Voiko jätteenpoltossa syntyä katastrofaalista elohopeapäästöä? Julkisen tiedon perusteella voi yrittää tehdä karkeita arvioita. Päädyn siihen, että tällainen suurpäästö olisi realistinen vain, jos laitoksen operaattori syyllistyisi tahalliseen rikokseen.
[English summary: Could waste incineration result in a catastrophic mercury emission? Publicly available information is sufficient for a rough analysis. I come to the conclusion that such a catastrophe is realistic only if the operator engages in criminal activity].
Jätteisiin liittyviä muita kirjoituksia: Jätteet
Riskianalyysillä ennakoidaan onnettomuustilanteita. Siinä tunnistetaan mahdolliset riskit, arvioidaan niiden todennäköisyys, ja arvioidaan kuinka paljon tuhoa ne tapahtuessaan aiheuttaisivat. Riski tiivistyy periaatteessa yhteen lukuun eli impaktiin: todennäköisyys kertaa vaikutus.
Olen pohtinut Turkuun suunnitellun jätteenpolttolaitoksen onnettomuusriskeja (ks aiempi kirjoitus). Mietin, voisiko riskianalyysiä hiukan muokata. Polttolaitosten päästöillehän on jo etukäteen määritelty maksimi-impakti: viranomaisten laatimat päästöjen ohje- ja raja-arvot.
Kun ohjearvot summataan yli tehtaan elinkaaren, se kertoo kuinka paljon vahinkoa yhteiskunta on valmis hyväksymään. Kokonaisvahinko on numero: tonneja hiilidioksidia, grammoja dioksiinia. Katastrofiksi katsoisin tällöin tilanteen, jossa merkittävä osa kokonaisvahingosta toteutuu yhden ainoan tapahtuman aikana. Tällöin ei tarvitse erikseen analysoida, mitä vaikutuksia katastrofilla lopulta oli.
Mitä sitten tarkoittaa “merkittävä osa”? Neuvottelu- ja määrittelykysymys. Periaatteessa 100% olisi selkeä raja. Jos kaikki laitokselle sallitut vauriot tapahtuvat yhdessä iskussa, voidaan tietyssä mielessä katsoa, että kaikki suojelutyö on mennyt hukkaan, kaikkien osapuolten kannalta. 30 vuoden elinkaarella tilanne olisi siis katastrofi, jos päästö ylittää vuorokauden ajan raja-arvon yli 10,000-kertaisesti.
Tämä ajattelutapa voisi helpottaa kansalaisseurantaa, josta olen aiemmin kirjoittanut. Absoluuttisten päästömäärien mittaaminen on vaikeaa, suhteellisten muutosten helpompaa. Tällöin voitaisiin käyttää huomattavasti nykyistä halvempia mittausmenetelmiä.
Ajatus ei ole täydellinen, koska viranomainen voi aina muuttaa päästörajoja. Laitoksen elinaikakaan ei välttämättä ole tunnettu. Esimerkiksi kaivos saatetaan sulkea lyhyellä varoitusajalla, muu teollisuuslaitos taas saada toistuvasti lisäaikaa. Tarkasteluvälin kannattaisi siksi olla lyhyempi, esimerkiksi vuosi. Tällöin jo 300-kertainen raja-arvon ylitys olisi katastrofi. Tämänkääntasoisia ylityksiä ei missään teollisessa toiminnassa pitäisi hyväksyä.
Jätteenpolttolaitosten päästöille on direktiivein määritelty raja-arvot (Taulukko 1). Taulukko kertoo vasta osatotuuden, koska pitoisuudet on määritelty kuutiometriä kohden. Vuosittainen päästömäärä riippuu siis siitä, kuinka paljon piipusta kaasua lähtee. Tätä tietoa ei ole helppo löytää, ja Turussa selvitys on vielä kesken.
| Päästökomponentti | Pitoisuus savukaasussa, mg/m³ |
| Rikkidioksidi, SO2 | 50 |
| Typen oksidit NOx | 200 |
| Hiukkaspäästöt | 10 |
| Kloorivery, HCl | 10 |
| Fluorivety, HF | 1 |
| Dioksiinit ja furaanit | 0.1×10^⁻6 |
| Raskasmetallit Cd, Tl | 0.05 |
| Elohopea Hg | 0.05 |
| Raskasmetallit Sb, As, Pb,… | 0.5 |
| Kaasumaiset orgaaniset aineet, TOC | 10 |
Taulukko 1: Jätteenpolttolaitosten pitoisuuksien maksimipäästörajat. Käytännössä normaalitoiminnassa luvut ovat merkittävästi pienempiä.
Otan yksinkertaisuuden vuoksi käsittelyyn tässä vain elohopean. Käytän suuntaa-antavana Seinäjoen polttolaitoksen YVA-selvitystä (laitosta ei lopulta toteutettu). Laskelmien mukaan elohopeaa olisi Seinäjoella vapautunut ilmaan noin 30 kiloa vuodessa. Tämä oletuksella että päästöt ovat vain 1% raja-arvosta. (Luvuista pystyy taaksepäin arvioimaan, että kokonaisvirtaus olisi 180,000 kuutiometriä päivässä. Tämä lienee Turunkin tapauksessa oikea kertaluokka).
Määrä voi tuntua suurelta, mutta esimerkiksi VTT:n tutkimus antaa perspektiiviä. Koko Euroopan elohopeapäästöt ovat arviolta 250 tonnia/vuosi, joten 30 kg on lähinnä pisara meressä. Saman tutkimuksen mukaan tavallisessa sekajätteessäkin tyypillinen elohopeamäärä on noin 2 mg/kg.
Turun tulevassa laitoksessa poltettaisiin YVA-selvityksen mukaisesti noin 400 tonnia jätettä per vuorokausi. Tällöin jätteen mukana tulisi normaalistikin n 300 kg elohopeaa vuodessa (800 grammaa/päivä). Elohopealle puhdistusteho vaihtelee 10-90% välillä (lähde: MassDep), mutta voitaneen olettaa että Turussa teho olisi hyvä eli ainakin 90%. Ilmaan pääsevä määrä olisi tällöin samaa suuruusluokkaa kuin Seinäjoella, eli 30 kg vuodessa.
Avainkysymys: Löytyykö täysjärkistä skenaariota, jossa vuorokauden aikana polttolaitokselta pääsisi ilmaan 30 kg elohopeaa?
Vaikuttaisi siltä, että ei löydy.
Jätettä varastoidaan 7-10 päivän tarpeiksi, joten periaatteessa täydessä varastosiilossa on normaalioloissakin jokunen kilo elohopeaa. Vaikka koko varaston sisältö palaisi täydellisesti, tämä on paljon alle katastrofitason.
Elohopea on lähes poistettu normaaliympäristöstä, mutta vanhoissa laitteissa sitä voi vielä olla. Vanhoissa loisteputkissa voi olla elohopeaa noin 2 grammaa, elohopealämpömittareissa 1-3 grammaa. Näitä pitäisi siis joutua jätteen sekaan tuhansia, jotta päästäisiin edes elohopeakiloon. Elohopeapattereissa saa olla korkeintaan 25 mg elohopeaa per patteri, ja kilo vaatisi siis 40,000 patteria. Tällaisia määriä ei vahingossa jätteen sekaan pääse, ja laaduntarkkailu huomaisi ne heti.
Toki voidaan kuvitella tilanne jossa ongelmajätelaitokselle tarkoitettu lasti päätyykin polttolaitokselle, ja asiaa ei laaduntarkkailussa huomata tai haluta huomata. Suomen oloissa näin massiivinen rikos tuntuu epätodennäköiseltä, mutta mahdoton se ei ole (vrt Ylen uutinen). Tällaista toimintaa vastaan on vaikea suojautua.
Ainoat muut skenaariot ovat sabotaasi tai ympäristörikos. Elohopea on 13 kertaa tiheämpää kuin vesi, joten 30 kg vie tilaa vain kaksi litraa. Näin pieni määrä olisi mahdollista ujuttaa muun jätteen sekaan vaikkapa muovipulloissa, ja se saattaisi mennä läpi mikäli linjalla ei ole tarpeeksi tarkkaa elohopeamittausta.
Sabotaasi elohopealla ei kuulosta järkevältä, vaikka massiivinen vuoto saattaisikin pysäyttää laitoksen toiminnan pitkän puhdistuksen ajaksi. On paljon helpompi hahmottaa ympäristörikos (tahallinen tai tuottamuksellinen). Pienehköjä elohopeapäästöjä jätteen sekaan tapahtuu silloin tällöin (vrt Ylen uutinen). Kymmenien kilojen piilottamiseen on kuitenkin helpompiakin menetelmiä kuin polttolaitoksen käyttö — esimerkiksi mereen dumppaaminen.
Koska tämä analyysi on tehty hyvin puutteellisin tiedoin, se on korkeintaan suuntaa antava. Tällä perusteella katastrofaalinen elohopeapäästö olisi realistinen vain, jos laitoksen operaattori itse syyllistyy tietoiseen ympäristörikokseen. Muunlaisia katastrofaalisia päästöjä ei tässä ole käsitelty.