Turkuun suunnitellaan uutta jätteenpolttolaitosta. Siirryn nyt akateemisista harjoituksista oikeaan maailmaan. Selvitän, mitä voi tapahtua, jos tapahtuu asioita joiden ei pitäisi tapahtua. [English version: click here]
Jotta Zygomatica ei olisi vain viisastelua ja toisten kritisointia, olen päättänyt laittaa pääni pölkylle ja aktivoitua konkreettisessa asiassa jota en hallitse. Asia: Jos Turkuun rakennetaan uusi jätteenpolttolaitos, mitä turvallisuusominaisuuksia siltä pitäisi vaatia?
Aihe on ongelmallinen, koska en tiedä siitä (vielä) oikeastaan mitään. Kirjoitussarja on päiväkirjamainen, koska kirjaan ylös asioita sitä mukaa kun opin jotain uutta. Jos opin. Tässä osassa kuvaan vasta taustaa, jonka muutaman päivän selaamisella olen saanut selville. En usko että siinä on suuria virheitä.
Konkreettisesti osallistun Turun Seudun Jätehuolto Oy:n (TSJ) uuden jätteenpolttolaitoksen ympäristövaikutusten arviointiohjelmaan (YVA). Ensimmäinen vaihe päättyi maaliskuun alussa, ja osallistuin Turun Luonnonsuojeluyhdistykseen (TLSY) kaavaryhmän mielipiteen kirjoittamiseen rivijäsenenä. Osittain saadakseni tietoa, osittain siksi että haluan myös vaikuttaa asioihin teoretisoinnin lisäksi. Tässä esittämäni mielipiteet ovat kuitenkin vain ja ainoastaan omiani.
Jätteenpoltto on vaikea ja monimutkainen poliittinen, eettinen, luonnonsuojelullinen, ja tekninen kysymys (tarkemmin asiasta englanniksi). En itse vielä tiedä kantaani. Asun suunnitellun polttolaitoksen lähellä, mutta en automaattisesti ole sitä vastaan. Otan tässä kirjoitussarjassa tiukan laserfokuksen, joka on täysin sama riippumatta siitä kumpaa mieltä lopulta olen: keskityn (suur)onnettomuuksien mahdollisuuteen, niihin varautumiseen, niistä tiedottamiseen, ja niistä toipumiseen. Kuten Zygomaticassa yleensäkin, painopiste on siis nimenomaan tiedon saamisessa ja levittämisessä.
Teknologiasta ei ole valtavasti yleistajuista materiaalia, mutta Suomen Ympäristökeskuksen BAT-julkaisu tiivistää asiat hyvin. Yhdellä lauseella: jätteenpolttolaitos on lähinnä valtava takka. Jäte kipataan rekoista varastosiiloon, josta sitä syötetään polttokattilaan (kuva 1). Polttolämpötilan tulisi olla vähintään 800 astetta, jotta myrkylliset ainekset palaisivat. Prosessi tuottaa sekä kaukolämpöä että sähköä. Polttaminen synnyttää savukaasuja, jotka puhdistetaan (kuva 2). Tämä puhdistusjäte (noin 5% alkuperäisestä massasta) on ongelmajätettä. Arinatuhkaa jää noin 15% alkuperäisestä massasta. Mikäli poltto sujuu hyvin, arinatuhka ei ole ongelmajätettä, ja sitä voidaan käyttää esimerkiksi maanrakennuksessa. Onnistuminen ei ole varmaa, ja riippuu paljolti esimerkiksi siitä, onko alkuperäisen jätteen seassa ollut vääränlaisia aineita.
Kuva 1: Polttamisjärjestelmä (arinatekniikka). (Lähde: TSJ:n YVA-dokumentti). 
Kuva 1: Puhdistusjärjestelmä. (Lähde: TSJ:n YVA-dokumentti).
Turun tapauksessa suuruusluokat ovat suunnilleen seuraavia: Jätettä poltetaan vuodessa noin 150 000 tonnia (noin jäterekallinen tunnissa). Puhdistusjätettä (ongelmajäte) kertyy noin 8000 tonnia vuodessa (jäterekallinen päivässä). Arinatuhkaa jää noin 25 000 tonnia vuodessa (muutama jäterekallinen päivässä).
Ennen 1980-lukua ympäristökysymyksistä ei paljon välitetty, ja jätteenpolttolaitoksissa syntyi runsaasti mm dioksiinia ja raskasmetallipäästöjä. Kun todellisuus iski, Suomesta katosivat jätteenpolttolaitokset moneksi vuodeksi; Turun Orikedon polttolaitos (suunnitellun laitoksen edeltäjä) oli pitkään ainoa. Teknologia on sillä aikaa kehittynyt muualla Euroopassa ja USA:ssa. Uusissa laitoksissa päästörajat on lainsäädännöllä määrätty pienemmiksi kuin muissa energiantuotantolaitoksissa. Mikäli kaikki toimii kuten pitääkin, ilmapäästöjen katsotaan olevan vaarattomia (tästä kysymyksestä voi olla monenlaisia mielipiteitä, mutta en tässä sekaannu niihin).
Sen sijaan yksi asia on maalaisjärjelläkin selvä: jos laitos pyörii kolmekymmentä vuotta, kaikki ei aina toimi kuten pitäisi. Jotain tapahtuu ennen pitkää: tulipaloja, suodattimien pettämisiä, seisokkeja, vääränlaisen jätteen joutumista poltettavaksi, odottamattomia kemiallisia reaktioita, vääriä komponentteja, inhimillisiä virheitä…. Nokian vesikriisinkin piti olla mahdoton tapahtuma, mutta aina kun ihminen tekee jotain, ennen pitkää jotain tapahtuu.
Tämän maalaisjärjen tueksi olisi suotavaa olla myös faktoja. Ja tässä on ongelman ydin: faktoja löytyy heikosti, jos ollenkaan. Laitteiden valmistajat ja operaattorit eivät ongelmatilanteista tiedota. Mitään automaattisia raportointijärjestelmiä ei ole. Satunnaisia onnettomuustutkintaraportteja löytyy sieltä täältä. On toki mahdollista luottaa siihen, että viranomaiset ja yritykset yhdessä pitävät turvallisuusasioista huolen. Mutta järkevää se ei ole. Tästä seuraa hankala tilanne. Kun tietoa ei ole, on pakko käyttää osin mielikuvitusta.
Tässä siis tämän kirjoitussarjan teema: puutteellisin tiedoin koitan selvittää, millaiset asiat voisivat jätteenpolttolaitoksessa mennä pieleen, ja mitä ympäristön asukas sellaisessa tilanteessa voisi tehdä. Minua kiinnostaa ennen muuta mitä voi tapahtua, kun tapahtuu jotain odottamatonta jonka ei pitäisi tapahtua.
Hysteerinen en ole. Prosessi sinällään on rajallinen: vaikka syttyisi tulipalo, se sammuu kun palava aines loppuu. Mikään Flixborough-tyyppinen valtava kemikaaliräjähdys ei myöskään ole mahdollinen. (Teoreettisessa) räjähdyksessäkin vaaratekijä olisi myrkyllisten aineiden pääsy luontoon, ei itse paineaalto. Sen sijaan näiden myrkyllisten aineiden mahdollinen vaarallisuus ja määrä on tällä hetkellä minulle täysi arvoitus.
On täysin mahdollista että mitään dramaattista ei oikeastikaan löydy. Silloin raportoin, etten sellaista löytänyt. Aika näyttää.
Jätteisiin liittyviä muita kirjoituksia: Jätteet
Like this:
Like Loading...