Talvivaara 5: What is going on?

 

We have a firm policy of never publishing any “agitprop” material. I will circumvent the rule by posting a propaganda piece I helped write, but providing skeptical commentary. In effect, I will argue against myself.

PDF version of the official piece: What is causing the environmental damage in Talvivaara.  More blog posts on Talvivaara (Finnish only): Talvivaara

WHAT IS CAUSING THE ENVIRONMENTAL DAMAGE IN TALVIVAARA?

By the Kainuu District of the Finnish Association for Nature Conservation (Suomen Luonnonsuojeluliitto). 

The environmental problems of the Talvivaara mine are difficult to summarize briefly. They are systemic, and made worse by the actions of the authorities (in this case the Kainuu ELY Center, in charge of monitoring the mine). The Talvivaara mine has caused excessive environmental damage; the ELY Center has repeatedly approved this damage; whenever challenged in court, its decisions have been found to be invalid. However, these court rulings come almost a year after the fact, and are irrelevant because Talvivaara has done so much more ELY-approved damage in the meantime. The system has become a monster.

Commentary: Obviously “monster” is agitprop. But other than that, the later analysis shows that the basic mechanism seems to be true. The system is definitely in a self-perpetuating feedback loop, which is difficult to stop.

In practice Talvivaara has never achieved a “normal” mode of operation. All of the wastewater treatment has happened in violation of the original environmental permit, issued in 2007. This has created chronic problems, which has led to a loop of repeated and uncontrollable acute problems. The ELY Center is actively collaborating in the damage by refusing to sanction the mine in any meaningful way.

Commentary: “Active collaboration” is agitprop. But certainly the actions of the ELY Center are not making the situation easier.

The mine started with the premise of a closed water circuit, in which a water-purification plant ensures that no wastewater is emitted into the environment. Such a plant  was already a requirement in the environmental permit in 2007. As of 2013, Talvivaara has no plant, and is emitting 1.3 million cubic meters of wastewater per year.  Instead of purification, the wastewater is neutralized by adding lime to the acidic water, and precipitating some of the toxic metals in a gypsum pond. This creates sulphate salts. The salt water is then diverted into ponds and rivers. The sulphates have already permanently contaminated several small lakes near the mine, and are proceeding downstream toward larger bodies of water.

Commentary: The basic mechanism is true. No water purification is being done, although the permit requires a plant to be built at some point.  Neutralization of an acid with lime produces salts, which contaminate fresh water. Rises in sulphate levels have been measured in lakes tens of kilometers away. However, there is legitimate dispute how significant that rise is, the amount of damage that has actually happened, and how permanent it is. We simply do not know yet.

The Vaasa Administrative Court of Finland made two significant rulings against the Kainuu ELY Center last week. In early 2012, the ELY Center decided that despite the environmental damage the mine was chronically causing, there was no need to shut it down. The Administrative Court has now ruled that the damage was significant, and extreme measures should have been considered.

Commentary: This may be reading too much into the decision. Technically speaking, the Court simply decided that the ELY Center decision was invalid, and has to be reconsidered. The amount of damage as such was not assessed by the Court; they ruled that the damage assessment made by the ELY Center was insufficient. 

In June 2012, Talvivaara invoked a “state of emergency” under Article 62 of the Environmental Protection Act, which allows permits to be temporarily bypassed in case of a natural catastrophe. Talvivaara then diverted its wastewater past the gypsum pond, bypassing a crucial step in the cleaning process. The ELY Center approved the diversion. The Administrative Court has now ruled that in fact there was no state of emergency.

Commentary: These facts are not in dispute. The criteria for invoking Article 62 are quite stringent, and they were not fulfilled. 

In both cases, the Administrative Court invalidated the decisions of the ELY Center. Unfortunately, this shows a fundamental breakdown in the system: coming almost a year after the fact, these rulings are essentially irrelevant. The damage that the ELY Center helped to create can no longer be undone, since so much new damage has been done in the meantime.

Commentary: Calling the rulings “irrelevant” is extreme, but little can be done to correct the damage. The situation is analyzed (in Finnish) in Talvivaara 4. The diagram below shows some features, even though it is in Finnish. Orange lines refer to technical problems; red lines refer to emergency solutions; red lines crossed over refer to emergency solutions that have been declared illegal. This is the simplest possible diagram that captures even some of the key problems. 

Picture9

There have been four further states of emergency (August 2012, November 2012, January 2013, and February 2013).  Most seriously, there was a massive leak in the gypsum pond in November, which has made the pond unusable (it also leaked in 2008 and 2010). It appears that Talvivaara illegally diverted one million cubic meters of highly polluted and acidic metal raffinate into the gypsum pond, contributing to the leak. The authorities are investigating this.

Commentary: These facts are not in dispute. The breakdown of the gypsum pond (Kipsi-allas) in the diagram above in particular is a serious issue, since it makes it very difficult to achieve normal operations.

It has also emerged that Talvivaara has no water-management plan, which was a key requirement in the 2007 environmental permit. Talvivaara has blamed rainy weather in 2012 for its problems; however, rainfall was never considered in the design and risk analysis of the mine. There also seem to be fundamental problems in the bioleaching process, according to an external report.

Commentary: Not in dispute. The problems in the water and risk management are described for example in the February 15 independent commission report  (Talvivaara-selvitys, Finnish only).  The external report was done by SRK Consulting. 

Company management has stated that the situation is almost under control. However, the same message has been repeated since the mine began operations, and Talvivaara has a track record of unreliable statements about its water management.

Commentary: Agitprop. The positive messages from the company are certainly true. Whether they are unreliable depends on whom one chooses to trust. However, the Talvivaara-selvitys did note that the problems with the water management are serious.

Even more worryingly, the mine now plans to almost triple its operations, and to begin extracting uranium from the ore. (The presence of uranium has been known since the 1960’s, but was conveniently forgotten by Talvivaara and the authorities in order to avoid public backlash when the mine was started).  Based on the past track record of the company, this sounds like a recipe for disaster.

Commentary: Agitprop, in particular “conveniently forgotten”. In general, whenever an environmental organization mentions the word “uranium”, one can expect a torrent of antinuclear propaganda. However, the propaganda value is not pursued deeply here, and it is true that uranium was never mentioned when the mine was first built.  The last question is phrased in a rhetorical way, but is a valid question. If a company seems completely unable to control its operations, is it a good idea to allow it to triple those operations? 

Conclusions of the commentary: Most of the facts mentioned here are not in dispute. Some of the readings of the court decisions may be biased. Claiming that the ELY Center is actively collaborating in causing the environmental damage is certainly propagandistic. However, the actions of the ELY Center certainly are not helping. It is debatable whether the situation in Talvivaara is quite as apocalyptic as suggested here, but it is certainly not under control. Overall, the rhetorical tone clearly marks this as a propaganda text, but I would argue that there are no serious distortions, and that the interpretation is more or less supported by the facts.  

Acknowledgments: Many people contributed to the text, including Johan Heino, Janne Kumpulainen, and Pertti Sundqvist.

 

Talvivaara 4: tilanne, karkeasti

 

Olen tehnyt sarjan vuokaavioita, joilla yritän ainakin itse ymmärtää mitä Talvivaarassa on tapahtunut. Todellisuudessa ulkopuolinen ei kykene tarkkaan ymmärtämään, varsinkin kun tiedotus on satunnaista, ja poikkeustilanne seuraa toistaan. Kaaviot eivät ole täsmälleen aikajärjestyksessä, ja yksityiskohdissa voi olla karkeita yksinkertaistuksia. Olen yksinkertaisesti pyrkinyt tiivistämään asiat niin että itse ymmärrän ne.

Muita Talvivaara-kirjoituksia, mm sateisuus- ja riskianalyysejä: Täällä.

Pyrin olemaan tässä neutraali: Talvivaaran ongelmat voivat johtua ymmärrettävistä innovatiivisen prosessin alkukangerteluista, huonosta tuurista, pienistä virheitä, karkeista virheistä, viranomaisten virheistä, viranomaisten korruptiosta, prosessin kertakaikkisesta sopimattomuudesta Suomeen, tai luonnonsuojelijoiden loputtomasta valituskierteestä joka estää asialliset korjaukset. Tässä selvitän vain, mitä Talvivaara näyttää tehneen. Minulla on kyllä asiasta oma mielipide — ja se ei todellakaan ole neutraali — mutta toivon mukaan ideologiani ei vääristä analyysiäni täysin.

Talvivaaran toiminta perustuu tällä hetkellä pitkälti ympäristönsuojelulain pykälän 62 (poikkeukselliset tilanteet) käyttöön; pykälää on viimeisen vuoden aika käytetty viisi kertaa. Koko pykälä kannattaa mainita tässä:

“Jos onnettomuudesta, tuotantohäiriöstä, rakennelman tai laitteen purkamisesta tai muusta niihin rinnastettavasta syystä aiheutuu päästöjä tai syntyy jätettä siten, että siitä voi aiheutua välitöntä ja ilmeistä ympäristön pilaantumisen vaaraa tai jätteen määrän tai ominaisuuksien vuoksi erityisiä toimia jätehuollossa, on toiminnasta vastaavan tai jätteen haltijan ilmoitettava tapahtuneesta viipymättä valvontaviranomaiselle.     //// Jos muusta kuin 1 momentissa tarkoitetusta, toiminnasta riippumattomasta ja ennalta arvaamattomasta syystä aiheutuu odottamaton tilanne, jonka vuoksi lupamääräystä ei voida tilapäisesti noudattaa, toiminnanharjoittajan on ilmoitettava asiasta valvontaviranomaiselle.”

Jokseenkin yksikäsitteinen: pykälä on tarkoitettu tulipalon tai tulvien kaltaisiin tilanteisiin, joita yritys ei voinut ennakoida ja jotka eivät perustu sen omiin toimintavirheisiin. Silloin on tottakai toimittava heti. Pykälä on tärkeä ja tarpeellinen; mielenkiintoisempi on kysymys, onko sitä käytetty tässä oikein.

 

Picture1

Kuva 1. Visio. Tällä kuviolla Talvivaara hankki maineen innovatiivisenä vihreänä kaivosyrityksenä.   Malmi kaivetaan avolouhoksesta ja murskataan; murske laitetaan suuriin kasoihin joissa sitä valellaan pari vuotta veden ja rikkihapon sekoituksella;  bakteerit hoitavat liuotuksen; liuosta kierrätetään metallitehtaan kautta jossa metalli otetaan talteen ja liuos puhdistetaan ja kierrätetään uudelleen; tarvittava vesi tulee etupäässä sateesta, ja sitä haihtuu suunnilleen saman verran kuin sataa. (Puhdistusjämät uutetaan lisäksi kipsiksi, jonka voi turvallisesti haudata kaivosalueelle).  Suunnilleen tämä on varmastikin suuren yleisön kuva.

 

Picture2

Kuva 2: Tarkempi todellisuus. Tältä prosessi käytännössä näyttäisi, ideaalitilassa. Lähijärvistä otetaan vettä prosessia auttamaan. Kipsisakka-altaassa ylimääräiset raskasmetallit kiinteytetään turvalliseen ja stabiiliin kipsiin; jälkikäsittelyssä sitä puhdistetaan vielä lisää ennen kuin päästetään lähiseudun vesiin. Ulos menevä vesi (1.3 miljoonaa kuutiota vuodesss) on suolaista ja siinän on hieman metallijäämiä, mutta se on kuitenkin hyväksyttävien raja-arvojen sisällä. Varoaltaiden avulla voidaan turvallisesti säädellä vesien määrää.

 

Picture3

Kuva 3: Ongelmat alkavat (kaivoksen alusta saakka). (Oranssilla on merkitty ongelmakohdat jotka periaatteessa voivat olla vain huonoa tuuria. Punaisella merkitsen kohdat, joissa Talvivaaran/viranomaisten aktiivista toimintaa voi jo vahvasti kyseenalaistaa.) Liuotusprosessia ei saada käyntiin kunnolla, mikä tosin on tyypillistä alkuvaiheessa kun uutta prosessia testataan. Kainuun ilmastoa ei todennäköisesti ole osattu ottaa huomioon; haihdunta on oletettua pienempää. (Kipsisakka-altaan suunnittelussa oli myös ongelmia, ja siihen tuli vuotoja 2008 ja 2010).

 

Picture4

Kuva 4: Ongelmat pahenevat. Kierrossa on (ilmeisesti) liikaa vettä, ja liuotusprosessi ei lähde käyntiin. Vettä kertyy koko ajan lisää, koska sitä ei haihdu tarpeeksi; toisaalta vedenottoa järvestä ei syystä tai toisesta vähennetä.  Myös puhdistuspuolessa saattaa olla jotain ongelmia. Ensimmäiset ongelmat alkavat tuntua: varoaltaita on liian vähän.

Picture5

 

Kuva 5: Hätä iskee. Vettä kertyy, useasta eri syystä (sade, prosessiongelmat). Sitä joudutaan päästämään erilaisin väliakaisratkaisuin eri puolille. Tässä kohtaa ei ole enää mahdollista määritellä tarkkaa aikajanaa, mutta tapahtuu kaksi erittäin kyseenalaista toimenpidettä.

5.1) Vettä aletaan kesällä 2012 pykälän 62 mukaisella poikkeusluvalla päästää ohi kipsisakka-altaan suoraan jälkikäsittelyyn. Poikkeuslupa on voimassa korkeintaan vuoden 2012 loppuun. Tähän on viranomaisten (ELY-keskuksen) lupa. Ei ole täysin selvää miksi näin haluttiin tehdä, ja annettiin lupa. (Käytännössä se antaa mahdollisuuden käyttää kipsisakka-allasta veden varastointiin. Tämä tosin on luvan vastaista).

5.2) Toinen toimenpide on luvanvastainen: Talvivaara päästää noin miljoona kuutiometriä pahasti saastunutta ja hapanta (puhdistamatonta) raffinaattivettä nyt vapaana olevaan kipsisakka-altaaseen. Altaassa ei saisi varastoida vettä ylipäätään, eikä varsinkaan näin saastunutta. Toistaiseksi ei ole selvinnyt, miksi näin on tehty ja miksi viranomaiset ovat sen hiljaisesti hyväksyneet.

Picture6

Kuva 6: Epätoivo iskee. Kaikki altaat alkavat olla täynnä, ja ainoaksi vaihtoehdoksi jää valuttaa vettä myös avolouhokseen. Tämä tarkoittaa, että malmin louhinta on mahdotonta. Kaivos ei vielä pysähdy, koska liuotusprosessia kestää parikin vuotta, ja metallia saadaan pitkänkin aikaa vaikka sitä ei louhittaisi lisää. (Käytännössä metallia kuitenkin saadaan vähemmän kuin oletettiin). Samaan aikaan Kainuussa on poikkeuksellisen kovia sateita ja kylmää, ja vettä kertyy sitäkin kautta. (On toinen asia, olisiko tähän pitänyt osata varautua. Muissa Talvivaara-kirjoituksissani arvioin, että olisi).

 

Picture7

Kuva 7. Katastrofi (marraskuu 2012). Kipsisakka-altaaseen tulee paljon julkisuutta saanut vuoto (vesimäärä on noin 0.2 miljoonaa kuutiota). Louhos on täynnä vettä (1.7 miljoonaa kuutiota). Talvivaaran ilmoituksen mukaan kaikki hätäaltaatkin alkavat olla täynnä; tosin tätä on ulkopuolisen mahdoton varmentaa.

 

Picture8

Kuva 8. Ratkaisu? Talvivaara ilmoittaa, että sillä on taas käsissään ympäristönsuojelulain 62 pykälän mukainen odottamaton hätätilanne. Aikaisemmat manööverit eivät yhtiön tulkinnan mukaan ole vaikuttaneet poikkeustilanteeseen, eikä se ole Talvivaaran vika. Myös ELY-keskus hyväksyy selityksen, ainakin osittain.

Talvivaaran vaatima määrä on 3.8 miljoonaa kuutiota. ELY-keskus hyväksyy 1.8 miljoonaa (jolla saadaan käytännössä avolouhos tyhjäksi ja malmin louhiminen taas käyntiin), ja jättää loppuosan aluehallintoviraston (AVI) hyväksyttäväksi. Talvivaara ilmoittaa joutuvansa joka tapauksessa juoksuttamaan nekin vedet ennen pitkää, estääkseen pahemman katastrofin. Liikavesien määrä myös kasvaa ilmoitus ilmoitukselta; nyt se saattaa olla 7 miljoonaa kuutiota.

Käytännössä tällä ollaan nyt menossa eteenpäin. Juoksutuspäätöksestä on tehty useita valituksia, mutta Talvivaaralla on aikaa antaa vastineensa 18.3. saakka. Harva realistisesti olettaa, että juoksutukset pysähtyisivät. Talvivaara on ilmoittanut, että luvan epääminen johtaisi vielä suurempaan katastrofiin keväällä, kun lumet sulavat. Tätä on ulkopuolisen mahdoton varmentaa, mutta käytännössä viranomaiset ovat selkä seinää vasten.

Picture9

Kuva 9. Uusin ongelma? Vaasan hallinto-oikeus päätti 4.3.2013, että kesäkuun 2012 poikkeustilanne (Kuva 5.1) ei ollutkaan lain vaatima poikkeustilanne. Kipsisakka-allasta ei saa ohittaa, vaan vedet pitää puhdistaa sen kautta. Jos päätöstä noudatettaisiin, Talvivaara olisi pian umpikujassa, koska se ei saa enää päästää “normaalia” vesimääräänsä vaan ainoastaan poikkeustilavetensä.

Käytännössä Talvivaaralla on mahdollisuus tehdä päätöksestä valitus, eikä sitä sillä aikaa panna täytäntöön. Talvivaara on ilmoittanut, että päätös ei tule vaikuttamaan mihinkään. Tämä on helppo uskoa, koska Kainuun ELY-keskus on aiemminkin joka tapauksessa ohittanut korkeampien viranomaisten päätöksiä poikkeuspäätöksillä.

Onko Talvivaara toiminut korrektisti?

Makukysymys. En väitä että ylläoleva esitys olisi täydellinen tai virheetön (jo siksikin, että kaikkea tietoa ei ole saatavilla). On se kuitenkin sinnepäin. Eikä anna kovin mairittelevaa kuvaa yhtiöstä (tai Kainuun ELY-keskuksesta).

Oma näkemykseni: kaivostoimintaa saa ja tulee harrastaa, kunhan ei riko lakeja. Jos toiminta ei ole kannattavaa ilman jatkuvia epämääräisiä poikkeuslupia, se ei ole kannattavaa. Piste. Olen syvästi skeptinen siitä, pääseekö Talvivaara ikinä lailliseen tilaan. Mennyt käytös ennustaa usein myös tulevaa käytöstä. Sillä perusteella jatkokin tulee olemaan samanlaista kuin tässä esitetty, niin kauan kuin kaivos pyörii.

 

 

Linnunkakan kertomaa

 

Naurun tasavalta on ääriesimerki siitä, miten voi käydä maalle joka uskoo rikastuvansa uusiutumattomalla luonnonvaralla.  Tämä ei ole opettavainen tai saarnaava kirjoitus. Mutta älykäs lukija osannee mielessään muuttaa vaikkapa Naurun Suomeksi ja fosfaatin turpeeksi tai nikkeliksi, ja miettiä onko asioilla kapeintakaan aasinsiltaa.

Nauru on 21 neliökilometrin saari Tyynessä valtameressä keskellä ei mitään, asukkaina noin 9 000 maailman ylipainoisinta ihmistä. Sen ainoa luonnonvara on fosfaatti, konkreettisemmin sanottuna linnunkakka (guano). Metrikaupalla. Saarella pysähtyvät linnut ovat sitä jättäneet jälkeensä tuhansien vuosien ajan.

Fosfaattia on kaivettu 1900-luvun alusta, ja se on ollut tuottoisaa. Maan bruttokansantuote henkeä kohden oli aikoinaan maailman korkeimpia.  Käytännössä kaikki fosfaatti oli kuitenkin jo louhittu 2000-luvun alussa. Maa on sen jälkeen ollut käytännössä konkurssissa. Naurun työttömyysprosentti on järjen rajoja hipova 90%. Urbaanin legendan mukaan maan televisiokanava lähettää uutisia kerran viikossa — mutta jos viikolla ei ole sattunut tapahtumaan yhtään mitään, uutisia ei lähetetä. Yleensä ei.

Fosfaattirahoja on yritetty säätiöidä, mutta sijoitukset ovat menneet pahasti pieleen. Maan ainoan lentoyhtiön ainoa lentokone on aina välillä ollut takavarikossa. Maa yritti toimia jonkin aikaa veroparatiisina, mutta epäonnistui. Nyt Nauru yrittää toimia Australiaan pyrkivien pakolaisten kokoamispaikkana, mutta ei näytä kunnialla onnistuvan siinäkään — pakolaisleirin oloja on kuvattu epäinhimilliseksi. Kun mikään ei onnistu, mikään ei onnistu.

Luontoarvoista on jokseenkin turha puhua. Atollisaarena Naurulla on sentään rikas meriekosysteemi ympärillään, ja se voisi periaatteessa tuoda maahan sukellusturismia — mikäli lentoyhtiö ei satu olemaan konkurssissa ja hotellit sattuvat pyörimään. Yllättävää kyllä, fosfaatin louhinta ja kuljetus ei näytä saastuttaneen rannikkoaluetta pahasti.

Sen sijaan saaren sisäosa on lähinnä Mad Max-tyyppinen (ks kuva). Rannikon elinkelpoinen kaistale on 100-300 metrin levyinen. Sen jälkeen alkaa sekoitus kalkkikiveä ja linnunkakkaa, josta kakkakin on nyt louhittu pois. Naurun valtio on aloittanut ympäristön palauttamisohjelman, mutta paljon on vielä tehtävä.

Noin yhden sukupolven ajan saarella oltiin rikkaita, vaikkei rahalla paljon tehnytkään, kun saarella ei ollut varsinaisesti mitään tekemistä. Nyt saarella ollaan köyhiä, eikä siellä edelleenkään ole mitään tekemistä.

Asioita voisi miettiä pitkäjänteisemmin.

 

Naurulaista luonnonkauneutta. Lähde: Wikimedia Commons, http://www.arm.gov/

Talvivaara 3: Kolmen vuoden vedet (vai kuudenkymmenen)?

“Numeroiden perusteella kyseessä ei oikein millään tulkinnalla ole “toiminnasta riippumaton” eikä “ennalta arvaamaton” äkillinen onnettomuus, jollaiseen ympäristölain 62 pykälässä viitataan. Näin suuri ylimäärä on kyllä Talvivaaran toiminnasta riippuvaista, eikä sateisuuskaan voi olla täysi yllätys. ….  Lisäksi numerot osoittavat, että juoksutuksen ympäristövaikutus …. voi vastata jopa kuudenkymmenen vuoden todellisia päästöjä. …. Voidaan sanoa — vain hieman mutkia oikoen — että Talvivaara aikoo tuplata elinaikanaan päästämänsä saasteet. …. Vaikka pyrin pitämään kliinisen neutraalin otteen ja tuijottamaan vain numeroita, on todella vaikea nähdä, miten tämä voisi olla millään tasolla hyväksyttävää.”

Talvivaaran kaivosvuoto alkaa ehkä aiheena puuduttaa monia. Viimeisimmät uutiset ovat kuitenkin taas yllättäviä ja dramaattisiakin. Lisäksi niistä löytyy muutama numeroarvo, joilla voi tehdä karkeaa suuruusluokka-analyysiä, jollaisesta itse pidän. (Aiemmat osat: Talvivaara 1 ja Talvivaara 2. Kaikki Talvivaara-kirjoitukset: Talvivaara).

Yle raportoi 16.1.2013, että Talvivaara olisi pian ilmoittamassa, että se joutuu juoksuttamaan  ympäristön vesiin 3,8 miljoonaa kuutiota vettä kevään aikana. Juuri eilen Talvivaaran oma blogi 22.1.2013 vahvisti, että tällainen ilmoitus tehdään. Blogi vahvistaa Ylen numerotiedot.

Blogissa on itse asiassa jopa vähemmän informaatiota kuin Ylen uutisessa. Blogissa todetaan vain, että “Virallisesti kyse on ympäristönsuojelulain mukaisesta ilmoituksesta”. Ylen aiempi uutinen tarkentaa, että kyseessä on ympäristösuojelulain 62 pykälä. Pykälä todellakin antaa tällaiseen antaa tähän mahdollisuuden ilmoitusasiana, mikäli kyseessä todella on poikkeustila (toiminnasta riippumaton ja ennalta arvaamaton syy).

Näin kaivoksen vesitase saataisiin normaaliksi.  Luvun suhteuttamiseksi: lupasääntöjen mukaan kaivos saa päästää vuodessa ainoastaan 1,3 miljoonaa kuutiota. Karkeana arviona, kaivos haluaa päästää pois kolmen vuoden vedet yhdellä kertaa.

Jo nämä tiedot riittävät analysoimaan kahta kysymystä. Johtopäätökseni saattavat vielä tarkentua kun tietoa tulee lisää, mutta olennaisia muutoksia niihin tuskin tulee.

On rehellistä todeta, että en käytännössä ole neutraali, vaan ympäristöväkeä. Pyrin kuitenkin tiukkaan faktapohjaan, enkä henkilökohtaisesti ole vaatimassa ainakaan kaivoksen sulkemista. Minimivaatimus kuitenkin olisi, että tiedotus olisi rehellistä ja toiminta lainmukaista.

1. Kuinka paljon saasteita luontoon itse asiassa pääsisi?

Talvivaaran blogin mukaan
“vesien käsittelyjärjestelmät on mitoitettu ja rakennetaan niin, että juoksutettavan veden laatu täyttää voimassa olevassa ympäristöluvassa määritellyt lupamääräykset.” Tämä kuulostaa hyvältä, mutta tarkempi penkominen osoittaa tilanteen huterammaksi. Pitoisuudet lasketaan yksiköissä mikrogrammaa/kuutio, kun taas ympäristön kannalta olennainen suure on kokonaispäästö (käytännössä tonneina). Jos virtaus kolminkertaistuu, myös päästömäärä kolminkertaistuu.

Käytännössä ero voi olla vielä suurempi, koska usein teollisuus toimii paljon tiukemmin kuin luvat varsinaisesti vaativat. (Se ei ole pelkkää PR:ää, vaan teknisesti ja kaupallisesti järkevää. Se antaa tilaa toimia poikkeustilanteissa ja ennakoi myös mahdollisia raja-arvojen tiukennuksia).

Näin on toiminut myös Talvivaara; vuoden 2011 virallisen seurantaraportin mukaan (s 38)  “Metallien (Ni, Cu ja Zn) pitoisuudet olivat pääsääntöisesti pieniä. Nikkelin mediaanipitoisuus vuonna 2011 oli 31 mikrogrammaa/l, kuparin 7 mikrogrammaa/l ja sinkin 23 mikrogrammaa/l. Nikkelin ja kuparin mediaanipitoisuudet ovat kaksinkertaistuneet vuodesta 2010, mutta pitoisuudet olivat selvästi pienempiä kuin yksittäiselle näytteelle määrätyt raja-arvot, jotka ovat nikkelille ja kuparille 1,0 milligrammaa/l ja sinkille 2,0 milligrammaa/l (kuva 3). Raja-arvojen ylityksiä ei tapahtunut vuonna 2011.”

Normaalioloissa kaivoksen päästöt ovat siis olleet alle 5% lain vaatimista raja-arvoista. Jos nyt tehdyissä juoksutuksissa mennään matalimman riman alta ja mennään raja-arvojen mukaan, todellinen pitoisuus voi olla hyvinkin 20 kertaa suurempi kuin normaaliolojen pitoisuus. Talvivaaran blogin perusteella juuri näin voi olettaa tapahtuvan: “Vesien käsittelyjärjestelmät on mitoitettu ja rakennetaan niin, että juoksutettavan veden laatu täyttää voimassa olevassa ympäristöluvassa määritellyt lupamääräykset.” Riman voi uskoa olevan matalalla.

Kaivos tulisi siis näillä yksillä juoksutuksilla saastuttamaan virallisesti kolmen vuoden edestä, käytännössä mahdollisesti jopa 60 vuoden edestä. Tämä 60 vuotta on kaivoksen koko arvioitu elinkaari. Voidaan — vain hieman liitoitellen — sanoa, että Talvivaara aikoo tuplata koko elinaikanaan päästämänsä saasteet.

2. Selittävätkö sateet poikkeustilanteen?

Yhtiö aikoo Ylen uutisen mukaan käyttää ympäristösuojelulain 62 pykälää:  “Jos onnettomuudesta, tuotantohäiriöstä, rakennelman tai laitteen purkamisesta tai muusta niihin rinnastettavasta syystä aiheutuu päästöjä tai syntyy jätettä siten, että siitä voi aiheutua välitöntä ja ilmeistä ympäristön pilaantumisen vaaraa tai jätteen määrän tai ominaisuuksien vuoksi erityisiä toimia jätehuollossa, on toiminnasta vastaavan tai jätteen haltijan ilmoitettava tapahtuneesta viipymättä valvontaviranomaiselle.   //  Jos muusta kuin 1 momentissa tarkoitetusta, toiminnasta riippumattomasta ja ennalta arvaamattomasta syystä aiheutuu odottamaton tilanne, jonka vuoksi lupamääräystä ei voida tilapäisesti noudattaa, toiminnanharjoittajan on ilmoitettava asiasta valvontaviranomaiselle.”

Pykälä on jokseenkin yksikäsitteinen: näin voi toimia, jos tilanne oli ennalta arvaamaton ja toiminnasta riippumaton, eikä muita vaihtoehtoja ole.  Hyvä esimerkki voisi olla padon murtuminen tai tulipalo; silloin on tietystikin toimittava heti, eikä lupia kysellä. Onko Talvivaarassa oikeasti tällainen tilanne?

Talvivaaran blogin perustelut ovat ympäripyöreitä, ja niiden perusteella asiaa on vaikea arvioida. “Malmintuotannon käynnistäminen viimeistään kesällä 2013 on kaivoksen toiminnan kannalta erittäin tärkeätä sekä vesienhallinnan vuoksi että taloudellisen toiminnan turvaamiseksi. …. Talvivaaran näkemyksen mukaan kaivosalueelle turvapatojen sisälle varastoidut vedet tulee käsitellä ja johtaa käsiteltyinä luontoon ennen kevättulvia, jotta vältytään kevään valumavesien aiheuttamalta lisäriskiltä. Avolouhoksen tyhjentämisellä taas mahdollistetaan kaivoksen normaali toiminta kesästä 2013 alkaen.”

Ympäristönsuojelulain 62 pykälän mukaan kuitenkin sekä taloudelliset seikat että pitkäaikainen vesienhallinta ovat täysin yhdentekeviä — poikkeustoiminta on mahdollista vain, jos kyseessä on “tulipalon sammuttaminen”. Talvivaaran blogi ei siis anna vastausta kysymykseen.

Käytän kahta tietolähdettä arvioimaan kriisin äkillisyyttä. Talvivaaran vuoden 2011 virallisesta seurantaraportista (s 15): “Vuoden 2011 sadesumma (649 mm) Kajaanissa oli 22 % suurempi kuin vertailujaksolla 1971–2000 keskimäärin (532 mm) ja lähes samaa tasoa kuin vuosina 2008 ja 2010 (644 ja 656 mm).” Hieman keskimääräistä sateisempia vuosia on siis ollut useampia.

Toisaalta Ilmatieteen laitoksen vuoden 2012 vuositilaston mukaan vuoden 2012 sademäärä Kajaanin Saaresmäessä oli lopulta 1031 mm. Tämä on lähes tuplasti vertailujakson keskimäärä, ja kuudenneksi korkein koskaan Suomessa mitattu. Vuosi on selkeästi ollut poikkeuksellinen. Mutta onko se tarpeeksi poikkeuksellinen?

Osissa Talvivaara 1 ja Talvivaara 2 osoitin, että ei ole selvää, minkä sääseman tietoja pitäisi käyttää.  Kuvassa 1 on ykkösosassa Ilmatieteen laitoksen sateisuusdatoista tekemäni arvio, jossa on käytetty 12 kuukauden liukuvaa sadantaa. (Tämä antaa reaaliaikaisen kuvan edellisen vuoden sateista, ja on siis hieman hyödyllisempi kuin kalenterivuoden käyttäminen). Paitsi että kovia sateisuuksia on ollut ennenkin, muilla alueen asemilla on ollut vuonna 2012 paljon pienempiä sadantalukuja. Nämä asemat ovat lähempänä Talvivaaraa kuin Saaresmäki (Kuva 2). Korkeuserot sotkevat vielä tilannetta.


Kuva 1: Sateisuus (12 kk liukuva keskiarvo) Talvivaaran lähimmillä sadeasemilla, marraskuuhun 2012 saakka. Aika-akseli on käännetty (vuosi 2013 on vasemmassa laidassa). Asemien sijainnit ovat kuvassa 2.


Kuva 2: Talvivaaran lähimmät sääasemat.

Vaikka onkin perusteita epäillä että määrä on pienempi, oletetaan tässä kuitenkin Talvivaaran “eduksi”, että Talvivaarassa on ollut yhtä vaikea tilanne kuin Saaresmäessä: vuoden 2012 aikana on poikkeuksellisesti tullut kahden vuoden sateet.

Tämä vastaa silti vain yhden vuoden “ylimäärää”. Talvivaara sen sijaan haluaa valuttaa kolmen vuoden ylimäärän. Tälle ei löydy selitystä luonnonoloista. Jos tarkastellaan — edelleen Talvivaaran “eduksi” — aikaisempia vuosia, niin seurantaraportin mukaan Kajaanissa olisi vuosina 2008-2010 satanut yhteensä noin puolen vuoden ylimääräinen sademäärä.  Tälläkin tavalla päästään siis korkeintaan puolentoista vuoden ylimäärään. Näinkin armollisesti laskettuna Talvivaara haluaa nyt laskea vesiin yli kaksi kertaa sen määrän, mitä kaivokseen on “ylimääräistä” vettä satanut.

Totuus on tietysti vielä paljon kovempi, koska käytännössä kaivoksessa on oltava toleranssia kymmeniä prosentteja yli keskiarvon. Toisin sanoen, vuosien 2008-2011 sateiden ei pitäisi näkyä vesitaseessa mitenkään. Myöskään vuoden 2012 tuplasateen ei pitäisi ainakaan kokonaan tulla läpi.

Sateisuustietojen perusteella voisi mahdollisesti ajatella, että ehkä vaikkapa puolen miljoonan kuution juoksutus voisi olla jotenkin perusteltavissa. Altaat vain ovat täyttyneet yli piripinnan, ja johonkin vesi pitää johtaa. (Sekään tilanne ei ehkä ole lain mukainen, mutta inhimillisesti jotenkin ymmärrettävissä).

Sen sijaan melkein neljän miljoonan kuution juoksutukseen ei löydy luonnonoloista mitään täysjärkistä selitystä. Toiminnan on täytynyt pettää monessa kohtaa, ja dramaattisesti.
On mahdoton tietää mitä kaivosalueella on itse asiassa tapahtunut, mutta käytännössä vesiä on johdettu täysin vääriin paikkoihin, luultavasti pitkään. Ongelma johtuu siis Talvivaaran toiminnasta.

Mitä voidaan päätellä?

Numeroiden perusteella kyseessä ei oikein millään tulkinnalla ole “toiminnasta riippumaton” eikä “ennalta arvaamaton” äkillinen onnettomuus, jollaiseen ympäristölain 62 pykälässä viitataan. Näin suuri ylimäärä on kyllä Talvivaaran toiminnasta riippuvaista, eikä sateisuuskaan voi olla täysi yllätys.

Lisäksi numerot osoittavat, että juoksutuksen ympäristövaikutus on massiivinen. Vaikka jäteveden pitoisuudet olisivat täysin raja-arvojen mukaiset, todellinen päästömäärä vastaisi silti kolmen vuoden laillisia päästöjä. Käytännössä se voi vastata jopa kuudenkymmenen vuoden todellisia päästöjä, koska todelliset päästömäärät ovat olleet paljon laillisia raja-arvoja pienempiä. Voidaan sanoa — vain hieman mutkia oikoen — että Talvivaara aikoo tuplata elinaikanaan päästämänsä saasteet.

Vaikka pyrin pitämään kliinisen neutraalin otteen ja tuijottamaan vain numeroita, on todella vaikea nähdä, miten tämä voisi olla millään tasolla hyväksyttävää.

Kiitän Pertti Sundqvistia hyvin olennaisesta korjauksesta: toisin kuin alunperin ymmärsin, Talvivaaran ei  lain mukaan tarvitse hakea näille juoksutuksille mitään erillistä lupaa. Se voi tehdä ne ilmoitusasiana, mikäli poikkeustilanne on todellinen. On epäselvää mitä tapahtuisi, jos jälkikäteen osoittautuisi, että poikkeustilanne julistettiin lainvastaisesti.

How can we understand the anti-GMO movement?

 

Should deep anti-GMO ideology be considered a form of religious belief? In a secular Western society, religion is protected but its influence limited. Maybe that is exactly what is needed?

“So should GMO supporters go all the way and label anti-GMO activists as members of a pseudo-scientific lunatic fringe? No. Not all GMO skeptics are lunatics. Also, that approach stops all discussion:  for a science-based person, there can be no compromise with pseudoscience. ….     But what if anti-GMO ideology were classified as a religious belief, rather than pseudo-science? I would argue — though I may be completely wrong — that there is actually more room for compromise then. ….      I don’t believe this could ever work as a social policy. However, it could work as a way for individual people to understand why the “other side” is like it is. Understanding what makes a person tick is better than nothing.”

The environmentalist Mark Lynas (home page, Wikipedia page) has made a public “conversion” from a strong opponent of genetically modified organisms (GMO) to a strong supporter. He feels that GMO will be needed to feed the world’s population, and above all that there are no valid scientific reasons to oppose GMO.  (See Slate article for a summary, and preferably the unofficial transcript for the long full text).

I am in the environmentalist camp, yet Lymas’ text resonates heavily with me. It has started a thought process that probably offends everyone and satisfies no one. Yet it might raise thoughts.

From Lymas’ transcript: “So my message to the anti-GM lobby, from the ranks of the British aristocrats and celebrity chefs to the US foodies to the peasant groups of India is this. You are entitled to your views. But you must know by now that they are not supported by science. We are coming to a crunch point, and for the sake of both people and the planet, now is the time for you to get out of the way and let the rest of us get on with feeding the world sustainably.”

Elsewhere Lymas calls for “peaceful co-existence” between the camps, but he doesn’t make it easy. He calls anti-GMO activists anti-science, even comparing them  to climate change denialists. Neither group, he says, is willing to listen to scientific facts, and there is now overwhelming scientific evidence that GMO is safe in every conceivable way.

Lymas does not really probe the motivations of the anti-GMO group. He considers them ill-informed and irrational.  To my eye, he almost seems baffled by them (even though — or perhaps — it is the group he comes from).

Would the best explanation — and a possible solution — be to consider deep anti-GMO ideology a form of religious belief? In a secular Western society, religion is protected but its influence limited. Maybe that is exactly what is needed?

On what issues is the anti-GMO group right?

It sounds like Lymas has had very much of an epiphany (some might even say quasi-religious conversion experience). There is nothing wrong with that. But it does make one liable to denigrate the beliefs one had earlier. Every movement has some rationale behind it; so does the anti-GMO movement.

For the environmentalist movement in general, a key rationale is the precautionary principle: if a technology has even a tiny risk of causing unknown catastrophic and irreversible damage to the environment or human health, don’t use it.  This is not a bad principle.

However, if only zero risk is allowed, it becomes asphyxiating. It is impossible to prove that something is completely risk-free. Certainly GMO crops may have risks that we have not identified yet. However, this applies to anything new. In fact it applies to anything old as well. It is natural evolution that creates diseases such as Ebola. The world is a risky place.

Even without the precautionary principle, some political and ecological arguments against GMO do make eminent sense. I analyze them in more detail in the Appendix. Summary: GMO skeptics are not the idiots Lymas paints them to be. There are valid reasons to be pragmatically skeptical.

However, there are no good reasons to be dogmatically opposed. When the GMO opposition turns ideological, to be honest, I simply do not understand the arguments.  A vocal faction of the environmentalist movement will never accept GMO, since it is “unnatural” and “can be used wrong”.

I don’t really see why conventional breeding of crops is significantly more “natural”. And conventionally bred crops are already being used “wrong” by replacing traditional varied crops with monocultures, making whole countries potentially vulnerable to single pests or diseases.

I agree that the potential for doing wrong is larger with GMO. However, it is a matter of degree only.  I simply cannot see why GMO should be demonized, compared to conventional breeding.

On what issues is Lymas right?

I will go flat out — and lose many friends in the environmentalist community — by agreeing with Lymas on the key issue. GMO foods may be the only realistic way to solve the global food crisis.

Whatever unknown risks GMO might pose, those risks must be balanced against a known catastrophic and irreversible risk: starvation, and the destruction of even more natural habitats to make farmland to avoid that starvation.

Low-efficiency farming will take up more land, leading to loss of biodiversity and negative climate effects. People will feed themselves by whatever means necessary; if that leads to permanent long-term environmental damage, they will still feed themselves. GMO could allow the large-scale damage to be minimized by improving yields.

Even if GMO foods were to cause some health risks to humans, it is up to individual people or nations to decide whether to take those risks or not.  Someone who is underfed and facing a brutal, nasty and short life simply could not care less if a GMO food might theoretically cause a 0.1% increase in the probability of getting cancer thirty years from now. Without the food, he won’t be alive in any case.

Rich Westerners have all the right to be careful about their personal diet and worry about small hypothetical risks. But we do NOT have the right to decide what people on the edge of starvation should do.  And unless agriculture is made dramatically more efficient, a billion or more people will be chronically near that edge.

While Lymas actively celebrates the technology, I am blasè: GMO is a pragmatic way to a pragmatic goal (avoiding starvation). Just as good toilets are a pragmatic way to avoid epidemics. Important, not glamorous.

Is there any way to reconcile the sides?

So should GMO supporters go all the way and label anti-GMO activists as members of a pseudo-scientific lunatic fringe? No. Not all GMO skeptics are lunatics. Also, that approach stops all discussion:  for a science-based person, there can be no compromise with pseudoscience.

But what if anti-GMO ideology were classified as a religious belief, rather than pseudo-science? I would argue — though I may be completely wrong — that there is actually more room for compromise then.

I emphatically do not consider “religion” to be an insulting label. I personally am a practicing Lutheran, and feel little or no shame about it. Equally emphatically, I believe in the principle of the two magisteria. What we do inside our churches/ mosques/ synagogues/ temples is largely our own business; but outside them, we need to run society on secular and rational lines.

There are certainly clear parallels between strong anti-GMO ideology and religious dietary laws such as kosher or halal. Certain things are forbidden, with some room for interpretation but no room for discussion about the ban itself (pork, blood, alcohol, gene modification). Thinking of anti-GMO attitudes in this way actually makes them much less baffling. They simply are what they are, just as kosher or halal laws are what they are.

Many atheists may consider religion to be just a variant of pseudoscience, but religion is still protected by our society (and by the UN Declaration of Human Rights), whether the atheists like it or not. In a sense, “branding” anti-GMO as a religion could protect both sides. Freedom of religion means that people can practice their religious laws within their own community.  It does not, however, mean that those communities can require the whole of society to adopt those laws.

Western society will not voluntarily accept an Islamic ban on pork or alcohol. In the same way, there is no reason why African society should voluntarily accept a Western ban on GMO foods.

Is this a valid compromise?

No.  No side will accept it. Anti-GMO activists have no unifying features that could form a new religion, and in any case would not accept such a status. Nor would the rest of society be likely to grant it to them, if most of the hallmarks of traditional religion are missing. (Many European countries willingly register various kinds of nature-worshipping or pagan religions which look like traditional religions, but are hesitant about groups like Scientology which do not).

I don’t believe this could ever work as a social policy. However, it could work as a way for individual people to understand why the “other side” is like it is. Not accept, any more than an atheist could “accept” kosher dietary laws if pushed on pushed on him. But understanding what makes a person tick is better than nothing.

 

APPENDIX: WHICH ANTI-GMO CONCERNS ARE VALID?

See e.g. the Wikipedia page on GMO controversies for a balanced summary.  The key to understanding anti-GMO thought is the precautionary principle: if a technology has  even a small risk of causing unknown catastrophic and irreversible damage to the environment or human health, don’t use it.

That is a perfectly valid philosophy, if used in a balanced and reasonable way. I would say that  it is a good thing that it was used in the early stages of GMO research (even if it slowed down that research). It forced scientists to measure and gauge the risks in depth. However, no horrific risks seem to have emerged, and it is now time for the environmentalist movement to reconsider.

However, I do find Lymas to be too flippant about the lack of risks. I continue to see loss of biodiversity as a very potential risk. If the GM organisms are superior, they will eventually mix with the local organisms and either dominate or intermix with them. This will happen whatever artificial safeguards are put in place. The skeptics are in fact right: we do not really know how GM organisms will affect the ecosystem. Most likely the effect will be small; but we just do not know.

Far more problematically: Science and technology do not operate in a vacuum. Politics and business always mix in. Thus, I find it naive to assume that things will be all right as long as the science is “pure”.

GMO crops give awesome power to the patent holders (currently largely Monsanto). Proponents argue that free competition will take care of this issue, that it is possible to put in legal safeguards, and that the situation is as it is because independent researchers have not been able to do research in the area.

I respectfully disagree with this optimism. After researching the Plumpy’Nut case, I have come to the conclusion that if companies can make profit by starving people, they will starve people.

And it is naive to think that universities, for example, would not enforce their patents. For concrete examples in other technology areas, see the example of the University of Wisconsin and the recent case of Marvell vs Carnegie Mellon University. Universities are aggressive about their patents, and trusting the goodwill of “independent” researchers is naive. Hoping that GMO crops would not be patented is also naive. Too much money is at stake.

I do not think any of these risks are clear enough to ban GMO. They would apply to any new technology. However, they are real enough to dampen any naive enthusiasm. We would not really need GMO if we were not overpopulated; we are overpopulated; so we will need GMO; but that is no cause for celebrating GMO. It just is what it is.

Translate »