Talvivaara koputtelee taas tärähtäneen loogisen ajattelun paljon kilpailtua Suomen ennätyksen ovea. Yhteen valitukseen on saatu mahtumaan ainakin kaksi loogista virhettä (olkinukke-argumentti sekä syllogistisen logiikan väärinkäyttö).
Tärähtyneisyys löytyy valituksesta, jonka Talvivaara teki uudesta vesiluvastaan (linkki) . Valitus ei ole juurikaan herättänyt mediaa, mutta Ylen mukaan “yhtiö [on] vaatinut muutosta luparajoituksiin oikeusteitse. Vaasan hallinto-oikeuteen tehdyn valituksen mukaan yhtiö epäilee, ettei se pysty noudattamaan kaikkia lupaehtoja. Esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliitto on tyrmännyt Talvivaaran vaatimukset vastineessaan.” SLL:n vastine löytyy täältä (pdf). Olen ollut sitä muokkaamassa, mutta tässä esittämäni pohdinnat ovat yksityisajattelua.
Aiempia Talvivaara-kirjoituksia: täällä
Keskityn tässä kahteen vaatimukseen, joissa argumentaatiovirhe on (lopulta) melko selvä. Talvivaara vaatii “1) poistaa lupamääräyksestä 4a määräyksen, jossa yhtiölle on asetettu velvollisuus varmistaa, etteivät toiminnan päästöt ja haitalliset vaikutukset poikkea siitä, mille lupa on myönnetty tai mitä lupahakemuksessa on ennakoitu” ja “3) poistaa vesistöjen kunnostamista koskevan lupamääräyksen F”.
Tärähtänyt vaatimus 1: Olkinukkeargumentti
Vaatimus 1 perustuu siihen sinällään järkevään ajatukseen, että kaikkea on mahdoton ennakoida. Juuri tämän takia lupa- ja valvontaviranomaiset ovat erillään: valvontaviranomaiselle (tässä tapauksessa Kainuun ELY-keskus) annetaan melko suuri valta arvioida, milloin ollaan ympäristöluvan mukaisessa tilassa. Ympäristölupa on kaiken pohjana, mutta sitä tulkitaan.
Talvivaara on kyllä periaatteessa oikeassa siinä, että täysin mekaaninen ympäristöluvan tulkinta johtaisi absurdeihin tilanteisiin: myös tilannetta parantavat muutokset olisivat kiellettyjä. Yhtiö väläyttelee jopa sitä riskiä, että se voisi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen tällaisista parantavista muutoksista, jos ympäristölupaa luetaan kuin piru Raamattua.
Liitteessä 1 on koko Talvivaaran perustelu, johon on merkitty tummennetulla ne kohdat, joissa kuvaillaan kauhuskenaariota erityisen eloisasti. Teksti on pelottava, kunnes tajuaa kysyä simppelin kysymyksen: mikä viranomainen tällaisia absurdeja rangaistuksia konkreettisesti yhtiölle antaisi, milloin, ja missä? Pitääkö Talvivaara Suomen viranomaisia täysin mielivaltaisina neuvostotyyppisinä hirviöinä?
Viimeinen lause on erityisen hämmentävä: “Tämänkaltaiselle ympäristölupakäytännöstä erkaantuvalle ja selvästi pelkästään rikosprosessuaalisia päämääriä tavoittelevalle lupaehdolle ei löydy oikeusharkinnallisia perusteita YSL:stä.”
Näin paranoidia ajattelua on tottunut näkemään luonnonsuojelijoiden höyrypääsiiven suusta. Kansainväliseltä suuryritykseltä sellaista ei ensimmäisenä odottaisi.
Talvivaaran ehdottama ratkaisu on vähintään yhtä absurdi: tehdään ympäristölupa, joka ei sido yhtiötä. Tällöin poistetaan se riski, että oltaisiin oikeudessa sen takia, että yritetään pelastaa luontoa.
Tämä on tyylipuhdas olkinukke-argumentaatio. Vastapuolen näkemyksestä esitetään karikatyyri; osoitetaan että tämä karikatyyri on järjetön; esitetään loogisen tuntuinen (mutta todellisuudessa järjetön) ratkaisu tähän karikatyyriin; ja väitetään että tämä ratkaisu on looginen ratkaisu alkuperäiseen ongelmaan.
Täysjärkinen ratkaisu tähän ongelmaan on se, että Talvivaara lakkaa olemasta paranoidi. Liitteessä 3 tämä on sanottu hieman kohteliaammin.
Tärähtänyt vaatimus 3: Virhe syllogistisessa logiikassa
Vaatimuksessa 3 Talvivaara on sitä mieltä, että AVI:lla ei ympäristöluvassa ole toimivaltaa määrätä Talvivaaraa puhdistamaan saastuttamiaan alueita. On helppo ymmärtää miksi puhdistamista yritetään välttää viimeiseen asti: jos aiemmin esittämäni arvio pitää paikkansa, korjaus maksaa helposti luokassa 20-30 miljoonaa euroa, luultavasti paljon enemmän. Nykytilanteessa tämä on paljon.
Liitteessä 2 on koko vaatimus, ja loogisen ajattelun kannalta ongelmalliset kohdat tummennettu. Yksi kappale kannattaa kirjata tähän: “Vaikka YSL 43 §:n 1 momentin 5 kohta sinänsä mahdollistaa sellaisista muista toimista määräämisen, joilla ehkäistään, vähennetään tai selvitetään pilaantumista, sen vaaraa tai siitä aiheutuvia haittoja, tarkoittavat nämä pykälän esitöiden perusteella ennemminkin toimenpiteitä, jotka rajoittavat luvanhakijan toiminnasta luvan myöntämisen jälkeen aiheutuvien päästöjen vaikutuksia. Sitä vastoin vanhojen päästöjen seurauksena kontaminoituneiden alueiden kunnostaminen liittyy pikemminkin kyseisten päästöjen aiheuttaneen toiminnan ja siihen mahdollisesti liittyvän ympäristöluvan ehtojen toteutumisen valvontaan, johon toimivaltainen viranomainen on ELY-keskus. Aluehallintovirastolla ei sen sijaan ole toimivaltaa puuttua lupaehtojen kautta menneisyydessä tapahtuneeseen toimintaan ja arvioida valvontaviranomaisesta riippumatta toiminnasta mahdollisesti aiheutunutta kunnostamistarvetta”.
Tässä on aika monta ongelmaa. Käytännön tasolla löytyy yksi: kuka tällöin itse asiassa pystyy antamaan määräyksiä puhdistamisesta? Talvivaaran tulkinnan mukaan vain ja ainoastaan ELY-keskus, mutta ELY-keskus toimii kuitenkin viime kädessä ympäristöluvan varassa. Jos korjauksista ei sanota mitään ympäristöluvassa, Talvivaara voi aikanaan vedota siihen, että ELY-keskus on ylittänyt toimintavaltuutensa. Hallinto-oikeuden päätöksiä Talvivaara ei ole tähänkään mennessä noteerannut esimerkiksi hätäjuoksutusasioissa, koska hallinto-oikeus voi Talvivaaran tulkinnan mukaan ottaa kantaa vain hallinnollisiin asioihin, ei teknisiin. Rikosoikeus voi ainoastaan rankaista, ei vaatia muutoksia.
Loogisen tason ajatteluvirhe vaatii hiukan pohjustamista. Ympäristölupa määrittelee, miten paljon yhtiö saa turmella ympäristöään. Se ottaa myös huomioon sen, miten paljon rasitetta ympäristö kestää. Jos alue on jo valmiiksi saastunut, lisärasitetta ei periaatteessa voisi sallia.
Tässä syntyy sinällään aivan todellinen ja validi eettinen kysymys: saako ympäristölupa “rankaista” yhtiöitä siitä, mitä muut ovat aiemmin tehneet? Turvetuotannossa tästä väännetään jatkuvasti — jos vesistö on jo pahasti saastunut maatalouden päästöjen takia, saako rasitetta enää lisätä turvetuotannolla? Vastaus ei ole aivan selvä, ja päätöksiä on monenlaisia.
Sen sijaan Talvivaaran tulkinta on varsin absurdi. Sen mukaan ympäristöluvassa ei saisi mitenkään ottaa huomioon yhtiön omia aiempia tuhoja, vaan tulisi lähteä puhtaalta pöydältä kuvitella että niitä ei ole olemassakaan.
Oikeassa maailmassa kaivoksen uudet päästöt tulevat vanhojen päälle. Talvivaaran lähijärvet ovat jo saastuneet, mahdollisesti pysyvästi. Jos niihin tulee lisäpäästöjä, tapahtuu kaksi asiaa: lähijärvet kuolevat lopullisesti, ja saastuminen leviää vielä suurempiin järviin. Käytännössä siis ei voi mitenkään erotella “menneitä” ja “tulevia” päästöjä. Ne ovat molemmat osa Talvivaaran aiheuttamaa kokonaisrasitetta.
Nähdäkseni tässä käytetään väärin syllogistista logiikkaa.
- Premissi 1. On väärin rankaista A:ta siitä, mitä B on aiemmin tehnyt.
- Premissi 2. A ennen toukokuuta 2013 (uuden luvan myöntämishetki) on täysin eri objekti kuin A toukokuun 2013 jälkeen.
- Johtopäätös: On väärin rankaista A:ta toukokuun 2013 jälkeen siitä, mitä A on tehnyt ennen toukokuuta 2013.
Premissi 2 on melko selvästi virheellinen. Täysjärkinen ratkaisu tähän ongelmaan on lähteä siitä, että Talvivaara toukokuun 2013 jälkeen on sama yhtiö kuin Talvivaara ennen toukokuuta 2013. Se on vastuussa itse aiheuttamistaan vaurioista, ja sen on ne korjattava. Liitteessä 3 tämä sanotaan hieman kohteliaammin.
Muita Talvivaara-kirjoituksia: täällä
Laajemmin ympäristöstä: täällä.
Kirjoittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsen, mutta mielipiteet, väitteet, argumentit ja argumentaatiovirheet ovat puhtaasti omia.
LIITE 1: VAATIMUS 1, PERUSTELUT
Olkinukkeargumentit tummennettu.
Lupamääräyksessä 4a on toiminnanharjoittajan YSL 5 §:n 1 momentissa lausuttuun selvilläolovelvollisuuteen viitaten määrätty Talvivaara varmistamaan, etteivät se toiminnan päästöt ja haitalliset vaikutukset poikkea siitä, mille ympäristölupa on myönnetty tai mitä lupahakemuksessa on ennakoitu. Ankarasti tulkittuna tämän lupamääräyksen voidaan katsoa tekevän lupamääräyksen voidaan katsoa tekevän lupahakemuksessa annetut tiedot kaikilta osin toiminnanharjoittajaa sitoviksi. Lupamääräyksestä seuraa käytännössä, että toiminnan päästöjen vähäinenkin poikkeaminen lupahakemuksessa ilmoitetusta johtaa ympäristöluvan vastaiseen tilanteeseen, vaikka päästöt eivät sinänsä ylittäisi muualla ympäristöluvassa asetettuja raja-arvoja.
Määräykselle, joke edellyttää toiminnanharjoittajalta ehdotonta etukäteistä tietoa kaikista suunnitellu toimintansa mahdollisista vaikutuksista, ei löydy perusteita liioin YSL 5 §:n 1 momentissa lausutusta selvilläolovelvollisuudesta, lupaharkintaa koskevasta YSL7 luvusta, kuin vallitsevasta hallintokäytännöstäkään. Jo YSL 5 §:n sanamuodosta ilmenee, ettei selvilläolovelvollisuudella ole tarkoitettu asettaa toiminnahrajoittajalle epärealistisen tiukkaa velvollisuutta olla tietoinen kaikista toiminnan tulevista vaikutuksista ja niiden voimakkuudesta, vaan jo riittävä tietoisuus täyttää selvilläolovelvollisuuden vaatimukset. Selvilläolovelvollisuutta ja siihen sisäärakennettua riittävyyskriteeriä on arvioitava suhteessa yleisiin ympäristö- ja hallinto-oikeudellisiin periaatteisiin. Suhteellisuusperiaatteesta seuraa, ettei toiminnanharjoittajalta voi riittävän selvilläolon vaatimuksen perusteella edellyttää mahdottomia, kuten toiminnan vaikutusten aukotonta ennustamista. Liian pitkälle menevä selvilläolovelvollisuuden tulkinta johtaisi toiminnanharjoittajan kannalta kestämättömään tilanteeseen, jossa mikä tahansa vähäinenkin poikkeama toiminnan ennakoitujen ja toteutuneiden vaikutusten välillä merkitsisi ympäristöluvan vastaista tilaa, ja saattaisi oikeuttaa valvontaviranomaisen puuttumaan toimintaan YSL 13 § luvun hallintopakkosäädösten kautta.
On myös huomattava, että lupamääräyksestä, jossa luvanhakijan lupahakemuksessa esitetyt tiedot tehdään luvanhakijaa sitoviksi, saattaisi seurata myös rikoslain 48 luvun mukaisten ympäristörikosten tunnusmerkistöjen täyttyminen toiminnan toteutuneiden päästöjen poiketessa edes hieman lupahakemuksessa ilmoitetusta. Ympäristölupaharkinnassa on kuitenkin kyse YSL:n mukaisten edellytysten täyttymisen tulkinnasta, eikä tätä harkintaa voi ohjata lupaviranomaisen mahdollinen pyrkimys varmistaa jatkossa rikoslain tunnusmerkistöjen muodollinen täyttyminen jo sen perusteella, että lupahakemuksessa jostakin toiminnan vaikutuksesta osoittautuu edes lievästi virheelliseksi. Aluehallintoviraston tulee lupaviranomaisena kyetä tunnistaamaan ne relevantit seikat, joiden pohjalta lupaehtoja asetetaan. Tätä harkintaa ei voi korvata asettamalla toiminnanharjoittaja ylimalkaisella lupamääräyksellä vastuulliseksi myös silloin, kun kun toiminta poikkeaa lupahakemuksesta ilman, että varsinaisia toimintaa koskevia yksityiskohtaisia lupamääräyksiä olisi rikottu. Tämänkaltaiselle ympäristölupakäytännöstä erkaantuvalle ja selvästi pelkästään rikosprosessuaalisia päämääriä tavoittelevalle lupaehdolle ei löydy oikeusharkinnallisia perusteita YSL:stä.
LIITE 2: VAATIMUS 3, PERUSTELUT
Olennaiset kohdat ja heikot argumentit tummalla tekstillä. Argumenteissa voisi olla järkeäkin, jos joku muu kuin Talvivaara itse olisi aiheuttanut aiemmat vauriot.
Lupamääräyksellä F aluehallintovirasto on velvoittanut Talvivaaran ryhtymään viipymättä vesistön kunnostustoimenpiteisiin Salmisessa, Kalliojärvessä ja Kalliojoessa sekä Ylä-Lumijärvessä, Lumijoessa, Lumijärvessä ja Kivijärvessä jätevesipäästöjen aiheuttamien pilaantumishaittojen vähentämiseksi. Lupamääräyksen perustelujen mukaan määräys on annettu ympäristönsuojelulain 43 §:n nojalla ja se on tarpeen jätevesipäästöjen aiheuttaminen pilaantumishaittojen vähentämiseksi. Aluehallintovirasto on myös perustellut kunnostusmääräystä sillä, ettei purkuvesistöjen tilassa ole odotettavissa merkittävää parantumista ilman lisätoimia ja että järvistä saattaisi kulkeutua niihin pidättyneitä päästöjä muihin alapuolisiin vesistöihin.
YSL:n rakenne huomioiden aluehallintovirastolla ei kuitenkaan ole toimivaltaa kunnostustoimenpiteisiin velvoittamiseen ympäristölupapäätöksessä. YSL:n systematiikassa toimivalta kunnostus- ja ennallistamistoimenpiteistä määräämisessä on lähtökohtaisesti valvontaviranomaisella eli ELY-keskuksella, joka voi määrätä toiminnanharjoittajan saneeraustoimenpiteisiin joko pilaantuneen maaperän ja pohjaveden puhdistamista koskevan YSL 12 luvun nojalla tai muun kuin pilaantuneen maaperän tai pohjaveden puhdistamisen kohdalla hallintopakkoa koskevan 13 luvun säännösten nojalla. Sen sijaan ympäristölupamenettely soveltuu tähän tarkoitukseen lähtökohtaisesti huonosti, sillä sen ensisijaisena päämääränä on varmistaa, että toiminnasta aiheutuvat päästöt eivät aiheuta ympäristön pilaantumista. Aluehallintoviraston toimivalta alueen kunnostukseen liittyvien määräysten antamiseen rajoittuukin käytännössä YSL 90 §:n mukaisiin toiminnan lopettamisen jälkeisiin velvoitteisiin, josta ei puheena olevassa tapauksessa ole kyse.
Vaikka YSL 43 §:n 1 momentin 5 kohta sinänsä mahdollistaa sellaisista muista toimista määräämisen, joilla ehkäistään, vähennetään tai selvitetään pilaantumista, sen vaaraa tai siitä aiheutuvia haittoja, tarkoittavat nämä pykälän esitöiden perusteella ennemminkin toimenpiteitä, jotka rajoittavat luvanhakijan toiminnasta luvan myöntämisen jälkeen aiheutuvien päästöjen vaikutuksia. Sitä vastoin vanhojen päästöjen seurauksena kontaminoituneiden alueiden kunnostaminen liittyy pikemminkin kyseisten päästöjen aiheuttaneen toiminnan ja siihen mahdollisesti liittyvän ympäristöluvan ehtojen toteutumisen valvontaan, johon toimivaltainen viranomainen on ELY-keskus. Aluehallintovirastolla ei sen sijaan ole toimivaltaa puuttua lupaehtojen kautta menneisyydessä tapahtuneeseen toimintaan ja arvioida valvontaviranomaisesta riippumatta toiminnasta mahdollisesti aiheutunutta kunnostamistarvetta.
LIITE 3: SLL:N VASTINEET
Vaatimus 1. Talvivaaran tulkinta AVI:n lupamääräyksestä 4a on väärä. Lupamääräys ei koske jokaista pientä detaljia kuten Talvivaara haluaa asian esittää, vaan prosessimuutoksia, joilla voi olla suuri ympäristövaikutus. Tyyppiesimerkki tällaisesta muutoksesta ovat Talvivaaran luvanvastaisesti tekemät muutokset, joilla kipsisakka-altaiden toiminta muuttui riskialttiimpaan suuntaan (ennen muuta veden sekä raffinaatin varastointi).
Lupamääräys 4a on täysin normaali YSL:n mukainen lähtökohta, eikä sitä aina katsota edes tarpeelliseksi kirjata erikseen. Talvivaaran tapauksessa AVI kuitenkin on ilmeisesti katsonut, että aikaisemman ympäristöluvan krooniset rikkomukset antavat syytä lisätä se eksplisiittisesti ympäristölupaan.
Vastine vaatimukseen 1: Lupamääräys 4a on YSL:n mukainen perusvaatimus, ja se on pidettävä voimassa sellaisenaan.
Vaatimus 3: Talvivaara vaatii poistamaan vesistöjen kunnostusta koskevan lupamääräyksen F. Perusteluna käytetään sitä, että AVI:lla ei olisi toimivaltaa kunnostustoimenpiteisiin velvoittamiseen ympäristölupapäätöksessä. Tulkinta on väärä, koska kunnostustarve perustuu Talvivaaran itsensä jo aiheuttamiin vaurioihin, jotka johtuvat sen omasta aikaisemmasta ympäristöluvan vastaisesta toiminnasta. Näin ollen vaatimus linkittyy suoraan aikaisempaan ympäristölupaan ja on johdonmukainen päivitys sille.
AVI:n määräyksen perusteluna on myös se, että Talvivaaran toiminta ei saa enää pahentaa nykyistä ympäristön tilaa. Nykyisessä tilassa mikä tahansa lisäsaastuttaminen kuitenkin aiheuttaa suhteessa suurempia vaurioita kuin vastaava päästömäärä puhtaisiin luonnonvesiin. Lisäksi mm. lähijärviin ja -jokiin kerrostuneet raskasmetallit lähtevät ajan kuluessa liikkeelle, ja saastuttavat entistä laajempia alueita, ennen muuta Laakajärveä ja Jormasjärveä. Vaurioiden laajeneminen voidaan estää ainoastaan korjaamalla tämänhetkiset vauriot.
Vastine vaatimukseen 3: Lupamääräys F estää ympäristövaurioiden leviämisen yhä laajemmalle alueelle (seuraavaksi Laakajärveen ja Jormasjärveen), minkä vuoksi se on pidettävä voimassa sellaisenaan. On normaali lähtökohta, että saastuttaja maksaa aiheuttamansa vahingot. Talvivaaraa on hallintopakolla vaadittava aloittamaan lähijärvien kunnostus välittömästi.
Like this:
Like Loading...
Taulukko: Hätätilailmoitusten käsittelyajat KaiELY:ssä