En ole ihan varma miksi, mutta Räsäsen hahmo ei herätä minussa yleensä kovin suurta reaktiota. Tämä vielä ihan riippumatta siitä mitä se suustaan päästää. Mäkelän hahmo sen sijaan on usein aiheuttanut jonkinlaista nykimistä takaraivossa, niin nytkin. Räsäs-kirjoituksessa oli osin ihan hyvää analyysiä, mutta tietynlainen esivallan kunnioittaminen ehkä paistaa läpi. Pidän täysin kestämättömänä ajatuksena jonkin kunnioittamista vain siksi, että se on olemassa. Laki mukaan lukien.
Sen laajemmin pohtimatta lakeja kannattaa noudattaa a) koska on pakko ja b) koska ne toimivat.
a) viittaa yhteiskunnan lievää suurempaan kykyyn tuputtaa erilaisia sanktioita niille, jotka jäävät kiinni. Perusteluina tyypillisesti pelotevaikutus, tilien tasaaminen, kosto (ilmeisesti osin sama kuin pelote) ja laittoman touhun lopettaminen jne.
b) puolestaan viittaa lain tarkoitukseen. Yhteiskunnissa joissa on runsaasti lakeja ja niitä noudatetaan on yleensä sekä vauraampaa, että mukavampaa. Jokainen voi vaikka wikipediassa tehdä oman vertailunsa. Jos siis ajatellaan lakien tarkoituksena olevan luoda useimmille mukava paikka elää niin lakeja kannattaa noudattaa.
Pakko ei kuitenkaan ole ihan oikea pakko, sanktiot voidaan nähdä myös hintana lain rikkomiselle. Siis tyyliin rikesakon hinnalla (kertaa todennäköisyys saada sellainen) voi ajaa tietyn suuruista ylinopeutta. Liikennekäyttäytymisestä olen päätellyt tämän olevan monien mielestä totta. Rationaalisesti ajatteleva päätyy tästä tulokseen jossa murha maksaa noin kymmenen(?) vuotta linnaa (kertaa paljon suurempi todennäköisyys jäädä kiinni). Jos hyväksyy ensimmäisen on nähdäkseni vähän pakko hyväksyä tuo toinenkin.
Tuomioita julkisesti arvosteltaessa huomioita kiinnitetään monesti juuri rangaistusten kovuuteen. Tämä vaikuttaa usein melkein samalta kuin keskustelu hinnoista: “Miksi ihmeessä bussilippu on niin kallis verrattuna omalla autolla ajamiseen?”. Vertaa: “Miksi ihmeessä pahoinpitely on niin kallis verrattuna petokseen?”.
Olennainen osa lainsäädäntötyötä on sopivan hinnan määrittäminen. Siksi tuntuu vaikealta väittää sisä- tai oikeusministerin velvollisuudeksi pitää yllä jonkinlaista teatteria jossa esitetään näytelmää: “lakia ei koskaan saa rikkoa”. Kyllä saa, mutta tilastollisesti se maksaa.
Mäkelän kirjoitukseen tämä liittyy niiden hurskaiden kristittyjen lain rikkomisen kautta. Jos sanassa käsketään auttamaan lähimmäistä ja se pakolainen on lähelle tullut, niin tällä lienee vaikutus siihen millaisen hinnan on valmis maksamaan pystyäkseen auttamaan karkoituksen uhkaamaa.
Tästä päästään kohtaan b). Jos oletetaan Suomen lainsäädännön olevan jo valmiiksi optimaalinen niin se tarkoittaa lainrikkomisen johtavan kokonaisuuden kannalta huonompaan tulokseen kuin sen noudattaminen. Monesti tilanne on tietysti sellainen jossa joku muu kärsiin haitat ja rikkoja kerää potin. Kaupungissa pääsee nopeammin perille kun ajaa vähän kovempaa kuin nopeusrajoitus. Jalankulkijan kannalta on tietysti kurjaa, että vakavan loukkaantumisen todennäköisyys menee rajusti ylös nopeuden noustessa vaikka kolmesta kympistä viiteen kymppiin.
Ei lainsäädäntö kuitenkaan ole optimaalinen, ei edes Suomessa. Tähän on monia syitä, ihmisten käytös muuttuu, fyysinen ympäristö muuttuu, käsitys oikeasta ja väärästä muuttuu, laki on huonosti kirjoitettu ym. Osin siksi meillä on eduskunta joka säätelee koko ajan uusia lakeja ja muokkaa vanhoja. Kun näin on, on väistämättä joissakin tapauksissa kokonaisuuden kannalta parempi rikkoa lakia.
Ehkä juuri tämänkaltaisista syistä useita poikkeuksia on jo sisällytetty järjestelmään: itsepuolustus, pakkotilanne jne. Näissä ainakin rangaistusta lievennetään jollei kokonaan jätetä tuomitsematta. Minulla ei ole riittävää asiantuntemusta sanoa, sisältävätkö nämä poikkeukset sellaista kohtaa jossa lakia saisi rikkoa kun se on huono. Ehkä sellainen pitäisi olla?
Pidän kohtaa b) paljon parempana syynä noudattaa lakia kuin kohtaa a). Kaikki eivät kuitenkaan aina ajattele kovin pitkälle ja jokainen meistä on vaarassa sortua ajattelemaan omaa etuaan ennen yhteistä etua. On silti naiivia väittää tekopyhäksi tilannetta jossa ministeri toteaa tosiasiat sellaisina kuin ne ovat, siis että lakia voi joskus joutua rikkomaan tai sitä joskus jopa koko yhteiskunnan kannalta katsoen kannattaisi rikkoa.
Vähintään jonkin suuruinen porukka on aina toista mieltä kuin rikkoja, lisäksi tuomioistuimet taitavat suhtautua melko nuivasti erivapauksien ottamiseen. Ei se silti tarkoita sitä, etteikö lakeja yleisesti rikottaisi ihan tahallaan tai etteikö ihan yksinkertaisen tarkastelun perusteella olisi selvästi järkevää joskus lakia rikkoa.
Eikä se mihinkään anarkiaan johda, ei ole johtanut ainakaan tähän mennessä. Ei ole johtanut koska riippumatta lain kunnioituksesta kohdat a) ja b) ovat edelleen olemassa.