Tag: konkurssi

Talvivaara 56: Me tienataan tällä?

Helsingin Sanomien mukaan  Talvivaara aiotaan käytännössä ottaa valtion hallintaan.  Yksityinen raha ei halua kaivokseen koskea, ja valtion pakkomielle kaivoksen jatkamiseen jatkuu.  Verorahaakin tähän tarkoitukseen näyttää löytyvän, vaikkei mihinkään muuhun löydykään.  Päätös ei varsinaisesti yllätä.

Yksi lause silti hämmentää: “Valtion tavoite myös on irtautua yhtiöstä noin kahden vuoden kuluessa ja saada Talvivaaraan sijoitettuja verorahoja takaisin.”

Nuo ovat keskenään ristiriitaisia tavoitteita. Kahdessa vuodessa pystytään parhaassakin tapauksessa tekemään vasta niitä pilottitutkimuksia, jotka olisi pitänyt tehdä jo viime vuosikymmenellä.  Kahdessa vuodessa ei pystytä vielä osoittamaan, toimiiko biolioutusprosessi myös kovissa sääolosuhteissa.

Ilmeisesti ajatuksena on rakentaa noiden kahden vuoden aikana toimiva ja teknologisesti riskitön kaivos joka voidaan myydä eteenpäin avaimet käteen -periaatteella, ja saada kaivoksesta silloin sen mukainen hinta.  Ajatus ei toimi.

Bioliuotuksen tutkimus ja tuotekehitys puuttuvat edelleen

Julkisuudessa on esitetty väitteitä että “kaikki asiantuntijat ovat sitä mieltä että prosessi toimii”.  Ehkä, mutta ainuttakaan tällaista haastattelua ei tunnu julkisuudesta löytyvän. Kuka asiantuntija on omalla nimellään tällaista esittänyt julkisesti?  Ministeriöhän on jopa salannut sen konsultin nimen, joka on tehnyt arvion prosessin jatkomahdollisuuksista.  Voi toki olla täysin viattomia syitä miksi kaivosta puolustavia asiantuntijoita ei päästetä julkisuuteen; en vain keksi sellaisia.

Olin itse mukana ryhmässä, joka vuonna 2013 päätyi arvioon, että “bioluotus ei toimi” (Talvivaara 30). Olen edelleen samaa mieltä, mutta muotoilisin ajatuksen toisin. Jotta kaivos voisi olla kannattava, ei riitä että bioliuotuksen yksittäiset osat toimivat laboratorio-olosuhteissa. Koko ketjun on toimittava aukottomasti siitä hetkestä kun nikkeli alkaa liueta kasasta, siihen hetkeen kun sulfaattien on tarkoitus kiinteytyä takaisin jarosiitiksi.

Prosessissa on niin paljon takaisinkytkentää että sen täytyy toimia koko ajan kontrolloidusti ja lähes täydellisesti. Pienikin ongelma eskaloituu helposti. Esimerkiksi bakteeritoiminnan pieni hiipuminen alentaa kasan lämpötilaa, mikä heikentää haihtumista, mikä lisää kasan vesimäärää, mikä hukuttaa bakteereita, mikä aiheuttaa lisää bakteeritoiminnan hiipumista.  Virheisiin ei ole varaa.

Takaisinkytkentääkin suurempi ongelma on, että liuotus toimii taivasalla, Kainuun luonnossa.  Prosessin “toimivuus” todistettiin pienellä kasalla, joka oli tiukasti peitetty (Talvivaara 43).

On kiistatonta, että bioliuotuksella on pystytty joissakin olosuhteissa tuottamaan nikkeliä jonkin aikaa erittäinkin hyvin. Vuoden 2011 tuotantopiikki tosin on ilmeisesti osin keinotekoinen ja ylioptimistisesti tulkittu (Talvivaara 17) ja vuoden 2013 tuloksista oma arvioni oli “Vastaus on hieman savolainen. Väite ei ole valetta. Se vain ei ole totta.” (Talvivaara 42).

Oli luvuissa ilmaa kuinka paljon tahansa, eivät ne kuitenkaan pelkkää ilmaa ole. Nikkeliä pystytään tuottamaan. Mutta tuo ei siis vielä riitä. Nikkeliä pitää pystyä tuottamaan 1) voitollisesti 2) ympäristöä pilaamatta ja 3) luotettavasti, säässä kuin säässä.

Vaatimukset 1 ja 2 edellyttävät käytännössä, että kaivoksen prosessin täytyy toimia kuin junan vessa. Kun nikkelipitoisuus on vain 0.21% (kun sen normaalissa nikkelikaivoksessa pitäisi olla lähempänä kahta prosenttia), toimitaan paperinohuilla marginaaleilla. Voittoa tulee jos kaikki kustannukset saadaan  karsittua minimiin eikä mitään yllätyksiä tule.

Toimiiko se kuin junan vessa (kohta 3)?  Yhtiön puolustajat eivät ole antaneet julkisuuteen mitään sellaista tietoa, jonka perusteella voisi olettaa että toimisi.  Julkisessa levityksessä olleet pilottitulokset ovat käytännössä niin keskeneräisiä, että niitä voi kyynisesti kutsua Potemkinin pilotiksi (Talvivaara 43). 

Prosessin osat saadaan toimimaan erillisinä, kunhan kasat ovat peitettyjä ja tarpeeksi pieniä. Kun kyseessä on taivasalla toimiva biologinen prosessi, tämä ei riitä.  Todellinen prosessi on pitkä ketju tapahtumia, jossa kaikki riippuu kaikesta — ja joka on äärimmäisen sääherkkä.

Riskit ovat edelleen olemassa  kahden vuoden kuluttua

On mahdollista (jopa todennäköistä), että kahden vuoden kuluttua kaivos tuottaa nikkeliä jonkinlaisia määriä, eli siis “toimii”. Todellinen toimivuus kuitenkin testataan vasta sitten, kun seuraavan kerran on pitkään poikkeuksellinen sää. Tällaisia jaksoja tulee 30 vuoden elinkaareen mahtumaan. Yhtiö on syyttänyt ongelmistaan kesän 2012 “poikkeuksellisia” sateita; käytännössä ne olivat kovia, mutta sellaisia joita kymmenien vuosien aikana joka tapauksessa tulee (Talvivaara 1).

On selvää, että myös potentiaaliset ostajat tajuavat tämän. Tämä laskee myyntihintaa.   Toisaalta valtio on nyt luonut ennakkotapauksen siitä, että viime kädessä se tulee kattamaan epäonnistumisen riskit.  Lisäksi nopea irtautuminen tarkoittaa, että nykyisten ympäristövaurioiden siivoaminen joudutaan rahoittamaan muulla kuin kaivoksen tuottamilla voitoilla — siis verorahoilla. Mikään uusi omistaja ei tule niitä rahoittamaan — ellei sitten saa kaivosta ilmaiseksi.

Näyttää ilmeiseltä, että valtio ei ideologisista syistä halua  itse harjoittaa kaivostoimintaa.  Normaalisti sen ei ehkä kannatakaan. Tässä tilanteessa ei kuitenkaan ole mitään normaalia. Ainoa mahdollisuus “saada sijoitettuja verorahoja takaisin” on  jatkaa toimintaa niin kauan, että kassavirta tuottaa niitä. Nopea irtautuminen on käytännössä yritystukea sille taholle, joka kaivoksen ostaa.  Valtio maksaa tutkimuksen ja ylösajon, hoitaa ympäristöongelmat,  ja viime kädessä kantaa yhä edelleen riskejä.

Toisaalta ei ole selvää, kuinka vakavissaan valtio edes yrittää tutkimustoimintaa kehittää. Olen yrittänyt penkoa läpi, millaisia ihmisiä Talvivaara on nyt palkkaamassa.  Noin 120 henkilön joukkoon on nähtävästi haettu yhtä bioliuotuksen prosessi-insinööriä, jolta edellytetään mikrobiologian taitoja. Varsinaisia mikrobiologeja ei nähtävästi ole julkisella haulla haettu. Ei ole tiedossa, onko yhtiöllä töissä ainuttakaan mikrobiologia, vai onko kaikki tämä osaaminen ulkoistettu. Ulkoistaminen tuntuu erikoiselta vaihtoehdolta, kun mikrobiologinen prosessi kuitenkin on kaivoksen koko toiminnan kannalta ydinkysymys. Jos mikrobit eivät toimi, kaivos ei toimi.

Entä sitten?

Periaatteessa tällä ei ole mitään merkitystä. Pidän kuitenkin mauttomana väittää että “me tienataan tällä”,  jos kyse todellisuudessa on vain yritystuesta ja rahanmenosta.

Jo marraskuussa 2013 totesin näin:  “Pidän melko varmana, että olen ainakin itse nyt ammentanut tyhjiin sen, mitä tällainen ulkopuolinen pystyy Talvivaarasta ammentamaan. Asiat etenevät tästä eteenpäin ihan omalla logiikallaan, jolla ei ole mitään tekemistä logiikan kanssa.”
Arvioni pätee edelleen.  Valtio lähtenee mukaan. Jos liuotusta ei saada toimimaan, kahden vuoden kuluttua ollaan samassa pisteessä kuin nyt ja valtio maksaa viulut. Jos se saadaan toimimaan, kahden vuoden kuluttua uusi omistaja kiittää, antaa hiukan taskurahaa, ja valtio maksaa edelleen viulut.

Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia. Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä:http://www.zygomatica.com/talvivaara/).  

 Moneytree 462171033-cc(Kuva: bizjournals.com)

Talvivaara 53: Markkinatalouden raakuus vs fasismin raakuus

[Kirjoitus on maaliskuulta 2015. Nyt kesäkuussa 2015 näyttää kuitenkin siltä, että juuri näin tapahtuu: valtio haluaa emoyhtiön mukaan, koska mikään rehellinen kaupallinen taho ei lähde. Lisäksi valtio joutunee maksamaan käynnistämisen lähes kokonaan, eli ottamaan kaikki riskit].

Helsingin sanomien pääkirjoituksessa kehutaan estoitta Talvivaaran uusinta yritysratkaisuyritystä. Pääkirjoituksessa on yksi jokseenkin ainutlaatuinen kommentti.

“Emon edustajat ovat periaatteessa kaupan kannalla, mutta samalla tehdään selväksi, että uusien ostajien kannattaa antaa jonkinlainen omistusosuus uudesta yhtiöstä vanhoille omistajille. Asia on ymmärrettävä siten, että jos tällainen siivu on tiedossa, prosessissa kukaan ei asetu hankaloittamaan asioita.”

Juuri näin ei missään nimessä markkinataloudessa toimita. Jos yhtiö markkinataloudessa epäonnistuu, omistajat menettävät rahansa, brutaalisti ja armotta.

Mediassa on keskitytty heruttamaan sääliä piensijoittajien menetyksistä paitsi iltapäivälehdistössä myös Ylessä.  Sääli on tässä tapauksessa sairautta. Varsinkin viime vaiheessa piensijoittajat ostivat osaketta pikavoittojen halussa. Mikä laulaen tulee se viheltäen menee, markkinataloudessa.

Emoyhtiön uhkausta ei jostain syystä ole tarkemmin avattu julkisesti, mutta entinen toimitusjohtaja on avannut sitä näin:  “Perän mukaan ilman emoyhtiötä ja tiettyjä emoyhtiön omistuksia kaivosta ei voi käyttää.” 

Uhkaus tuskin voi pitää paikkaansa. Jos emoyhtiö ylipäätään jotakin omistaa, omaisuus (laitteistot tai IPR) myydään konkurssissa. Jos emoyhtiöllä on aidosti ainutlaatuisia osaajia, heidät palkataan hyvällä rahalla uuteen yhtiöön. Käytännössä kyseessä tuntuisi lähinnä olevan vanhan johdon kiristysyritys.

Mitä tapahtuu jos tällainen kiristys menee läpi? Yksinkertaista: emme  silloin elä markkinataloudessa, vaan gangsterivaltiossa. Tarpeeksi suuri oligarkki pystyy saamaan läpi vaatimuksia, joista pk-yrityksen johto naurettaisiin suoraan pihalle — ja valtakunnan päälehti vielä pitää tilannetta hyväksyttävänä.

Oikastaan tilanne voi silloin olla vielä huonompi.

Periaatteessa uusi yhtiö on riippumaton ja voi hyväksyä millaisia ehtoja tahansa.  Käytännössä valtiolla on 15% omistusoikeus Terrafame-yhtiön kautta ja käytännössä tätäkin suurempi mahdollisuus vaikuttaa kaupan ehtoihin.  Jos Terrafame haluaa antaa kädenojennuksen vanhoille omistajille poliittisista syistä, se pystyy kyllä sen tekemään, varsinkin jos ojennus on pois sen 15% osuudesta. Pääomistaja Audleylla on tuskin silloin mitään asiaa vastaan tai sen puolesta.

Ainoa ongelma? Tuo ei ole kovinkaan kaukana jonkinasteisesta fasismista — valtion ja yritysten liittoutumasta.  On ennen muuta muistettava, että emoyhtiön suurin yksittäinen omistaja on valtio.  Solidiumin 120 miljoonaa yhteisiä verorahoja haihtuu konkurssissa.  On ymmärrettävää, jos valtio haluaa suojella omia sijoituksiaan.

Niin se ei kuitenkaan voi tehdä, juuri siksi että se on valtio.  Viime kädessä valtio tekee kaikki pelisäännöt. Näiden sääntöjen on oltava kaikille samat. Suomessa säännöt ovat selvät: valtio voi osallistua teolliseen toimintaan, mutta se ei voi häiritä vapaata kilpailua. Emoyhtiön henkiin jättäminen poliittisista syistä jos mikä olisi vapaan kilpailun sääntöjen rikkomista.

Tästä kaupasta (mikäli se toteutuu) voi olla montaa mieltä. Kannattaa silti tarkkailla ennen muuta sitä, mitä tapahtuu vanhalle emoyhtiölle. Säälimätön konkurssi tarkoittaa, että valtio toimii suurin piirtein normaalien markkinatalouden sääntöjen mukaan. Vanhojen omistajien pelastaminen tarkoittaa… vaikea sanoa mitä täsmälleen, mutta mitään hyvää se ei ainakaan tarkoita.

 Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia. Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).

quote-fascism-should-more-appropriately-be-called-corporatism-because-it-is-a-merger-of-state-and-benito-mussolini-133350(Kuvalähde: izquotes.com)

 

Talvivaara 45: Miksi tässä ollaan?

 

Talvivaaran operatiivinen osa eli Talvivaara Sotkamo Oy on tänään mennyt konkurssiin. Käytännössä tämä tarkoittanee koko yrityksen konkurssia, ja luultavasti toiminnan lopettamista. Asiassa ei ole mitään positiivista: Kainuun massatyöttömys pahenee rajusti, valtion rahoja tuhlataan ehkä satoja miljoonia, ympäristöongelmat tuottavat päänsärkyä vuosikausiksi, eikä kukaan näytä varsinaisesti oppineen mitään.

Periaatteessa asiaan ei enää ole mitään lisättävää. Jatkon kannalta kuitenkin olsii olennaista ymmärtää, missä oikein mennään. Kaatuiko yhtiö luonnonsuojelijoiden vihamielisyyteen, tai lupaviranomaisten hitauteen, tai oikeuslaitoksen epäjohdonmukaisuuteen, tai johonkin muuhun ulkopuoliseen seikkaan? Vai kaatuiko se joihinkin huonoihin yksittäisiin taloudellisiin ratkaisuihin? Kaatuiko se siksi, että kaivos rakennettiin liian huterasti ja halvalla? Vai kaatuiko se siksi, että teknologia ei kertakaikkiaan toimi?

Continue reading Talvivaara 45: Miksi tässä ollaan?

Talvivaara 40: Riskienhallintaa vai parodiaa?

Joskus yksi kuva vastaa tuhatta sanaa.  Kuvassa 1 on Talvivaaran uunituore riskienhallintakaavio. Teolliset prosessit ovat kyllä useinkin monimutkaisia, mutta… ellei kyseessä olisi vakava asia, tekisi mieli olettaa, että tämä on parodia.

Screen shot 2014-03-05 at 10.50.36.png

Kuva 1. Talvivaaran riskienhallintasuunnitelma.  Lähde: Talvivaaran dokumentti, jätetty Kainuun ELY-keskukselle 3.3.2014 (pdf täällä).
Talvivaara on siis juuri lähettänyt uuden riskinhallintadokumentin Kainuun ELY-keskukselle (pdf täällä). Dokumentti keskittyy puhtaasti vesienhallinnan riskeihin, ja vaatii löysentämään ympäristölupaa suuronnettomuuden välttämiseksi.

Oikeastaan paperi ei ole edes mikään riskinhallintadokumentti, vaan kerjuukirje. Yhtiö vaatii lievennyksiä, jotta se ei joutuisi maksamaan tarvittavista parannuksista. Velkasaneeraus mainitaankin paperissa hyvinkin keskeisenä syynä sille, miksi lievennys olisi saatava. Kun ottaa huomioon että kassassa on korkeintaan 6 miljoonaa euroa, onkin jokseenkin selvää, että tällaista rahaa ei vain ole.

Yleisiä kommentteja

Dokumentissa riittäisi pureskeltavaa monesta näkökulmasta — alkaen jo siitä, että ELY-keskus ei pysty tällaista lupaa myöntämään, vaan Pohjois-Suomen aluehallintovirasto. Lupien myöntäminen ja niiden valvonta on tällä hetkellä erotettu toisistaan. Ratkaisu ei välttämättä ole toimiva, mutta laki on nykyinen kunnes se muutetaan. ELY-keskuksen kunniaksi se on jo ilmoittanutkin, että poikkeuslupaa ei voi myöntää eikä tämä riskienhallintadokumentti ole riittävä.

Lisäksi yhtiö viljelee mm Latosuon vesistä termiä “neutraali, puhdistettu vesi” jolloin saa kuvan että se olisi vain sadevettä.  Ehkä dokumenttiin on eksynyt kirjoitusvirhe, ja sanan on tarkoitus olla “neutraloitu” — sitä Latosuon vesi nimittäin on. Se on pH:ltaan neutraalia, mutta neutralointiprosessin takia siinä on sulfaattia jopa yli 3 g/l (ks yhtiön oma heinäkuun 2013 vesienhallintasuunnitelma, s 32).  Ympäristölupahan rajoittaa vain sulfaattipitoisten vesien juoksutuksia, ja määrää sulfaatin kokonaismäärälle vuosittaisen kiintiön.  Jos Latosuon vesi olisi aidosti “puhdasta” eikä vain “puhdistettua”, ongelmaa ei olisi.

Tarkempia kommentteja: sateisuus

Puutun kuitenkin pikaisesti vain siihen osaan josta olen jo aiemmin kirjoittanut, eli sateisuus. Koko dokumentti on kirjoitettu oletuksella, että sateisuus on 700 mm. Sillä arviolla kaivosalueelle kertyisi dokumentin mukaan noin 6 miljoonaa kuutiota sadevettä vuodessa.

Tässä on merkittävä ongelma: tämä luku on alueen normaali mediaanisadanta. Näitä lukuja laskin jo yli vuosi sitten (Talvivaara 1, Talvivaara 2, Talvivaara 3; Talvivaara 36).
Pic1.png

Kuva 2: Alueen sateisuustilastoa, laskettu liukuvina 12 kk keskiarvoina

Toisin sanoen suoraan määritelmän perusteella on 50% todennäköisyys, että sateisuus onkin tätä suurempi. Talvivaara heittää nyt siis kolikkoa, sananmukaisesti. Tämä ei ole mitään riskinhallintaa, vaan lähinnä epätoivoa.

Riskin varsinaista suuruutta voi hyvin karkeasti arvioida tilastoista. Sateiden standardipoikkeama on noin 100 mm. Suoraan määritelmästä seuraa, että:

  • On 15% todennäköisyys, että sataa vähintään 800 mm — eli näin tapahtuu joka seitsemäs vuosi. Ylitys on silloin 15% Talvivaaran arviosta.
  • On 2% todennäköisyys, että sataa vähintään 900 mm — eli näin tapahtuu joka viideskymmenes vuosi. Ylitys on silloin 30% Talvivaaran arvioista.

Jos tehdään todellista riskiarviota, pitäisi käyttää 50 vuoden maksimiarvoa. Käytännössä voi olla, että tässä tapauksessa on hyväksyttävä suurempi riski, koska tilanne on joka tapauksessa epätoivoinen. Missään nimessä ei kuitenkaan voi käyttää tuota seitsemän vuoden sateisuutta, varsinkin kun suunnitelma kattaa vähintään kaksi vuotta. Tämä tarkoittaisi, että on taas lähes se 50% todennäköisyys, että sademäärä ylittyy jompanakumpana vuonna.

Realistinen arvio on, että yhtiön on varauduttava siihen, että sateisuus on vähintään 20% suurempi kuin nyt arvioitu 6 miljoonaa kuutiota. Tämä tarkoittaa, että alueelta on löydyttävä koko ajan vähintään miljoona kuutiota ylimääräistä varastotilaa. Valitettavasti nykyinenkään varastointitila ei riitä.

Pahimmillaan tuo voisi vaatia, että patoaltaiden tilavuuksia nostetaan nykyehdotuksesta 20%. Tällöinkin kriisin jatkuminen on mahdollista, mutta ei enää erityisen todennäköistä. Toisaalta vesienhallintadiagrammin perusteella on jokseenkin mahdotonta arvioida, mitä pitäisi muuttaa missäkin.

Mitä 20% lisäsateisuus aiheuttaisi?

Konkreettinen, joskin hyvin epävarma tapa olisi katsoa, miten Kortelammen allasta pitäisi pahimmassa tapauksessa muuttaa. Kortelammen allas on käytännössä kaikkein kriittisin, koska sen vesi on likaista, siitä on vuotovaara jo valmiiksi pahimmin saastuneen etelän suuntaan, ja siihen valuu huomattavia määriä sulamisvesiä.

Tällä hetkellä Kortelammen altaassa on dokumentin mukaan tilaa vielä 14 cm, ennen kuin se on täynnä (nyt taso on +204,06 metriä merenpinnasta, kun ns HW-taso on 204,20 metriä).

Kuutioiden muuttaminen senttimetreiksi olisi periaatteessa suoraviivaista jos tiedetään altaan pinta-ala ja syvyys. Eteläisten altaiden pinta-ala on dokumentin mukaan yhteensä 2,7 neliökilometriä, mutta Kortelampi on niistä ylivoimaisesti suurin.

Kortelammen tapauksessa ongelmaa tuottaa se, että pohja on erittäin kalteva. Pienikin vesimäärän kasvu siis laajentaa altaan pinta-alaa, mutta ei välttämättä sen syvyyttä. Heinäkuun vesienhallintadokumentissa Kortelammen pinta-alaksi ilmoitetaankin peräti 5.8 neliökilometriä, mutta vedenpinnan lasku on pienentänyt sitä.

Jos altaan seinämät olisivat suunnilleen pystysuorat, ja sen pinta-ala olisi tuo 2 neliökilometriä, jokainen miljoona kuutiota vastaisi noin 50 cm pinnan nousua. Käytännössä pinta nousee jonkin verran vähemmän, jos allas vastaavasti laajenee. Toisaalta, geometriaa tarkastellen ero ei liene kovin suuri.

Dokumentin mukaan Kortelampeen tarvitaan vapaata tilaa noin 0,9 miljoonaa kuutiota, koska kipsisakka-altaiden uusi vuoto on niin todennäköinen että sen vesille täytyy olla varatilaa. Tämä tarkoittaisi noin 50 cm nousua, kun käytettävissä on vain tuo 14 cm. Padon korottaminen on kallista ja hidasta, joten tällä hetkellä vettä pumpataan avolouhokseen.

Tämän lisäksi merkittävä osa alueen sade- ja sulamisvesistä päätyy Kortelammen altaaseen jo se suuren pinta-alan takia sekä lisäksi sen sijainnin takia. Poistovedet kertyvät enimmäkseen kahdelle alueelle ennen poisjuoksutusta: Kortelampi noin 2.7 neliökilometriä, Latosuo 2.1 neliökilometriä. Lisäksi niitä liikutellaan paikasta toiseen kaivosalueella. Karkea arvio olisi, että noin kolmasosa vesistä kertyisi Latosuolle.
Screen shot 2014-03-05 at 12.12.49.png

Kuva 3: Talvivaara: “tuotantoalueiden, lievästi likaantuneiden alueiden sekä puhtaiden vesien keruualueiden pinta-alat.” Samat alueet on esitetty myös kuvassa 1.

Nykyisen 6 miljoonan sateisuuskuutiometrin perusteella Kortelammelle pitäisi siis saada mahtumaan lähes kaksi miljoonaa kuutiometriä. Oletetaan että mitoitus saadaan oikein, ja tämä onnistuu. Todellinen riskeihin varautuminen vaatisi kuitenkin sen, että myös se 20% virhemarginaali otetaan mukaan. Tämä tarkoittaa noin 500,000 kuutiota. Joko padon korkeutta lisätään 25 cm, tai sitten varaudutaan siirtämään vettä muualle merkittäviä määriä ja nopeasti.

25 cm ei välttämättä vaikuta suurelta määrältä, mutta vesi on tiheää: 25 cm pinnannousu nostaa reunaan kohdistuvaa painetta 250 kg neliömetriä kohden. Patoa pystyy kyllä korottamaan, mutta hinta ja myös riskit kasvavat yllättävän nopeasti.

Asian voi suhteuttaa myös näin: Suomen Luonnon blogin mukaan Kortelammella on nyt noin 2 miljoonaa kuutiota vettä, eli veden korkeus olisi keskimäärin noin metri. Siihen nähden tuo 25 cm on todella paljon. Lisäksi joudutaan huomioimaan, että sama koskee alueen kaikkia patoja, ennen muuta Latosuota.

Mitä tämä tarkoittaa?

Kaiken kaikkiaan, mitä asiasta sitten pitäisi ajatella? En oikein tiedä. Käytännössä vaikuttaa siltä, että Talvivaara on luovuttanut. Tässä tilanteessa kaikki viranomaisratkaisut ovat kaistapäisiä.

  • Jos lupia ei löysätä, ja Talvivaara kieltäytyy tekemästä mitä käsketään, uuden suuronnettomuuden todennäköisyys on suuri.
  • Toisaalta, jos Talvivaaraa pakotetaan tekemään se mitä käsketään, se menee luultavasti konkurssiin (ks Talvivaara 39).
  • Toisaalta olisi äärimmäisen huono ennakkotapaus, jos yhtiö saisi ilman sanktioita luvan turmella ympäristöä sovittua enemmän vain siksi että sen taloudellinen tilanne on huono. Sellaista ennakkotapausta käyttäisivät välittömästi hyväkseen muutkin kaivokset, ja ennen pitkää kaikki teollisuus.
  • Toisaalta, jos lupa myönnetään, silloin siitä ei voida myöskään vaatia sanktioita — lupaahan ei voi myöntää lainvastaiselle toiminnalle.

Kainuun ELY-keskus on 5.3. asettanut ensi kertaa Talvivaaralle uhkasakon (150,000 euroa). Tässä vaiheessa se on lievästi sanottuna myöhäistä. ELY-keskuksella on ollut vähintään vuosi aikaa vaatia ne laitteistot, joita nyt tarvitaan. Lisäksi, mikäli yhtiö joutuisi tuon sakon maksamaan, sekin raha on pois turvallisuutta parantavista toimenpiteistä. ELY-keskuksen päätös on hyvä signaali, mutta käytännön tasolla se ei auta enää mitään.

Voi itse asiassa olla, että “kaistapäinen” on aivan liian optimistinen termi kuvailemaan tätä tilannetta.

Arvion tekemiseen ovat osallistuneet mm Pertti Sundqvist, Janne Kumpulainen, ja Helvi Heinonen-Tanski. Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia.

Talvivaara 39: Kuinka monimutkaisia asioita voi joukkoistaa?

Voivatko ympäristöjärjestön pyynnöstä toimivat ihmiset saada aiheesta “Talvivaara” aikaan mitään muuta kuin vääristeltyä propagandaa? Väitän että voivat, mutta työtä se vaatii.

“Ryhmän näkemyksen mukaan Talvivaara ei ole elinkelpoinen, kun nämä ulkoisvaikutukset lasketaan mukaan. Tähän mennessä saatu liikevaihto on suurelta osin perustunut ympäristövastuuttomuuteen ja kustannusten ulkoistamiseen luonnolle, ja lisäksi kriittisten turvallisuustoimien laiminlyöntiin. Jos ulkoisvaikutukset otetaan asianmukaisesti huomioon velkasaneerauksessa, konkurssi on väistämätön.”

[Päivitys 14.2.: Kainuun ELY-keskus on tehnyt rafinaattijuoksutuksiin liittyvän tutkintapyynnön poliisille. Raportin riskit alkavat pikkuhiljaa aktualisoitua].

Suomen luonnonsuojeluliitto on teetättänyt vapaaehtoisilla uuden raportin Talvivaarasta. (Pdf-versio täällä. Aikaisemmat raportit: ks Talvivaara 29 ja Talvivaara 30).  Raportti ei varmasti ole “riippumaton” — sellaista käsitettä ei Talvivaaran yhteydessä ole olemassa. Toisaalta biasta ei ole peitelty: yhtä lukuunottamatta kaikki kirjoittajat (itseni mukaanlukien) ovat SLL:n aktiiveja.

Mutta onko johtopäätös vain fanaattisen ympäristöjärjestön karkeaa propagandaa?

Se selviää parhaiten tutustumalla itse raporttiin (pdf-versio täällä).  Sisältö tiivistyy kahteen ensimmäiseen sivuun, jotka on kopioitu alle.  Loppuosa on väitteiden perustelua ja dokumentointia.  Raportti on pitkä (34 sivua), koska se pyrkii perustamaan väitteensä koviin faktoihin ja dokumenttitietoon. Raportti on tehty julkisen tiedon perusteella, luonnontieteellisen koulutuksen pohjalta, ilman sisäpiirin tietoa.

Väitän lisäksi, että raportti on tehty kovilla eettisillä ja ammatillisilla periaatteilla. Kirjoittamista on tukenut huomattava joukko erilaisia vapaaehtoisia, mutta vastuulliset kirjoittajat ovat etupäässä tutkijataustaisia. Sillä taustalla älyllinen häpeärangaistus on pahin rangaistus. Se piiskaa olemaan tarkka.  Rahoitus on saatu vapaaehtoisten selkänahoista ja vapaa-ajasta.

Ellei muuta, raportti osoittaa, miten monimutkaisiakin asioita on mahdollista yrittää joukkoistaa. Raporttia on pikkuhiljaa koottu viikkojen ajan avoimena Google Drive-dokumenttina. Emme edes tiedä, ketkä kaikki loppujen lopuksi ovat sinne ajatuksia tai vinkkejä lisänneet.

Olennainen osa on ollut kritiikki: jokaisen osallistujan on toivottu kommentoivan kriittisesti, jos jokin väite tuntuu kyseenalaiselta.  Ristiintarkistusta on tapahtunut erittäin paljon. Materiaalia on saatu mm aiemmista raporteista päivättämällä.  Paljon on hyödynnetty myös muiden tahojen materiaalia ja vihjeitä (mm Stop Talvivaaran), joskin kriittisesti. Joukkoistaminen on siis ollut massiivista.

Varsinaista johtajaa tällä projektilla ei ole. Vastuullisten kirjoittajien rooli oli koota materiaali yhteen, karsia epämääräinen asia pois, ja tehdä raportista järkevä kokonaisuus. Johtopäätökset ovat yhteisiä, vaikka kukaan ei hallitsekaan näin monimutkaista kokonaisuutta täydellisesti.  (Itse katson olleeni lähinnä sihteeri ja kriitikko — yritin pitää kokonaisuutta loogisena, ja karsia kaiken irrationaalisen aineksen pois).

Raportin johtopäätösten takana seison ilman varauksia.  Kaivoksen ulkoisvaikutukset (niin nykyiset kuin ennakoitavissa olevatkin) yksinkertaisesti ovat niin suuret, että yhtiö ei ole kannattava jos se ne joutuu maksamaan. Sivistysvaltiossa jokainen yritys maksaa ulkoisvaikutuksensa itse, eikä Talvivaaran tapaan sosialisoi niitä ympäristölle ja muulle yhteiskunnalle.

Raportin toimenpide-ehdotus voi olla ristiriitaisempi. “Ryhmän näkemyksen mukaan valtion tulisikin tässä tilanteessa olla realistinen ja aloitteellinen, ja aloittaa lähialueiden puhdistukset välittömästi, jotta saastunut alue ei laajene.  Mikäli yhtiö jostakin syystä pääsisikin saneeraukseen ja palauttaisi kannattavuutensa, kunnostustöiden kustannukset voisi tällöin myöhemmin periä yhtiöltä saastuttaja maksaa -periaatteen mukaisesti.”

Tällaista toimintavaihtoa ei nykylainsäädännössä valitettavasti välttämättä ole. Koska vaurioiden korjaaminen lain mukaan kuuluu yhtiölle, valtio ei periaatteessa voi astua peliin niin kauan kuin yhtiö on edes nimellisesti hengissä. Konkurssitilanteessakaan ei ole välttämättä selvää, kuka tekee mitä. Toisaalta tämäntyyppinen väliintulo ehkä tulkittaisiin valtiontueksi, jos yhtiö sen avulla säilyisikin hengissä. Jos toisaalta yhtiö kaatuisi, tarpeeksi sosiopaattinen juristi voisi väittää että valtion sotkeutuminen tuhosi sijoittajien luottamuksen ja aiheutti kaatumisen.

Tuosta seuraisi siis massiivinen sotku. Toisaalta massiivinen sotku seuraa siitäkin jos mitään ei tehdä. Yhtiö ei velvollisuuksiaan tule hoitamaan, ja mitä kauemmin puhdistusta viivytetään, sitä hankalampaa se on.

Käytännössä tuo ehdotus kertoo, millä tavalla täysjärkisen yhteiskunnan kannattaisi tässä tilanteessa edetä. Jos se ei ole mahdollista, se ehkä kertoo jotakin yhteiskunnastamme.

Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa Talvivaarasta löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsen.

RAPORTIN YHTEENVETO

RAPORTTI: TALVIVAARAN SANEERAUKSEEN LIITTYVÄT PIILORISKIT      

11.2.2014

Tämä raportti on tehty Suomen luonnonsuojeluliiton pyynnöstä, ja suunnattu kaikille Talvivaaran saneeraukseen liittyville osapuolille. Pääosin sama ryhmä teki loppuvuonna 2013 arviot Talvivaaran kaivoksen prosessin luonnontieteellisestä toimivuudesta sekä kaivoksen alasajon mahdollisuuksista. Vastuulliset kirjoittajat:

  • Pertti Sundqvist, majuri evp, sidonnaisuus: SLL:n liittohallituksen jäsen. Tämän dokumentin yhteyshenkilö  (sähköposti pertti@dinikon.net puh 050 432 8281)
  • Heli Jutila, FT (ekologia), MBA, ympäristöasiantuntija, 20 v. kokemus ympäristöhallinnosta. Sidonnaisuus: SLL:n liittohallitus
  • Helvi Heinonen-Tanski, MMT (mikrobiologia), dosentti, noin 40 vuoden kokemus tutkimusta ja opetusta Helsingin ja Kuopion yliopistoissa. Sidonnaisuus: SLL:n liittohallituksen varajäsen
  • Heikki Simola, FT, ympäristötieteen dosentti. Sidonnaisuus: Suomen luonnonsuojeluliitto
  • Jakke Mäkelä, FT (fysiikka). Sidonnaisuus: Suomen luonnonsuojeluliitto
  • Juha V Mentu, MMM,  ympäristömikrobiologi. Yli 30 vuoden kokemus ympäristö- ja paperiteollisuustutkimuksesta. SLL:n ulkopuolinen, riippumaton asiantuntija.

Kaivoksen toimintaan liittyy konkreettisia ja käytännöllisiä ongelmia ja riskejä, joita ei julkisuudessa olleiden tietojen perusteella ole välttämättä riittävästi huomioitu. Nämä riskit tuottavat kuitenkin piilokustannuksia,  jotka syntyvät ympäristöhaittojen torjunnan vaatimuksista ja ympäristövahinkojen korjaamisesta. Ne ovat siis myös taloudellisia riskejä.

Ryhmän näkemyksen mukaan Talvivaara ei ole elinkelpoinen, kun nämä ulkoisvaikutukset lasketaan mukaan. Tähän mennessä saatu liikevaihto on suurelta osin perustunut ympäristövastuuttomuuteen ja kustannusten ulkoistamiseen luonnolle, ja lisäksi kriittisten turvallisuustoimien laiminlyöntiin. Jos ulkoisvaikutukset otetaan asianmukaisesti huomioon velkasaneerauksessa, konkurssi on väistämätön.

Yhtiöllä ei parhaassakaan tapauksessa ole edellytyksiä selvitä aiheuttamiensa ympäristövaurioiden nopeasta korjaamisesta, tai edes vesienhallinnan ja vesienpuhdistuksen edellyttämistä investoinneista, vaikka se muodollisesti velkasaneeraukseen pääsisikin. Ryhmän näkemyksen mukaan valtion tulisikin tässä tilanteessa olla realistinen ja aloitteellinen, ja aloittaa lähialueiden puhdistukset välittömästi, jotta saastunut alue ei laajene.  Mikäli yhtiö jostakin syystä pääsisikin saneeraukseen ja palauttaisi kannattavuutensa, kunnostustöiden kustannukset voisi tällöin myöhemmin periä yhtiöltä saastuttaja maksaa -periaatteen mukaisesti.

Ydinkysymys on bioliuotuksen toimivuus. Mikäli perustana oleva biologinen prosessi ei toimi Suomen oloissa riittävän hyvin, kaivos on lähtökohtaisesti elinkelvoton. Ei riitä, että prosessi toimii laboratoriomittakaavassa. Sen tulisi toimia vähintään nykyisen laajuisena massatuotantona, jotta kaivos olisi taloudellisesti kannattava. Jos toiminnan jatkaminen aiheuttaa nykyisenkaltaisia ympäristötuhoja, niiden korjaaminen tulee niin kalliiksi, että yhtiö ei voi olla kannattava. Jo aiheutettujen tuhojen korjaaminen ja korvaaminen aiheuttaa niin suuria kuluja, että yhtiö tarvitsee varsin suuren lainamäärän päästäkseen edes aloittamaan puhtaalta pöydältä. Toiminnan krooninen epäluotettavuus johtaa lupa- ja valvontaviranomaisten toimien tiukentumiseen koko ajan, mikä aiheuttaa taloudellisia riskejä.

Arvio tiivistyy yhdeksään väittämään. Niiden taustana on osin aiempia raportteja.  Lisäksi on selvitetty useita lisäkysymyksiä. Tietojen hankkimiseen ja tarkistamiseen on osallistunut merkittävä määrä muita vapaaehtoisia. Kirjoittajat kiittävät näitä henkilöitä taustatuesta.

Väittämät

Väittämä 1. Kunnostus- ja ympäristövauriokulut ovat todellisia kuluja. Ne tulee ottaa velkasaneerauksessa huomioon todellisena kulueränä, jonka suuruus on epävarma. Talvivaaran toiminta on jo aiheuttanut huomattavia ympäristöhaittoja ja kunnostustarpeita mm. alapuolisella vesistöalueella ja tulee niitä vielä jatkossakin aiheuttamaan. Ympäristövelka on todellinen ja osin nopeasti lankeava, vaikka sille ei ole velkojaluettelossa nimettyä velkojaa. Osa lähialueiden maanomistajista on jo jättänyt korvausvaatimuksia tai vaatinut Talvivaaraa lunastamaan maansa. Nämä korvausvaatimukset ovat huomattavia, ja niistä käytäneen oikeutta pitkään.

Väittämä 2. Bioliuotus ei todennäköisesti toimi, ainakaan tässä kokoluokassa paljaan taivaan alla. Mikäli näin todella on, jatkamiselle ei ole taloudellisia perusteita. Tälle väittämälle on alempana esitetty erittäin seikkaperäisiä luonnontieteellisiä arvioita.

Väittämä 3. Akuutit ympäristöriskit tuottavat myös taloudellista riskiä. Tällä hetkellä riskit ovat kestämättömällä tasolla.  Kipsisakka-altaan marraskuussa 2012 tapahtuneen vuodon kaltainen onnettomuus vaurioittaisi laajalti ympäristöä.  Koska näinkin suuren onnettomuuden riski on todellinen, se tulee ottaa huomioon taloudellisessa riskinarvioinnissa.

 Väittämä 4. Louhimisen jatkaminen ei pienennä vesienhallintariskejä, vaan pahentaa niitä.  Tuore malmi saattaa alkuvaiheessa sitoa vettä 10% kuten yhtiö väittää, mutta tämä ainoastaan siirtää vesiongelmaa myöhemmäksi. Lisäksi murskattu malmi on kastuessaan joka tapauksessa happoa tuottavaa. llman rikkihapon käyttöäkin kasoilta tulee siis liian hapanta lientä, rikkiyhdisteitä ja metalleja veteen.

Väittämä 5. Kaivoksen alasajo on teknisesti haasteellista mutta realistista, ja siihen on varauduttava.  Se kuitenkin edellyttää, että riskit otetaan vakavasti. Alasajo on myös kallista, ja on otettava mahdollisen konkurssipesän realisoinnissa huomioon.

Väittämä 6. Kaivoksen vesienhallinta on pysyvästi kaoottisessa tilassa. Sen kuntoon saattamiseen ei näy mitään realistisia keinoja useaan vuoteen. Tämä seikka on otettava saneerauksessa huomioon.

Väittämä 7. Konkurssi on selkeä mahdollisuus, ja sen varalle on tehtävä realistinen riskiarvio.  Vaikka kaivokseen on jo investoitu lähes kaksi miljardia euroa, tällä luvulla ei ole merkitystä ellei kaivos ole elinkelpoinen. On järkevämpää alaskirjata nämä tappiot nyt kuin jatkaa rahan sijoittamista hankkeeseen, joka ei tule investointia tuottamaan takaisin.

Kohta 8.  Kesken olevat oikeusprosessit ja valvonnan tiukkeneminen voivat aiheuttaa yllättäviä kustannuksia tai jopa toiminnan keskeyttämisiä. Hallinto-oikeudessa on useita valituksia käsittelyssä, ja tyypillisesti ne ovat päättyneet yhtiön kannalta epäedullisesti. Valvontaviranomainen on jo julkisuudessa ilmoittanut tiukentavansa linjaansa. Myöskin yhtiön johtoon kohdistuva rikostutkinta törkeästä ympäristön pilaamisesta väistämättä aiheuttaa epävarmuutta. Myös kesäksi 2014 vaadittava uusi kaivosvakuus on kysymysmerkki.

Kohta 9. Lisäinvestointien tarve on parhaassakin tapauksessa suuri. Vaikka kaivos katsottaisiin periaatteessa elinkelpoiseksi, se vaatisi erittäin suuren määrä lisäinvestointeja, joista on julkisuudessa puhuttu vain vähän. Se vaatisi myös merkittäviä lisäpanoksia kaivoksen osaamistason parantamiseen. Joiltakin osin kaivos joutuisi lähtemään lähes nollapisteestä.

Translate »