Suomalainen OODA-hetki (perjantaikirjoitus)

Synkkien aikojen vastapainoksi tarvitaan esimerkkejä positiivisen ajattelun voimasta. Kerron nyt,  miten OODA loop pelasti suomalaisen miehen kuolemaakin pahemmasta tilanteesta, eli sosiaalisesta pakkovuorovaikutuksesta.

OODA-loop: Observe-Orient-Decide-Act. Havaitse-Arvioi-Päätä-Toimi.  OODA-luuppi on amerikkalainen sodankäynnin strategiaan liittyvä toimintamalli, ehkä triviaalin kuuloinen, mutta syvällinen. Lisätietoa mm täältä. Koska suomalaisen miehen sielunelämä on yhtä päivittäistä Summaa ja Taipaletta, OODA kelpaa hyvin myös mallintamaan meidän maallista taaperrustamme.

Otan esimerkkini elävästä elämästä ja suomalaisen kylmän helvetin kahdeksannesta tasosta, eli hissistä. Olen aiemmin kuvaillut, millaisiin piinaan hissikohtaamisen riski voi johtaa (ks Suomalainen hetki).  Tämä jatkotarinakin on tosi, mutta syyllisen intimiteettisuojan säilyttämiseksi kuvitelkaamme että kyseessä on fiktiivinen hahmo, vaikkapa satunnainen 43-vuotias fyysikko nimeltä Jukka Mäkilä. Jukka on seikkaillut näissä blogeissa aiemmminkin (ks Työttömät urheilemaan).

Skenaarion alku: Jukka on juuri astunut neljännen kerroksen hissiin, tarkoituksena mennä pohjakerrokseen.

Observe: Vähän ennen kuin hissin ovi alkaa liukua kiinni, Jukka kuulee miten jossain alempana joku astuu ovestaan ulos. Hississä korvat herkistyvät äärimmilleen, sosiaalisen kohtaamisen uhkaa vastaan, ja Jukka tunnistaa heti mistä on kyse: toisen kerroksen lapsiperhe.

Orient: lapsiperheet kulkevat aina hissillä, myös toisesta kerroksesta. He aikovat painaa nappia, ja tulla samaan hissiin.

Decide: Karkuun!

Act: Jukka yrittää hypätä ovesta ulos, mutta se on jo liukunut kiinni. Olkapään kipu tekee kuitenkin vain hyvää, koska se kirkastaa ajatuksia.

Observe: Jukka katsoo hissin nappeja, ja huomaa että nelosen ja kakkosen välissä on kolmonen.

Orient: Jos Jukka ehtii painaa nappia ajoissa, hän voi poistua kolmosessa.

Decide: Nappia on painettava.

Act: Jukka painaa nappia. Ovi aukeaa kolmosessa, ja Jukka hyppäää ulos.

Observe: Jukka tajuaa olevansa idiootin näköinen kun seisoo turhaan kolmosessa.

Orient: Ei saa olla idiootin näköinen. On keksittävä tekosyy ja päästävä liikkeelle.

Decide: Jukka päättää olla ollut unohtavinensa lompakkonsa kotiin.

Act: Jukka laittaa käden povitaskuun,  ja tuhahtaa itselleen: “Lompakko jäi”.  Jukka loikkii portaat kaksi kerrallaan ja avaa kotioven.

Observe: Vaimo on kotona ja ihmettelee miksi Jukka palasi.

Orient: Jukan on keksittävä tekosyy, ettei vaikuta idiootilta.

Decide: Jukka päättää käyttää normaalia tekosyytään.

Act: Jukka mörähtää epäselvästi “Moi, unohdin mömnnömmömöön”.  Hän on penkovinaan jotain oven vieressä.

Observe: Vaimo sanoo “OK”.  Ovesta kuuluu, miten kakkosen perhe avaa pohjakerroksen ovea.

Orient: Tekosyy meni läpi, ja käytävässä on turvallista.

Decide: Nyt on oikea hetki poistua.

Act: Jukka mörähtää vaimolle heihei ja poistuu ovesta.

Observe: Jukka on  hikinen kauhusta ja juoksemisesta. Ajatus hissiin astumisesta saa veren maun suuhun.

Orient: Jukka voisi teeskennellä, että halusi alunperinkin kävellä portaita.

Decide: Jukka päättää teeskennellä, että halusi alunperinkin kävellä portaita.

Act: Jukka kävelee portaita, aivan kuten alunperinkin halusi. Ketään ei tule vastaan.

Näin sai siis tämäkin tarina onnellisen lopun. Jukka olisi voinut joutua paniikkin — tai vielä pahempaa, sosiaaliseen vuorovaikutukseen — mutta raudanluja OODA-loopin hallinta piti tilanteen kasassa.

Lisää samanhenkisiä kirjoituksia täällä: Perjantaikirjoitukset.

 

boyds_ooda_chart_575 “OODA.Boyd” by Patrick Edwin Moran – Own work. Licensed under CC BY 3.0 via Wikimedia Commons.

Suomalainen hetki (perjantaikirjoitus)

Alaovella. Avaan oven rappukäytävään, kävelen hissille. Kolahdus. Naapuri avaa takaoven, tulee vastaan… kävelee hissille.  Kumpikin tajuaa: kohta joudumme samaan hissiin.

Kummankin silmiin syttyy piinaava eksistentiaalinen kauhu. Aika pysähtyy.

Kumpikin katsoo toista silmiin, hakien epätoivoisena tietä ulos. Telepaattinen yhteys alkaa syntyä. Minulla on jo liikaa liikemäärää suoraan kohti hissiä. Ei ole uskottavaa peitetarinaa jonka turvin kääntyä. Naapuri pystyisi vielä kääntymään hiukan vasempaan ja teeskentelemään, että hänen oli koko ajan tarkoituskin kävellä portaat ylös.

Telepaattista neuvottelua. Missä kerroksessa naapuri asuukaan? Onko uskottavaa, että hän kävelisi? Tieto saatava telepaattisesti, koskaan emme ole puhuneet. Ei kymmenessä vuodessa sentään  tuttavallisiksi ruveta. Oliko kakkoskerroksessa? Onko niin atleettinen että saattaisi oikeastikin kävellä? Aika kuluu, liikkeet jatkuvat hidastettuina.

Telepatia alkaa toimia. Toiseen kerrokseen vain on menossa. Ja naapuri on nuori mies vielä, hyvinkin saattaisi kävellä. Kyllä, on vielä mahdollista estää kauhuskenaario.

Naapuri vilkaisee varovasti vasemmalle. Minä nyökkään lähes huomaamattomasti ja käännään päätäni samoin vasemmalle. Oikea jalka on nousemassa, muutan liikerataa ja se tulee maahan kymmenen senttiä enemmän vasemmalla kuin olisi tarvetta. Naapurille syntyy turva-aukko portaisiin.

Naapuri nyökäyttää päätä kiittävästi. Hän kääntää ruumistaan rohkeasti vasemmalle. Nyt yhteistyö toimii. Murahdamme terveiset, nyt kun se viimeinkin on turvallista, ja käännämme katseet varpaisiin. Naapuri ohittaa viidentoista sentin etäisyydeltä. Hiukan liian läheltä, mutta silti tärkein on saavutettu: kohtaaminen on sen näköinen, että näin oli tarkoituskin tapahtua. Nolata ei saa.

Kun naapuri lopulta ohittaa, huokaisemme kumpikin helpotuksesta. Lähellä oli, kammottavan lähellä. Hyppään hissiin, painan vapisten nappia. Ovi sulkeutuu. Painan selän hissin seinää vasten ja annan hengityksen tasaantua. Ohi on, ohi on, yksin olen hississä. Lähellä oli, mutta nyt kaikki on hyvin.

Suomalainen elämä. Tuo elämää suurempi elämä.

stfoto_nlKuva: stfoto.nl

 

 

 

Translate »