Työnhaku on eskaloitunut järjettömäksi. On vain kaksi strategiaa:
- Hakea hiljaisesti verkostojen kautta.
- Laittaa koko ajan lisää hakemuksia ja tehdä tästä kestävyyslaji.
Reitin 1 kautta käytännössä töitä saa (yli 80% paikoista, ehkä enemmänkin). Omassa verkostossani ongelma on se, että huomattava osa on itsekin työttöminä tai yt-uhan alla. Pragmaattisesti ajateltuna täytynee vaihtaa ystävät heti, kun pääsen taas työnsyrjään kiinni.
Reitille 2 pystyy arvioimaan jotain lukuja. Itselläni on vasta 34 hakemusta 24 viikon aikana. Huomattavan paljon on ollut hiljaisia ja epävirallisia keskusteluja, mutta tilastoin “hakemiseksi” sellaiset tapaukset, joille olen lähettänyt CV:n. Moni olisi jo saattanut ottaakin töihin, jos vain palkkaa ei tarvitsisi maksaa. (Palkkapyyntöihin saakka ei tyypillisesti olla edes päästy koska rekrytointikielto on ehdoton, joten kohtuuttomiin palkkavaatimuksiin nämä eivät sinällään ole kaatuneet).
Useallakin tuttavalla on 200 hakemuksen raja rikkoutunut, tosin nämä ovat olleet pidempään työttöminä. Ennätys on 1500 hakemusta, 150 haastattelua — seurauksena pari muutaman kuukauden pätkää.
Miten tällainen systeemi pääsee syntymään?
Continue reading Huomioita työnhaun liukuhihnalta