyy ottaa tämän vesimäärän vastaan, Myllyoja sanoo.    Kaivosyhtiön mukaan Talvivaaran eteläisessä vesienkäsittely-yksikössä on noin miljoona kuutiota varotilavuutta ja myös vesien käsittelykapasiteetti on riittävä. Siksi vuotovesiä ei ennakoida päätyvän käsittelemättöminä kaivosalueen ulkopuolelle.”

Mitä on tapahtunut, tai ei tapahtunut?

Kainuun ely-keskuksen sekä yhtiön mukaan kaikki jätevesi mahtuu kaivosalueella olevien turvapatojen sisälle. Mitään vaaraa ei ole, vuoto oli ennakoitu, se ei aiheuta ongelmia kaivoksen toimintaan, ja ympäristövaikutuksia ei ole (MTV 8.4.2013 klo 14:41).

Vaikka mitään ei oikeastaan ole tapahtunutkaan, ja vuoto oli ennakoitu, yhtiö teki silti Kainuun Ely-keskukselle (seitsemännen kerran) ilmoituksen ympäristönsuojelulain hätätilapykälän 62 perusteella  (Iisalmen Sanomat, 9.4.2013 klo 07:05). Pykälää voi käyttää vain jos “toiminnasta riippumattomasta ja ennalta arvaamattomasta syystä aiheutuu odottamaton tilanne, jonka vuoksi lupamääräystä ei voida tilapäisesti noudattaa”.

Koska vuoto oli ennakoitu mutta ennakoimaton, Talvivaara alkaa laskea varotoimenpiteenä rajusti enemmän jätevesiä luontoon. Pörssitiedotteen mukaan “Yhtiö on lisännyt puhdistettujen vesien juoksutusta etelään noin 800 m3:iin tunnissa ja juoksutusta arvioidaan edelleen lisättävän noin 1500 m3:iin tunnissa myöhemmin tällä viikolla.”

Nämä vedet ovat “puhdistettuja” lähinnä sellaisessa universumissa, jossa suuseksin vastaanottaminen ei ole seksuaalistyyppistä toimintaa.

Puhdistaminen — niin kuin se meidän universumissamme ymmärretään — tarkoittaa että vedessä ei ole epäpuhtauksia. Talvivaaran universumissa se tarkoittaa vettä, jossa on yhtä paljon tai enemmän suoloja kuin Itämeressä.

Tiedettä ja numeroita

Talvivaara ei harrasta “puhdistusta”, vaan neutralointia. Happamia liuoksia neutraloidaan emäksellä, jolloin lopputulos on suola. Talvivaaran neutralisoidussa vedessä sulfaattisuoloja on tähän mennessä ollut suuruusluokassa 5000 mg/l. Makean veden elimistölle haitallinen määrä on noin 100 mg/l. Talvivaaran väitteiden vastaisesti suolapulssi ei laimene nopeasti, koska se etenee Lumijoen jokirännissä ja laskee matalaan Kivijärveen.

Juoksutuspäätöksellä Talvivaara näyttää keskisormea myös Vaasan hallinto-oikeudelle. Viime viikon maanantaina oikeus rajoitti etelän suunnan juoksutusten määrää, koska suuren virtaamaan todettiin irroittaman myrkyllisiä sakkoja pohjasta. Niitä on kertynyt Ylä-Lumijärven pohjaan edellisen (marraskuun) kipsisakkavuodon takia. Päätöksen mukaan etelän suuntaan saisi juoksuttaa vain arviolta 100 m3/h (ks Talvivaara 7: Porsaanreikien nerokkuudesta. Blogissa esitetyt numerot ovat vanhentuneita koska Talvivaaran mittaus osoittautui virheelliseksi; juoksutuksen määräksi vakiintui lopulta pienempi luku).

Kipsisakka-altaasta on nykytietojen perusteella vuotamassa vajaa puoli miljoonaa kuutiota vettä etelän säilytysaltaisiin. Niissä on tällä hetkellä varastoituna miljoonasta pariin miljoonaan kuutiota, riippuen arvioijasta. Jos altaisiin juoksutetaan nyt 25-50% lisää vettä, on selvä että johonkin se täytyy ennen pitkää juoksuttaa. Luontoonpa tietysti. Neutraloituna.

Juoksutustaso, 800-1500 m3/h, on paitsi hallinto-oikeutta pilkkaava, myös luonnolle merkittävästi haitallinen. Lumijoen luonnollista virtaamaa ei tiedä kukaan, koska sitä ei mitata. Tähän aikaan vuodesta se ei välttämättä ole kuin joitain satoja kuutioita tunnissa. Lumijoen vedestä saattaa siis nyt olla 50-80% Talvivaaran suolavesiä. Juoksutus tuhoaa alueen vesistöä, ja vapauttaa raskasmetallisakkoja vesistöjen pohjasta.

Talvivaaran universumi

Mutta selityksiin. Juuri nämä nimenomaiset vuotovedet eivät siis päädy kaivosalueen ulkopuolelle juuri nyt. Talvivaara ei valehtele. Ne päätyvät kuitenkin myöhemmin.

Ne eivät päädy kaivosalueen ulkopuolelle “käsittelemättöminä”. Siinäkään Talvivaara ei valehtele. Mutta eivät ne myöskään päädy puhdistettuina.

Tämä vuoto oli toimitusjohtajan mukaan “ennakoitu”. Tosin pykälää 62 voi käyttää vain, jos tapahtuma on ennakoimaton. On myönnettävä, että en ole aivan varma onko jompikumpi näistä toisensa poissulkevista väitteistä valhetta. Joudun kuitenkin päättelemään, että molemmat ovat yht’aikaa tosia, jos lupa kerran myönnetään.

Toimitusjohtajan mukaan ympäristövaikutuksia ei tule. Tämä onkin haastavampi selitettää, koska myös hallinto-oikeuden mukaan ympäristövaikutuksia tulee kun neutraloitua jätevesiä lasketaan etelään. Mutta pienellä miettimisellä tulkinta löytyy kyllä. Ei ympäristövaikutuksia tule, ennen kuin vedet lasketaan ympäristöön. Ja koska juuri nämä nimenomaiset vedet kierrätetään patoaltaiden kautta ja vielä neutraloidaan, ja niin ollen se sekoittuvat turbulenttisesti patoaltaissa jo oleviin jätevesiin, on mahdoton todistaa että mikään yksittäinen molekyyli juuri näistä nimenomaisista vuotovesistä aiheuttaisi niitä nimenomaisia ympäristövaikutuksia, jotka tapahtuvat.

Myönnän että argumentti on monipolvinen, mutta noin sen täytyy mennä. Ei Bill Clintonkaan omaa tempaustaan saanut selitettyä aivan lyhytsanaisesti.

Populistinen kysymys

On pakko kuitenkin kysyä vakavampikin kysymys.  Vaikka vältän propagandaa tässä blogissa, niin Suomen Luonnonsuojeluliiton kysymys on oikea: jos Talvivaara on niin huolissaan riskeistä, miksei se toimi kunniallisesti ja pumppaa näitä vesiä avolouhokseen turvaan? Siellä on tilaa. Vain avolouhosta on tyhjennetty tähän mennessä, ei näitä riskialttiita varastorakennelmia. Tekniset edellytykset ovat olemassa.  Vuoto on niin raju että kaikkea tuskin saadaan realistisesti avolouhokseen, mutta miksei se silti ole ensisijainen säilytyspaikka?

Tiedän toki vastauksen: taloudellisesti mahdotonta, koska silloin kaivosta ei saada käynnistettyä. Yrityksen tehtävä on toki maksimoida voittoa, kaikin keinoin joita ei voida selkeästi laittomiksi todistaa. Viranomaisten tehtävä sen sijaan on suojella myös muita kuin yrityksiä — vaikkapa ihmisiä ja luontoa — ja ne voisivat tämän vaatia. Talvivaarassa viranomaiset (Kainuun ELY-keskus) eivät halua näin tehdä, syystä tai toisesta.

Analyysin johtopäätökset

Olen päätymässä siihen, että vaikka Talvivaara jatkuvasti syöttää ulos erilaisia numeroita ja tietoja ja analyysejä, ne eivät itse asiassa tarkoita yhtään mitään.  Kainuun Ely-keskus ei näytä millään tasolla auditoivan tuloksia tai edes tietävän mistä on kyse.

Jos mietin mikä populaarikulttuurin meemi kuvaa parhaiten Talvivaaran ja Kainuun ELY-keskuksen yhteistyötä, niin se on ilman muuta Kummelin lintubongarisketsi: http://www.youtube.com/watch?v=TC_yqydyFQ8.  “Upee kassikotka liitelee. Homotiainen. Panosorsa. –Ei sellaista oo. –Paaanosorsa!”  Talvivaara kertoo, ELY kirjaa.

Muita Talvivaara-kirjoituksia: täällä.

Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet ja tulkinnat ovat puhtaasti omia. 

Translate »