Onko kukaan koskaan ollut väärässä?

“Ympäristöjärjestöt ovat juuri sellaisia arrogantteja oikeassaolijoita kuin Korhola sanoo. Mutta niin ovat kaikki muutkin järjestöt, jotka yrittävät jotain saada aikaan. Jotkut enemmän, jotkut vähemmän, mutta ei niistä yksikään väärässä myönnä olleensa.”

Eija-Riitta Korhola on kirjoittanut — kuten varsin usein — mielenkiintoisen US-blogikirjoituksen (Kääntötakki).  Aihe on jätteenpoltto, jota itsekin olen ihmetellyt pääsemättä varsinaiseen mielipiteeseen saakka (Zygomatica: Jätteet).

Kiinnostuin kuitenkin enemmän yleisemmästä teemasta, jota Korhola on harrastanut ennenkin: ympäristöjärjestöjen teräksenkova kritiikki. Tämä lause on tyly mutta helmi: “Teidän ammattinne ei ole pitkään aikaan ollut ympäristönsuojelu. Se on ollut oikeassaoleminen.”

Ja vielä: “[Ympäristöjärjestöt] löytävät uusia vikoja ja uusia leimakirveitä, siitähän ne elävät. Eivätkä ne koskaan tunnusta: mentiin metsään, oltiin väärässä. Ammatikseen oikeassaolijoiden egoon sellainen ei mahdu.”

En herännyt siksi että olisin loukkaantunut, vaikka olen itse aktiivinen Korholan kommenteissa erikseen haukkumassa Luonnonsuojeluliitossa. Päinvastoin, ensimmäinen reaktioni oli että Korhola on oikeassa.  Sisältäpäin sen parhaiten näkee: juuri tällaista asennetta luonnonsuojeluliikkeessa on. Hyvää kritiikkiä on syytä kuunnella, koska siitä oppii.

Mutta sitten mietin asiaa uudelleen. Onko tämä itse asiassa hyvää kritiikkiä? En loppujen lopuksi olekaan varma.

Ja tässä syy: en tiedä ainuttakaan muutakaan järjestöä miltään alalta, jolla olisi tapana myöntää olleensa väärässä. Ympäristöjärjestöt ovat mitä ovat, mutta niin ovat kaikki muutkin.

Yritin kysellä terävimmiltä tutuiltani, ja toistaiseksi kukaan ei ole löytänyt hyvää esimerkkiä. (Yliopistomaailma on poikkeus: siellä eetokseen kuuluu myöntää, jos oma teoria on väärä. Ei tosin aina käytökseen).

Politiikka? Kommunismi oli ilmeisesti virhe, mutta kuka on ilmoittanut tehneensä ne virheet?  Kauempaa historiasta, J.K. Paasikivi oli innokas kuningasmielinen itsenäistymisen aikoihin, mikä oli järkevä unohtaa siinä vaiheessa kun tasavaltaan lopulta mentiin. Richard Nixon onnistui uransa aikana olemaan itsensä kanssa eri mieltä jokaisesta asiasta, olematta koskaan väärässä.

Urheilu? Dopingia ei käytä kukaan urheilija, paitsi jos jää kiinni, jolloin ei itse asiassa ole koskaan ollutkaan oikea urheilija.

Uskonto? Katolinen kirkko on myöntänyt virheitään, esimerkiksi Galileo Galilein vainoamisen, mutta virheiden myöntäminen ei varsinaisesti ole tämän alan ydintä.

Kehitysapu? Psykoterapian koulukuntaristiriidat?  Viiden vuoden välein muuttuvat ravitsemusopit? Vauvojen imettäminen? Talonrakennus?

Mitä enemmän asiaa mietin, sen selvemmältä tuntuu, että Korhola menee metsään. Kyllä ympäristöjärjestöt ovat juuri sellaisia arrogantteja oikeassaolijoita kuin hän sanoo. Mutta niin ovat kaikki muutkin järjestöt, jotka yrittävät jotain saada aikaan. Jotkut enemmän, jotkut vähemmän, mutta ei niistä yksikään väärässä myönnä olleensa.

Ympäristöliikkeellä on toki potentiaalia ja vaikutusvaltaa tuottaa paljon laajempaa tuhoa kuin vaikkapa fanaattisilla imetyksen kannattajilla (tai vastustajilla. En juuri nyt muista kumpi koulukunta on tällä hetkellä oikeassa). Mutta vastaavasti sillä on potentiaalia tuottaa paljon laajempaa hyvääkin. Sitä on siis syytä tarkkailla kriittisesti, myös ja ennen muuta sisältäpäin. Mutta mikään erityisen paha (tai hyvä) liike se ei sellaisenaan ole.

On yksittäisiä ihmisiä, jotka ovat muuttaneet mielipiteitään rajusti ja myöntäneet vanhojen virheellisyyden (ympäristöpuolelta esimerkiksi Mark Lynas, Stewart Brand, ja James Lovelock). Mutta jotain syvästi ihmisluonteen vastaista sellaisessa tuntuu laajemmin olevan. Kaikessa toiminnassa.

Luonnonsuojelijat saattavat herättää jo pelkällä olemuksellaan ja partatyylillään ärtymystä muissa kansalaisissa. Siksi heidät (meidät) on niin helppo nostaa tikun nokkaan. Mutta ei siellä todellakaan yksin olla.

Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet ja tulkinnat ovat puhtaasti omia. Kuten myös mahdolliset virheet. 

 

Jätteille pakettipeltojärjestelmä?

Miksi jätteet kiinnostavat? Tätä moni kysyy.  Minulle se on jo abstraktina systeeminä kiehtova.  Miten jäte syntyy? Miten se kiertää? Mitä sille tehdään? Kuka tekee ja millä rahalla? Mitä sille tehdään jatkossa? Miksi se kiinnostaa Italian mafiaa? Se on systeemitasolla monimutkainen, se on suljettu maailma, se vaikuttaa yhteiskuntaan, eikä kukaan halua kuulla siitä. Mikä siinä siis ei olisi mielenkiintoista?

“Tässä on jotain samantyyppistä kuin maatalouden pakettipelloissa: ruokaa tuotettiin liikaa, joten alettiin maksaa siitä, että sitä tuotetaan vähemmän. Pitäisikö jätebisneksellekin maksaa bonuksia, jotka kasvavat sitä mukaa kun jätemäärä pienenee? Silloin sen kannattaisi ajaa jätteen vähentämistä. ”

Suomen jätebisneksellä on jokin logiikka, jota en täysin ymmärrä. Jätealan lehdet hehkuttavat kasvumahdollisuuksia. Vielä en ole nähnyt ainuttakaan artikkelia, jossa hehkutettaisiin kasvua sitten, jos ja kun kotimaisen jätteen määrä alkaa vähentyä.

Suomen uusi jätelakihan antaa johdonmukaiset prioriteetit, tässä järjestyksessä:

  • Ensisijaisesti pitää vähentää jätteen syntymistä alun perinkään.
  • Toisena vaihtoehtona on uudelleenkäyttö.
  • Kolmantena on materiaalihyötykäyttö (kierrätys).
  • Neljänneksi paras vaihtoehto on hyödyntää jäte energiana.
  • Vasta aivan viimeisenä keinona on jätteen kaatopaikkasijoitus.

Näiden lisäksi kaatopaikoille ei vuoden 2016 jälkeen saa enää ollenkaan viedä maatuvaa materiaalia. Vuonna 2016 on tarkoitus kierrättää 50% jätteestä, polttaa 30%, ja viedä korkeintaan 20% kaatopaikalle.

Logiikka on ristiriitainen. Jos jätteen määrä pienenee, pienenee jätebisnes. Alan ongelma on se, että aikajänteet ovat suunnattoman pitkiä; 30 vuotta jätteenpolttolaitokselle, periatteessa satoja vuosia kaatopaikalle. Myös investointien koot ovat valtavia.

Kuka hankkisi kalliin jätekäsittelyjärjestelmän tietäen, että valtio koko ajan tietoisesti yrittää kaivaa maata alta?  Tämä on erityisesti jätteenpolttolaitosten ongelma. Yksi ratkaisu on tuoda jätettä ulkomailta. Tällä hetkellä laki hankaloittaa sitä, mutta tilanne voi muuttua.  Oulun polttolaitokselle on jo erityisluvalla tuotettu Norjasta (hyvälaatuista) jätettä.

Nyt ollaankin herkällä alueella. Kukaan ei halua jätteenpolttoa lähelleen, vaikka riskejä luultavasti liioitellaankin. Niin kauan ne ovat meidän omia jätteitämme, voi todeta, että jossakin ne täytyy polttaa, koska on tuotettukin. Mutta pitäisikö ottaa toisten roskia riesaksemme?

Abstraktilla tasolla, globaalisti ajateltuna, ajattelematta paikallisia ihmisiä ihmisinä, ympäristömielessä ei ole ole huono asia jos meille tuodaan Norjasta jätettä. Tällaisen tuontijätteen on oltava tiukasti lajiteltua (ns REF-tasoista), paljon tiukemmin kuin oman roskamme. Se tarkoittaa että Norjassa on kierrätys lähtenyt käyntiin. Meillä taas tuotetaan energiaa polttoaineella, joka ei käytännössä ole sen huonompaa kuin puu tai turve.

Jokin tuossa ei silti viehätä. Moniko jätebisneksestä hehkuttava aikoo itse muuttaa jätteenkäsittelylaitoksen viereen? Omat ongelmat täytyy hoitaa omalla takapihalla, mutta tarvitseeko naapurin ongelmia?

Ongelma on nimenomaan aikaskaala. Olen jokseenkin varma, että ongelma pahenee ennen kuin se alkaa parantua. Seuraavat kymmenen vuotta tulee enemmän ja enemmän roskaa esimerkiksi suljettavista kaatopaikoista, ja sitä pitää epätoivon vimmalla kärrätä ja käsitellä ympäri Suomea. Kasvua tulee varmasti. Mutta entä kahdenkymmenen vuoden kuluttua? Tai kolmenkymmenen?

Tässä on jotain samantyyppistä kuin maatalouden pakettipelloissa: ruokaa tuotettiin liikaa, joten alettiin maksaa siitä, että sitä tuotetaan vähemmän. Pitäisikö jätebisneksellekin maksaa bonuksia, jotka kasvavat sitä mukaa kun jätemäärä pienenee? Silloin sen kannattaisi ajaa jätteen vähentämistä.

Tuossa ajatuksessa ei ole liiketaloudellisesti järkeä. Mutta en näe kunnon logiikkaa myöskään jätebisneksen virallisessa ajattelutavassa. Joko ala on kasvava, jolloin rikotaan lakia, tai se on lainkuuliaisesta kutistuva, jolloin tuotetaan tappiota. Tai sitten luotetaan johonkin, mitä ei ääneen kerrota.

Asioita helpottaisi, jos tietäisi mihin laskelmiin yritykset strategiansa perustavat. Jos — kuten itse oletan — piilo-oletus on että 2030-luvulla Suomessa poltetaan laajalti naapurimaiden jätteitä, sen voisi rehdisti myöntää. Silloin olisi  mahdollista ottaa asiaan kantaa faktapohjalta. (Itse saattaisin jopa kannattaa sitä, ehkä. Raskasmetallipäästöt ovat oikeastaan ainoa, mikä laajemmin epäilyttää).

Ilman numeroita liikutaan koko ajan spekulaation tasolla, ja joudutaan vastustamaan puhtaasti sen takia että ei tiedetä vastapuolen motiiveja.

Jätteisiin liittyviä muita kirjoituksia: Jätteet

 

Jäte palaa 6: Mitä kannattaa väittää, mitä ei?

“Tämä ei ole opas valittamiseen, vaan opas muistuttamiseen. Ero on merkittävä.” 

Jätteenpoltto on Turussa taas ajankohtaista, koska Turun Seudun Jätehuolto Oy:n ympäristävaikutusten arviointiselostus (YVA) on vuoden lopulla tulossa ulos, ja siihen kerätään muistutuksia eri tahoilta.  Zygomaticaan eivät puhtaat paikallisasiat kuulu, mutta tässä on laajempia asioita taustalla.

Yritän tässä löytää argumentteja, joilla tuhlattaisiin mahdollisimman vähän kaikkien aikaa.  Olen itse SLL:n  jäsen, mutten vastusta jätteenpolttoa (olen eri mieltä SLL:n tiukasta linjasta, vaikka lojaali jäsen olenkin. Demokraattisessa organisaatiossa se on täysin mahdollista). Sitä suuremmalla syyllä haluan, että jos ja kun asiasta tehdään muistutuksia, niissä on järkeä.

Kannattaa huomata, että “muistutus” on täysin eri asia kuin “valitus”, vaikka niitä käytetäänkin sekaisin. Muistutukset ovat osa normaalia prosessia, ja niiden avulla voidaan muokata lopputulosta hallitusti. Valitukset taas ovat merkki siitä, että prosessi on rikki. Niihin ryhdytään vain harvoin, ja hyvin pakottavista syistä. Tämä ei ole opas valittamiseen, vaan opas muistuttamiseen. Ero on merkittävä.

Taustana on kasa dokumentteja:

  • Suomen Luonnonsuojeluliiton (SLL) kirjoituksia jätteenpoltosta.  SLL vastustaa jokseenkin systemaattisesti jätteenpolttoa, ja kirjoituksista saa hyvän kuvan siitä millä argumenteilla sitä vastustetaan.
  • Ympäristökeskus on analysoinut jätteenpoltosta tehtyjä valituksia ja niiden lopputuloksia (SYKE 8/2009). Aiemmassa kirjoituksessa kävin tätä läpi. Dokumentti antaa kuvaa siitä, millä argumenteilla on lopulta ollut merkitystä.
  • Tuorein aiheeseen liittyvä dokumentti on Turun jätteenpolttolaitoksen suunnittelun yhteysviranomaisen lausunto.

Vaikka en pidä konsulttien rakastamista nelikentistä, tässä tapauksessa nelikenttä on järkevä. Yhdellä akselilla on ”numeroituva vs ei-numeroituva”. “Numeroituva” tarkoittaa tässä “argumenttia, jota insinöörikin viitsii kuunnella”. Numeroita ja numeroiksi tai teknologiaksi taipuvia asioita. Ei-numeroituvia asioita insinööri ei jaksa kuunnella,  mutta ne voivat silti olla täysin loogisia.  Toisella akselilla on “relevantti vs irrelevantti”. Muistutus voi olla kuinka hyvä tahansa, mutta jos sillä ei ole vaikutusta, sillä ei ole vaikutusta.

 

 

Numeroituvia ja  irrelevantteja.

Taloudellisia argumentteja voi esittää, mutta ne eivät ole ympäristöargumentteja. Kuten joskus sanotaan, “päättäjät saavat vapaasti tehdä tyhmiä päätöksiä, kunhan ne ovat laillisia”. Voi hyvin olla, että tietty laitos ei voi toimia voitollisesti. Tämä ei silti ole ympäristöargumentti. Jos päätökseen haluaisi vaikuttaa, se on tehtävä muun kuin ympäristöprosessin kautta.

Ei-numeroituvia ja irrelevantteja

Laitan jätehierarkian tähän kategoriaan vaikka se pohjautuukin periaatteessa numeroihin. Suomessa on kyllä jopa lakitasolla pyrkimys rajoittaa poltto; päämäärä on 50% kierrätykseen, 30% polttoon, 20% kaatopaikalle.

Jätehierarkia on kohtuullisen looginen argumentti. Polttolaitosten määrän jatkuva lisääminen tarkoittaa, että tarvitaan enemmän ja enemmän jätettä. Jätteenpoltto toimii taloudellisesti vain, jos poltetaan nimenomaan jätettä. (Jätteen polttamisesta laitos saa rahaa; muun aineen polttamisesta se joutuisi maksamaan). Jos laitos on kunnan omistama, se tarkoittaa että kunnan alueella insentiivit menevät helposti väärään suuntaan: kierrättämällä heikennetään oman laitoksen edellytyksiä.

Ajatuksessa on tietty perä (joskin Ruotsissa ja Saksassa sekä poltetaan että kierrätetään paljon. Ne eivät siis välttämättä oikeasti sulje toisiaan pois). Arvopohjaiseksi sen tekee se, että yksittäisen laitoksen kohdalla sitä ei voi soveltaa.

Jätteenpolton rajaksi on hyväksytty 30%, haluttiin tai ei. Ei voida osoittaa, että mikään yksittäinen laitos olisi juuri se laitos, joka määrän vie yli sallitun tason. Lisäksi uusien laitoshankkeiden pysäyttäminen jätehierarkian perusteella tarkoittaisi käytännössä sitä, että sitä rankaistaan siitä, että muut ovat sattuneet jo pääsemään edelle ja täyttäneet 30% kiintiön.

Hölmöä tämä olisi ennen muuta siksi, että uudet laitokset voidaan suunnitella paremmalla tekniikalla kuin vanhat. Vanhat ja paljon saastuttavat saisivat siis rauhassa jatkaa saastuttamista nimenomaan siksi, että ne sattuvat olemaan vanhoja. Kilpailu laitosten välillä antaa sentään mahdollisuuden, että teknologia kehittyy.

Ei-numeroituvia  ja relevantteja

Valitukset ympäristöarvojen menetyksestä, esteettisistä haitoista, melusta, hajuhaitoista, jne menevät selkeästi tähän kategoriaan. Osan näistä voisi laittaa numeroituviinkin, mutta yhteistä niille on se, että sekä etukäteen arviointi että mittaaminen ovat hankalia. Niitä kuitenkin varsinkin oikeudessa kuunnellaan. Niihin keskittymällä on mahdollista saada aikaan parannuksia edes yksittäisissä asioissa.

Laitan tähän kategoriaan myös erilaiset laillisuusseikkoihin puuttuvat valitukset, yksinkertaisesti siksi että ne eivät suoraan puristu numeroiksi. Niiden takana saattaa kuitenkin olla hyvinkin syvällistä ajattelua, eli ne eivät ole pelkkää juristeriaa. Esimerkiksi Oulun Energian YVA-lausunnossa on todettu, että ns “nollavaihtoehto” (vertailutilanne, johon laitoksen rakentamista verrataan) on virheellinen; nollavaihtoehdossa oletettiin, että Oulun seudun jätemäärät kasvavat seuraavien vuosikymmenien aikana kuten tähänkin saakka. SLL:n lausunnossa kuitenkin todetaan, että jo EU:n tasolla tehdään toimenpiteitä, jonka perusteella jätemäärien voi olettaa pienenevän. Kumpi on oikeassa? Vaikea sanoa.

Numeroituvia ja relevantteja.

Valittu teknologia. Laitosten edellytetään noudattavan BAT-periaatetta (Best Available Technology), eli käyttävän parhaita tekniikoita mitä on saatavilla. Tekniikka vaikuttaa merkittävästi kokonaisuuteen. Tiedon löytäminen on käytännössä vaikeaa jo siksikin, että hyvin nopeasti laitokset vetoavat liikesalaisuuksiin. Tieto kuitenkin on olemassa ainakin yritysten sisällä; se ei vaadi spekulaatioita tai skenaarioajattelua; ja siitä saadaan ulos numeroita.

Jätteen laatuongelmat. Tästä kysymyksesta olen jo kirjoittanut hieman laajemmin. On tiettyjä epäpuhtauksia joita polttojätteessä ei saisi olla, esimerkiksi elohopea, raskasmetallit, ja kloori. Käytännössä niitä kuitenkin aina on. Laitosten pitäisi pystyä osoittamaan, että laatuvaihtelut on otettu huomioon mitoituksessa ja suunnittelussa.

Tämä on kaikkea muuta kuin kattava esitys, mutta olen tajunnut että muistutusten ja valitusten käyttämisestä on ylipäätään kirjoitettu hyvin vähän. Olen pikkuhiljaa työstämässä yleisempää esitystä aiheesta. Muistutukset ja valitukset ovat käytännössä yksi kansalaisaktivismin muoto. Niitä olisi järkevä ymmärtää paremmin, molemmin puolin aitaa.

Jätteisiin liittyviä muita kirjoituksia: Jätteet

 

Energiajäte ja hyötyjäte: Kuka mitä häh?

“Energiajäte on eri asia kuin polttokelpoinen jäte. Hommatkaapa ite tarrat astioihin.” —-  “Sekajäte nimenomaan on sitä poltettavaa jätettä…haloo.” —- “No HALOO kyllä säilyketökit on sekajätettä..” —- “Kun on vain yksi astia, sekajäte, joka menee nytkin jo polttoon.” —- Miksi meidän taloyhtiössä on edelleen oranssi energiajäte-astia ja harmaa sekajäte-astia?”

Who’s on first?   Normaalisti en naura kenellekään ja ikinä en siteeraa nettikirjoittelua, mutta nyt teen poikkeuksen. Juuri viime viikolla kirjoitin kierrätyksen hankaluudesta. Kuinka ollakaan, tämän viikon Kalevassa oli artikkeli jonka yleisökommentit kertovat enemmän kuin tuhat blogia (Kotitalouksien jätteiden lajittelu tökkii). Näistä kommenteista saisi pienin muokkauksin Kummeli-sketsin.

“Ei minulle ainakaan ole tullut mitään tiedotetta, että sekajäteastia olisi nykyään polttokelpoista jätettä sisältävä astia.”

“Onpas. Vai laitoitko sen kenties samantien (seka)jätteeseen?”

“Hyvä on laittaa kun laatikoissa ei ole merkintöjä ja lajitteluohjeista puuttuu ohjeet mitä saa laittaa poltttoon (kun polttoa ei mainita missään sanallakaan, mitkä laatikot menee ja mitä niihin saa laittaa), näin ainakin SATO:n asunnossa. 

“Jos nyt jutussa olisi ollut lista, että mitä saa laittaa ja mitä ei, niin ehkä olisin oppinut jotain. Sekajätteeseen menee meillä ainakin mm. säilyketölkit, saako niitä pistää?”

“Laita säilyketölkit metallin keräykseen.”

“No HALOO kyllä säilyketökit on sekajätettä.. kuka omakotiasuja viitsii kiikuttaa säilyketölkkejä kierrätyspisteeseen? Eri asia kerrostaloalueiden keskitetyissä kierrätyspisteissä.”

“Minulla on sopimus sekajätteen hakemisesta, ei energiajätteen.”

“Sekajäte nimenomaan on sitä poltettavaa jätettä…haloo.”

“Kun on vain yksi astia, sekajäte, joka menee nytkin jo polttoon.”

“Ehkä olisi voitu jakaa kotitalouksiin kunnon kierrätysoppaat niin tietämättömätkin osaisivat lajitella ja tietäisivät minne sen vaihdelaatikon voi toimittaa (ilmaiseksi) jatkossa.”

“Onhan ne jaettu, jo vuosikausia.”

“Eihän sinne sekajätteeseenkään saa laittaa mitä tahansa! Ne menee nykyään poltettavaksi nekin.” 

“Mutta kun sun sekajäte justiinsa meneekin polttoon…ilman että teet mitään. Ei sitä energiajätteeksi muuteta, se on mennyt Laanilaan kesästä asti.”

“Meidän taloyhtiön jäteastiassa on kyltti SEKAJÄTE, jos olisi astia nimeltä ENERGIAJÄTE niin muutkin ymmärtäisivät laittaa siihen vain palavia jätteitä.”

“Energiajäte on eri asia kuin polttokelpoinen jäte. Hommatkaapa ite tarrat astioihin.”

“No kun se sekajäte ON sitä polttokelpoista jätettä…eli nimenomaan sekajäte menee polttoon. Kahta astiaa ei tarvita. Vaihdat vaan tarran. Ilman tarraakin sun sekajäte menee Laanilaan eli turhaa meuhkaa…”

“Miksi meidän taloyhtiössä on edelleen oranssi energiajäte-astia ja harmaa sekajäte-astia,eri auto tyhjentää astiat..mikä järki tässä on??”

“Oranssiin energia-astiaan laitettua poltettavaa jätettä ei viedä suoraan Kemiran ekovoimalaitokselle eli sitä voidaan polttaa muissakin laitoksissa toisin kuin sekajätettä. “

“No nyt saa ilmeisesti tunkea syyskuusta alkaen roska-astiaan kuivaa risukkoa,kantoja jos lootaan mahtuu,muovia,lautaa,vaneria, polkupyöränrenkaan ym. polttokelpoista roskaa.”

“KAIKKI on polttokelpoista jätettä kunhan uunissa on tarpeeksi kuuma..”

“Mihin pannaan tavalliset roskiin menevät jätteet, jos sekajätteisiin saa laittaa vain polttoaineeksi kelpaavaa materiaalia?”

“Monelta on saattanut mennä ohi mediassa tämä ekovoimalaitokseen liittyvä muutos kotitalouksien jätehuollossa.” 

Niinpä.  Vakavasti ottaen, ei tämä ole mikään naurun paikka. En muuten halua nostaa juuri Oulun jätehuoltoa kepin nokkaan, pahoittelen. Kaikkialla on samanlaista.

Suunnittelun ykkössääntö: jos asiakas ei ymmärrä systeemiä, se on systeemin vika eikä asiakkaan. Jos käytettävyys puuttuu, puuttuu kaikki.

Oulussa ja muuallakin on nyt vapautunut eräistäkin suurfirmoista UX-eksperttejä (käytettävyysosaajia). He ovat nykyoloissa vähään tyytyväisiä eivätkä paljon laskuta.  Ja saisivat ehkä tilannetta selkeytettyä juuri siksi, että tulevat perinteisten piirien ulkopuolelta. Olisiko syytä harkita?

Aiempi kirjoitus: Energiajäte ja hyötyjäte: Ei energiahyötykäyttöön.

Jätteisiin liittyviä muita kirjoituksia: Jätteet

(Kuva: Sami Jumppanen)

 

Kansalaismittaukset: Voiko kansalaisiin luottaa?

Tyly kysymys ympäristöasioista: Monet kansalaiset eivät luota viranomaisten kykyyn valvoa teollisuuden saasteita. Miksi viranomaisten pitäisi sen paremmin luottaa kansalaisten kykyyn havainnoida ympäristöään?

Väitän: jos viranomaisilta vaaditaan riippumattomuutta ja läpinäkyvyyttä, niin yhtä lailla sitä täytyy vaatia kansalaisilta. Teollisuuden omavalvontaan ei luoteta, mutta ei kansalaisten “omavalvonta” ole automaattisesti sen luotettavampaa. Esitän kuitenkin keinoja, joilla se voisi olla.

Olen seurannut Turun uuden jätteenpolttolaitoksen suunnitteluprosessia. Tunteet käyvät kuumina — ei kukaan täysijärkinen suoranaisesti halua jätteenpolttolaitosta naapuriinsa, en minäkään (en asu aivan vieressä, mutta lähialueella kuitenkin. Itse olen kylläkin päätymässä siihen, että laitoksen hyödyt ovat suuremmat kuin haitat). Tässä ei ole mitään yllättävää. Huomionarvoista sen sijaan on paikallisten ihmisten vahva osaaminen.

Lähialueen asukkaat ovat seuranneet kaatopaikan ja vanhan polttolaitoksen toimintaa vuosikymmeniä. Heillä on osaamista ja sinnikkyyttä jota kuka tahansa yksityisetsivä kadehtisi, ja uskottavia arvioita hyvinkin teknisistä detaljeista (pahimmat päästöt tapahtuvat kun prosesseja ajetaan ylös tai alas, laakerien kuluminen on pahentanut kuljettimien meluisuutta viime vuosina, jne). Lumen väriä eri etäisyyksillä laitoksesta on seurattu.  Myös erilaisia mittauksia on vuosien varrella tehty, mm pH-arvoista.

Viranomaiset eivät näitä mittauksia noteeraa mitenkään. Ja ikävä sanoa, mutta ehkä ei pidäkään. Kun mittauksia on tehty melko satunnaisesti eikä niitä ole täydellisesti dokumentoitu, ulkopuolisen on vaikea ottaa niihin kantaa.  Vaikka uskoisi täysin mittaajien vilpittömyyteen, mittausmenetelmässä on useita ongelmia.

Pahin ongelma liittyy vahvistusharhaan (confirmation bias). Toisin sanoen, mukaan otetaan vain mittauksia, jotka tukevat väitettä että laitos saastuttaa. Harvalle tulee edes mieleen käydä valokuvaamassa lunta niinä päivinä, kun siinä ei ole saasteita. Tai merkitä ylös ne päivät, jolloin mitään hajuhaittoja ei ole huomattu. Poikkemien perusteella voidaan saada kuva laitoksen maksimipäästöistä (joskaan ei kalibroituna), mutta keskiarvosta ja kokonaisrasituksesta ne eivät kerro mitään.

Tämä EI ole tietoista harhauttamista!  Se on psykologisesti jopa välttämätöntä. Niinä päivinä kun kaikki on hyvin, on järkevämpää unohtaa koko asia. Muussa tapauksessa stressi tappaa nopeasti.

Tästä seuraa kaksi johtopäätöstä, toinen triviaali ja toinen vähemmän triviaali.

A. Triviaali johtopäätös

Mittaukset tulisi automatisoida niin pitkälle kuin mahdollista. Teknologia ei kuitenkaan vielä ole niin kypsää tai halpaa, että joka kodin pihaan saataisiin luotettava päästömittari (eikä tällaisten sensoreiden luotettava operointi ole helppoa).

Milloin automatisointi ei onnistu, esimerkiksi juuri hajuhaitoissa, pitää etsiä yksinkertainen tapa mitata tilannetta ilman mitään vaivaa. Miksi ei sovellettaisi jonkinlaista  tykkää-nappia (ks kuva)? Ulko-oven viereen neljä nappia joilla hajutilannetta voi arvioida (erinomainen, hyvä, huono, todella huono)? Aina ovesta kulkiessaan mittaja napauttaa oikeaa nappia. Puolen sekunnin työ, josta tulee nopeasti automaattista. Käyttöliittymän ei ehkä kannata olla täsmälleen juuri kuvan kaltainen, mutta asian ydin on silti helppokäyttöisyys.

Soveltuuko tämä käyttöliittymä hajumittauksiin? Kuva: YLE / Karoliina Hult

Ja kun laitteen käyttämisestä tulee automaattista, se alkaa ennen pitkää antaa uskottavaa aikasarjaa jota voi verrata esimerkiksi paikalliseen tuulen suuntaan (jonka mittaa toisen osallistujan pihalla oleva sääasema). Järjestelmät eivät ole ilmaisia, mutta hinnat laskevat koko ajan. Tässä ei ole mitään mahdotonta.

B. Ei-triviaali johtopäätös

Vähemmän triviaali johtopäätös on se, että valvojien pitäisi olla jokseenkin välinpitämättömiä sen suhteen, mitä he ovat valvomassa. Toisella tapaa sanottuna, ainakin analyysin täytyisi tapahtua aivan muualla kuin itse tapahtumapaikalla, eikä analyysiin ei saisi liittyä mitään tunteita.

Tähän löytyy suora referenssi ihmisoikeuspuolelta: Amnesty International. Amnestyn jäsenet eivät (lähtökohtaisesti) ota kantaa oman maansa asioihin. Tällä tavalla pystytään parantamaan järjestön riippumattomuutta ja puolueettomuutta (ja lisäksi jäsenten henkilökohtaista turvallisuutta).

Vastaavalla tavalla kansalaismittauksissa pitäisi eriyttää toisaalta mittausten teko ja toisaalta niiden suunnittelu, analysointi ja johtopäätökset. Täydellinen palomuuri ei käytännössä onnistu. Jokainen laitos on erilainen, ja paikallisilla on paras kuva siitä, mihin pitää keskittyä. Paikallisten on siis oltava mittaussuunnitelman tukena, mutta ei päättämässä siitä. Käytännön syistä heidän pitää myös tehdä mittaukset, mutta senkin täytyisi tapahtua valvojan seurannassa ja käskystä.

Ehdottamani menee vähän joka suhteessa  ihmisluonnetta vastaan. Pitäisi siis suostua siihen, että on itse vain toisten orja, joka juoksee mittaamaan kun käsketään? Tai jopa hankkia omilla rahoillaan mittalaitteen tietämättä, mitä se varsinaisesti tekee? Ja olettaa, että joku jossakin muualla “tietää paremmin” mitä ollaan tekemässä? Melko kovaa näyttöä täytyy ehdottajalla olla.

Mutta osaamista Suomessa olisi. Esimerkiksi Turun jätteenpolttolaitoksen seurantaa voisi johtaa vaikkapa Lappeenrannasta (Lappeenrannan yliopistossa on jätealan osaamista, joten siellä voisi olla jopa mahdollisuus käyttää opiskelijatyövoimaa). Vastaavasti Turusta käsin voitaisiin tukea Vaasan jätteenkäsittelylaitoksen seurantaa — Turussahan on jätteenpoltosta Suomen ainoa pitkäaikainen kokemus. Kokenut paikallinen osaa yhdellä käynnillä arvioida, mistä kohtaa kannattaisi mitata ja mitä.

En tiedä, olisiko mitään mahdollisuutta oikeasti motivoida ihmisiä tähän. Paikallisia mittaajia motivoi nimenomaan se, että kyse on heidän omasta elinympäristöstään ja terveydestään. Jaksaako ketään Turussa enää oman stressinsä päälle kiinnostaa, mitä Vaasaan kuuluu? Ehkä, ehkä ei.  Väsymys ainakin paistaa ihmisistä läpi jo nyt.

Entä mistä raha ja resurssit, ja kuka tätä ylimmällä tasolla johtaisi? En tiedä. Teknologia ei tässä ole vaikein puoli (vaikka haastava onkin). Inhimillisistä ja poliittisista asioista tämä on kiinni.

Muita aihetta sivuavia kirjoituksia: täällä.

Translate »