Mikä on turkulaisten suurin terveysriski?

Vihreät ajavat yksityisautoilun rajoittamista kaupunkien keskustoissa, myös Turussa. Tätä pidetään helposti ihmisten kiusaamisena. Usein jää tajuamatta, että se on nimenomaan ihmisten suojelemista — tarkkaan ottaen keskustassa asuvien suojelemista.

Kirjoittajat: Jakke Mäkelä ja Heidi Niskanen, Vihreiden kuntavaaliehdokkaat Turussa

Systemaattinen riskinhallinta auttaa hahmottamaan, mitkä riskit ovat kaikkein merkittävimpiä.  Turun tapauksessa vastaus saattaa olla yllättävä. Jos haetaan suurinta yksittäistä ulkoista terveysuhkaamme, se voi hyvinkin olla yksityisautoilu. Emme tarkoita tällä auto-onnettomuuksia, vaan salakavalampia terveysriskejä.  THL:n tautitaakka-analyysi kertoo suomalaisten pahimmista terveysriskeistä. Menetelmää on avattu mm täällä sekä täällä.  


Altistekohtainen tautitaakka Suomessa

Tarkat luvut ovat tietyllä tavalla abstrakteja, ja on mahdoton sanoa että jonkun tietyn ihmisen kuolema johtuisi nimenomaan ympäristömelusta tai nimenomaan pienhiukkasista. Luvut on myös  keskiarvoistettu koko maan yli, joten paikallisesti tietyt tekijät saattavat olla erityisen pahoja.

Esimerkiksi ilmanlaatuportaalin mukaan Turun typpidioksidipäästöt ovat Helsingin jälkeen Suomen toiseksi pahimmat, ja liikenne on siinä todella merkittävä tekijä. Koska typpidioksidi synnyttää myös pienhiukkasia, terveysvaikutus Turussa on selvä.  Ympäristöhallinnon tilastojen mukaan pienhiukkasten määrä on Suomessa hieman laskenut viime vuosina, mutta ei kovin merkittävästi. Liikenteen osuus on koko maan tasolla noin 20%, mutta paikallisesti paljon suurempi.

Turun keskusta ei siis ole erityisen terveellinen paikka elää.  Asiaan olisi periaatteessa äärimmäisen helppo puuttua. Tärkein yksittäinen tekijähän on tiedossa:  yksityisautoilu. Valitettavasti tähän tekijään ei todellisuudessa ole ollenkaan helppoa puuttua, koska se on muutoin sekularisoituneen yhteiskuntamme viimeisiä pyhiä asioita.

On kuitenkin kiistatonta, että autoilu tuottaa sekä melua että pienhiukkasia. Varsinkin nastarenkaat pahentavat molempien muodostumista merkittävästi. Nastarenkaat ovat jopa niin paha pienhiukkasten lähde, että edes sähköautoihin siirtyminen ei välttämättä tilannetta paljon parantaisi.

Autot vaativat myös hiekoittamista, ja vaikka hiekoituspölyssä sinällään on melko vähän varsinaisia pienhiukkasia, terveysvaikutuksia silläkin on. Tähän voisi jonkun verran vaikuttaa optimoimalla hiekoitusta (käyttämällä minimimäärän, ja korjaamalla sen nopeasti pois). Tämä kuitenkin maksaa.

Vaikka autoilun tuottamat pienhiukkaset eivät suoranaisesti ketään välittömästi tappaisikaan, ovat muut siitä aiheutuvat terveyshaitat jo itsessään riittäviä autoilun määrän rajoittamiseen. Hengitettävät (<PM10) ja pienhiukkaset (PM2,5) kulkeutuvat keuhkoihin ja aiheuttavat erityisesti astmaatikoille ja iäkkäämmille ihmisille ongelmia pahenevana keuhkoahtauma- tai sepelvaltimotautina.

Tämän lisäksi hiukkaset ja pakokaasut aiheuttava myös terveessä väestössä jo lyhyellä altistusajalla mm. ylähengitysteiden ja silmien ärsytystä. Pitkään kestänyt altistuminen, kuten tapahtuu kaupunkien keskustoissa, voi lopulta johtaa eliniän lyhenemiseen. Kaiken kaikkiaan oireista varmastikin koituu terveydenhoitoon kustannuksia, joita voitaisi vähentää mikäli päästöjen määrää rajoitettaisi entisestään.

Joka tapauksessa jo terveyssyistä voisi aivan hyvin todeta, että autot eivät kuulu kaupunkikeskustoihin.

Tässä pitää kuitenkin olla realisti.  Yhteiskuntamme on rakennettu niin, että aivan ydinkeskustan ulkopuolella auto on käytännössä lähes pakollinen, varsinkin lapsiperheelle. Molemmilla kirjoittajista on itselläänkin auto.  Ymmärrämme siis enemmän kuin hyvin, miten vaikeaa (ja useimmille mahdotonta) autosta luopuminen käytännön elämässä on.

Siitä huolimatta: mitä tehokkaammin yksityisautoilua voidaan tiheästi asutuilla alueilla vähentää, sitä enemmän henkiä säästämme. Myös ydinkeskustassa asuvilla on oikeus terveeseen elämään.

Jos siis haluamme vakavissamme parantaa turkulaisten terveyttä, joudumme pohtimaan mitä tehdä autoilulle. Autoilun haittoja pyritään yleensä vähentämään ennen muuta negatiivisillla keinoilla: verot, tietullit, rajoitukset, nastarengaskiellot, nopeusrajoitusten alentaminen (mikä parantaisi sekä päästö- että meluongelmaa).

Mutta niitä voitaisiin vähentää myös positiivisilla keinoilla. Pyöräilyn tukeminen on tärkeä keino, niille jotka asuvat pyöräilymatkan päässä keskustasta. Kaikille muille olisi kuitenkin tärkeintä lisätä joukkoliikennettä huimasti vielä nykyisestäkin.

Kirjoittajat ovat Vihreiden kuntavaahdokkaina Turussa.  Jakke Mäkelän sloganina on “Älä kangistu kaavoihin — äänestä fyysikkoa”. Ks lisää täältä sekä FB-sivuilta.  Heidi Niskasen omat kotisivut avataan myöhemmin; FB-sivu löytyy täältä.

Pääseekö Turku aidosti hiilineutraaliksi?

Kirjoittajat: Jakke Mäkelä ja Markus Norrgran, Turku. Julkaistu 17.2. Tieteen ja Teknologian Vihreiden tiedepuolue.fi-blogissa.

Olemme Vihreiden kuntavaaliehdokkaina Turussa, ja kannatamme jämerästi pyrkimystä tehdä Turusta hiilineutraali. Koska olemme kiinnostuneita sekä luonnonsuojelusta että teknologiasta, ryhdyimme perkaamaan nykyistä strategiaa auki tarkemmin teknologian ja luonnonsuojelun näkökulmasta. Mielestämme on tärkeää olla tässä asiassa älyllisesti rehellinen: jos ja kun Turun strategia perustuu Naantalin monipolttoainelaitokselle, se ei ole hiilineutraali, eikä edes ekologisesti kestävä.

Valtioneuvosto on juuri julkaissut yhteenvetoraportin energia- ja ilmastostrategiansa ilmastovaikutuksista. Vaikka raportti onkin kirjoitettu positiiviseen sävyyn, sen lopputulos on lohduton: jos puun käyttöä lisätään, hiilidioksidin määrä ilmakehässä ei vähene. Valitettavasti puun käytön lisääminen on edellytys sille, että ylipäätään syntyy teollisia sivuvirtoja joita voidaan polttaa bioenergiana.

Siirtymisellä puubiomassaan lisätään hiilidioksidipäästöjen lisäksi myös epäsuoria ympäristöongelmia. Laajamittainen puun käytön lisääminen kasvattaa talousmetsien tarvetta ja se nopeuttaa metsänkaadon syklejä. Metsä vaatii suhteellisen pitkän kasvuajan sitoakseen hiiltä enemmän kuin puun polttaminen vapauttaa – pidemmän kuin talousmetsän normaali kasvusykli.  Tätä kautta puubiomassan lisääminen energiantuotannossa on selkeä uhka Suomen metsille. Se tuhoaa biodiversiteettiä ja monimuotoisuutta elinympäristöjen vähentyessä niiden lajien kohdalla, jotka ovat riippuvaisia vanhasta metsästä.

Biomassan polttaminen on kokonaisuuden kannalta huono idea, vaikka jokin yksittäinen laitos onnistuisikin löytämään vain ja ainoastaan ekologisesti täysin kestäviä jätevirtoja poltettavaksi.  Käytännössä tämä tarkoittaa vain sitä, että joku toinen laitos joutuu turvautumaan haitallisempiin energialähteisiin. Kun energiabiomassalle on enemmän kysyntää kuin kestävää tarjontaa, jokainen käyttäjä joutuu kantamaan moraalisen osavastuun siitä että käyttö ei ole kestävää.

On myös varauduttava siihen hyvin todennäköiseen skenaarioon, että EU tiukentaa biomassan päästökriteereitä, ja mahdollisesti osa biomassastakin siirtyy EU:ssa päästökaupan piiriin.  Suomi on toistaiseksi lobannut tätä vastaan, mutta jossakin vaiheessa faktat on myönnettävä ja niihin on sopeuduttava. Tällöin Naantalin laitos tai Artukaisten höyrytuotantolaitos eivät ole hiilineutraaleita edes paperilla. Päästökriteerien tiukentuessa höyryvoimalan tarvitseman puubiomassan haittaverokaan tuskin pysyy nollassa.

Toisaalta on realismia myöntää sekin, että järkeviä vaihtoehtoja Turussa on hyvin vähän. Jos lämmityksessä siirryttäisiin vaikkapa maalämpöön, sen vaatima sähkö olisi edelleenkin tuotettava jossakin. Samalla se vähentäisi Naantalin laitoksen kannattavuutta. Tämä taas johtaisi joko hintojen nousuun tai siihen, että osa tuotetusta lämmöstä menee hukkaan. Suuren kaupunkiseudun energiajärjestelmät ovat äärimmäisen monimutkaisia ja herkkiä järjestelmiä, joita ei voi suunnitella näppituntumalta tai äkkinäisesti.

Suurta linjaa ei siis pysty enää järkevästi muuttamaan, mutta detaljeja säätämällä voidaan yrittää minimoida haittoja. Poltettavan materiaalin valinta on käytännössä suurin yksittäinen tekijä, johon voidaan vaikuttaa. Kuntien tulisikin Turun Seudun Energian enemmistöosakkaina vaatia laitokselta erityistä avoimuutta tämän suhteen. Vaikka jo nyt on tiedossa että täydelliseen tulokseen ei päästä, on ensiarvoisen tärkeää tietää, kuinka kaukana siitä tuloksesta ollaan.

Pidämme siis tärkeänä, että Turku aidosti ja kestävästi pyrkii kohti hiilineutraalisuutta. Nuo sanat “aidosti ja kestävästi” on kuitenkin otettava äärimmäisen vakavasti, eikä viherpesua pidä harrastaa.  Naantalin laitos ei ole aito ja kestävä ratkaisu. Toisaalta liian äärimmäinen ideologisuuskaan ei johda hyvään. Naantalin laitoksesta ei millään temppuilulla saada täydellistä; emme kuitenkaan voi järkevästi sitä sulkeakaan, joten joudumme elämään epätäydellisen ratkaisun kanssa.

Täydellisempi ratkaisu vaatisi joko radikaalisti lisärahaa tai radikaalia uudelleenajattelua. Lisärahalla voidaan kehittää uusia ratkaisuja, kuten aurinkolämpöä tai Turun Vihreiden ajamaa geotermistä kokeilulaitosta. Radikaalia olisi esimerkiksi ostaa ja mitätöidä päästöoikeuksia markkinoilta, jolloin päästöjen määrä maailmassa aidosti laskisi.

Radikaalia uudelleenajattelua voi toki harjoittaa myös omassa leirissään. Vihreiden kanta Fennovoimaan on tunnetusti nihkeä, mutta on kiistatonta että hiilidioksidia ydinvoimala ei juurikaan päästä. Kannattaako meidän kuntatasolla sittenkään kovin aktiivisesti yrittää kaataa sitä, jos muut toteutuvat vaihtoehdot ovat ilmastollisesti ja ekologisesti vielä huonompia? Hanke kaatuu kyllä kansallisella tasolla, jos on kaatuakseen. Kuntatasolla kannattaisi ehkä keskittyä muuhun.

Jakke Mäkelä on Vihreiden kuntavaaliehdokas Turussa, numerolla 169. Ks lisää täältä sekä FB-sivuilta. Markus Norrgranin numero on 175.

Sivistyksestä, väittelystä ja ajattelusta

On ilo katsoa, kun ihmiset uskaltavat astua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Pidin alla olevan alustuksen Turun luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenillassa.  Istun TLSY:n hallituksessa jo viidettä vuotta, ja täryjyrätyyppisiin mielipiteisiini on jo totuttu. Siitä huolimatta…  yleisö olisi hyvin voinut raivostua, eikä heitä olisi siitä kukaan syyttänyt.

Sen sijaan alustus herätti juuri sitä mitä pitikin: tiukkaa keskustelua. Tunteenomaistakin, mutta asiapohjaista.  Käytännössä monelle osallistujalle oli itsestäänselvä aksiooma, että luonnonsuojelijan täytyy olla ydinvoimavastainen.  Oli shokki tulla haastetuksi tällä tavalla omalla kotikentällä. Siitä huolimatta keskustelu oli käsittämättömän sivistynyttä.

En tiedä päätyikö kukaan illan aikana muuttamaan vanhoja näkemyksiään, mutta ei se ole oikeastaan tärkeää. Olennaista on se että ihmiset ajattelevat, ei se että ajattelevat “oikein”.

Selkeyden vuoksi: en aja tällä sitä, että kaikkien luonnonsuojelijoiden ja vihertävien pitäisi muuttua ydinvoiman kannattajiksi. Ajan tällä sitä, että meidän on tajuttava, että edessä on kriisi jonka suuruusluokkaa emme edes kunnolla hahmota.   Alla oleva kuva osoittaa ongelman kaikessa raakuudessaan.

Kaikkien on mietittävä asenteitaan uusiksi.  Ydinvoimavastaisuus ei voi olla dogmi, jonka perusteella päätetään kuka ympäristöliikkeeseen saa sanoa kuuluvansa ja kuka ei.  Ydinvoima on teknologia siinä missä muutkin, ja sen hyvistä ja huonoista puolista on voitava keskustella siinä missä aivan kaikesta muustakin.

Kirjoittaja on Vihreiden kuntavaaliehdokkaana Turussa, numerolla 169. Ks lisää täältä sekä FB-sivuilta.

Tiede, hipit ja kasvisruokapäivät

Koulujen kasvisruokapäivistä näyttää tulleen identiteettiasia, joka nostattaa tunteita vähän joka suunnassa. Turhaan. Asioihin pitää suhtautua sekä tunteella että järjellä, mutta pidemmän päälle tietty viileys on tehokkainta.

Oli lihansyönnistä eettisesti mitä mieltä tahansa, on tiettyjä faktoja joita ei oikein voi ohittaa.  Ennen muuta lihansyönnin ympäristövaikutus on todella suuri.  Kanssavihreäni Aki Suokko on kirjoittanut erinomaisen kirjoituksen, jossa käydään läpi ruoantuotannon energiankulutusta. Toinen kanssavihreäni Jukka Vornanen on kirjoittanut aiheesta erinomaisen kirjan,  jota suosittelen kaikille.

Makrotasolla asia on selvä: maailmanlaajuisesti lihankäyttö ei voi enää kasvaa, ja käytännössä sen on vähennyttävä jo nykyisestäkin. Nollavaatimus on käytännössä epärealistinen, ja johtaa vain identiteettipolitiikkaan. Paljon järkevämpi päämäärä olisi se, että jokainen Suomen äärilihansyöjäkin vähentäisi kulutustaan vaikkapa 10% ilman että edes huomaa tehneensä niin. Tämä on hyväksi paitsi ympäristölle, myös esimerkiksi kansanterveydelle.

Nyt se mikrotaso: Ovatko koulujen pakolliset kasvisruokapäivät tehokas keino tähän päämäärään?

Continue reading Tiede, hipit ja kasvisruokapäivät

Nörttivanhukset ja kuntapolitiikka

Turun Vihreiden kuntavaaliohjelma on nyt julkaistu. Ohjelma on hyvä, ja sen takana on todella helppo seistä. Etsin siihen hiukan epästandardia tulokulmaa, ja päädyin pohtimaan nörttivanhuksia. Heidän aktivointinsa voisi olla yksi avain Turun tulevaisuuteen.

Konsepti voi vaatia hiukan avaamista. Turussa on 37,361 yli 65-vuotiasta asukasta. Erään tutkimuksen mukaan ainakin 14%  alle 65-vuotiaista amerikkalaista on uteliaan kiihkeästi kiinnostuneita tieteestä — siis nörttejä.  Määrä tuskin on Suomessa ainakaan pienempi, eikä voi olettaa että 65 ikävuoden jälkeen kiinnostus kaikilla lopahtaa.  On aivan varmaa, että Turussa on helpostikin kolme tuhatta tieteestä ja teknologiasta kiihkeästi innostunutta nörttivanhusta.

Tätä porukkaa kannattaisi hyödyntää hyvin käytännöllisestä syystä: heillä on uskallusta kokeilla ja kehittää teknologiaa, joka voisi auttaa saman ikäluokan enemmistöä selviämään arkielämän ongelmista.  Terveysteknologia on kasvava vientiala, ja Turussa on useita alan yrityksiä. Yksi tärkeä osa terveysteknologiaa ovat palvelut ja ratkaisut, jotka auttavat vanhuksia selviämään arjessaan itsenäisesti.  Ilman koehenkilöitä on kuitenkin hankala kokeilla uutta.

Panostaisinkin voimakkaasti siihen, että Turku etsii rohkeita nörttivanhuksia kokeilemaan uutta ja paikallisesti kehitettyä teknologiaa. Kaupunki ei ehkä voi suoraan tukea yksittäisiä yrityksiä, ja vielä vähemmän se voi painostaa ketään kokeilemaan mitään. Mutta kaupunki voisi monella tapaa auttaa kokeilijoita ja kokeilunhaluisia kohtaamaan toisensa.  Vähintäänkin kaupunki voi rahoittaa laitehankintoja ja kokeiluja eri yksiköissään.  

Kaupunki voisi kuitenkin myös esimerkiksi antaa käyttöön kokoontumistilan tällaisiin kokeiluihin.  Kokoontumistila olisi yrityksille sopiva paikka näyttää ja testata laitteitaan nopeasti ja epävirallisesti, ja lahjoittaa prototyyppejä tai valmiita laitteita koekäyttöön.  

Toisaalta, kun lähdetään siitä että nörttivanhukset ovat tässä täysin tasavertaisia toimijoita, tiloissa pitäisi olla teknologiaa myös heidän käyttöönsä — tietokoneita, 3D-printtereitä, ja muuta laitteistoa.  Huippuosaajia jää lähivuosina eläkkeelle, eikä heidän osaamisensa mihinkään katoa, jos sille vain annetaan tilaa, resursseja ja haasteita.

Jos tämänhenkisiä konsepteja voidaan suunnitella startup-nuorille, miksei myös nörttivanhuksille? Seniorikahvilat ovat todennäköisesti sopivin palvelumuoto suurelle osalle senioreista, mutta kyllä seniorilabrallekin olisi Turun kokoisessa kaupungissa aivan varmasti tilaa.

Ylipäätään pitäisi rohkaista vanhuksia olemaan niin rohkeita kuin he pystyvät olemaan. Ei kokeilunhalu kaikilta lopu sillä hetkellä kun kansaneläke alkaa juosta.   Päinvastoin, kun työelämä ei enää paina päälle, ihmisellä voi olla paljon enemmän aikaa kaikenlaiseen uuteen. Ehkä ympärilleni on siunaantunut epätyypillisiä kuusikymppisiä, mutta tunnen useitakin jotka ovat koska tahansa valmiita mihin tahansa (vain terveys rajana).

Mikäli ajatus saa minut kuulostamaan kahelilta ja epähumaanilta tiedemiestyypiltä, voin vakuuttaa, että toivon itsekin olevani aikanaan juuri tuollainen nörttivanhus. Haaveilen osallistuvani kaikkiin mahdollisiin kokeisiin, ja työntäväni sensoreita kaikkialle minne sensoreita voi työntää.

Kirjoittaja on Vihreiden kuntavaaliehdokkaana Turussa, numerolla 169. Ks lisää täältä sekä FB-sivuilta.

Kuvan konsepti ei ole kovin hiottu, mutta kyllä silläkin kohdeyleisönsä voisi olla.  Kuvalähde:Kaleva

 

Translate »