General

Koulutuksen tulevaisuudesta

4 Comments

 

 

En ole koskaan oikein ymmärtänyt miksi luentoja pidetään. Tai oppitunteja. Tarkoituksena on mitä ilmeisimmin opettaa käsiteltävää asiaa, mutta eikö olisi paljon nopeampaa luetuttaa asiaa käsittelevä kirja?

Minulla on taipumus väsähtää nopeasti ellei esiintyjä ole todella viihdyttävä. Äärimmäisenä esimerkkinä on sarja luentoja jotka käsittelivät erään suihkuharjoituskoneen hydrauliikkajärjestelmää. Aihe oli luennoitavaksi kohtuullisen kuiva eikä luennoitsijan omassa koulutuksessa oltu panostettu pedagogiseen osaamiseen. Suurella osalla kuulijoista oli valtavia vaikeuksia pysyä hereillä huolimatta ankaran rangaistuksen uhasta ja intensiivisestä kiinnostuksesta kyseisen teknisen laitteen toimintaa kohtaan. Törkimme sitten toisiamme jottemme olisi näyttäneet nukkuvilta.

Olen kuullut monenlaisia selityksiä luentointoon. Toiset oppivat helpommin kun kuulevat ja näkevät yhtä aikaa, ilmeinen ratkaisu olisi lukea ääneen. Luennolla voi esittää tarkentavia kysymyksiä. Voi, muttei yleensä esitetä. Sitä paitsi runsas kysymysten esittäminen johtaisi etenemiseen hitaimman nopeudella. Oman kokemukseni mukaan hitain on se joka onnistui edellisen illan bileistä houkuttelemaan jonkun kämppäänsä. Kirjaa lukiessa voi sitä paitsi palata taaksepäin niin monesti kuin haluaa, luennolla voi pudota kelkasta kun ei enää kehtaa kysellä.

Oikeasti luentoja pidetään epämääräisistä sosiaalisista syistä: opiskelijat kuuluu kerätä yhteen ja sitten niille kuuluu kertoa tärkeät asiat. Eikä tule väheksyä luennoitsijoiden simputtamista vanhempien kollegojen taholta. Varsinkin aluksi luennon pitäminen on monelle jonkinmoisen kynnyksen takana. Jos jotain positiivista haluaa hakea, niin harva kehtaa luennoida aihetta josta ei paljoa ymmärrä, ja oman kokemukseni mukaan köykäiseksi osoittautumisen pelko on motivaattorina verrattavissa viime hetken paniikkiin. Ei kai luentojen pitämistä voi kuitenkaan perustella motivoinnilla ja luennoitsijan osaamisen terävöittämisellä?

Ajan tuhlaamista luentojen valmisteluun ja pitämiseen voi vähentää videoimalla luennon. Tästä ei tietysti ole mitään iloa jos sama toistetaan jokaisessa oppilaitoksessa erikseen. Kun samoja asioita opetetaan ympäri maailman kannattaisi käyttää hyväksi valmista materiaalia ja tietotekniikan kykyä kopioida infomaatiota melkein ilmaiseksi. Videolta ei tietysti voi odottaa vastauksia kysymyksiin, mutta kansanviisauksista huolimatta ihmisen typeryys ei ole rajaton; hyvin tehty video pystyy vastaamaan useimpiin kysymyksiin ennalta.

Muutaman minuutin googlaamisella löytyi saitti joka kerää (fysiikan) luento videoita, fysiikan luento demonstraatioita ja avointa kurssimateriaalia. Vaikka en olekaan luento-opetuksen suuri ystävä niin maailmalta löytynee friikkejä joiden luennoilla opiskelijat pysyvät hereillä ilman kemiallisia apuneuvoja, tätä kannattanee hyödyntää. Osa materiaalista on vielä peräisin monien tuntemista hyvin brändätyistä yliopistoista. Brändillä on merkitystä, sillä opiskelijat tekevät käsittääkseni opiskelupaikkavalintoja pitkälti mielikuvien varassa. Sopivan yhteistyöpuljauksen kautta olisi siis mahdollista hyötyä jonkun hyvin rahoitetun laitoksen opetusresursseista ja brändistä. Samalla voitaisiin vapauttaa sekä henkilökunta että opiskelijat luennoinnin tuskasta. Tämä tarjoaisi mahdollisuuden vähentää broadcast tyyppistä opetustyötä tekevien määrää ja samalla parantaisi luentojen laatua todellisista massa luennoista huolimatta.

Jos luentoja ei pidetä, niin voi ihan hyvin kysyä mihin opiskelija esimerkiksi yliopistoja sitten tarvitsee? Saa sieltä ainakin leiman jonkinlaisesta tietämisen tasosta, mutta tentissä menestyminen ja harjoitustöiden tekeminen riittänee osoittamaan osaamisen ilman luentojen kuuntelemistakin. Laiskana miehenä haluaisin jättää vähemmälle samojen hommien tekemisen silloin kun kyseessä ei ole jonkin kädentaidon opettelu. Silloinkin uskon useimmiten olevan mahdollista järjestää harjoitukseksi jotain sellaista joka parantaa maailmaa muutenkin kuin oppimistuloksen kautta.

Haluaisin merkittävästi hämärtää opiskelun ja työnteon välistä rajaa. Käytännössä laittaisin opiskelijat suoraan mukaan tutkimukseen tai tilaustöihin, teoriaopinnot siinä rinnalla pitkälti omatoimisesti. Yliopisto laskuttamaan VTT-tyyliin tilaustutkimuksesta ja sen sijaan, että hallinto vetää välistä niin opiskelijoille prosentit laskutettavasta työstä.

 

 

Työttömyys

Tapaus Alice, Osa 1

Alice jää kohta työttömäksi, mutta ei halua jäädä nurkkaan nillittämään. Hän aikoo toimia aktiivisesti, kuten Timo Tokkosen provokatiivisessa blogissa suositeltiin. Alice vain ei vielä tiedä, antaako Systeemi hänen toimia täysjärkisesti. Saako hän esimerkiksi tehdä vapaaehtoistyötä?

Alice on puolifiktiivinen hahmo. Hän on tässä sarjassa vaikkapa biokemisti, joka on irtisanottu suuresta lääketieteen alan yrityksestä Autiolan kaupungissa. Alicen työsuhde loppuu elokuussa 2012. Hänen tarinaansa seurataan reaaliaikaisesti seuraavina kuukausina. Mikä tapahtuu Alicelle, tapahtuu varmasti monelle muullekin tänä syksynä.

Kuten monet muutkin, Alice saa vuoden palkan suuruisen irtisanomispaketin.  Hänen kokemuksensa eivät siis ole aivan samat kuin suoraan työttömiksi jääneillä.

Alice on inhorealisti ja tajuaa, että vuoden 2012 lamassa ja kaaoksessa hän ei saa oman alansa töitä. Ei hän saa muitakaan töitä, vaikka (tai koska) tohtorishenkilö onkin. Toisaalta hänellä on hyvätuloinen puoliso, vähään tyytyvät lapset, eikä tyrmävää asuntolainaa. Nälkä ei uhkaa heti.

Alice on epätoivoisen työnhaun sijasta päättänyt tehdä syksyllä vapaaehtoistyötä. Idealisti hänessä on halunnut sitä jo pitkään. Toisaalta hänen on ajateltava itsekkäästi myös perhettään ja omaa tulevaisuuttaan, ja siksi hän etsii toimintaa jossa hän a) saa merkinnän CV:hen, b) saa kehittää ammattitaitoaan, ja c) voi saada kontakteja joista on työnhaussa hyötyä. Alice ei siis ole sen enempää naiivi kuin kyynikkokaan.

Alice ei ole kiihkomielinen raittiusihminen (ennemminkin hyvän punaviinin ystävä), mutta hän kuuluu Pro Hymy ry:hyn, joka on maltillinen päihde- ja huumetyötä tekevä  yhdistys.  PH:n hallitus tarvitsisi selvityksen uusien designer-huumeiden haitoista Suomen oloissa, jotta se osaisi ottaa niihin järkevästi kantaa. Alice on luvannut työttömäksi jäätyään käynnistää PH:ssa asiaan liittyvän projektin.

Aihe on periaatteessa Alicelle vieras, mutta pohjatiedoillaan ja asiaan perehtymällä hän voi tehdä kohtuullisen selvityksen muutamassa kuukaudessa.  Tämä ei ole aivan perinteistä “talkootyötä” — Alice ei tarjoile kahvia mummeleille, vaan istuu pitkää päivää kirjastossa ja opettelee uutta. Lopuksi hän tekee julkisen kirjallisen selvityksen, ja käy ehkä kouluttamassa PH:n paikallisosastoja.

Alicelle on varattu nurkka paikallisosaston tiloista, mutta käytännössä hän työskentelee kotoa omalla läppärillään. Alice saa ilmaiseksi käyttää paikallisosaston kahvinkeitintä, mutta muutoin hänelle ei makseta mitään. PH:lla on matkabudjetti, jonka turvin Alice pääsee muille paikkakunnille haastattelemaan varsinaisia asiantuntijoita ja myöhemmin pitämään koulutuksia.

Alice sopi jo asian PH:n kanssa, ja vasta nyt hän havahtui kysymään: voiko näin tehdä?

Alice on toistaiseksi sen varassa, mitä on tutuilta kuullut ja lehdistä lukenut. Alicen työvelvollisuus loppuu vasta elokuussa, joten hän ei ole vielä ottanut viranomaisiin yhteyttä. Juuri nyt hän miettii, mitä pitäisi kysyä (tai olla kysymättä).

Paketin voimassaoloaikana Alice ei tietenkään saa mitään työttömyyskorvauksia. Vuoden kuluttua hän sen sijaan alkaa saada ansiosidonnaista, mikäli on edelleen työtön. Vuoden ajan Alice on siis hieman kummallisessa välitilassa, ja käytännöt ovat vielä epäselvempiä kuin “normaaleille” työttömille. Alice pelkää useitakin riskejä:

  1. Voidaanko hänen vapaaehtoistyönsä tulkita “työksi”, jolloin sillä voisi olla seuraamuksia esimerkiksi myöhemmän ansiosidonnaisen suhteen? Ansiosidonnaistaan hänellä ei ole varaa riskeerata.
  2. Voiko hänelle tulla yllättäviä veroseuraamuksia?
  3. Voiko Pro Hymy ry:lle tulla ongelmia? PH on voittoa tuottamaton yhdistys, eikä ongelmia periaatteessa voi tulla, mutta voiko silti?

Olisiko Alicen syytä yksinkertaisesti olla viranomaisten suuntaan aivan hiljaa vapaaehtoistyöstään? Alice ei käytännössä jää “kiinni” jollei sano mitään. Tässä on kuitenkin muutama ongelma: 1) Alicen on tehtävä ainakin muutama matka, joista hänen on saatava kulukorvaukset (oma budjetti ei veny). 2) Alice haluaa projektista merkinnän CV:hensä, ja tuntuu riskaabelilta olla kertomatta asiasta viranomaisille. 3) Alice ei pidä salailusta.

Onko irtisanomispaketilla olevan ylipäätään lupa tehdä tällaista? Normaalin työttömän on oltava aina markkinoiden saavutettavissa, joten varsinkin matkat ovat ehkä harmaalla alueella. Päteekö sama paketilla olevaan? Jos hän tekee kirjallisen sopimuksen PH:n kanssa, miten se sitoo häntä?

Voiko Alice tehdä enempää kuin 17 tuntia viikossa? Alice on kuullut, että paketilla voi tehdä 16 tuntia viikossa palkallista työtä. Yli 17 tunnin viikko voi sen sijaan tiputtaa ansiosidonnaisen määrää ehkä rajustikin, ehkä jopa estää sen jos työ tulkitaan vakituiseksi. Pitääkö sama tuntiraja paikkansa myös, jos työ on palkatonta?

Voiko yhdistys maksaa Alicelle kulu- ja matkakorvauksia? Matkakuluja on ilmeisesti mahdollista korvata, ja päivärahoja maksaa korkeintaan 20 päivää vuodessa. Mutta tästäkin Alice haluaisi varmistuksen.

Onko Alicen työlle olemassa “käypä hinta”, josta voisi tulla seuraamuksia? Käytännössä Alicen asiantuntijatausta on niin vahva, että esimerkiksi valtiolla vastaavasta työstä maksettaisiin hyvinkin 3500 EUR/kk. Eroaako Alicen talkootyö sellaisesta työstä, jota periaatteessa “kuka tahansa” osaisi tehdä?

Voidaanko tulkita, että Alice “vääristää markkinoita”? Yhdistykset eivät saa tehdä sellaista (voitollista) työtä, joka vääristäisi kilpailua (mitä se sitten tarkoittaakin). Voidaanko Alicen työ tulkita sellaiseksi — ennen muuta koulutus, jota hän aikoo tehdä? Hänen osaamistaan ei ole kuin kourallisella Suomessa; vääristääkö hän toisten markkinatilannetta toimimalla ilmaiseksi?

Onko mistään edes mahdollista saada pitäviä ennakkopäätöksiä? Alicea helpottaisi, jos hän saisi verottajaöta ja työvoimaviranomaisilta selkeät ennakkopäätökset siitä, mitä voi tehdä ja mitä ei. Tuttaviltaan kuuleman perusteella Alice alkaa saada kuvan, että tällaisia päätöksiä ei anneta. Riskit ovat liian suuret, jos viranomaisten päätöksiä ei voi ennakoida.

Alice toivoo tällä hetkellä, että olisi selvittänyt näitä asioita ennen kuin lupautui mihinkään. Toivon mukaan hän löytää pian luotettavaa tietoa, jota tässä sarjassa voidaan sitten esitellä.

 

Open proposal, Transparency

Tekemättömien töiden lista

1 Comment

Nokia ilmoitti kesäkuussa aikeesta irtisanoa Suomessa 40% työvoimastaan. Tämä ei ole ensimmäinen irtisanomisilmoitus Nokialta ja samaa viestiä on kuultu useilta muiltakin ICT- eli tieto- ja kommunikaatioalan yrityksiltä. Osa syy yritysten tarpeeseen tehdä leikkauksia johtuu itse asiassa Nokiasta, sillä sen ympärille on muodostunut laaja alihankinta- ja yhteistyöverkosto. Kun yhdellä menee heikommin, se heijastuu myös muihin.

Yritykset miettivät kuumeisesti tulevaisuuttaan niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä. Jatkossa tarvittavien työtekijöiden osaaminen ja määrä ovat iso mysteeri. Jos on menekkiä, on myös resursseja palkata lisää väkeä ja panostaa tuleviin tuotteisiin. Heikompien aikojen koittaessa oikea aika ja tapa katkaista tappiokierre on isoa uhkapeliä. Silloin on tarve panostaa ja olla valmis tulevaan nousuun, mutta ajoituksen tai kohteen valinnan epäonnistuessa lopputuloksena on vain uusia ongelmia vanhojen päälle. Valinta sisältää aina riskin.

Eiköhän nyt uskalleta jo palata vanhaan suomalaiseen kielenkäyttöön ja puhua oikeasti ongelmista ongelmina, kaikki ei ole aina vain haasteita. Paitsi ehkä haastettaessa käräjäoikeuteen. Monelle yritykselle vielä äsken turvallinen perustyö kun on historiaa ja edessä on ongelmia ja ehkä myös niitä haasteita.

Kukaan ei osaa varmasti ennustaa Euroopan talouskriisin tulevia vaiheita, mutta sekin vaikuttavaa yritysten rekrytointiin. Viime vuonna eräs iso suomalainen laitos jäädytti uusien henkilöiden palkkaamisen kymmenisen päivää Stephen Elopin kuuluisan puheen jälkeen. Samaa “ei palkata” -viestiä kuultiin myös pienemmiltä yrityksiltä, jotka eivät tienneet sanoako irti vai ottaako lisää työntekijöitä.

Tämä koski erityisesti niitä, joilla oli yhteistyötä Nokian tai siihen voimakkaasti linkittyneiden tahojan kanssa. Ei ollut tietoa jatkuisivatko vanhat projektit vai loppuisivatko ne. Kokeneitä suunnittelijoita tarvittaisiin isoihin hankkeisiin, joita ehkä käynnistyisi pian. Uusia asiakkaita ei uskallettu ottaa, koska ei tiedetty ovatko kokeneet henkilöt vapaana tarpeeksi pitkään. Ja uusia henkilöitä ei uskallettu palkata niihin, koska vanhojakin saattaisi jäädä pian ilman työtä. Tämä oli hyvin tyypillinen yhtälö suomalaisissa ICT-alan yhtiöissä vuonna 2011.

Osa yrityksistä otti yhteistoimintaneuvottelut käyttöön kenties jo hieman ennakoivana toimenpiteenä tilanteen todennäköiselle heikentymiselle. Mikä puolestaan sai kokeneita suunnittelijoita hakeutumaan muihin yrityksiin pienemmän epävarmuuden toivossa. Samalla yrityksen tilanne muuttuikin hankalammaksi, koska vanhojenkin hankkeiden toteuttaminen vaikeutui.

Lopputuloksena oli odottaa jostain muualta saapuvaa isoa muutosta – esimerkiksi sitä uutta nokiaa.

Vuonna 2012 tilanne on toinen, epävarmuus on vähentynyt. Toivottua nousua ei ole tapahtunut ja Nokia on aloittamassa uudet, entistä laajemmat irtisanomiset.

Suomessa on nyt tarjolla erittäin kokenutta työväkeä, joilla on huomattavasti laajempaa kokemusta kuin tyypillisesti tiedetään tai halutaan uskoa. Eikä heillä kaikilla edes ole asennevammaa tai harhaluuloa omasta erehtymättömyydestään. Hyvän tuotteen tekemiseen vaaditaan eri taitoja kuin tietoon valita oikea tuote tehtäväksi. Ensimmäisen kohdan ammattilaisia on nyt vapaana eikä heitä kaikkia kannata laittaa Kansanradion oppien mukaisesti vanhainkoteihin tai rakennustyömaille. Muitakin konsteja löytyy.

Nyt on vapaalla jalalla tuotekehityksen osaajia hyvin monenlaisella osaamisprofiililla. Alleviivan sanan tuotekehitys, julkisuudessa usein kuultu sana tuotekehittely on ja kuulostaa harrastajien puuhastelulta. Tarkemman analyysin jätän Kielitoimistolle ja alan ammattilaisille.

Kaikki suunnittelutyö ei tule siirtymään Aasiaan. On huomattu, että ei sieltäkään löydy yli-ihmisiä ja että palkkakustannusten noustessa alkuperäiset isot rahalliset säästötkin haihtuvat pois. Samoin etäisyys ja erilaiset työkulttuurit tuovat mukanaan omat hankaluutensa sovittaa työt ja tarpeet toisiinsa. Kaikkea ei myöskään voida määrittää tarkasti etukäteen, joka voitaisiin helposti siirtää kauas Kiinaan tai Intiaan suunniteltavaksi ja tehtäväksi. Ja jos voidaan määritellä, se on siis jo tunnettua ja samalla jo vanhaa.

Meillä on ihan omiakin asioita eteenpäin vietäviksi, muitakin kuin mobiilipelit.

Saloon ja Ouluun tehtyjen ministerivierailujen yhteydessä olemme kuulleet, että valtio on valmis panostamaan rahaa työllistämiseen. Ei puutu kuin palkanmaksaja.

Jos itse kärjistän ja käännän kysymyksen eri muotoon, ei puutu muuta kuin tieto tai visio mitä tulisi tehdä. Sitähän se palkanmaksajakin lopulta on, joku joka yrittää tehdä jotain. Enää ei olekaan päiväkodin täti, luokanvalvoja tai komppanianpäällikkö kertomassa mitä tänään tulee tehdä. Ja kenelläkään heistä ei oikeasti ole kristallipalloa kertomaan mitä nyt tulisi tehdä, koska se on “oikein”. Sellaista pelastajaa ei ole.

Innovaationeuvostot eivät voi keksiä ja päättää kaikesta mitä tehdään ja mitä ei. Tai voi, mutta ei heilläkään ole takeita tulevasta menestyksestä. Meidän tulee tehdä ja kokeilla erilaisia asioita, niitäkin joita kukaan muu ei tee ja jotka tuntuvat kaukaisilta mahdollisuuksilta. Kauas on pitkä matka, mutta hitaastikin pääsee perille kun lähtee joskus liikkeelle.

Mitä sitten voitaisiin tehdä?

Aluksi lopetetaan surkuttelu. Nyt ollaan missä ollaan ja se ei tekemättömäksi muutu.

Meillä on kykyjä ja voimaa aloittaa hankkeita, joilla voidaan saada aikaiseksi mitä halutaan. Vaikka suomalainen Kuuhun, mutta se on jo 50 vuotta vanha idea toisesta maasta.

Meillä on paljon asioita, jotka ovat tekemättä tai kesken tai pelkästään huonosti. Niihin kenties odotetaan poliittisia päätöksiä ja kunnan tai valtion taholta toimia, että asiat etenisivät. Nyt tarvitaan enemmän tekoja ja vähemmän rakenteita.

Entä jos kerättäisiin ministeriöiltä, järjestöiltä ja kansalaisilta lista asioista, jotka pitäisi tehdä – TEKEMÄTTÖMIEN ASIOIDEN LISTA. Meillä on paljon esimerkkejä hankkeista, jotka on saatu käyntiin ja valmiiksi vain keskittymällä johonkin asiaan. Linus Torvalds ja Linux ei todellakaan ole ainoa esimerkki. Paikallisesti voi olla omia tärkeitä asioita, joita tulisi saada tehtyä.

Kerätään tieto mitä pitäisi tai haluttaisiin tehdä ja ruvetaan tekemään. Projektoituminen voi tapahtua itsestään, kun järjestetään oikea ympäristö ja kannustimet. Annetaan tulokset meidän kaikkien käyttöön ja perustetaan menestyksekkäimmistä oikeat yritykset.

Hoidetaan tukea kuntoon veronkevennyksillä hankkeisiin osallistuville ja vanhoille yrityksille annettavilla vähennyksillä jos ja kun panostavat moiseen työhön. Kyvykkäitä ja innokkaita vetäjiä hankkeille löytyy juuri nyt kenties enemmän kuin koskaan.

Ei tehdä tästä vaikeaa, ruvetaan tekemään töitä oikeiden asioiden eteen meidän  kaikkien käyttöön.

 

 

 

General, Observations

The joy of lightning

8 Comments

On July 24, 2006, I had the honor of almost being struck by lightning. That was not the interesting part, though.

The truly interesting thing was the metallic click I heard just before. I was doing measurements on lightning for my PhD thesis in Finland at a meteorological observatory. The equipment was in a detached outbuilding to minimize radio disturbances. The storm was overhead, and I was having as much fun as a nerd with an oscilloscope can have. Excellent data.

Taking a small break, I went to the door to enjoy the sights. Immediately, lightning struck an electric pole on the other side of the road.

I have never been more frightened. The shock wave from so close is truly mind-boggling, in the sense of boggling your brain. The hairs on your body rise up and the skin goes into goosebumps. For some reason, you feel nauseous for a long time afterwards, as well as a metallic taste in the mouth. I suspect the latter is due to an adrenaline rush. All of this is standard operating procedure (SOP) for near lightning strikes.

What was not SOP was something I did not expect. And could not immediately explain. At the same exact time the lightning hit the pole, and significantly BEFORE the shock wave, I heard a loud metallic click. Very much like the crack an electrified fence makes when touched (try it).

Sound takes half a second to travel that distance, so there seemed to be no logical explanation for this. A hypersonic pressure wave? Perhaps, but nothing like that has been reported, and it does not satisfactorily explain why the intermediate time was so quiet. It took detailed study of lightning processes to understand what was possibly going on.

One thing to understand is that a lightning stroke does not in fact travel all the way to the ground. Rather, it travels down from the cloud as a stepped leader. Just before it hits the ground, there is actually an upward stepped leader which travels from the ground up and connects with the downward leader. The real current only starts to flow and the big kabuum is heard when the connection occurs.

There can be several such attempted upward leaders, which do not manage to join the downward leader and hence die out.  This is well seen in Figure 1 (photograph by by Antti Tiihonen). Multiple downward leaders try to reach the ground. Two of them actually do; this kind of forking is quite common. Several attempted upward leaders jump up from the treetops. One clear one is seen next to the right-hand branch; there are weak upward leaders near the left-hand image as well but they are very poorly visible.


Figure 1: Downward and upward leaders.

The best hypothesis was that an upward attempted leader was the cause of the click. An attempted leader is after all a spark that can meters to tens of meters in height, and could create a sonic boom of it own. Such a noise simply had not been recorded before.

Figure 2 shows a map of the area. There were two possibile sources: a 20-meter metal observation tower about 100 meters away, or the hut itself. There were also some grounded buildings nearby. Looking at the time dfferences, the most logical choice was that the upward leader was driven from the hut. In other words, if the downward leader had happened to connect with “my” upward leader, the flash would have hit the hut and, with any luck, me.

The hut was well grounded as it had been used for storage of hydrogen for weather sounding balloons. It probably would not have been damaged badly. Nevertheless, the idea was not attractive. I was standing at the door of the hut, so the lightning could have taken any path. Almost certainly, there would have been hearing loss.

Figure 2: Map of the situation. The instrumented tower and the observation point are almost equidistant from the strike, so the tower cannot have been the source of the click. The source almost certainly was the hut itself.

The anecdote remained just that: an interesting occurrence that no one seemed to have replicated. Some amateur storm chasers did report various kinds of crackles before close flashes. (Professional lightning researchers, at least those who want long careers, try to avoid close flashes). My hunch was plausible — but unverifiable.

However, in 2009 I noticed a paper which suggested my explanation was correct. The phenomenon had been observed accidentally by Lu and Walden-Newman (2009). An attempted leader occurred near their equipment, and they got both (partial) video, electric field, and audio signals from it, ensuring that the interpretation is correct. Figure 3 shows the audible “click” quite clearly about half a second before the krakabuuuum of the actual lightning flash.

Figure 3: The first known actual recording of such a “click”, by Lu and Walden-Newman (2009).

There was not enough data for me to even consider publishing the event (no video, no audio, only a badly distorted electric field recording) so that the authors are the first ones to have measured this effect in any real scientific sense. It is nevertheless a satisfying feeling to have observed something, come up with a hypothesis, and then later found proof that suggests the hypothesis was correct.

Moral of the story? Perhaps it is always worthwhile to stay observant for anomalies, whatever the situation? And take notes. I collected what information I had, and wrote it up rather quickly. There is an old science saying: “If you didn’t write it down, it didn’t happen”.  It’s a good motto for life in general.

Writing this post, I feel nostalgic for my research days. Science is cool, especially lightning science.

Observations, Rationality

Feedbacks and bonuses

 

When I try to think through some phenomenon or a policy proposal I like to look for feedback loops. Perhaps this is a result of my background, while I’m not an engineer I have been exposed to so much electronics that I sometimes slip into thinking that the world is like an electronic circuit. This is not as bad as it seems, one just needs to remember that a lot of work has been done to make electronic components behave like their theoretical counterparts. Human behavior is usually quite complex and careful consideration is needed when decisions are made based on a simplified model.

A definition for feedback can be found from wikipedia. As an example: picture a large dam made of sand. As long as the water level stays low enough the water stays in the reservoir, but if even  a small trickle starts, it takes some of the sand with it and makes a better channel for the water. This in turn makes the trickle larger, which takes more sand with it. Pretty soon there is a ravine and the water is rushing out. This is positive feedback, the flow is amplified by the feedback (i.e. erosion of the channel). Reaction of the system to a change is to change the system more to the direction of the change. In negative feedback the feedback signal has an opposite polarity compared to the change. This can result in a system that stays close to a value as it tends to return to it after a disturbance.

Money can act as a feedback mechanism. You get paid, you show up at work and usually do what you are told to do. You are promised a bonus and you work hard to earn it. Sounds fairly simple and foolproof. But is it?

I have been lucky enough to work in organizations filled with experts and as is sometimes the case in such organizations, my boss has usually known much less about what I have been doing than I do. In this situation I find it difficult to put much emphasis on verbal praise, after all my boss didn’t really know how hard it was to achieve my targets. So the one feedback mechanism available has been money. Targets are set, I exceed them and I get a fat bonus. Everybody is happy.

But after a few years I realised that I seldom thought about the extra reward when I was working. When extra money was the sole motivator the value of my contributions were “perhaps” smaller compared to situations where I was internally motivated. The feedback loop didn’t close and in practice the money was wasted. This excellent story and this fine clip seem to explain why. According to the video if a task is difficult money is a bad motivator. Apparently this has been proven by many experiments. I blame someone for not telling me.

Zygomatica.com: Ratkaisuihin ongelmia

Translate »