Harjavallan nikkelitehtaan vuoto (tiedote) on tapahtunut, eikä asialle enää mitään voi. Vahinkoja sattuu, se on väistämätöntä. Olennaisin kysymys onkin se, olisiko tämä vahinko voitu estää tai lieventää, ja ennen muuta olisiko se voitu estää kustannustehokkaasti? Julkisuudessa olleita tietoja yhdistelemällä: kyllä.
Continue reading Harjavallan nikkelivuoto: riskinhallinnan ekonomiaa
Tässä mennään jo metsään aika reippaasti. ….. Onnettomuustutkinan tehtävänä ei ole puuttua sen enempää kansalaisyhteiskunnan toimintaan kuin laittomiin savupommi-iskuihin.
Onnettomuustutkintakeskus julkaisi 2014-02-03 selostuksen (Y2012-03_Tutkintaselostus_Kommentit_porjo ***)Talvivaaran kaivoksen marraskuun 2012 ympäristöonnettomuuden tutkinnasta. Tapahtumat ovat osa samaa ketjua jota Jakke Mäkelä on tällä blogilla seurannut melko tarkoin.
OTKEsin selostukset ovat tyypillisesti laadukasta luettavaa, työ on nähdäkseni perusteellista, puolueetonta ja pyrkii aidosti tukemaan tapahtuneesta oppimista ja toiminnan kehittämistä. Otin lukiessa kuitenkin tarkoituksella kriittisen asenteen ja pyrin löytämään virheitä, epäjohdonmukaisuuksia, virhepäätelmiä, vääriä painotuksia ja sen sellaista. En ole muita raportteja lukenut samalla ajatuksella, joten raporttien välisistä laatueroista ei tämän perusteella voi paljoa päätellä.
Tehtävä ei ole ihan helppo, sen lisäksi etten omaa mitenkään erityisesti kaivosalan tai onettomuustutkinnan substanssiosaamista niin sitä helposti sortuu joko arvostelemaan tutkinnan kohdetta tai nipottamaan turhista. Jotain sanottavaa kuitenkin löytyi.
Taloudellisten seikkojen laiminlyönti
Suurimpana puutteena pidän taloudellisten seikkojen laiminlyöntiä vahinkojen ja erityisesti taustatietojen osalta. Tämän seurauksena johtopäätöksistä ja mahdollisesti suosituksista jää puuttumaan seikkoja joiden olisi siellä ehkä pitänyt olla.
Materiaalivahinkojen osalta mainitaan yhtiölle aiheutuneet kymmenien miljoonien kulut, mutta ympäristövahinkojen osalta tyydytään lähinnä luettelemaan päästöt. Vaikka ympäristövahinkojen osalta rahasummien arvioiminen ei ole helppoa eikä tarkkaa niin tyhjää parempaan olisi varmasti pystytty.
Onnettomuuden saastuttaman alueen ennallistamisen kulujen arviointi on yksi mahdollinen lähestymistapa. Toisaalta jos tilanne on sellainen jossa ennallistaminen on hyvin kallista, mutta tilanne palaa itsestään kohtuullisessa ajassa ihmisten ja luonnon kannalta normaaliksi, voitaisiin arvioida tilapäisistä käyttörajoituksista aiheutuvia kuluja.
Yksi mahdollisuus on arvioida alueella toimiville aiheutuvia kuluja. Tässäkin on omat hankaluutensa, esimerkiksi matkailulle aiheutuva imagohaitta on vaikeasti arvattavissa. Jonkinlaisia lukuja kuitenkin saisi vaikka selvittämällä alueen matkailuelinkeinon suuruuden ja vähentämällä siitä summamutikassa 5 %.
Arvioita varmasti tulkittaisiin väärin, mutta ilman mitään lukuja on onnettomuuden vakavuuden hahmottaminen on hyvin vaikeaa.
Vastaavasti kerrottaessa yhtiöstä jäävät taloudelliset seikat hyvin vähälle painoarvolle. Yhtiön liikevaihtoa tai kaivoksen arvoa ei mainita, eikä tämän louhoksen ilmeisesti aika marginaalista kannattavuutta tuoda esille. Tämä on selvä puute, jos oletetaan yritysten turvallisuuteen liittyvien panostusten riippuvan niiden kannattavuudesta.
Esimerkkinä vaillinaisesta käsittelystä sivulla 49:
Kaivosyhtiön varsinaiseen turvallisuusorganisaatioon
kuului syksyllä 2012 turvallisuuspäällikkö ja
työturvallisuuteen erikoistunut toimihenkilö.
Turvallisuuspäällikkö toimi lisäksi varahenkilönä
pelastustoimen päällikölle. … Osa arvioinneista tehtiin
kaivoksen sisäisenä työnä, ja osa teetettiin ulkopuolisilla
konsulteilla.
Arvailun varaan jää onko kaivoksella ollut riittävä tai edes asiallinen turvallisuusorganisaatio käytössään. Lisäksi konsultti sanan taakse voi kätkeytyä monenlaista toimintaa. Tieto henkilöstön määrästä (turvallisuusorganisaatiossa) työvuosina antaisi lukijalle mahdollisuuden ymmärtää ja verrata tilannetta muiden alojen käytäntöihin. Mikäli tähän olisi paneuduttu voitaisiin sen perusteella arvioida ainakin muiden kaivosten vastaavan toiminnan resurssointia.
Tähän onnettomuuteen liittyen on pidettävä selvänä että kipsisakka-altaan rakennetta on kustannusoptimoitu, on pyritty rakentamaan halvin mahdollinen allas joka on riittävän turvallinen. Koska todellisten riskien arvioiminen numeroiksi on aikuistenoikeasti vaikeaa liittyy päätöksentekoon inhimillinen komponentti. Kokemukseni perusteella päätöksenteko on tällöin varmasti riippuvainen yrityksen taloudellisesta tilanteesta. Asiaa olisi voitu avata vaikka hankkimalla asiantuntijaksi asiaan perehtynyt psykologi tai vastaava.
Kuva 1. Tutkinnasta muodostettu accimap. Talouteen ei viitata.
Myös ympäristölupa-asioissa tarvitut monet täydennykset voivat viitata riittämättömään resurssointiin yhtiön organisaatiossa. Vaikka taustalla saattaa olla virheellinen käsitys ympäristöriskien minimoimisen tärkeydestä niin tässäkin lienee taustalla tarve pitää kulut pieninä. Suhteet lupaviranomaisiin ovat kaivokselle tärkeät, niitä ei kannata pilata turhalla sähläämisellä.
Tutkimuksessa on valittu näkökulma jossa riittävä ja oikea viranomaisvalvonta takaa toiminnan turvallisuuden. Reaalimaailmassa törmätään kuitenkin tilanteeseen jossa riittävän turvallisuuden saavuttamiseksi viranomaisen on toistettava merkittävä osa turvallisuustyöstä joka yleensä mielletään toiminnanharjoittajan velvollisuudeksi. Talousnäkökulma antaisi yhden välineen arvioida yrityksen sisäistä toimintaa kohtuullisen pienin panostuksin.
Formaatti
Pdf-formaatti on helppo tuottaa, mutta se ei ole kovin helppo luettava. käytännössä tiivistelmästä huolimatta joutuu lukemaan koko selostuksen saadakseen hyvän käsityksen tapahtumista. Selostuksen vaikuttavuus voisi olla suurempi jos sen formaatti olisi joku toinen. Vähintään olisi syytä lisätä linkkejä jotka selventävät yksityiskohtia. Toiminnan viranomaisluonne voi tietysti rajoittaa esimerkiksi wikipedian käyttöä, mutta jokin muu kuin nykyinen linkkien täydellinen puuttuminen lienee optimi.
Muita huomioita
Joissakin kohdissa olisin halunnut tietää enemmän yksityiskohtia, esimerkiksi mikä oli kipsisakka-altaaseen varastoidun veden koostumus tai mikä on sopiva väli tarkkailla altaan vuotovesiä. Varsinkin kipsisakan olemus jäi hämäräksi.
Säteilyn osalta on pitkä alaviite vaikka todetaan ettei säteilyllä ollut merkittävää vaikutusta. Sen sijaan varsinaisten päästöjen haitallisuudesta tai niiden yhteisvaikutusten vaaroista ei juuri puhuta. Muutaman rivin olisi voinut uhrata, jotta lukijalle olisi syntynyt käsitys aiheutetusta vahingosta.
Vuotovesien virtaaman arvioiminen lienee vaikeahko tehtävä, siksi mittausmenetelmää olisi voinut arvioida ja antaa jonkinlaiset virherajat joiden sisällä todellinen vuoto suurella todennäköisyydellä oli. Erilaiset yksiköt eivät ole välttämättä kaikille lukijoille tuttuja joten niiden suhteen lyhyt selitys voisi olla paikallaan.
Selostuksessa kerrotaan Kainuun ympäristökeskuksen hyväksyneen altaan käyttöönoton mm. tarkastuskäyntien perusteella. Milloin ja millä resursseilla, mitä selvisi?
Yhtiöllä oli valmiussuunnitelmia, mutta ne eivät ilmeisesti kattaneet syntynyttä onnettomuutta. Viestinnän osalta selostuksessa kirjoitetaan:
Yhtiön tiedotusohjeet olivat suppeat, mutta niiden
mukaan tilanteen alkuvaiheessa tuli kirjata tapahtumat
ja havainnot tilanteesta välittömästi kellonaikojen tarkkuudella.
Lisäksi esimerkiksi automaatiojärjestelmistä neuvottiin
tallettamaan tietoja hälytyslistoista ja prosessikuvista.
Kipsisakka-altaan vuodon aikana yhtiössä ei tehty
ohjeiden mukaista kattavaa kirjaamista.
Käytännössä siis meni improvisoinniksi, miksi? Kysymys on mielenkiintoinen laajemminkin, sillä vastaus voi kertoa paitsi tämän yrityksen turvallisuuskulttuurista niin laajemmin myös inhimillisen toiminnan ja onnettomuustilanteiden varalle suunniteltujen toimintaohjeiden ristiriidasta.
Sivulla 27:
Kainuun ELY-keskusta kuormittivat lisäksi häiriöviestit, jotka
olivat omiaan vaikeuttamaan onnettomuustilanteen hoitamista.
En epäile etteivätkö tuntuneet asianosaisista häiriöviesteiltä. Onnettomuustutkinnan kannalta oikea näkökulma olisi ollut tarkastella viranomaisen viestiyhteyksien haavoittuvuutta.
Luontoaktivistien toiminta jatkui kaivosyhtiötä vastaan myös
vuodon jälkeen. Aktivistit tekivät savupommi-iskun yhtiön
pääkonttoriin 8.3.2013. Kaivosalueella pidettiin kestomielenosoituksia,
ja 24.4.2013 ympäristöjärjestöt antoivat yhteisen julkilausuman,
jossa ne vaativat kaivoksen sulkemista.
Tässä mennään jo metsään aika reippaasti. Sen lisäksi, että luontoaktivistit laidoista laitoihin niputetaan yhteen kasaan niin lainaamissani otteissa otetaan kantaa toiminnan hyväksyttävyyteen. Onnettomuustutkinan tehtävänä ei ole puuttua sen enempää kansalaisyhteiskunnan toimintaan kuin laittomiin savupommi-iskuihin.
Useita onnettomuustutkintaraportteja, muualtakin kuin suomesta, lukeneena minulle on jäänyt kuva että joskus näpäytetään sanomatta sitä suoraan (vahvennukset omiani):
Suomen ympäristökeskus kertoi uusien tutkimustulosten
osoittavan useiden haitallisten metallien pitoisuuksien
Lumijoessa nousseen eliöille myrkylliselle tasolle.
Tämän tiedotustilaisuuden tarpeellisuudesta
kaikki viranomaiset eivät olleet samaa mieltä,
koska asian nostaminen koettiin kansalaisten turhana
pelotteluna. Etenkin, kun uraanin pitoisuudet olivat
tasolla, josta ei aiheudu kansalaisille välitöntä terveyshaittaa.
ja
Ylä-Savon SOTE-kuntayhtymä oli antanut jo ennen
kipsisakka-altaan vuotoa, 28.6.2012 suosituksen, jonka
mukaan Sonkajärven kunnan alueella sijaitsevalla Nilsiän reitillä tulisi
käyttää sauna- ja pesuvetenä muuta kuin järvivettä.
Suositus perustui varovaisuusperiaatteeseen ja siinä
korostettiin, että kaivosyhtiön jätevesistä peräisin olevien
haitta-aineiden pitoisuudet ovat syvänteissä suurempia kuin
pintavedessä. Uimista tai kalojen syöntiä ei rajoitettu.
*** Kommentointi pdf-dokumenttiin on tehty Ubuntussa Okular ohjelman versiolla 0.17.5 riippuen käytetystä pdf-lukijasta kommentit saattavat näkyä väärin, oikein tai ei ollenkaan.
Harvoin kannattaa olla lyhytsanainen ja närkästynyt, mutta ehkä nyt on sen aika. Talvivaaran onnettomuustutkintaraportti on valmistunut. Siitä riittää päiväkausiksi sulateltavaa, mutta yksi asia hyppää silmille yli kaiken:
Kipsisakka-allas on vuotanut vuosina 2008, 2010, 2012, ja 2013. Siinä ei yksikäsitteisesti ole saanut säilyttää vettä vuoden 2008 jälkeen. Siinä on yksikäsitteisesti säilötty vettä vuoden 2008 jälkeen. Itse asiassa siinä yksikäsitteisesti säilötään vettä edelleen.
Kipsisakka-altaan tyhjentämiselle on ollut viimeisin takaraja viime perjantai. Viime perjantaina yhtiö ilmoitti odotetusti, että se ei aio tyhjentää kipsisakka-allasta. Siellä on nyt vettä ehkä jopa 1.3 miljoonaa kuutiometriä, odottamassa vuoden 2014 vuotoa (ks PSAVIn päätös, sivu 13). Mahdollinen vuoto joko mahtuu sille varattuun Kortelammen varoaltaaseen, tai sitten luultavammin ei.
Ja miksikö tämä on niin yksikäsitteisen närkästyttävää? Ehkä osittain siksi, että oikeastaan en ole itsekään tiedostanut, miten yksikäsitteisen typerää tämä toiminta on. Järjettömänä ja neuvostoliittolaishenkisenä olen sitä kyllä pitänyt (ks Talvivaara 9), ja olen kokenut täydellistä kyllästymistä koko aiheeseen (Talvivaara 14). Mutta tässä on silti jotain jollakin uudella tasolla.
Siis: Kaikkein vaarallisin riskikohta on ollut tiedossa jo vuosikausia; siitä huolimatta on puuhasteltu kaikenlaista muuta ja ehkä sanottu sitä riskienhallinnaksi, mutta ei puututtu siihen ongelmaan joka tuottaa kaikkein konkreettisimman riskin ja kaikkein konkreettisimmin olisi ratkaistavissa (joko rakentamalla uusia altaita tai mieluiten siirtämällä jätevedet johonkin muualle).
Näiden blogien (Zygomatica: Talvivaara) pohjimmaisena motiivina on ollut yritys ymmärtää asioita. Myönnetään: ehkä jopa etsiä salaliittoja. Myönnetään lisää: on ollut kiehtovaa leikkiä vakoojaa, joka yrittää selvittää, miten Talvivaaran ja Kainuun ELY-keskuksen muodostama paha kombinaatti tekee pahoja asioitaan. Äly älyä vastaan.
On turhauttavaa tajuta mitelleensä älyä imbesillin kanssa.
Mitään ei ole opittu. Jos allas vuotaa veden säilömisen takia vuosina 2008, 2010, 2012, ja 2013, niin ehkäpä siinä ei kannattaisi säilöä vettä enää vuonna 2014? Ja ehkäpä myös viranomaisten ensimmäisen prioriteetin pitäisi olla saada allas tyhjäksi, keinolla millä hyvänsä? Aikaa on ollut koko vuosi 2013. On teknisiä syitä miksi se on aidosti haastavaa, mutta mahdotonta se ei olisi ollut.
Nyt sitten odotellaan vuoden 2014 vuotoa. Ei varsinaisella jännityksellä, koska ei sellaista kannata jännittää mitä pitää todennäköisenä. Odotellaan muuten vain.
[Lisäys: Suomen luonnonsuojeluliiton viesti on hieman samantapainen, mutta aika paljon korrektimpi.]Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa Talvivaarasta löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/). Kirjoittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton rivijäsen.
Aikajanoista voi joskus nähdä ihmisen psyykkisen kehittymisen uteliaisuudesta hämmästymisen kautta kyynistymiseen, siitä nihilismiin ja raaistumiseen, ja taas sarkasmin kautta uudelleen nousu hyväksyvän kyyniseen analyyttisyyteen. Huomaan tällaisen prosessin, kun katselen läpi mitä olen kirjoittanut vajaan vuoden aikana Talvivaarasta.
Kaikki Talvivaara-kirjoitukset: täällä.
Yle Uutiset on tänään käsitellyt Talvivaaraa melko kovalla kädellä. Viranomaiset ovat terästäytymässä kaivoksen valvonnassa, ja väläyttävät hallintopakolla ellei tilanne muutu nopeasti. Kaivoksella on miljoonia kuutioita liikaa saastunutta vettä, eikä paikkaa sijoittaa sitä. Taloudellisesti tilanne on vaikea. Suuri laina uhkaa erääntyä kerralla, ellei maksuvalmius säily yli tietyn rajan; rajaa kolkutellaan ehkä jo muutaman kuukauden kuluttua. Lainaehtojen mukaan kaivoksen pitää tuottaa 15,000 tonnia nikkeliä vuodessa; tammi-kesäkuussa tuotettiin alle kolmasosa tästä. Nikkelin hinta on hieman yli 10,000 dollaria tonnilta; Talvivaaran todellinen kannattavuusraja olisi yhtiön itsensä mukaan noin 20,000 dollaria.
Homma etenee nyt omalla painollaan mihin etenee. Ehkä on välitilinpäätöksen paikka.
Vuosi sitten tiesin kaivoksesta lähinnä sen, että sillä oli jotain ympäristöongelmia. Samoihin aikoihin pääsin aloittamaan “tahdonvastaisen sapattivapaan” (toisella tapaa sanottuna sain irtisanomispaketin) ja jotain tehdäkseni aloin tutustua kaivokseen tiiviimmin. En väitä olevani “neutraali”, vaan kuulun Suomen luonnonsuojeluliittoon. Olen kuitenkin pyrkinyt siihen, että tuo bias haittaisi mahdollisimman vähän. Näissä kirjoituksessa saattaa olla virheitä (pahojakin), mutta tietoista vääristelyä olen ainakin pääsääntöisesti pyrkinyt välttämään.
4.11.2012. Alku. Kaivoksella oli massiivinen vuoto-onnettomuus.
4.12.2012. Uteliaisuus. Talvivaara 1: Sääriskit. Talvivaara syytti julkisuudessa onnettomuudesta kesän ja syksyn 2012 “historiallisia” sateita. Koska Ilmatieteen laitoksen datat olivat sopivasti juuri avautumassa, ryhdyin analysoimaan alueen sadetilastoja. Johtopäätös: kyllä sateet kovia olivat, mutta eivät ainutlaatuisia. Mitoitukset olisi pitänyt tehdä sen mukaan, että sellaisia sateita voi tulla. (Myöhemmin on osoittautunut että vesiongelma ei tosiaankaan johtunut syksystä 2012, vaan vettä on kertynyt jo monta vuotta).
11.12.2012. Uteliaisuus ja hämmästyneisyys. Talvivaara 2: Seuraavat kaksi vuotta. Perehdyin Talvivaaran saderiskinhallintaan. Osoittautui, että “riskinhallinta” oli harras toive, että seuraavan kahden vuoden aikana sataisi vain “keskimääräisen” verran. Koska määritelmän mukaan puolet ajasta sataa enemmän kuin keskimäärin, tämä on käytännössä sama kuin heittäisi kolikkoa.
23.1.2013. Alkava epäluuloisuus. Talvivaara 3: Kolmen vuoden vedet? Yhtiö ilmoitti aloittavansa hätäjuoksutukset ympäristönsuojelulain 62 pykälän perusteella. Se päästäisi noin kolmen vuoden vedet luontoon yhdellä kertaa. Lakipykälien ja numeroiden penkominen osoitti kaksikin ongelmaa: tilanne ei ollut sellainen että hätäpykälää voisi käyttää (minkä Vaasan hallinto-oikeus on sittemmin todennutkin); ja todellinen kertapäästö olisi niin suuri, että se vastaisi kaivoksen koko päästöjä sen kuudenkymmenen vuoden toiminnan aikana.
5.3.2013. Käsittämättömän edessä hiljentyminen. Talvivaara 4: Tilanne, karkeasti. Yritin vuokaavioiden avulla hahmotella, mitä Talvivaarassa ehkä on tapahtunut. Käytännössä kaaviot alkoivat mennä jo parodian puolelle.
16.3.2013 Ironinen vakavuus. Talvivaara 5: What is going on? Autoin tuottamaan materiaalia ulkomaalaisten ympäristöjärjestöjen käyttöön. Koska emme Zygomaticassa suvaitse suoraan puolepoliittista tai ideologista materiaalia, käytin porsaanreikää. “We have a firm policy of never publishing any “agitprop” material. I will circumvent the rule by posting a propaganda piece I helped write, but providing skeptical commentary. In effect, I will argue against myself.”
22.3.2013. Alkava kiukku. Talvivaara 6: Saako mitata? Talvivaara ilmoitti haluavansa kieltää kaiken liikkumisen ja omatoimisen mittaamisen koko 60 km² suuruisella kaivosalueellaan. Vaatimuksessa ei ollut nähdäkseni mitään järkeä.
4.4.2013. Orastava kyynisyys. Talvivaara 7: Porsaanreikien nerokkuudesta. “Lahjakkuutta on pakko ihailla, silloinkin kun se kohdistuu perversseihin ja luonnon vastaisiin asioihin”. Talvivaaran ja Kainuun ELY-keskuksen yhteistyö alkoi näyttää lähes taiteelta. ELY-keskuksen tehtävä on valvoa kaivosta; käytännössä se alkoi näyttää lähinnä Talvivaara Oyj:n tytäryhtiöltä.
9.4.2013. Syvä kyynisyys. Talvivaara 8: Saivartelun taide. Hieman mauttoman puolelle menevä analyysi, jossa vertasin Talvivaaran lakiopillisia näkemyksiä Bill Clintonin seksiskandaaliin. Aasinsiltoja löytyi.
15.4.2013. Nihilismi. Talvivaara 9: Kaiken turhuudesta. “Tämä on uskoakseni viimeinen Talvivaara-bloggaukseni. Tähän saakka minua on motivoinut ymmärtäminen: olen yrittänyt systeemitasolla ymmärtää, mikä kaivoksessa mättää. Mutta näin viimeinkin valon, kun aloin hahmottaa liitteiden A ja B mekanismeja. Nyt tajuan, että ei ole mitään ymmärrettävää.”
4.6.2013. Raaistuminen. Talvivaara 10: Ympäristölupa ja järjestelmävika. “Suomen järjestelmässä on herrasmiesoletus: annettuja ympäristölupia valvotaan tasapuolisesti, ja pääsääntöisesti noudatetaan ainakin pakon edessä. Tässä tapauksessa Kainuun ELY-keskus ei ole valvonut eikä Talvivaara ole noudattanut. Kun herrasmiesoletus ei pidäkään paikkaansa, järjestelmä halvaantuu. Umpikujasta ei tunnu olevan mitään ulospääsyä. Järjestelmävika on näinkin yksinkertainen.”
22.7.2013. Post-nihilistinen suojatyö. Talvivaara 11: Kunnostuksen hinta? Kyllästymisen jälkeenkin löytyi yksinkertainen kysymys, johon oli mahdollista etsiä numeerisia vastauksia julkisesta datasta: paljonko lähijärvien kunnostus maksaa? Päädyin haarukkaan vähintään 20-30 miljoonaa euroa. Vielä ei ole tietoa kuinka lähelle arvio osui.
14.8.2013. Toipuminen sarkasmin kautta. Talvivaara 12: Loogisen virhepäättelyn peruskurssi. “Talvivaara koputtelee taas tärähtäneen loogisen ajattelun paljon kilpailtua Suomen ennätyksen ovea. Yhteen valitukseen on saatu mahtumaan ainakin kaksi loogista virhettä (olkinukke-argumentti sekä syllogistisen logiikan väärinkäyttö).”
18.8.2013. Hyväksyvän kyyninen analyyttisyys. Talvivaara 13: Pullat ja rusinat. “Voiko statistiikka kertoa, milloin valvoja ja valvottava pelaavat samaan pussiin? Jo vain.Talvivaaran ympäristölupa on uusittu toukokuun lopussa, ja nyt yhtiö nähtävästi saa noukkia parhaat palat sekä vanhasta että uudesta luvasta.” Kyynisyys jatkuu, mutta informaatiota pyritään noukkimaan sieltä mistä sitä saa.
Kainuun Talvivaara-ELY-kombinaatti on tähän saakka muodostanut kokonaisuuden, joka lähinnä muistuttaa Neuvostoliiton 1980-luvun järjestelmää. Nyt KaiELY on ehkä viimeinkin murtamassa yhteyden joka vielä 18.8. näytti rikkomattomalta. Toivossa on ainakin hyvä elää.
Mutta onko tässä koko tarinassa kaiken kaikkiaan mitään opetusta, ja onko kukaan yhtään viisaampi kuin ennen? Hiukan epäilen. Talvivaara oli tällainen episodi. Seuraavaksi tulee jokin muu episodi.
Kaikki Talvivaara-kirjoitukset: täällä. Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia.
Tärkeää suomalaista juhannusperinnettä, sepalus auki hukkumista, on matemaattisesti tutkittu erittäin vähän. Tämä on sääli, sillä perinne tarjoaa hyvän esimerkin Bayeslaisesta analyysistä. Analyysin perusteella on myös mahdollista löytää konkreettisia ja rationaalisia menetelmiä hukkumisten vähentämiseen.
Kuinka todennäköistä on hukkua juhannuksena sepalus auki? Muuttujat eivät ole riippumattomia, vaan niiiden yhteinen piilomuuttuja on tärkein suomalainen juhannusperinne: oluen juonti.
Aihe ei ole minullekaan aivan vieras. Vaikka elämänkaareni ei tapahtumarikas tai mielenkiintoinen olekaan, olen kuitenkin itse elänyt aikana jolloin ikätoverini ovat olleet nuoria. Teorian lisäksi voin siis esittää heuristisia arvioita.
Mikäli hukkuminen ja sepalus auki oleminen olisivat riippumattomia muuttujia, saataisiin lopputulos kertomalla niiden todennäköisyydet yhteen. Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton tilastojen mukaan juhannuksena hukkuu keskimäärin kahdeksan ihmistä. Sepalustilastoja ei kerätä, mutta (mahdollisesti teekkareita lukuunottamatta) harva kulkee koko juhannusta sepalus auki. Kertolaskun perusteella sepalushukkumisia olisi häviävän vähän. Tämä on ristiriidassa perinnetiedon kanssa.
Laskennassa tuleekin käyttää Bayesläisiä menetelmiä. Kirjoitetaan
P(huksep) = P(huk|sep) * P(sep),
eli todennäköisyys on kahden todennäköisyyden tulo: todennäköisyys olla sepalus auki, ja ehdollinen todennäköisyys hukkua jos sepalus on auki.
Olut muodostaa lineaarisen suodattimen: ajanhetkellä T1 juotu olutpullo pyrkii poistumaan viimeistään ajanhetkellä T2, missä aikaväli T2-T1 on noin tunti.
Tyypillinen juomistahti lienee noin kolme oluttölkkiä tunnissa, eli lähes litra. Virtsarakon koko on noin 500 millilitraa, mutta se voi venyä hyvinkin paljon. Heuristisesti voidaan arvioida, että juojan on kerran tunnissa helpotettava oloaan. NIH:n mukaan tyypillinen virtsavuontiheys 14-45-vuotiaalle miehelle on noin 20 ml/sec. Tämän mukaan litran tyhjentämiseen kuluisi tehokasta työaikaa noin 50 sekuntia.
On kuitenkin huomioitava, että koordinaatiokyky heikentyy parin litran jälkeen. Sepaluksen aukioloaika on käytännössä helposti 2-3 minuuttia, teekkareilla huomattavasti pidempikin. Voidaan siis arvioida, että aktiivinen juhannusjuhlija joutuu olemaan sepalus auki jopa 2-3 minuuttia tunnissa, eli P(sep)=5%.
Toinen parametri, P(huk|sep), riippuu kontekstista. Kuivalla maalla hukkuminen on vaikeaa. Juhannusperinteeseen kuuluu kuitenkin läheisesti veden ääreen etsiytyminen. Jo laiturilta voi hukkua, mutta helpompaa se on veneestä. Käytännössä todennäköisyysketjua täytyy vielä laajentaa niin, että otetaan huomioon myös ehdollinen todennäköisyys olla veneessä kun sepaluksen on oltava auki P(ven|sep), ja ehdollinen todennäköisyys hukkua jos näin tapahtuu P(huk|vensep).
P(huksep) = P(huk|vensep) * P(ven|sep) * P(sep)
Veneitä on Suomessa noin 700,000, näistä 260,000 soutuveneitä. Soutuveneestä hukkuminen on klassisin perinne. Juhannuksena melkoinen osa venekannasta on käytössä, ehkä hyvinkin neljäsosa (noin 60,000). Ehkä kolmasosassa veneistä on vähintää yksi humalainen. Keskimääräinen souturetki ei liene pitkä, ehkä tunnin, mutta juhannushumallassasoutamissuoritteita olisi tällä arviolla kuitenkin 20,000 miestyötuntia.
Jos arvioidaan että vajaa neljä miljoonaa suomalaista juhlii juhannusta, ja juhlinta kestää kahdeksan tuntia, juhannuksena syntyy kaikkiaan noin 30 miljoonaa juhlintasuoritemiestyötuntia. Toisin sanoen noin 0.07% suomalaisista olisi sepalus auki soutuveneessä; P(ven|sep)=0.07%.
Suurin osa tästä 0.7 promillen joukosta ei toki huku, vaikka veneestä virtsaaminen onkin vaarallista. Varsinkin jos otetaan huomioon mahdollisuus käyttää esimerkiksi äyskäriä, ja hulluja ja humalaisia suojaava onni, P(huk|vensep) voi olla niinkin pieni kuin prosentin luokkaa.
Kun luvut kerrotaan yhteen, saadaan tulokseksi, että P(huksep) ~1E-6. Keskimääräisen suomalaisen todennäköisyys hukkua sepalus auki on siis hieman alle 1 miljoonasta, eli yksi micromort. Olen analysoinut micromortin käsitettä kirjoituksessa Möläytysten matematiikkaa, jossa arvioin poliitikolla olevan micromortin todennäköisyys tuhota uransa joka kerta, kun hän avaa suunsa.
Koska juhlivia suomalaisia on nelisen miljoonaa, todennäköistä olisi, että sepelusaukihukkumisia tapahtuisi joka vuosi vähintään yksi. Tämä on vahvasti samansuuntainen kuin arkikokemus. Ihmistieteissä tarkkuus on tunnetusti huonompi kuin kovilla tieteenaloilla, joten tulosta voidaan pitää sangen vahvana.
Juhannusjuhlija kannattaa siis mallintaa Bayeslaisena suodattimena. Tämä tarjoaa myös rationaalisia keinoja vähentää sepalus auki hukkumisia. Suuretta P(sep) pienentämällä päästään nopeimmin tuloksiin. Sitä voi pienentää ainakin kolmella tavalla: vähentämällä oluen juontia, kehittämmällä tehokkaampia sepalusratkaisuja (jolloin aukioloaika on lyhyempi), tai kasvattamalla juhlijoiden virtsarakkojen tilavuutta kirurgian tai geenimanipulaation avulla. Näistä kaksi viimeksimainittua ovat käytännössä realistisia.
Muita epätavallisia laskelmia: täällä.
