Category: Vastakkainasettelut

Numerot ja taajamametsät

 

On vanha luonnonsuojeluviidakon viisaus, että kun liito-orava astuu kuvioon, kenelläkään ei ole enää hauskaa.  Ei metsänomistajilla, ei kuntalaisilla, ei aktivisteilla, ei virkamiehillä, ei liito-oravilla, ei yhtään kenelläkään.

Tällä hetkellä lähin liito-oravakonflikti on käynnissä Paimiossa, missä kunnnalla on halua tehdä isoja hakkuita Kriivarin alueen metsissä. Metsät ovat taajamametsiä aivan asutuksen ja koulun ja päiväkodin vieressä, ja ovat aktiivisessa virkistyskäytössä.  Turun Sanomat tiivistää tilanteen kohtuullisen hyvin.

Itse olen äimistellyt tilannetta hiukan etäämpää, Luonnonsuojeluliiton piiritason luottamushenkilönä.  En ole mikään pehmeä puunhalaaja vaan kylmä byrokraattinen numeronvääntäjä, ja sillä asenteella olen tätäkin tapausta lähestynyt. Olen vahvasti sitä mieltä, että liito-oravat ovat tässä vain sivujuonne, ja todellisuudessa on kysymys aivan muusta.

Continue reading Numerot ja taajamametsät

Ilmastonmuutos 2: Väärän popularisoinnin turmio

Olen havahtunut siihen, että olen saattanut olla ylioptimistinen. Tunne on erikoinen.

Jottei tule epäselvyyttä: nykytiedoilla olen jämerästi “ilmastouskovainen”. Tiede ei tämän selvemmäksi voi tulla, ja olisi järjetöntä olla toimimatta vaikka epäselvyys olisi paljon suurempikin. Pidän kuitenkin samalla jämeryydellä kiinni siitä, että oma leirini ei saa käyttää huonoja argumentteja. Uskottavuutta ei saa menettää.

Aiemmassa kirjoituksessa avasin, miksi ilmastonmuutosta ei voi “ymmärtää”.  Se on yksinkertaisesti liian monimutkainen kasa sairaita matemaattisia yhtälöitä, jotka eivät maalaisjärjellä kerta kaikkiaan avaudu. Lisäksi probabilistiset ennusteet antavat tietoa sellaisessa muodossa, jota terveet ihmisaivot eivät kykene absorboimaan.

Pahin unohtui. Ilmastonmuutoksen olemassaolo voidaan todistaa ennen muuta tilastoilla. Valitettavasti tilastoilla ei varsinaisesti voi todistaa mitään.

Tilastotieteen perusajatuksia on hypoteesin testaus. Esitetään väite (nollahypoteesi), ja sen jälkeen testataan, voidaanko osoittaa että väite on melko varmasti epätosi. Viime kädellä tilastoilla osoitetaan väitteitä vääriksi; se ei silti tarkoita, että vastakkainen väite olisi automaattisesti oikea. Jos tätä ei ymmärrä, popularisoinneissa voi mennä pahasti metsään.

Liian kansantajuisten mallien esittäminen jopa lyö itseään vastaan. Niissä on aina oiottu ja yksinkertaistettu, ja milloinkaan ne eivät vastaa todellisuutta kunnolla. Kun sitten jokin tällainen kansantajuinen malli osoittautuu virheelliseksi, vastapuoli saa tilaisuuden lytätä koko tutkimuksen. Olkinukkeargumentti, mutta ilmastouskova on itse luonut olkinukkensa.

Ilmastouskovan olisi parempi nöyrästi myöntää, että tulkinnoissa on epävarmuutta.  Tapausesimerkkinä otan SkepticalSciencen sinällään mainion grafiikan.

(Lähde: http://www.skepticalscience.com/graphics.php?g=47)

Grafiikan perusteellla “skeptikot” ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että viimeisten 15 vuoden aikana keskilämpötila on laskenut. On se. Vuoden 1970 jälkeen on ollut peräti viisi viilenemisjaksoa… jos unohtaa sen että näiden jaksojen välissä lämpötila on yhdessä yössä noussut kymmeniä kertoja enemmän. Mitään fysikaalista järkeä tuollaisessa tulkinnassa ei ole.

Vastaavasti “realistit” tulkitsevat datan tavalla, joka ei vaadi fysiikan lakien vastaisisia ihmekuumenemisia.  Sen tulkinnan mukaan lämpötilassa on paljon kohinaa, mutta koko ajan se on keskimäärin noussut.

Esitys on nokkela, kansainomainen ja näyttävä. Olen nähnyt sitä käytettävän myös suomalaisessa ympäristökeskustelussa. Valitettavasti on riski, että se voi kompastua omaan nokkeluuteensa.

Suoran viivan sovittaminen dataan nimittäin on helppoa mutta vaarallista — niin tehdään siksi että niin tehdään aina. Oikeasti lähes mihin tahansa dataan voi sovittaa lähes minkä tahansa käyrän. Ammattitaito syntyy siitä, että osaa poistaa ne käyrät jotka eivät kuvaa todellisuutta.

Yllä oleva kuvapari kyllä osoittaa sen, että “skeptikoiden” tulkinta on järjetön. Sen sijaan se ei kerro, onko “realistien” tulkinta oikea.  Käytännössä tähän dataan voisi hyvin sovittaa myös käyrän, jonka kasvu alkaa pysähtyä noin vuoden 2000 tienoilla. Jopa niin, että jos saisin nämä datat eteeni tietämättä niistä mitään, aloittaisin kokeilun jollakin sellaisella epälineaarisella sovituksella.

Olenkin yrittänyt löytää raakadataa johon tuo sovitus on tehty, mutta en löytänyt. Käytin kuitenkin yhtä datasettiä joka on ollut tuossa taustalla, NOAA GSTA. Data kertoo poikkeaman pitkän aikavälin keskiarvosta. (Raakadata csv-formaatissa: NOAA. R-skriptit: NOAA.R)

Dataan saa mukavasti sovitettua suoran Y=-0.11+0.027*X, missä X on vuosia alkaen vuodesta 1970. Sovituksen R2-arvo on 0.53, mikä on säämittauksissa kohtuullinen joskaan ei loistava arvo. (R2=1 tarkoittaisi että datapisteet ovat käytännössä kaikki punaisella viivalla, R2=0 tarkoittaa että ne ovat missä sattuu).

Toisaalta dataan voi aivan yhtä hyvin sovittaa myös vaikkapa kolmannen asteen polynomin. Sen arvoksi tulee Y= -0.02 + 0.0026*T + 0.0014*T^2 – 0.000022*T^3. Tässä sovituksessa kasvu tosiaankin pysähtyy. Sovituksen R2-arvo on lähes täsmälleen sama kuin lineaarisen, eli ei ole mitään varsinaista syytä pitää sitä huonompana.

Dataan voi myös sovittaa kosinifunktion (miksi ei voisi?). Sovitus ei ole aivan yhtä täydellinen kuin kahdessa edellisessä, mutta R2-arvo on silti 0.51 jos käytetään sovitusta Y= 0.41 – 0.45* cos(Y*π/36)). Tämä yksinkertaisesti tarkoittaisi, että lämpötilaa ajaa noin 144 vuoden pituinen sykli.

Olisi mukavaa sanoa, että nämä sovitukset ovat naurettavia, mutta tilastomielessä ne eivät ole. Jos kaksi sovitusta antaa käytännössä yhtä hyvän tuloksen, on vaikea mennä väittämään toista paremmaksi. (Jokainen näistä sovituksista muuttuu, jos mennään ajassa kauemmas taaksepäin. Mutta millä tahansa ajanjaksolla katsottuna suora viiva ei yleensä ole erityisen hyvä kuvaaja).

Itse asiassa nämä sovitukset eivät välttämättä edes ole naurettavia, ei edes tuo kosinisovitus. Epälineaarisuus voi jopa olla todellista, ja perustua oikean fysiikkaan. Se vaikuttaa hämärältä vain, jos ei ymmärrä eroa “lämpötilan” ja “energian” välillä.

Ilmakehään ei tällä hetkellä pumpata liikaa “lämpötilaa”; siihen pumpataan liika energiaa. Ero on merkittävä. Energia voi siirtyä moneen eri paikkaan: esimerkiksi syvälle mereen, tai jäätiköiden sulattamiseen, tai yläilmakehään. Silloin se ei lämmitä maanpintaa. Mutta jos “ylilämpö” voi siirtyä yllättävästi, se voi myös palata yllättävästi.

Yhden ainoan pintalämpötilan seuraaminen ei siis kerta kaikkiaan kerro koko totuutta. Tilastoja väärinkäyttämällä voidaan “todistaa” oikeastaan mitä vain. Toisaalta tiedetään, että malleissa on otettava huomioon muitakin muuttujia kuin pintalämpötila, eikä kaikkia ilmiöitä edelleenkään osata asteen tarkkuuudella mallintaa.

Tilastoja on syytä käyttää varovasti, ellei tiedä täsmälleen mitä on tekemässä.

Lisää kirjoituksia ympäristöstä: täällä. 

Miksi ilmastoskeptikoita on mahdoton “voittaa”?

Ilmastonmuutos on kasa perverssejä osittaisdifferentiaaliyhtälöitä ja sielua riipiviä termodynaamisia mallinnuksia, eikä sitä voi ymmärtää maalaisjärjellä, saati popularisoida. Tässä, näin uskon, on ydinongelma. Skeptikot vaativat aivan perustellusti helppotajuisia selityksiä, ja sellaisia heille pitäisi pystyä antamaan. Mutta kun ei voi.

English version: here.

Sain kimmokkeen tälle ajatuksselle kirjoituksesta, jossa Petteri Järvinen vertasi ilmastonmuutosintoilua uskonnollisiin liikkeisiin. Siinä kirjoituksessa Järvinen ei ottanut kantaa ilmastonmuutokseen sinällään, mutta myöhemmässä kirjoituksessa hän asemoi itsensä selkeästi ilmastoskeptikoksi.

Vihreällä puolella kirjoitus on lytätty täysin, mm sanomalla sitä “hupsuksi”. Olen pitkälti samaa mieltä, mutta käännän silti kysymyksen omiani vastaan. Entäpä jos Järvisen uskontoajatus onkin jollakin tasolla oikea? Kuinka moni ilmastonmuutokseen uskova oikeasti ymmärtää syvällisellä tasolla, miten ilmastonmuutos itse asiassa toimii?

Provokatiivinen väitteeni: ei yksikään. Vielä provokatiivisempi: yksikään ilmastonmuutostutkijakaan ei ymmärrä.

Mitä tarkoittaa “ymmärtää”?

Asian ydin on tuo sana “ymmärrä”. Mitä se tarkoittaa? Kliseisesti se tarkoittaa, että asian “ymmärtää” oikeasti vasta silloin, jos sen osaa selittää kenelle tahansa maallikolle jada jada.

Meteorologiaa vain ei kukaan osaa selittää yhdellekään maallikolle, eikä edes itselleen. Voin sanoa tämän jonkinasteisella taustalla: vaikka fyysikko olenkin, tärkein sivuaineeni oli juuri meteorologia, ja sekä graduni että väitöskirjani sivusivat aluetta. Missään vaiheessa en kuitenkaan koe “ymmärtäneeni” meteorologiasta oikeastaan mitään.

Laskuharjoitukset ja tentit menivät kyllä jollakin tavalla läpi. Harvoin jos koskaan osasin kuitenkaan selittää, mitä olin tekemässä. Ei oikeastaan tarvitsekaan: ammattilaistasolla meteorologia tai mikä tahansa kova tiede on ennen muuta laskujen vääntämistä.

Millaisia asioita ei esimerkiksi voi ymmärtää?

Konkreettinen esimerkki: tiedetään, että päiväntasaajalla on sateista ja kuumaa; noin 30. leveysasteella on kuivaa ja suuria aavikoita (Sahara pohjoisessa, Kalahari etelässä); ja noin 60. leveysasteen kohdalla on sateista ja kurjaa (Suomi). Syynä on ns Hadleyn solu: ilma nousee päiväntasaajalla, laskee 30. leveysasteen paikkeilla, ja nousee taas 60. leveysasteen kohdalla.

Ilmiö on selvästi olemassa. Mutta mistä se johtuu? Lyhyenä oppimääränä toimii vaikkapa University of Wisconsinin kahdeksansivuinen tiivistelmä. Selityksessä on 15 kaavaa joista suuri osa osittaisdifferentiaaliyhtälöitä; mallina se kuitenkin on karkea. Se on siis malli joka on liian monimutkainen ollakseen ymmärrettävä, mutta liian yksinkertainen ollakseen toimiva.

Hadley-soluun liittyy myös anekdootti elävästä elämästä. Yritimme aikoinaan parin opiskelukaverin kanssa saada selville, “miksi” ilma laskee juuri nimenomaan 30. leveysasteella (miksei 45. leveysaste, tai vaikkapa 15?).  Meteorologian laitokselta ei löytynyt ketään, joka olisi pystynyt asian “selkokielisesti” selittämään. Tuskin löytyy edelleenkään. Kyllä selitys on jossakin siellä kaavoissa, mutta ei sitä ymmärtää voi.

Hadley-solun selittäminen on ilmastotieteen ongelmana yksinkertainen ja konkreettinen, jopa triviaali. Jos näinkin perusasia vaatii ammattimaista fysiikan opiskelua, eikä sitä silti “ymmärrä” edes ammattimainen fysiikan opiskelija, miten voi olettaa että kukaan pystyisi “ymmärtämään” aihealueen todella vaikeita ongelmia?

Voiko kansa oppia ymmärtämään?

Järvisen kirjoituksessa on tärkeä pointti. “Ensinnäkin ennusteiden muuttuminen. Oli helppo uskoa ilmastonmuutokseen kun Suomessa oli leutoja talvia. Kylmyys ja lumi piti lisätä ennusteisiin jälkikäteen — tai ainakin sellainen vaikutelma jäi. Uskottavinta olisi tehdä ennuste, joka osoittautuisi ajan myötä paikkansapitäväksi ilman jatkuvaa säätämistä.”

Kyllä. Juuri tähän pitäisi pyrkiä, ja on aivan perusteltua vaatia sitä. Mutta ei onnistu.

Ilmastomallit, samoin kuin kaikki hiukankaan pidemmät sääennusteet, ovat probabilistisia malleja. Tällainen malli voi ilmoittaa, että on 30% todennäköisyys, että Varsinais-Suomessa tulee ukkosia. Koska ukkoset ovat hyvin paikallisia,  tällainen ennuste voi olla täysin tarkka, mutta silti kaikkialla “väärässä”. Turussa voi ukkostaa kolmena päivänä peräkkäin, Salossa ei yhtenäkään.

A-J Punkka on kirjoittanut erittäin pitkistä sääennusteista erinomaisen artikkelin, jossa kuvaa asiaa hiukan toisella tapaa.  “Kausiennuste ei nimittäin kerro mitään päivittäisistä säänvaihteluista eikä etenkään jakson todellisista ääriarvoista. Ennuste voi siis olla täydellinen, mutta herkimpään aikaan sattuva erittäin ankara (joskin lyhytkestoinen) hallajakso voi tuottaa pahat satotappiot.”

Punkka tuntuu kuitenkin olevan optimisti: “Tilanteen mutkikkuuden taustalla suurimpana yksittäisenä tekijänä lienee vähäinen ellei mitätön kansan totuttaminen ja valistaminen uudentyyppisiin ennusteisiin.” Ehkä kansan siis voisi kouluttaa ymmärtämään, mitä tutkijat itse asiassa tarkoittavat?

Vahvasti epäilen, edes sääennusteiden suhteen. Ääripäissä ehkä. Jos ennuste antaa neljänä kesänä peräkkäin 90% todennäköisyyden, että juhannus on helteinen, ja kaikkina juhannuksina sataakin räntää, voi jo matemaattisestikin katsoa että ennuste on reilusti pielessä.

Kuitenkin jo tässä ollaan toivottoman äärellä. Oletetaan, että juhannukseksi 2014 ennustetaan 90% todennäköisyydellä hellettä, ja silloin sataakin räntää. Voidaanko heinäkuussa 2014 todeta, että ennuste meni pieleen? Ei. Yhden vuoden perusteella siitä ei voi sanoa yhtään mitään. Ennusteen mukaan oli 10% todennäköisyys, että juhannuksena olisi muuta kuin hellettä. Ehkä 2014 sattui olemaan se yksi vuosi kymmenestä, jolloin näin tapahtui.

Miten tämän pystyy selittämään maallikolle, kun itsekin asian täysin ymmärtävänä kiroaisin oikeassa elämässä Ilmatieteen laitoksen alimpaan helvettiin juhannukseni pilaamisesta?

Missä mättää: heuristiikat

Ihmisaivoja ei ole luotu ymmärtämään todennäköisyyksiä, vaan pysymään hengissä savannilla.  Ihmisaivot tuottavat heuristiikkoja, yksinkertaisia malleja jotka melkein aina toimivat, mutta jotka eivät hallitse monimutkaisia abstrakteja todennäköisyyksiä. Kahneman&Tverskyn hilpeä kirja on täynnä esimerkkejä. Edes todennäköisyyslaskennan ammattilaiset eivät oikeassa elämässään hallitse abstrakteja todennäköisyyksiä, jos sellaisia heille heitetään eteen yllättäen.

On aivan oikein, että ihmiset vaativat selityksiä, joita he voivat ymmärtää. Se on jopa äärimmäisen suotavaa. On traagista, että juuri tässä nimenomaisessa äärimmäisen tärkeässä tapauksessa tällaisia selityksiä ei ole.

Mitä sitten pitäisi tehdä?

Ei harmainta aavistusta.  Ehkä auttaisi, jos me ilmastonmuutokseen uskovat myöntäisimme, että jollakin tasolla kyseessä todellakin on “uskon asia”. Kukaan meistä ei ole käynyt läpi edes pientä osaa tutkimuksista. Käytännössä joudumme “uskomaan” siihen, että IPCC:n raportin koonneet gurut ovat olleet rehellisiä ja asiantuntevia.

Onko tämä silti sokeaa “uskoa”? Mielestäni ei. Periaatteessa kuka tahansa voi lukea itsensä fysiikan tohtoriksi, alkaa seurata kirjallisuutta, ja selvittää asioita matematiikan tasolla. Vaikka asioita ei voi “ymmärtää”, matematiikkaa voi. Kaikki tieto on periaatteessa saatavilla, vaikka kukaan ei sitä kokonaisuutena hallitsekaan. Ei tämä silti vahva argumentti ole. Jos kaikki olisivat fysiikan tohtoreita, maailma olisi, no, ei ainakaan parempi paikka.

Tiede on myös itseään korjaava prosessi, joka perustuu jatkuvaan kritiikkiin ja teorioiden muokkaamiseen. Jos teoria ei vastaa todellisuutta, ennen pitkää teoria kaatuu. Tämä tarkoittaa tosin sitä, että teorioita joudutaan hienosäätämään jatkuvasti — juuri sitä, mistä Järvinen tiedemaailmaa kritisoi. Suo siellä, vetelä täällä.

Olen myös nähnyt tiedemaailmaa sisältäpäin, muutaman tutkijanpestin kautta. Se antaa raikkaankyynisen syyn uskoa siihen, että tiedeyhteisö toimii ilmastonmuutosasiassa avoimin kortein. Niin kaunaisessa ja riitaisassa yhteisössä ei nimittäin mikään salaliitto pysyisi tuntia kauempaa hengissä. Jos joku saa mahdollisuuden puukottaa kaveriaan akateemisesti selkään, hän sen myös epäröimättä tekee.

Juuri akateemisen maailman pikkumaisuus on suurin syy, miksi ainakaan denialistien suuret salaliittoteoriat eivät ole uskottavia. Tätä pikkumaisuutta on kuitenkin hieman vaikea kommunikoida suurelle yleisölle.

Ja laajempi kysymys — mitä pitäisi tehdä, jos on mahdotonta tuottaa sellaisia selityksiä joihin ihmisillä on oikeus — siihen en tiedä vastausta.

Muita kirjoituksia ympäristöstä: täällä. 

How can we understand the anti-GMO movement?

 

Should deep anti-GMO ideology be considered a form of religious belief? In a secular Western society, religion is protected but its influence limited. Maybe that is exactly what is needed?

“So should GMO supporters go all the way and label anti-GMO activists as members of a pseudo-scientific lunatic fringe? No. Not all GMO skeptics are lunatics. Also, that approach stops all discussion:  for a science-based person, there can be no compromise with pseudoscience. ….     But what if anti-GMO ideology were classified as a religious belief, rather than pseudo-science? I would argue — though I may be completely wrong — that there is actually more room for compromise then. ….      I don’t believe this could ever work as a social policy. However, it could work as a way for individual people to understand why the “other side” is like it is. Understanding what makes a person tick is better than nothing.”

The environmentalist Mark Lynas (home page, Wikipedia page) has made a public “conversion” from a strong opponent of genetically modified organisms (GMO) to a strong supporter. He feels that GMO will be needed to feed the world’s population, and above all that there are no valid scientific reasons to oppose GMO.  (See Slate article for a summary, and preferably the unofficial transcript for the long full text).

I am in the environmentalist camp, yet Lymas’ text resonates heavily with me. It has started a thought process that probably offends everyone and satisfies no one. Yet it might raise thoughts.

From Lymas’ transcript: “So my message to the anti-GM lobby, from the ranks of the British aristocrats and celebrity chefs to the US foodies to the peasant groups of India is this. You are entitled to your views. But you must know by now that they are not supported by science. We are coming to a crunch point, and for the sake of both people and the planet, now is the time for you to get out of the way and let the rest of us get on with feeding the world sustainably.”

Elsewhere Lymas calls for “peaceful co-existence” between the camps, but he doesn’t make it easy. He calls anti-GMO activists anti-science, even comparing them  to climate change denialists. Neither group, he says, is willing to listen to scientific facts, and there is now overwhelming scientific evidence that GMO is safe in every conceivable way.

Lymas does not really probe the motivations of the anti-GMO group. He considers them ill-informed and irrational.  To my eye, he almost seems baffled by them (even though — or perhaps — it is the group he comes from).

Would the best explanation — and a possible solution — be to consider deep anti-GMO ideology a form of religious belief? In a secular Western society, religion is protected but its influence limited. Maybe that is exactly what is needed?

On what issues is the anti-GMO group right?

It sounds like Lymas has had very much of an epiphany (some might even say quasi-religious conversion experience). There is nothing wrong with that. But it does make one liable to denigrate the beliefs one had earlier. Every movement has some rationale behind it; so does the anti-GMO movement.

For the environmentalist movement in general, a key rationale is the precautionary principle: if a technology has even a tiny risk of causing unknown catastrophic and irreversible damage to the environment or human health, don’t use it.  This is not a bad principle.

However, if only zero risk is allowed, it becomes asphyxiating. It is impossible to prove that something is completely risk-free. Certainly GMO crops may have risks that we have not identified yet. However, this applies to anything new. In fact it applies to anything old as well. It is natural evolution that creates diseases such as Ebola. The world is a risky place.

Even without the precautionary principle, some political and ecological arguments against GMO do make eminent sense. I analyze them in more detail in the Appendix. Summary: GMO skeptics are not the idiots Lymas paints them to be. There are valid reasons to be pragmatically skeptical.

However, there are no good reasons to be dogmatically opposed. When the GMO opposition turns ideological, to be honest, I simply do not understand the arguments.  A vocal faction of the environmentalist movement will never accept GMO, since it is “unnatural” and “can be used wrong”.

I don’t really see why conventional breeding of crops is significantly more “natural”. And conventionally bred crops are already being used “wrong” by replacing traditional varied crops with monocultures, making whole countries potentially vulnerable to single pests or diseases.

I agree that the potential for doing wrong is larger with GMO. However, it is a matter of degree only.  I simply cannot see why GMO should be demonized, compared to conventional breeding.

On what issues is Lymas right?

I will go flat out — and lose many friends in the environmentalist community — by agreeing with Lymas on the key issue. GMO foods may be the only realistic way to solve the global food crisis.

Whatever unknown risks GMO might pose, those risks must be balanced against a known catastrophic and irreversible risk: starvation, and the destruction of even more natural habitats to make farmland to avoid that starvation.

Low-efficiency farming will take up more land, leading to loss of biodiversity and negative climate effects. People will feed themselves by whatever means necessary; if that leads to permanent long-term environmental damage, they will still feed themselves. GMO could allow the large-scale damage to be minimized by improving yields.

Even if GMO foods were to cause some health risks to humans, it is up to individual people or nations to decide whether to take those risks or not.  Someone who is underfed and facing a brutal, nasty and short life simply could not care less if a GMO food might theoretically cause a 0.1% increase in the probability of getting cancer thirty years from now. Without the food, he won’t be alive in any case.

Rich Westerners have all the right to be careful about their personal diet and worry about small hypothetical risks. But we do NOT have the right to decide what people on the edge of starvation should do.  And unless agriculture is made dramatically more efficient, a billion or more people will be chronically near that edge.

While Lymas actively celebrates the technology, I am blasè: GMO is a pragmatic way to a pragmatic goal (avoiding starvation). Just as good toilets are a pragmatic way to avoid epidemics. Important, not glamorous.

Is there any way to reconcile the sides?

So should GMO supporters go all the way and label anti-GMO activists as members of a pseudo-scientific lunatic fringe? No. Not all GMO skeptics are lunatics. Also, that approach stops all discussion:  for a science-based person, there can be no compromise with pseudoscience.

But what if anti-GMO ideology were classified as a religious belief, rather than pseudo-science? I would argue — though I may be completely wrong — that there is actually more room for compromise then.

I emphatically do not consider “religion” to be an insulting label. I personally am a practicing Lutheran, and feel little or no shame about it. Equally emphatically, I believe in the principle of the two magisteria. What we do inside our churches/ mosques/ synagogues/ temples is largely our own business; but outside them, we need to run society on secular and rational lines.

There are certainly clear parallels between strong anti-GMO ideology and religious dietary laws such as kosher or halal. Certain things are forbidden, with some room for interpretation but no room for discussion about the ban itself (pork, blood, alcohol, gene modification). Thinking of anti-GMO attitudes in this way actually makes them much less baffling. They simply are what they are, just as kosher or halal laws are what they are.

Many atheists may consider religion to be just a variant of pseudoscience, but religion is still protected by our society (and by the UN Declaration of Human Rights), whether the atheists like it or not. In a sense, “branding” anti-GMO as a religion could protect both sides. Freedom of religion means that people can practice their religious laws within their own community.  It does not, however, mean that those communities can require the whole of society to adopt those laws.

Western society will not voluntarily accept an Islamic ban on pork or alcohol. In the same way, there is no reason why African society should voluntarily accept a Western ban on GMO foods.

Is this a valid compromise?

No.  No side will accept it. Anti-GMO activists have no unifying features that could form a new religion, and in any case would not accept such a status. Nor would the rest of society be likely to grant it to them, if most of the hallmarks of traditional religion are missing. (Many European countries willingly register various kinds of nature-worshipping or pagan religions which look like traditional religions, but are hesitant about groups like Scientology which do not).

I don’t believe this could ever work as a social policy. However, it could work as a way for individual people to understand why the “other side” is like it is. Not accept, any more than an atheist could “accept” kosher dietary laws if pushed on pushed on him. But understanding what makes a person tick is better than nothing.

 

APPENDIX: WHICH ANTI-GMO CONCERNS ARE VALID?

See e.g. the Wikipedia page on GMO controversies for a balanced summary.  The key to understanding anti-GMO thought is the precautionary principle: if a technology has  even a small risk of causing unknown catastrophic and irreversible damage to the environment or human health, don’t use it.

That is a perfectly valid philosophy, if used in a balanced and reasonable way. I would say that  it is a good thing that it was used in the early stages of GMO research (even if it slowed down that research). It forced scientists to measure and gauge the risks in depth. However, no horrific risks seem to have emerged, and it is now time for the environmentalist movement to reconsider.

However, I do find Lymas to be too flippant about the lack of risks. I continue to see loss of biodiversity as a very potential risk. If the GM organisms are superior, they will eventually mix with the local organisms and either dominate or intermix with them. This will happen whatever artificial safeguards are put in place. The skeptics are in fact right: we do not really know how GM organisms will affect the ecosystem. Most likely the effect will be small; but we just do not know.

Far more problematically: Science and technology do not operate in a vacuum. Politics and business always mix in. Thus, I find it naive to assume that things will be all right as long as the science is “pure”.

GMO crops give awesome power to the patent holders (currently largely Monsanto). Proponents argue that free competition will take care of this issue, that it is possible to put in legal safeguards, and that the situation is as it is because independent researchers have not been able to do research in the area.

I respectfully disagree with this optimism. After researching the Plumpy’Nut case, I have come to the conclusion that if companies can make profit by starving people, they will starve people.

And it is naive to think that universities, for example, would not enforce their patents. For concrete examples in other technology areas, see the example of the University of Wisconsin and the recent case of Marvell vs Carnegie Mellon University. Universities are aggressive about their patents, and trusting the goodwill of “independent” researchers is naive. Hoping that GMO crops would not be patented is also naive. Too much money is at stake.

I do not think any of these risks are clear enough to ban GMO. They would apply to any new technology. However, they are real enough to dampen any naive enthusiasm. We would not really need GMO if we were not overpopulated; we are overpopulated; so we will need GMO; but that is no cause for celebrating GMO. It just is what it is.

Valitusten strategiaa 4: Omat priorisointini

 

“En ole tyytyväinen omaan mielipiteeseeni, mutta inhorealistisesti katsoen se on vähiten huono vaihtoehto.”

Edellisissä osissa (Osa 1, Osa 2, Osa 3) peräänkuulutin ympäristöväeltä selkeitä prioriteetteja siitä, mitkä riskit ovat kaikkein tärkeimpiä vastustaa, ja mitkä tuhot on realistisesti syytä hyväksyä. Ympäristöliikkeessä tällaisen listan esittäminen voi olla hieman räjähdysherkkää, koska helposti lähdetään siitä, että mitään kompromissejä ei saisi tehdä. Oli miten oli, tämä lista on tämän hetken henkilökohtainen mielipiteeni, ja luultavasti vielä elää kun tieto kasvaa.

  • Pohjavedet. Erittäin tärkeä. Ilman puhdasta vettä sekä ihmisen että luonnon elämä muuttuu helvetiksi. Kerran pilattu pohjavesi ei välttämättä palaa kuntoon vuosikymmeniin, jos milloinkaan. Pohjavesiä uhkaavia hankkeita tulisi vastustaa vahvasti.
  • Pintavesien rehevöityminen. Tärkeä. Linkittyy osittain pohjavesiin. Turmeltuneita maa-alueita on mahdollista ennallistaa, vesialueita käytännössä ei. Esimerkiksi Päijänteen turmeltuminen tekisi koko Helsingin elämisestä varsin tukalaa. Suomen oloissa rehevöityminen on ehkä suurin pintavesien uhka, joten typen oksidien päästöjä tulisi kontrolloida. Typen oksidien päästömääriä ei ole saatu tiputettua niin nopeasti kuin pitäisi.
  • Raskasmetallit. Tärkeä. Näillä ei ole mitään pätevää syytä olla luonnossa, eikä niille ole poistumismekanismia. Määrät ovat pienentyneet merkittävästi, mutta silti juuri päästöjen peruuttamattomuus tarkoittaa, että tasossa pitäisi päästä niin lähelle nollaa kuin mahdollista.
  • Pienhiukkaset. Suomen oloissa vähemmän tärkeä. Nämä ovat suoraan ihmisten terveyttä koskevia asioita, ja määrät kasvavat pikemmin kuin pienenevät. Toisaalta Suomen ilma sinällään (autoteiden ulkopuolella) on ehkä Euroopan puhtainta. Parannuksia kannattaa tehdä missä voidaan, mutta suhteellinen lisähyöty pienenee koko ajan. (Tämä on kuitenkin aihe, jossa mielipiteeni on epävarmoin. En ole varma, mihin kohtaan pienhiukkaset itse asiassa pitäisi priorisoida).
  • Pintavesien happamoituminen. Vähemmän tärkeä, panokset muualle. Rikkidioksidin määrää on jo saatu tippumaan merkittävästi, joten happamoituminen ei ole aivan niin kriittinen asia kuin vaikkapa 80-luvulla. Kerrankin on siis saatu aikaan merkittävää parannusta, mikä tarkoittaa että lisäpanokset kannattaisi tällä hetkellä panna muualle.
  • Dioksiinit. Ei ollenkaan tärkeä, panostettu riittävästi. Nämä ovat lähes yhtä vaarallisia kuin raskasmetallit, mutta hajoavat kuitenkin jossakin vaiheessa. Lisäksi niitä on jo saatu vähennettyä rajusti. Suomen kannalta erityisen ongelmallista on se, että pienpoltto saunoissa ja takoissa alkaa olla merkittävä ellei merkittävin lähde, ja sille on vaikea tehdä mitään. Vaikka näillä myrkyillä siis on merkitystä, tärkein työ on tehty jo 80-90-luvuilla.

Ilmaston lämpeneminen menee näiden kaikkien yläpuolelle ja toisaalta ulkopuolelle. Sitä ei kertakaikkiaan enää pysäytetä vastustamalla, vaan toimimalla. Se on myös asia joka ratkeaa vain merkittävillä teknologisilla innovaatioilla ja epäperinteisellä ajattelulla.

Siksi olenkin päätymässä eri puolelle kuin “normaalit” ympäristönsuojelijat: ydinvoima on nopein ja ehkä ainoa ratkaisu 10-20 vuoden aikaskaalassa. Energiansäästöön tulee pyrkiä, mutta kehittyvät maat eivät tule hiilenpolttoa vähentämään, päinvastoin paine kasvaa koko ajan (ks esim WRI: maailmassa on suunnitteilla 1200 hiilivoimalaa, lähinnä Kiinassa ja Intiassa).

Koska 10-20 vuoden skaala on ilmaston lämpenemisen kannalta kriittinen, ydinvoimaa tulisi juuri nyt rakentaa ympäri maailmaa maksimaalinen määrä, myös kehittyviin maihin. Tämä ei ole kannanotto ydinvoiman puolesta, vaan toteamus että muut vaihtoehdot ovat vielä paljon huonompia.

Jos ydinvoimaa rakennetaan muualle, sitä täytyy olla valmis rakentamaan myös omalle takapihallemme, Eurooppaan ja Suomeen. Tämäkään ei ole kannanotto uuden ydinvoimalan puolesta, vaan toteamus että ydinvoiman kannattajan olisi tekopyhää vastustaa sitä. Uusia Fukushimoja tapahtuu silloin väistämättä, mutta ikävästi sanottuna se on hinta joka on pakko hyväksyä. En ole tyytyväinen omaan mielipiteeseeni, mutta inhorealistisesti katsoen se on vähiten huono vaihtoehto.

Muiden listat näyttäisivät luultavasti hyvinkin erilaisilta. Pahaa vain pelkään, että useimmilla ei tällaista listaa ole, eivätkä he halua sellaista tehdä. On ahdistavaa suostua siihen, että joutuu aiheuttamaan toisenlaista tuhoa, jos haluaa välttää yhdenlaista tuhoa. On paljon suoraviivaisempaa (ja myös johdonmukaista) vastustaa kaikkea tuhoamista.

Asenne on inhimillisesti ajatellen ymmärrettävä, ennen muuta sellaisilla jotka ovat taistelleet jo kauan. Se on silti väärä.

 

 Muita ympäristöriitoihin liittyviä kirjoituksia: Vastakkainasettelut.

Translate »