Tag: riskinhallinta

Aktiivisen fatalismin ytimessä: tutustuminen aluepelastukseen

Kulutin viime viikolla mainion keskiviikon perehtymässä aluepelastuslautakunnan toimintaan. Jo yhden päivän perusteella voi sanoa, että tämän mielenkiintoisemmaksi ei luottamustoimi oikeastaan voi tulla. Pelastustoimi on äärimmäisen kiehtova ja erittäin huonosti tunnettu osa julkisen sektorin toimintaa, ja lautakunnnalle esiteltiin toimintaa monesta perspektiivistä.

En ole vielä perehtynyt siihen, millaista pelastustoimi on kenttätasolla, mutta päällikkötason elämänasenne vaikuttaa vetoavalta. Ihan täydellistä termiä en löydä, mutta “aktiivinen fatalismi” on aika lähellä. Maailmassa tapahtuu kamalia asioita, mutta kaikesta selvitään — kunhan suunnitellaan kunnolla eikä hätkähdetä pienistä. Se on varmasti välttämätön asenne juuri tuossa ammatissa jotta paineet voisi kestää, mutta siihen olisi kyllä hienoa pyrkiä omassakin elämässä.

Alueuudistus: sumeaa on, mutta silti pärjätään

Alueuudistus tuli perehdytyksessä toistuvasti esille. Pelastustoimihan siirtyy vuoden 2023 alussa alueelliseksi samalla kuin sote. Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa?  Oli mielenkiintoista tajuta konkreettisesti se, mitä olen tähän asti epämääräisesti uumoillut: kukaan ei edelleenkään tiedä, miten sote-uudistus on konkretian tasolla tarkoitus toteuttaa. Aluevaltuusto valitaan, mutta kaikki rakenne sen alapuolella on vielä sumun peitossa.

Toisaalta asenne pelastuspuolella on rohkaiseva. Siellä vastaava prosessi käytiin jo 2003, kun kuntien pelastuslaitokset yhdistettiin alueelliseksi pelastuslaitokseksi. Skaala oli tosin 50 kertaa pienempi (aluepelastuslaitoksen budjetti on 40 miljoonan euron luokkaa, sote-alueen taas kahden miljardin) mutta muutos tehtiin yhtä nopeasti ja epämääräisesti kuin sote-uudistusta nyt. Siitä selvittiin.

Olennaista on, että huolehditaan jatkuvuudesta. Pelastuslaitoksen alueellistamisessa oli kaksi prioriteettiä: palkkojen piti juosta heti uudistuksen jälkeenkin, ja paloautojen lähteä liikkeelle kun hälytys tuli.  Kaikki muu oli mahdollista selvitellä kaikessa rauhassa. Näin myös tehtiin, eikä alueellistaminen aiheuttanut mitään tuhoja.

On tietysti tavallaan nihilististä pitää rima niin matalalla, että organisaatiouudistuksen voi katsoa onnistuneeksi kunhan se ei tapa ketään. Juuri niin alhaalla se kuitenkin kannattaa pitää.  Alueuudistus on sotavuosien jälkeen suuri yksittäinen organisaatiouudistus Suomessa, ja sillä on potentiaalia sotkea asioita syvästi. Toisaalta, kunhan prioriteetit pidetään selvinä, se aiheuttaa ainoastaan kaaosta, ei tuhoa.

Strategista peukalonpyörittelyä vai tehokas siirtymä?

Alueuudistuksen takia lautakunta on myös melko erikoisessa tilanteessa: periaatteessa sen valta katoaa 1.1.2023 kun toiminta siirtyy uudelle alueelle. Lautakunta on kuitenkin asetettu neljäksi vuodeksi vuoden 2025 alue/kuntavaaleihin asti. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Kukaan ei tiedä.

Sote-puolella on perusteltua aloittaa puhtaalta pöydältä, ja siirtää kaikki valta ja vastuu aivan uusille elimille. Pelastuspuolella tämä ei ole aivan niin selvää, koska pelastustoimi on jo nyt alueellista. On monia mahdollisia ratkaisuja. Joko nykyinen lautakunta lakkaa olemasta; tai se jatkaa sellaisenaan koko neljä vuotta ja siirtää vasta sitten vastuun uudelle elimelle; tai sitten nykyisen lautakunnan kokoonpanoa ja tehtäviä muutetaan hiukan;  tai sitten parin vuoden ajan on kaksi erillistä elintä joista toisen toiminta hiipuu sitä mukaan kun toisen vahvistuu; tai sitten perustetaan uusi elin joka ei kommunikoi vanhan kanssa mitenkään; tai sitten valta siirtyy uudelle elimelle, mutta vanha istuu jääräpäisesti paikoillaan ja syö pullaa kaksi vuotta tekemättä mitään.

Jokin noista luultavasti lopulta valitaan. Aika näyttää. Aktiivisen fatalismin periaatteen mukaisesti menen ainakin itse sinne minne käsketään, sitten kun käsketään. Kunhan pelastustoimi jatkuu ilman häiriöitä, kaikki siinä ympärillä on toisarvoista.

Epäonnen määrä on vakio

Aktiivista fatalismia sisältyi myös keskusteluun, jota käytiin pelastustoimen budjetista. Pelastustoimi on huomionarvoisen ennustettavaa: kun budjetti tehdään, siinä myös pysytään. Varsinais-Suomen pelastustoimen kokonaisbudjetti on noin 45 miljoonan euroa, ja heittoa on harvoin tullut sataa tuhatta enempää.  Tämä on kunniotettavaa missä tahansa organisaatiossa, saati sellaisessa jonka toiminnan voisi kuvitella olevan poikkeuksellisen vaihtelevaa ja ennakoimatonta.

Tälle on kaksi syytä. Kiinteät kulut ovat hyvin suuret; palkat ovat lähes 2/3 budjetista. Sillä kiinteällä kululla saadaan palvelu, joka on koko ajan valmis mihin tahansa.  Toinen syy on hiukan karumpi: ihminen ei opi. Onnettomuuksia tapahtuu kaiken kaikkiaan hyvin tarkkaan ennakoitava määrä. Joskus hiukan enemmän, joskus hiukan vähemmän, mutta keskimäärin mikään ei muutu.

Tätä ennakoitavuutta voi kuitenkin hyödyntää vain jos yksikkö on tarpeeksi suuri. Siksi pelastustoimen on kannattanut olla jo pitkään alueellista. Yksittäinen kunta ei voi oikein mitenkään ennustaa, tuleeko siellä metsäpalo tai suuri teollisuuspalo. Maakunnan tasolla sen sijaan voidaan varsin hyvin ennakoida, että vuoden aikana jokin tehdas palaa jossakin, ja muutaman vuoden välein on metsäpalo jossakin. Kun tarkastelualue on tarpeeksi suuri, mikään ei tule yllätyksenä.

Sitominen jatkuvuuden mahdollistajana

Aluepelastuslautakunnan toimintaan sisältyy mielenkiintoinen nyanssi: joka valtuustokaudella tehdään usean vuoden palvelutasopäätös, joka määrittelee konkreettisesti kaiken: missä on asemia, miten niillä päivystetään, ja niin edespäin. Se on käytännössä ehkä näkyvin yksittäinen asiakirja, josta lautakunta päättää.

Pelastustoimessa tämä suunnitelma tehdäänkin vasta valtuustokauden lopussa, ei alussa. Se tarkoittaa, että lautakunta tekeekin päätöksen seuraavalle lautakunnalle, ei itselleen. Periaatteessa tämä sitoo lautakuntaa aika tiukastikin, mutta se on varsin perusteltua tekemisen jatkuvuuden kannalta. Neljän vuoden kuluttua saatamme jo hiukan tietääkin mitä olemme tekemässä, ja tärkeät päätökset kannattaa tehdä silloin.

Vapaaehtoistyön voimaa

On hätkähdyttävää tajuta, että pelastustoiminnan kaltainen kriittinen palvelu on vahvasti riippuvainen siitä, että aivan tavalliset ihmiset jaksavat olla toisten ihmisten tukena harrastuspohjalta. Pelastustoimessa on Varsinais-Suomessa töissä yllättävänkin vähän ihmisiä, noin 550.  VPK:n vapaaehtoisia sen sijaan on yli 1700. Ilman vapaaehtoisten panosta olo olisi todella orpo.  Varsinais-Suomessa vapaaehtoisia on toistaiseksi ollut riittävästi, mutta tilannetta täytyy seurata valppaasti.

Ensihoidossa odottaa ongelmia

Ensihoito on Varsinais-Suomessa tiukasti integroitu pelastuslaitokseen, vaikka ensihoidon rahoitus ( noin 9 miljoonaa vuodessa) tuleekin suoraan sairaanhoitopiiriltä. Ensihoito ei ole vielä samanlaisessa kriisissä kuin muu terveydenhuolto Turun seudulla, mutta tilanne voi muuttua.  Muun terveydenhuollon ongelmat alkavat näkyä jo nyt ensihoidossa.  Jos oman kunnan terveydenhuoltoon ei saa yhteyttä, on pakko soittaa hätänumeroon.  Vielä tämä ei ilmeisesti ole  kestämättömällä tasolla, mutta näin ei voi myöskään jatkua.

Osa ongelmista tiivistyy yhteen lukuun: 40%.  Tämä osuus ensihoidon tehtävistä ratkeaa ilman, että ketään tarvitsee kuljettaa mihinkään. Nämä eivät välttämättä ole “turhia” tapauksia, koska epäselvissä tapauksissa kannattaa ennemmin katsoa kuin katua. Olisi kuitenkin kaikkien kannalta tehokkaampaa, jos edes osa voitaisiin ratkaista muuten kuin sitomalla kallisarvoinen ambulanssi ja miehistön pitkäksikin aikaa.

Talvivaara 58: Miten vaikuttaa ilmastonmuutos?

Talvivaaran (nyk Terrafamen) kaivosfiaskossa on yksi aspekti, jota tietääkseni kukaan ei ole analysoinut kunnolla: miten ilmastonmuutos vaikuttaa kaivoksen tulevaisuuteen? Bioliuotus on osoittautunut äärimmäisen herkäksi sään vaihteluille, ja kaivoksen eliniäksi on arvioitu ainakin 30 vuotta. Alla esitän arvion, että nimenomaan viime vuosien kaltaisten äärisateiden todennäköisyys voi jopa kymmenkertaistua. Miten yhtiö on varautunut siihen?

Kysymys nousi esiin taas ennen joulua, kun yhtiö joutui  juoksuttamaan sulfaattipitoisia vesiä luontoa johtuen mm “yllättävistä sateista”.  Valvontaviranomainen eli Kainuun ELY-keskus teki varsin ainutlaatuisen päätöksen: viranomainen kielsi juoksutukset, mutta  suositteli niitä siitä huolimatta. Business as usual Kainuussa siis.

Sateet ovat tätä ennen yllättäneet yllättävästi ainakin marraskuussa 2012 (Talvivaara 1,  Talvivaara 2, Talvivaara 3),  sen jälkeen joulukuussa 2013  (Talvivaara 36), ja sitten helmikuussa 2015 (Talvivaara 52). Onkin oikeastaan vain yksi mielenkiintoinen kysymys: milloin tulee seuraava odottamaton odottamaton yllätystilanne?

Continue reading Talvivaara 58: Miten vaikuttaa ilmastonmuutos?

Talvivaara 52: Mitä ei pidä kysyä?

Mitä tarkoittaa “varautumisen laiminlyönti”?

Talvivaaran tilanne on mahdollisimman sekava, ja valtion tiedotus ehkä vielä sekavampaa. Ministeri on julkisesti puhunut mahdollisuudesta, että ympäristönsuojelulain poikkeuspykälää 123 käytettäisiin perustelemaan poikkeusjuoksutukset luontoon.

Oikeusasiantuntijoiden mukaan tämä on vähintäänkin kyseenalainen ajatus.  Ympäristönsuojelulaki muuttui vuonna 2014, ja uuden lain pykälä 123 vastaa vanhan lain pykälää 62.  Talvivaara käytti vuosina 2012-2013 pykälää 62 yli kymmenen kertaa oikeuttamaan erilaisia poikkeustoimia, ja korkein hallinto-oikeus on sittemmin todennut että pykälää ei voi käyttää niin vapasti. Uusi pykälä 123 on jopa tiukempi kuin vanha 62 (ks Talvivaara 50 sekä Talvivaara 51).

Tilanne on kuitenkin epätoivoinen. Todennäköisesti joka tapauksessa ajaudutaan tilanteeseen, jossa ympäristölupaehtojen mukaisesti toimiminen on mahdotonta. Jos ympäristölupaa on pakko rikkoa, miten silloin tulee toimia?

Continue reading Talvivaara 52: Mitä ei pidä kysyä?

Talvivaara 40: Riskienhallintaa vai parodiaa?

Joskus yksi kuva vastaa tuhatta sanaa.  Kuvassa 1 on Talvivaaran uunituore riskienhallintakaavio. Teolliset prosessit ovat kyllä useinkin monimutkaisia, mutta… ellei kyseessä olisi vakava asia, tekisi mieli olettaa, että tämä on parodia.

Screen shot 2014-03-05 at 10.50.36.png

Kuva 1. Talvivaaran riskienhallintasuunnitelma.  Lähde: Talvivaaran dokumentti, jätetty Kainuun ELY-keskukselle 3.3.2014 (pdf täällä).
Talvivaara on siis juuri lähettänyt uuden riskinhallintadokumentin Kainuun ELY-keskukselle (pdf täällä). Dokumentti keskittyy puhtaasti vesienhallinnan riskeihin, ja vaatii löysentämään ympäristölupaa suuronnettomuuden välttämiseksi.

Oikeastaan paperi ei ole edes mikään riskinhallintadokumentti, vaan kerjuukirje. Yhtiö vaatii lievennyksiä, jotta se ei joutuisi maksamaan tarvittavista parannuksista. Velkasaneeraus mainitaankin paperissa hyvinkin keskeisenä syynä sille, miksi lievennys olisi saatava. Kun ottaa huomioon että kassassa on korkeintaan 6 miljoonaa euroa, onkin jokseenkin selvää, että tällaista rahaa ei vain ole.

Yleisiä kommentteja

Dokumentissa riittäisi pureskeltavaa monesta näkökulmasta — alkaen jo siitä, että ELY-keskus ei pysty tällaista lupaa myöntämään, vaan Pohjois-Suomen aluehallintovirasto. Lupien myöntäminen ja niiden valvonta on tällä hetkellä erotettu toisistaan. Ratkaisu ei välttämättä ole toimiva, mutta laki on nykyinen kunnes se muutetaan. ELY-keskuksen kunniaksi se on jo ilmoittanutkin, että poikkeuslupaa ei voi myöntää eikä tämä riskienhallintadokumentti ole riittävä.

Lisäksi yhtiö viljelee mm Latosuon vesistä termiä “neutraali, puhdistettu vesi” jolloin saa kuvan että se olisi vain sadevettä.  Ehkä dokumenttiin on eksynyt kirjoitusvirhe, ja sanan on tarkoitus olla “neutraloitu” — sitä Latosuon vesi nimittäin on. Se on pH:ltaan neutraalia, mutta neutralointiprosessin takia siinä on sulfaattia jopa yli 3 g/l (ks yhtiön oma heinäkuun 2013 vesienhallintasuunnitelma, s 32).  Ympäristölupahan rajoittaa vain sulfaattipitoisten vesien juoksutuksia, ja määrää sulfaatin kokonaismäärälle vuosittaisen kiintiön.  Jos Latosuon vesi olisi aidosti “puhdasta” eikä vain “puhdistettua”, ongelmaa ei olisi.

Tarkempia kommentteja: sateisuus

Puutun kuitenkin pikaisesti vain siihen osaan josta olen jo aiemmin kirjoittanut, eli sateisuus. Koko dokumentti on kirjoitettu oletuksella, että sateisuus on 700 mm. Sillä arviolla kaivosalueelle kertyisi dokumentin mukaan noin 6 miljoonaa kuutiota sadevettä vuodessa.

Tässä on merkittävä ongelma: tämä luku on alueen normaali mediaanisadanta. Näitä lukuja laskin jo yli vuosi sitten (Talvivaara 1, Talvivaara 2, Talvivaara 3; Talvivaara 36).
Pic1.png

Kuva 2: Alueen sateisuustilastoa, laskettu liukuvina 12 kk keskiarvoina

Toisin sanoen suoraan määritelmän perusteella on 50% todennäköisyys, että sateisuus onkin tätä suurempi. Talvivaara heittää nyt siis kolikkoa, sananmukaisesti. Tämä ei ole mitään riskinhallintaa, vaan lähinnä epätoivoa.

Riskin varsinaista suuruutta voi hyvin karkeasti arvioida tilastoista. Sateiden standardipoikkeama on noin 100 mm. Suoraan määritelmästä seuraa, että:

  • On 15% todennäköisyys, että sataa vähintään 800 mm — eli näin tapahtuu joka seitsemäs vuosi. Ylitys on silloin 15% Talvivaaran arviosta.
  • On 2% todennäköisyys, että sataa vähintään 900 mm — eli näin tapahtuu joka viideskymmenes vuosi. Ylitys on silloin 30% Talvivaaran arvioista.

Jos tehdään todellista riskiarviota, pitäisi käyttää 50 vuoden maksimiarvoa. Käytännössä voi olla, että tässä tapauksessa on hyväksyttävä suurempi riski, koska tilanne on joka tapauksessa epätoivoinen. Missään nimessä ei kuitenkaan voi käyttää tuota seitsemän vuoden sateisuutta, varsinkin kun suunnitelma kattaa vähintään kaksi vuotta. Tämä tarkoittaisi, että on taas lähes se 50% todennäköisyys, että sademäärä ylittyy jompanakumpana vuonna.

Realistinen arvio on, että yhtiön on varauduttava siihen, että sateisuus on vähintään 20% suurempi kuin nyt arvioitu 6 miljoonaa kuutiota. Tämä tarkoittaa, että alueelta on löydyttävä koko ajan vähintään miljoona kuutiota ylimääräistä varastotilaa. Valitettavasti nykyinenkään varastointitila ei riitä.

Pahimmillaan tuo voisi vaatia, että patoaltaiden tilavuuksia nostetaan nykyehdotuksesta 20%. Tällöinkin kriisin jatkuminen on mahdollista, mutta ei enää erityisen todennäköistä. Toisaalta vesienhallintadiagrammin perusteella on jokseenkin mahdotonta arvioida, mitä pitäisi muuttaa missäkin.

Mitä 20% lisäsateisuus aiheuttaisi?

Konkreettinen, joskin hyvin epävarma tapa olisi katsoa, miten Kortelammen allasta pitäisi pahimmassa tapauksessa muuttaa. Kortelammen allas on käytännössä kaikkein kriittisin, koska sen vesi on likaista, siitä on vuotovaara jo valmiiksi pahimmin saastuneen etelän suuntaan, ja siihen valuu huomattavia määriä sulamisvesiä.

Tällä hetkellä Kortelammen altaassa on dokumentin mukaan tilaa vielä 14 cm, ennen kuin se on täynnä (nyt taso on +204,06 metriä merenpinnasta, kun ns HW-taso on 204,20 metriä).

Kuutioiden muuttaminen senttimetreiksi olisi periaatteessa suoraviivaista jos tiedetään altaan pinta-ala ja syvyys. Eteläisten altaiden pinta-ala on dokumentin mukaan yhteensä 2,7 neliökilometriä, mutta Kortelampi on niistä ylivoimaisesti suurin.

Kortelammen tapauksessa ongelmaa tuottaa se, että pohja on erittäin kalteva. Pienikin vesimäärän kasvu siis laajentaa altaan pinta-alaa, mutta ei välttämättä sen syvyyttä. Heinäkuun vesienhallintadokumentissa Kortelammen pinta-alaksi ilmoitetaankin peräti 5.8 neliökilometriä, mutta vedenpinnan lasku on pienentänyt sitä.

Jos altaan seinämät olisivat suunnilleen pystysuorat, ja sen pinta-ala olisi tuo 2 neliökilometriä, jokainen miljoona kuutiota vastaisi noin 50 cm pinnan nousua. Käytännössä pinta nousee jonkin verran vähemmän, jos allas vastaavasti laajenee. Toisaalta, geometriaa tarkastellen ero ei liene kovin suuri.

Dokumentin mukaan Kortelampeen tarvitaan vapaata tilaa noin 0,9 miljoonaa kuutiota, koska kipsisakka-altaiden uusi vuoto on niin todennäköinen että sen vesille täytyy olla varatilaa. Tämä tarkoittaisi noin 50 cm nousua, kun käytettävissä on vain tuo 14 cm. Padon korottaminen on kallista ja hidasta, joten tällä hetkellä vettä pumpataan avolouhokseen.

Tämän lisäksi merkittävä osa alueen sade- ja sulamisvesistä päätyy Kortelammen altaaseen jo se suuren pinta-alan takia sekä lisäksi sen sijainnin takia. Poistovedet kertyvät enimmäkseen kahdelle alueelle ennen poisjuoksutusta: Kortelampi noin 2.7 neliökilometriä, Latosuo 2.1 neliökilometriä. Lisäksi niitä liikutellaan paikasta toiseen kaivosalueella. Karkea arvio olisi, että noin kolmasosa vesistä kertyisi Latosuolle.
Screen shot 2014-03-05 at 12.12.49.png

Kuva 3: Talvivaara: “tuotantoalueiden, lievästi likaantuneiden alueiden sekä puhtaiden vesien keruualueiden pinta-alat.” Samat alueet on esitetty myös kuvassa 1.

Nykyisen 6 miljoonan sateisuuskuutiometrin perusteella Kortelammelle pitäisi siis saada mahtumaan lähes kaksi miljoonaa kuutiometriä. Oletetaan että mitoitus saadaan oikein, ja tämä onnistuu. Todellinen riskeihin varautuminen vaatisi kuitenkin sen, että myös se 20% virhemarginaali otetaan mukaan. Tämä tarkoittaa noin 500,000 kuutiota. Joko padon korkeutta lisätään 25 cm, tai sitten varaudutaan siirtämään vettä muualle merkittäviä määriä ja nopeasti.

25 cm ei välttämättä vaikuta suurelta määrältä, mutta vesi on tiheää: 25 cm pinnannousu nostaa reunaan kohdistuvaa painetta 250 kg neliömetriä kohden. Patoa pystyy kyllä korottamaan, mutta hinta ja myös riskit kasvavat yllättävän nopeasti.

Asian voi suhteuttaa myös näin: Suomen Luonnon blogin mukaan Kortelammella on nyt noin 2 miljoonaa kuutiota vettä, eli veden korkeus olisi keskimäärin noin metri. Siihen nähden tuo 25 cm on todella paljon. Lisäksi joudutaan huomioimaan, että sama koskee alueen kaikkia patoja, ennen muuta Latosuota.

Mitä tämä tarkoittaa?

Kaiken kaikkiaan, mitä asiasta sitten pitäisi ajatella? En oikein tiedä. Käytännössä vaikuttaa siltä, että Talvivaara on luovuttanut. Tässä tilanteessa kaikki viranomaisratkaisut ovat kaistapäisiä.

  • Jos lupia ei löysätä, ja Talvivaara kieltäytyy tekemästä mitä käsketään, uuden suuronnettomuuden todennäköisyys on suuri.
  • Toisaalta, jos Talvivaaraa pakotetaan tekemään se mitä käsketään, se menee luultavasti konkurssiin (ks Talvivaara 39).
  • Toisaalta olisi äärimmäisen huono ennakkotapaus, jos yhtiö saisi ilman sanktioita luvan turmella ympäristöä sovittua enemmän vain siksi että sen taloudellinen tilanne on huono. Sellaista ennakkotapausta käyttäisivät välittömästi hyväkseen muutkin kaivokset, ja ennen pitkää kaikki teollisuus.
  • Toisaalta, jos lupa myönnetään, silloin siitä ei voida myöskään vaatia sanktioita — lupaahan ei voi myöntää lainvastaiselle toiminnalle.

Kainuun ELY-keskus on 5.3. asettanut ensi kertaa Talvivaaralle uhkasakon (150,000 euroa). Tässä vaiheessa se on lievästi sanottuna myöhäistä. ELY-keskuksella on ollut vähintään vuosi aikaa vaatia ne laitteistot, joita nyt tarvitaan. Lisäksi, mikäli yhtiö joutuisi tuon sakon maksamaan, sekin raha on pois turvallisuutta parantavista toimenpiteistä. ELY-keskuksen päätös on hyvä signaali, mutta käytännön tasolla se ei auta enää mitään.

Voi itse asiassa olla, että “kaistapäinen” on aivan liian optimistinen termi kuvailemaan tätä tilannetta.

Arvion tekemiseen ovat osallistuneet mm Pertti Sundqvist, Janne Kumpulainen, ja Helvi Heinonen-Tanski. Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia.

Tutkintaselostus Talvivaarasta

 

Tässä mennään jo metsään aika reippaasti. ….. Onnettomuustutkinan tehtävänä ei ole puuttua sen enempää kansalaisyhteiskunnan toimintaan kuin laittomiin savupommi-iskuihin.

Onnettomuustutkintakeskus julkaisi 2014-02-03 selostuksen (Y2012-03_Tutkintaselostus_Kommentit_porjo ***)Talvivaaran kaivoksen marraskuun 2012 ympäristöonnettomuuden tutkinnasta. Tapahtumat ovat osa samaa ketjua jota Jakke Mäkelä on tällä blogilla seurannut melko tarkoin.

OTKEsin selostukset ovat tyypillisesti laadukasta luettavaa, työ on nähdäkseni perusteellista, puolueetonta ja pyrkii aidosti tukemaan tapahtuneesta oppimista ja toiminnan kehittämistä. Otin lukiessa kuitenkin tarkoituksella kriittisen asenteen ja pyrin löytämään virheitä, epäjohdonmukaisuuksia, virhepäätelmiä, vääriä painotuksia ja sen sellaista. En ole muita raportteja lukenut samalla ajatuksella, joten raporttien välisistä laatueroista ei tämän perusteella voi paljoa päätellä.

Tehtävä ei ole ihan helppo, sen lisäksi etten omaa mitenkään erityisesti kaivosalan tai onettomuustutkinnan substanssiosaamista niin sitä helposti sortuu joko arvostelemaan tutkinnan kohdetta tai nipottamaan turhista. Jotain sanottavaa kuitenkin löytyi.

Taloudellisten seikkojen laiminlyönti

Suurimpana puutteena pidän taloudellisten seikkojen laiminlyöntiä vahinkojen ja erityisesti taustatietojen osalta. Tämän seurauksena johtopäätöksistä ja mahdollisesti suosituksista jää puuttumaan seikkoja joiden olisi siellä ehkä pitänyt olla.

Materiaalivahinkojen osalta mainitaan yhtiölle aiheutuneet kymmenien miljoonien kulut, mutta ympäristövahinkojen osalta tyydytään lähinnä luettelemaan päästöt. Vaikka ympäristövahinkojen osalta rahasummien arvioiminen ei ole helppoa eikä tarkkaa niin tyhjää parempaan olisi varmasti pystytty.

Onnettomuuden saastuttaman alueen ennallistamisen kulujen arviointi on yksi mahdollinen lähestymistapa. Toisaalta jos tilanne on sellainen jossa ennallistaminen on hyvin kallista, mutta tilanne palaa itsestään kohtuullisessa ajassa ihmisten ja luonnon kannalta normaaliksi, voitaisiin arvioida tilapäisistä käyttörajoituksista aiheutuvia kuluja.

Yksi mahdollisuus on arvioida alueella toimiville aiheutuvia kuluja. Tässäkin on omat hankaluutensa, esimerkiksi matkailulle aiheutuva imagohaitta on vaikeasti arvattavissa. Jonkinlaisia lukuja kuitenkin saisi vaikka selvittämällä alueen matkailuelinkeinon suuruuden ja vähentämällä siitä summamutikassa 5 %.

Arvioita varmasti tulkittaisiin väärin, mutta ilman mitään lukuja on onnettomuuden vakavuuden hahmottaminen on hyvin vaikeaa.

Vastaavasti kerrottaessa yhtiöstä jäävät taloudelliset seikat hyvin vähälle painoarvolle. Yhtiön liikevaihtoa tai kaivoksen arvoa ei mainita, eikä tämän louhoksen ilmeisesti aika marginaalista kannattavuutta tuoda esille. Tämä on selvä puute, jos oletetaan yritysten turvallisuuteen liittyvien panostusten riippuvan niiden kannattavuudesta.

Esimerkkinä vaillinaisesta käsittelystä sivulla 49:

Kaivosyhtiön varsinaiseen turvallisuusorganisaatioon
kuului syksyllä 2012 turvallisuuspäällikkö ja
työturvallisuuteen erikoistunut toimihenkilö.
Turvallisuuspäällikkö toimi lisäksi varahenkilönä
pelastustoimen päällikölle. … Osa arvioinneista tehtiin
kaivoksen sisäisenä työnä, ja osa teetettiin ulkopuolisilla
konsulteilla.

Arvailun varaan jää onko kaivoksella ollut riittävä tai edes asiallinen turvallisuusorganisaatio käytössään. Lisäksi konsultti sanan taakse voi kätkeytyä monenlaista toimintaa. Tieto henkilöstön määrästä (turvallisuusorganisaatiossa) työvuosina antaisi lukijalle mahdollisuuden ymmärtää ja verrata tilannetta muiden alojen käytäntöihin. Mikäli tähän olisi paneuduttu voitaisiin sen perusteella arvioida ainakin muiden kaivosten vastaavan toiminnan resurssointia.

Tähän onnettomuuteen liittyen on pidettävä selvänä että kipsisakka-altaan rakennetta on kustannusoptimoitu, on pyritty rakentamaan halvin mahdollinen allas joka on riittävän turvallinen. Koska todellisten riskien arvioiminen numeroiksi on aikuistenoikeasti vaikeaa liittyy päätöksentekoon inhimillinen komponentti. Kokemukseni perusteella päätöksenteko on tällöin varmasti riippuvainen yrityksen taloudellisesta tilanteesta. Asiaa olisi voitu avata vaikka hankkimalla asiantuntijaksi asiaan perehtynyt psykologi tai vastaava.

accimapKuva 1. Tutkinnasta muodostettu accimap. Talouteen ei viitata.

Myös ympäristölupa-asioissa tarvitut monet täydennykset voivat viitata riittämättömään resurssointiin yhtiön organisaatiossa. Vaikka taustalla saattaa olla virheellinen käsitys ympäristöriskien minimoimisen tärkeydestä niin tässäkin lienee taustalla tarve pitää kulut pieninä. Suhteet lupaviranomaisiin ovat kaivokselle tärkeät, niitä ei kannata pilata turhalla sähläämisellä.

Tutkimuksessa on valittu näkökulma jossa riittävä ja oikea viranomaisvalvonta takaa toiminnan turvallisuuden. Reaalimaailmassa törmätään kuitenkin tilanteeseen jossa riittävän turvallisuuden saavuttamiseksi viranomaisen on toistettava merkittävä osa turvallisuustyöstä joka yleensä mielletään toiminnanharjoittajan velvollisuudeksi. Talousnäkökulma antaisi yhden välineen arvioida yrityksen sisäistä toimintaa kohtuullisen pienin panostuksin.

Formaatti

Pdf-formaatti on helppo tuottaa, mutta se ei ole kovin helppo luettava. käytännössä tiivistelmästä huolimatta joutuu lukemaan koko selostuksen saadakseen hyvän käsityksen tapahtumista. Selostuksen vaikuttavuus voisi olla suurempi jos sen formaatti olisi joku toinen. Vähintään olisi syytä lisätä linkkejä jotka selventävät yksityiskohtia. Toiminnan viranomaisluonne voi tietysti rajoittaa esimerkiksi wikipedian käyttöä, mutta jokin muu kuin nykyinen linkkien täydellinen puuttuminen lienee optimi.

Muita huomioita

Joissakin kohdissa olisin halunnut tietää enemmän yksityiskohtia, esimerkiksi mikä oli kipsisakka-altaaseen varastoidun veden koostumus tai mikä on sopiva väli tarkkailla altaan vuotovesiä. Varsinkin kipsisakan olemus jäi hämäräksi.

Säteilyn osalta on pitkä alaviite vaikka todetaan ettei säteilyllä ollut merkittävää vaikutusta. Sen sijaan varsinaisten päästöjen haitallisuudesta tai niiden yhteisvaikutusten vaaroista ei juuri puhuta. Muutaman rivin olisi voinut uhrata, jotta lukijalle olisi syntynyt käsitys aiheutetusta vahingosta.

Vuotovesien virtaaman arvioiminen lienee vaikeahko tehtävä, siksi mittausmenetelmää olisi voinut arvioida ja antaa jonkinlaiset virherajat joiden sisällä todellinen vuoto suurella todennäköisyydellä oli. Erilaiset yksiköt eivät ole välttämättä kaikille lukijoille tuttuja joten niiden suhteen lyhyt selitys voisi olla paikallaan.

Selostuksessa kerrotaan Kainuun ympäristökeskuksen hyväksyneen altaan käyttöönoton mm. tarkastuskäyntien perusteella. Milloin ja millä resursseilla, mitä selvisi?

Yhtiöllä oli valmiussuunnitelmia, mutta ne eivät ilmeisesti kattaneet syntynyttä onnettomuutta. Viestinnän osalta selostuksessa kirjoitetaan:

Yhtiön tiedotusohjeet olivat suppeat, mutta niiden
mukaan tilanteen alkuvaiheessa tuli kirjata tapahtumat
ja havainnot tilanteesta välittömästi kellonaikojen tarkkuudella.
Lisäksi esimerkiksi automaatiojärjestelmistä neuvottiin
tallettamaan tietoja hälytyslistoista ja prosessikuvista.
Kipsisakka-altaan vuodon aikana yhtiössä ei tehty
ohjeiden mukaista kattavaa kirjaamista.

Käytännössä siis meni improvisoinniksi, miksi? Kysymys on mielenkiintoinen laajemminkin, sillä vastaus voi kertoa paitsi tämän yrityksen turvallisuuskulttuurista niin laajemmin myös inhimillisen toiminnan ja onnettomuustilanteiden varalle suunniteltujen toimintaohjeiden ristiriidasta.

Sivulla 27:

Kainuun ELY-keskusta kuormittivat lisäksi häiriöviestit, jotka
olivat omiaan vaikeuttamaan onnettomuustilanteen hoitamista.

En epäile etteivätkö tuntuneet asianosaisista häiriöviesteiltä. Onnettomuustutkinnan kannalta oikea näkökulma olisi ollut tarkastella viranomaisen viestiyhteyksien haavoittuvuutta.

Luontoaktivistien toiminta jatkui kaivosyhtiötä vastaan myös
vuodon jälkeen. Aktivistit tekivät savupommi-iskun yhtiön
pääkonttoriin 8.3.2013. Kaivosalueella pidettiin kestomielenosoituksia,
ja 24.4.2013 ympäristöjärjestöt antoivat yhteisen julkilausuman,
jossa ne vaativat kaivoksen sulkemista.

Tässä mennään jo metsään aika reippaasti. Sen lisäksi, että luontoaktivistit laidoista laitoihin niputetaan yhteen kasaan niin lainaamissani otteissa otetaan kantaa toiminnan hyväksyttävyyteen. Onnettomuustutkinan tehtävänä ei ole puuttua sen enempää kansalaisyhteiskunnan toimintaan kuin laittomiin savupommi-iskuihin.

Useita onnettomuustutkintaraportteja, muualtakin kuin suomesta, lukeneena minulle on jäänyt kuva että joskus näpäytetään sanomatta sitä suoraan (vahvennukset omiani):

Suomen ympäristökeskus kertoi uusien tutkimustulosten
osoittavan useiden haitallisten metallien pitoisuuksien
Lumijoessa nousseen eliöille myrkylliselle tasolle.
Tämän tiedotustilaisuuden tarpeellisuudesta
kaikki viranomaiset eivät olleet samaa mieltä,
koska asian nostaminen koettiin kansalaisten turhana
pelotteluna. Etenkin, kun uraanin pitoisuudet olivat
tasolla, josta ei aiheudu kansalaisille välitöntä terveyshaittaa.

ja

Ylä-Savon SOTE-kuntayhtymä oli antanut jo ennen
kipsisakka-altaan vuotoa, 28.6.2012 suosituksen, jonka
mukaan Sonkajärven kunnan alueella sijaitsevalla Nilsiän reitillä tulisi
käyttää sauna- ja pesuvetenä muuta kuin järvivettä.
Suositus perustui varovaisuusperiaatteeseen ja siinä
korostettiin, että kaivosyhtiön jätevesistä peräisin olevien
haitta-aineiden pitoisuudet ovat syvänteissä suurempia kuin
pintavedessä. Uimista tai kalojen syöntiä ei rajoitettu.

*** Kommentointi pdf-dokumenttiin on tehty Ubuntussa Okular ohjelman versiolla 0.17.5 riippuen käytetystä pdf-lukijasta kommentit saattavat näkyä väärin, oikein tai ei ollenkaan.

Translate »