Tämä kirjoitus on julkaistu Uuden Suomen blogissani. Koska siinä on numeroarvioita joita ei ole muualla Zygomaticassa, katson järkeväksi kopioida sen myös tänne.
Talvivaaran “suljettu kierto” on sanahelinää, ja kaivoksen saastuttaminen ei tule paranemaan. Tämän tajuaminen ei vaadi spekulointia bioliuotuksen toiminnasta. Riittää katsoa yhtiön itsensä antamia lukuja.
Suljettu kierto on nimenomaan se taikasana, jonka perusteella Talvivaara on saanut kaivoksensa perustaa. Termiä vain ei ole juridisesti määritelty missään. Yhtiö käyttääkin tätä hyväkseen. Ylen haastattelussa 23.10. toimitusjohtaja totesi näin: “ Pitää muistaa, että olemme vasta ihan viime aikoina päässeet niin sanottuun suljettuun kiertoon. Meidän ei tarvitse enää ulkopuolelta ottaa vettä tähän prosessiin, jolloin olemme automaattisesti paremmassa tilanteessa.”
Kuulostaa hyvältä… kunnes tajuaa kysyä, mitä tuo “suljettu kierto” itse asiassa tarkoittaa. Maalaisjärki (ja Talvivaaran tiedotuskoneisto ainakin tähän asti) antaa ymmärtää, että kaivoksesta ei silloin tulisi kierron ulkopuolelle ainakaan valtavia määriä saasteita.
Maalaisjärki ei ole silloin tajunnut sitä, että Talvivaaran terminologiassa “suljettu kierto” puskee luontoon edelleen kymmeniä miljoonia kiloja sulfaattisaastetta vuodessa. Liitteenä oleva diagrammi tiivistää, miksi näin on. Olen teknisemmässä blogissani avannut sitä auki tarkemmin (Talvivaara 18).
Prosessi ei ole koskaan “suljettu” siitä yksinkertaisesta syystä, että siihen syötetään ulkopuolelta koko ajan rikkihappoa (vuoden 2012 vuosikertomuksen mukaan yli 300 miljoonaa kiloa) sekä lipeää ja kalkkia (yhteensä yli 120 miljoonaa kiloa). Neutralointi tuottaa kymmeniä miljoonia kiloja sulfaattia. Niitä Talvivaara ei edes yritä puhdistaa vedestä, koska taloudellisesti järkevää tapaa ei yksinkertaisesti ole.
Tämä määrä ei tule jatkossakaan pienenemään. Talvivaaranomien laskelmien mukaan (s 10) bioliuotus vaatisi noin 15 kg rikkihappoa per malmitonni. Myös Talvivaaran vuoden 2012 vuosikertomuksesta (s 32-33) on mahdollista lukea, että kokonaisuutena tähän on hetkittäin pasty (vuonna 2011 malmia 11.3 Megatonnia, rikkihappoa 248 kilotonnia, nikkeliä 16.1 kt). Näistä luvuista laskien rikkihappoa on käytetty noin 14 kg / malmitonni, tai 18 kg/kg nikkeliä. Vuosi 2012 on ollutkin huomattavasti heikompi (28 kg/malmitonni, 25 kg/kg nikkeliä) ja vuodesta 2013 ei voi vielä sanoa mitään varmaa.
Tämä 15 kg/malmitonni näyttää paperilla todella hyvältä, koska perinteisemmässä rikkihappolioutuksessa määrä voi olla kymmeniä kertoja suurempi (jopa satoja kiloja per tonni, ksMcDonald & Whitington 2008). Tässä vain jää huomaamatta yksi perusasia: perinteisillä menetelmillä louhitaan malmeja, joiden nikkelipitoisuus on kymmenen kertaa suurempi kuin Talvivaarassa (Talvivaarassa noin 0.2%, muualla useita prosentteja).
Ympäristön kannalta relevantti suure onkin rikkihappo per tuotettu nikkelitonni, ja tässä vertailussa Talvivaara ei näytäkään niin hyvältä. Perinteisillä tekniikoilla tyypillinen luku on yli 50 kg/kg Ni, mutta myös 30 kg/kg Ni tasolle on päästy. Tähän suhteutettuna Talvivaaran 18 kg/kg Ni ei yhtäkkiä olekaan vallankumouksellinen luku, saati sitten vuoden 2012 25 kg/kg Ni.
Saastumisen (ja maalaisjärjellä ajatellun suljetun kierron) kannalta juuri tämä viimeinen luku on se, mihin pitää tuijottaa. Vaikka Talvivaara saisi bioliuotusprosessinsa toimimaan täsmälleen luvatun mukaisesti, saastuttaminen on käytännössä aivan perinteistä tasoa.
Talvivaaralla ei ole ollut ehdottaa mitään tapaa poistaa sulfaatteja jätevedestä, ja se on valittanut uudesta ympäristöluvasta, joka tiputtaisi sulfaattipäästöt vain muutamaan miljoonaan kiloon vuodessa (väliaikaisesti taso saa olla vielä 24 miljoonaan kiloa). Kun prosessikaaviota katsoo, yhtiöllä ei käytännössä olekaan mitään mahdollisuutta päästä uusiin raja-arvoihin, ellei se laita koko prosessiaan aivan täydellisesti uusiksi.
Toimitusjohtajan mainitsema “suljettu kierto” on vain RO-puhdistusta koskeva tekninen detalji, joka ei voisi ulkopuolisia vähempää kiinnostaa. Sulfaattiongelmaan se ei vaikuta mitenkään. Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun yhtiö vääntelee sanoja ja konsepteja aivan uniikilla tavalla; kshttp://www.zygomatica.com/ymparisto/talvivaara/
Aineen katoamattomuuden laki tulee vastaan. Mikä virtaa sisään yhdessä muodossa, sen täytyy virrata ulos toisessa muodossa. Jokin pieni osa voidaan toki nimetä “suljetuksi kierroksi”, mutta se ei vähennä kymmenien miljoonien kilojen saasterasitetta.
(Kuva 2: Uusittu prosessikaavio)
Lisäys 25.10. Prosessikaaviota on kritisoitu puutteelliseksi. Kuvassa 2 on kaaviosta hiukan tarkempi versio. Olennaista on ymmärtää, että tässä prosessissa muodostuu sekä liukenemattomia sulfaatteja (kipsi) että liukenevia (natriumsulfaatti). Liukenevat sulfaatit ovat ongelman ydin, koska niitä ei saa poistettua vedestä.
Lisäys 26.10. Talvivaaran omilta ympäristövastuusivuilta löyty yhtiön oma arvio kemikaalienkulutuksesta vuodelle 2012: 752.7 kilotonnia kemikaaleja, nikkeliä 12.9 kilotonnia ja sinkkiä 25.9 kilotonnia, kaiken kaikkiaan 19.4 tonnia kemikaaleja per tonni metallia. Aiempina vuosina luku on ollut noin 16 tonnia/tonni. Laskentaperusteet ovat hieman erilaiset kuin minulla, koska katsoin rikkihapon olevan paras mittari saastuttamiselle, ja toisaalta nikkelin olevan tehtaan päätuote. Uskoakseni kumpikaan luku ei ole virheellinen.
Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia.