Tag: innovaatio

Sote ja mielikuvitus

On yksi sana, jota en muista nähneeni sote-uudistuksen yhteydessä vielä kertaakaan. Mielikuvitus. Nyt ollaan tekemässä rauhan ajan suurinta organisaatiomuutosta Suomessa, ja kehittämässä valtavia digitaalisia ratkaisuja. Silti harva tuntuu pohtivan, mitä todella radikaaleja uusia asioita olisi mahdollista tehdä. (English version here).

Ymmärrän tämän hyvin, ja itsekin pidän tärkeimpänä asiana uudistuksen riskien hallintaa. Olen itsekin todennut, että  ensimmäisen valtuuston on tärkein tehtävä on pitää huolta siitä, että palkat maksetaan ja kukaan ei kuole tai vammaudu uudistuksen takia. Muu on bonusta.

Mutta silti.

Vaikka inhorealismi onkin syvällä DNA:ssani, niin on myös innovaatio. Olen noin kolmessakymmenessä patentissa keksijänä, ja siltä pohjalta uskallan väittää, että alueuudistuksen kautta meillä olisi tilaisuus tehdä aivan uudenlaisia asioita, nyt kun palvelut tuotetaan riittävän suurissa yksiköissä. Mahdollisuus koskee ennen muuta sellaisia asioita, joita ei ole tähän mennessä edes yritetty.

Digitalisaatio ja vieraskieliset

Aivan uutena alueena voi tunnistaa esimerkiksi vieraskielisten palvelut.  Tilastokeskuksen datan mukaan vuonna 2020 Varsinais-Suomessa oli noin 38 000 äidinkieleltään vieraskielistä, eli vajaa 8% väestöstämme (vertailuna: äidinkieleltään ruotsinkielisiä on noin 27 000). Maakunnassa puhutaan yli sataa kieltä. Yli tuhannen hengen kieliyhteisöjä on kymmenen (venäjä, viro, arabia, kurdi, albania, somali, englanti, persia, ukraina ja romania) kun taas yli puolet kieliyhteisöistä on alle 40 hengen kokoisia.

Näin sirpaleisille ryhmille ei nykyisin keinoin voi käytännössä taata omankielisiä palveluja, kun jo ruotsinkielistenkin palvelujen tuottaminen alkaa olla vaikeaa.

Jos kuitenkaan ei rajoituta pelkästään nykyisiin keinoihin, tilanne näyttää yht’äkkiä aivan toiselta. Tyyppiesimerkki uudenlaisesta teknologiasta on Turun kaupungin Åbot-koronabotti, joka tekoälyn avulla pystyy antamaan koronaneuvontaa useimmilla Turussa puhutuilla kielillä. (Olin itse käynnistämässä Åbotia ollessani Turun kaupungilla projektitöissä 2019-2020, mutta lähinnä byrokraattina ja dokumentoijana).

Åbotin vahvuus on, että pohjatiedot määritellään vain kerran suomeksi, ja käännökset muille kielille tehdään tekoälyn kautta. Nopeasti muuttuvissa tilanteissa ajauduttaisiin nopeasti kaaokseen, jos muunkieliset tekstit jouduttaisiin perinteiseen tapaan kääntämään käsin. Åbotin antamat käännökset ovat ilmeisesti joskus aika kökköjä, mutta pääsääntöisesti riittävän hyviä tarkoitukseensa.

Google Translaten yritelmä.

Åbot on hyvin rajattu sovellus, eikä se millään tavalla korvaa ammattilaisia. Se on kuitenkin hyvä esimerkki siitä missä ollaan nyt, ja missä voidaan olla 5-10 vuoden kuluttua, jos niin halutaan. Kymmenen vuoden kuluttuakaan meillä ei tule olemaan niin paljon vieraskielisiä hoitajia ja lääkäreitä, että hoitoa voisi perinteiseen tapaan antaa huippulaadukkaasti kurdiksi, tai arabiaksi, tai venäjäksi. Sen sijaan meillä voi aivan hyvin olla järjestelmä, joka antaa hiukan kökköjä mutta pääsääntöisesti riittävän hyviä automaattikäännöksiä mille tahansa näistä kielistä napin painalluksella.

Digitalisaatio ja vanhukset

Vastaavasti esimerkiksi vanhusten palveluja pitäisi jo nyt miettiä vahvasti digitalisaatio ja etäpalvelut edellä. Etäpalvelut esitetään tällä hetkellä vahvasti kauhukuvien kautta: pelätään, että vanhukset jäävät täysin sellaisten palvelujen varaan, joita he eivät osaa käyttää.

Näin asia tuleekin olemaan, jos tyydytään nykyisiin äärimmäisen vaikeakäyttöisiin palveluihin. Esimerkiksi digitaalinen tunnistautuminen on edelleen painajaismaisen hankalaa, ellei ole edes jotenkin sujut teknologian kanssa. Voin itse tunnustaa, että vasta vuoden 2021 alussa itsekin opin käyttämään mobiilitunnistusta; siihen asti olin uskollisesti käyttänyt paperisia tunnuslukuja.

Alistuminen ei kuitenkaan ole oikea ratkaisu, vaan sisuuntuminen. On kysyttävä, miksi ihmeessä kukaan ei laita panoksia siihen, että nämä palvelut olisivat edes jotenkin käyttökelpoisia tavallisille ihmisille. Käyttöliittymäsuunnittelu ei ole mitään mustaa magiaa, mutta se vaatii suunnattomasti osaamista, aikaa, vaivaa ja rahaa.

Ei näin. (Kuvalähde).

Tällä hetkellä näyttää siltä, että yrityksillä ei ole riittävää kaupallista mielenkiintoa tehdä ultrakäytettäviä sovelluksia, kun taas julkisella sektorilla ei ole riittävää osaamista (eikä ennen kaikkea budjettia). Voi olla, että on mahdoton tehdä käyttöliittymää, jota 100% suomalaisista vanhuksista voisi käyttää. Mutta jos edes 99% pystyy, muille on helppoa räätälöidä sopivat palvelut.  Tässä jos missä on nyt julkisen innovaatiopanoksen paikka.

Digitalisaatio ja aikataulu

En halua luopua peruspessimismistäni, enkä siis väitä että digitaaliset innovaatiot olisivat taikaratkaisu kaikkeen. Ennen muuta alueuudistuksessa on ratkaistava digitaaliset perusasiat, ennen kuin voidaan edes pohtia digitaalisia innovaatioita. Tietojärjestelmien tylsä yhteensovittaminen tulee viemään valtaosan lähivuosien rahasta ja energiasta.

Ei kuitenkaan aivan sataa prosenttia; ja ne muutamat yli jäävät prosentit kannattaa sijoittaa innovatiivisiin kokeiluihin. Nykyisellä väestörakenteella ja menetelmillä terveydenhuolto on törmäämässä seinään, kun vanhusten määrä kasvaa yhtä dramaattisesti kuin nuorten määrä romahtaa. Törmäys vaimenee huomattavasti, jos tajutaan tehdä asioita aivan eri tavalla kuin ennen.

Olen fysiikan tohtori, toimin data-alalla, ja olen Varsinais-Suomen Vihreiden ehdokas (numero 172)  tammikuun 2022 aluevaaleissa. Lisää tietoa aluevaaliteemoistani löydät täältä.

Foliokalsareista bisnesinnovaatioon (perjantaikirjoitus)

Jostakin syystä minua yllytetään nykyään jatkuvasti kirjoittamaan typeristä ja noloista aiheista. Hullua ei kannata yllyttää, minua kannattaa, joten tällä kertaa aiheena  foliokivekset.

Lähtökohta: eräs amerikkalainen startup-firma markkinoi säteilysuojattuja miesten alushousuja. Kalsarit ovat hopeoidut, minkä väitetään suojaavan gonadeja WLAN,- 3G-  ja 4G-säteilyltä.

 

www.imaging-resource.com

Jos annetaan armoa pienissä detaljeissa — kuten siinä että eivät kyllä suojaa — niin mitä positiivista tästä voisi vääntää? Miten tätä bisnestä saisi entisestään parannettua?

Huuhaa tuottaa toki hyvää pöhinää jo nyt.  Onhan Suomessakin myyty vaikkapa LED-valoja joita voi työntää ruumiinonteloihinsa, ja  parantaa sitä kautta vaikkapa naapurin psoriasiksen oman paksusuolensa kautta, jos kuulopuheisiin on uskomista.  Bisnes on bisnestä, kunhan siinä on innovaatiota.

Mutta aina voi parantaa.  Millä tavalla paranoidia huuhaata (ja huuhaata ylipäätään) pitäisi kehittää, jotta sitä saisi myytyä vielä enemmän?

Vastaus on yksinkertainen. Seksi myy.

Alushousut sinällään olisivat heti oikealla alueella, mutta… näissä kalsareissa nyt vain ei ole seksiä. Tylsänä perusheterona en ole asiantuntija miesten kalsareiden seksikkyydessä, mutta tämän tiedän: nuo kalsarit ovat sen näköisiä, että tylsänä keski-ikäisenä voisin itsekin niitä käyttää. Not hot.

Triviaali ratkaisu — liiankin triviaali — olisi muotoilla nuo kalsarit eri tavalla. Hopeoinnin kanssa voi mennä överiksi ja tehdä siitä glitteriä; tai sitten voisi mennä enemmän humoristiseen suuntaan, ja muotoilla vaikkapa etumukseen elektronitykin.

Mutta oikeastaan pitäisi ajatella paljon laajemmin. Ei riitä että yksittäiset tuotteet muotoillaan eroottisiksi; koko ajattelumaailma pitäisi muuttaa.  Miksi tiukat farkut myyvät? Ne korostavat muotoja. Mutta muodot taas myyvät lähinnä siksi, että tietynlaisia muotoja pidetään tällä hetkellä esteettisinä.  Estetiikka oli toisenlainen 60-luvulla, tai Rubensin ajan Hollannissa.

Estetiikka pitää siis muuttaa.  Pitäisi muuttaa yhteiskunta sellaiseksi, jossa hörhö ja vainoharhainen mieli on yhtä seksikäs kuin pyöreä takamus tai Ritari Ässän rintakarvat.

Olen jo löytänyt käsitteelle nimenkin: Foliofilia (TM).

Epäilemättä foliofiilejä on jo maailma täynnä. Mitään sellaista asiaa ei olekaan, etteikö joku olisi siitä hankkinut fetissiä. Mutta ilmeisesti sitä ei ole järjestäytyneenä liikkeenä. Jos joku haluaa oikeasti rikastua tällä bisnesalueella, pitää järjestäytyä ja ennen muuta luoda uusi  asenneympäristö.

Varsinaisia liikesalaisuuksia en tässä vaiheessa avaa liikaa, mutta hahmotan kuitenkin hiukan pääni sisältöä.

• Esimerkiksi maadoitettuja peittoja myydään tällä hetkellä lähinnä turvallisuuspainotteisesti (mm minimoimaan sähkösaastetta ja hillitsemään vapaita radikaaleja). Missä on viisinkertaiseen hintaan myytävä honeymoon-maadoitus korkeammalla potentiaalienergiatasolla?

• Aiemmin mainittu ruumiinontelovalo on itsestäänselvä osa tuoteportfoliota. Värinä sinällään on jo vanha vitsi, mutta entä  tupladopplerpolarisoitu valokeila? Silloinhan itse valo tärisee, sekä pysty- että vaakasuunnaassa.

• Verenkiertoa stimuloivan magneettirenkaan ei välttämättä tarvitse stimuloida verenkiertoa juuri ranteen ympärillä. Tupladopplerpolarisaatiota siihen on hankala saada, mutta ferromagnetismi kuulostaa hyvältä ja onnistuu helposti.

• Miksi Suomessa ei ole edelleenkään homeopaattista striptease-klubia? Sehän vaatisi ainoastaan eskimopukuun sonnustautuneen henkilön joka käy lavalla löysäämässä hiukan kengännauhaansa ja kävelee sitten pois. Chippendales-versiossa löysätään solmiota.

• Jopa vanhasta kunnon foliohatusta löytyy uutta, kun vain avoimin mielin miettii.  Yöasusta voidaan leikata strategisia osia pois; hiukan vastaavasti, BDSM-foliohatun ohimoiden kohdalle voi laittaa läppiä.  Näitä sitten foliodomina voi säteilytyrmässä avata ja sulkea, samalla kun avaa ja sulkee WLAN-tukiasemia.

Mikäli joku innovatiivinen bisnesenkeli haluaa kehitellä ideoita eteenpäin, yhteystietoni ovat vaikeasti saatavilla.

Lisää samanhenkistä materiaalia täällä: Perjantaikirjoitukset.

 

 

 

 

 

Innovaatioarvonta

Suurmenestyksissä on aina takana valtavasti työtä, mutta myös suunnattomasti tuuria. Miksei joskus annettaisi onnen ratkaista kokonaan?

Ehdotan Veikkaukselle ja Raha-automaattiyhdistykselle innovaatioarvontaa.

 [Summary: Great success is often about great luck. Could we occasionally let luck decide everything? I propose that the government use part of its lottery profits to run an innovation lottery.]

Kauaskantoisilla suunnitelmilla on kivinen tie kuljettavanaan. Onnistumisten yhteydessä hehkutus on suurta, mutta harva muistaa vielä useampia epäonnistumisia. Vähän aiemminhan tuo loistava onnistuminenkin oli vain todennäköinen huti muiden joukossa.

Asioilla joiden eteen tehdään kovasti töitä, on usein taipumus toteutua. Vaikka aina ei voi voittaa, aina voi yrittää. Historian suuria onnistumisia isolla panostuksella ovat NASAn kuuohjelma 1960-luvulla ja miksei myös onnistunut epäonnistuminen Kristoffer Kolumbuksen kompastuessa Amerikkaan yrittäessään löytää reittiä Intiaan. Pienemmästä “markkinointibudjetista” johtuen viikingit eivät löytäneet Amerikkaa, saati sitä jo asuttaneet ihmiset.

Usein käy niin, että kun toivo suoraviivaisesta ratkaisusta on menetetty, kynnys vaihtoehtoisille ajatuksille alenee. Näistä voittajista puhuu koko maailma, muistamatta kuinka lähellä tuhoa nekin kävivät. Joskus peräänantamattomuus tuo voiton, mutta vielä useammin itsepäisyys ajaa tuhoon. Kaikille ei käy yhtä hyvin kuin vihaisille siipiveikoille, jotka kiusaavat sikoja. Harva oli valmis ostamaan Applen osakkeita 1990-luvun puolivälissä, nyt joku voi (aiheetta) kehua heitä visionääreiksi.

Google on kasvanut yhdeksi maailman merkittävimmistä yhtiöistä ja sen tekemisiä suitsutetaan ja välillä jo mollataankin. Isoksi kasvaminen tuo aina omia haasteitaan kateudenkin lisäksi. Harva tietää tai muistaa, että ideaa ja nuorta yritystä yritettiin myydä aikaisessa vaiheessa, mutta se ei tuolloin kelvannut. Hakukoneitahan oli jo olemassa. Laajasti käytössä olevan Skypen tapauksessa teknologia ja käyttäjät löysivät toisensa, mutta itse toiminta oli tappiollista. Viime vuonna Microsoft osti Skypen velkoineen ja synnytti miljonäärejä ja kenties miljardöörejä. En kerro tätä siksi, että inventio (keksintö) on innovaatio vasta lyödessään läpi ja että kaupalliset tekijät usein määrittävät lopullisen onnistumisen. Silti kaikesta halutaan syntyvän innovaatioita, mutta kaikki eivät voi olla parhaiten menestyneitä. Suurissa onnistumisissa on intohimon lisäksi usein sattumaa mukana. Nöyrä onnistuja myöntää onnen ja ajoituksen merkityksen.

Isoja tehtäessä vaaditaan isoja panostuksia. Silloin yrittäjän kyky valaa uskoa ympäristöönsä, omiin joukkoihin ja sijoittajiin on ensiarvoisen tärkeää. Kaikki nämä tahot odottavat kuulevansa itselleen sopivan sanoman. Varmasti mahdottomia hankkeitahan ei kannata tukea, vaikka joskus niiden liepeillä voi syntyä uutta tietoa ja raikkaita avauksia. Jos nyky-Suomessa haluaa saada isoja asioita liikkeelle, tulee saada useita tahoja vakuuttuneiksi. Valtion niukkoja keksintöjä edistäviä rahoja jaettaessa on käyttöön otettu innovaatiokomiteoita, jotka tietävät mitkä seuraavat suuret läpimurrot ovat ja mistä ne tulevat. Samalla komiteat tulevat epäsuoraan kertoneeksi, mitkä ideat varmasti lyövät läpi.

Tasaisen tappavalla tahdilla etenevän kehityksen ennustaminen ja tukeminen on helpompaa kuin uusien ja epävarmojen ideoiden. Kuitenkin merkittävät isot harppaukset otetaan usein uudenlaisten avausten ja lähestymistapojen kautta. Uuden keksijälle kysymys on lopulta jääräpäisyydestä, riskistä ja tuesta tai sen puutteesta. Komiteat saavat vastaansa loistavia uusia ideoita, joita on hankala erottaa mahdottomista höyrypäisistä keksinnöistä tai muuten pelkästään vakuuttavan esityksen tarjoavista. Joskus asiat vain keksitään liian aikaisin tai väärässä paikassa. Historia ei aina löydä ja korjaa menetettyjä kultahippuja. Ei ole olemassa yhtä oikeaa totuutta ja absoluuttista reiluutta.

Hyvinä esimerkkeinä käyvät Alfred Wegenerin mannerlaattateoria, Robert Goddardin rakettiteoriat ja -kokeilut sekä Petr Ufimtsevin häiveyhtälöiden mielenkiintoinen onnistuminen. Kaikki ovat olleet menestyksiä, mutta eivät omassa ajassaan eivätkä keksijöille itselleen. Ufimtsev sai julkaista tuloksensa 1960-luvun Neuvostoliitossa, koska ne oli arvioitu hyödyttömiksi ja jopa haittaavan hänen urakehitystään. Lockheedin insinööri Denys Overholser sai käsiinsä venäjästä englanniksi käännetyn teoksen ja ymmärsi asian merkityksen, jos yhtälöt pitivät paikkansa. Koska Overholser työskenteli Lockheedin Skunk Works -yksikössä, hänellä oli mahdollisuus viedä asiaa eteenpäin kolleegojensa kanssa. Lopputuloksena oli aivan uudenlainen lentokone, joka on tutkalle käytännössä näkymätön. Meni yli kymmenen vuotta ennen kuin venäläiset saivat tietää, mitä kilpakumppanit olivat tehneet ja mihin se pohjautui. Normaalisti toimivassa isossa yrityksessä vastaava uuden asian tekeminen olisi ollut haastavaa tai kenties mahdotonta. Skunk Works pyrkii tekemään mahdottomuuksien rajalla olevista ideoista totta, joten tällä kertaa palaset loksahtivat kohdalleen.

Jos joku asia voidaan ennustaa, se on tunnettu. Jos rahoitetaan vain merkittäviä tulevaisuuden ideoita, ne on oltava etukäteen tunnettuja. Siitä huolimatta niihin kohdistuu taloudellinen riski. Rahoittajien tavoitellessa nopeaa tuottoa, on helpompaa kieltää epävarmat ja oudot asiat. Riskisijoittajiakin on moneen junaan. Sama pätee myös ison mittakaavan hankkeisiin. Resurssien rajallisuus on aina ongelma, mutta siitä huolimatta ihmiskunta on rakentanut pyramideja, linnoja, pilvenpiirtäjiä ja muita huimia panostuksia vaatineita kohteita. Joskus halu ja tarve ajaa resurssilaskelmien edelle. Onnistuneista tapauksista kirjoitetaan oppikirjoja, joiden ideoita monistamalla pyritään luomaan seuraavia nokioita ja muita menestystarinoita. Tuohon yhtälöön sisältyy samalla pysähtyneisyyttä ja omia sisäisiä riskejään.

Vastaava epävarmuus rasittaa myös teknisesti mahdollisia, mutta taloudellisesti tai organisationaalisesti haastavia keksintöjä. Kirjassaan “The Trouble with Computers” Thomas Landauer nimeää “welfare benefitin”, jota termiä ekonomistit kuulemma käyttävät. Käännän tässä sen hyvinvointieduksi, tuntematta sen taustalla olevaa taloustieteen terminologiaa. Hyvinvointietu tarkoittaa investointeja (ja ideoita), jotka hyödyttävät yhteiskuntaa ja ihmisiä, mutta eivät välttämättä itse yritystä taloudellisesti. Yrityksen kannalta laskettuna panos ei vastaa tuottoa. Yltiöhumanistin silmiin väite voi vaikuttaa nurinkuriselta – esimerksiksi ihmisiä ei kannata pelastaa, jos se tulee liian kalliiksi. Onko teknologia ihmistä varten vai päinvastoin? Ja eikö rahakin lopulta ole vain merkittävä innovaatio ja teknologiaa? Ottamatta kantaa miten ihmiskunnan tulisi toimia ja järjestää asiansa, väitteeseen sisältyy myös toisenlainen haaste ja ongelma.

Uudet, erilaiset ideat sekä ihmiskuntaa palvelevat ratkaisut eivät saa tukea ja rahoitusta käytettävissä olevien mekanismien kautta. “Idea on loistava, tälläinen pitäisi saada, mutta me emme voi valitettavasti tukea sen kehittämistä”. Julkaisussaan “Informaatio- ja kommunikaatioteknologian (ICT) liiketoimintamahdollisuudet kriisinhallinnassa” Immonen ja Rantanen osoittavat ongelman olemassaolon myös kriisinhallinnassa. Teknisiä mahdollisuuksia ja mielenkiintoa on, mutta rahoitusta ei voi saada tällaisille “tuottamattomille” ideoille. Miten iso yritys voi laskea tuottoa per säästetty ihmishenki tai kärsimys, jos sitä ei makseta tilikauden loppuun mennessä? Ainoa asiakas on maksava asiakas.

Yksittäisen pelastuslaitoksen näkökulmasta asia on yksinkertainen. Jos jokapäiväisessä työssä tarvitaan letkuja ja lapioita, niitä on ostettava ja varat käytetään niihin. Jos yhteiskunta yhteisesti päätää, että palovaroittimet vaaditaan jokaiseen asuntoon (ja paristot vaihdettavaksi), ehkä letkuja ja lapioita tarvitaan vähemmän. Hyödyt ja kustannukset on kuitenkin helpompi laskea palasittain kustannusyksiköittäin, kuin miettiä millä tavalla asunnossa korkealle kohonnut lämpö ilmoitetaan pelastuslaitokselle ennen palon syttymistä ja vältetään koko onnettomuus. Tämä vaatii muutakin ohjausta kuin innovaatiolautakuntaa, joka tietää etukäteen mikä on kaupallisesti merkittävää toimintaa.

Eikö asialle voi tehdä mitään? Voisiko olla vaihtoehtoisia malleja yleishyödyllisten ja uusien ideoiden vauhdittamiseksi? Valtion budjetti on rajallinen ja keräysten järjestäminen jokaista hyvää asiaa varten on hankalaa ja lopulta kestämätöntä. Esitän kuitenkin mallin, joka avaisi kanavan Keksintösäätiön ja vastaavien tahojen tueksi. Enkä ehdota nyt verojen korottamista. Hieman kieroon ajateltuna tämä raha ei ole keneltäkään pois, kun se tiedetään jo etukäteen.

Ehdotan, että esimerkiksi jokaisesta yli miljoonan euron lotto/veikkausvoitosta otetaan kymmenen prosenttia ja laitetaan se innovaatioarvontaan.

Innovaatioarvontaan osallistuvat potentiaalisiksi listatut ja varmistetut ideat ja yritykset, joilla on mullistavia ajatuksia. Satunnaisesti joku näistä keksijöistä saa esimerkiksi 100 000 euroa juuri tuon idean edistämiseen ilman takaisinmaksuvelvoitetta. Parhaassa tapauksessa useampi kymmenen ideaa tai yritystä saa vuosittain mahdollisuuden kokeilla “mahdottoman” ideansa kantavuutta. Keksintösäätiöllä on jo nyt tiedossa keksijöitä, joille kannattaisi antaa rahoitusta, mutta nykymekanismeilla eivät pysty sitä tekemään. Ehdottamani malli toimii samantyyppisellä ideologialla kuin MacArthur-palkinto, jossa säätiö rahoittaa poikkeuksellisia lahjakkuuksia, jotta he voivat vapaasti kehittää ja käyttää omaa osaamistaan. Tällä hetkellä summa on 500 000 USD, joka maksetaan viiden vuoden aikana vuosineljänneksittäin.

Suomessakin olisi hienoa, jos Veikkaukselta ja Raha-automaattiyhdistykseltä saatavia varoja voitaisiin suoraan käyttää tulevaisuuden innovaatioiden tukemiseen. 500 000 euroa ja maksimissaan 5 vuotta vuosittain tarkasteltuna olisi erinomaista, mutta pienempikin summa olisi loistava päänavaus uusien isojen innovaatioiden synnyttämiseksi.

Jos kärjistäen lottovoitto on todennäköisempi kuin “loistavaa, mutta” -ideoiden tukeminen, miksi ei ottaa lottovoittoja käyttöön. Komitean ei tarvitse tehdä viisivuotisinnovaatiosuunnitelmaa. Sen tekevät kaikki, joilla on hyvä idea ja joku voittaa aina.

 

 

Translate »