Tag: kierrätys

Jätteille pakettipeltojärjestelmä?

Miksi jätteet kiinnostavat? Tätä moni kysyy.  Minulle se on jo abstraktina systeeminä kiehtova.  Miten jäte syntyy? Miten se kiertää? Mitä sille tehdään? Kuka tekee ja millä rahalla? Mitä sille tehdään jatkossa? Miksi se kiinnostaa Italian mafiaa? Se on systeemitasolla monimutkainen, se on suljettu maailma, se vaikuttaa yhteiskuntaan, eikä kukaan halua kuulla siitä. Mikä siinä siis ei olisi mielenkiintoista?

“Tässä on jotain samantyyppistä kuin maatalouden pakettipelloissa: ruokaa tuotettiin liikaa, joten alettiin maksaa siitä, että sitä tuotetaan vähemmän. Pitäisikö jätebisneksellekin maksaa bonuksia, jotka kasvavat sitä mukaa kun jätemäärä pienenee? Silloin sen kannattaisi ajaa jätteen vähentämistä. ”

Suomen jätebisneksellä on jokin logiikka, jota en täysin ymmärrä. Jätealan lehdet hehkuttavat kasvumahdollisuuksia. Vielä en ole nähnyt ainuttakaan artikkelia, jossa hehkutettaisiin kasvua sitten, jos ja kun kotimaisen jätteen määrä alkaa vähentyä.

Suomen uusi jätelakihan antaa johdonmukaiset prioriteetit, tässä järjestyksessä:

  • Ensisijaisesti pitää vähentää jätteen syntymistä alun perinkään.
  • Toisena vaihtoehtona on uudelleenkäyttö.
  • Kolmantena on materiaalihyötykäyttö (kierrätys).
  • Neljänneksi paras vaihtoehto on hyödyntää jäte energiana.
  • Vasta aivan viimeisenä keinona on jätteen kaatopaikkasijoitus.

Näiden lisäksi kaatopaikoille ei vuoden 2016 jälkeen saa enää ollenkaan viedä maatuvaa materiaalia. Vuonna 2016 on tarkoitus kierrättää 50% jätteestä, polttaa 30%, ja viedä korkeintaan 20% kaatopaikalle.

Logiikka on ristiriitainen. Jos jätteen määrä pienenee, pienenee jätebisnes. Alan ongelma on se, että aikajänteet ovat suunnattoman pitkiä; 30 vuotta jätteenpolttolaitokselle, periatteessa satoja vuosia kaatopaikalle. Myös investointien koot ovat valtavia.

Kuka hankkisi kalliin jätekäsittelyjärjestelmän tietäen, että valtio koko ajan tietoisesti yrittää kaivaa maata alta?  Tämä on erityisesti jätteenpolttolaitosten ongelma. Yksi ratkaisu on tuoda jätettä ulkomailta. Tällä hetkellä laki hankaloittaa sitä, mutta tilanne voi muuttua.  Oulun polttolaitokselle on jo erityisluvalla tuotettu Norjasta (hyvälaatuista) jätettä.

Nyt ollaankin herkällä alueella. Kukaan ei halua jätteenpolttoa lähelleen, vaikka riskejä luultavasti liioitellaankin. Niin kauan ne ovat meidän omia jätteitämme, voi todeta, että jossakin ne täytyy polttaa, koska on tuotettukin. Mutta pitäisikö ottaa toisten roskia riesaksemme?

Abstraktilla tasolla, globaalisti ajateltuna, ajattelematta paikallisia ihmisiä ihmisinä, ympäristömielessä ei ole ole huono asia jos meille tuodaan Norjasta jätettä. Tällaisen tuontijätteen on oltava tiukasti lajiteltua (ns REF-tasoista), paljon tiukemmin kuin oman roskamme. Se tarkoittaa että Norjassa on kierrätys lähtenyt käyntiin. Meillä taas tuotetaan energiaa polttoaineella, joka ei käytännössä ole sen huonompaa kuin puu tai turve.

Jokin tuossa ei silti viehätä. Moniko jätebisneksestä hehkuttava aikoo itse muuttaa jätteenkäsittelylaitoksen viereen? Omat ongelmat täytyy hoitaa omalla takapihalla, mutta tarvitseeko naapurin ongelmia?

Ongelma on nimenomaan aikaskaala. Olen jokseenkin varma, että ongelma pahenee ennen kuin se alkaa parantua. Seuraavat kymmenen vuotta tulee enemmän ja enemmän roskaa esimerkiksi suljettavista kaatopaikoista, ja sitä pitää epätoivon vimmalla kärrätä ja käsitellä ympäri Suomea. Kasvua tulee varmasti. Mutta entä kahdenkymmenen vuoden kuluttua? Tai kolmenkymmenen?

Tässä on jotain samantyyppistä kuin maatalouden pakettipelloissa: ruokaa tuotettiin liikaa, joten alettiin maksaa siitä, että sitä tuotetaan vähemmän. Pitäisikö jätebisneksellekin maksaa bonuksia, jotka kasvavat sitä mukaa kun jätemäärä pienenee? Silloin sen kannattaisi ajaa jätteen vähentämistä.

Tuossa ajatuksessa ei ole liiketaloudellisesti järkeä. Mutta en näe kunnon logiikkaa myöskään jätebisneksen virallisessa ajattelutavassa. Joko ala on kasvava, jolloin rikotaan lakia, tai se on lainkuuliaisesta kutistuva, jolloin tuotetaan tappiota. Tai sitten luotetaan johonkin, mitä ei ääneen kerrota.

Asioita helpottaisi, jos tietäisi mihin laskelmiin yritykset strategiansa perustavat. Jos — kuten itse oletan — piilo-oletus on että 2030-luvulla Suomessa poltetaan laajalti naapurimaiden jätteitä, sen voisi rehdisti myöntää. Silloin olisi  mahdollista ottaa asiaan kantaa faktapohjalta. (Itse saattaisin jopa kannattaa sitä, ehkä. Raskasmetallipäästöt ovat oikeastaan ainoa, mikä laajemmin epäilyttää).

Ilman numeroita liikutaan koko ajan spekulaation tasolla, ja joudutaan vastustamaan puhtaasti sen takia että ei tiedetä vastapuolen motiiveja.

Jätteisiin liittyviä muita kirjoituksia: Jätteet

 

Jäte palaa 6: Mitä kannattaa väittää, mitä ei?

“Tämä ei ole opas valittamiseen, vaan opas muistuttamiseen. Ero on merkittävä.” 

Jätteenpoltto on Turussa taas ajankohtaista, koska Turun Seudun Jätehuolto Oy:n ympäristävaikutusten arviointiselostus (YVA) on vuoden lopulla tulossa ulos, ja siihen kerätään muistutuksia eri tahoilta.  Zygomaticaan eivät puhtaat paikallisasiat kuulu, mutta tässä on laajempia asioita taustalla.

Yritän tässä löytää argumentteja, joilla tuhlattaisiin mahdollisimman vähän kaikkien aikaa.  Olen itse SLL:n  jäsen, mutten vastusta jätteenpolttoa (olen eri mieltä SLL:n tiukasta linjasta, vaikka lojaali jäsen olenkin. Demokraattisessa organisaatiossa se on täysin mahdollista). Sitä suuremmalla syyllä haluan, että jos ja kun asiasta tehdään muistutuksia, niissä on järkeä.

Kannattaa huomata, että “muistutus” on täysin eri asia kuin “valitus”, vaikka niitä käytetäänkin sekaisin. Muistutukset ovat osa normaalia prosessia, ja niiden avulla voidaan muokata lopputulosta hallitusti. Valitukset taas ovat merkki siitä, että prosessi on rikki. Niihin ryhdytään vain harvoin, ja hyvin pakottavista syistä. Tämä ei ole opas valittamiseen, vaan opas muistuttamiseen. Ero on merkittävä.

Taustana on kasa dokumentteja:

  • Suomen Luonnonsuojeluliiton (SLL) kirjoituksia jätteenpoltosta.  SLL vastustaa jokseenkin systemaattisesti jätteenpolttoa, ja kirjoituksista saa hyvän kuvan siitä millä argumenteilla sitä vastustetaan.
  • Ympäristökeskus on analysoinut jätteenpoltosta tehtyjä valituksia ja niiden lopputuloksia (SYKE 8/2009). Aiemmassa kirjoituksessa kävin tätä läpi. Dokumentti antaa kuvaa siitä, millä argumenteilla on lopulta ollut merkitystä.
  • Tuorein aiheeseen liittyvä dokumentti on Turun jätteenpolttolaitoksen suunnittelun yhteysviranomaisen lausunto.

Vaikka en pidä konsulttien rakastamista nelikentistä, tässä tapauksessa nelikenttä on järkevä. Yhdellä akselilla on ”numeroituva vs ei-numeroituva”. “Numeroituva” tarkoittaa tässä “argumenttia, jota insinöörikin viitsii kuunnella”. Numeroita ja numeroiksi tai teknologiaksi taipuvia asioita. Ei-numeroituvia asioita insinööri ei jaksa kuunnella,  mutta ne voivat silti olla täysin loogisia.  Toisella akselilla on “relevantti vs irrelevantti”. Muistutus voi olla kuinka hyvä tahansa, mutta jos sillä ei ole vaikutusta, sillä ei ole vaikutusta.

 

 

Numeroituvia ja  irrelevantteja.

Taloudellisia argumentteja voi esittää, mutta ne eivät ole ympäristöargumentteja. Kuten joskus sanotaan, “päättäjät saavat vapaasti tehdä tyhmiä päätöksiä, kunhan ne ovat laillisia”. Voi hyvin olla, että tietty laitos ei voi toimia voitollisesti. Tämä ei silti ole ympäristöargumentti. Jos päätökseen haluaisi vaikuttaa, se on tehtävä muun kuin ympäristöprosessin kautta.

Ei-numeroituvia ja irrelevantteja

Laitan jätehierarkian tähän kategoriaan vaikka se pohjautuukin periaatteessa numeroihin. Suomessa on kyllä jopa lakitasolla pyrkimys rajoittaa poltto; päämäärä on 50% kierrätykseen, 30% polttoon, 20% kaatopaikalle.

Jätehierarkia on kohtuullisen looginen argumentti. Polttolaitosten määrän jatkuva lisääminen tarkoittaa, että tarvitaan enemmän ja enemmän jätettä. Jätteenpoltto toimii taloudellisesti vain, jos poltetaan nimenomaan jätettä. (Jätteen polttamisesta laitos saa rahaa; muun aineen polttamisesta se joutuisi maksamaan). Jos laitos on kunnan omistama, se tarkoittaa että kunnan alueella insentiivit menevät helposti väärään suuntaan: kierrättämällä heikennetään oman laitoksen edellytyksiä.

Ajatuksessa on tietty perä (joskin Ruotsissa ja Saksassa sekä poltetaan että kierrätetään paljon. Ne eivät siis välttämättä oikeasti sulje toisiaan pois). Arvopohjaiseksi sen tekee se, että yksittäisen laitoksen kohdalla sitä ei voi soveltaa.

Jätteenpolton rajaksi on hyväksytty 30%, haluttiin tai ei. Ei voida osoittaa, että mikään yksittäinen laitos olisi juuri se laitos, joka määrän vie yli sallitun tason. Lisäksi uusien laitoshankkeiden pysäyttäminen jätehierarkian perusteella tarkoittaisi käytännössä sitä, että sitä rankaistaan siitä, että muut ovat sattuneet jo pääsemään edelle ja täyttäneet 30% kiintiön.

Hölmöä tämä olisi ennen muuta siksi, että uudet laitokset voidaan suunnitella paremmalla tekniikalla kuin vanhat. Vanhat ja paljon saastuttavat saisivat siis rauhassa jatkaa saastuttamista nimenomaan siksi, että ne sattuvat olemaan vanhoja. Kilpailu laitosten välillä antaa sentään mahdollisuuden, että teknologia kehittyy.

Ei-numeroituvia  ja relevantteja

Valitukset ympäristöarvojen menetyksestä, esteettisistä haitoista, melusta, hajuhaitoista, jne menevät selkeästi tähän kategoriaan. Osan näistä voisi laittaa numeroituviinkin, mutta yhteistä niille on se, että sekä etukäteen arviointi että mittaaminen ovat hankalia. Niitä kuitenkin varsinkin oikeudessa kuunnellaan. Niihin keskittymällä on mahdollista saada aikaan parannuksia edes yksittäisissä asioissa.

Laitan tähän kategoriaan myös erilaiset laillisuusseikkoihin puuttuvat valitukset, yksinkertaisesti siksi että ne eivät suoraan puristu numeroiksi. Niiden takana saattaa kuitenkin olla hyvinkin syvällistä ajattelua, eli ne eivät ole pelkkää juristeriaa. Esimerkiksi Oulun Energian YVA-lausunnossa on todettu, että ns “nollavaihtoehto” (vertailutilanne, johon laitoksen rakentamista verrataan) on virheellinen; nollavaihtoehdossa oletettiin, että Oulun seudun jätemäärät kasvavat seuraavien vuosikymmenien aikana kuten tähänkin saakka. SLL:n lausunnossa kuitenkin todetaan, että jo EU:n tasolla tehdään toimenpiteitä, jonka perusteella jätemäärien voi olettaa pienenevän. Kumpi on oikeassa? Vaikea sanoa.

Numeroituvia ja relevantteja.

Valittu teknologia. Laitosten edellytetään noudattavan BAT-periaatetta (Best Available Technology), eli käyttävän parhaita tekniikoita mitä on saatavilla. Tekniikka vaikuttaa merkittävästi kokonaisuuteen. Tiedon löytäminen on käytännössä vaikeaa jo siksikin, että hyvin nopeasti laitokset vetoavat liikesalaisuuksiin. Tieto kuitenkin on olemassa ainakin yritysten sisällä; se ei vaadi spekulaatioita tai skenaarioajattelua; ja siitä saadaan ulos numeroita.

Jätteen laatuongelmat. Tästä kysymyksesta olen jo kirjoittanut hieman laajemmin. On tiettyjä epäpuhtauksia joita polttojätteessä ei saisi olla, esimerkiksi elohopea, raskasmetallit, ja kloori. Käytännössä niitä kuitenkin aina on. Laitosten pitäisi pystyä osoittamaan, että laatuvaihtelut on otettu huomioon mitoituksessa ja suunnittelussa.

Tämä on kaikkea muuta kuin kattava esitys, mutta olen tajunnut että muistutusten ja valitusten käyttämisestä on ylipäätään kirjoitettu hyvin vähän. Olen pikkuhiljaa työstämässä yleisempää esitystä aiheesta. Muistutukset ja valitukset ovat käytännössä yksi kansalaisaktivismin muoto. Niitä olisi järkevä ymmärtää paremmin, molemmin puolin aitaa.

Jätteisiin liittyviä muita kirjoituksia: Jätteet

 

Energiajäte ja hyötyjäte: Ei energiahyötykäyttöön

“Tämäntyyppisiä innovaatioita Suomi tarvitsisi, ei pelkästään erilaisia Pierevät Kotkat -pelejä.”


Joskus yksi kuva tiivistää kokonaisen ongelmakentän.

(Kuva: Sami Jumppanen)

Helppo tuolle on nauraa, mutta innovaattori miettii seuraavaa askelta jo samalla kun hihittelee. Tämä osoittaa todellisen ongelman, joka vaatii todellisen ratkaisun. Kierrätys on aivan liian hankalaa ja sekavaa.

Olisiko tässä paikka softa-startupille? Kierrätyksessä on toivottoman usein tilanteita joissa on täysin mahdoton tietää mikä on oikea paikka tietylle roskalle. Termit vaihtelevat paikkakunnasta ja jäteyhtiöstä riippuen (kaatopaikkajäte voi olla kaatopaikkajätettä, tai sitten vaikka polttokelvotonta jätettä, tai sekajätettä). Rakkaalla lapsella on aivan liian monta nimeä.

Ja vaikka termi olisi selvä, aina löytyy välitilanteita joista ei kerta kaikkiaan tiedä. Mihin esimerkiksi kuuluvat CD-levyt?* (Vastaus kirjoituksen lopussa).

Kuinka vaikeaa olisi tehdä käyttäjille ilmainen palvelu, jossa
a) älypuhelimella napataan kuva roskasta ja
b) lähetetään (mahdollisesti paikannustietojen kera) kuva palveluntarjoajalle, joka
c) lähettää vastauksena viestin, jossa kerrotaan mihin roska kuuluu juuri sillä paikkakunnalla?

Voin sanoa suoralta kädeltä että helppoa se ei ole. Mutta ei myöskään mitään scifiä. Mitään päivystävää tunnistajaa ei tällaiseen palveluun varmastikaan ole varaa tai järkeä palkata, vaan homma on hoidettava lähtökohtaisesti automaattisesti. (Toki erikoistapauksia varten voi olla ihminenkin arvioimassa). Automaattinen kuvantunnistus ei vielä ehkä aivan tarpeeksi hyvin toimi, mutta se edistyy koko ajan.  Eikä start-uppien ole tarkoituskaan helppoja asioita tehdä.

Systeemistä saadaan melko robustikin: jos roskaa ei tunnisteta, softan kannattaa arvioida se siihen jäteluokkaan, johon sen joutuminen tuottaa vähiten ongelmia. Käytännössä turvallisinta on (yleensä) luokitella se kaatopaikkajätteeksi, mutta silloinkin pitää tietää mitä se tarkoittaa paikallisella murteella (Helsingissä se on sekajätettä, Turussa polttokelvotonta jätettä).

Jos järjestelmä saataisiin kertaalleen toimimaan, esimerkiksi Jätehuoltoyhdistyksellä (paikallisten jätelaitosten kattojärjestö) voisi hyvinkin olla intressiä rahoittaa päivittäistä toimintaa (varsinaiset toimintakuluthan ovat pienet). Heidän intresseissään on saada mahdollisimman hyvälaatuista jätettä, oikea materiaali oikeassa pöntössä.

Tuotekehitystä tämä vaatisi, mutta sitä varten täytyy maasta löytyä rahaa. Tämäntyyppisiä innovaatioita Suomi tarvitsisi, ei pelkästään erilaisia Pierevät Kotkat -pelejä.

*) Vastaus: Turussa CD-levy on polttokelpoista jätettä. Helsingissä CD-levy on 1.1.2012 alkaen sekajätettä (joka menee kaatopaikalle), mutta oli ennen sitä energiajätettä (mikä tarkoittaa suunnilleen samaa kuin Turussa polttokelpoinen jäte). Muilla paikkakunnilla käytännöt voivat vaihdella.

Edit: Kirjoituksen kakkososa: Energiajäte ja hyötyjäte: Kuka mitä häh?

Jätteisiin liittyviä muita kirjoituksia: Jätteet

Jäte palaa 4: Ei mitä tahansa roskaa, vaan laadukasta roskaa

Kaikki roska ei ole hyvää roskaa. Ja monet ihmiset eivät välitä. Tämä on hankala yhdistelmä, jos jätettä halutaan polttaa. 

Not all rubbish is good rubbish. And many people do not bother. This is not a good combination for waste incineration.

Jätteenpoltossa on ainakin  yksi hankala oletus. Lähtöpaikkalajittelun olisi onnistuttava.  Yhdyskuntajätteen laatu on joka tapauksessa huonompaa kuin muiden poltettavien materiaalien (Koskinen 2006). On kuitenkin epäselvää, onko olemassa jokin laatutaso jonka jälkeen jäte muuttuisi täysin käyttökelvottomaksi.

Jätteisiin liittyviä muita kirjoituksia: Jätteet

Harvahkot tutkimukset eivät anna kovin hyvää kuvaa lajittelun luotettavuudesta. Esim  VTT:n ja TEKESin projekti vuodelta 2001 osoitti, että sekajätteen laadussa on merkittävää parantamisen varaa; erityisiä ongelmia aiheuttavat kloori, alumiini ja elohopea. Teirasvuo 2010 ja Hynynen 2008 analysoivat myös sekajätettä; reilusti yli neljännes oli bio- tai kierrätettävää jätettä joka siis oli väärässä paikassa. Yritystenkin energiajakeesta neljänneksen ei olisi kuulunut olla poltettavaa. Ongelmajätteitä ja elektroniikkaromua oli tyypillisesti 1-2% kokonaispainosta, lähinnä yksittäisinä paristoina.

TEKES-projektissa todetaan, ehkä hieman optimistisesti, että “syntypaikkalajittelun tehostamiseksi tarvitaan keräysastioiden lisäksi neuvontaa ja lajitteluun kannustavia jätemaksuja”. Juuri näin; mutta käytännössä olisi inhorealistisempaa todeta, että osa ihmisistä tulee aina olemaan välinpitämättömiä tai jopa  sabotoimaan järjestelmää.

Ennen muuta siis järjestelmän tulisi olla robusti; yksittäisten ihmisten virheet eivät saisi kaataa kokonaisuutta. Esimerkki ei-robustista järjsetelmästä:  oletetaan taloyhtiö, jossa on yhteinen noin 500 litran kompostori. Joku rikkoo kompostoitavan jätteen sekaan vahingossa elohopealämpömittarin (elohopeaa 1-3 g).  Elohopeapitoisuus on siis yli 2 mg/kg.  Elohopean virallinen alempi ohjearvo on juuri tämä 2 mg/kg; jos se ylittyy, maa on pilantuunutta, mahdollisesti jopa ongelmajätettä.  Yhden ainoan ihmisen pieni virhe pilaa siis koko kompostin.

Suuremmassa skaalassa elohopeaongelmia onkin ollut esim Stormossenin mädätyslaitoksella (Yle 27.9.2011) Kyseessä voi olla joko monen toimijan monta pientä virhettä, tai sitten jonkin yksittäinen toimijan suuri virhe. Kompostointi ja/tai mädätys ei siis ole kovin robusti ainakaan raskasmetallin käyttövirheitä vastaan. TEKES-projekti viittaa myös siihen, ettö jätteenpolton robustisuudessakin olisi parantamisen varaa.

Paljon realistisempia ongelmia tulee esimerkiksi pattereista.  Vaikka paristoja ei tarvitsekaan enää raahata ehkä kymmenen kilometrin päähän ongelmajätepisteeseen vaan ne voi palauttaa kauppaan, voidaanko silti rehellisesti olettaa että niitä ei päädy sekajätteeseen? Ei voida. Kysymys on lähinnä siitä, saadaanko ne erolteltua ennen polttoa, ja jos ei, onko niiden määrä lopulta merkityksettömän pieni.

Elohopea ja patterit ovat periaatteessa tietoista sabotaasia, mutta ongelmia voi syntyä yksinkertaisesti tietämättömyydenkin kautta.   PVC-muovia ei saa polttaa, koska sen sisältämä kloori häiritsee polttoprosessia.  Peruskäyttäjä ei kuitenkaan tiedä, miksi PVC on ongelma. Vaikka tietäisikin, hänen pitäisi tunnistaa PVC  löytämällä jätepakkauksesta allaoleva pieni kolmio. Käytännössä joudutaan lähtemään siitä, että PVC:tä yksinkertaisesti on jätteen seassa.

Voidaan vain toivoa, että polttolaitokset todella ovat tämän faktan ottaneet huomioon ja mitoittaneet toimintansa sen mukaan.  Oletettavasti ovat; mutta tarkemman tiedon saaminen on tällä hetkellä vaikeaa.

 

Jätteenpolttoasiaan liittyviä muita kirjoituksia: täältä. 

Translate »