Category: Riskit

Talvivaara 37: Whatever

Harvoin kannattaa olla lyhytsanainen ja närkästynyt, mutta ehkä nyt on sen aika. Talvivaaran onnettomuustutkintaraportti on valmistunut. Siitä riittää päiväkausiksi sulateltavaa, mutta yksi asia hyppää silmille yli kaiken:

Kipsisakka-allas on vuotanut vuosina 2008, 2010, 2012, ja 2013. Siinä ei yksikäsitteisesti ole saanut säilyttää vettä vuoden 2008 jälkeen. Siinä on yksikäsitteisesti säilötty vettä vuoden 2008 jälkeen. Itse asiassa siinä yksikäsitteisesti säilötään vettä edelleen.

Kipsisakka-altaan tyhjentämiselle on ollut viimeisin takaraja viime perjantai. Viime perjantaina yhtiö ilmoitti odotetusti, että se ei aio tyhjentää kipsisakka-allasta. Siellä on nyt vettä ehkä jopa 1.3 miljoonaa kuutiometriä, odottamassa vuoden 2014 vuotoa (ks PSAVIn päätös, sivu 13). Mahdollinen vuoto joko mahtuu sille varattuun Kortelammen varoaltaaseen, tai sitten luultavammin ei.

Ja miksikö tämä on niin yksikäsitteisen närkästyttävää? Ehkä osittain siksi, että oikeastaan en ole itsekään tiedostanut, miten yksikäsitteisen typerää tämä toiminta on. Järjettömänä ja neuvostoliittolaishenkisenä olen sitä kyllä pitänyt (ks Talvivaara 9), ja olen kokenut täydellistä kyllästymistä koko aiheeseen (Talvivaara 14). Mutta tässä on silti jotain jollakin uudella tasolla.

Siis: Kaikkein vaarallisin riskikohta on ollut tiedossa jo vuosikausia; siitä huolimatta on puuhasteltu kaikenlaista muuta ja ehkä sanottu sitä riskienhallinnaksi, mutta ei puututtu siihen ongelmaan joka tuottaa kaikkein konkreettisimman riskin ja kaikkein konkreettisimmin olisi ratkaistavissa (joko rakentamalla uusia altaita tai mieluiten siirtämällä jätevedet johonkin muualle).

Näiden blogien (Zygomatica: Talvivaara) pohjimmaisena motiivina on ollut yritys ymmärtää asioita. Myönnetään: ehkä jopa etsiä salaliittoja. Myönnetään lisää: on ollut kiehtovaa leikkiä vakoojaa, joka yrittää selvittää, miten Talvivaaran ja Kainuun ELY-keskuksen muodostama paha kombinaatti tekee pahoja asioitaan. Äly älyä vastaan.

On turhauttavaa tajuta mitelleensä älyä imbesillin kanssa.

Mitään ei ole opittu. Jos allas vuotaa veden säilömisen takia vuosina 2008, 2010, 2012, ja 2013, niin ehkäpä siinä ei kannattaisi säilöä vettä enää vuonna 2014? Ja ehkäpä myös viranomaisten ensimmäisen prioriteetin pitäisi olla saada allas tyhjäksi, keinolla millä hyvänsä? Aikaa on ollut koko vuosi 2013. On teknisiä syitä miksi se on aidosti haastavaa, mutta mahdotonta se ei olisi ollut.

Nyt sitten odotellaan vuoden 2014 vuotoa. Ei varsinaisella jännityksellä, koska ei sellaista kannata jännittää mitä pitää todennäköisenä. Odotellaan muuten vain.

[Lisäys: Suomen luonnonsuojeluliiton viesti on hieman samantapainen, mutta aika paljon korrektimpi.]

Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa Talvivaarasta löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton rivijäsen.  

Talvivaara 36: Voidaanko kerrankin syyttää sateisuutta?

“On varmaa, että marras-joulukuun (aidosti) historialliset sateet ovat hankaloittaneet tilannetta aivan merkittävästi. Talvivaaralla on käynyt järkyttävän huono tuuri. Vastuuta se ei sen sijaan tässä tapauksessa vähennä piiruakaan. Yhtiön oma riskinhallintadokumentti tiedostaa, että mediaania suurempi vesisade voi johtaa hätätilanteeseen. ….  Metallitehtaan alasajo olisi ollut turvallista vain, jos olisi oltu varmoja, että marras-joulukuussa sadetta tulee mediaania vähemmän. Tällaista ennustetta ei kukaan pysty tekemään, vaan on täysin tuurista kiinni miten käy.  Todellisuudessa yhtiö heitti kolikkoa, ja sattui häviämään.”

Talvivaarassa oli 19.12. yksi monista poikkeustiloista, jota kukaan ei  jaksa enää edes noteerata: se ilmoitti joutuvansa juoksuttamaan saastunutta raffinaattivettä suoraan avolouhokseen. Kainuun ELY-keskus on ilmoittanut että juoksutus on sen mielestä ympäristöluvan vastainen, mutta ei toistaiseksi ole  ole tehnyt asialle mitään. [Ks myös populaarimpi versio US-blogissani].

[Huom: illansuussa 3.1. saatiin tarkempaa tietoa juoksutuksista. Tilanne on ollut merkittävästi pahempi kuin tässä arvioitu, mutta johtopäätökset eivät käytännössä muutu. Ks lisäykset artikkelin lopussa]

Talvivaaran perustelut: “Metallitehtaan liki kuukauden kestänyt ja 9.12 päättynyt seisakki yhdessä erittäin sateisen ja lämpimän marraskuun lopun ja joulukuun kanssa on aiheuttanut sen, että Talvivaaran bioliuotuskiertoon on kertynyt liian paljon ylimääräisiä vesiä. …. Tästä johtuen bioliuotuskierrossa olevaa vesimäärää joudutaan vähentämään, jotta altaissa pystytään säilyttämään esim. sähkökatkojen varalta riittävä varotilavuus. …. Raffinaatti on liuosta, josta on otettu metallien talteenottolaitoksella talteen arvometallit (nikkeli, koboltti, kupari, sinkki). Esimerkiksi raffinaatin nikkelipitoisuus on tyypillisesti tasolla 50-100 mg/l, kun metallitehtaalle menevässä PLS-liuoksessa puhutaan gramma –luokan pitoisuuksista.”

Määräksi ilmoitetaan 100,000-200,000 kuutiota; avolouhoksessa oli ennen tätä noin 1.4 miljoonaa kuutiota. Yhtiön ilmoitus on harhaanjohtava: raffinaatti on erittäin hapanta vettä jonka seassa on raskasmetalleja (vain arvometallit on poistettu).  Hätäjuoksutus ei todellakaan ole niin viaton kuin yhtiö antaa ymmärtää.

Itse kiinnitin kuitenkin huomiota ensimmäiseen lauseeseen. Taasko syytetään sateisuutta?

Myös vuoden 2012 kipsisakka-altaan vuodon yhteydessä yhtiö vetosi syksyn “historiallisiin” sateisiin. Analysoin silloin alueen sadeasemien dataa, ja päädyin siihen, että sateissa ei ollut mitään “historiallista”. Vastaavia on ollut viime vuosikymmeninä jopa useaan kertaan (ks Talvivaara 1, Talvivaara 2).

Tein nyt vastaavan analyysin marras-joulukuun 2013 sateista, ja päädyin tulokseen jota en oikeastaan odottanut.  Toisin kuin vuonna 2012, sateet ovat olleet historiallisia. Marras-joulukuun sadesumma on hyvinkin sadan vuoden maksimi. Sään suhteen Talvivaaralla on käynyt melkein surrealistisen huono tuuri.

Vähentääkö tämä kuitenkaan Talvivaaran vastuuta? Ei, ainakaan tässä nimenomaisessa tapauksessa. Yhtiö nimittäin ajoi marraskuussa metallitehtaan liuoskierron alas taloudellisista syistä. Se tiesi, että näin voi turvallisesti tehdä vain, jos sademäärä jää alle mediaanin. Yhtiö otti siis tietoisen riskin jonka laukeamistodennäköisyys oli lähes 50%, ja sattui häviämään.

A. Kuinka suurta sateisuus oli marras-joulukuussa?

Ymparisto.fi:n Jormasjärven vesistöennustesivun mukaan alkutalvi (sinisellä merkityt kuukaudet X-XII) on ollut hankala, koska sateet ovat olleet jatkuvia ja vettä on niin ollen kertynyt paljon (ks kuva alla).

Ilmatieteen laitoksen sateisuusdatat koko Kainuulle vuodesta 1959 ovat käytössä (ks Talvivaara 1 ja Talvivaara 2).  Ilmatieteen laitoksen alustavia marras-joulukuun datoja löytyy kahdelle läheiselle sääasemalle (lähde: meteo.vacau.com)

Sotkamo Kuolaniemi 70 mm + 97 mm  (Maanselän kuivemmalla puolella)

Vieremä Kaarakkala  90 mm + 116 mm  (Maanselän sateisemmalla puolella)

Ei ole selvää kumpi asema paremmin vastaa Talvivaaran kaivoksen todellista tilannetta. Marraskuun ja joulukuun sadantojen jakaumat Kainuussa ovat alla. Näiden perusteella marraskuussa ollaan oltu noin 90% sateisuustasolla, ts yksi marraskuu kymmenestä on ollut yhtä sateinen. Joulukuu sen sijaan on ollut poikkeuksellinen;  90 mm sademäärä vastaa 98% sateisuustasoa. Kainuussa on hyvinkin voinut olla sateisin joulukuu moneen vuosikymmeneen.

Käytännössä mielenkiintoisin suure on marras- ja joulukuun sadesumma, koska se kertoo kertyneen veden määrän. Mediaani on 90 mm. Jo Kuolaniemen 170 mm on 98% tasolla, ja Vieremän 206 mm vielä harvinaisempi.

Näin kovia jatkuvia sateita ei esiinny kuin kerran tai kaksi sadassa vuodessa. Tilannetta vielä pahentaa se, että lokakuuhun mennessä maahan oli ehtinyt sataa lunta, joka on sulanut marras-joulukuun lämpöaallossa; kokonaisvesimäärä voi siis olla vielä poikkeuksellisempi.

B. Vähentääkö tämä Talvivaaran vastuuta?

Ei. On katsottava kahta asiaa:

B1. Mitä yhtiö tiesi vesiriskistä?  

Yhtiön heinäkuussa 2013 tekemä vesienhallintasuunnitelma (pdf) osoittaa, että riski on ollut tiedossa jo viime kesänä. Sivulta 25: “Tulokset osoittavat allastilavuuden riittävän mediaanisadannalla tai jonki verran sitä korkeammalla sadannalla. Mediaani- tai minimisadannan ja hyvän haihdunnan yhdistelmä johtaa liuoskierron vesitilavuuden pienenemiseen, jolloin on mahdollista jossakin määrin palauttaa liuoskiertoon vesiä kipsialtailta. Maksimisadannan ja huonon haihdunnan yhdistelmä lisää syksyn aikana prosessin vesimäärää niin, että liuoskierrosta ulosotettavan veden määrää on lisättävä esim lisäämällä kapasiteettia nykyisessä puhdistuksessa tai johdettava varastointiin raffinaattia RASAn ja LONEn ohi.”

Riski on siis tiedostettu jo heinäkuussa. Ainoaksi ratkaisuksi kuitenkin jäi raffinaatin valutus muualle. Kapasiteetin nostohan ei käytännössä tapahdu nopeasti. Määritelmän mukaan sateisuus on yli mediaanin puolet ajasta; yhtiö on siis käytännössä heittänyt kolikkoa, ja toivonut että kaikki menee oikein.

Periaatteessa tilanne ei ole muuttunut vuoden takaisesta ollenkaan; silloisessa riskinhallintadokumentissa (pdf: Täydennys_19_10_2012) todettiin, että “laskelman oletuksena on, että seuraavien vuosien  sademäärä vastaa keskimääräistä tasoa.” (Talvivaara 2).  Heinäkuun 2013 vesienhallintasuunnitelma on kuitenkin aivan toista luokkaa: se on tehty ammattitaidolla, siinä on järkeviä laskelmia ja virherajoja, eikä se peittele ongelmia.  Riskinhallintadokumenttina sitä on suorastaan nautinto lukea, vaikka se käytännössä toteaakin, että noin 50% todennäköisyydellä riskit eivät ole hallittavissa. Tässä välissä Talvivaara oli saanut ensimmäisen vakituisen vesienhallintajohtajan, mikä selittänee huikean tason nousun  (valitettavasti kyseinen johtaja jätti paikkansa jo syyskuussa).

B2. Mitä yhtiö teki vesiriskistä huolimatta?

Riski on siis ollut kirkkaasti tiedossa; siitä huolimatta metallitehdas ajettiin alas 17.11., kun yhtiö haki velkasaneeraukseen. Alasajolle ei ole toistaiseksi kerrottu muuta perustetta kuin säästöt. Metallitehdas käynnistettiin uudelleen kolme viikkoa myöhemmin 9.12. Luvanvastainen raffinaattijuoksutus on aloitettu viimeistään 19.12.

Prosessi ei ole triviaali, mutta tarkempi kuvaus löytyy mm  kaivoksen toiminnan kuvauksesta (sivu 50). Karkeasti: liuotusnestettä pumpataan metallitehtaalle, noin 1500 m3/h; siitä poistetaan metallit; noin 1000 m3/h palautetaan takaisin liuotuskasoille, noin 500 m3/h siirretään jälkikäsittelyyn, neutraloidaan, ja varastoidaan muualle. Tämä 500 m3/h on sulfaattipitoista, mutta sitä voi rajoitetusti juoksuttaa luontoon.

Metallitehtaan alasajossa on siis kadotettu kriittinen kontrollipiste. Myös Suomen luonnonsuojeluliiton teettämässä arviossa todettiin, että jopa alasajotilanteessa olennaista on nimenomaan liuotusprosessin jatkaminen kunnes metalleja ei enää kasasta liukene. Metallitehdas on kriittinen osa vesiriskien hallintaa.

Kun vesienhallinnan tiedetään olevan veitsenterällä, tärkeimmän vesienhallintapisteen sulkeminen on käsittämätön teko. Pitämällä metallitehtaan toiminnassa Talvivaara olisi pystynyt tuon kolmen viikon aikana juoksuttamaan neutraloitua vettä ulos koko ajan 500 m3/h, eli hyvinkin nyt dumpatun 200,000 kuutiometriä.

On varmaa, että marras-joulukuun (aidosti) historialliset sateet ovat hankaloittaneet tilannetta aivan merkittävästi. Talvivaaralla on käynyt järkyttävän huono tuuri. Vastuuta se ei tässä tapauksessa sen sijaan vähennä piiruakaan. Yhtiön oma riskinhallintadokumentti tiedostaa, että mediaania suurempi vesisade voi johtaa hätätilanteeseen.  Sadetta tuli hyvinkin 100% yli mediaanin. Emme kuitenkaan tule koskaan tietämään, olisiko jo esimerkiksi 10% ylitys tuottanut saman lopputuloksen — yhtiö itsekään ei osannut tätä riskiä arvioida.

Metallitehtaan alasajo olisi ollut turvallista vain, jos olisi oltu varmoja, että marras-joulukuussa sadetta tulee mediaania vähemmän. Tällaista ennustetta ei kukaan pysty tekemään, vaan on täysin tuurista kiinni miten käy.  Todellisuudessa yhtiö heitti kolikkoa, ja sattui häviämään.

Entä pidempi aikaväli? Ilmastonmuutos ei selitä kahden peräkkäisen talven poikkeuksellisia sateita. Ilmastonmuutoksen ennustetaan kuitenkin muuttavan nimenomaan äärimmäisiä sateita. Kirjoituksessa  Talvivaara 2 arvioin, että keskimääräinen sateisuus tulisi 2040-luvulla kasvamaan noin 60 mm vuodessa, eli 10%. Äärimmäisten sateiden ennustetaan kasvavan vieläkin enemmän. Jos kuvitellaan että Talvivaaran kaivos olisi olemassa vielä 30 vuotta, tämän tasoisia sateita esiintyisi sinä aika suurella todennäköisyydellä uudelleen, ja niihin olisi pystyttävä varautumaan. Kaivoksen koko riskinhallintafilosofia olisi siis laitettava täydellisesti uusiksi.

[Edit 1: 3.1. illansuussa tulleiden tietojen mukaan (paikanpaalla.fi; ELY-keskuksen kehotusilmoitus) tilanne on joulunpyhien aikana ollut merkittävästi pahempi kuin tässä ilmoitettu: myös varsinaista PLS-liuosta on päästetty lähes 200,000 kuutiota. Tämä on niin radikaali toimenpide, että hätätila kaivoksella näyttää olevan todellinen. Varsinaisesti nämä johtopäätökset eivät kuitenkaan muutu].

[Edit 2: Koska PLS-liuos on sitä nikkeliä sisältävää liuosta josta kaivos saa tulonsa, on mahdollista arvioida toimenpiteen hinta. Jos nikkelipitoisuus on ollut edes lähellä 1 g/l, ja nikkelin hinta on 15,000 USD/tonni, sitä on saatettu vetää viemäriin lähes 2 miljoonan Euron edestä. Tämä on merkki todellisesta hätätilanteesta].

Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa Talvivaarasta löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton rivijäsen.  Kirjoituksen ideoita ovat arvioineet mm Pertti Sundqvist, Helvi Heinonen-Tanski, Johan Heino, Antti Halkka, ja Heikki Simola, mutta mahdollisista virheistä vastaa kirjoittaja yksin.

Talvivaara 35: Suomen Teollisuussijoitus Oy supersankarina?

“Jos etsitään huonoa ja äärimmäisen liioiteltua analogiaa, niin tällä ehdotuksella pikkupaikkakunnan terveyskeskuksesta halutaan tehdä huippuyksikkö, joka vastaa kaikista maakunnan sydänkirurgisista operaatioista. Ilman lisärahoitusta. Tai sitten annetaan lisärahoitusta, joka kuitenkin virallisesti käytetään vanhusten hoidon parantamiseen, ei missään nimessä sydänkirurgiaan.”

Hallitus on esittämässä pikavauhtia kriisirahoitukseen liittyvää lakimuutosta, jota minua kyynisempi saattaisi nimittää Lex Talvivaaraksi (tai ehkä Lex Telakkateollisuudeksi — molemmista on spekuloitu, mutta faktaa ei ole). Sinällään tällainen kriisirahasto voi jopa olla hyvä idea.  Laittomat valtiontukiaisetkaan eivät ole ongelma, koska niitä harrastavat kaikki. Enemmän ihmetyttää se, että nämä rahat olisivat pois pk-yrityksiltä, joille ne on alunperin tarkoitettu. [Edit: on esitetty huomio, että todennäköisin kohde näille rahoille olisivat kuitenkin telakkateollisuuden alihankkijat.  Mikäli näin, se vähentäisi kirjoituksen kärkeä tuolta osin huomattavasti. Lakiehdotus on kuitenkin kirjoitettu hyvin avoimeksi]

Muutosta (ks TEM:n sivu; koko lakiehdotus, ks Teollisuussijoitus) on alettu valmistella 28.11., se on annettu eduskunnalle 11.12, ja epäilemättä tullaan puskemaan läpi ennätysvauhdissa 15.1. mennessä. On toki mahdollista, että sillä ei ole mitään tekemistä Talvivaaran velkasaneerauksen kanssa (joka osaltaan käynnistyi 29.11., ja jonka lopullinen päätös käytännössä tehdään tammikuussa). Pika-aikataulu kuitenkin ihmetyttää.

“Hallitus esittää, että Suomen Teollisuussijoitus Oy:n tehtävää tarkennettaisiin niin, että nykyisen pääomasijoitustoiminnan harjoittamisen lisäksi yhtiö toteuttaisi ja hallinnoisi teollisuuspoliittisin perustein tehtäviä sijoituksia ja osakehankintoja. ….  Yhtiön tarkoitus laajennettaisiin kattamaan suomalaisen teollisuuden rakenteellisen uudistumisen edistämisen.”

“Kohdeyhtiöiksi soveltuvat mm. yhtiöt, jotka arvioidaan kansallisesti merkittäviksi esimerkiksi strategisen osaamisen turvaamisen ja kehittämisen kannalta.” Tätä päämäärää olen jopa valmis pitämään järkevänä, ja sellaiseen olisi hyvä ollakin jokin väline. Kysymys lähinnä kuuluukin, onko ST täysjärkinen väline.

Aika ei riitä kaivamaan taustoja sen tarkemmin, mutta nopeita pikalaskelmia sentään pystyy tekemään siitä, mitä tämä itse asiassa Suomen Teollisuussijoitus Oy:n kannalta tarkoittaisi.

ST:n avainlukujen mukaan yhtiöllä on hallinnoitavaa noin 800 MEUR, ja suoraan tai epäsuorasti tuettuja yrityksiä noin 510. Tulos 2012 on 7 MEUR. Yhtiö on toiminut vuodesta 1995, ja valtio sijoittanut siihen kaikkiaan 470 MEUR. Toiminta on siis tuottanut vuosien varrella voittoa, niin kuin pitääkin.

Hiukan tarkempia lukuja löytyy ST:n sijoitustoiminnan sivuilta.  Sijoitusten kokonaissumma on 720 miljoonaa euroa. Se on sijoitettuna n. 80 pääomasijoitusrahastoon ja n. 80 suoraan kohdeyritykseen. Jos puolet ja puolet, niin se tekisi noin 360 MEUR/80 yritystä eli 4 MEUR per yritys.

Uusi tehtävä olisi tarkoitettu teollisuuden rakennemuutoksiin.  “Perusteena voisi olla tarve täydentää ja katalysoida yksityistä rahoitusta yritystoiminnan kehittämiseksi tai vakauttamiseksi.” Sinällään järkevää, mutta mitä tarkoittanee?

Termiä “teollisuuspoliittinen peruste” ei avata varsinaisesti auki, vaan siitä määrättäisiin myöhemmin asetuksilla, tai sitten vain hallitus päättää mikä on teollisuuspoliittista. (Liittyykö se työllisyyteen? Mahdollisen alasajon kerrannaisvaikutuksiin?)

Samaan aikaan rahoituksen on oltava markkinaehtoista ja tuotettava voittoa.  “Kaikkiin sijoituksiin sekä osakehankintoihin liittyisi tuottotavoite. Valtio voi kuitenkin teollisuuspoliittisin perustein hyväksyä sen, että sijoituksen tuotto-odotukset toteutuvat myös pidemmällä aikavälillä.” Siis hyväksytään kuitenkin tuotto-odotuksia joita todellisessa markkinaehtoisessa rahoituksessa ei hyväksyttäisi?

Millaisista summista sitten voisi olla kyse? Rakennemuutosten rahoittaminen ei ole halpaa. Jos oletetaan, että tällä rahoituksella tarkoitettaisiin esimerkiksi Talvivaaraa tai telakoita, niin molemmissa akuutti rahantarve on ollut 40-50 miljoonaa.

Tämä olisi vähintään kymmenen kertaa suurempi kuin ST:n normaali sijoitus. Toisella tapaa laskettuna se on kymmenesosa valtion koko 20 vuoden aikana sijoittamasta 470 MEUR rahasta.

Nyt siis oltaisiin kuukaudessa muuttamassa rauhallinen ja pitkäjänteinen (suorastaan tylsä) pk-yrityksiä tukeva tasaista voittoa tekevä valtionyritys kriisiaikojen panssarinyrkiksi, joka joustavasti ja suurella riskillä voi sijoittaa kymmeneksen koko elinkaarensa sijoituksista yrityksiin, jotka saattavat joskus tuottaa rahat takaisin, tai sitten eivät.

Lakiehdotuksessa toki rauhoitellaan, että kun rahaa sijoitetaan teollisuupoliittisesti, niin “samalla huolehditaan kuitenkin siitä, että uusi teollisuuspoliittinen tehtävä ei vähennä Teollisuussijoituksen kautta pk-yrityksille tarjottavia pääomasijoitustoiminnan varoja. …. Tähän tehtävään käytettävissä oleva rahoitus ei pienenisi, sillä teollisuuspoliittisin perustein toteuttavia hankkeita olisi vain hyvin poikkeuksellisesti ja tarvittaessa valtio voisi myös harkita yhtiön pääomittamista.”

Kaunis ajatus, mutta onko se johdonmukainen? Jos kertarykäisy on kymmenen kertaa normaali sijoitus, ja riskeeraa merkittävän osan koko yrityksen kaikesta omaisuudesta, ja voi tapahtua koska tahansa, niin miten se ei olisi muilta pois?  Jos valtio taas todella lisäisi tarvittaessa omaa sijoitustaan TS:ään kattamaan nämä hyperriskit, niin on vaikea nähdä miten se ei sitten olisi epäsuoraa valtionavustusta.

Lakiehdotuksessa toki todetaan,  että “Teollisuussijoituksen tehtävän laajentaminen teollisuuspoliittisin perustein toteutettaviin järjestelyihin ei muodostaisi valtiontukiohjelmaa eikä toimintamandaatin laajentaminen aiheuttaisi notifiointitarvetta.”  Miksei?

Lopuksi vielä “Teollisuussijoitukselle annettava uusi tehtävä ei myöskään vaikuttaisi yhtiöön nykyiseen toimintaan eli suomalaisen pienen ja keskisuuren yritystoiminnan edistämiseen.” Jos yllä olevat laskelmani ovat edes oikeassa hehtaariluokassa, niin aivan suoraan voi kysyä: miten niin ei?

Jos etsitään huonoa ja äärimmäisen liioiteltua analogiaa, niin tällä ehdotuksella pikkupaikkakunnan terveyskeskuksesta halutaan tehdä huippuyksikkö, joka vastaa kaikista maakunnan sydänkirurgisista operaatioista. Ilman lisärahoitusta. Tai sitten annetaan lisärahoitusta, joka kuitenkin virallisesti käytetään vanhusten hoidon parantamiseen, ei missään nimessä sydänkirurgiaan.

Laittomissa valtiontukiaisissa ei sinällään ole mitään epänormaalia koska niitä harrastavat kaikki, ja megateollisuuden tappioiden sosialisointi on myös normaalia poliittista toimintaa, mutta tässä ehdotuksessa hieman loukkaavalta tuntuisi että maksajiksi laitettaisiin pk-yritykset.

Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa nimenomaan Talvivaarasta löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia.

Talvivaara 34: Uraaniongelma kolmella lauseella

Viimeviikkoinen kärjistetty paranoia/kyynisyys-kirjoitukseni Talvivaarasta oli ehkä turhankin kärjistetty, moneen suuntaan.  Saman asian voi sanoa paljon neutraalimminkin, kolmella lauseella:  Kaivosteollisuuden kannalta uraani on metalli siinä missä muutkin. Yhteiskunnan ja lainsäädännön kannalta uraani ei ole metalli siinä missä muutkin. Tästä seuraa yhteentörmäys.

A. Kaivosyhtiö haluaa rahaa, niin uraanista kuin muistakin metalleista

Kaivosteollisuuden päämääränä on louhia metalleja ja saada niistä rahaa. Uraani on yksi, erittäinkin arvokas metalli.

Monissa Suomen parhaista malmioista on muiden metallien seassa myös uraania. Suhteelliset määrät ovat erittäin pieniä (20 ppm) mutta kun louhitaan paljon, myös uraania kertyy paljon (tuhansia tonneja). Tämä uraani on rahanarvoista tavaraa, vaikka sitä olisi suhteellisen vähänkin. Talvivaaran tulovirrasta 5-10% voitaisiin saada uraanista.

B. Lainsäädäntö nostaa uraanin silmätikuksi

Lainsäädännön päämääränä on suojata yhteiskuntaa uraanin negatiivisilta vaikutuksilta. Ydinenergialaki lähtee siitä, että virheisiin on käytännössä nollatoleranssi: toiminnan on oltava luotettavaa. Tämä tarkoittaa paitsi teknistä luotettavuutta myös taloudellista; sellaista tilannetta ei voi päästä syntymään, jossa yhtiö ei pystyisi taloudellisista syistä huolehtimaan turvallisuusvelvoitteistaan.

Uraanikaivoksen täytyy siis täyttää useita aivan erityisen kovia lupaehtoja. Eräs kova ehto on, että valtioneuvoston on annettava asiasta periaatepäätös. Valtioneuvosto voi antaa luvan vain, jos hakija täyttää hyvin tiukkoja turvallisuusehtoja; ennen muuta valtioneuvoston on tarkkailtava taloudellista tilannetta, vuosien tai vuosikymmenien skaalassa.

Ympäristölupaa voidaan harkita vasta, kun periaatepäätös on olemassa. Senkin ehdot ovat poikkeuksellisen kovia. Uraaninlouhinta vaatii lisäksi myös mm Säteilyturvakeskuksen osallistumista asiaan. Prosessi on kaiken kaikkiaan raskas ja hankala.

C. Talvivaaralle tuli kiusaus etsiä porsaanreikä

Kaivosyhtiö mielellään etsisi jonkin porsaanreiän, jota kautta sen ei tarvitse luvitusvaiheessa käydä uraanilupamyllytystä.  Tällöin se saisi uraanin louhittua vain yhtenä metallina muiden joukossa, ilman ylimääräistä vaivaa, aikaa, tai kuluja.

Talvivaara yritti tahallaan tai ymmärtämättömyyttään yhtä — lähes jokaisen mittapuun mukaan epäeettistä — keinoa: lupaa hakiessa ei mainittu uraania ollenkaan. Lupa saatiin ilman uraanimainintaa. Käytännössä heti luvan saamisen jälkeen alkoi yritys saada malmissa oleva uraani talteen.  Ajan säästämiseksi uraanin talteenottolaitosta alettiin rakentaa lainarahalla jo ennen kuin mitään lupia tai hyväksyntöjä oli saatu. (Detaljit: katso Talvivaara 33).

Talvivaara haki helmikuussa 2011 valtioneuvostolta periaatepäätöstä uraanin talteenotosta. Maaliskuussa 2012 se sai hyväksyvän periaatepäätöksen. Tämän jälkeen yhtiö haki ympäristölupaa, jonka saaminen normaalisti kestää noin vuoden. Tilanteen kaoottisuuden vuoksi lupaa ei ole vieläkään käsitelty.

D. Oikeus otti tiukan kannan

KHO:n päätös ei ota kantaa siihen, oliko Talvivaaran alkuperäisessä hakemuksessa jotain hämminkiä. Sen sijaan se toteaa nyt mustaa valkoisella asian, joka jäi epäselväksi vuonna 2005: Talvivaara on uraanikaivos. Lisäksi yrityksen taloudellinen tilanne on niin rajusti heikompi kuin vuosi sitten, että valtioneuvoston on arvioitava periaatepäätöksensä uudelleen.

Mitä tämä vaikuttaa ympäristölupaan, on vielä epäselvää. Ylen mukaan ympäristölupaa käsittelevä aluehallintovirasto ei vielä tiedä, vaikuttaako päätös ympäristölupaa. Tällaisesta sotkusta ei käytännössä ole ennakkotapauksia, joten on mahdollista, että kukaan ei aidosti tiedä.

Teknisesti ottaen kaikki nämä luvat ovat riippumattomia, joten periaatteessa AVI voisi jopa myöntää luvan. Käytännössä lupa melko varmasti olisi ehdollinen, ja edellyttäisi uuden valtioneuvoston päätöksen ennen kuin tulee voimaan.

On hyvin todennäköistä, että osa prosessista joudutaan käynnistämään alusta, ja Talvivaaran on käytännössä haettava uudelleen periaatepäätöstä. Kun tilanne on niin kaoottinen, on vaikea kuvitella, että periaatepäätös syntyisi ainakaan nopeasti tai helposti. Velkasaneerauksessa oleva yhtiö tuskin on sellainen vakaa toimija, jolle lupaa ylipäätään voisi antaa — näinhän KHO käytännössä nyt linjasi. On vaikea kuvitella, että valtioneuvosto lähtisi kovin mielellään uhmaamaan oikeuden päätöstä antamalla nopeutetulla aikataululla uutta periaatepäätöstä.

Aikataulua on täysin mahdoton ennakoida. Normaalioloissa ja -järjestyksessä luvan saaminen kestäisi ainakin kaksi vuotta tästä eteenpäin (vuosi valtioneuvoston päätökseen, vuosi ympäristölupaan). Toisaalta prosessia olisi luultavasti mahdollista nopeuttaa ehdollisilla päätöksillä, kun merkittävä osa taustatyöstä on kuitenkin jo tehty. Toisaalta juuri erilaisilla oikomisilla on päädytty nykytilaankin.

Uraanikaivos on sikälikin poikkeuksellinen, että sellaista ei voi perustaa vastoin paikallisten asukkaiden (eli kunnan) hyväksyntää. Tällaista ei ole, koska Talvivaara ei käynnistysvaiheessa kertonut olevansa uraanikaivos. Jos Sotkamon kunta ei enää olekaan kaikin puolin tyytyväinen tilanteeseen, kaikki voi muuttua. Mahdollisesti koko ympäristövaikutusten arviointiprosessi jouduttaisiin käynnistämään uudelleen, mikä on jo vuosikausien urakka.

E. Talvivaara sai nyt eteensä sen, minkä taakseen yritti jättää

Viime kädessä Talvivaara joutuu nyt niiden hankaluuksien eteen, joita se yritti välttää vuonna 2005, mutta nyt vielä moninkertaiseksi juntturaksi sotkettuna.  On vaikea nähdä, miten se voisi näistä hankaluuksista selvitä kunniallisesti.

 

Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia.

 

LIITE: MUITA TIETOLÄHTEITÄ

Tämä blogi ei ole suinkaan ainoa Talvivaara-kriittinen lähde. Nyt on hyvä hetki nostaa muita arvokkaita tietolähteitä esille. Kaikkien kanssa en välttämättä ole samalla ideologisella aaltopituudella, mutta niiden vaivalla keräämää tietoa ja analyysiä voi arvostaa suuresti.

Kansalaisten ylläpitämiä

http://uutisruoto.com/category/kaivokset/ Anonyymin henkilön ylläpitämä, äärimmäisen perusteellinen taustoitus ennen muuta kaivoksen alkuvaiheisiin. Luultavasti tämän kategorian ammattimaisinta tekstiä. Päivitykset päättyivät valitettavasti marraskuuhun 2012.

http://talvivaaraymparisto.nettisivu.org/  Kaivoksen lähiasukkaan näkökulma. Erittäin perusteellista työtä ja analyysiä, ja aivan suvereeni dokumenttiarkisto.

Stoptalvivaara.org. Ehkä tunnetuin organisaatio ja sivusto. Liikkeen retoriikka ei ole aivan sellaista mitä itse ajan, mutta arvostan heidän tekemäänsä tiedonkeruuta. StopTV:n ainutlaatuisin lisäarvo ovat heidän tekemänsä havainnot ja omat mittaukset. Talvivaarassa näitä “kansalaismittauksia” vasta harjoitellaan, seuraavassa ongelmapaikassa ne jo osataan.

http://www.iisalmenluontomuseo.net/iisalmen-luonnonystaevaet/talvivaara.html  Iisalmen Luonnon Ystävien tarkkaan keräämiä ja aggregoimia linkkejä. Tärkeää rauhallista taustatyötä kaikkien hyödyksi.

Kysymyksiä Talvivaarasta (kirja): äärimmäisen tarkkaan dokumentoitu yhteenveto Talvivaaran epäselvyyksistä, ennen muuta uraanin kadottamisesta.

Lappilaiset uraanivoimaa vastaan. Sivusto ei peittele agendaansa, mutta siellä on paljonkin hyödyllistä dokumenttitietoa.

Kaivosmyönteistä materiaalia

Pro Kaivos. Tasapuolisuuden vuoksi myös Kaivannaisteollisuus ry:n äänen on syytä päästä kuuluviin. Vähänlaisesti dokumenttimateriaalia, mutta antaa kuitenkin kuvaa mitä ala ajattelee.

Ammattimediaa

Ammattimainen journalismi pyrkii olemaan neutraalia, ja olisi epäkohteliasta väittää jonkin median olevan “Talvivaara-skeptinen”. Kaksi lehteä kuitenkaan tuskin suuresti pahastuu, jos ne laittaa löysästi tähän luokkaan.

Suomen Luonto: http://www.suomenluonto.fi/?s=talvivaara  (Vanhempi blogi: http://suomenluonto.blogit.fi/tag/talvivaara/)

Vihreä Lanka: http://www.vihrealanka.fi/avainsana/talvivaara

Talvivaaran oma versio

Talvivaaran oma blogi, http://paikanpaalla.fi/, on antanut inspiraatiota useallekin kirjoitukselleni. Vaikka blogi joskus tuottaakin jopa tahatonta komiikkaa, yritystä avoimuuteen täytyy silti aidosti arvostaa.

Talvivaara 33: Uraanin kyyninen selitys (ei paranoidi)

Joistakin asioista saa heti vainoharhaisen maineen. Talvivaaran uraani on tällainen asia. Tiukimpien salaliittoteorioiden mukaan se on Talvivaaran “todellinen salaisuus”: koko kaivos perustettiin vain, jotta uraani saataisiin talteen. On perustettu kansaliikkeitä vastustamaan nimenomaisesti uraanin tuotantoa. Näiden liikkeiden toiminta on usein varsin, no, originellia. Normaali ihminen kiemurtelee vaivautuneena.

Ehkä juuri tästä syystä uraani on aihe, josta ei julkisesti puhuta. Suunsa avaava saa samantien kahelin maineen. Tämä on sääli, sillä viileän analyyttisesti katsoen faktoista ei ole epäselvyyttä. Vuonna 2005 Talvivaara “unohti” markkinointisyistä kokonaan mainita uraanin kun kaivokselle haettiin hyväksyntää ja ympäristölupia; uraani “ilmestyi” yhtäkkiä, heti kun kaivostoiminta oli alkanut, ja muodosti ympäristölle vaarallisen “epäpuhtauden”; samantien haluttiin rakentaa talteenottolaitos, joka poistaisi epäpuhtauden (ja tekisi siitä samalla markkinakelpoista uraania).

Ympäristölupaa tälle laitokselle ei edelleenkään ole, mutta Talvivaara sai jo melkein 60 miljoonaa euroa etumaksua Camecolta tulevia uraanivirtoja vastaan. Sillä rahalla Talvivaara on jo rakentanut uraanin talteenottolaitoksen — tosin tyylilleen uskollisesti riskialttiiseen paikkaan, aivan vuotavien kipsisakka-altaiden alle (ks Suomen Luonto 13.4.2013). [Huom: vain hetki tämän kirjoittamisen jälkeen kävi ilmi, että Korkein Hallinto-oikeus on palauttanut uraaniluvan valtioneuvostolle; toisin sanoen päätös viivästyy joka tapauksessa rajusti. Tämä ei sinällään muuta johtopäätöksiäni.]

Näista faktoista ei käytännössä ole mitään epäselvyyttä (käyn niitä alempana läpi. Lisäksi niistä on jo vuonna 2012 kirjoittanut mm Vihreä Lanka). Mutta ehkä ongelma tuleekin siitä, miten nämä faktat tuodaan esiin.Tässä on oikein usko “neutraalisuuteen”. Sen verran surrealistisia nämä asiat ovat. Hiukan oikoen, väitän että on kaksi tapaa: paranoidi ja kyyninen. Näistä paranoidi esitystapa karkottaa kuulijat välittömästi ja pysyvästi.  Kyynistä esitystapaa taas ei kukaan halua kuunnella… mutta jos joku nyt sattuisi kuuntelemaan, hän saattaisi alkaa ajatella itse.  

Siispä: kyynikon selitys Talvivaaran uraanista.

Paranoidi uskoo löytävänsä Talvivaarasta älykkäiden ihmisten terävän salaliiton. Sillä on ollut selkeä päämäärä: tuottaa uraania, keinoista piittaamatta. Koko kaksi miljardia euroa on tuhlattu, jotta uraanikiimassa saataisiin kerättyä 500 tonnia uraania joka vuosi.

Kyynikko taas näkee Talvivaarassa typerien ihmisten nuhruista nysväämistä, jossa ei ole sen kummempaa päämäärä kuin rahan tienaaminen. Talvivaara itse arvioi uraanin tuotantomääräksi 350-500 tonnia vuodessa, noin 5-10% liikevaihdosta. Erittäin arvokas metalli siis, mutta ei salaliiton kokoinen metalli.  Käytännössä Talvivaaran on tarkoitus olla tylsä monimetallikaivos, joka tuottaa kuparia, sinkkiä, nikkiä, kobolttia, ja uraania. Mistään sen kummemmasta ei varsinaisesti ole kyse; periaatteessa uraani on metalli siinä missä muutkin.

Valitettavasti uraani ei hallinnollisesti ole metalli siinä missä muutkin, vaan uraanikaivoksen perustaminen on valtava urakka (käytännössä se vaatii mm valtioneuvoston erikoisluvan). Uraanikaivoksia myös vastustetaan raivokkaasti. Siksi Talvivaara yrittikin oikaista, ja ampui samalla itseään jalkaan.

Kaivoksen massiivisuus on se, mikä kohottaa typeryydenkin niin massiiviselle tasolle. Kaivoksen JORC-standardin mukaiset varannot ovat mm 4.5 miljoonaa tonnia nikkeliä. Alhaisellakin nikkelin hinnalla esiintymän arvo on siis reilusti yli 60 miljardia euroa.

Promillenkin hukkaaminen tuotannossa voi maksaa 60 miljoonaa.  Siksi aivan mitättömänkin näköisissä asioissa kannattaa oikaista ihan varmuuden vuoksi, semminkin kun kaivos toimii joka tapauksessa hyvin pienillä katteilla. Jos jokin asia, kuten uraani, on “vain” 5% liikevaihdosta, se tarkoittaa kolmea miljardia euroa. Sen eteen kannattaa tehdä lähes mitä tahansa.  [Edit 8.12.: Korjaus: alkuperäisessä käytettiin lähdettä vuodelta 2006, jossa esiintymän arvoksi arvioitiin yli 6 miljardia euroa. Todellinen arvo on siis ainakin kymmenkertainen. Muut luvut on korjattu tämän mukaisesti.]

Miten uraani oikein “katosi” vuonna 2005?

Talvivaaran toimitusjohtaja on vähätellyt uraanin taloudellista merkitystä. “Meitä on syytetty salailusta, että olisimme ensisijaisesti halunneet tuottaa uraania ja rakensimme nikkelikaivoksen vain peittääksemme tällä uraanihankkeemme. – Ensinnäkin uraanibisnes on vain viisi prosenttia liikevaihdostamme eli uraani on meille pelkkä sivutuote. Toiseksi toimintamme alussa ei ollut tiedossa tekniikkaa, jolla voitaisiin erottaa näin köyhistä liuoksista uraania. Löysimme oikeanlaiset kalvot vasta ajan myötä.” 

Selityksessä on hyvin vähän järkeä.

[Edit 8.12.Alkuperäisessä tekstissäni oli ppm-arvot muutettu virheellisellä tavalla prosenteiksi. Virhe ei vaikutta kadmiumvertailuun, mutta muuttaa nolosti kobolttiin liittyvää päättelyä. Alkuperäinen teksti yliviivattu, ja uusi lisätty hakasulkeisiin]

Oli tekniikkaa olemassa tai ei, on jo vuosikymmenet ollut tiedossa, että Talvivaaran alueella uraanin pitoisuus on noin 20 ppm (miljoonasosaa). Uraani on ollut tiedossa jo kaivosta perustettaessa, ja sen vaikutus olisi pitänyt arvioida. Talvivaaran kaivoksen ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa vuodelta 2005 ei kuitenkaan termiä “uraani” mainita kertaakaan.  Juristi voisi ehkä väittää, että uraanin määrä on niin pieni, että sitä ei tarvitse ottaa arviossa mukaan. Juristin olisi kuitenkin vaikea perustella, miksi koboltti on otettu mukaan, vaikka sitä on käytännössä saman verran kuin uraania.  [Juristin täytyisi kuitenkin pyrkiä selittämään, miksi koboltti on valikoivasti mukana vaikka uraani ei. Esimerkiksi Kuusilammen louhoksen metallien prosenttiosuuksia ja määriä löytyy GTK:n sivuilta. Uraania (U) on noin kymmenesosa koboltin (Co) määrästä; toisaalta koboltin määrä on vain kymmenesosa nikkelin (Ni) määrästä. Miksi raja on Talvivaaran materialeissa vedetty juuri tähän, kun GTK:n materiaaleissa uraani on mukana?]

 Koboltin (Co) ja uraanin (U) määrä on käytännössä sama, vaikka ne onkin ilmoitettu eri yksiköissä; koboltin määrä on 0.18 Mt, uraanin 0.15 Mt (koboltin pitoisuus 0.02% on käytännössä 20 ppm, eli samaa luokkaa kuin uraanin).

Alkuperäinen YVA (2005) listaa alla olevat mineraalit, koboltti mukaan lukien.

Sen sijaan kaivoksen metallien sekaan onkin lajennuksen YVAssa (2012) ilmestynyt uusi rivi uraania varten. Määrä on kolmasosa tai puolet koboltista. Missään ei ole mitään selitystä sille, miten uusi metalli on seitsemässä vuodessa malmiin ilmestynyt. [Uraanin suurempi suhteellinen määrä johtunee toisenlaisesta liuotusprosessista].

Juristi voisi toisaalta väittää, että uraania ei tarvitse listata mineraaleissa, koska se on vuonna 2005 jouduttu luokittelemaan mineraalintuotannon epäpuhtaudeksi, kelvollisen rikastusmenetelmän puutteessa. Kyseisen juristin on kuitenkin vaikea selittää, miksi uraani ei esiinnyt vuoden 2005 YVA:ssa myöskään malmin epäpuhtauksien joukossa. Pitoisuus mg/kg vastaa suoraan ppm-arvoa, ja alla olevassa listassa on mainittu mm kadmium, jonka ppm-arvo on samaa luokkaa kuin uraanin. Uraani on myös huomattavasti toksisempaa kuin kadmium, joten ei ole kunnon perusteluja, miksi se on jätetty pois.

Juristi voisi vielä yrittää selittää, että uraani on vain epäpuhtaus, jolloin se liittyy vain sivukiveen (käyttökelvottomaan jätteeseen). Ikävä kyllä tässäkin listassa on sama kadmium, mutta ei uraania.

Käytännössä edes juristi ei pysty tätä selittämään. Koboltin pitoisuus on samaa luokkaa kuin uraanin;  Siis: miksi koboltti mainittiin, mutta uraania ei? Jos uraani katsottiin epäpuhtaudeksi, miksi sitä ei mainittu, vaikka samoissa pitoisuusluokissa oleva kadmium mainittiin?

[Edit 6.12.2013: Tarkka lukija huomautti, että YVA:n sivulla 26 mainitaan kyllä uraanin lyhenne: “Toisessa kolonnikokeessa on analysoitu myös muita komponentteja ja tulokset olivat Mo <0,02%, Cd 0,002%, As 0,002%, Sb <0,02%, Pb 0,010%, Sn < 0,001%, U 0,005% ja Se 0,004%.”.  Tämä ei käytännössä muuta tilannetta, koska uraanin pitoisuus on tuplasti suurempi kuin kadmiumin. Edelleen siis jää kysymys, miksi kadmium mainitaan muuallakin, uraani ei. Uraanin olemassaolo on siis tiedetty ja dokumentoitu, mutta se on häivytetty kaikkialta paitsi tästä yhdestä sivulauseesta.]

Johtopäätös on kyynikolle aivan selvä: YVA:n tehnyt Lapin Vesitutkimus “kadotti” uraanin jonnekin, eivätkä sen enempää Talvivaara kuin viranomaisetkaan nostaneet tätä kadottamista esille, vaikka ovat sen hyvin tajunneet. [Edit 6.12.2013: asiakirjojen epäselvyyksiä selvitellään vielä paljon syvällisemmin Mika ja Lasse Flöjtin erinomaisesti dokumentoidussa kirjassa Kysymyksiä Talvivaarasta].

Miksi näin sitten tapahtui? Tuossa kysymyksessä mennään paranoidin alueelle, eikä kyynikko osaa sanoa mitään. On aivan selvää, miksi Talvivaara kadotti uraanin: se halusi rahaa nopeasti, ja uraanin mainitseminen olisi sotkenut kuvion täydellisesti (mahdollisesti jopa estänyt koko kaivoksen perustamisen).

Sen sijaan on hämärän peitossa, miksi kukaan asiasta vastuussa ollut viranomainen ei tehnyt mitään, tai miksi ylipäätään kukaan asiasta tiennyt ei puhaltanut pilliin. Viimeksi mainitun tosin ymmärtää kyynikkokin: Suomessa ei ole minkäänlaista suojaan pilliin puhaltajille (vrt USA:n Whistleblower act). Ura olisi ollut ohi, ja ympäristö olisi leimannut vainoharhaiseksi hipiksi. Kuka sellaista haluaa?

Mitä uraanin “kadottaminen” voi nyt aiheuttaa?

On mahdollista, että Talvivaara on tällä salailulla ampunut itseään jalkaan, ja uraaniluvan menettäminen olisi katastrofi muullekin metallintuotannolle.

Tällä hetkellä yhtiö tuottaa Harjavallan tehdasta varten nikkelisulfidia, jossa on mukana kobolttia ja vielä uraania haitta-aineena. Tämä on siis mahdollisimman alhaisen jalostusarvon tuote. Paljon paremman kilohinnan saisi, jos pystyisi myymään nikkelin, koboltin, ja uraanin erillisinä ja jalostettuina tuotteina.

Toiminnan  laajennuksen YVAssa (2012) kuvataan järjestelyä, jolla tähän voitaisiin päästä.  Nikkeli ja koboltti olisi tarkoitus erotella toisistaan elektrolyysin avulla, kunhan uraani ensin saadaan poistettua prosessista.  Mikäli Talvivaara ei saisi uraanilupaa, tuo vaihtoehto katoaisi käytännössä kokonaan.

En kadehdi lupaviranomaista, jonka pitäisi lähikuukausina tehdä päätös uraaniluvasta. Mikäli lupaa ei myönnetä, uraani jää jatkossakin kummittelemaan kaivokselle epäpuhtauksina.

Toisaalta, uraaniluvan myöntäminen edellyttää saajalta vakaata taloutta ja kovaa ammattitaitoa. Talvivaaran taloustilanne tiedetään (eikä ole edes aivan varmaa, voidaanko velkasaneerauksessa olevalle yhtiölle lupaa antaa). Ammattitaito ja turvallisuuskulttuuri kuvautuvat melko hyvin TUKESin onnettomuustutkimusraportissa (2012). Raportin mukaan metallien talteenotosssa ei ole hallittu edes aivan perusasiaa: ei ole pystytty mittaamaan kuinka paljon rikkivetyä on prosessissa ollut, joten sitä on varmuuden vuoksi ruiskutettu summamutikassa lisää (johtaen lopulta monen onnettoman yhteensattuman kautta työntekijän kuolemaan). Jos tällaista perusasiaa ei pystytä hallitsemaan, niin miten sitten huomattavasti monimutkaisempaa prosessia?

Uraaniluvan kaatuminen siis olisi huomattavasti suurempi asia kuin pelkkä uraaniluvan kaatuminen. Ainakin 5% tulevasta liikevaihdosta pois (kolme miljardia), Camecon 50 MEUR velka mahdollisesti nopeasti maksettava rahana pois (riippuen sopimuksesta), ja ennen muuta jalostusaste jäisi huomattavasti pienemmäksi kuin on oletettu (tai ainakin jalostaminen kallistuisi ja hankaloituisi).  Hyvin nopeasti saatetaan puhua 10% tappioista: kuusi miljardia. Tämä on jo todellista rahaa. Käytännössä näyttää todennäköiseltä, että uraaniluvan kaatuminen kaataisi koko kaivoksen.  [Edit 8.12.: Kuten ylempänä mainittu, alkuperäisessä käytetty liikevaihdolle arvoja, jotka ovat kymmeneksen liian pieniä. Luvut korjattu tähän.]

Tilanne on siis uraanin osalta absurdi: lupaa ei oikein voi myöntää, mutta ei myöskään olla myöntämättä. Toisaalta, absurdius johtuu suoraan Talvivaaran omasta toiminnasta (ja ehkä osittain viranomaisten).  Uraanin talteenottolupa olisi pitänyt käsitellä hyvässä järjestyksessä vuonna 2005. Kun niin ei tehty, päädyttiin tilanteeseen jossa järkeviä vaihtoehtoja ei ole. Sen kummemmasta tässä ei ole kyse.  Kyse ei itse asiassa oikeastaan ole edes uraanista. Kyse on siitä, saadaanko hiottua muutama promille voittoa lisää suoristamalla mutkia. Uraani oli paha mutka, ja sen kanssa oiottiin, ja nyt ollaan tässä.

Olisi jopa jotenkin mukavaa ajatella, että tässä olisi jotain suurempaa takana. Mutta ei ole. Tyypillistä suomalaista remonttireiska-asennetta vain: tehdään sutta ja sekundaa, kun halvemmalla päästään ja asiakas toivon mukaan ei huomaa.

[Edit 1. 8.12.: Alkuperäisessä tekstissä arvioitu vanhentuneen lähteen perusteella Talvivaaran esiintymän arvoksi 6 miljardia euroa. Todellinen luku voi olla kymmenkertainen. Euroarvoja korjattu tämän mukaisesti. Ei vaikutusta kirjoituksen varsinaisiin johtopäätöksiin.  Edit 2 8.12.: Laskuvirhe koboltin ja uraanin välisessä vertailussa. Virhe muuttaa joitakin muotoiluja; korjaukset tehty tekstiin, alkuperäinen teksti jätetty mukaan yliviivattuna. Virheet ovat noloja, mutta niitä ei pidä peitellä.]

Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia.

Translate »