Syntymäpäivä tekee keski-ikäisestä filosofin. Aloin ikääntymisen kunniaksi pohtia syntymäpäivän aikaresoluutiota. Päädyin siihen, että nykykäytäntömme on tilastollisesti epätyydyttävä.
Käytännössähän syntymä on sumea prosessi, jossa ainoa täysin yksikäsitteisesti aika-akseliin kiinnitettävä suure on hedelmöityshetki. Raskauden kesto sen sijaan on stokastinen suure, eikä ilmeisesti edes kunnolla normaalijakautunut. Keskimääräinen kesto on 38 viikkoa, mutta mikä tahansa 37-42 viikon välillä katsotaan täysiaikaiseksi.
Tänään syntynyt ihminen olisi siis aivan yhtä hyvin voinut syntyä viime viikolla, tai olisi saattanut odotella vielä viikon pari. Se, että hän pullahti ulos juuri tänään, on lähinnä sattumaa. Syntymä on siis eräänlainen kvanttifunktio, joka vain sattuu kollapsoitumaan tiettynä ajanhetkenä. Miksi juhlia kollapsia, kun voisi juhlia funktiota?
Olisikin erittäin paljon tyydyttävämpi ratkaisu siirtyä juhlimaan syntymäpäivän sijasta ihmisen laskettua aikaa. Silloin populaatiotasolla jokaista juhlistettaisiin keskimäärin juuri oikeana päivänä.
Vaikka hedelmöityshetkeä ei välttämättä aina tarkkaan tiedetä, ja varsinkin Suomen suvessa se voi olla hyvinkin sumea käsite, on laskettu aika kuitenkin populaatiotasolla se hetki, jolloin syntymän pitäisi tapahtua, jos ihminen olisi organisoituneempi. Se olisi siis väestökirjanpidollisesti paljon rationaalisempi määre.
Tämä olisi siinä mielessä hyvä vallankumous, että se ei hirvittävästi sekoittaisi ihmisten normaalia elämää. Esimerkiksi minä ja vaimoni synnyimme aikoinaan keskosina, eli tilastolliset syntymäpäivämme siirtyisivät muutaman viikon eteenpäin. Kaksi lapsistani syntyi tasan laskettuna päivänä, ja kolmaskin mokasi vain parilla päivällä, eli heidän osaltaan juuri mikään ei muuttuisi. Olisimme kuitenkin tilastollisesti täydellinen perhe.
Valitettavasti pelkään, että tämä(kään) ideani ei tule saamaan vastakaikua irrationaalisessa ja epäpragmaattisessa yhteiskunnassamme.