Tag: riski

Kaatuiko Talvivaara mustiin joutseniin?

Marko Erolan kirjassa Kirottu Kaivos viitataan siihen, että Talvivaaraa olisi heti alussa kohdannut ainakin kaksi “mustaa joutsenta”, eli tapahtumaa joita ei mitenkään olisi voinut ennakoida. Erolan tulkinnan mukaan nämä tapahtumat käynnistivät ongelmaketjun, jonka järkevän ratkaisun viranomaiset estivät. (Syyllisiä ovat siis Kainuun ELY-keskus, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, Vaasan hallinto-oikeus, ja Korkein hallinto-oikeus. Ks Talvivaara 46: Kirottu kaivos?)

Mikä “musta joutsen”?  Termi on lainattu Nassim Nicholas Talebilta, tosin nähdäkseni väärin.  Talebin määritelmän mukaan musta joutsen on hyvin tarkkaan rajattu käsite (NY Times):

 “What we call here a Black Swan (and capitalize it) is an event with the following three attributes. First, it is an outlier, as it lies outside the realm of regular expectations, because nothing in the past can convincingly point to its possibility. Second, it carries an extreme ‘impact’. Third, in spite of its outlier status, human nature makes us concoct explanations for its occurrence after the fact, making it explainable and predictable.”

“Musta joutsen” ei tietenkään ole mikää tarkka tieteellisesti määritelty termi. Taleb kuitenkin kirjoissaan toistuvasti viittaa siihen, että tapahtuman on oltava niin erikoinen, että minkään historiallisen tiedon perusteella sitä ei olisi voinut ennustaa.

Yksi esimerkki saattaisi olla Malaysian Airlinesin kaksi lento-onnettomuutta tänä vuonna. Maaliskuun onnettomuus (jossa lentokone katosi kokonaan ja tippui tuntemattomaan paikkaan mereen) oli tragedia, ja odottamaton sellainen, mutta jokaiselle lentoyhtiölle tapahtuu ennen pitkää onnettomuuksia. Niillä on kriisiorganisaatiot ja -menetelmät juuri sellaisia tapauksia varten, niin epätodennäköisiä kuin ne ovatkin. Ensimmäinen onnettomuus olisi voinut sattua kenelle tahansa, ennen pitkää.

Sensijaan toinen onnettomuus kolmen kuukauden sisällä (lentokoneen alasampuminen Ukrainassa) oli jotakin, mitä mikään kriisinhallintaorganisaatio ei olisi pystynyt ennustamaan.

Millaisia sitten Talvivaaran väitetyt mustat joutsenet olivat?

Ensimmäinen joutsen: väärä murskain

“Syystä tai toisesta laitetoimittaja Sandvik kuitenkin toimitti täysin erilaiselle kivelle tehdyn murskaimen, jonka syöttösuppilon kulmat olivat vääränlaiset.” ….  “Perän mukaan laitepiirustuksista ja -tilauksesta ei ole löytynyt virhettä, joten laitetoimittajan virhe on ilmeisesti inhimillinen.”

Kaikki lähti siis käyntiin tästä yhdestä ongelmasta, jota ei saatu korjattua.

Tämä ei voi olla koko tarina. Jos kyse olisi yhdestä ainoasta laitteesta, se olisi voitu korvata tai korjata, olkoonkin että kyseessä oli huikean kallis laite. Lopulta “lähes puolitoista vuotta kestäneiden vaikeuksien ja virittelyjen jälkeen Talvivaara joutui lopulta rakentamaan murskauspiirin kokonaan uudestaan.” Puolitoista vuotta on pitkä aika viritellä näin kriittistä osaa, kun prosessi on jo täydessä käynnissä.

Murskain on kriittinen osa kaivoksen toimintaa, ja on selvää että ongelma on ollut vakava.  Kirjan mukaan ongelma ja sen vakavuus huomattiin hyvin varhaisessa vaiheessa, ilmeisesti lähes heti. Silti asiaa yritettiin ensin korjata erilaisilla virittelyillä. Miksi? Ylösajoa jatkettiin ikääänkuin mitään ongelma ei olisi ollut. Miksi?

Kirjaa vastaa suoraan: ylösajoa ei voitu hidastaa, koska pienikin viivästys olisi voinut kaataa koko kaivoksen rahoitusmallin. Tästä myöhemmin lisää.

Toinen joutsen: haju

“Kukaan ei tiennyt, että seuraava musta joutsen iskisi pian ja olisi edellistäkin pahempi.” ….  “Haju oli suuri yllätys Talvivaaran johdolle. Metallien talteenottoprosessi oli kehitetty yleisen metallurgisen, prosessiteollisen sekä bioliuotuksesta olevan tutkimustiedon varassa, ja prosessi oli testattu huolellisesti OMG Kokkola Chemicalsin tehtaalla. Testeissä poikkeuksellisia hajuja ei ilmennyt. On edelleen epäselvää, miksi rikkivetyä vapautui prosessista niin paljon kuin vapautui. Ehkä kemialliset reaktiot tehostuivat isossa mittakaavassa. Ehkä syy oli reaktiolämpötiloissa, ehkä rikkivedyn annostuksessa, ehkä liuoksen ennakoitua vähäisemmässä metallipitoisuudessa. Voi olla, että prosessia ei osattu ajaa. Vaikka monilla Talvivaaran metallitehtaan työntekijöillä oli kokemusta prosessiteollisuudesta, kokemusta tämän tehtaan ajamisesta oli nolla vuotta, ja murskaus- ja liuotusongelmien takia harjoitteluaika jäi vähiin.”

Mikä tässä on mustaa joutsenta? Kyseessä oli toki odottamaton ilmiö.  Erola vähättelee ongelmaa sillä, että yhtiö ei ollut ehtinyt harjoitella tarpeeksi. Eikö ongelma ole nimenomaan silloin se, että yhtiö ei ole ehtinyt harjoitella tarpeeksi?

Jos kaivos perustetaan sillä peruslähtökohdalla että toimintaa ei tarvitse harjoitella etukäteen, ja mihinkään poikkeamiin ei ehditä puuttua, on harhaista syyttää poikkeamia. Niitä sattuu aina kun tehdään uutta, ja niihin pitää varautua pilotoimalla prosessit riittävän hyvin.  Syy on peruslähtökohdassa.

Tässä tapauksessa on kyllä totta, että hajuista lähtenyt tapahtumaketju on muuttanut kaivoksen toimintaa ratkaisevasti, ja on suurena syynä ongelmiin. Toisaalta sama prosessi on olennaisilta osiltaan edelleen käytössä. Varsinainen ongelma ei ole ratkennut edelleenkään.

Miksi selitys ei toimi?

Mustia joutsenia ei voi syyttää, jos toiminta on suunniteltu niin, että se lähes luonnostaan synnyttää tällaisia “mustia joutsenia”.  Yhtiön hurjapäinen liiketoimintamalli tarkoittaa, että sillä ei ole ollut mitään mahdollisuutta ottaa aikalisää ja koettaa löytää kunnon korjauskeinoja.

Erola vetoaa siihen, että ellei olisi edetty näin nopeasti, kaivosta ei olisi koskaan perustettu. Niin. Tuohon on kieltämättä vaikea vastata mitään, koska noin voi hyvinkin olla. Käytännössä voi silti kysyä, voiko kaivos olla kestävällä pohjalla, jos se joutuu maksattamaan riskinsä veronmaksajilla, kuten nyt on käytännössä käymässä jokaisessa skenaariossa.

Taistelevat premissit

Riippumatta siitä ovat nämä “todellisia” mustia joutsenia, tämä paljastaa hyvin premissierot minun ja Erolan välillä.  Jonkin verran kärjistäen: Erolan premissi on, että Talvivaara oli pakko saada käynnistää valtavilla riskeillä ja huikealla optimismilla, tai se ei olisi käynnistynyt  ollenkaan. Jos viranomaiset eivät suostu hyväksymään näiden riskien ulkoisvaikutuksia, viranomaiset on vaihdettava.

Oma premissini, taas hiukan kärjistäen: jos kaivos perustetaan sellaisella peruslähtökohdalla että mihinkään poikkeamiin ei ehditä puuttua, on lapsellista syyttää poikkeamia. Yrityksen on pystyttävä hallitsemaan toimintansa, otettava vastuu ongelmistaan, ja noudatettava lakia, vaikka se olisi laista eri mieltä. Jos se ei tähän kykene, sen on mentävä konkurssiin. Armotonta, mutta näin markkinatalous toimii.

Erolan premissiä hankaloittaa erityisesti se, että muut kaivokset Suomessa eivät toimi Talvivaaran tyylillä. Mitään puhtaita pulmusia nekään eivät ole — esimerkiksi Raahen kaivoksella on ollut vesiongelmia. Skaala on kuitenkin jotakin aivan toista kuin Talvivaarassa.

Voi hyvin olla että kaivostoiminta on väistämättä brutaali toimiala, ja ehkä on pakko hyväksyä, että kaivokset tuottavat enemmän ongelmia kuin muut teollisuuden alat. Radikaalimmat haluavat tämän takia koko kaivosalan pois Suomesta.

Itse en, koska juuri tätä varten on olemassa ympäristölupajärjestelmä. Yhtiö esittää toiveen siitä kuinka paljon se saa tärvellä ympäristöä; lupaviranomainen päättää, kuinka paljon tärvelemistä yhteiskunta on valmis sietämään; tärvelemistä valvotaan; ja sillä mennään.

Aina tämä ei käytännössä toimi (ympäristöväen näkökulmasta ks Ympäristölupa ja järjestelmävika; Erolan kirja taas kertoo miksi se ei teollisuuden näkökulmasta toimi). Mutta se on kuitenkin vähemmän huono ratkaisu kuin muut ratkaisut. Näin toimii sivistynyt yhteiskunta.

Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia. Edelliset kirjoitukset: Talvivaara 45: Miksi tässä ollaan?  sekä Talvivaara 46: Kirottu kaivos?   Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).

Kuvalähde: Wikipedia