Tag: seurakunta

Tylsyys seurakunnan voimavarana

Minulla on supervoima. Innostun tylsistä asioista: numeroista, prosesseista, hallinnosta, budjeteista, strategioista, datasta.  Tylsyyttä ei lasketa perinteiseksi kristilliseksi armolahjaksi, mutta oikeastaan pitäisi.  Seurakunnan luottamushenkilön tärkein rooli on hoitaa tylsät tehtävät, jotta todelliset tähdet — eli työntekijät ja dynaamisemmat vapaaehtoiset —  pystyvät hoitamaan mielenkiintoiset tehtävänsä.

Olen ehdolla Turun Katariinan seurakuntavaaleissa (numerot 19 & 71, vaalikonevastaukset). Tämä kirjoitus julkaistu myös Turun Vihreän Kirkon blogissa 27.9.2022.

Olen ollut nyt yhden kauden tylsyyttä jalostamassa Katariinan seurakuntaneuvostossa. Lisäksi olen ollut neuvoston työjaostossa, jossa pienemmällä porukalla mm valmistellaan esityslistoja kokouksiin ja tehdään muutakin taustatyötä. Olen myös yhtymän yhteisessä tarkastusjohtokunnassa, joka yrittää ymmärtää miten yhtymä toimii. Uskon — tai ainakin toivon — että alan tätä kautta pikkuhiljaa hieman ymmärtämäänkin ainakin joistakin asioista edes jotain. Siksi haen jatkoa.

Luottamushenkilönä oleminen on oikeastaan minulle ainoa luonteva tapa palvella seurakuntaa. En laula. Inhoan väkijoukkoja. En halua hymyillä, jos ei hymyilytä. Ajatus siitä, että minun pitäisi rupatella rennosti vieraiden ihmisten kanssa ja puhua tunteista on…. no, Jean-Paul Sartre on kirjoittanut sellaisesta kokonaisen kirjan; sen nimi on Suljetut Ovet, ja se kertoo helvetistä.

Onneksi, onneksi, onneksi on ihmisiä jotka tuollaisesta pitävät. Heidän tukenaan haluaisin olla, taustalla, mahdollistamassa noita asioita. Kaikki hauska vaatii hallinnointia, ja sitä osaan. Leipätyökseni pyörittelen dataa ja pohdiskelen prosesseja. Mielelläni teen sitä vapaa-ajallakin.

En siis ole mikään perinteinen seurakunta-aktiivi. Taustani on kyllä hyvinkin kristillinen: olen lähetyslapsi, luterilaisuuuteen kasvanut ja saturoitunut papinpoika, ja lisäksi myös papin puoliso. Kuulun vahvasti kirkon liberaaliin siipeen, ja kannatan kaikkia Vihreän Kirkon teesejä (olenhan ollut niitä osaltani muotoilemassakin).

Liberaaliksi olen toisaalta aika pessimisti. En usko, että pystymme enää estämään katastrofaalista ilmastonmuutosta joka tärvelee lähes kaiken hyvän ja arvokkaan mitä olemme saaneet aikaan.  Kun se kriisi aikanaan iskee, tarvitaan profeetallisia tahoja jotka viimeiseen saakka puolustavat heikoimpia.

Jos tiivistän karusti, haluan pitää kirkon hengissä nykyisten hyvien aikojen yli, jotta se on käytettävissä kun todella kovat ajat koittavat. Hengissä pitäminen vaatii kahta asiaa: suuria muutoksia, ja toisaalta pieniä tavallisia asioita.

Esimerkiksi tasa-arvoasioissa kirkonkin on nyt tultava 2000-luvulle, jos se aikoo 2000-luvulla olla minkäänlainen toimija. Itse tunnen — ja arvostan — useita erittäin konservatiivisia kristittyjä, ja ymmärrän heidän tuskansa erityisesti avioliittoasiassa. Opillisesti se on vaikea asia. Mutta silti on löydettävä tapa edetä.

Pienet tavalliset asiat taas ovat paras tapa varmistaa, että ihmisillä ylipäätään säilyy mitään mielenkiintoa kirkkoa kohtaan.  Tällaisia asioita ovat Katariinassa esimerkiksi partio ja diakoniatyö. Tämä ei tarkoita sitä, että tehdään pelkästään sellaisia leppoisia asioita joita kaikki yksimielisesti kannattavat. Seurakunnalla tulisi olla aktiivinen ote esimerkiksi paperittomien auttamiseen, vaikka aihe ei kaikkia miellytäkään. Joskus on toimittava oikein, vaikka se herättäisi närää.

 

Oikeassa olemisen yhdentekevyydestä

Tämä kirjoitus on alunperin julkaistu Turun seurakuntavaalien Vihreä Kirkko -listan blogina. Se on jatkoa ehdokasesittelylleni (Tylsyyden armolahja).

Ihmisillä on suuri tarve kokea olevansa oikeassa — ja valitettavan usein yhtä suure tarve kokea, että väärässä olijat ovat pahoja ihmisiä. Ensimmäinen tarve saattaa olla sisäsyntyinen ja psyykkisesti välttämätön. Toisesta tarpeesta sen sijaan pitäisi nimenomaan kirkollisissa piireissä päästä eroon. Vaikka ihminen olisi täysin väärässä, hän ei ole automaattisesti paha ihminen. Tai tarkkaan ottaen, vanhan kunnon perisyntiopin mukaisesti: oikeassa oleva ihminen on ihmisenä aivan yhtä paha.

Osittain tuohon ajattelutapaan vedoten olen sitä mieltä, että kirkkoon täytyy mahtua sekä liberaaleja että konservatiiveja. Kumpikaan siipi ei ole paha, vaikka kovin erimielisiä ovatkin. Jos jompikumpi siipi ajetaan pois, kirkolla ei ole mitään tulevaisuutta. Ja haluan että sillä on tulevaisuus, koska vääjäämättä tulevan ekokatastrofin maailmassa tarvitaan ääni joka uskaltaa ajaa oikeita asioita. (Avaan tätä ajatteluani tarkemmin täällä).

Opillisesti täysin puhtaaseen konservatiiviseen kirkkoon kuuluisi ehkä 5% suomalaisista, sen jäsenet olisivat hyvin sitoutuneita, ja se kirkko toimisi varmasti aktiivisesti ja pitkäjänteisesti — mutta sillä ei olisi minkäänlaista vaikutusta mihinkään oman pienen piirinsä ulkopuolella.

Vastaavasti konservatiiveista puhdistettu liberaalikirkko saattaisi olla suurempi ja suositumpi, mutta se olisi lähinnä hyvän tuulen kerho joka ei saisi oikein mitään aikaan. Kaikella ystävyydellä kanssaliberaalejani kohtaan: pitkäjänteisyys, sitoutuminen ja puurtaminen eivät kertakaikkiaan ole meidän ydinvahvuuksiamme.  (Itse toki mainostan itseäni nimenomaan tylsien asioiden erikoismiehenä, mutta ei minunkaan pitkäjänteisyyteni mihinkään riitä).

Jos halutaan että kirkko on olemassa 50 vuoden kuluttua, mukaan tarvitaan ihmisiä jotka ajattelevat tuhansien vuosien skaalassa — ja konservatiivit ajattelevat. Lähipiirissäni on paljon erittäin konservatiivisia ihmisiä joiden jämeryyttä ja sitkeyttä kunnioitan, siitäkin huolimatta että uskon heidän olevan monista asioista väärässä.  Minun näkökulmastani he ovat luoneet monimutkaisia teologisia koukeroita joissa inhimillisyys murskaantuu; heidän näkökulmastaan minä ja muut liberaalit olemme kokonaan hylänneet Raamatun sanan, jonka pitäisi olla kristinuskon pohja.

Tuota ristiriitaa emme tule koskaan ratkaisemaan tyydyttävästi. Mutta käytännön tasolla, jos vain voitaisiin yhdistää konservatiivien pitkäjänteisyys ja liberaalien humaanisuus, oltaisiin todella vahvoilla.

Nettikeskusteluja seuraamalla päätyy sellaiseen johtopäätökseen, että tällainen yhteistyö on mahdotonta. Poterot ovat niin syvät. Mutta nettikeskusteluja seuraamalla menettää joka tapauksessa uskonsa ihmisyyteen. Saman pöydän ääressä istuminen ja kohtelias mutta jämerä keskustelu on se mitä tarvitaan. Joistakin asioista tuskin koskaan päästään yhteisymmärrykseen, mutta keskustelun kautta voidaan löytää tavat toimia siitä huolimatta.

On tietysti mahdollista, että olen tässä yli-idealistinen, johtuen omista hyvistä peruskokemuksistani. Kasvoin papinpoikana, ja vieläpä lähetyslapsena. Vanhemmillani on varsin järkähtämättömiä konservatiivisia näkemyksiä jotka tuskin ikinä muuttuvat. Mutta heillä on myös perusasenne jota voi vain kadehtia: aivan kaikesta voi ja pitää olla valmis väittelemään sivistyneesti, kenen tahansa kanssa. Tätä me myös olemme tehneet, niin pienestä kuin muistan. Jaloimmillaan olen nyt vanhoilla päivillä astunut heidän ovestaan sisään, saanut kahvikupin käteeni, ja alle kahdessa minuutissa käynnissä on ollut lennokas debatti jostakin ajankohtaisesta aiheesta. Joskus päädymme vahingossa olemaan samaakin mieltä jostakin, mutta se ei ole varsinainen päämäärä, vaan toisen ajattelutavan ymmärtäminen.

Jos tuollaista asenneilmapiiriä saadaan syntymään myös kirkossa, niin ehkä tästä vielä selvitään.

 

Kyynisyys ja kirkkopolitiikka: ehdolla 2018

Miksi kyyninen ja äärimmäisen tiedeorientoitunut ympäristöhenkilö asettuisi ehdolle seurakuntavaaleihin? Samasta syystä kuin kuka tahansa kirkkoa arvostava luterilainen: pitääkseen kirkkoa hengissä.

Olen marraskuun 2018 seurakuntavaaleissa ehdolla Turun Katariinan seurakunnan Vihreä Kirkko-listalla (ehdokasnumerot 78 ja 13) . Lista seuraa Armon Vihreiden seurakuntavaaliohjelmaa, jonka päämääränä on tehdä kirkosta osallistava, yhdenvertainen, resurssiviisas, avoin, ja ikiaikaisen nuorekas. Ehdokkuudesta lisää kirjoituksissa Tylsyyden armolahja ja Oikeassa olemisen yhdentekevyydestä.

Ehkä olennaisin kysymys: miksi ihmeessä? Kaltaiseni kovan linjan tiedevihreät (olen aktiivinen Tieteen ja teknologian Vihreissä) ovat maineeltaan stereotyyppisesti jyrkän loogisia, kaikkea huuhaata vastustavia, yltiöliberalistisia, ilkeästi sivaltavia, tylyn rationaalisia, ja mielellään tiukan linjan vapaa-ajattelijoita.

Vaan kuka käskee olla stereotyyppinen? Sinällään minulla kyllä on kaikki nuo luonteenpiirteet, lukuunottamatta vapaa-ajattelijuutta, joka ei ole luonteenpiirre vaan päätös. Joku päättää olla vapaa-ajattelija, itse olen päättänyt  pysytellä luterilaisena.

Omalla henkilökohtaisella taustallani voisi päättää toisinkin. Kun isä on pappi, ja itse on viettänyt lapsuutensa lähetyslapsena, ja suku on täynnä pappeja ja uskovaisia, ja vielä vaimokin on pappi, niin sillä saturaatiotasolla uskonnolle joko allergisoituu tai siedättyy. Itse olen siedättynyt aika hyvin. En olevarsinaisesti “uskovainen” tai mikään seurakunta-aktiivi, mutta etninen luterilainen kuitenkin.  Luterilainen kirkko on ihan hyvä kotipaikka.

(Jos nyt joku kysyy, uskonko oikeasti, että vain ja ainoastaan turkulainen evankelisluterilaisuus on maailman 5000+ uskonnosta se ainoa oikea tie pelastukseen ja muut matkalla helvettiin, niin vastaus on: en usko. Kuoleman jälkeisillä asioilla on turha spekuloida: kuolema saapuu kaikille, ja silloin ne selviävät. Mystiikkaa en missään tapauksessa vastusta, koska terve irrationaalisuus tekee kaikille joskus hyvää. Yhteisten päätösten pohjaksi siitä ei kuitenkaan ole; kun valtaa käytetään, vallankäytän pitää perustua kaikkien hyväksymiin pelisääntöihin. Raamattua ei siis todellakaan voi käyttää lakikirjana).

Abstraktit teemat

Mitenkään erityisen valoisa ehdokas en ole.  En varmasti olisi ehdolla, ellen pitäisi tulevaa ilmastokatastrofia jo varmana asiana — ei ole mitään todellisia merkkejä siitä, että lämpeneminen olisi jäämässä edes +3 asteen rajojen sisälle, ja se tarkoittaa että maailmassa kaikki muuttuu tylymmäksi.

Kirkko (ja uskonnot ylipäätään) ovat vahvimmillaan silloin kun ajat ovat todella huonot, ja todella huonoja aikoja on edessä. Itse olen jo haudassa kun pahimmat vaikutukset iskevät, mutta seuraava sukupolvi ne sitten kokee täysimääräisinä. Todennäköisesti Suomi selviää ilmastokatastrofista keskimääräistä paremmin jos se eristäytyy tiukasti ja ampuu kaikki rajalle, mutta tarvitaan jokin taho joka selkeästi ilmaisee että tuo ei ole oikein.  Kirkko voi olla sellainen taho. Kirkot ovat tottakai historiallisesti usein pettäneet pahasti vastaavissa tilanteissa, mutta mahdollisuus ainakin on.

Tiivistäen: haluan pitää kirkon hengissä nykyisten hyvien aikojen yli, jotta se on käytettävissä kun todella kovat ajat koittavat.

Käytännön teemat

Käytännön tasolla tämä tarkoittaa, että minulla ei ole luottamushenkilön roolista mitään valtavan suuria tai radikaaleja visioita. Seurakunnan tasolla luottamushenkilön tarkoitus on hoitaa taustalla tylsää puurtamista, jotta pyörät pyörivät ja vireämmillä aivoilla on mahdollisuus tehdä toiminnasta mielekästä. Tylsä puurtaminen (vaikkapa Turun seudun joukkoliikennelautakunnassa)  on juuri minun juttuni.

Kirkolliskokouksen kautta luottamusmiehet toki piirtävät epäsuorasti myös suuria linjoja. Tämän hetken suurin ja repivin linjaus on tasa-arvoinen avioliittolaki. Siihen kantani on selkeä: jos kirkko sallii eronneiden uudelleenvihkimisen, se on tässä asiassa jo nyt “kaltevalla pinnalla” — ja eronneiden uudelleenvihkiminen on ollut rutiinia jo vuosikymmeniä. Hyvinkin konservatiiveiksi asemoituvat saattavat olla naimisissa toista tai kolmattakin kertaa, eikä tätä kukaan protestoi.

Eronneiden uudelleenvihkiminen on vuosien varrella taustalla vaatinut aika monimutkaistakin teologista ja pragmaattista kikkailua. Jonkin samantapaisen kikkailun täytyy olla mahdollista myös tasa-arvoisen avioliittolain kohdalla. Tällaista semanttista vääntelyä voi joku pitää epärehellisenä, mutta itse näen sen aivan toimivana tapana toimia silloin, kun näkemykset ovat täysin yhteensopimattomia. Tottakai olisi helpompaa jos kaikki olisivat tasa-arvoasioista samaa mieltä, mutta kun eivät ole eivätkä tule olemaan, joudutaan hiukan joustamaan molemmin puolin.

Toimin aktiivisesti Vihreissä, ja olen tällä hetkellä mm Tieteen ja teknologian Vihreiden varapuheenjohtaja ja istun Vihreiden puoluevaltuuskunnassa. Turussa olen Vihreiden edustaja joukkoliikennelautakunnassa. Vaalikonevastaukseni löytyvät täältä.

Translate »