Miksi kyyninen ja äärimmäisen tiedeorientoitunut ympäristöhenkilö asettuisi ehdolle seurakuntavaaleihin? Samasta syystä kuin kuka tahansa kirkkoa arvostava luterilainen: pitääkseen kirkkoa hengissä.
Olen marraskuun 2018 seurakuntavaaleissa ehdolla Turun Katariinan seurakunnan Vihreä Kirkko-listalla (ehdokasnumerot 78 ja 13) . Lista seuraa Armon Vihreiden seurakuntavaaliohjelmaa, jonka päämääränä on tehdä kirkosta osallistava, yhdenvertainen, resurssiviisas, avoin, ja ikiaikaisen nuorekas. Ehdokkuudesta lisää kirjoituksissa Tylsyyden armolahja ja Oikeassa olemisen yhdentekevyydestä.
Ehkä olennaisin kysymys: miksi ihmeessä? Kaltaiseni kovan linjan tiedevihreät (olen aktiivinen Tieteen ja teknologian Vihreissä) ovat maineeltaan stereotyyppisesti jyrkän loogisia, kaikkea huuhaata vastustavia, yltiöliberalistisia, ilkeästi sivaltavia, tylyn rationaalisia, ja mielellään tiukan linjan vapaa-ajattelijoita.
Vaan kuka käskee olla stereotyyppinen? Sinällään minulla kyllä on kaikki nuo luonteenpiirteet, lukuunottamatta vapaa-ajattelijuutta, joka ei ole luonteenpiirre vaan päätös. Joku päättää olla vapaa-ajattelija, itse olen päättänyt pysytellä luterilaisena.
Omalla henkilökohtaisella taustallani voisi päättää toisinkin. Kun isä on pappi, ja itse on viettänyt lapsuutensa lähetyslapsena, ja suku on täynnä pappeja ja uskovaisia, ja vielä vaimokin on pappi, niin sillä saturaatiotasolla uskonnolle joko allergisoituu tai siedättyy. Itse olen siedättynyt aika hyvin. En olevarsinaisesti “uskovainen” tai mikään seurakunta-aktiivi, mutta etninen luterilainen kuitenkin. Luterilainen kirkko on ihan hyvä kotipaikka.
(Jos nyt joku kysyy, uskonko oikeasti, että vain ja ainoastaan turkulainen evankelisluterilaisuus on maailman 5000+ uskonnosta se ainoa oikea tie pelastukseen ja muut matkalla helvettiin, niin vastaus on: en usko. Kuoleman jälkeisillä asioilla on turha spekuloida: kuolema saapuu kaikille, ja silloin ne selviävät. Mystiikkaa en missään tapauksessa vastusta, koska terve irrationaalisuus tekee kaikille joskus hyvää. Yhteisten päätösten pohjaksi siitä ei kuitenkaan ole; kun valtaa käytetään, vallankäytän pitää perustua kaikkien hyväksymiin pelisääntöihin. Raamattua ei siis todellakaan voi käyttää lakikirjana).
Abstraktit teemat
Mitenkään erityisen valoisa ehdokas en ole. En varmasti olisi ehdolla, ellen pitäisi tulevaa ilmastokatastrofia jo varmana asiana — ei ole mitään todellisia merkkejä siitä, että lämpeneminen olisi jäämässä edes +3 asteen rajojen sisälle, ja se tarkoittaa että maailmassa kaikki muuttuu tylymmäksi.
Kirkko (ja uskonnot ylipäätään) ovat vahvimmillaan silloin kun ajat ovat todella huonot, ja todella huonoja aikoja on edessä. Itse olen jo haudassa kun pahimmat vaikutukset iskevät, mutta seuraava sukupolvi ne sitten kokee täysimääräisinä. Todennäköisesti Suomi selviää ilmastokatastrofista keskimääräistä paremmin jos se eristäytyy tiukasti ja ampuu kaikki rajalle, mutta tarvitaan jokin taho joka selkeästi ilmaisee että tuo ei ole oikein. Kirkko voi olla sellainen taho. Kirkot ovat tottakai historiallisesti usein pettäneet pahasti vastaavissa tilanteissa, mutta mahdollisuus ainakin on.
Tiivistäen: haluan pitää kirkon hengissä nykyisten hyvien aikojen yli, jotta se on käytettävissä kun todella kovat ajat koittavat.
Käytännön teemat
Käytännön tasolla tämä tarkoittaa, että minulla ei ole luottamushenkilön roolista mitään valtavan suuria tai radikaaleja visioita. Seurakunnan tasolla luottamushenkilön tarkoitus on hoitaa taustalla tylsää puurtamista, jotta pyörät pyörivät ja vireämmillä aivoilla on mahdollisuus tehdä toiminnasta mielekästä. Tylsä puurtaminen (vaikkapa Turun seudun joukkoliikennelautakunnassa) on juuri minun juttuni.
Kirkolliskokouksen kautta luottamusmiehet toki piirtävät epäsuorasti myös suuria linjoja. Tämän hetken suurin ja repivin linjaus on tasa-arvoinen avioliittolaki. Siihen kantani on selkeä: jos kirkko sallii eronneiden uudelleenvihkimisen, se on tässä asiassa jo nyt “kaltevalla pinnalla” — ja eronneiden uudelleenvihkiminen on ollut rutiinia jo vuosikymmeniä. Hyvinkin konservatiiveiksi asemoituvat saattavat olla naimisissa toista tai kolmattakin kertaa, eikä tätä kukaan protestoi.
Eronneiden uudelleenvihkiminen on vuosien varrella taustalla vaatinut aika monimutkaistakin teologista ja pragmaattista kikkailua. Jonkin samantapaisen kikkailun täytyy olla mahdollista myös tasa-arvoisen avioliittolain kohdalla. Tällaista semanttista vääntelyä voi joku pitää epärehellisenä, mutta itse näen sen aivan toimivana tapana toimia silloin, kun näkemykset ovat täysin yhteensopimattomia. Tottakai olisi helpompaa jos kaikki olisivat tasa-arvoasioista samaa mieltä, mutta kun eivät ole eivätkä tule olemaan, joudutaan hiukan joustamaan molemmin puolin.
Toimin aktiivisesti Vihreissä, ja olen tällä hetkellä mm Tieteen ja teknologian Vihreiden varapuheenjohtaja ja istun Vihreiden puoluevaltuuskunnassa. Turussa olen Vihreiden edustaja joukkoliikennelautakunnassa. Vaalikonevastaukseni löytyvät täältä.
