Koulujen kasvisruokapäivistä näyttää tulleen identiteettiasia, joka nostattaa tunteita vähän joka suunnassa. Turhaan. Asioihin pitää suhtautua sekä tunteella että järjellä, mutta pidemmän päälle tietty viileys on tehokkainta.
Oli lihansyönnistä eettisesti mitä mieltä tahansa, on tiettyjä faktoja joita ei oikein voi ohittaa. Ennen muuta lihansyönnin ympäristövaikutus on todella suuri. Kanssavihreäni Aki Suokko on kirjoittanut erinomaisen kirjoituksen, jossa käydään läpi ruoantuotannon energiankulutusta. Toinen kanssavihreäni Jukka Vornanen on kirjoittanut aiheesta erinomaisen kirjan, jota suosittelen kaikille.
Makrotasolla asia on selvä: maailmanlaajuisesti lihankäyttö ei voi enää kasvaa, ja käytännössä sen on vähennyttävä jo nykyisestäkin. Nollavaatimus on käytännössä epärealistinen, ja johtaa vain identiteettipolitiikkaan. Paljon järkevämpi päämäärä olisi se, että jokainen Suomen äärilihansyöjäkin vähentäisi kulutustaan vaikkapa 10% ilman että edes huomaa tehneensä niin. Tämä on hyväksi paitsi ympäristölle, myös esimerkiksi kansanterveydelle.
Nyt se mikrotaso: Ovatko koulujen pakolliset kasvisruokapäivät tehokas keino tähän päämäärään?
Continue reading Tiede, hipit ja kasvisruokapäivät