Pehmeitä arvoja puolustetaan yleensä tavoilla jotka ovat pehmeitä ja tunteisiin vetoavia. Usein se onkin paras tapa. Pidän kuitenkin tärkeänä, että pehmeitäkin arvoja yritettäisiin vääntää numeroiksi ja dataksi. Silloin puolustaminen on paljon tehokkaampaa ja monipuolisempaa. Otan esimerkkinä koulumetsät.
Kaikki kaupunkimetsät ja viherkohteet ovat tärkeitä, monella tapaa — virkistys, hulevesien hallinta, biodiversiteetti, ja jopa terveysvaikutukset. Siitä huolimatta jokasta pusikkoa ei aina pysty säilyttämään. Joskus suurempi etu (lähinnä tiivis rakentaminen) voi vaatia sen, että jokin luontokohde tärvellään. Kaupungissa joudutaan elämään kuten kaupungissa, ja tekemään ikäviäkin päätöksiä.
Nämä päätökset tehdään käytännössä arvojen perusteella, mutta ne pitäisi pystyä priorisoimaan ja perustelemaan mahdollisimman tarkkaan numeroilla ja datalla.
Arvotasolla on yksi “luontotyyppi”, jota haluaisin puolustaa hyvin tiukasti: koulumetsät. Suomen luonnonsuojeluliiton määritelmä on tiivis ja hyvä: “Koulumetsä on koulua tai päiväkotia lähellä oleva pysyvä metsäluontokohde, joka sopii lasten ja nuorten opetuksen, kasvatuksen ja virkistyksen tarpeisiin. Ulkona oppiminen aineesta ja aiheesta riippumatta sekä metsäluonnon monimuotoisuuden vaaliminen ovat tärkeitä tavoitteita.”
En ole itse fanaattinen ulkoilmaihminen, mutta pidän tärkeänä että juuri lapsille annetaan mahdollisuus olla luonnossa niin paljon kuin mahdollista. Jokainen päättää sitten itse vanhempana, viettääkö vapaa-aikansa metsässä vai pleikkarin ääressä. Mutta jos lapsena ei ole saanut mitään kokemusta metsästä, todellista valinnanvapautta ei ole, vaan pleikkari voittaa aina.
Pehmoilu pehmoiluna, data datana. Tuossa on päämäärä. Miten päämärän voisi vääntää numeroiksi, jotta sitä voisi oikeasti ajaa eteenpäin? Ei se aivan täydellisesti väänny, mutta suuntaviivoja voi hahmottaa.
Continue reading Pehmeät arvot kovalla datalla: case koulumetsät