Tag: Onnettomuus

Talvivaara 9: Kaiken turhuudesta

“Jos kaivos toimisi tällä tavalla Helsinki-Tampere-Turku-kolmion sisällä, se olisi ajat sitten suljettu ja vastuulliset johtajat ja viranomaiset tutkintavankeudessa. Kun se toimii Kainuun korvessa jossa “ei ole ketään”, ketään ei asia kiinnosta. Miten tämä muka voisi olla oikein?”

Tämä on uskoakseni viimeinen Talvivaara-bloggaukseni. Tähän saakka minua on motivoinut ymmärtäminen: olen yrittänyt systeemitasolla ymmärtää, mikä kaivoksessa mättää. Mutta näin viimeinkin valon, kun aloin hahmottaa liitteiden A ja B mekanismeja. Nyt tajuan, että ei ole mitään ymmärrettävää.

 Muita Talvivaara-kirjoituksia: täällä. 

Mikä poksautti kuplan?

Käytännössä kaksi viime viikon uutista käänsi lopulta pään. Kaivoksen hätäpatojen valvoja, eli Kainuun ELY-keskus, vaati että Talvivaara saa juoksuttaa valtavasti ylimääräisiä jätevesiä ohi hätäpatojen, koska patojen “rakentamisen materiaalivaatimusten täyttymisestä ja laaduntarkkailusta ei ole täyttä varmuutta”. Tärkeä havainto huhtikuussa, mutta sama viranomainen on marraskuusta asti nimenomaan vastannut juuri tämän rakentamisen materiaalivaatimusten täyttymisestä ja laaduntarkkailusta. Sama viranomainen vieläpä vastaa kaikkien Suomen kaivospatojen rakentamisen materiaalivaatimusten täyttymisestä ja laaduntarkkailusta.

Vastaava niitti oli Suomen Luonnon artikkeli, jossa huomattiin että uraanin talteenottolaitos on hieman riskialttiin näköisesti rakennettu vuotaneen kipsisakka-altaan viereen. Laitokselle ei ole lupaa mutta se on tehty silti. Mitään riskiarviointeja ei ole tehty, koska kipsisakka-altaat eivät virallisesti voi vuotaa, koska niissähän ei virallisesti saa säilöä vettä ollenkaan, ja vaikka niissä nyt onkin luvanvastaisesti säilötty vettä ja ne ovat nyt vuotaneet jo kaksi kertaa, niin kumpikaan vuoto ei ole hallinnollisesti mahdollinen. [Edit: altaat ovat itse asiassa vuotaneet jo neljä kertaa, hallinnollisesti mahdottomalla tavalla]. 

[Edit klo 14:24: noin tunti tämän kirjoittamisen jälkeen Yle tiedotti, että Talvivaara on tehnyt poikkeuspoikkeuspoikkeusimoituksen, joka ehkä lisäisi 1000 kuutiometriä arvoon JE liitteen 2 kohdassa 28. Tämä vahvistaa perusväitettäni. Missään ei ole mitään järkeä].

Neuvostoliittoa tutkimassa

Systeemin tutkimisen kannalta Talvivaara-ELY-kombinaatti on Neuvostoliitto. Jokainen numero on joko  epävarma,  muuttuva, virheellinen, tai tahallaan harhaanjohtava. Jokainen numero voidaan muuttaa toiseksi hallinnollisella päätöksellä (julistamalla poikkeustila), tai tarvittaessa kaikki numerot voidaan nollata (julistamalla poikkeustilan poikkeustila).

Ei kukaan täysjärkinen yrittänyt Neuvostoliittoakaan enää 80-luvulla “ymmärtää” sen virallisten lukujen perusteella. Mahdollisesti apokryfisen tarinan mukaan neuvostotraktoreiden tuotantoa alettiin jossain vaiheessa mitata kilogrammoina. Traktoritehtaat lisäsivät välittömästi kaikkiin traktoreihin pari tonnia lyijypainoja. Paperilla nerokasta ja kustannustehokasta, kun saatiin enemmän kiloja pienemmällä vaivalla.  Hällä väliä että yliraskaat traktorit upposivat peltoihin.

Arvopohjainen mielipide

Jokin koherentti loppupäätelmä olisi silti hyvä tehdä ennen kuin lopettaa. Faktoja ei ole, koska koko tietoa tuottava mekanismi on neuvostoliittolaisen absurdi. Jos päätelmiä ei voi tehdä faktapohjalta, on ne tehtävä arvopohjalta.  En edes yritä väittää että alla oleva olisi loogisesti timanttista ajattelua. Mutta näin kuitenkin ajattelen:

Jos kaivos toimisi tällä tavalla Helsinki-Tampere-Turku-kolmion sisällä, se olisi ajat sitten suljettu ja vastuulliset johtajat ja viranomaiset tutkintavankeudessa. Kun se toimii Kainuun korvessa jossa “ei ole ketään”, ketään ei asia kiinnosta. Miten tämä muka voisi olla oikein?

Mikäli Kainuu on samaa valtiota kuin muu Suomi, on lähdettävä siitä että samat säännöt ja lait koskevat kaikkia. Tottakai on oltava valtavasti paikallista joustoa, mutta ei näin perusasioissa.

Konkreettisesti: olenko sitä mieltä, että kaivos on suljettava? Ikävä kyllä olen. Talvivaara (Kainuun ELY-keskuksen tukemana) on ajanut itsensä kuolemankierteeseen. Edelliset kirjoitukset sekä yllä ja liitteissä kuvatut esimerkit antavat jotain kuvaa siitä, miksi olen näin tylyyn lopputulokseen päätynyt.

Kylmiä perusteluja

Enkö usko väitteitä, että lopettaminen aiheuttaisi vielä pahempia ympäristötuhoja? En. Jotkut tahot pelottelevat, että bakteerit sulattelisivat peitetyistäkin malmikasoista vuosikymmenien ajan raskasmetalleja. Jotain vuotoja varmasti tulisikin.  Mutta Talvivaaran ongelma on pikemminkin päinvastainen: ei se nytkään saa metalleja liukenemaan, ellei se syötä prosessiin satoja tuhansia tonneja rikkihappoa. Jos rikkihapon syöttö lopetetaan ja kasat peitellään kunnolla, prosessi hidastuu ja loppuu aikanaan.

Lisäksi kaivos on jo ennen toiminnan alkua tehnyt lopetussuunnitelmat, joiden perusteella alasajo voidaan turvallisesti tehdä. Konkurssitilannetta varten tälle on myös 30 miljoonan euron vakuudet.  Todelliset ympäristöriskit tulevat erilaisista laittomista viritelmistä, joita yhtiö näyttää aluelleen rakentaneen (uraanilaitos, huteria patoja, sekavia ojia). Kukaan ei tiedä, paljonko niitä on, luultavasti ei johto itsekään.

Olenko sitä mieltä, että puhdistuksen hinta otetaan veronmaksajilta? Mistäpä muualtakaan? Vakuus kattaa kyllä alasajon, mutta ei riitä saastuneen ympäristön puhdistamiseen, saati ylimääräisten pommien purkamiseen.  Toisaalta Solidium (eli me veronmaksajat) on kaivoksen suurin omistaja ja viranomaiset (meidän veronmaksajien suojelijat) ovat hyväksyneet kaiken tapahtuneen. Valtio (me veronmaksajat) on lisäksi tukenut yhtiötä avokätisesti esimerkiksi rautateitä rakentamalla.  Meidän rahoillamme on haluttu ottaa riskiä; riskin määritelmään kuuluu, että on mahdollisuus epäonnistua.

Onko oikein, jos omistajat (valtio, eläkeyhtiöt, pienosakkaat) menettävät konkurssissa rahansa? Julmasti sanottuna: on. Kapitalismin olemukseen kuuluu, että omistajilla on oltava todellinen riski menettää koko sijoituksensa jos kaikki menee väärin. Siksi heille osinkojakin maksetaan silloin, kun kaikki menee oikein. Jos voitot kotiutetaan mutta tappiot sosialisoidaan, ollaan kestämättömässä tilanteessa.

Ja olenko sitä mieltä, että mainarit kortistoon vaan? Kai voisin koittaa muotoilla pehmeämmin, mutta noin siinä juuri käy.  Turha kaunistella: sulkeminen aiheuttaisi tuhat henkilökohtaista tragediaa. On kokemusta: itseni on irtisanottu ennen mahtavasta yrityksestä, joka lahosi sisältäpäin ja romahti (Nokia). Herättää raivoa joutua kortistoon muutaman johtajan valtataistelun takia. Tilanne on monella tapaa sama Talvivaarassa. Muutama johtaja päätti että ei edes yritetä toimia sääntöjen mukaan; muutama viranomainen päätti hyväksyä tämän;  ja nyt ollaan tässä.

On toinen kysymys, ovatko ne työpaikat ylipäätään kestäviä. Kaivoksen vesipäästöt haittaavat jo muita elinkeinoja. Paikallinen matkailu ja maatalous ovat jo kärsineet, mutta vähän kauempana etelän suuntaan on teollisuutta jolle puhdas vesi on elinehto: panimoja, elintarviketeollisuutta, lääketeollisuutta.  Niiden toiminta voi kaatua jo pelkkiin huhuihin huonosta vedenlaaduista (Nokian vesikriisi vuonna 2007 horjutti Nokian panimoa, mutta ei kaatanut, koska kriisi oli nopeasti ohi). Tällä hetkellä Talvivaara melko varmasti tuottaa enemmän työpaikkoja kuin tuhoaa; mutta jos nykymeno jatkuisi vielä vuosia ja järvien saastuminen etenisi, tilanne luultavasti olisi toinen.

Miksi kaikki on turhaa?

Eikö olisi järkevämpää antaa kaivoksen jatkaa kunhan se saa riski- ja vesienhallinnan haltuun, jotta se aikanaan tuottaisi rahaa jolla ympäristövauriot voi korjata? Tähän saakka olen ajatellut juuri noin.

En kuitenkaan enää usko, että mitään riskinhallintaa on koskaan edes ollutkaan. Vesienhallintaa ei virallisestikaan edes aloitettu kuin vasta pari kuukautta sitten. Bioliuotusprosessia ei ole käytännössä testattu ollenkaan isossa mittakaavassa; ei ole mitään tietoa, voiko se ylipäätään toimia Kainuun kylmässä ja sateisessa ilmastossa. Prosessi ei yksinkertaisesti ole toiminut missään vaiheessa kunnolla, ja Talvivaaran itsensä teettämän selvityksen mukaan ei ole takeita että se toimisi jatkossakaan.

Ei sellaiselta pohjalta voi toimia. Kaivoksen täytyy antaa mennä konkurssiin ja toiminta lopettaa ainakin nykymuodossa. Periaatteessa jatkaminen uuden omistajan ja ennen muuta johdon alla voisi olla mahdollista, mutta se vaatisi että nykyjohdon rakentamat ympäristöpommit puretaan, kaivos rakennetaan alusta asti uudelleen, ja prosessi muutetaan kokonaan. Valitettavasti kestävää taloudellisesti järkevää prosessia ei tällä hetkellä tiettävästi ole. Nikkelipitoisuus on yksinkertaisesti liian pieni.

En näe enää yhtään vaihtoehtoa jossa olisi mitään positiivista, joten tämä on vähiten negatiivinen. Tyly fakta on hyväksyttävä: Talvivaara ei ole elinkelpoinen. On tärkeää olla sinnikäs, mutta jossakin vaiheessa pään hakkaaminen seinään on lopetettava.

 Muita Talvivaara-kirjoituksia: täällä.

Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet ja tulkinnat ovat puhtaasti omia. 

LIITE A: URAANIN TALTEENOTON TYPERYYDET

Yritin hahmotella sitä, miten uraaniasiassa on toimittu. En itse asiassa vastusta uraanin talteenottoa jos sitä muun malmin seassa joka tapauksessa on, mutta se pitäisi tehdä rehellisesti, lupien mukaisesti, ja turvallisesti.

1. Uraania on jo 70-luvulta saakka tiedetty olevan maaperässä.

2. Uraani unohdettiin (?) mainita, kun kaivokselle haettiin ympäristölupaa. [Edit: Tästä on hieman erilaisia versioita, lähteestä riippuen, enkä ole jaksanut selvittää lopullista “totuutta”. Julkisuudessa uraanista joka tapauksessa vaiettiin kokonaan.]

3. Uraani löytyi yllättäen (?), kun sitä alkoi kerääntyä jätteeksi

4. Ainoa “ympäristöystävällinen” tapa hoitaa uraaniongelma on kaivoksen mukaan ottaa uraani talteen eikä jättää ongelmajätteeksi. [Tämä lienee itse asiassa jopa totta]

5. Ympäristölupaa uraanin talteenotolle ei ole, mutta laajennuksen yhteydessä kaivos on sitä hakemassa. Kaivoksen  taloudelliset suunnitelmat lähtevät siitä, että se saadaan rakentaa.

6. Talteenottolaitos on itse asiassa jo rakennettu, ilman lupia. Mahdollisesti näin saa tehdä, ainakin niin kauan kuin niitä ei kutsu talteenottolaitoksiksi.

7. Nyt osoittautui, että laitos ja uraanin säilytysaltaat on rakennettu vuotaneen kipsisakka-altaan viereen.

8. Terveellä järjellä ajatellen tämä vaatisi riskianalyysin siitä, voisiko mahdollisesti vuotava tai hajoava kipsisakka-allas aiheuttaa vaaraa.

9. Riskianalyysiä ei ole tehty, osittain siksi että luvan mukaan kipsisakka-altaassa ei saa säilyttää vettä eikä vuotoriskiä siis ole (mutta katso liite B).

10. Kipsisakka-altaassa tosin säilytetään vettä, ja sitä on sieltä vuotanut, mutta koska luvan mukaan se ei saa olla siellä, se ei ole siellä, eikä sitä koskaan tule olemaan siellä koska lupa kieltää.

11. Siksi tällaista riskianalyysiä ei välttämättä voi edes vaatia, koska kipsisakka-altaassa ei kerran vettä saa olla.

Tässä vaiheessa nostin käteni pystyyn. 

LIITE B: TYPERYYS JA POIKKEUS-, HÄTÄ-, HÄTÄPOIKKEUS-, JA KRIISIHÄTÄPOIKKEUSJUOKSUTUKSET

Yritin hahmotella loogisesti, miten viime viikolla tapahtunut kipsisakka-altaan vuoto suhteutuu aiemmin tapahtuneeseen.

1. Talvivaarasta ei kesän 2012 jälkeen ole juossut luontoon litraakaan luvanmukaista vettä.

2. Prosessiveden kuuluisi mennä kipsisakka-altaiden läpi, jossa raskasmetallit saostuvat pohjaan kipsiksi.

3. Kipsi on stabiilia, ja kunhan vain pohjarakenne on tehty kaatopaikkavaatimusten mukaisesti, niistä saadaan aikanaan aivan hyviä loppusijoituspaikkoja peittämällä ne.

4. Pohjarakenteita ei kuitenkaan tehty kaatopaikkavaatimusten mukaisesti, ilmeisesti siksi että altaita ei siinä vaiheessa sanottu kaatopaikoiksi vaan kipsisakka-altaiksi. [?]

5. Koska kyseessä ei ole kaatopaikka, ei voida vaatia liikoja. Siksi altaiden pohjilla on vain ohutta muovikalvoa. Sen alla on hiekka-ja kivikerroksia.

6. Jos hiekan läpi juoksee vettä, hiekka valuu pikkuhiljaa kivikerroksen läpi ja terävät kivet ovat aikanaa muovia vasten repimässä sitä.

7. Hiekan läpi ei lain mukaan kuitenkaan voi valua vettä, koska altaissa ei saa säilyttää vettä niin paljon että sillä olisi merkitystä, eikä se niin ollen voi valua muovinkaan läpi.

8. Kesällä 2012 yhtiö ilmoitti poikkeusluvalla juoksuttavansa vedet kipsisakka-altaan ohitse suoraan jälkikäsittelyyn. Tällöin raskasmetallit valuvat maapohjaisten altaiden pohjaan. Tätä (luvanvastaista) “normaalijuoksutusta” saa tehdä yhteensä 1,3 miljoonaa kuutiota vuodessa.

9. Juoksutusmäärä pohjoiseen on N, missä N on ehkä 100-300 m3/h.

10. Myöhemmin on osoittautunut, että yhtiö alkoikin sen jälkeen varastoida kipsisakka-altaisiin vettä. Eikä mitä tahansa vettä, vaan hapanta raffinaattiliuosta suoraan tehtaalta, joka liuotti kipsiä ja siinä olevia raskasmetalleja. Koska tämä toiminta ei ole luvan mukaista, sitä ei voinut tapahtua, joten sitä ei voitu kieltääkään. Tämän veden määrää KY ei tiedä kukaan.

11. Hapan liuos ja terävät kivet yhdessä oletettavasti tekivät altaan pohjaan reikiä, ja altaat alkoivat vuotaa. Luontoon pääsi myrkkyvettä suoraan noin V1 kuutiometriä, missä V1 on ehkä 220,000 m3.

12. Vuotoa vastaan ei ollut riskianalyysiä tai hätäsuunnitelmaa, koska sellainen vuoto ei ole mahdollinen [ks kohdat 4-7]

13. Eniten vettä kerättiin  erilaisiin hätäpatoihin kaivosalueen eteläosaan.

14. Kainuun ELY-keskus valvoi patojen rakentamista ja laaduntarkkailua. KaiELY vastaa sivumennen sanoen koko Suomen kaivospadoista.

15. Vettä kertyi hätäpatoihin jokin kuutiomäärä HP. Tällä hetkellä tämä määrä saattaa olla HP=3 miljoonaa m3, tai sitten jotain muuta.

16. Vuotanutta vettä kerättiin lisäksi mm avolouhokseen (johon oli jo aiemmin kerätty muita hätävesiä). Vettä on ollut jokin määrä AV kuutiota.

17. Koska tämä vesi estää malmin louhinnan, ELY-keskus antoi poikkeusluvalla juoksuttaa ainakin sen pois, ja siirsi HP:n käsittelyn toisen viraston päätettäväksi.

18. Talvivaara ilmoitti juoksutuksen määräksi pohjoiseen JP=300-800 m3/h, ja etelän suuntaan JE=1500 m3/h, tai enemmän.

19. Hallinto-oikeus teki välipäätöksen, jolla se vesistö suojaamiseksi ja rajoitti määräksi JE=0.07*K, missä K on Kalliojoen virtaama pohjoiseen (jollakin tapaa mitattuna). Normaalivirtaamalla ja normaalimittauksella K olisi noin 1500, jolloin etelään saisi juoksuttaa  J=100 m3/h.

20. Talvivaara huomasi että pohjoisen virtaus olikin heidän mittauksissaan kohonnut maagisesti, ja pystyi nostamaan JE:n arvoon 500 m3/h

21. Joku (ehkä ELY-keskus) huomasi että Talvivaaran mittari olikin rikki, ja muutti taas JE:n arvoksi noin 100.

22. Toinen kipsisakka-allas alkoi vuotaa — taaskin mahdoton tilanne, koska altaassa ei saa olla vettä. [Ks kohdat 4-6]

23. Vuodon suuruus oli V2 kuutiota, missä V2 on mahdollisesti 400,000 m3 (tai jotain muuta). Se juoksutettiin (oletettavasti) enimmäkseen hätäpatoihin.

24. Hätäpatojen vesimäärää HP ei tällä hetkellä tiedä kukaan. Vuoto on mahdollisesti lisännyt vesimäärää 10%, tai sitten jonkin muun määrän.

25. Talvivaara ilmoitti kuitenkin, että kyseessä on hätätilanne, ja se nosti välittömästi sekä etelän että pohjoisen juoksutukset arvoon JP=JE=1500 m3/h.

26. Torstaina  ELY-keskus ilmoitti koko ajan tienneensä, että padot on tehty huonosti, eivätkä välttämättä kestä tätä uutta vesi kuormaa [ks kohta 14].

27. Itse asiassa KaiELY ei ole varma kestävätkö ne kevättulvia muutenkaan.

28. ELY-keskus vaatii nyt hallinto-oikeutta purkamaan päätöksensä, ja hyväksymään arvot JP=JE=1500 m3/h tai enemmänkin. Syynä siis se, että ELY-keskus ei luota laaduntarkkailuun, jonka se teki itse.

 Tässä vaiheessa nostin käteni pystyyn.

Talvivaara 8: Saivartelun taide

Mitä yhteistä on Talvivaaralla ja lintubongarilla? Ks analyysin johtopäätökset.

Lausunto 1: “Vuotovesiä ei näin ollen ennakoida päätyvän käsittelemättöminä kaivosalueen ulkopuolelle”. –Talvivaara 8.4.2013 (Savon Sanomat 8.4.2013 klo 12:17)

Lausunto 2: “During the deposition, Clinton was asked “Have you ever had sexual relations with Monica Lewinsky, as that term is defined in Deposition Exhibit 1?” The judge ordered that Clinton be given an opportunity to review the agreed definition. Afterwards, based on the definition created by the Independent Counsel’s Office, Clinton answered “I have never had sexual relations with Monica Lewinsky.” Clinton later stated, “I thought the definition included any activity by [me], where [I] was the actor and came in contact with those parts of the bodies” which had been explicitly listed (and “with an intent to gratify or arouse the sexual desire of any person”). In other words, Clinton denied that he had ever contacted Lewinsky’s “genitalia, anus, groin, breast, inner thigh, or buttocks”, and effectively claimed that the agreed-upon definition of “sexual relations” included giving oral sex but excluded receiving oral sex.” (Wikipedia).

Talvivaaran väite kuulostaa hyvältä ja turvalliselta, mutta vaatii hieman perkaamista, aivan kuten Bill Clintonin kuuluisa määritelmä toisentyyppisestä roiskumisesta.

Muita Talvivaara-kirjoituksia: täällä.

Koko lainaus: “  – Kipsisakka-altaassa on kaiken kaikkiaan 500 000 kuutiota vettä. Kortelammen pato etelässä pystyy ottaa tämän vesimäärän vastaan, Myllyoja sanoo.    Kaivosyhtiön mukaan Talvivaaran eteläisessä vesienkäsittely-yksikössä on noin miljoona kuutiota varotilavuutta ja myös vesien käsittelykapasiteetti on riittävä. Siksi vuotovesiä ei ennakoida päätyvän käsittelemättöminä kaivosalueen ulkopuolelle.”

Mitä on tapahtunut, tai ei tapahtunut?

Kainuun ely-keskuksen sekä yhtiön mukaan kaikki jätevesi mahtuu kaivosalueella olevien turvapatojen sisälle. Mitään vaaraa ei ole, vuoto oli ennakoitu, se ei aiheuta ongelmia kaivoksen toimintaan, ja ympäristövaikutuksia ei ole (MTV 8.4.2013 klo 14:41).

Vaikka mitään ei oikeastaan ole tapahtunutkaan, ja vuoto oli ennakoitu, yhtiö teki silti Kainuun Ely-keskukselle (seitsemännen kerran) ilmoituksen ympäristönsuojelulain hätätilapykälän 62 perusteella  (Iisalmen Sanomat, 9.4.2013 klo 07:05). Pykälää voi käyttää vain jos “toiminnasta riippumattomasta ja ennalta arvaamattomasta syystä aiheutuu odottamaton tilanne, jonka vuoksi lupamääräystä ei voida tilapäisesti noudattaa”.

Koska vuoto oli ennakoitu mutta ennakoimaton, Talvivaara alkaa laskea varotoimenpiteenä rajusti enemmän jätevesiä luontoon. Pörssitiedotteen mukaan “Yhtiö on lisännyt puhdistettujen vesien juoksutusta etelään noin 800 m3:iin tunnissa ja juoksutusta arvioidaan edelleen lisättävän noin 1500 m3:iin tunnissa myöhemmin tällä viikolla.”

Nämä vedet ovat “puhdistettuja” lähinnä sellaisessa universumissa, jossa suuseksin vastaanottaminen ei ole seksuaalistyyppistä toimintaa.

Puhdistaminen — niin kuin se meidän universumissamme ymmärretään — tarkoittaa että vedessä ei ole epäpuhtauksia. Talvivaaran universumissa se tarkoittaa vettä, jossa on yhtä paljon tai enemmän suoloja kuin Itämeressä.

Tiedettä ja numeroita

Talvivaara ei harrasta “puhdistusta”, vaan neutralointia. Happamia liuoksia neutraloidaan emäksellä, jolloin lopputulos on suola. Talvivaaran neutralisoidussa vedessä sulfaattisuoloja on tähän mennessä ollut suuruusluokassa 5000 mg/l. Makean veden elimistölle haitallinen määrä on noin 100 mg/l. Talvivaaran väitteiden vastaisesti suolapulssi ei laimene nopeasti, koska se etenee Lumijoen jokirännissä ja laskee matalaan Kivijärveen.

Juoksutuspäätöksellä Talvivaara näyttää keskisormea myös Vaasan hallinto-oikeudelle. Viime viikon maanantaina oikeus rajoitti etelän suunnan juoksutusten määrää, koska suuren virtaamaan todettiin irroittaman myrkyllisiä sakkoja pohjasta. Niitä on kertynyt Ylä-Lumijärven pohjaan edellisen (marraskuun) kipsisakkavuodon takia. Päätöksen mukaan etelän suuntaan saisi juoksuttaa vain arviolta 100 m3/h (ks Talvivaara 7: Porsaanreikien nerokkuudesta. Blogissa esitetyt numerot ovat vanhentuneita koska Talvivaaran mittaus osoittautui virheelliseksi; juoksutuksen määräksi vakiintui lopulta pienempi luku).

Kipsisakka-altaasta on nykytietojen perusteella vuotamassa vajaa puoli miljoonaa kuutiota vettä etelän säilytysaltaisiin. Niissä on tällä hetkellä varastoituna miljoonasta pariin miljoonaan kuutiota, riippuen arvioijasta. Jos altaisiin juoksutetaan nyt 25-50% lisää vettä, on selvä että johonkin se täytyy ennen pitkää juoksuttaa. Luontoonpa tietysti. Neutraloituna.

Juoksutustaso, 800-1500 m3/h, on paitsi hallinto-oikeutta pilkkaava, myös luonnolle merkittävästi haitallinen. Lumijoen luonnollista virtaamaa ei tiedä kukaan, koska sitä ei mitata. Tähän aikaan vuodesta se ei välttämättä ole kuin joitain satoja kuutioita tunnissa. Lumijoen vedestä saattaa siis nyt olla 50-80% Talvivaaran suolavesiä. Juoksutus tuhoaa alueen vesistöä, ja vapauttaa raskasmetallisakkoja vesistöjen pohjasta.

Talvivaaran universumi

Mutta selityksiin. Juuri nämä nimenomaiset vuotovedet eivät siis päädy kaivosalueen ulkopuolelle juuri nyt. Talvivaara ei valehtele. Ne päätyvät kuitenkin myöhemmin.

Ne eivät päädy kaivosalueen ulkopuolelle “käsittelemättöminä”. Siinäkään Talvivaara ei valehtele. Mutta eivät ne myöskään päädy puhdistettuina.

Tämä vuoto oli toimitusjohtajan mukaan “ennakoitu”. Tosin pykälää 62 voi käyttää vain, jos tapahtuma on ennakoimaton. On myönnettävä, että en ole aivan varma onko jompikumpi näistä toisensa poissulkevista väitteistä valhetta. Joudun kuitenkin päättelemään, että molemmat ovat yht’aikaa tosia, jos lupa kerran myönnetään.

Toimitusjohtajan mukaan ympäristövaikutuksia ei tule. Tämä onkin haastavampi selitettää, koska myös hallinto-oikeuden mukaan ympäristövaikutuksia tulee kun neutraloitua jätevesiä lasketaan etelään. Mutta pienellä miettimisellä tulkinta löytyy kyllä. Ei ympäristövaikutuksia tule, ennen kuin vedet lasketaan ympäristöön. Ja koska juuri nämä nimenomaiset vedet kierrätetään patoaltaiden kautta ja vielä neutraloidaan, ja niin ollen se sekoittuvat turbulenttisesti patoaltaissa jo oleviin jätevesiin, on mahdoton todistaa että mikään yksittäinen molekyyli juuri näistä nimenomaisista vuotovesistä aiheuttaisi niitä nimenomaisia ympäristövaikutuksia, jotka tapahtuvat.

Myönnän että argumentti on monipolvinen, mutta noin sen täytyy mennä. Ei Bill Clintonkaan omaa tempaustaan saanut selitettyä aivan lyhytsanaisesti.

Populistinen kysymys

On pakko kuitenkin kysyä vakavampikin kysymys.  Vaikka vältän propagandaa tässä blogissa, niin Suomen Luonnonsuojeluliiton kysymys on oikea: jos Talvivaara on niin huolissaan riskeistä, miksei se toimi kunniallisesti ja pumppaa näitä vesiä avolouhokseen turvaan? Siellä on tilaa. Vain avolouhosta on tyhjennetty tähän mennessä, ei näitä riskialttiita varastorakennelmia. Tekniset edellytykset ovat olemassa.  Vuoto on niin raju että kaikkea tuskin saadaan realistisesti avolouhokseen, mutta miksei se silti ole ensisijainen säilytyspaikka?

Tiedän toki vastauksen: taloudellisesti mahdotonta, koska silloin kaivosta ei saada käynnistettyä. Yrityksen tehtävä on toki maksimoida voittoa, kaikin keinoin joita ei voida selkeästi laittomiksi todistaa. Viranomaisten tehtävä sen sijaan on suojella myös muita kuin yrityksiä — vaikkapa ihmisiä ja luontoa — ja ne voisivat tämän vaatia. Talvivaarassa viranomaiset (Kainuun ELY-keskus) eivät halua näin tehdä, syystä tai toisesta.

Analyysin johtopäätökset

Olen päätymässä siihen, että vaikka Talvivaara jatkuvasti syöttää ulos erilaisia numeroita ja tietoja ja analyysejä, ne eivät itse asiassa tarkoita yhtään mitään.  Kainuun Ely-keskus ei näytä millään tasolla auditoivan tuloksia tai edes tietävän mistä on kyse.

Jos mietin mikä populaarikulttuurin meemi kuvaa parhaiten Talvivaaran ja Kainuun ELY-keskuksen yhteistyötä, niin se on ilman muuta Kummelin lintubongarisketsi: http://www.youtube.com/watch?v=TC_yqydyFQ8.  “Upee kassikotka liitelee. Homotiainen. Panosorsa. –Ei sellaista oo. –Paaanosorsa!”  Talvivaara kertoo, ELY kirjaa.

Muita Talvivaara-kirjoituksia: täällä.

Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet ja tulkinnat ovat puhtaasti omia. 

Talvivaara 5: What is going on?

 

We have a firm policy of never publishing any “agitprop” material. I will circumvent the rule by posting a propaganda piece I helped write, but providing skeptical commentary. In effect, I will argue against myself.

PDF version of the official piece: What is causing the environmental damage in Talvivaara.  More blog posts on Talvivaara (Finnish only): Talvivaara. 

WHAT IS CAUSING THE ENVIRONMENTAL DAMAGE IN TALVIVAARA?

By the Kainuu District of the Finnish Association for Nature Conservation (Suomen Luonnonsuojeluliitto). 

The environmental problems of the Talvivaara mine are difficult to summarize briefly. They are systemic, and made worse by the actions of the authorities (in this case the Kainuu ELY Center, in charge of monitoring the mine). The Talvivaara mine has caused excessive environmental damage; the ELY Center has repeatedly approved this damage; whenever challenged in court, its decisions have been found to be invalid. However, these court rulings come almost a year after the fact, and are irrelevant because Talvivaara has done so much more ELY-approved damage in the meantime. The system has become a monster.

Commentary: Obviously “monster” is agitprop. But other than that, the later analysis shows that the basic mechanism seems to be true. The system is definitely in a self-perpetuating feedback loop, which is difficult to stop.

In practice Talvivaara has never achieved a “normal” mode of operation. All of the wastewater treatment has happened in violation of the original environmental permit, issued in 2007. This has created chronic problems, which has led to a loop of repeated and uncontrollable acute problems. The ELY Center is actively collaborating in the damage by refusing to sanction the mine in any meaningful way.

Commentary: “Active collaboration” is agitprop. But certainly the actions of the ELY Center are not making the situation easier.

The mine started with the premise of a closed water circuit, in which a water-purification plant ensures that no wastewater is emitted into the environment. Such a plant  was already a requirement in the environmental permit in 2007. As of 2013, Talvivaara has no plant, and is emitting 1.3 million cubic meters of wastewater per year.  Instead of purification, the wastewater is neutralized by adding lime to the acidic water, and precipitating some of the toxic metals in a gypsum pond. This creates sulphate salts. The salt water is then diverted into ponds and rivers. The sulphates have already permanently contaminated several small lakes near the mine, and are proceeding downstream toward larger bodies of water.

Commentary: The basic mechanism is true. No water purification is being done, although the permit requires a plant to be built at some point.  Neutralization of an acid with lime produces salts, which contaminate fresh water. Rises in sulphate levels have been measured in lakes tens of kilometers away. However, there is legitimate dispute how significant that rise is, the amount of damage that has actually happened, and how permanent it is. We simply do not know yet.

The Vaasa Administrative Court of Finland made two significant rulings against the Kainuu ELY Center last week. In early 2012, the ELY Center decided that despite the environmental damage the mine was chronically causing, there was no need to shut it down. The Administrative Court has now ruled that the damage was significant, and extreme measures should have been considered.

Commentary: This may be reading too much into the decision. Technically speaking, the Court simply decided that the ELY Center decision was invalid, and has to be reconsidered. The amount of damage as such was not assessed by the Court; they ruled that the damage assessment made by the ELY Center was insufficient. 

In June 2012, Talvivaara invoked a “state of emergency” under Article 62 of the Environmental Protection Act, which allows permits to be temporarily bypassed in case of a natural catastrophe. Talvivaara then diverted its wastewater past the gypsum pond, bypassing a crucial step in the cleaning process. The ELY Center approved the diversion. The Administrative Court has now ruled that in fact there was no state of emergency.

Commentary: These facts are not in dispute. The criteria for invoking Article 62 are quite stringent, and they were not fulfilled. 

In both cases, the Administrative Court invalidated the decisions of the ELY Center. Unfortunately, this shows a fundamental breakdown in the system: coming almost a year after the fact, these rulings are essentially irrelevant. The damage that the ELY Center helped to create can no longer be undone, since so much new damage has been done in the meantime.

Commentary: Calling the rulings “irrelevant” is extreme, but little can be done to correct the damage. The situation is analyzed (in Finnish) in Talvivaara 4. The diagram below shows some features, even though it is in Finnish. Orange lines refer to technical problems; red lines refer to emergency solutions; red lines crossed over refer to emergency solutions that have been declared illegal. This is the simplest possible diagram that captures even some of the key problems. 

Picture9

There have been four further states of emergency (August 2012, November 2012, January 2013, and February 2013).  Most seriously, there was a massive leak in the gypsum pond in November, which has made the pond unusable (it also leaked in 2008 and 2010). It appears that Talvivaara illegally diverted one million cubic meters of highly polluted and acidic metal raffinate into the gypsum pond, contributing to the leak. The authorities are investigating this.

Commentary: These facts are not in dispute. The breakdown of the gypsum pond (Kipsi-allas) in the diagram above in particular is a serious issue, since it makes it very difficult to achieve normal operations.

It has also emerged that Talvivaara has no water-management plan, which was a key requirement in the 2007 environmental permit. Talvivaara has blamed rainy weather in 2012 for its problems; however, rainfall was never considered in the design and risk analysis of the mine. There also seem to be fundamental problems in the bioleaching process, according to an external report.

Commentary: Not in dispute. The problems in the water and risk management are described for example in the February 15 independent commission report  (Talvivaara-selvitys, Finnish only).  The external report was done by SRK Consulting. 

Company management has stated that the situation is almost under control. However, the same message has been repeated since the mine began operations, and Talvivaara has a track record of unreliable statements about its water management.

Commentary: Agitprop. The positive messages from the company are certainly true. Whether they are unreliable depends on whom one chooses to trust. However, the Talvivaara-selvitys did note that the problems with the water management are serious.

Even more worryingly, the mine now plans to almost triple its operations, and to begin extracting uranium from the ore. (The presence of uranium has been known since the 1960’s, but was conveniently forgotten by Talvivaara and the authorities in order to avoid public backlash when the mine was started).  Based on the past track record of the company, this sounds like a recipe for disaster.

Commentary: Agitprop, in particular “conveniently forgotten”. In general, whenever an environmental organization mentions the word “uranium”, one can expect a torrent of antinuclear propaganda. However, the propaganda value is not pursued deeply here, and it is true that uranium was never mentioned when the mine was first built.  The last question is phrased in a rhetorical way, but is a valid question. If a company seems completely unable to control its operations, is it a good idea to allow it to triple those operations? 

Conclusions of the commentary: Most of the facts mentioned here are not in dispute. Some of the readings of the court decisions may be biased. Claiming that the ELY Center is actively collaborating in causing the environmental damage is certainly propagandistic. However, the actions of the ELY Center certainly are not helping. It is debatable whether the situation in Talvivaara is quite as apocalyptic as suggested here, but it is certainly not under control. Overall, the rhetorical tone clearly marks this as a propaganda text, but I would argue that there are no serious distortions, and that the interpretation is more or less supported by the facts.  

Acknowledgments: Many people contributed to the text, including Johan Heino, Janne Kumpulainen, and Pertti Sundqvist.

 

Talvivaara 2: Seuraavat kaksi vuotta

 

“Mikäli olisin itse vastuussa Talvivaaran sääriskien arvioinneista, en olisi tällä hetkellä tyytyväinen. Jos kriisillä on 40%  todennäköisyys jatkua, se ei oikeastaan edes ole mitään kriisinhallintaa, vaan toiveajattelua. Talvivaara — ja sen ympäristö — yksinkertaisesti joutuu toivomaan, että kävisi hyvä tuuri.”

Edellisessä osassa (Talvivaara 1: sääriskit) kävin läpi ongelmia, joita uskon huomanneeni Talvivaaran kaivoksen sääriskien hallinnassa. Perusasenteestani totesin, että “en ota syyttävää otetta, vaan ammattimaisen ja ehkä jopa empaattisen: jos olisin itse ollut vastuussa Talvivaaran sääriskien ennakoinnista, kokisinko tällä hetkellä mokanneeni?”

Olen löytänyt ympäristölupahakemuksen täydennyksen (pdf: Täydennys_19_10_2012), jossa Talvivaara kertoo, miten aikoo ongelmista jatkossa selvitä. Talvivaara uskoo pääsevänsä vesiongelmastaan eroon, mutta: “Talvivaaran arvion mukaan vesivarastojen purkamiseen menee noin kaksi vuotta…. Laskelman oletuksena on, että seuraavien vuosien  sademäärä vastaa keskimääräistä tasoa.”

Nyt kysyisin, että ovatko he tosissaan?

Jos olisin ilkeä, sanoisin että sade on määritelmän mukaan keskimääräistä suurempaa tasan puolet ajasta. Tällä perusteella Talvivaaran katastrofi jatkuu 50% todennäköisyydellä. Kolikonheittoa.

Jos nyt kuitenkin olen analyyttisempi, niin menen hieman syvemmälle dataan.
Toisin sanoen, mikä on todennäköisyys, että sademäärä seuraavan kahden vuoden aikana edes suunnilleen vastaa keskimääräistä tasoa? Käytän samaa dataa kuin edellisessä osassa, eli Suomen Luonto-lehden hankkimaa Ilmatieteen laitoksen sateisuusdataa (Suomen Luonnon blogi 19.11.2012).

Datan perusteella tässä on kaksi erillistä kysymystä.

1. Sademitoitus on tehty Savioahon mittausaseman tietojen perusteella. Asema on noin 20 km Talvivaarasta ja se on n 50 metriä alempana. Antaako se jo valmiiksi liian pieniä lukuja?
2. Mikä on todennäköisyys, että sateisuus pysyisi “keskimääräisenä” kaksi vuotta?

Käytetty sadetieto

Tässä analyysissä ei käytetty Kuolaniemen datoja ollenkaan, koska se on ollut niin lyhyen aikaa toiminnassa. Muiden asemien korkeus ja etäisyys Talvivaarasta ovat alla:

                ASEMA            H(m)   Etäisyys(km)
Paltaniemi        128      35
Saviaho            153      20
Kaarakkala       207      45
Saaresmäki      216      50
Talvivaara         200       0

Kuva 1: Sadeasemat. Lähde:http://kansalaisen.karttapaikka.fi

 

Edustaako Saviahon sadeasema Talvivaaran säätä?

Edellisessä osassa totesin, että ei ole olemassa “oikeaa” mittausta Talvivaaran sadannalle, koska kaikki asemat ovat niin kaukana ja eri korkeuksilla.

Sivun 5 viimesen kappaleen perusteella Talvivaara käyttää Saviahon asemaa referenssinä, edustamaan Talvivaaran sateisuutta. Saviahon korkeus merenpinnasta on 153 metriä.  Talvivaaran YVA-ohjelman mukaan kaivoksen korkeus merenpinnasta vaihtelee välillä 180-250 m. Käytän tässä yksinkertaisuuden vuoksi arvoa 200. Korkeuseroa on siis vähintään 50 metriä, ja lisäksi Saviaho sijaitsee Maanselän itäpuolella ja saattaa jäädä sen katveeseen, kun saderintamat liikkuvat etupäässä koillisen suuntaan.

Onko näillä seikoilla merkitystä? Yleisellä tasolla tiedetään, että korkeus lisää sateisuutta. Esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen raportti vuodelta 2009 (Kersalo ja Pirinen, Suomen maakuntien ilmasto, Ilmatieteen laitoksen raportteja No 2009:8) toteaa (s 113) että  “[v]uoden keskimääräinen sademäärä vaihtelee runsaan 500 ja n. 700 mm:n välillä. Vähiten sataa  tavallisesti Oulujärven länsirannoilla ja eniten Pohjois-Savoon rajoittuvalla Maanselän vaara-alueella (Sotkamon Naulavaara).”

Samoin (s 116): “Korkeussuhteiden vaikutuksesta sademääriin voidaan ottaa esimerkiksi vuosi 2004. Tällöin  Vaalan seudulla vuoden sademäärä jäi alle 700 millin (Pelso 671 mm [korkeus 115 m]), kun Maanselällä  Sotkamossa satoi n. 200 mm enemmän (Laakajärvi 872 mm [korkeus 163 m]) ja kaikkein eniten Kuhmon  Härmänkylässä (889 mm [korkeus 210 m]). Kuhmon keskustassa [korkeus 172 m] sadesumma oli 778 millimetriä. Toisin sanoen  sademaksimeissa satoi noin 30 % enemmän kuin sademinimeissä.”

Käytännössä asemien ero selviää vain piirtämällä käyrät niin pitkältä ajalta kuin mahdollista. Kuvassa 2 on käytetty 12 kuukauden sadantaa, ja piirretty kolmen muun aseman sadannan ero Saviahon sadantaan. Kuvassa 3 on sama tieto ilmaistuna prosentteina.

Silmämääräisesti katsoen näyttää selvältä, että Paltaniemen (128 m) sadanta on systemaattisesti pienempää kuin Saviahon (153 m). Vastaavasti Kaarakkalan (207 m) ja Saaresmäen (216 m) lukemat ovat systemaattisesti suurempia. Mediaaniero Paltaniemeen on -90 mm, Kaarakkalaan +58 mm, ja Saaresmäkeen +37 mm. Prosentuaaliset erot ovat Paltaniemi -14%, Kaarakkala +9%, Saaresmäki +6%.

Tämän perusteella ei voi “todistaa”, että Talvivaaran (200 m) sadanta olisi merkittävästi suurempi kuin Saviahon. Korkeuden lisäksi myös topografia vaikuttaa. Puhtaasti korkeuseroja katsellen vuosisadannan voisi kuitenkin olettaa olevan noin 40-50 mm korkeampi kuin Saviahossa. Mikäli Saviaho vielä jää Maanselän katveeseen, ero voi olla suurempikin. Prosentteina tämä tarkoittaisi, että Talvivaaran todellinen sadanta olisi noin 10% suurempi kuin referenssinä käytetyn Saviahon.

 

Kuva 2: Muiden asemien ero Saviahon vuosisadantaan, millimetrejä.


Kuva 3: Muiden asemien ero Saviahon vuosidantaan, prosenttia

 

Näillä tiedoilla on mahdoton sanoa, onko ero todellisuudessa merkittävä. Saviahon lukuja kuitenkin käytetään, kun arvioidaan “keskimääräistä” sadantaa, mm liitteen sivulla 3:  “Kalvotetulle alalle ja avolouhoksen alueelle on kertynyt vuoden 2012 aikana 5 587 074 m3 (eli 862 m3/h) vettä, kun 30 vuoden keskimääräisellä sadannalla vesimäärä olisi 3 846 915 m3 (eli 594 m3/h) (Sademäärät mittauspisteessä Sotkamo Saviaho, Lähde: ilmatieteenlaitos). Syyskuun loppuun mennessä poikkeuksellisista sateista on kertynyt 1,7 miljoonan kuution vesiylimäärä. Mikäli sateet jatkuvat myös loppuvuoden yhtä runsaina, tarkoittaa tämä 3,2 miljoonaa kuutiota keskiarvoa suurempaa sadevesikertymää vuoden 2012 aikana.”

Vain kaivoksen operaattorit pystyvät käytännössä arvioimaan, onko tällaisella 40-50 mm tai ~10% erolla todellista merkitystä. Nähdäkseni potentiaalinen ongelma pitäisi kuitenkin tunnistaa. Olisi suotavaa, että esimerkiksi Ilmatieteen laitos tekisi kunnollisen arvion siitä, mikä todellinen sadanta voisi olla.

 

Onko keskimääräinen sateisuus laskettu oikein?

Pitkällä aikavälillä ennustetaan, että sateisuus tulee lisääntymään. Esimerkiksi Syken, Aalto-yliopiston, ja Ilmatieteen laitoksen yhteinen ilmasto-opas.fi listaa parhaita arvioita sateisuuden kasvulle. Kuvassa 4 on trendi ja ennuste Sotkamolle. Kuten ensimmäisen osan graafeistakin pystyi silmämääräisesti arvioimaan, keskimääräinen sateisuus on tarkasteluaikana kasvanut lähes 50 mm.

Jos Talvivaara on käyttänyt vuoden 1981-2010 keskiarvoa (kuvan 4 perusteella 640 mm), ja todellinen keskisadanta onkin nyt noin 680 mm, se tarkoittaa että laskussa on virhettä noin puolet tästä. Todellinen keskisadanta olisi noin 20 mm suurempi kuin Talvivaaran käyttämä. Tämä yhdistettynä korkeuseron antamaan virheeseen olisi äärimmillään 60-70 mm, joka tapauksessa yli 50 mm, eli noin 10%.

Hyvin paljon pidemmälle suunniteltaessa on syytä huomioida, että sademäärän kasvu tulee vaikeuttamaan vesitaseen hallintaa entisestään. Kaivoksen loppuvuosina 2040-luvulla keskimääräinen sademäärä tulee olemaan noin 60 mm korkeampi kuin nyt käytetty arvio, ja jos elinikä on huomattavasti pidempi, ero voi olla 80 mm tai enemmän. On siis täysin mahdollista, että kaivoksen loppuaikoina keskimääräinen sateeisuus on yli 100 mm korkeampi kuin nyt. Kun lisäksi otetaan huomioon, että myös sateiden vaihtelu saattaa suurentua, vuoden 2012 kaltaisia “poikkeavia” sateita tullaan näkemään enemmänkin.

Kuva 4: Trendi ja ennuste Sotkamon sateisuudelle. Lähde: http://ilmasto-opas.fi/fi/datat

 

Kuinka todennäköistä on “keskimääräinen” sadanta seuraavan kahden vuoden ajan?

Suoraan määritelmästä: sade on keskimääräistä suurempaa puolet ajasta. Tällä perusteella Talvivaaran katastrofi jatkuu 50% todennäköisyydellä.  Tilanne tuskin kuitenkaan on noin pessimistinen  Käytännössä Talvivaaralla on oltava jokin toleranssi, jonka yli menevä sademäärä ei tuota ongelmia — esimerkiksi 10% ylitys tuskin haittaa. Tätä ei kuitenkaan ole missään päin dokumenttia kerrottu.

Kuitenkin: aiempana olen arvioinut, että Talvivaara suurella todennäköisyydellä on mitoittanut toimintansa Saviahon perusteella ja käyttänyt 10% liian pientä arvoa keskisadannalle. Tällöin tuo 10% marginaali katoaisi, ja oltaisiin taas kolikonheittotilanteessa.

Toisella tapaa ajateltuna: on eräänlainen nyrkkisääntö, että keskiarvosta yhden standardipoikkeaman sisällä olevat arvot katsotaan vielä “normaaleiksi”. Kuvassa 5 on laskettu mediaanit, keskiarvot, ja standardipoikkeamat 12 kuukauden liukuville sadantaluvuille. (Niissä ei tarvitse välittää vuodenaikojen välisistä vaihteluista). Kaikilla asemilla standardipoikkeama on suunnilleen 90 mm.

12 kk liukuvan sadannan statistiikka

Kuva 5 osoittaa mitä tapahtuu, jos Talvivaaran sademäärä ylittääkin Saviahon sademäärän 60 mm, kuten yllä on oletettu. Saviahon mitoituksen mukaan (sininen viiva) tulvaraja on 740 mm, ja sen suuruisen sateen ylittymistodennäköisyys on määritelmän mukaan 15%.

Jos kuitenkin todellisuudessa sateen keskiarvo onkin 710 mm (punainen viiva), niin todennäköisyys että sade ylittää tulvarajan onkin huomattavasti suurempi, karkeasti 35-40%.


Kuva 5: Virheen vaikutus tulvimisen todennäköisyyteen. Sininen on Saviahon vuosisadanta. Punainen on arvioitu Talvivaaran sadanta. Tulvimisrajan oletetaan olevan mitoitettu niin, että vasta yli yhden standardipoikkeaman ylittävä sade aiheuttaa tulvan. Saviahon mitoituksella tulvimisen todennäköisyys on määritelmän mukaan 15%. Jos sen sijaan Talvivaaran sade on laskettu väärin, todellinen tulvimistodennäköisyys onkin 37%.

 

Yhteenveto

Talvivaaran sademitoitus on mitä ilmeisimmin tehty Saviahon tietojen pohjalta. Arvioin, että tämä antaa liian pieniä lukuja, koska Saviahon asema on alempana kuin Talvivaara ja lisäksi vaarojen katveessa. Lisäksi sateisuuden trendi on kasvamassa (mitä ei tietääkseni ole mitoituksessa huomioitu). Paras arvioni on, että Talvivaarassa sataa yli 50 mm vuodessa enemmän kuin mitä nyt käytetään arviona. Tämä on noin 10% virhe.

Talvivaaran vesienhallinnan onnistuminen edellyttää, että sade pysyy “keskimääräisenä” seuraavat kaksi vuotta. Tämän todennäköisyys on periaatteessa vain 50%. Vaikka tähän olisikin laskettu mukaan toleranssia, edellä mainittu virhe tarkoittaa, että tulvimistodennäköisyys voi silti olla lähes 40%.

Mikäli olisin itse vastuussa Talvivaaran sääriskien arvioinneista, en olisi tällä hetkellä tyytyväinen. Jos kriisillä on 40%  todennäköisyys jatkua, se ei oikeastaan edes ole mitään kriisinhallintaa, vaan toiveajattelua. Talvivaara — ja sen ympäristö — yksinkertaisesti joutuu toivomaan, että kävisi hyvä tuuri.

Lisäksi ilmastomuutoksen takia ennustetaan, että sateisuus lisääntyy edelleen. Hyvin karkea arvioni on, että 2040-luvulla keskimääräinen sateisuus voisi olla yli 100 mm enemmän kuin Talvivaaran nyt mitoituksessan käyttämä keskiarvo.  Mikäli olisin itse vastuussa pitkän aikavälin sääriskeistä, en näissä oloissa laittaisi allekirjoitustani alle. Vaatisin ensin, että koko prosessi mietitään perusperiaatteita myöten uudelleen.

Kiitokset: Kiitän Ilmatieteen laitosta sateisuusdatasta. Analyysiin ovat tuoneet merkittävää lisäarvoa mm Antti Halkka (Suomen Luonto-lehti), Pertti Sundqvist, Helvi Heinonen-Tanski, ja Heikki Simola.

Muita kirjoituksia: Avoin seuranta , Talvivaara. Yleisiä ympäristökirjoituksia: Ympäristö.

Nousuista ja laskuista

 

(Katso myös)

Helsingin Sanomat kirjoittaa ansiokkaasti kiitotieremontin vaikutuksista ruuhkaliikenteeseen. Jutun loppuun on laitettu tiedoksi lentojen määrä: “Helsinki-Vantaalle laskeutuu vuosittain noin 88 500 lentoa. Saman verran on myös nousuja.”. Parhaiden pilkunviilausperinteiden mukaisesti nauroimme ääneen. Viimeinen lausehan on selvästi redundantti. Meillä asioita ei kuitenkaan jätetä puolitiehen, varsinkaan silloin kun ne eivät ole tärkeitä.

Helsingissä ei valmisteta lentokoneita eikä siellä ole lentokonepurkaamoa tai pitkäaikaisvarastointia. Aikataulumuutosten tai myöhästymisten vuoksi mille tahansa satunnaisesti valitulle vuoden jaksolle voi syntyä muutaman koneen vaihtelu.

Vanha sanonta “Mikä lentäen menee se putkessa tulee” on harvinaisen tosi. Purjelentokoneilla matkalentoa harrastettaessa pilotti pyrkii lentämään tietyn reitin, joka usein päättyy lähtökentälle. Melko usein reittivalinta on kuitenkin vaativa ja matkan loppuun suorittaminen osoittautuu mahdottomaksi, pakottaen maastolaskuun. Kone on suunniteltu helposti purettavaksi ja tuodaan takaisin auton perävaunussa, “putkessa”. Tästä syystä esimerkiksi Räyskälässä nousujen ja laskujen määrässä lienee havaittava ero. Purjelentokoneita ei Helsinki-Vantaalla muun toiminnan luonteen vuoksi kuitenkaan operoida.

Entä jos koneita tuhoutuu korjauskelvottomiksi?  Kaikissa lento-onnettomuuksissa kone ei tuhoudu täysin korjauskelvottomaksi, mutta toisaalta joissakin tapauksissa kukaan ei kuole vaikka kone tuhoutuukin, esimerkkinä maassa tapahtuvat tulipalot. Tämän perusteella arvaisin, että jostakin lähteestä löytämäni 117 fataalia onnettomuutta vuonna 2011 kuvastaa hyvin ennakoimatta tapahtuneiden koneen tuhoutumisten määrää. Toisen lähteen mukaan päivässä on noin 70000 kaupallista lentoa. Tästä päättelin että 117/(70000*365)*88500~=0.4 jostain lähtenyttä lentoa jäisi nousematta seuraavalle lennolle. Kuulostaa aika isolta, ilmeisten hiharavistusten lisäksi arvion tarkkuutta rajoittavat ainakin Suomen todennäköisesti keskimääräistä pienempi onnettomuustiheys. Tähän vaikuttavat ainakin paikallisten toimijoiden taso ja varusteet sekä esimerkiksi EU:n musta lista jolla häädetään heikoimmat lenkit.

Huumori meni edellisessä kappaleessa ehkä vähän mauttomaksi, mutta jos luvun 0.4 jakaa vaikka kymmenellä jotta se kuvaisi paremmin Helsinki-Vantaan tilannetta niin voi jo esittää vakavamman kysymyksen: voitaisiinko suuronnettomuuksiin varautumiseen lentokentällä käytetyllä rahalla säästää enemmän ihmishenkiä jossain muualla?

Translate »