Piirihallituksen kurjuus ja ihanuus

Maakunnalliset piirijärjestöt ovat politiikan valtahierarkiassa hyvin omanlaisensa kokonaisuus. Niissä yhdistyvät ennen muuta:

    • Suuri vastuu
    • Olematon näkyvyys
    • Pienet resurssit
    • Epäkiitollinen tehtävä

Tuo on juuri se nelikenttä jossa itse mielelläni operoin.  Olenkin tyytyväinen, että tulin juuri valituksi Varsinais-Suomen Vihreiden  piirihallitukseen vuosiksi 2022-2023. Siirryn samalla ensi vuonna Varsinais-Suomen tieteen ja teknologian vihreissä hallituksen rivijäseneksi, ja yhdistystä luotsaa ensi vuonna maanmainio Marjaana Mäkinen.

Miksi piiritaso sitten on niin haastava?  Continue reading Piirihallituksen kurjuus ja ihanuus

Mielipidekirjoitus: Aluevaalit ovat numeroita ja etiikkaa

Aluevaalit ovat pohjimmiltaan oikeudenmukaisuusvaalit. Uudet hyvinvointialueet joutuvat päättämään, mikä on oikeudenmukaisin tapa hoitaa terveydenhuoltopalvelut erittäin hajanaisessa maakunnassa siten, että ketään ei kohdella kohtuuttomasti. 

On helppo sanoa olevansa oikeudenmukainen, mutta miten sen todistaa? Sivusimme tätä kysymystä Turun Sanomien mielipidekirjoituksessa, jonka teimme Marjaana Mäkisen ja Annika Laakson kanssa. Tämä kysymys on joka tapauksessa oman kampanjani ydin. Mitä on oikeudenmukaisuus, ja miten mittaamme objektiivisesti, olemmeko oikeudenmukaisia?

Sote-uudistus on todennäköisesti Suomen rauhan ajan massiivisin organisaatiomuutos, ja koskettaa jokaista suomalaista. Siihen nähden siitä puhutaan edelleen yllättävän vähän, vaikka aluevaaleihin on alle kolme kuukautta.

Erityisesti kaikkein syvällisimmistä kysymyksistä näkyy vain vähän keskustelua. Vaalien syvällisin kysymys kuuluu: mitä tarkoittaa oikeudenmukaisuus, ja miten sitä voidaan mitata?

Oikeudenmukaisuudesta on puhuttava, koska terveydenhuoltoa lähdetään nyt kehittämään täysin puhtaalta pöydältä. Varsinais-Suomen kunnat ovat voimakkaan eriytyneitä, ja esimerkiksi Paraisten saaristoalueiden haasteet ovat aivan toiset kuin Turun lähiöiden haasteet. Molempien terveydenhuoltoa on kuitenkin kehitettävä oikeudenmukaisesti: samalta viivalta, reilusti ja tasapuolisesti. On myös pystyttävä mittaamaan, onko oikeudenmukaisuus toteutumassa.

Vaan mitä sitten konkreettisesti tarkoittaa oikeudenmukaisuus? Oikeutta saada lähipalveluja, täysin asuinpaikasta riippumatta? Oikeutta saada jatkossakin kaikki ne palvelut, jotka ennen koronaa olivat tarjolla? Oikeutta saada entistä parempia palveluja? Oikeutta saada aina edistyneimpiä hoitoja, hinnasta ja iästä riippumatta? Oikeutta päästä lääkäriin aina välittömästi, kun on pienikin tarve?

Vai onko oikeudenmukaisuutta se, että pienimmillä paikkakunnilla vahvistetaan liikkuvia palveluja ja etäratkaisuja, vaikka kiinteitä lähipalveluja supistettaisiin?

Oikeudenmukaisuutta on pystyttävä myös mittaamaan, kun se on määritelty. Muussa tapauksessa emme voi tietää, mitä pitää kehittää eteenpäin. Yksikään mittari ei pelasta ketään, mutta ilman mittareita joudumme toimimaan täysin sokkoina.

Itse hahmotamme melko yksinkertaisen tavan määritellä ja mitata oikeudenmukaisuutta. Uudistus on maakunnan tasolla oikeudenmukainen, jos kenenkään ei kannata pelkästään terveyspalvelujen takia muuttaa paikkakunnalta toiselle. Tätä voidaan jälkikäteen mitata selvittämällä esimerkiksi haastatteluin syitä, joiden takia muuttoja tehdään.

Tärkeintä on kuitenkin suunnitella palvelut etukäteen niin, että tällaista tarvetta ei synny.

JAKKE MÄKELÄ, FT, data scientist (vihr)

MARJAANA MÄKINEN, FT, tutkijatohtori, (vihr)

ANNIKA LAAKSO, FT, tiedeviestijä  (vihr)

 

Olen Varsinais-Suomen Tieteen ja teknologian vihreiden puheenjohtaja (vuoden 2021 loppuun), ja toimin Vihreiden edustajana Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunnassa.  Olin ehdolla myös kesän 2021 kuntavaaleissa, ja näkemykseni niissä ovat relevantteja myös aluevaaleissa: Kuntavaalit 2021. 

Datanörtti ehdolla aluevaltuustoon

Olen ehdolla aluevaltuustoon, Vihreänä Varsinais-Suomessa. En siksi että kokisin olevani selkeästi pätevin ehdokas — faktat eivät sellaista väitettä tue. Mutta uskon kyllä olevani tuhannen pätevimmän varsinais-suomalaisen joukossa. Ja kun ehdokkaita kaiken kaikkiaan tulee olemaan yli viisisataa, niin tilastollisesti katsoen uskon olevani oikeassa seurassa ainakin 50% todennäköisyydellä.

Mitä aluevaltuusto sitten tekee, ja miksi sinne tarvitaan juuri kaltaiseni datanörtti?

Aluevaaleihin on neljä kuukautta, ja vielä tässä vaiheessakaan kukaan ei todellisuudessa tiedä mitä aluevaltuusto tekee.   Valtavaa alueuudistusta tehdään nyt niin nopeasti että asiat saattavat sotkeentua megalomaanisesti lähivuosina, ja kaikkeen pitää varautua. Varsinais-Suomen hyvinvointialueen budjetti on kahden miljardin kokoluokkaa, ja se vastaa lähes puolen miljoonan ihmisen terveydenhuollosta. Kovin pahoja virheitä ei saisi tapahtua, mutta pieniä tapahtuu varmasti.

Tällaisessa tilanteessa tarvitaan ihmisiä, jotka ymmärtävät dataa, osaavat analyyttisesti pilkkoa massiviisia kokonaisuuksia pienemmiksi, eivätkä mene paniikkiin. Se on ominta osaamisaluettani niin ammatillisesti kuin politiikkaharrastuksessakin (ks analyysejäni liittyen esim kuntadatan visualisointiin,  raitiotiehen, joukkoliikenteeseen, tiedolla johtamiseen, autoilun terveysriskeihin, ja ilmastopolitiikkaan).

Vaikka olen kriittinen sitä kiirettä kohtaan jolla uudistusta tehdään, pidän uudistusta tarpeellisena, jopa välttämättömänä.   Terveydenhuollon kriisin tunnistavat kaikki, jotka ovat missään tekemisissä julkisen terveydenhuollon kanssa. Nykyisellä toimintamallilla kriisi ei tule ratkeamaan. Nyt maksajilla (eli kunnilla) ei ole mitään tapaa tietää, mitä erikoissairaanhoito tulee maksamaan — joku sairastuu, ja se maksaa jotakin, ja kunta maksaa sen mitä käsketään. Pieni kunta voisi teoriassa ajautua selvitystilaan jo muutaman syöpäpotilaan hoidon takia.

Kriisi koskee selvimmin maakunnan pieniä ja ikääntyviä kuntia, mutta myös Turkua. Turun väestö vanhenee kovaa vauhtia, ja kymmenen vuoden kuluttua tilanne tulee olemaan dramaattisesti nykyistäkin vaikeampi. Ilman leveämpiä hartioita tulevaisuus olisi huomattavan haastava. Kun hartiat ovat koko maakunnan levyiset, tilanne on paljon parempi.

Uudistuksen tärkein tehtävä onkin tuoda palvelut tasapuolisesti sinne missä niitä oikeasti tarvitaan, riippumatta kuntarajoista.  Tarpeen määrittelyyn tarvitaan dataa, dataa ja dataa. Siksi aluevaaliuudistus onkin ennen muuta tietohallintouudistus. Kokemukset julkisen sektorin tietohallinto-osaamisesta eivät anna olettaa, että tämä menisi aivan täysin sukkana läpi heti ensimmäisellä kerralla.

Uudistuksesta kuitenkin selvitään, kunhan prioriteetit ovat selvät. Ykkösprioriteetti on se, että kukaan ei kuole tai vammaudu uudistuksen takia. Tämä kannattaa sanoa ääneen ja pitää tiukasti ohjenuorana, koska riski on olemassa, vaikka se luultavasti onkin pieni. Tietojärjestelmien ei tarvitse mennä kovin pahasti solmuun, että lähetteitä jää lähettämättä tai kriittinen tieto kulkematta.

Muut prioriteetit ovatkin sitten kaikki suunnilleen yhtä tärkeitä.

    • Vuoden 2023 alussa täytyy tietää oikeasti, mitä ollaan tekemässä. Silloin nimittäin täysi vastuu siirtyy hyvinvointialueille.
    • Vuoteen 2025 mennessä täytyy olla ainakin suuntaviivat siitä, miten hyvinvointialueiden rahoitusta lähdetään suunnittelemaan pidemmällä aikavälillä. Toistaiseksi rahoitus tulee suoraan valtiolta, mutta tämä ei nähdäkseni ole pidemmän päälle kestävää. Rahan ja vastuun täytyy seurata toisiaan, joten ennen pitkää alueilla täytyy olla verotusoikeus.
    • Koko ajan pitää varmistaa, että ihmisten kohtelu on tasapuolista ja perustuu heidän todellisiin tarpeisiinsa. Jokaisella kunnalla on omat erityisintressinsä joita pyritään suojelemaan, vaikka muut kärsisivät.  Aluevaltuustossa kuitenkin edustetaan koko aluetta, ei omaa kuntaa tai omaa erityisryhmää. Tarpeet ja toimenpiteet voidaan määritellä ainoastaan tiukan datapohjaisuuden kautta.

Olen Varsinais-Suomen Tieteen ja teknologian vihreiden puheenjohtaja, ja toimin Vihreiden edustajana Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunnassa.  Olin ehdolla myös kesän 2021 kuntavaaleissa, ja näkemykseni niissä ovat relevantteja myös aluevaaleissa: Kuntavaalit 2021. 

Aktiivisen fatalismin ytimessä: tutustuminen aluepelastukseen

Kulutin viime viikolla mainion keskiviikon perehtymässä aluepelastuslautakunnan toimintaan. Jo yhden päivän perusteella voi sanoa, että tämän mielenkiintoisemmaksi ei luottamustoimi oikeastaan voi tulla. Pelastustoimi on äärimmäisen kiehtova ja erittäin huonosti tunnettu osa julkisen sektorin toimintaa, ja lautakunnnalle esiteltiin toimintaa monesta perspektiivistä.

En ole vielä perehtynyt siihen, millaista pelastustoimi on kenttätasolla, mutta päällikkötason elämänasenne vaikuttaa vetoavalta. Ihan täydellistä termiä en löydä, mutta “aktiivinen fatalismi” on aika lähellä. Maailmassa tapahtuu kamalia asioita, mutta kaikesta selvitään — kunhan suunnitellaan kunnolla eikä hätkähdetä pienistä. Se on varmasti välttämätön asenne juuri tuossa ammatissa jotta paineet voisi kestää, mutta siihen olisi kyllä hienoa pyrkiä omassakin elämässä.

Alueuudistus: sumeaa on, mutta silti pärjätään

Alueuudistus tuli perehdytyksessä toistuvasti esille. Pelastustoimihan siirtyy vuoden 2023 alussa alueelliseksi samalla kuin sote. Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa?  Oli mielenkiintoista tajuta konkreettisesti se, mitä olen tähän asti epämääräisesti uumoillut: kukaan ei edelleenkään tiedä, miten sote-uudistus on konkretian tasolla tarkoitus toteuttaa. Aluevaltuusto valitaan, mutta kaikki rakenne sen alapuolella on vielä sumun peitossa.

Toisaalta asenne pelastuspuolella on rohkaiseva. Siellä vastaava prosessi käytiin jo 2003, kun kuntien pelastuslaitokset yhdistettiin alueelliseksi pelastuslaitokseksi. Skaala oli tosin 50 kertaa pienempi (aluepelastuslaitoksen budjetti on 40 miljoonan euron luokkaa, sote-alueen taas kahden miljardin) mutta muutos tehtiin yhtä nopeasti ja epämääräisesti kuin sote-uudistusta nyt. Siitä selvittiin.

Olennaista on, että huolehditaan jatkuvuudesta. Pelastuslaitoksen alueellistamisessa oli kaksi prioriteettiä: palkkojen piti juosta heti uudistuksen jälkeenkin, ja paloautojen lähteä liikkeelle kun hälytys tuli.  Kaikki muu oli mahdollista selvitellä kaikessa rauhassa. Näin myös tehtiin, eikä alueellistaminen aiheuttanut mitään tuhoja.

On tietysti tavallaan nihilististä pitää rima niin matalalla, että organisaatiouudistuksen voi katsoa onnistuneeksi kunhan se ei tapa ketään. Juuri niin alhaalla se kuitenkin kannattaa pitää.  Alueuudistus on sotavuosien jälkeen suuri yksittäinen organisaatiouudistus Suomessa, ja sillä on potentiaalia sotkea asioita syvästi. Toisaalta, kunhan prioriteetit pidetään selvinä, se aiheuttaa ainoastaan kaaosta, ei tuhoa.

Strategista peukalonpyörittelyä vai tehokas siirtymä?

Alueuudistuksen takia lautakunta on myös melko erikoisessa tilanteessa: periaatteessa sen valta katoaa 1.1.2023 kun toiminta siirtyy uudelle alueelle. Lautakunta on kuitenkin asetettu neljäksi vuodeksi vuoden 2025 alue/kuntavaaleihin asti. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Kukaan ei tiedä.

Sote-puolella on perusteltua aloittaa puhtaalta pöydältä, ja siirtää kaikki valta ja vastuu aivan uusille elimille. Pelastuspuolella tämä ei ole aivan niin selvää, koska pelastustoimi on jo nyt alueellista. On monia mahdollisia ratkaisuja. Joko nykyinen lautakunta lakkaa olemasta; tai se jatkaa sellaisenaan koko neljä vuotta ja siirtää vasta sitten vastuun uudelle elimelle; tai sitten nykyisen lautakunnan kokoonpanoa ja tehtäviä muutetaan hiukan;  tai sitten parin vuoden ajan on kaksi erillistä elintä joista toisen toiminta hiipuu sitä mukaan kun toisen vahvistuu; tai sitten perustetaan uusi elin joka ei kommunikoi vanhan kanssa mitenkään; tai sitten valta siirtyy uudelle elimelle, mutta vanha istuu jääräpäisesti paikoillaan ja syö pullaa kaksi vuotta tekemättä mitään.

Jokin noista luultavasti lopulta valitaan. Aika näyttää. Aktiivisen fatalismin periaatteen mukaisesti menen ainakin itse sinne minne käsketään, sitten kun käsketään. Kunhan pelastustoimi jatkuu ilman häiriöitä, kaikki siinä ympärillä on toisarvoista.

Epäonnen määrä on vakio

Aktiivista fatalismia sisältyi myös keskusteluun, jota käytiin pelastustoimen budjetista. Pelastustoimi on huomionarvoisen ennustettavaa: kun budjetti tehdään, siinä myös pysytään. Varsinais-Suomen pelastustoimen kokonaisbudjetti on noin 45 miljoonan euroa, ja heittoa on harvoin tullut sataa tuhatta enempää.  Tämä on kunniotettavaa missä tahansa organisaatiossa, saati sellaisessa jonka toiminnan voisi kuvitella olevan poikkeuksellisen vaihtelevaa ja ennakoimatonta.

Tälle on kaksi syytä. Kiinteät kulut ovat hyvin suuret; palkat ovat lähes 2/3 budjetista. Sillä kiinteällä kululla saadaan palvelu, joka on koko ajan valmis mihin tahansa.  Toinen syy on hiukan karumpi: ihminen ei opi. Onnettomuuksia tapahtuu kaiken kaikkiaan hyvin tarkkaan ennakoitava määrä. Joskus hiukan enemmän, joskus hiukan vähemmän, mutta keskimäärin mikään ei muutu.

Tätä ennakoitavuutta voi kuitenkin hyödyntää vain jos yksikkö on tarpeeksi suuri. Siksi pelastustoimen on kannattanut olla jo pitkään alueellista. Yksittäinen kunta ei voi oikein mitenkään ennustaa, tuleeko siellä metsäpalo tai suuri teollisuuspalo. Maakunnan tasolla sen sijaan voidaan varsin hyvin ennakoida, että vuoden aikana jokin tehdas palaa jossakin, ja muutaman vuoden välein on metsäpalo jossakin. Kun tarkastelualue on tarpeeksi suuri, mikään ei tule yllätyksenä.

Sitominen jatkuvuuden mahdollistajana

Aluepelastuslautakunnan toimintaan sisältyy mielenkiintoinen nyanssi: joka valtuustokaudella tehdään usean vuoden palvelutasopäätös, joka määrittelee konkreettisesti kaiken: missä on asemia, miten niillä päivystetään, ja niin edespäin. Se on käytännössä ehkä näkyvin yksittäinen asiakirja, josta lautakunta päättää.

Pelastustoimessa tämä suunnitelma tehdäänkin vasta valtuustokauden lopussa, ei alussa. Se tarkoittaa, että lautakunta tekeekin päätöksen seuraavalle lautakunnalle, ei itselleen. Periaatteessa tämä sitoo lautakuntaa aika tiukastikin, mutta se on varsin perusteltua tekemisen jatkuvuuden kannalta. Neljän vuoden kuluttua saatamme jo hiukan tietääkin mitä olemme tekemässä, ja tärkeät päätökset kannattaa tehdä silloin.

Vapaaehtoistyön voimaa

On hätkähdyttävää tajuta, että pelastustoiminnan kaltainen kriittinen palvelu on vahvasti riippuvainen siitä, että aivan tavalliset ihmiset jaksavat olla toisten ihmisten tukena harrastuspohjalta. Pelastustoimessa on Varsinais-Suomessa töissä yllättävänkin vähän ihmisiä, noin 550.  VPK:n vapaaehtoisia sen sijaan on yli 1700. Ilman vapaaehtoisten panosta olo olisi todella orpo.  Varsinais-Suomessa vapaaehtoisia on toistaiseksi ollut riittävästi, mutta tilannetta täytyy seurata valppaasti.

Ensihoidossa odottaa ongelmia

Ensihoito on Varsinais-Suomessa tiukasti integroitu pelastuslaitokseen, vaikka ensihoidon rahoitus ( noin 9 miljoonaa vuodessa) tuleekin suoraan sairaanhoitopiiriltä. Ensihoito ei ole vielä samanlaisessa kriisissä kuin muu terveydenhuolto Turun seudulla, mutta tilanne voi muuttua.  Muun terveydenhuollon ongelmat alkavat näkyä jo nyt ensihoidossa.  Jos oman kunnan terveydenhuoltoon ei saa yhteyttä, on pakko soittaa hätänumeroon.  Vielä tämä ei ilmeisesti ole  kestämättömällä tasolla, mutta näin ei voi myöskään jatkua.

Osa ongelmista tiivistyy yhteen lukuun: 40%.  Tämä osuus ensihoidon tehtävistä ratkeaa ilman, että ketään tarvitsee kuljettaa mihinkään. Nämä eivät välttämättä ole “turhia” tapauksia, koska epäselvissä tapauksissa kannattaa ennemmin katsoa kuin katua. Olisi kuitenkin kaikkien kannalta tehokkaampaa, jos edes osa voitaisiin ratkaista muuten kuin sitomalla kallisarvoinen ambulanssi ja miehistön pitkäksikin aikaa.

Parempaa yhteiskuntaa arkijärjellä – vai sittenkin perehtymisellä ja vaivannäöllä?

Erään puolueen paikallisosaston kuntavaalisloganina on “arkijärjellä parempi kaupunki”. Tämä kuulostaa arkijärjellä ajatellen hyvältä. Mutta saadaanko sillä kuitenkaan oikeasti parempia päätöksiä? Tarvitaanko kunnallisessa päätöksenteossa arki-, maalais- tai kaupunkilaisjärkeä, vai olisiko kuitenkin viisaampaa perehtyä selvityksiin ja asioiden taustoihin?

Kirjoitus julkaistu myös Viitteen tiedepuolue.fi-sivulla.

Olemme voimakkaasti sitä mieltä, että perehtyminen on tärkein asia päätöksenteossa. Arkijärkeä tarvitaan, mutta kunnissa päätetään hyvinkin suurista ja monimutkaisista kokonaisuuksista. Silloin mikään ei voi korvata kunnollisia selvityksiä.

Yhtenä konkreettisena esimerkkinä toimii useissa vaalikoneissa toistunut kysymys maksuttomasta joukkoliikenteestä. Me Vihreissä haluamme kehittää joukkoliikennettä ja sen kulkumuoto-osuutta kaupunkiliikenteessä. Arkijärjellä voisi ajatella itsestäänselvyytenä, että maksuton joukkoliikenne nostaisi joukkoliikenteen käyttäjämääriä. Varsin tunnetussa Tallinnan tapauksessa näin oli aluksi käynytkin. Jos ilmaiset ämpärit kelpaavat, on maksuttoman joukkoliikenteenkin oltava toimiva vetonaula.

Todellisuudessa joukkoliikenteen hinta on käytön esteenä melko harvalle. Sitä enemmän käyttöä Turun seudulla rajoittavat harva vuoroväli, sopimaton liikennöintiaika, matkustamisen hitaus ja bussin vaihtaminen. Jos nämä liikennöinnin perusasiat eivät ole kunnossa, joukkoliikenne ei palvele tarkoitustaan millään hinnalla. Mikäli satsaamme resurssit maksuttomuuteen emmekä palvelutasoon, tuloksena on kuormittuneempi ja kalliimpi versio nykyjärjestelmästä.

Tallinnassakin maksuttomuuden lopulliset tulokset ovat vähintäänkin ristiriitaisia. Ilmaisuus on lisännyt julkisen liikenteen käyttöä, mutta vähentänyt kävelyä ja jopa lisännyt autoilua. Käyttäjämäärän lisääntyminen ei lisää joukkoliikenteen tuloja vaan lähinnä sen ruuhkaisuutta, eikä mahdollista palvelun parantamista. Esimerkiksi Turun Föli-liikenteessä lipputuloilla katetaan normaalioloissa lähes ⅔ kuluista. Lisääntyneet käyttäjämäärät näkyvät lisääntyneinä lipputuloina, mikä mahdollistaa palvelun jatkuvan parantamisen. Tallinnan kokeilua ei ainakaan suoraan sellaisenaan ole mitään syytä siirtää Turkuun.

Yhteiskuntatieteissä arkitiedon ja tutkitun tiedon erot tunnistetaan. Nykytilaa kuvaavia tutkimuksia saatetaan kutsua jopa mediassa “nollatutkimuksiksi”, koska saman asian olisi voinut todeta myös intuitiivisesti tai oman kokemuksen perusteella. Arkitiedon perusteella tehty päätelmä ei välttämättä kuitenkaan ole totuus eikä varsinkaan tieteellisin metodein koeteltu. Arkijärjelle on paikkansa arjessa sekä elämän pienissä ja suurissa päätöksissä, mutta siihen ei yhteiskunnan monimutkaista päätöksentekoa ole hyvä perustaa.

Kari Jakobsson, Yhteiskuntatieteitä harrastuksena opiskeleva diplomi-insinööri, kuntavaaliehdokas Turussa (397)

Jakke Mäkelä, Joukkoliikenneintoilija ja fyysikko, kuntavaaliehdokas Turussa (424)

Translate »