Tag: Avoimuus

Talvivaara 30: Toimiiko bioliuotus? Riittääkö julkinen data?

[Edit 1.9.2014. Long Play:n tänään julkaisema artikkeli (mm Vihreä Lanka) kertoo karuja faktoja siitä, miten paljon Talvivaaran alkuvaiheessa lavastettiin toiminta näyttämään paremmalta kuin se oli. Pilottiin artikkeli ei ota kantaa. Mutta herää silti kysymys: onko siinäkin käytetty lavastusta?]

On hankkeita joihin on moraalinen pakko osallistua, vaikka pelko kourii vatsanpohjassa. Tänään julkaistu Suomen luonnonsuojeluliiton pyynnöstä tehty Talvivaaraa koskeva arvio on sellainen. Pelko ei ole juridista vaan eettistä:  näin kovissa asioissa merkittävien virheiden tekeminen olisi törkeää, vaikka se olisi tahatonta. Toisaalta, jos käytössä on vain julkisia lähteitä, epätarkkuuksia hiipii väistämättä mukaan.

Koko raportti on saatavissa täältä: Talvivaara-arvio, osa 2.  Johdanto-osa on alempana. [Edit: Samantyyppisiä viestejä on pikkuhiljaa kantautumassa muualtakin. Ks mm MOT 2.12.2013]  Kirjoitus julkaistu myös Uuden Suomen blogina 19.11.2013

Raportin väite on kovin mahdollinen: Talvivaaran bioliuotusprosessi ei toimi.  Julkisten tietojen perusteellla muuhun lopputulokseen on oikeastaan mahdoton päätyä. Raportissa on arvioitu asiaa usealta eri kantilta.

On selvää, että sisäpiirin tietojen perusteella saataisiin syvällisempi arvio. Toisaalta sisäpiirin tiedot jäävät vain sisäpiirin käyttöön, jolloin niitä ei voi riippumattomasti arvioida.

Jos ja kun “asiantuntijuus” täytyy pystyä perustelemaan: oma roolini raportissa on kokonaisuuden hallinta ja tietojen kriittinen arviointi – jonkinlainen paholaisen asianajaja. Muilla osallistujilla on huomattavasti syvällisempää osaamista omista erityisaloistaan, mutta jonkun täytyy koota sirpaleet yhteen, kyseenalaistaa täysin elinkelvottomat väitteet, ja koittaa kerätä lopuista edes jotenkin looginen kokonaisuus. Siihen tarkoitukseen fyysikon koulutus on omiaan, samoin kuin ura teollisuuden T&K:ssa.

Pidän melko varmana, että olen ainakin itse nyt ammentanut tyhjiin sen, mitä tällainen ulkopuolinen pystyy Talvivaarasta ammentamaan. Asiat etenevät tästä eteenpäin ihan omalla logiikallaan, jolla ei ole mitään tekemistä logiikan kanssa.

Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia.

 

————————————————–

”Luontoväen asiantuntijaryhmä”     19.11.2013

TOIMIIKO TALVIVAARAN BIOLIUOTUSPROSESSI? LUONNONTIETEELLINEN ARVIO

Tämän raportin on Suomen Luonnonsuojeliiton pyynnöstä tuottanut sama ryhmä, joka teki 11.11.2013 päivätyn asiantuntija-arvion (http://kaivosvahdit.fi/talvivaaraarvio.pdf). Monet jäsenistä kuuluvat Suomen luonnonsuojeluliittoon.

  • Helvi Heinonen-Tanski,MMT(mikrobiologia),dosentti,noin 40 vuoden kokemus tutkimusta ja opetusta Helsingin ja Itä-Suomen (Kuopion) yliopistoissa. Sidonnaisuus: SLL:n liittohallitus
  • Heli Jutila,FT(ekologia),MBA,ympäristöasiantuntija, 20v.kokemus ympäristöhallinnosta. Sidonnaisuus: SLL:n liittohallitus
  • Heikki Simola, FT, ympäristötieteen dosentti.Sidonnaisuus: SLL:n liittohallitus
  • Jakke Mäkelä,FT (fysiikka). Sidonnaisuus: SLL:n liittohallitus
  • Jari T Natunen,FT (biokemia). Sidonnaisuus: Stop Talvivaara-liike.
  • JuhaV Mentu, MMM, ympäristömikrobiologi.Yli30vuodenkokemusympäristö-ja paperiteollisuustutkimuksesta. SLL:n ulkopuolinen, riippumaton asiantuntija.
  • Pertti Sundqvist, majuri evp, sidonnaisuus:SLL:n valtuuston jäsen.Tämän dokumentin yhteyshenkilö (sähköposti pertti@dinikon.net puh 050 432 8281)

Ryhmän toimintaan on vuosina 2011-2013 osallistunut eri rooleissa myös useita muita henkilöitä, lähinnä ympäristöjärjestöistä.

Talvivaaran koko tulevaisuus tiivistyy yhteen ainoaan kysymykseen: toimiiko nikkelin bioliuotus riittävän hyvin Kainuun sääoloissa, Talvivaaran kaivoksen mittasuhteissa?

Talvivaaran mukaan on osoitettu, että se toimii. Yhtiö vetoaa vahvasti siihen, että vuosina 2005- 2008 tehdyt pilotit todistivat bioliuotusprosessin toimivan. Tässä dokumentissa arvioidaan julkisesti saatavien tietojen perusteella, mitä pilotti itse asiassa on todistanut. Johtopäätöksemme on, että pilotti ja varsinainen kaivostoiminta eroavat toisistaan ratkaisevasti. Toisin sanoen Talvivaara ei ole pystynyt esittämään riittävän pitäviä todisteita sen puolesta, että liuotus toimisi kunnolla täyden mittakaavan prosessina.

Tulkintamme mukaan kaivoksen toiminta on yhä edelleen pilottitasolla, ei missään nimessä sellaisella luotettavuustasolla, jota järjestelmällinen teollinen kaivostoiminta vaatisi. Tämäntyyppistä pilotointia voi turvallisesti harrastaa vain pienessä skaalassa; kaivoksen koko on lähes tuhat kertaa liian suuri siihen.

Suomen luonnonsuojeluliitto on ottanut kannakseen, että kaivos tulisi sulkea, perustuen mm ympäristövahinkojen määrään. Tässä raportissa ei periaatteessa oteta sulkemiskysymykseen suoraa kantaa, vaan arvioidaan faktoja julkisten tietojen pohjalta.

Käytännössä kirjoittajien mielipide on kuitenkin se, että Talvivaaran jatkamiselle ainakaan nykymuotoisena ei ole edellytyksiä. Bioliuotuksen on pakko toimia, koska perinteiset prosessit eivät mahdollista taloudellisesti nikkelin louhimista kivestä, jonka nikkelipitoisuus on vain 0.2%. Normaalisti rajana on moninkertainen määrä. Alueen kaivosoikeudet on aikoinaan myyty Talvivaaralle juuri siksi, että toimivaa menetelmää metallien erotteluun näin pienestä pitoisuudesta ei ollut.

Tämä analyysi perustuu ainoastaan julkisiin lähteisiin. Koska Talvivaaran linjaus prosessinsa suhteen on hyvin niukka, akateemisina lähteinä löytyy lähinnä muutama noin vuonna 2007 kirjoitettu artikkeli, jotka liittyvät pilottivaiheeseen. Lisäksi epäsuorasti voidaan arvioida, miten hyvin nykyinen tilanne vastaa piloteissa testattua. Kirjoittajat ymmärtävät liikesalaisuuksien merkityksen. Bioliuotuksen ydinkysymykset kuuluvat yhtiön tärkeimpiin tietoihin eikä niitä tietenkään voi julkisuudessa sellaisenaan esittää.

Esitämme seuraavat väitteet:

1. Vuosien 2005-2008 aikana tehty pienen skaalan pilotti poikkeaa niin merkittävästi kaivoksen todellisesta toiminnasta, että sitä ei voi käyttää todisteena bioliuotuksen onnistumisesta todellisissa olosuhteissa. Ennen muuta pilottikasojen peittäminen kokeilun aikana poikkeaa merkittävästi nykyisistä olosuhteista. Lisäksi metallien talteenottoa ei tehty siten kuin tuotantokasoilla.

2. Pilotin ja todellisen tuotannon ero on niin merkittävä, että Talvivaara on kuvannut toimintansa ympäristölupahakemuksessa väärin. Ympäristöluvan kuvaus toiminnasta perustuu pilottihankkeeseen ja erityisesti arviot vaikutuksista poikkeavat toteutuneista. Todellinen toiminta ei ole vastannut sitä toimintaa, jolle ympäristölupa on myönnetty. Talvivaaran olisi tullut hakea ympäristöluvan muutosta heti, kun se havaitsi tuotannon poikkeavan kuvatusta. Valvontaviranomaiset eivät ole tätä seikkaa myöskään havainneet, tai siihen reagoineet.Tämä on merkittävä syy ongelmiin.

3. Kaivoksen tämän hetken toiminta ja ennen muuta tiedotus viittaa siihen, että bioliuotuksen vaikeuksia ei haluta tuoda selkeästi esiin. Kaikki tiedotus keskittyy kemialliseen ja mekaaniseen prosessiin (esimerkiksi suljettuun kiertoon), ilman mainintoja mikrobiologiasta, joka kuitenkin on Talvivaaran prosessin ydin.

4. Jos liotuksen onnistuminen joudutaan arvioimaan pelkästään vuosien 2008-2013 perusteella, tulos ei ole lupaava. Saantoprosentti on ollut varsin pieni, mihin myös SRK Consulting kiinnitti huomiota. Jotta liuotusprosessi olisi taloudellisesti kannattava, siinä likipitäen kaiken nikkelin pitäisi liuota ja olla muutettavissa myyntituotteeksi. Talvivaaran todisteina esittämät aikasarjat ovat niin lyhyitä ja puutteellisia, että niitä on mahdollista tulkita usealla tapaa. Uskottavuus edellyttäisi huomattavasti avoimempaa ja laajempaa julkaisemista.

Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia. 

large-082006-3902097_18A2E10FE

Kuva Talvivaaran pilotista. Todellinen prosessi toimii paljaan taivaan alla. Kuvalähde: Kaleva

 

Talvivaara 15: Nollatoleranssia oman puolen virheille

 

Jos on jotakin mitä en siedä, se on oman puolen huono argumentointi. Alla olevaan julkilausumaan on osallistunut koko joukko tiukkoja Talvivaaran vastaisia aktivisteja. Pidän tärkeänä, että juuri kriitikot ovat kaikkein tiukimpia näissä asioissa. Jos valtalehti julkaisee jotain virheellistä, virheet täytyy oikoa.

Mielipide Iltalehden pääkirjoitukseen 15.10.2013

Iltalehden pääkirjoitus 15.10. on esittänyt kovia väitteitä Talvivaaran prosessista. Omassa Paikan päällä-blogissaan Talvivaara oikoo näitä virheitä.

Olemme syvästi Talvivaara-kriittisiä, ja pidämme kaivoksen sulkemista ainoana jäljellä olevana järkevänä ratkaisuna. Siitä huolimatta katsomme, että kaivostoiminnan arvostelijoillakin tulee olla nollatoleranssi virheelliseen tiedon levittämiseen. Iltalehden pääkirjoituksessa on muutama selkeä virhe, ja muutama hyvin tulkinnanvarainen väite.

1. “Suurin osa haposta valuu kasan ohi Kainuun maaperään ja sieltä Vuoksen ja Oulujoen vesistöihin tuhoisin seurauksin” on Iltalehdeltä merkittävä virhe. Vesissä on ollut yksittäisiä happamia ja emäksisiä pulsseja, mutta väite on rajua liioittelua. Varsinainen saastuttava aine on sulfaatti, koska liuotuksessa käytetään massiiviset määrät rikkihappoa ja sulfaatin poisto jätevedestä on täysin riittämätöntä. Lisäksi luontoon on laskettu aika ajoin raskasmetalleja – osa vuotojen yhteydessä, mikä tuhosi kaloja marraskuun 2012 vuodon jälkeen. Kasat on pohjustettu siten, että liuoskierrosta happoa ei pitäisi päästä maaperään.

2. IL väittää prosessissa muodostuvan “vulkaanista lasia”. Tämä on vähintäänkin liioittelua. Prosessissa syntyvät metalliyhdisteet saattavat kyllä muodostaa kovia paakkuja, mutta mitään vulkaanista lasia se ei ole. Talvivaara väittää, että paakkuja syntyy liuotusajan loppupuolella. Emme ota kantaa, missä vaiheessa paakkuja syntyy, mutta todennäköisesti jo mikroskooppiseen pienetkin paakut bakteereiden pinnalla haittaavat bioliuotusta.

3. Tulkinnanvaraiseen suuntaan menee väite “Kirjoituksessa väitettiin virheellisesti Talvivaaran siirtyneen rikkihappoliuotukseen. Rikkihappoa käytetään liuoksen pH:n säätelyyn, jotta raudan ja rikin hapettajabakteereille saadaan riittävän happamat olosuhteet.” Talvivaaran omien esitysten mukaan bioliuotus tarvitsee ainoastaan “vettä, ilmaa ja mikrobeja”. Yhtiö ilmoittaa liuoksen pH:ksi 1.7-3.0. Jos pH on saatava noin alas, rikkihappo on aivan ydinosa prosessia. “Bakteeriavusteinen rikkihappoliuotus” olisi lähempänä totuutta.

Vaikka katsomme, että räikeät virheet on syytä korjata, Talvivaaran perusväitteeseen suhtaudumme siitä huolimatta kyynisyydellä: “Biokasaliuotus on todistetusti osoittanut toimivuutensa, vaikka on viime aikoina kärsinyt liiasta vedestä. Korjaavat toimet ovat parhaillaan menossa. Täytyy muistaa, että Talvivaaran tuottamat kymmenet tuhannet tonnit nikkeliä ja sinkkiä on tuotettu bioliuotuksella.” Vielä keväällä ulkopuolinen konsultti totesi, että Talvivaaran prosessi ei ole teollisessa mittakaavassa osoittanut toimivuuttaan.

On vaikea nähdä, miten nykytilaa voisi pitää osoituksena toimivuudesta. Nikkeliä on toki tuotettu, mutta valtavilla taloudellisilla tappiolla ja massiivisilla ympäristötuhoilla kuluttaen paljon kemikaaleja. Liiallinen vesi ei johdu syksyn 2012 sinällään suurista sateista, vaan prosessista: Talvivaara itse ottaa useita miljoonia kuutiometrejä vettä Kolmisoppijärvestä. Ainakaan sateet eivät siis ole syy ongelmiin.

Kirjoittajat:

  • Jakke Mäkelä
  • Helvi Heinonen-Tanski
  • Pertti Sundqvist
  • Johan Heino

Kirjoittajat kuuluvat Suomen luonnonsuojeluliittoon.

Yhteenveto muista omista Talvivaara-kirjoituksistani: Talvivaara 14: Onko kukaan yhtään viisaampi kuin vuosi sitten?

Vaihtoehtoja avoimille valtakirjoille

Minä haluaisin sanoa oman sanani minua kiinnostaviin ja ymmärtämiini asioihin ja olla tyystin välinpitämätön monesta muusta.

 

Kohta on taas kerran se aika vuodesta. Postilaatikkoon tuli kuponki hyvän aikaa sitten luvasta antaa avoin valtakirja, luultavasti jollekin minulle ennestään tuntemattomalle henkilölle.

Voihan sitä yrittää antaa tutullekin, mutta muu väestö yleensä teilaa koko ajatuksen.

Mistäkö tässä on kyse? Kuntavaaleista tietenkin, tällä kertaa.

Aiemmassa kirjoituksessani sivusin tutkintojen merkitystä ja kuinka politiikka taitaa olla yksi harvoista alueista, johon ei ole suoria tutkintovaatimuksia. Järjestelmän itsensä kehittämiä muita tarpeita taitaa sitten olla senkin edestä, nimityksiä ja pätevyyden arviointeja myöten.

Viimeisten vuosien aikana olen omalta osaltani ollut mukana niin innovaatio- kuin tiedepolitiikan kiemuroissa. Kumpaakin olen välillä ihmetellyt. Niihin kun pitää keksiä koko ajan uusia virityksiä. Vanha malli on varmaan ollut kovasti viallinen, kun uutta pitää niin ahkerasti taikoa tilalle. Useimmiten muutoksia perustellaan tehostamisen ja säästöjen hengessä.  Sivistystä ja osaamista pitänee vähentää, että päästään halvemmalla…

Ja siitäpä tämä koko avoimen valtakirjan kirjoituskin juontaa juurensa. Normaalielämässä en voisi kuvitella antavani kaikkia minua koskevien asioiden hoitamista yhdellä valtakirjalla yhdelle henkilölle, vaikkakin vain neljän vuoden ajaksi. Vielä kun tiedän ja muistan, että äänestämäni henkilö ei edes valituksi tultuaan voi edustaa minun näkemystäni vaan mukauttaa oman tahtonsa ryhmänsä sisällä tehdyn päätöksen mukaiseksi. Mikä asia ja päätös kulloinkin onkaan kyseessä. Ehkä käsittelyssä on minulle merkityksetön asia, jolloin ei sillä niin väliä. Mutta joskus päätetään juuri minulle tärkeistä asioista. Silloin minun mielipiteelläni tulisi olla väliä.

Mutta onko? Tuskinpa on kovin isosti.

Asioiden valmisteluista ei aina voi pitää kovin isoa ääntä, että voisi etukäteen helposti löytää ja vaikuttaa itselle tärkeisiin asioihin. Jos Suomeen mahtuu väitteen mukaisesti korkeintaan yksi asia kerrallaan keskusteltavaksi, tuskin se kunnallisellakaan tasolla on kovin erilaista. Minun valtakirjalla päätetään joskus minulle tärkeistä asioista toisin kuin minä haluaisin. Onko tämä oikeasti demokratiaa, tuskin. Määritelmän mukaan voi olla, mutta sanakirjat ovatkin pullollaan määritelmiä. Minä haluaisin sanoa oman sanani minua kiinnostaviin ja ymmärtämiini asioihin ja olla vähemmän huolissani monesta muusta.

Miksi tällainen kiinnostuksen kohdentaminen ei ole mahdollista, arkielämässähän toimitaan jatkuvasti näin? Ja nyt en tarkoita missään tapauksessa isolla rahalla maksettuja lobbareita edistämässä jotain tiettyä asiaa.

Miksi en voi äänestää vaikka asia kerrallaan?

Suomessa on tällä hetkellä viisitoista rekisteröitynyttä puoluetta. Tarkoittaako se lopulta, että Suomessa on viisitoista mielipidettä? Tuskin. Eduskuntapuolueita on kahdeksan ja ei sielläkään ole kaikiin asioihin kahdeksaa virallista mielipidettä, hyvä jos edes kolme.

Oman asiantuntemuksen alueillani olen ollut mukana hyvin monenlaisissa ryhmäelimissä. Jossain vaiheessa ne kaikki muistuttavat jollain tavalla toisiaan. Ei ole harvinaista, että ryhmä ei saa itsestään parastaan irti löytääkseen parhaat ja sopivimmat vaihtoehdot. Menee herkästi vanhan vitsin mukaisesti kameleiksi ja komiteoiksi. Muutamasta hyvin erilaisesta harrastustoiminnasta olen kuullut vastaavaa, että järjestöt käyvät samantyyliset vaiheet läpi. Alussa innokkaiden henkilöiden palavasti ajama asia muuttuu lopulta virallistetun organisaation pyörittämiseksi kadottaen samalla merkittävän osan alkuperäisen ajatuksen sielusta. Osa haluaisi edelleen vain harrastaa, kun taas osa ajaa hyvin järjestettyjä, laadukkaita kokouksia ja kenties suuntautumista enemmän kattojärjestötoimintaan. Jotku harrastavat siis osallistumista tai kokouksia, vaikuttamista. Kaikenlaisia ihmisiä tarvitaan mukaan, mutta yhteistoiminnassa ei voi etukäteen tietää mihin ajaudutaan. Edes mukanaolijat eivät tiedä sitä.

Mille ja kenelle minä siis annan valtakirjani? Enhän minäkään voi tietää etukäteen mitä minun valtakirjallani tullaan tekemään.

Koskaan aiemmin ei ole näin hyviä kommunikaatiokanavia ja väyliä keskustella asioista laajemminkin. Muutenkin kuin pelkän häiriköinnin ilosta. Teollisuudessa ja tutkimusmaailmassa on tuotekehityksen rinnalle kehitetty menetelmiä saada kuluttajilta tietoa myös aivan uusiin, vielä toteuttamattomiin asioihin. Tätä varten on tehty työkaluja crowd-sourcingin käyttämisestä erilaisiin ohjattuihin keskusteluihin, joilla selvitetään todellisia mielipiteitä. Näitä ajatuksia vasten tulevia vaihtoehtoja voidaan sitten punnita. Saatujen tulosten perusteella on mahdollisuus tarkastella vaikutuksia useilta eri näkökannoilta ja mennä syvemmälle mahdollisiin ongelmakohtiin.

Politiikassa kuullaan valmistelun aikana asiantuntijoita. Usein he valittavat tulleensa kuulluksi muttei kuunnelluksi. Virkamiehille jää iso vastuu asioita valmisteltaessa.

Asian valmistelulla ja esittelyllä on iso merkitys päätöstä tehtäessä. Sitä ennen toivoisin syvempää erilaisten vaihtoehtojen hakemista ja punnitsemista, vaikka itse päätökset jätettäisiinkin avointen valtakirjojen haltijoille. Virkamiehillä tuskin riittää aikaa ja muita resursseja käydä kaikki tapaukset läpi yhtä syvällisesti.

Olisiko aiheellista kokeilla muita konsteja? Edes puhtaasta akateemisesta mielenkiinnosta eikä luottaa vain järjestöjyrien vanhojen mallien toimivuuteen joka tilanteessa. Näitä voitaisiin kokeilla pienessä mittakaavassa ja tuoda parhaiten toimivat laajempaan yhteiseen käyttöön. Moderoidut keskustelut, ideoiden ja niiden vaikutusten simuloinnit ja pelilliset kokeilut kaikki voisivat viedä avoimemman vaikuttamisen suuntaan ja vaihtoehtojen parempaan ymmärtämiseen. Konsteja kyllä löytyy, jos on halua.

Oikeutetustikin joku voi väittää minun olevan tietämätön asioiden oikeasta tolasta ja että edustuksellinen demokratia toimii puoleiden kautta tehokkaasti ja hyvin. Juurihan itsekin paheksuin tiede- ja innovaatiopolitiikan (itsetarkoituksellista?) uudistumisintoa. Miksi muuttaa (joidenkin mielestä) täysin toimivaa demokratiaa?

Mutta onko Suomi tarpeeksi valmis, ettei tällaista mahdollisuutta tarvitse harkita?

Minun mielestäni ei ole. Pitää olla muitakin valtakirjoja kuin neljän vuoden avoin malli. Sveitsissä ainakin on osoitettu muunkin olevan mahdollista. Ehkä Kainuunkin ambulanssiralli olisi jäänyt toteuttamatta, jos asiaa olisi kysytty kansalaisilta itseltään ja simuloitu asia pidemmälle. Eikö toimiva yhteiskunta lopulta juuri ole demokratian perimmäinen tarkoitus?

Ehdotan: moderoitua keskustelua eri näkökantojen hakemiseksti. Sen jälkeen niiden syvempää analyysiä,  minkä tuloksena asioita voidaan simuloida ja virtuaalisesti kokeilla etukäteen ennen päätösten tekemistä. Voitaisiin ainakin kokeilla, ettei tarvitse heti tyrmätä varojen puutteeseen ja jatkaa koko suomalaisen yhteiskunnan käyttämistä testialustana. Ja tähän me kaikki voimme osallistua, kukin kykyjemme mukaan.

Eihän kukaan ole politiikassa mukana vain omien etujensa tai mielipiteidensä ajamiseksi, eihän?

 

 

Avoimuus ja demokratia ratkaisu 2

 

Tämä on osa keskustelua johon Jakke otti osaa tällä (katso alustus linkin takaa) kirjoituksella. Pohdimme millaisella järjestelyllä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia kunnallisessa päätöksenteossa voitaisiin parantaa. Lähinnä miten verkkoa voitaisiin käyttää tehokkaasti. Kuvaan alla teknisesti pidemmälle menevän ja investointeja vaativan menetelmän.

Ratkaisu

Erilaisten, esimerkiksi kuntien toimintaan liittyvien ehdotusten, valmistelujen ja ongelmien ympärille pitäisi pystyä helposti muodostamaan asiasta kiinnostuneiden ad hoc ryhmiä.

Kunnan verkkosivuilta pitäisi olla mahdollista tilata varoitus jonkin itseä kiinnostavan tai omaan osaamiseen liittyvän asian tullessa vireille. Varoituksen voisi laukaista esimerkiksi maantieteellinen alue, jonka kaavoitukseen liittyvistä seikoista haluaa saada tiedon, tai koulu, johon liittyvästä päätöksenteosta tai sen valmistelusta haluaa tietää. Aina kun talletetaan (ei-salainen) dokumentti tai päätös kunnan tietojärjestelmään lähetettäisiin automaattisesti ilmoitus kiinnostuksensa ilmaisseille.

Optimiratkaisu olisi sellainen jossa koko järjestelmä olisi automaattinen, siis virkamiesten käyttäessä kunnan tietojärjestelmiä lähtisi varoitus kaikille sen tilanneille automaattisesti, ilman että se tuottaisi lisää töitä. Jonkinlainen investointi olisi siis tarpeen, sen suuruus riippuu nykyisistä toimintatavoista, jos käytössä on tietokanta johon dokumentit talletetaan ei muutos ole valtava, jos ja kun käytössä on erillisiä ohjelmia ja dokumentit ovat talletettuna levällään pitkin organisaatiota on muutos suurempi.

Koska varsinkin suuren kunnan tapauksessa tapahtumia saattaisi tulla paljon, tarvitaan suodatin jonka avulla voi ryhmitellä samaan asiaan liittyvät tapahtumat yhteen siten ettei esimerkiksi yhden dokumentin editoinnista tule tuhatta varoitusta. Käytännössä tarvitaan esimerkiksi jonkinlainen aikaan perustuva viive ennen seuraavaa samaan dokumenttiin tai aiheeseen liittyvää varoitusta.

Keskustelu

Kaikille samasta asiasta kiinnostuneille pitäisi varoituksen yhteydessä lähteä myös linkki keskustelujärjestelmään automaattisesti generoituvaan uuteen keskusteluun. Sopivia systeemejä varmasti löytyy valmiina joten pyörää ei tässä kannattane keksiä uudestaan. Ne jotka innostuvat asiasta voivat yleisen keskustelun jälkeen tarvittaessa ryhmittyä haluamallaan tavalla, joko keskustelujärjestelmän sisällä tai jossain muualla.

Tarkoitus siis on ettei kaikkien tarvitse olla samaa mieltä. Ryhmiä syntyisi suurin piirtein samojen näkemysten ympärille ja ne voivat sen jälkeen alkaa kerätä lisää kannattajia ja argumentteja joilla vakuuttaa sekä toisiaan että kunnan organisaatiota. Kuka tahansa voisi perustaa suljetun alaryhmän ja kutsua sinne haluamansa henkilöt. Vaikka tämä tekisi ryhmien toiminnasta vähemmän osallistuvaa se voi olla tarpeen häiriköinnin välttämiseksi. Ryhmien keskustelu voisi silti olla julkisesti nähtävissä, vaikka valinnaisesti. Riitoja varmasti syntyisi kun joku innokas suljettaisiin pois keskustelusta johon hän haluaisi osallistua, mutta sellaista se on. Aina on mahdollista perustaa oma ryhmä.

Vaikkapa sadan ihmisen mielipide on selvästi vaikeampi sivuuttaa kuin yhden tai muutaman, tämä on ryhmittymisen selkeä etu. Isommassa ryhmässä löytyy myös asiantuntemusta ja luonnollisesti laajempi verkosto jonka kautta löytää sopivaa asiantuntemusta vakuuttavan esityksen luomiseksi.

Linkki kunnan toimintaan voisi tulla kahta kautta, jos ryhmä onnistuu luomaan oman esityksen se voisi joko luovuttaa sen suoraan esimerkiksi virkamiehelle tai käyttää valtuutettuja hyväksi asiansa edistämiseksi. Toinen mahdollisuus on ilmaista kantanta ryhmänä. Tässä tapauksessa mielipiteen painavuus lienee vahvasti ryhmän koosta riippuvainen joten on järkevää käyttää vahvahkoa tunnistusta estämään useana henkilönä esiintyminen. Tämä voidaan tehdä esimerkiksi tunnistautumalla pankkitunnuksilla.

Mikään ei tietysti estä virkamiehiä olemasta viran puolesta automaattisesti varoituslistalla jolloin he saisivat kutsun samaan keskusteluryhmään kuin muutkin. He voisivat tällöin halutessaan seurata ryhmän toimintaa ja tuloksia keskustelun edetessä.

Mahdollisuus esiintyä anonyyminä laskee osallistumis kynnystä ja edellä mainittu ryhmittyminen rajoittaisi häiriköinnin mahdollisuutta. Hyvä tapa voisi olla tunnistautua siten että kukin henkilö voi esiintyä vain yhtenä osoitettaessa ryhmän kannattajien määrä, mutta hänen henkilöllisyytensä ei silti olisi muiden ryhmän jäsenten tai kunnan tiedossa. Tämä on teknisesti järjestettävissä esimerkiksi sopivasti kryptaamalla pankin antama nimi-henkilötunnus yhdistelmä ja valvomalla että yhdellä tunnuksella ollaan mukana vain kerran.

Lieveilmiöt

Koska ei ole järkevää sisällyttää esimerkiksi kunnan työntekijöiden sähköposteja varoitusjärjestelmään on mahdollista että valmistelu siirrettäisiin tahallaan sellaisiin välineisiin jotka eivät generoi varoituksia kiinnostuneille kuntalaisille.

Entä kuinka vakavasti kunnan pitää ottaa keskustelu, sehän ei ole varsinainen kansanäänestys? Aina hyvinkään perustellut näkemykset eivät vaikuta päätöksentekoon, mutta mahdollisuudet lienevät kuitenkin paremmat kuin silloin kun asiasta kuullaan liian myöhään. Toisaalta vahva tunnistaminen saattaisi luoda harhan että kyseessä on todellinen kansanäänestys vaikka mukana onkin vain suhteellisen vähäinen määrä asiasta kiinnostuneita.

Avoimuus ja demokratia: Vastaus 1

“Käytännössä oletan että tällainen keskustelu muuttuu samanlaiseksi kuin kaikki vapaa nettikeskustelu: kakanhaistatteluksi ja itkupotkuraivareiksi. Mutta on se silti parempi kuin se, että mitään keskustelua ei olisi.”

Tässä ja seuraavassa kirjoituksessa esitetään kaksi ajatusmallia sille, miten Internet voisi tukea lähidemokratiaa. Tässä esittetty on inhorealistinen ja epäelegantti. Myöhemmässä kirjoituksessa Niko Porjo esittää hienostuneemman ratkaisun.

Ongelma

Avoimuus ei toteudu, jos kansalaiset joutuvat käyttämään paljon aikaa seuratakseen kunnan tekemisiä, tai jos päätöksiä valmistellaan hissukseen kenenkään sitä huomaamatta.

Tieto pitäisi saada luotettavasti niillekin, jotka eivät ole verkostoituneet kunnan päätöksentekoon. Ennen muuta se pitää saada nopeasti ja ymmärrettävästi. Kun asia tulee julkisuuteen, on yleensä lyhyt aikaikkuna jolloin sille vielä voidaan tehdä jotain. Lisäksi asiaa voi olla vaikea ymmärtää ellei ole taustatietoa; pieni sivulause jonkin lautakunnan pöytäkirjassa voi merkitä suuria.

Erilaisia kansalaisten ja järjestöjen tekemiä valituksia tulee usein. Monen reaktio on tyyppiä: taas joku jarruttaa turhaan tai kiusallaan. Syy saattaa kuitenkin osin olla siinä, ettei valittaja ole päässyt ennen päätöksentekoa millään tavalla vaikuttamaan tai tuomaan näkemyksiään esille. Päästämällä kiihkeät vastustajat ääneen voitaisiin heidän näkemyksiään ottaa huomioon jo valmistelun aikana, eikä vasta valitusvaiheessa.

Päämäärä

Paras ratkaisu olisi ad hoc-tyyppisten ryhmien syntyminen. Jos tieto on vapaata, joku törmää ennen pitkää johonkin mielenkiintoiseen ja informoi siitä toisia. Muodostuu ryhmä, jolla on vahva näkemys asiasta. Jos tieto kulkee vapaasti, myös päinvastoin ajattelijat saavat kuulla siitä ennen pitkää. Syntyy ryhmä, joka on täysin toista mieltä.

Tällä hetkellä nämä ryhmät tapaavat korkeintaan yleisönosastopalstoilla, jos niilläkään. Tehokkaampaa olisi keskustella Netissä. Käytännössä tosin itse oletan että tällainen keskustelu muuttuu samanlaiseksi kuin kaikki vapaa nettikeskustelu: kakanhaistatteluksi ja itkupotkuraivareiksi. Mutta on se silti parempi kuin se, että mitään keskustelua ei ole.

Miten tämä tehtäisiin?  Jos halutaan toteuttaa jotakin seuraavan kymmenen vuoden sisällä, kannattaa olla inhorealisti ja epälegantti.

En tunne kunnallisia tietojärjestelmiä intiimisti, mutta kuvani on tämä: ne ovat sekalainen kokoelma sekalaisia järjestelmiä, jotka yleensä eivät voi kommunikoida toistensa kanssa, joiden tiedostoformaatit ovat yhteensopivia tai sitten eivät, ja joiden pienikin muuttaminen on lähes mahdotonta. Järjestelmien vaihtosykli on 10-20 vuotta.

Tietoa kunnallisista asioista löytyisi kuitenkin yllättävän paljon, jos vain osaisi etsiä. Lautakuntien pöytäkirjat esimerkiksi alkavat olla lähtökohtaisesti Netissä. Tiedon löytäminen niistä vain vaatisi salapoliisin taitoja ja paljon aikaa. En usko, että tietoa yritetään pimittää tekemällä siitä sekavaa. Se on sekavaa, koska se on aina ollut sekavaa.

Menetelmä: Kuraattorit

Tieto vaatii aina jonkinlaisen portinvartijan tai suodattajan siinä vaiheessa kun sitä on paljon. Joissakin sosiaalisissa verkoissa käytetään termiä “kuraattori” ihmisistä jotka (yleensä vapaaehtoisesti) keräävät linkkejä mielenkiintoisista asioista ja jakavat niitä “seuraajilleen”. Heillä voi olla kymmeniäkin tuhansia seuraajia. Kuraattorit eivät välttämättä muokkaa tietoa, vaan lähinnä valikoivat ja välittävät sitä

Jo nykyisillä sosiaalisen median työkaluilla (Facebook, Twitter, Google+,…) voisi luoda kuraattoripohjaisia järjestelmiä. Työkalut eivät kuitenkaan ole yhteensopivia keskenään, ja niitä syntyy ja kuolee mutaman vuoden välein. Lisäksi jokaisella on fanaattiset kannattajansa, jotka eivät periaatteessta muita suostu käyttämään. Huomattavan moni ei periaatteesta käytä mitään sosiaalista työkalua, eikä tule käyttämään.

Kunnallista keskustelua ei myöskään kannata kokonaan siirtää yhteen kaupalliseen työkaluun joka toimii kaupallisin ehdoin.  Facebook-demokratia olisi järkyttävä idea, varsinkin kun ei voi tietää onko Facebook muutaman vuoden kuluttua edes olemassa.

Jonkinlainen kompromissi olisivat vapaaehtoiset kuraattorit, jotka saavat käyttää niitä työkaluja mitä parhaaksi näkevät. Vaikkapa sähköpostilistoja jos intressiryhmä on pieni. (Tai puhelinta. Tai yhdistyksen jäseniltoja. Kuraattorin tehtävä on viedä tieto omalle sidosryhmälleen, ryhmälle sopivalla tavalla).

Kuraattoriksi pääsee nimeämällä itsensä sellaiseksi, ja laittamalla yhteystietonsa kunnan antamalle verkkoalustalle. On ehdottoman tärkeää, että kuraattorit toimivat omilla nimillään. Heidän uskottavuutensa tulee maineesta, ei muodollisesta roolista.

Yhdistävä tekijä olisi siis kunnan ylläpitämä askeettinen keskustelupalsta, esimerkiksi phpBB-pohjainen.  Sellaisen perustaminen ja ylläpito on halpaa. Mikäli uusia keskusteluja voisivat avata vain kuraattorit, pahimpia järjettömyyksiä pystyisi estämään. Sivulla ei tarvitse olla kuin lyhyt esittely kuraattorista, ja linkit hänen käyttämiinsä sosiaalisiin työkaluihin.

Keskustelut voidaan käydä joko keskustelupalstalla tai muissa työkaluissa. Olennaista on tarjota yksi paikka jossa eri osapuolet voivat edes teoriassa törmätä toisiinsa. Tällä hetkellä teoreettistakaan paikkaa ei ole.

Minkä tahansa yhden asian liikkeen edustaja voi siis olla kuraattori, ja penkoa omaan liikkeeseensä liittyviä asioita. Olkoon sitten luonnonsuojelijoita, startup-yrittäjiä, rotary-kerholaisia, tai ufoharrastajia — olennaista on se, että kaikki tietävät kenen suuntaan kääntyä. Jos kyseinen kuraattori ei kelpaa, ihmiset voivat vaihtaa kuraattoria.

Tämä johtaisi kaoottiseen toimintaan, jota kukaan ei hallitse. Mutta sellaistahan keskustelu oikeastikin on.

Kunnalle sijoitus olisi minimaalinen: keskustelupalstan ylläpidon verran. Käytännössä jonkun on nykylakien mukaan moderoitava selvästi rikollinen sisältö pois, mutta järjestelmä voi toimia täysin kunnan varsinaisen tietohallinnon ulkopuolella. Itse asiassa sen olisi syytäkin toimia, pöhöttymisen välttämiseksi.

Ongelmat

Mitä arvoa tällaisella keskustelulla sitten olisi? Sitä ei voi käyttää kunnan virallisessa päätöksenteossa, eikä se toimi kansanäänestyksenä. Netissä kovimman äänen päästävät kovimmat häiriköt, aivan kuten oikeassa elämässäkin.

Itse näen suurimman arvon (mutta todellisen arvon) siinä, että se voi vähentää pimittämisen ja huijatuksi tulemisen tunnetta. Se voisi edes hiukan lieventää vihamielisyyttä kunnallishallintoa kohtaan. Ja jos tällä pystyttäisiin estämään yksikin turha valituskierros vuodessa, rahallisesti se maksaisi itsensä takaisin.

Tässä esittämäni ei todellakaan sulje pois futuristisia ideoita verkkodemokratiasta; itse vain näen, että realistinen aikataulu niille suuremmille visioille on 10-20  vuotta. Tämä taas voisi olla jo tätä päivää.

Translate »