Jämäkkää epävarmuutta

 

Kuntavaalikampanjaa ei ehkä kannattaisi aloittaa käsienheiluttelulla, mutta sellaisella kuitenkin aloitan.  Pitäisikö Turun yrittää irtautua Fennovoima-hankkeesta? Jämäkkä vastaukseni: en tiedä.

Helsingin Vihreät ovat väläytelleet tällaista ajatusta Helsingissä, kun Keskon irtautuminen tuli mahdolliseksi.  Yleisesti ottaen olen muiden Vihreiden  kanssa aivan täysin samoilla linjoilla hyvinkin 95% ajasta. Mutta se viisi prosenttia… tämä asia saattaa kuulua siihen.

En ole peitellyt sitä, että nimenomaan luonnonsuojelusyistä olen päätynyt yleisesti kannattamaan ydinvoimaa. Tarkempia perusteluja löytyy mm täältä: Kylmää vettä ja energiaa sekä Viitteen blogi Haaste vastaanotettu.

Continue reading Jämäkkää epävarmuutta

Konsepti: Vaalivertaisarviointiryhmä

 

Kuntavaaliehdokkaan pitäisi hankkia ympärilleen ns tukiryhmä, mutta termi kuulostaa kovin imelältä. Olen sen sijaan ajatellut kerätä vaalivertaisarviontiryhmän (peer review).  Sen päämääränä olisi yksinkertaisesti kritisoida minua niin kauan, että pienin korjauksin olisin ainakin periaatteessa jonkun äänestettävissä.

Käytännössä ryhmä kokoontuu virtuaalisesti, lähinnä Facebook-ryhmän kautta. Sosiaalinen hauskuuttaminen ei ole suurin vahvuuteni.

Päivitys 5.2.2017: Ryhmä on pyörinyt jo jonkin aikaa, ja yllättävän täysijärkisesti.  Jokainen jäsen pääsee kommentoimaan jokaista näkemystäni, ja aika usein olen myös kuunnellut. Joukkoistus siis todella toimii. Mikäli ajatus viehättää, voit hakea ryhmään täältä.

Kyseessä siis kuntavaalit 2017, kunta Turku, puolue Vihreät. Taustoja täällä.

Perusidea pähkinänkuoressa.

 

Riskinhallintaa: Erityislapset ja invapaikat

Lietolainen kaverini kirjoitti  Turun Sanomien yleisönosastolle hyvän tunteisiin vetoavan kirjoituksen siitä, miten Trafin uudet linjaukset estävät invapaikan saamisen kehitysvammaisille tai autistisille lapsille. Kirjoitus on täyttä asiaa, ja huomasin että samaa aihetta voi lähestyä myös kliinisen kylmäverisesti. Se on itselleni paljon luontevampaa.

Trafin linjauksen takana on tiukentunut tulkinta: invapysäköintiluvan voi saada vain näkö-tai liikuntavamman takia. Piste. Vielä muutama vuosi sitten tulkinta oli toinen, ja esimerkiksi ylivilkkaan autistisen lapsen takia luvan saaminen oli mahdollista. Ei helppoa eikä suoraviivaista, mutta mahdollista.

Näyttää ilmeiseltä, että lain tekijät ja tulkitsijat eivät ole koskaan nähneet erityislapsen elämää.  Näissä invaluvissa ei ole kyse vanhempien mukavuudenhalusta, vaan lapsen fyysisestä turvallisuudesta.

Jokainen erityislapsen vanhempi tietää, että varsinkin ylivilkkaan erityislapsen kanssa elämä on brutaalia matematiikkaa. Kyse ei ole siitä, tapahtuuko onnettomuuksia. Kyse on siitä, montako niitä tapahtuu, kuinka pahoja ne ovat, ja kuoleeko lapsi.  Vaikka vanhemmat toimisivat yli-inhimillisen tarkasti, tarpeeksi levoton erityislapsi tulee ennen pitkää pääsemään irti parkkipaikalla, ja autoliikenne tulee aiheuttamaan vakavan riskin. Ainoa tapa vähentää tätä riskiä on minimoida parkkipaikalla vietetty aika. Juuri tähän invapaikka antaisi mahdollisuuden.

Oma erityislapsemme on ollut näissä piireissä helpoimmasta päästä, eikä invapaikalle ollut tarvetta pahimpinakaan vuosina.  Silti muistan niiltä vuosilta neljä tai viisi todella vakavaa läheltäpiti-tapausta liikenteessä. Joillakin perheillä niitä voi tapahtua viikoittain tai päivittäin.  Niitä yksinkertaisesti tapahtuu, perheessä kuin perheessä. Monelle perheelle invapaikka voisi olla lähes sananmukaisesti elinehto.

Vaikkei välittäisi pehmeistä arvoista, riskinhallintaa kannattaisi aina harjoittaa. Lapsen vammautuminen tai kuolema on kaikille osapuolille kaikkein traumaattisin ja kallein mahdollinen lopputulos. Lyhytkin tutustuminen erityisperheiden arkeen osoittaisi, että invalupien tapauskohtainen myöntäminen myös erityislapsille olisi erittäin järkevää ja kustannustehokastakin riskinhallintaa.

Kirjoittaja on Vihreiden ehdokkaana Turun kuntavaaleissa, mutta olisi kirjoittanut tämän kirjoituksen vaikkei olisikaan.

 

wile-e-coyote-3

Elämä erityislapsen kanssa. 7/24.

Taajamametsät ja järjestelmävika

Luonnonsuojeluharrastuksen mielenkiintoisimpia hetkiä ovat ne, kun tajuaa miksi jokin asia menee pieleen.  Paimion Kriivarin metsähakkuissa tuli nyt tällainen hetki. Kriivarin hakkuut ovat suurta skaalaa ajatellen myrsky vesilasissa, mutta yhden ainoan lehtiartikkelin kautta on mahdollista nähdä syvärakenne joka siihen myrskyyn on johtanut.

Paimion kunta haluaa hakata lähimetsää aivan koulun ja päiväkodin vierestä. Luontojärjestöt ja jotkut paikalliset asukkaat vastustavat tätä hakkuuta. Itse  olen ollut kirjoittamassa Luonnonsuoujeluliiton Varsinais-Suomen vetoomusta, jonka taustoja avaan täällä.

Kunnan viranomaisten mukaan häirintää organisoivatkin ennen muuta juuri ulkopuoliset järjestöt. Paikallista vastustusta on kuitenkin vaikea verifioida, koska kunta itsekin on ilmoittanut että valituksia ei ole käsitelty, ellei niitä ole osattu kohdistaa juuri oikealla tavalla juuri oikealle hallinnolliselle taholle. Continue reading Taajamametsät ja järjestelmävika

Numerot ja taajamametsät

 

On vanha luonnonsuojeluviidakon viisaus, että kun liito-orava astuu kuvioon, kenelläkään ei ole enää hauskaa.  Ei metsänomistajilla, ei kuntalaisilla, ei aktivisteilla, ei virkamiehillä, ei liito-oravilla, ei yhtään kenelläkään.

Tällä hetkellä lähin liito-oravakonflikti on käynnissä Paimiossa, missä kunnnalla on halua tehdä isoja hakkuita Kriivarin alueen metsissä. Metsät ovat taajamametsiä aivan asutuksen ja koulun ja päiväkodin vieressä, ja ovat aktiivisessa virkistyskäytössä.  Turun Sanomat tiivistää tilanteen kohtuullisen hyvin.

Itse olen äimistellyt tilannetta hiukan etäämpää, Luonnonsuojeluliiton piiritason luottamushenkilönä.  En ole mikään pehmeä puunhalaaja vaan kylmä byrokraattinen numeronvääntäjä, ja sillä asenteella olen tätäkin tapausta lähestynyt. Olen vahvasti sitä mieltä, että liito-oravat ovat tässä vain sivujuonne, ja todellisuudessa on kysymys aivan muusta.

Continue reading Numerot ja taajamametsät

Translate »