Open monitoring

Open monitoring: Can citizens be trusted?


Many citizens to distrust the authorities when it comes to monitoring pollution from industry.  Here is a reverse question that few ask but many should: why should the authorities place any more trust on the citizens?

Self-monitoring by industry is criticized, but is self-monitoring by citizens any more credible? I have been driving for “citizen monitoring” of pollution, and this question needs to be asked brutally.  Here is what I claim: if we require independence and transparency from the authorities, then we need to require it from ourselves also. I am thinking of some ways to make this possible.

At the grassroots level, I have been following the plans to build a new waste incinerator in Turku, fairly close to where I live. It is a heated local topic, which is no surprise. No sane person specifically WANTS to live next to an incinerator (personally, I am neutral about it, but then it’s not quite in my backyard even though it is close). This NIMBY effect is well documented everywhere.

What seems less well documented is the POSITIVE potential of people who live next door to these things. The people here have had decades of experience with the old incinerator, and they have local knowledge of both the surroundings and the incinerator itself. From persistent monitoring, they know what parts of the incineration process cause the worst emissions. They have followed the color of the snow and the water in closeby streams. They have made measurements of the pH levels in the emissions.  They know what environmental conditions cause the worst smells.

The authorities turn a blind eye to these results. And — I hate to put it this way — perhaps that is the right thing to do. Even if one fully trusts the people, the scattered measurements simply do not fulfill scientific criteria. Since they are not fully documented, it is impossible to audit the results for credibility.

To me, the fundamental problems lie with confirmation bias. Locals are likely to measure only when something has happened, for example there is a particularly bad smell. Few people think of photographing the color of the snow on days when there are no problems. Or to mark down days on which there are no smells. These citizen measurements certainly give an indication of what the situation is on the worst days, but they are not calibrated and do not give much of an indication about average conditions.

This is NOT conscious manipulation! It is a psychological necessity. On those days when things are fine, it is important to forget the problems. Constant worry is more likely to lead people to early graves than any pollution.

To face these problems, I have two suggestions, one trivial and one less trivial.

A. Trivial suggestion

The trivial suggestion is to automate everything as far as possible. However, even with improvements in technology, there are major limits to what can be done. Real air quality measurements, for example, are expensive and difficult to make accurately.

A suitable user interface for odor measurements? Picture: YLE / Karoliina Hult

In cases where an accurate measurement cannot be made, for example with smells, there could be clever ways to measure near-automatically. One solution I am thinking about is to use “like buttons” next to peoples’ front doors (see picture). The face corresponds to subjective air quality.  Pressing the correct button will take half a second. The process would very quickly become automatic. And once the process is automatic (nearly sub-conscious) it will start creating credible time series of odor levels. These can be correlated with micrometeorological weather data measured by a weather station in a neighbor’s yard.

B. Non-trivial suggestion

The second, less trivial suggestion is that the people doing the analysis should be more or less indifferent about the results. In other words, any analysis of the data needs to be done at a completely different location than the measurements, preferably so that there is no personal contact between the observers and the analysts. Emotions should not exist.

There is a clear precedent for this in the human rights arena: Amnesty International members generally do not work on human rights issues in their own countries. This improves the impartiality of the organization (and also the personal safety of the members).

In exactly the same way, citizen monitoring of industry should be scattered geographically, and there should be a firewall between the people who measure and the people who analyze. The firewall cannot be perfect in practice, as each location is different, and the locals are best aware of the things that should be measured. Locals thus need to be involved in setting up the measurement systems, and they of course need to do the actual measurements, but they should be cut off from the analysis.

This suggestion goes against human nature in just about every possible way. Locals should agree to be lackeys of someone else, and measure what is asked without knowing why? They should potentially pay for instruments without knowing what they are used for? And they should trust that someone “out there” knows and will do right? I personally cringe at the idea.

However, it could be doable. In Finland, analysis of the Turku incinerator could be done from Lappeenranta, which has a university that specializes in waste management — perhaps student labor could be used? And conversely, locals from Turku could help set up the measurements in Vaasa, since Turku locals have the most experience on incinerators (the old Turku incinerator was for many years the only one in the country). People here could absolutely have the competence to know what to measure.

I suspect that the psychological obstacles may be the biggest obstacle. Local observers are motivated to monitor local conditions, since it is their environment and their health that is at stake. If someone is already stressed and exhausted about the situation in Turku, why would he care about the situation in Vaasa?

And what about the money, the resources, the leadership, the responsibility? I have no idea. The technology is not the chokepoint (challenging though it is). Human and political issues are.

More on open monitoring: here.

Avoin seuranta, Ympäristö

Kansalaismittaukset: Voiko kansalaisiin luottaa?

2 Comments

Tyly kysymys ympäristöasioista: Monet kansalaiset eivät luota viranomaisten kykyyn valvoa teollisuuden saasteita. Miksi viranomaisten pitäisi sen paremmin luottaa kansalaisten kykyyn havainnoida ympäristöään?

Väitän: jos viranomaisilta vaaditaan riippumattomuutta ja läpinäkyvyyttä, niin yhtä lailla sitä täytyy vaatia kansalaisilta. Teollisuuden omavalvontaan ei luoteta, mutta ei kansalaisten “omavalvonta” ole automaattisesti sen luotettavampaa. Esitän kuitenkin keinoja, joilla se voisi olla.

Olen seurannut Turun uuden jätteenpolttolaitoksen suunnitteluprosessia. Tunteet käyvät kuumina — ei kukaan täysijärkinen suoranaisesti halua jätteenpolttolaitosta naapuriinsa, en minäkään (en asu aivan vieressä, mutta lähialueella kuitenkin. Itse olen kylläkin päätymässä siihen, että laitoksen hyödyt ovat suuremmat kuin haitat). Tässä ei ole mitään yllättävää. Huomionarvoista sen sijaan on paikallisten ihmisten vahva osaaminen.

Lähialueen asukkaat ovat seuranneet kaatopaikan ja vanhan polttolaitoksen toimintaa vuosikymmeniä. Heillä on osaamista ja sinnikkyyttä jota kuka tahansa yksityisetsivä kadehtisi, ja uskottavia arvioita hyvinkin teknisistä detaljeista (pahimmat päästöt tapahtuvat kun prosesseja ajetaan ylös tai alas, laakerien kuluminen on pahentanut kuljettimien meluisuutta viime vuosina, jne). Lumen väriä eri etäisyyksillä laitoksesta on seurattu.  Myös erilaisia mittauksia on vuosien varrella tehty, mm pH-arvoista.

Viranomaiset eivät näitä mittauksia noteeraa mitenkään. Ja ikävä sanoa, mutta ehkä ei pidäkään. Kun mittauksia on tehty melko satunnaisesti eikä niitä ole täydellisesti dokumentoitu, ulkopuolisen on vaikea ottaa niihin kantaa.  Vaikka uskoisi täysin mittaajien vilpittömyyteen, mittausmenetelmässä on useita ongelmia.

Pahin ongelma liittyy vahvistusharhaan (confirmation bias). Toisin sanoen, mukaan otetaan vain mittauksia, jotka tukevat väitettä että laitos saastuttaa. Harvalle tulee edes mieleen käydä valokuvaamassa lunta niinä päivinä, kun siinä ei ole saasteita. Tai merkitä ylös ne päivät, jolloin mitään hajuhaittoja ei ole huomattu. Poikkemien perusteella voidaan saada kuva laitoksen maksimipäästöistä (joskaan ei kalibroituna), mutta keskiarvosta ja kokonaisrasituksesta ne eivät kerro mitään.

Tämä EI ole tietoista harhauttamista!  Se on psykologisesti jopa välttämätöntä. Niinä päivinä kun kaikki on hyvin, on järkevämpää unohtaa koko asia. Muussa tapauksessa stressi tappaa nopeasti.

Tästä seuraa kaksi johtopäätöstä, toinen triviaali ja toinen vähemmän triviaali.

A. Triviaali johtopäätös

Mittaukset tulisi automatisoida niin pitkälle kuin mahdollista. Teknologia ei kuitenkaan vielä ole niin kypsää tai halpaa, että joka kodin pihaan saataisiin luotettava päästömittari (eikä tällaisten sensoreiden luotettava operointi ole helppoa).

Milloin automatisointi ei onnistu, esimerkiksi juuri hajuhaitoissa, pitää etsiä yksinkertainen tapa mitata tilannetta ilman mitään vaivaa. Miksi ei sovellettaisi jonkinlaista  tykkää-nappia (ks kuva)? Ulko-oven viereen neljä nappia joilla hajutilannetta voi arvioida (erinomainen, hyvä, huono, todella huono)? Aina ovesta kulkiessaan mittaja napauttaa oikeaa nappia. Puolen sekunnin työ, josta tulee nopeasti automaattista. Käyttöliittymän ei ehkä kannata olla täsmälleen juuri kuvan kaltainen, mutta asian ydin on silti helppokäyttöisyys.

Soveltuuko tämä käyttöliittymä hajumittauksiin? Kuva: YLE / Karoliina Hult

Ja kun laitteen käyttämisestä tulee automaattista, se alkaa ennen pitkää antaa uskottavaa aikasarjaa jota voi verrata esimerkiksi paikalliseen tuulen suuntaan (jonka mittaa toisen osallistujan pihalla oleva sääasema). Järjestelmät eivät ole ilmaisia, mutta hinnat laskevat koko ajan. Tässä ei ole mitään mahdotonta.

B. Ei-triviaali johtopäätös

Vähemmän triviaali johtopäätös on se, että valvojien pitäisi olla jokseenkin välinpitämättömiä sen suhteen, mitä he ovat valvomassa. Toisella tapaa sanottuna, ainakin analyysin täytyisi tapahtua aivan muualla kuin itse tapahtumapaikalla, eikä analyysiin ei saisi liittyä mitään tunteita.

Tähän löytyy suora referenssi ihmisoikeuspuolelta: Amnesty International. Amnestyn jäsenet eivät (lähtökohtaisesti) ota kantaa oman maansa asioihin. Tällä tavalla pystytään parantamaan järjestön riippumattomuutta ja puolueettomuutta (ja lisäksi jäsenten henkilökohtaista turvallisuutta).

Vastaavalla tavalla kansalaismittauksissa pitäisi eriyttää toisaalta mittausten teko ja toisaalta niiden suunnittelu, analysointi ja johtopäätökset. Täydellinen palomuuri ei käytännössä onnistu. Jokainen laitos on erilainen, ja paikallisilla on paras kuva siitä, mihin pitää keskittyä. Paikallisten on siis oltava mittaussuunnitelman tukena, mutta ei päättämässä siitä. Käytännön syistä heidän pitää myös tehdä mittaukset, mutta senkin täytyisi tapahtua valvojan seurannassa ja käskystä.

Ehdottamani menee vähän joka suhteessa  ihmisluonnetta vastaan. Pitäisi siis suostua siihen, että on itse vain toisten orja, joka juoksee mittaamaan kun käsketään? Tai jopa hankkia omilla rahoillaan mittalaitteen tietämättä, mitä se varsinaisesti tekee? Ja olettaa, että joku jossakin muualla “tietää paremmin” mitä ollaan tekemässä? Melko kovaa näyttöä täytyy ehdottajalla olla.

Mutta osaamista Suomessa olisi. Esimerkiksi Turun jätteenpolttolaitoksen seurantaa voisi johtaa vaikkapa Lappeenrannasta (Lappeenrannan yliopistossa on jätealan osaamista, joten siellä voisi olla jopa mahdollisuus käyttää opiskelijatyövoimaa). Vastaavasti Turusta käsin voitaisiin tukea Vaasan jätteenkäsittelylaitoksen seurantaa — Turussahan on jätteenpoltosta Suomen ainoa pitkäaikainen kokemus. Kokenut paikallinen osaa yhdellä käynnillä arvioida, mistä kohtaa kannattaisi mitata ja mitä.

En tiedä, olisiko mitään mahdollisuutta oikeasti motivoida ihmisiä tähän. Paikallisia mittaajia motivoi nimenomaan se, että kyse on heidän omasta elinympäristöstään ja terveydestään. Jaksaako ketään Turussa enää oman stressinsä päälle kiinnostaa, mitä Vaasaan kuuluu? Ehkä, ehkä ei.  Väsymys ainakin paistaa ihmisistä läpi jo nyt.

Entä mistä raha ja resurssit, ja kuka tätä ylimmällä tasolla johtaisi? En tiedä. Teknologia ei tässä ole vaikein puoli (vaikka haastava onkin). Inhimillisistä ja poliittisista asioista tämä on kiinni.

Muita aihetta sivuavia kirjoituksia: täällä.

Fast1

Punishment feedback

 

Not admitting that criminals are humans will lead to a nasty society, admitting it is expensive. Can this be used to create a feedback loop that makes the world a better place? We have discussed punishment mechanisms before on Zygomatica, but in Finnish only (on the stupidity of punishing car drivers for unintentional mistakes,  on substituting soft technology for hard punishment and on why these don’t necessarily work).

While I mostly lurk, I recently took part in a couple of conversation on Google+, about last meals (here) and death penalty (here). In the best spirit of internet discussions my comments were a bit off topic.

I’m too lazy to check what is google’s policy on quoting the discussions, but I’m pretty confident that I can use my own blurts. You’ll have to go through the above links if you want to see the responses.

In the first instance there was some discussion on how expensive it is to keep people in prison vs. executing them. This got me thinking about when and where has capital punishment been used a lot. My feeling is (I’m not an expert on this) that when it has been used a lot it has been either fairly cheap or even profitable. Cheap because of summary executions and profitable through slave labor. This of course only considers the direct costs. I then tried to generalize and came up with this (includes edits to correct spelling):

+G.G exile would be a cheap alternative and would make it easy to get rid of people breaking the law. I’m afraid this would eventually lead to a dystopia, through someone’s utopia. As punishing would now be cheap and easy there would be more punishing for less serious crimes. Because the people thinking differently would be exiled the remaining population would be more extreme and would change the law. Some people would break these new laws and be exiled. It’s called positive feedback and it leads to an unstable system. This is how a dictatorship is created, get rid of the people who think the system should different.

I think it is impossible to create an acceptable definition for crime that would make a clear distinction between political views and actual crimes. Thus there is no way of cramming cheap punishment and pursuit of happiness in one society.

Comments in the other discussion also referred to cost of the prison system, so the same thought came to me and I came up with this:

To keep up the heat up in the discussion I propose that the living conditions of prisoners are made so much better that the associated cost really does hurt the taxpayer. This will give a feedback mechanism that will lower the number of people that need to be imprisoned.

In the other direction, lowering the cost of punishment, lies a society where none of you will want to live.

And after someone appeared interested I continued with this:

+V. M. many (if not most) crimes are intimately connected to the surrounding society. In effect due to the path their lives have taken the criminals don’t have much choice. These people may have made bad decisions which have led to their current situation, but even those choices could have been different had the surroundings been different.

To lower the number of people that end up being punished society, not only the potential criminals need to change. This change will encounter resistance and it will cost money. By increasing the cost of punishment the trade off becomes visible. Take care of the criminals inside the prison or take care of the potential criminals outside of it. The current situation is that the harm (i.e. overcoming the resistance to change and the cost of running a different kind of society) has been externalized to the criminals.

This was immediately debunked as including the “economists mistake”, i.e. that I had assumed a rational actor. It was further claimed that my actor would need fairly advanced reasoning powers and that the evidence shows that this is not the case. To this I commented:

+V. M. “But it already does, and he already doesn’t” this is not true, society is clearly changed by imprisoning a large number of people. Further, it is done specifically because crime hurts the actor. What I am proposing is actually only a different change.

I think the reason behind your argument is not that society is not changed or that the actor is not rational enough. It is that the actor doesn’t care. It is happening to other people elsewhere. This is a valid point.

There however is a trick that has been used before. Grant that the criminals are humans and they cannot be stuffed to small boxes without anything to do. (You can reuse this if you change the word human to “chicken” or “pig” etc.). From this it follows that to lower costs you can either lower the number of criminals by changing society in a way that steers people away from crime or you can use other methods which are usually excluded by admitting humanity. I believe this method has been used in some European countries with a degree of success. Because the admission of humanity can be done at an emotional level less rationality is required.

Basically I tried to show that the evidence does not lead to the conclusion made in the critique and offered an alternate explanation to the observations. I then tried again to sell my idea, which I still think is valid.

In summary: If you increase the cost of punishment it will lead to less of it, if for no other reason then simply because it can not be afforded. I don’t think that the real crux is making the actor act rationally. The difficult part is making her admit that criminals are humans and deserve to be treated as such, regardless of what they have done.

Patenttimörökölli

Patenttimörökölli 3: Apinalämpömittari

Jotta elämää ei olisi pelkkää murheellista vaellusta patenttien laaksossa, niinkuin se viime viikoina on hieman ollut, tässä vaihteeksi toisenlainen näkemys patentteihin. Hyvin toisenlainen.

Maailmasta löytyy mielin määrin patentteja, joiden tekijöiden mielenterveyttä tekisi mieli epäillä. Parhaita on listattu esimerkiksi täällä.  Niille on helppo nauraa. Siksi teenkin päinvastoin, ja otan ne haudanvakavasti (ks huomautus kirjoituksen lopussa). Koitan selvittää, onko päättömissäkin patenteissa sittenkin päätä. Usein ei ole, mutta matkan varrella ainakin oppii jotakin. 

Patentti US 4,634,021 vuodelta 1987: kuva vastaa tuhatta sanaa.

“A release mechanism is disclosed for releasing an object such as a ball from a body under the force of gravity. A bimetallic element obstructs or opens an opening in the body for retaining or releasing the object depending upon the temperature of the bimetallic element. The release mechanism may be incorporated into a novelty “brass monkey” for “emasculating” the monkey when the temperature decreases to a predetermined temperature at which the balls in the “brass monkey” are permitted to drop to a base which is designed to produce an audible sound when struck by the balls”.

Pyrin aina antamaan sekä positiivista palautetta että rakentavaa kritiikkiä. Tässä tapauksessa positiivinen palaute on uskoakseni itsestäänselvä. Jos ihmisellä on niin hyvä itsetunto että hän haluaa liittää nimensä pysyvästi tällaiseen kuvaan ja keksintöön, sitä voi yksikäsitteisesti vain ihailla. Yhteiskunta ei kehity, elleivät ihmiset uskalla tehdä asioita eri tavalla.

Kritiikkiäkin löytyy.  Idea on erinomainen: vain harvalle tulisi mieleen käyttää kastroidun apinan kivesten ääntä lämpömittarina. Kuitenkin oletan, että keksijä olisi toisenlaisella IPR-strategialla pystynyt hyötymään merkittävästi enemmän ideastaan.

Pidän melko varmana, että keksijä on patentillaan kertonut kilpailijoilleen liikaa, suojaamatta silti ydinoivallustaan tarpeeksi. Patentti jättää mielestäni liian paljon helppoja keinoja suorittaa sama idea eri keinoilla.

Patentti ei esimerkiksi ilmeisesti kata muita eläimiä kuin apinat. Aasin kuohitseminen ei (ulkopuolisen näkökulmasta) olennaisesti eroa apinan kuohitsemisesta; patentti ei silti estä kuohitsemasta aasia. Ihmisen käyttö apinan sijasta tosin voisi tuoda oikeudessa esiin mielenkiintoisia näkökantoja. Mikäli katsotaan että ihminen voidaan biologisesti katsoa erikoistapaukseksi apinasta, patentti voisi hyvinkin suojata myös ihmisen kuohitsemisen. En kuitenkaan uskalla spekuloida, miten oikeusjutussa lopulta kävisi.

Keksijä saattoi myös tehdä virheen eläinkeskeisyydellään. Sama idea olisi mahdollista toteuttaa esimerkiksi Ranskan vallankumouksen teeman kautta; kun sää kylmenee, Marie Antoinetten pää koppiin kopahtaa. Tällaista käyttöliittymää patentti ei valitettavasti suojaa.

Patentti on mahdollista ohittaa myös teknisesti. Bi-metallinen termostaatti on tunnettua teknologiaa. Rakenne olisi kuitenkin mahdollista korvata sulkijalihastyppisellä ratkaisulla, jolloin patentti ei enää suojaakaan sitä.

Entä bisnesmalli? On mahdollista, että keksijä on tässä löytänyt ainutlaatuisen markkinaraon. Patenttihaku ei ainakaan paljastanut merkittävää määrää patentteja tällä bisnesalueella.

Google-haku sanalla “novelty thermometer” osoittaa, missä nykyteknologia menee. Alla olevassa teknisessä ratkaisussa on tiettyä samanhenkisyyttä kuin apinapatentissa. Rektaalilämpömittari ankassa on yllättävä tapa mitata kylpyveden lämpötilaa.


Lähde: Kuvankaappaus

Uskon, että mallisuoja olisi ollut kustannustehokkaampi tapa suojata tämä idea. Mallisuoja on huomattavasti halvempi kuin varsinainen patentti, joskin sen suoja on rajatumpi ja suoja-aika lyhyempi. Vaihtoehtoisesti patenttikuvauksen olisi kannattanut olla paljon laajempi. Hinta olisi kuitenkin tällöin noussut ratkaisevasti.

Pahoin pelkään, että keksijä ei ole tällä patentillaan rikastunut. Tämä ei millään tavalla vähennä idean keksinnöllisyyttä; on kaikkea muuta kuin itsestään selvää, että lämpötilaa voi mitata kuuntelemalla kuohitun apinan kivesten kopinaa.

Insinööristyypin ei pitäisi sekaantua estetiikkaan, mutta haluan kuitenkin puhua myös taiteellisista arvoista. Apinan kuvassa on yht’aikaa jotain majesteettista ja inhimillistä. Tämä idea on monumentin arvoinen. Jos olisin itse ollut keksijä — tosin olen ilmeisesti yksin mielipiteeni kanssa, mutta sillä ei ole merkitystä — jos siis olisin itse ollut tämän keksijä, haluaisin tehdä tästä jopa hautakiveni. Miksi ei? Edistys vaatii rohkeutta, ja rohkeutta tulee kunnioittaa jopa sukupolvien yli.

Kaikki Patenttimörökölliraportit: klikkaa tästä.

Huomautus: en käytä nimitystä “patenttimörökölli” sattumalta. Patenttipeikot ovat patenttimaailmassa hankala ja vakavasti otettava tekijä. Minä en ole. Näillä analyyseillä ei ole juurikaan tarkoitusta, eikä ainakaan mitään laillista merkitystä. En ota mitään kantaa varsinaisiin juridisiin väitteisiin. Näissä blogeissa mahdollisesti esiintyviä uusia ideoita ei lain mukaan enää voi patentoida, jos kohta ei kannatakaan.

Examiner of Silly Patents

Examiner of Silly Patents 3: Monkey thermometer

2 Comments

To take a break from all the gloom and doom of the last few week’s blogs, here is a different kind of look at patents. Very different.

Every now and then I will take a silly patent and pretend it isn’t silly. I will analyze and defend it in all faux-seriousness (see disclaimer at the end).  Usually I cannot defend it, but learn something in the process anyways.

From 1987, US 4,634,021 (Release mechanism) has a self-explanatory picture.

“A release mechanism is disclosed for releasing an object such as a ball from a body under the force of gravity. A bimetallic element obstructs or opens an opening in the body for retaining or releasing the object depending upon the temperature of the bimetallic element. The release mechanism may be incorporated into a novelty “brass monkey” for “emasculating” the monkey when the temperature decreases to a predetermined temperature at which the balls in the “brass monkey” are permitted to drop to a base which is designed to produce an audible sound when struck by the balls”.

I always try to give positive feedback and constructive criticism. In this particular case, the positive feedback is immediate and obvious. Anyone with the self-confidence to eternally attach his name to a drawing like this deserves our respect. Strength through goofiness.

On the constructive criticism side, there is more to be said. I believe that the inventor did not choose an optimal strategy to protect his excellent idea of using an emasculated monkey as a thermometer.

In my view, by patenting the inventor divulged too much information and gave the competition an unnecessary advantage. He opened his strategy, without really protecting it. Fundamentally, there seem to be too many workarounds around this patent.

For example, this patent most likely does not cover other animals. Castrating a donkey to tell the temperature would almost certainly be possible despite this patent. Using a human being would potentially lead to a court case. The arguments would revolve around whether a human being is biologically simian enough to be considered a special case of a monkey. I hesitate to speculate how that court case would end.

There are also non-testicular extensions of this idea which could have been pursued in the patent. In particular, something like a system with a French Revolution theme could present a similar user experience: when it gets cold, Marie Antoinette’s head is chopped off with a clang. This patent does not prevent such a user interface from being implemented.

There are also technical workarounds.  A bimetallic temperature valve is well-known. However, if the bimetallic valve were to be replaced by a sphincter-like structure, it is probable that the patent would not cover it.

What about the business case?  It is possible that this patent has indeed hit a niche which has not been extensively filled. I did not really find anything in the patent literature that would imply that this is a major technology area.

A Google search for “novelty thermometer” shows examples of today’s state of the art. I believe the figure below has some commonality in spirit with the patent. A rectal thermometer in a duck is used to measure bath water temperature. It is an unexpected combination.

Source: Screen capture.

I believe that a design patent to cover just the monkey implementation could have been more cost-effective.  Design patents are cheap to file and have no maintenance fees; on the other hand, they are only valid for 14 years against a utility patent’s 20 years. Alternatively, the inventor could have tried to broaden his patent significantly to cover other animals and user interfaces. That would, however, have raised the costs.

I strongly suspect that the inventor did not manage to make money from this patent. However, that does not in any way detract from the inventive step of this patent; one would not expect the see a thermometer implemented by using the clangs caused when a brass monkey is neutered and its testicles fall off.

Although an engineer type should never venture into aesthetics, I want to say something about artistic values. I find something poignant yet majestic about the figure of the monkey. This is almost worthy of a monument. If I had been the inventor — though I may be alone in feeling this — but if I had been the inventor, I think this figure would make an excellent gravestone. Why not? What could be a better memento for future generation to remember me by? Strength through goofiness is something to celebrate, throughout the generations.

All Examinations of Silly Patents: click here. 

Disclaimer: these analyses have very little to do with anything, and in particular have nothing to do with legal issues. Most of the patents cited are expired (or should be). I do not touch the “claims” section, which is the legally relevant part. These blogs constitute prior art, so that any new any ideas expressed here can no longer be patented.

Zygomatica.com: Ratkaisuihin ongelmia

Translate »