Ilmastonmuutos 2: Väärän popularisoinnin turmio

Olen havahtunut siihen, että olen saattanut olla ylioptimistinen. Tunne on erikoinen.

Jottei tule epäselvyyttä: nykytiedoilla olen jämerästi “ilmastouskovainen”. Tiede ei tämän selvemmäksi voi tulla, ja olisi järjetöntä olla toimimatta vaikka epäselvyys olisi paljon suurempikin. Pidän kuitenkin samalla jämeryydellä kiinni siitä, että oma leirini ei saa käyttää huonoja argumentteja. Uskottavuutta ei saa menettää.

Aiemmassa kirjoituksessa avasin, miksi ilmastonmuutosta ei voi “ymmärtää”.  Se on yksinkertaisesti liian monimutkainen kasa sairaita matemaattisia yhtälöitä, jotka eivät maalaisjärjellä kerta kaikkiaan avaudu. Lisäksi probabilistiset ennusteet antavat tietoa sellaisessa muodossa, jota terveet ihmisaivot eivät kykene absorboimaan.

Pahin unohtui. Ilmastonmuutoksen olemassaolo voidaan todistaa ennen muuta tilastoilla. Valitettavasti tilastoilla ei varsinaisesti voi todistaa mitään.

Tilastotieteen perusajatuksia on hypoteesin testaus. Esitetään väite (nollahypoteesi), ja sen jälkeen testataan, voidaanko osoittaa että väite on melko varmasti epätosi. Viime kädellä tilastoilla osoitetaan väitteitä vääriksi; se ei silti tarkoita, että vastakkainen väite olisi automaattisesti oikea. Jos tätä ei ymmärrä, popularisoinneissa voi mennä pahasti metsään.

Liian kansantajuisten mallien esittäminen jopa lyö itseään vastaan. Niissä on aina oiottu ja yksinkertaistettu, ja milloinkaan ne eivät vastaa todellisuutta kunnolla. Kun sitten jokin tällainen kansantajuinen malli osoittautuu virheelliseksi, vastapuoli saa tilaisuuden lytätä koko tutkimuksen. Olkinukkeargumentti, mutta ilmastouskova on itse luonut olkinukkensa.

Ilmastouskovan olisi parempi nöyrästi myöntää, että tulkinnoissa on epävarmuutta.  Tapausesimerkkinä otan SkepticalSciencen sinällään mainion grafiikan.

(Lähde: http://www.skepticalscience.com/graphics.php?g=47)

Grafiikan perusteellla “skeptikot” ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että viimeisten 15 vuoden aikana keskilämpötila on laskenut. On se. Vuoden 1970 jälkeen on ollut peräti viisi viilenemisjaksoa… jos unohtaa sen että näiden jaksojen välissä lämpötila on yhdessä yössä noussut kymmeniä kertoja enemmän. Mitään fysikaalista järkeä tuollaisessa tulkinnassa ei ole.

Vastaavasti “realistit” tulkitsevat datan tavalla, joka ei vaadi fysiikan lakien vastaisisia ihmekuumenemisia.  Sen tulkinnan mukaan lämpötilassa on paljon kohinaa, mutta koko ajan se on keskimäärin noussut.

Esitys on nokkela, kansainomainen ja näyttävä. Olen nähnyt sitä käytettävän myös suomalaisessa ympäristökeskustelussa. Valitettavasti on riski, että se voi kompastua omaan nokkeluuteensa.

Suoran viivan sovittaminen dataan nimittäin on helppoa mutta vaarallista — niin tehdään siksi että niin tehdään aina. Oikeasti lähes mihin tahansa dataan voi sovittaa lähes minkä tahansa käyrän. Ammattitaito syntyy siitä, että osaa poistaa ne käyrät jotka eivät kuvaa todellisuutta.

Yllä oleva kuvapari kyllä osoittaa sen, että “skeptikoiden” tulkinta on järjetön. Sen sijaan se ei kerro, onko “realistien” tulkinta oikea.  Käytännössä tähän dataan voisi hyvin sovittaa myös käyrän, jonka kasvu alkaa pysähtyä noin vuoden 2000 tienoilla. Jopa niin, että jos saisin nämä datat eteeni tietämättä niistä mitään, aloittaisin kokeilun jollakin sellaisella epälineaarisella sovituksella.

Olenkin yrittänyt löytää raakadataa johon tuo sovitus on tehty, mutta en löytänyt. Käytin kuitenkin yhtä datasettiä joka on ollut tuossa taustalla, NOAA GSTA. Data kertoo poikkeaman pitkän aikavälin keskiarvosta. (Raakadata csv-formaatissa: NOAA. R-skriptit: NOAA.R)

Dataan saa mukavasti sovitettua suoran Y=-0.11+0.027*X, missä X on vuosia alkaen vuodesta 1970. Sovituksen R2-arvo on 0.53, mikä on säämittauksissa kohtuullinen joskaan ei loistava arvo. (R2=1 tarkoittaisi että datapisteet ovat käytännössä kaikki punaisella viivalla, R2=0 tarkoittaa että ne ovat missä sattuu).

Toisaalta dataan voi aivan yhtä hyvin sovittaa myös vaikkapa kolmannen asteen polynomin. Sen arvoksi tulee Y= -0.02 + 0.0026*T + 0.0014*T^2 – 0.000022*T^3. Tässä sovituksessa kasvu tosiaankin pysähtyy. Sovituksen R2-arvo on lähes täsmälleen sama kuin lineaarisen, eli ei ole mitään varsinaista syytä pitää sitä huonompana.

Dataan voi myös sovittaa kosinifunktion (miksi ei voisi?). Sovitus ei ole aivan yhtä täydellinen kuin kahdessa edellisessä, mutta R2-arvo on silti 0.51 jos käytetään sovitusta Y= 0.41 – 0.45* cos(Y*π/36)). Tämä yksinkertaisesti tarkoittaisi, että lämpötilaa ajaa noin 144 vuoden pituinen sykli.

Olisi mukavaa sanoa, että nämä sovitukset ovat naurettavia, mutta tilastomielessä ne eivät ole. Jos kaksi sovitusta antaa käytännössä yhtä hyvän tuloksen, on vaikea mennä väittämään toista paremmaksi. (Jokainen näistä sovituksista muuttuu, jos mennään ajassa kauemmas taaksepäin. Mutta millä tahansa ajanjaksolla katsottuna suora viiva ei yleensä ole erityisen hyvä kuvaaja).

Itse asiassa nämä sovitukset eivät välttämättä edes ole naurettavia, ei edes tuo kosinisovitus. Epälineaarisuus voi jopa olla todellista, ja perustua oikean fysiikkaan. Se vaikuttaa hämärältä vain, jos ei ymmärrä eroa “lämpötilan” ja “energian” välillä.

Ilmakehään ei tällä hetkellä pumpata liikaa “lämpötilaa”; siihen pumpataan liika energiaa. Ero on merkittävä. Energia voi siirtyä moneen eri paikkaan: esimerkiksi syvälle mereen, tai jäätiköiden sulattamiseen, tai yläilmakehään. Silloin se ei lämmitä maanpintaa. Mutta jos “ylilämpö” voi siirtyä yllättävästi, se voi myös palata yllättävästi.

Yhden ainoan pintalämpötilan seuraaminen ei siis kerta kaikkiaan kerro koko totuutta. Tilastoja väärinkäyttämällä voidaan “todistaa” oikeastaan mitä vain. Toisaalta tiedetään, että malleissa on otettava huomioon muitakin muuttujia kuin pintalämpötila, eikä kaikkia ilmiöitä edelleenkään osata asteen tarkkuuudella mallintaa.

Tilastoja on syytä käyttää varovasti, ellei tiedä täsmälleen mitä on tekemässä.

Lisää kirjoituksia ympäristöstä: täällä

Oriveden kaivospäästöt: kansalaisseurannan ensimmäinen tulikoe?

 

“Kansalaisseurannan tehtävä on herätellä; silloin kun ei ole mitään heräteltävää, on järkevämpi pitää suu kiinni.”

Oriveden kultakaivoksen uraanipäästöjen paljastuminen saattaa olla kaivosten kansalaisseurannan ensimmäinen todellinen saavutus. Samalla se on kuitenkin kansalaisseurannalle ensimmäinen todella rankka testi: pystytäänkö pitämään asiallinen uskottavuus yllä, vain meneekö touhu radikaalihörhöilyksi. 

Tilanteen tiivistää ehkä parhaiten ja neutraaleimmin Yle 17.9.2013. Uraanipitoisuudet ovat nousseet yli keskiarvon, mutta ovat kuitenkin terveydelle vaarallisten raja-arvojen alapuolella.  Lisätutkimuksia tullaan kuitenkin tekemään. Tulkintaa hankaloittaa se, ettei tiedetä mikä on alueen uraanin luonnollinen taustapitoisuus. Juuri tätä selvitetään seuraavaksi.

Uraanihysteriassahan usein unohtuu, että Suomen maaperässä on pieniä määriä uraania aivan luonnollisesti, ja määrät voivat vaihdella rajustikin. Käytännössä luonnolliset pitoisuudet voivat paikoittain olla jopa turvallisten raja-arvojen yläpuolella. Luonto on ihmeellinen.

Kansalaisseurannalle voitto on tämä: Omilla mittauksilla saatiin epäilyttäviä lukuja; kaivos ja viranomaiset saatiin uskomaan että on lisämittausten paikka; Pirkanmaan ELY-keskus teki lisämittaukset ja Säteilyturvakeskus analysoi ne; tulokset julkaistiin; viranomaiset tekivät asialliset tulkinnat tuloksista ja päätyivät suosittelemaan lisätutkimuksia. Tulokset eivät olleet dramaattisia, mutta johtavat kuitenkin toimenpiteisiin.

Tässä on onnittelun paikka niin aktiiveille, viranomaisille, kuin kaivosyhtiöllekin. Juuri näin kansalaisseurannan täytyykin mennä. Se ei korvaa todellista seurantaa, mutta kun se on tarpeeksi uskottavaa, se pakottaa viranomaiset toimimaan. Myös kaivosyhtiö on mitä ilmeisimmin suhtautunut tilanteeseen asiallisesti ja herrasmiesmäisesti (olisi järjetöntä olettaa että se olisi asiasta innostunut. Kohteliaisuus riittää).

Aktiivien näkökulmasta puutteita on edelleen paljonkin (Yle 11.9.2013). Siitä huolimatta tämä on merkittävä edistysaskel.

Nyt on oikeastaan nimenomaan kansalaisaktiiveille kaikkein kovin näytön paikka. Ennen ELY-keskuksen mittauksia viestintä luonnonsuojelujärjestöjen viestintä oli varsin kärkevää. Näiden mittausten tulos ei ollut sitä mitä ehkä osa olisi toivonut (dramaattisia ylityksiä, suuret oikeusprosessit päälle). Lähinnä Twitter-aktiivit ovat jonkun verran hehkutelleet sitä, että tulokset ovat ylittäneet normaalit arvot, mutta ovat olleet hiljempaa siitä, että “normaalit” arvot voivat joka tapauksessa heitellä rajusti.

Enimmäkseen viestintä on kuitenkin ollut varsin maltillista (siinä määrin kuin sitä on ollut). Tätä hiljaisuutta on ehkä hieman pilkattukin (miksi nyt ollaan hiljaa, kun tulokset eivät olleetkaan sitä mitä haluttiin). Mutta juuri näin pitää oikeastaan ollakin. Kansalaisseurannan tehtävä on herätellä; silloin kun ei ole mitään heräteltävää, on järkevämpi pitää suu kiinni.

Mitä kylmempänä pää pystytään pitämään, sen suurempi voitto tämä on. Ainakaan niin vainoharhaiseksi ei kansalaisseurannassa voi mennä, että kyseenalaistaisi kaikki ammattimaiset tulokset jotka eivät ole omien toiveiden mukaisia.

Kansalaisseurannasta laajemmin täällä: Zygomatica: Avoin seuranta.

Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon ja lisääntyvässä määrin kaivosskeptikko, mutta ajatukset, tulkinnat, päätelmät ja ennen muuta kaikki virhepäätelmät ovat henkilökohtaisia.

Talvivaara 14: Onko kukaan yhtään viisaampi kuin vuosi sitten?

Aikajanoista voi joskus nähdä ihmisen psyykkisen kehittymisen uteliaisuudesta hämmästymisen kautta kyynistymiseen, siitä nihilismiin ja raaistumiseen, ja taas sarkasmin kautta uudelleen nousu hyväksyvän kyyniseen analyyttisyyteen. Huomaan tällaisen prosessin, kun katselen läpi mitä olen kirjoittanut vajaan vuoden aikana Talvivaarasta.

Kaikki Talvivaara-kirjoitukset: täällä.

Yle Uutiset on tänään käsitellyt Talvivaaraa melko kovalla kädellä. Viranomaiset ovat terästäytymässä kaivoksen valvonnassa, ja väläyttävät hallintopakolla ellei tilanne muutu nopeasti. Kaivoksella on miljoonia kuutioita liikaa saastunutta vettä, eikä paikkaa sijoittaa sitä.  Taloudellisesti tilanne on vaikea. Suuri laina uhkaa erääntyä kerralla, ellei maksuvalmius säily yli tietyn rajan; rajaa kolkutellaan ehkä jo muutaman kuukauden kuluttua. Lainaehtojen mukaan kaivoksen pitää tuottaa 15,000 tonnia nikkeliä vuodessa; tammi-kesäkuussa tuotettiin alle kolmasosa tästä. Nikkelin hinta on hieman yli 10,000 dollaria tonnilta; Talvivaaran todellinen kannattavuusraja olisi yhtiön itsensä mukaan noin 20,000 dollaria.

Homma etenee nyt omalla painollaan mihin etenee. Ehkä on välitilinpäätöksen paikka.

Vuosi sitten tiesin kaivoksesta lähinnä sen, että sillä oli jotain ympäristöongelmia. Samoihin aikoihin pääsin aloittamaan “tahdonvastaisen sapattivapaan” (toisella tapaa sanottuna sain irtisanomispaketin) ja jotain tehdäkseni aloin tutustua kaivokseen tiiviimmin. En väitä olevani “neutraali”, vaan kuulun Suomen luonnonsuojeluliittoon. Olen kuitenkin pyrkinyt siihen, että tuo bias haittaisi mahdollisimman vähän. Näissä kirjoituksessa saattaa olla virheitä (pahojakin), mutta tietoista vääristelyä olen ainakin pääsääntöisesti pyrkinyt välttämään.

4.11.2012. Alku. Kaivoksella oli massiivinen vuoto-onnettomuus.

4.12.2012. Uteliaisuus. Talvivaara 1: Sääriskit. Talvivaara syytti julkisuudessa onnettomuudesta kesän ja syksyn 2012 “historiallisia” sateita. Koska Ilmatieteen laitoksen datat olivat sopivasti juuri avautumassa, ryhdyin analysoimaan alueen sadetilastoja. Johtopäätös: kyllä sateet kovia olivat, mutta eivät ainutlaatuisia. Mitoitukset olisi pitänyt tehdä sen mukaan, että sellaisia sateita voi tulla. (Myöhemmin on osoittautunut että vesiongelma ei tosiaankaan johtunut syksystä 2012, vaan vettä on kertynyt jo monta vuotta).

11.12.2012. Uteliaisuus ja hämmästyneisyys. Talvivaara 2: Seuraavat kaksi vuotta. Perehdyin Talvivaaran saderiskinhallintaan. Osoittautui, että “riskinhallinta” oli harras toive, että seuraavan kahden vuoden aikana sataisi vain “keskimääräisen” verran. Koska määritelmän mukaan puolet ajasta sataa enemmän kuin keskimäärin, tämä on käytännössä sama kuin heittäisi kolikkoa.

23.1.2013. Alkava epäluuloisuus.  Talvivaara 3: Kolmen vuoden vedet? Yhtiö ilmoitti aloittavansa hätäjuoksutukset ympäristönsuojelulain 62 pykälän perusteella. Se päästäisi noin kolmen vuoden vedet luontoon yhdellä kertaa. Lakipykälien ja numeroiden penkominen osoitti kaksikin ongelmaa: tilanne ei ollut sellainen että hätäpykälää voisi käyttää (minkä Vaasan hallinto-oikeus on sittemmin todennutkin); ja todellinen kertapäästö olisi niin suuri, että se vastaisi kaivoksen koko päästöjä sen kuudenkymmenen vuoden toiminnan aikana.

5.3.2013. Käsittämättömän edessä hiljentyminen. Talvivaara 4: Tilanne, karkeasti. Yritin vuokaavioiden avulla hahmotella, mitä Talvivaarassa ehkä on tapahtunut. Käytännössä kaaviot alkoivat mennä jo parodian puolelle.

16.3.2013 Ironinen vakavuus. Talvivaara 5: What is going on? Autoin tuottamaan materiaalia ulkomaalaisten ympäristöjärjestöjen käyttöön. Koska emme Zygomaticassa suvaitse suoraan puolepoliittista tai ideologista materiaalia, käytin porsaanreikää. “We have a firm policy of never publishing any “agitprop” material. I will circumvent the rule by posting a propaganda piece I helped write, but providing skeptical commentary. In effect, I will argue against myself.” 

22.3.2013. Alkava kiukku. Talvivaara 6: Saako mitata? Talvivaara ilmoitti haluavansa kieltää kaiken liikkumisen ja omatoimisen mittaamisen koko 60 km² suuruisella kaivosalueellaan. Vaatimuksessa ei ollut nähdäkseni mitään järkeä.

4.4.2013. Orastava kyynisyys. Talvivaara 7: Porsaanreikien nerokkuudesta.  “Lahjakkuutta on pakko ihailla, silloinkin kun se kohdistuu perversseihin ja luonnon vastaisiin asioihin”. Talvivaaran ja Kainuun ELY-keskuksen yhteistyö alkoi näyttää lähes taiteelta. ELY-keskuksen tehtävä on valvoa kaivosta; käytännössä se alkoi näyttää lähinnä Talvivaara Oyj:n tytäryhtiöltä.

9.4.2013. Syvä kyynisyys. Talvivaara 8: Saivartelun taide. Hieman mauttoman puolelle menevä analyysi, jossa vertasin Talvivaaran lakiopillisia näkemyksiä Bill Clintonin seksiskandaaliin. Aasinsiltoja löytyi.

15.4.2013.  Nihilismi. Talvivaara 9: Kaiken turhuudesta. “Tämä on uskoakseni viimeinen Talvivaara-bloggaukseni. Tähän saakka minua on motivoinut ymmärtäminen: olen yrittänyt systeemitasolla ymmärtää, mikä kaivoksessa mättää. Mutta näin viimeinkin valon, kun aloin hahmottaa liitteiden A ja B mekanismeja. Nyt tajuan, että ei ole mitään ymmärrettävää.”

 4.6.2013. Raaistuminen. Talvivaara 10: Ympäristölupa ja järjestelmävika.  “Suomen järjestelmässä on herrasmiesoletus: annettuja ympäristölupia valvotaan tasapuolisesti, ja pääsääntöisesti noudatetaan ainakin pakon edessä. Tässä tapauksessa Kainuun ELY-keskus ei ole valvonut eikä Talvivaara ole noudattanut. Kun herrasmiesoletus ei pidäkään paikkaansa, järjestelmä halvaantuu. Umpikujasta ei tunnu olevan mitään ulospääsyä. Järjestelmävika on näinkin yksinkertainen.”

22.7.2013. Post-nihilistinen suojatyö. Talvivaara 11: Kunnostuksen hinta? Kyllästymisen jälkeenkin löytyi yksinkertainen kysymys, johon oli mahdollista etsiä numeerisia vastauksia julkisesta datasta: paljonko lähijärvien kunnostus maksaa? Päädyin haarukkaan vähintään 20-30 miljoonaa euroa. Vielä ei ole tietoa kuinka lähelle arvio osui.

14.8.2013. Toipuminen sarkasmin kautta. Talvivaara 12: Loogisen virhepäättelyn peruskurssi. “Talvivaara koputtelee taas tärähtäneen loogisen ajattelun paljon kilpailtua Suomen ennätyksen ovea. Yhteen valitukseen on saatu mahtumaan ainakin kaksi loogista virhettä (olkinukke-argumentti sekä  syllogistisen logiikan väärinkäyttö).” 

18.8.2013. Hyväksyvän kyyninen analyyttisyys. Talvivaara 13: Pullat ja rusinat. “Voiko statistiikka kertoa, milloin valvoja ja valvottava pelaavat samaan pussiin? Jo vain.Talvivaaran ympäristölupa on uusittu toukokuun lopussa, ja nyt yhtiö nähtävästi saa noukkia parhaat palat sekä vanhasta että uudesta luvasta.” Kyynisyys jatkuu, mutta informaatiota pyritään noukkimaan sieltä mistä sitä saa.

Kainuun Talvivaara-ELY-kombinaatti on tähän saakka muodostanut kokonaisuuden, joka lähinnä muistuttaa Neuvostoliiton 1980-luvun järjestelmää. Nyt KaiELY on ehkä viimeinkin murtamassa yhteyden joka vielä 18.8. näytti rikkomattomalta. Toivossa on ainakin hyvä elää.

Mutta onko tässä koko tarinassa kaiken kaikkiaan mitään opetusta, ja onko kukaan yhtään viisaampi kuin ennen? Hiukan epäilen. Talvivaara oli tällainen episodi. Seuraavaksi tulee jokin muu episodi.

Kaikki Talvivaara-kirjoitukset: täälläKirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia.

Talvivaara 13: Pullat ja rusinat

Voiko statistiikka kertoa, milloin valvoja ja valvottava pelaavat samaan pussiin? Jo vain.

Talvivaaran ympäristölupa on uusittu toukokuun lopussa, ja nyt yhtiö nähtävästi saa noukkia parhaat palat sekä vanhasta että uudesta luvasta. Kainuun ELY-keskus on äärimmäisen matalalla profiililla antanut 14.8. päätöksen (pdf1), joka liittyy Talvivaaran 8.3. antamaan ympäristönsuojelulain 62 pykälän mukaiseen hätätilailmoitukseen (pdf2). Tällöin alvivaara ilmoitti juoksuttavansa vesiä ohi kipsisakka-altaansa, jonkinlaiseen hätätilaan vedoten.

Aiempia Talvivaara-kirjoituksia: täällä[Edit: kirjoitusta päivitetty18.8. klo 21:02]

Kipsisakka-allas on yksi Talvivaaran monista murheenkryyneistä. Altaan tarkoitus on saostaa pois raskasmetallit kaivoksen jätevesistä. Talvivaaran mukaan sama puhdistusteho saadaan aikaan ohittamalla kipsisakka-altaat ja puhdistamalla metallit muissa altaissa. Skeptikoiden mukaan näissä altaissa on mm huonot pohjat, ja maapohja saastuu raskasmetalleista. Lisäksi Talvivaara on käyttänyt luvanvastaisesti kipsisakka-altaita vesien säilömiseen, mikä aiheutti marraskuun 2012 ja huhtikuun 2013 vakavat allasvuodot. Koska asiasta on menossa sekä onnettomuus- että poliisitutkintoja, tässä vaiheessa on turha spekuloida kuka on oikeassa. Se selviää kyllä aikanaan.

Statistiikkaa

Mielenkiintoisempaa on se, miten kipsisakka-allasasiaa on käsitelty, ja mitä käsittelyajoista voi ehkä päätellä. Olen jo aiemmin esittänyt erittäin skeptisiä arvioita Kainuun ELY-keskuksen toiminnasta (Talvivaara 7: Porsaanreikien nerokkuudesta, Talvivaara 9: Kaiken turhuudesta, Talvivaara 10: Ympäristölupa ja järjestelmävika). Nyt yksinkertainen statistiikka lisää kyynisyyttä entisestään.

Alla olevassa taulukossa on listattu Talvivaaran tekemät kymmenen hätätilailmoitusta ja niiden reagointiaikoja. Samaa perusdataa käytettiin Suomen Luonnon kirjoituksessa aiheesta. KaiELYn käsittelyajat vuorokausina ovat sarakkeessa D. Muiden ilmoitusten käsittelyajat ovat järjestyksessä 10, 18, 21, 30, 31, 40, 42, ja 55 päivää. Uusinta päätöstä pohdittiin 160 päivää.

Taulukko: Hätätilailmoitusten käsittelyajat KaiELY:ssä

Otos on liian pieni jotta siihen voisi todellisuudessa soveltaa normaalijakaumia, mutta muiden ilmoitusten keskiarvo on 30 päivää ja standardipoikkeama 15 päivää. Kipsisakan käsittelyaika olisi siis yli 8 standardipoikkeamaa suurempi kuin keskiarvo. Sattuman todennäköisyys on vähemmän kuin yksi 500 miljardista. Todellisuudessa tuo lasku ei ole tilastollisesti validi, mutta silmäkin sen sanoo: 160 päivää hätätilailmoituksen käsittelyyn on täysin poikkeuksellinen.

Tämä on jo Talvivaarankin oikeusturvan vastaista: jos kyseessä on aito hätätilanne, ei valvontaviranomainen voi mitenkään kuluttaa melkein puolta vuotta päätöksen antamiseen!

Hallinto-oikeus on tosin jo todennut, että useimmat Talvivaaran “hätätilanteet” eivät ole todellisia (4.3.2013 ja 2.5.2013 päätökset). Talvivaaran kymmenen hätätilanneilmoitusta ovat rikkoneet kaikki Suomen ennätykset: normaalisti noin 1% yrityksistä vuodessa joutuu ylipäätään tekemään tällaisen ilmoituksen.

Aikasarjaa

Miksi näin on menetelty? Toinen aikasarja antaa mahdollisia vihjeitä. Päivämääriä pystyy nopeasti poimimaan mm Talvivaaran omasta ilmoituksesta (pdf2). (Lyhenteet: PSAVI Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, KaiELY Kainuun ELY-keskus, VHaO Vaasan hallinto-oikeus)

  • [Elokuu 2008: Kipsisakka-allas vuotaa. Edit 18.8. klo 20:51]
  • [18.3.2010 Kipsisakka-allas vuotaa uudelleen. Edit 18.8. klo 20:51]
  • 9.7.2010   TLV hakee lupaa kipsisakka-altaan ohijuoksutukseen (on jo aloittanut?)
  • 31.3.2011 Poikkeuslupa myönnetään (PSAVI)
  • 30.3.2012 Poikkeuslupa evätty (VHaO). Ohijuoksutus jatkuu valitusajan (?)
  • 3.5.2012 TLV tekee hätätilailmoituksen ohijuoksutuksesta
  • 14.6.2012 Hätälupa annetaan (KaiELY, käsittelyaika 42 päivää)
  • 4.3.2103 Hätälupa kumotaan (VHaO)
  • 7.3.2013 TLV tekee uuden hätätilailmoituksen, ohijuoksutusta jatketaan
    • KaiELY on hiljaa (85 päivää)
  • 31.5.2013 Uusi ympäristölupa (AVI), ohijuoksutus sallitaan
    • KaiELY on edelleen hiljaa (75 päivää)
  • 14.8.2013 KaiELY päättää olla tekemättä päätöstä koska uuden ympäristöluvan perusteella mitään ongelmaa ei enää ole.

Kipsisakka-allasta ei mitä ilmeisimmin ainakaan vuoden 2010 jälkeen ole käytetty ollenkaan ympäristöluvan mukaisella tavalla. Poikkeuksia on haettu, ne on annettu, aikanaan kumottu, ja sitten taas on haettu uusilla perusteilla. Miksi näin, sen rikostutkinta aikanaan selvittänee.

Oli syy mikä tahansa, KaiELY:n viimeisin toiminta on numeroiden perusteella erikoista. Mikä voisi selittää 85+75 päivän viivyttelyn?

Ehkä tämä: Keväällä 2013 on ollut tiedossa, että AVI antaa uuden ympäristöluvan joskus kevään tai alkukesän aikana. Sen sisällöstä tai aikataulusta ei kuitenkaan ole ollut ainakaan laillista tietoa kenelläkään ulkopuolisella. KaiELY ei siis ole voinut lähteä siitä oletuksesta, että uusi ympäristölupa sallisi ohijuoksutuksen. Käytännössä on kuitenkin yksinkertaisin oletus, että juuri näin se on olettanut.

Mikään muu ei oikein selitä sitä, että se on antanut Talvivaaran olla luvanvastaisessa tilanteessa 85 päivää. Toki maalis-toukokuu 2013 on ollut äärimmäisen kiireellistä aikaa ennen muuta Talvivaaran toisen kipsisakka-allaskatastrofin takia, mutta hätätilailmoituksiin on silti reagoitava mahdollisimman nopeasti jo turvallisuuden ja valvottavan oikeusturvankin takia.

Luvanjälkeinen 75 päivän hiljaisuus selittynee suurelta osin kesälomista. Lisäksi KaiELY on tehnyt tulkinnan, että luvanvastainen toiminta maalis-kesäkuussa ei olekaan enää ongelma, jos lupa muuttuu kesäkuun lopussa. Silloin päätöksellä ei myöskään ole ollut enää kiire.

Pikantti yksityiskohta

On mielenkiintoinen yksityiskohta, että päätös on annetty 14.8.2013, eli samana päivänä kuin Talvivaaran osavuosikatsaus. Jos tarkoitus olisi peittää päätös julkisuudelta mahdollisimman hyvin, päivä olisi sattumalta hyvin valittu.

Yhteenveto

Jotta oltaisiin tasapuolisia, KaiELY:n toimintaa voi inhimillisesti ymmärtää. Maalis-kesäkuu 2013 on ollut jatkuvaa painajaista. Kipsisakka-altaan vuoto huhtikuussa 2013 on teettänyt työtä vuorotta. Kipsisakka-altaasta oli siinä vaiheessa väännetty kättä jo kolme vuotta ilman minkäänlaista edistymistä, eikä asia ole ollut yhtä akuutti kuin muut Talvivaaran ongelmat. Tilannne on karannut käsistä, eikä valtio ole antanut ELY-keskukselle tarpeeksi lisäresursseja vaikka kriisi on ollut pitkään tiedossa. Jotakin on ollut pakko priorisoida.

Ennakkotapaus on silti hämärä. Takautuvaa syyllisyyttä ei oikeusvaltiossa voi olla; tuomiot annetaan sen lain perusteella, joka oli voimassa tekohetkellä. Voidaanko KaiELYn päätöksen perusteella ainakin suuryrityksiin kuitenkin soveltaa “takautuvan syyttömyyden” periaatetta: jos laki ehtii muuttua, aiemmin laiton toiminta muuttuu samalla lailliseksi?

Aivan noin suoraviivainen asia ei ole, koska KaiELY ei ole mikään syyttäjäviranomainen, ja koko kipsisakka-altaan kuvio on painajaismaisen sekava. Silti tilanne vaikuttaa erikoiselta. Olisi toivottavaa, että joku uskottava viranomainen selvittäisi asiaa syvemmin.

Muita Talvivaara-kirjoituksia: täällä. Muuta ympäristöstä: täällä.

Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia. 

LIITE: TOISENLAINEN TULKINTA [Lisätty 18.8. klo 21:02]

Aihetta erittäin hyvin tunteva henkilö esitti hieman toisenlaisen arvion viranomaisten ajatteluketjusta.

  • Talvivaaran kipsisakka-altaat ovat vuotaneet jo aiemminkin, elokuussa 2008 ja maaliskuussa 2010. Ongelmat voivat periytyä sieltä asti
  • Heinäkuun 2010 ilmoituksessa TLV perusteli, että ohijuoksutus oli parempi vaihtoehto ympäristön kannalta. Raudan saostuksen jälkeen jätevedessä oli vähemmän metalleja kuin kipsialtaan kautta tulleessa vedessä. TLV epäonnistui prosessin ennakoinnissa, mutta tämäntyyppisiä viattomia poikkeamia voi teollisuudessa tulla.
  • Tammikuussa 2011 PSAVI hyväksyi Talvivaaran perustelut. Ohijuoksutus katsottiin ympäristönsuojelun kannalta järkeväksi.
  • Tammikuussa 2012 hallinto-oikeuden hylkäys oli prosessuaalinen: kuuleminen oli jäänyt vajaaksi. Ympäristöasioihin VHaO nimenomaisesti ei ottanut kantaa.
  • Vuosina 2010-2012 Talvivaara on juoksuttanut kipsisakka-altaisiin jätevesiä ilman lupaa. Tälle on vaikea keksiä viatonta selitystä, mutta sitä tutkiikin nyt mm poliisi. Valvonta ainakin on mitä ilmeisimmin pettänyt.
  • Marraskuun 2012 ja huhtikuun 2013 kipsisakka-altaan vuotojen jälkeen tilanne oli viranomaisten kannalta mahdoton: altaisiin ei saanut juoksuttaa enää ylimääräistä vettä, ja vanhoistakin oli päästävä eroon.
  • PSAVI ja KaiELY ovat ensisijaisesti halunneet pienentää ympäristövaikutuksia. Kipsisakka-altaan ohittaminen on loppujen lopuksi tässä vaiheessa vain detalji, varsinkin kun vesien metallipitoisuudet ovat olleet huomattavasti luparajojen alapuolella. On ollut pakko oikoa, koska on pitänyt hoitaa akuuttia katastrofia (ja täytyy edelleen).
  • Lisäksi on huomioitava, että PSAVIn toukokuun 2013 päätös on vasta osittainen, ja kattaa kiireellisimmät asiat. Pääosa päätöksestä tulee vasta joskus syksyllä. Tilanne siis jatkuu vielä, eikä tämä ole viimeinen sana.

Itse pidän tätä selitystä uskottavampana kuin mitään suurta salaliittoa. Talvivaaran toiminta ei suuria pisteitä saa. Viranomaiset ovat kuitenkin joutuneet toimimaan niillä resursseilla ja tiedoilla mitä valtio ja Talvivaara ovat niille antaneet. Päätökset on tehty suuren paineen alla ja julmasti priorisoiden.

Siitä huolimatta lopputulosta tämä päättely ei muuta mihinkään. Vaikka viranomaisten toimintaa voi ehkä inhimillisellä tasolla ymmärtää, näyttää edelleen siltä että Talvivaara pääsee nauttimaan takautuvasta syyttömyydestä. Ja nimenomaan siksi, että se on luonut tarpeeksi suuren kaaoksen.

Lisäksi tässä päättelyketjussa  nuo elokuun 2008 ja maaliskuun 2010 kipsisakka-altaan vuodot oikeastaan herättävät entistä enemmän kysymyksiä. Kun altaat ovat olleet alusta saakka puutteellisia, on Talvivaaran kannalta on ollut tavattoman kätevää huomata heinäkuussa 2010, että ympäristönsuojelun kannalta ne ovat jopa haitallisia. Alkuvuoden 2010 tapahtumia kannattaisikin penkoa huomattavasti tarkemmin kuin tähän asti on julkisuudessa tehty.

Talvivaara 12: Loogisen virhepäättelyn peruskurssi

Talvivaara koputtelee taas tärähtäneen loogisen ajattelun paljon kilpailtua Suomen ennätyksen ovea. Yhteen valitukseen on saatu mahtumaan ainakin kaksi loogista virhettä (olkinukke-argumentti sekä  syllogistisen logiikan väärinkäyttö).

Tärähtyneisyys löytyy valituksesta, jonka Talvivaara teki uudesta vesiluvastaan (linkki) . Valitus ei ole juurikaan herättänyt mediaa, mutta  Ylen mukaan “yhtiö [on] vaatinut muutosta luparajoituksiin oikeusteitse. Vaasan hallinto-oikeuteen tehdyn valituksen mukaan yhtiö epäilee, ettei se pysty noudattamaan kaikkia lupaehtoja. Esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliitto on tyrmännyt Talvivaaran vaatimukset vastineessaan.”  SLL:n vastine löytyy täältä (pdf). Olen ollut sitä muokkaamassa, mutta tässä esittämäni pohdinnat ovat yksityisajattelua.

Aiempia Talvivaara-kirjoituksia: täällä

Keskityn tässä kahteen vaatimukseen, joissa argumentaatiovirhe on (lopulta) melko selvä.  Talvivaara vaatii   “1) poistaa lupamääräyksestä 4a määräyksen, jossa yhtiölle on asetettu velvollisuus varmistaa, etteivät toiminnan päästöt ja haitalliset vaikutukset poikkea siitä, mille lupa on myönnetty tai mitä lupahakemuksessa on ennakoitu”  ja “3) poistaa vesistöjen kunnostamista koskevan lupamääräyksen F”.

Tärähtänyt vaatimus 1: Olkinukkeargumentti

Vaatimus 1 perustuu siihen sinällään järkevään ajatukseen, että kaikkea on mahdoton ennakoida.  Juuri tämän takia lupa- ja valvontaviranomaiset ovat erillään: valvontaviranomaiselle (tässä tapauksessa Kainuun ELY-keskus) annetaan melko suuri valta arvioida, milloin ollaan ympäristöluvan mukaisessa tilassa. Ympäristölupa on kaiken pohjana, mutta sitä tulkitaan.

Talvivaara on kyllä periaatteessa oikeassa siinä, että täysin mekaaninen ympäristöluvan tulkinta johtaisi absurdeihin tilanteisiin: myös tilannetta parantavat muutokset olisivat kiellettyjä. Yhtiö väläyttelee jopa sitä riskiä, että se voisi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen tällaisista parantavista muutoksista, jos ympäristölupaa luetaan kuin piru Raamattua.

Liitteessä 1 on koko Talvivaaran perustelu, johon on merkitty tummennetulla ne kohdat, joissa kuvaillaan kauhuskenaariota erityisen eloisasti. Teksti on pelottava, kunnes tajuaa kysyä simppelin kysymyksen: mikä viranomainen tällaisia absurdeja rangaistuksia konkreettisesti yhtiölle antaisi, milloin, ja missä? Pitääkö Talvivaara Suomen viranomaisia täysin mielivaltaisina neuvostotyyppisinä hirviöinä?

Viimeinen lause on erityisen hämmentävä: “Tämänkaltaiselle ympäristölupakäytännöstä erkaantuvalle ja selvästi pelkästään rikosprosessuaalisia päämääriä tavoittelevalle lupaehdolle ei löydy oikeusharkinnallisia perusteita YSL:stä.”

Näin paranoidia ajattelua on tottunut näkemään luonnonsuojelijoiden höyrypääsiiven suusta. Kansainväliseltä suuryritykseltä sellaista ei ensimmäisenä odottaisi.

Talvivaaran ehdottama ratkaisu on vähintään yhtä absurdi: tehdään ympäristölupa, joka ei sido yhtiötä. Tällöin poistetaan se riski, että oltaisiin oikeudessa sen takia, että yritetään pelastaa luontoa.

Tämä on tyylipuhdas olkinukke-argumentaatio. Vastapuolen näkemyksestä esitetään karikatyyri; osoitetaan että tämä karikatyyri on järjetön; esitetään loogisen tuntuinen (mutta todellisuudessa järjetön) ratkaisu tähän karikatyyriin; ja väitetään että tämä ratkaisu on looginen ratkaisu alkuperäiseen ongelmaan.

Täysjärkinen ratkaisu tähän ongelmaan on se, että Talvivaara lakkaa olemasta paranoidi. Liitteessä 3 tämä on sanottu hieman kohteliaammin.

Tärähtänyt vaatimus 3: Virhe syllogistisessa logiikassa

Vaatimuksessa 3 Talvivaara on sitä mieltä, että AVI:lla ei ympäristöluvassa ole toimivaltaa määrätä Talvivaaraa puhdistamaan saastuttamiaan alueita. On helppo ymmärtää miksi puhdistamista yritetään välttää viimeiseen asti: jos aiemmin esittämäni arvio pitää paikkansa, korjaus maksaa helposti luokassa 20-30 miljoonaa euroa, luultavasti paljon enemmän. Nykytilanteessa tämä on paljon.

Liitteessä 2 on koko vaatimus, ja loogisen ajattelun kannalta ongelmalliset kohdat tummennettu. Yksi kappale kannattaa kirjata tähän: “Vaikka YSL 43 §:n 1 momentin 5 kohta sinänsä mahdollistaa sellaisista muista toimista määräämisen, joilla ehkäistään, vähennetään tai selvitetään pilaantumista, sen vaaraa tai siitä aiheutuvia haittoja, tarkoittavat nämä pykälän esitöiden perusteella ennemminkin toimenpiteitä, jotka rajoittavat luvanhakijan toiminnasta luvan myöntämisen jälkeen aiheutuvien päästöjen vaikutuksia. Sitä vastoin vanhojen päästöjen seurauksena kontaminoituneiden alueiden kunnostaminen liittyy pikemminkin kyseisten päästöjen aiheuttaneen toiminnan ja siihen mahdollisesti liittyvän ympäristöluvan ehtojen toteutumisen valvontaan, johon toimivaltainen viranomainen on ELY-keskus. Aluehallintovirastolla ei sen sijaan ole toimivaltaa puuttua lupaehtojen kautta menneisyydessä tapahtuneeseen toimintaan ja arvioida valvontaviranomaisesta riippumatta toiminnasta mahdollisesti aiheutunutta kunnostamistarvetta”.

Tässä on aika monta ongelmaa. Käytännön tasolla löytyy yksi: kuka tällöin itse asiassa pystyy antamaan määräyksiä puhdistamisesta? Talvivaaran tulkinnan mukaan vain ja ainoastaan ELY-keskus, mutta ELY-keskus toimii kuitenkin viime kädessä ympäristöluvan varassa. Jos korjauksista ei sanota mitään ympäristöluvassa, Talvivaara voi aikanaan vedota siihen, että ELY-keskus on ylittänyt toimintavaltuutensa. Hallinto-oikeuden päätöksiä Talvivaara ei ole tähänkään mennessä noteerannut esimerkiksi hätäjuoksutusasioissa, koska hallinto-oikeus voi Talvivaaran tulkinnan mukaan ottaa kantaa vain hallinnollisiin asioihin, ei teknisiin. Rikosoikeus voi ainoastaan rankaista, ei vaatia muutoksia.

Loogisen tason ajatteluvirhe vaatii hiukan pohjustamista. Ympäristölupa määrittelee, miten paljon yhtiö saa turmella ympäristöään. Se ottaa myös huomioon sen, miten paljon rasitetta ympäristö kestää. Jos alue on jo valmiiksi saastunut, lisärasitetta ei periaatteessa voisi sallia.

Tässä syntyy sinällään aivan todellinen ja validi eettinen kysymys: saako ympäristölupa “rankaista” yhtiöitä siitä, mitä muut ovat aiemmin tehneet? Turvetuotannossa tästä väännetään jatkuvasti — jos vesistö on jo pahasti saastunut maatalouden päästöjen takia, saako rasitetta enää lisätä turvetuotannolla? Vastaus ei ole aivan selvä, ja päätöksiä on monenlaisia.

Sen sijaan Talvivaaran tulkinta on varsin absurdi.  Sen mukaan ympäristöluvassa ei saisi mitenkään ottaa huomioon yhtiön omia aiempia tuhoja, vaan tulisi lähteä puhtaalta pöydältä kuvitella että niitä ei ole olemassakaan.

Oikeassa maailmassa kaivoksen uudet päästöt tulevat vanhojen päälle. Talvivaaran lähijärvet ovat jo saastuneet, mahdollisesti pysyvästi. Jos niihin tulee lisäpäästöjä, tapahtuu kaksi asiaa: lähijärvet kuolevat lopullisesti, ja saastuminen leviää vielä suurempiin järviin.  Käytännössä siis ei voi mitenkään erotella “menneitä” ja “tulevia” päästöjä. Ne ovat molemmat osa Talvivaaran aiheuttamaa kokonaisrasitetta.

Nähdäkseni tässä käytetään väärin syllogistista logiikkaa.

  • Premissi 1. On väärin rankaista A:ta siitä, mitä B on aiemmin tehnyt.
  • Premissi 2. A ennen toukokuuta 2013 (uuden luvan myöntämishetki) on täysin eri objekti kuin A toukokuun 2013 jälkeen.
  • Johtopäätös: On väärin rankaista A:ta toukokuun 2013 jälkeen siitä, mitä A on tehnyt ennen toukokuuta 2013.

Premissi 2 on melko selvästi virheellinen. Täysjärkinen ratkaisu tähän ongelmaan on lähteä siitä, että Talvivaara toukokuun 2013 jälkeen on sama yhtiö kuin Talvivaara ennen toukokuuta 2013. Se on vastuussa itse aiheuttamistaan vaurioista, ja sen on ne korjattava. Liitteessä 3 tämä sanotaan hieman kohteliaammin.

Muita Talvivaara-kirjoituksia: täällä

Laajemmin ympäristöstä: täällä.

Kirjoittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsen, mutta mielipiteet, väitteet, argumentit ja argumentaatiovirheet ovat puhtaasti omia.

LIITE 1: VAATIMUS 1, PERUSTELUT

Olkinukkeargumentit tummennettu.

Lupamääräyksessä 4a on toiminnanharjoittajan YSL 5 §:n 1 momentissa lausuttuun selvilläolovelvollisuuteen viitaten määrätty Talvivaara varmistamaan, etteivät se toiminnan päästöt ja haitalliset vaikutukset poikkea siitä, mille ympäristölupa on myönnetty tai mitä lupahakemuksessa on ennakoitu. Ankarasti tulkittuna tämän lupamääräyksen voidaan katsoa tekevän lupamääräyksen voidaan katsoa tekevän lupahakemuksessa annetut tiedot kaikilta osin toiminnanharjoittajaa sitoviksi. Lupamääräyksestä seuraa käytännössä, että toiminnan päästöjen vähäinenkin poikkeaminen lupahakemuksessa ilmoitetusta johtaa ympäristöluvan vastaiseen tilanteeseen, vaikka päästöt eivät sinänsä ylittäisi muualla ympäristöluvassa asetettuja raja-arvoja.

Määräykselle, joke edellyttää toiminnanharjoittajalta ehdotonta etukäteistä tietoa kaikista suunnitellu toimintansa mahdollisista vaikutuksista, ei löydy perusteita liioin YSL 5 §:n 1 momentissa lausutusta selvilläolovelvollisuudesta, lupaharkintaa koskevasta YSL7 luvusta, kuin vallitsevasta hallintokäytännöstäkään. Jo YSL 5 §:n sanamuodosta ilmenee, ettei selvilläolovelvollisuudella ole tarkoitettu asettaa toiminnahrajoittajalle epärealistisen tiukkaa velvollisuutta olla tietoinen kaikista toiminnan tulevista vaikutuksista ja niiden voimakkuudesta, vaan jo riittävä tietoisuus täyttää selvilläolovelvollisuuden vaatimukset. Selvilläolovelvollisuutta ja siihen sisäärakennettua riittävyyskriteeriä on arvioitava suhteessa yleisiin ympäristö- ja hallinto-oikeudellisiin periaatteisiin. Suhteellisuusperiaatteesta seuraa, ettei toiminnanharjoittajalta voi riittävän selvilläolon vaatimuksen perusteella edellyttää mahdottomia, kuten toiminnan vaikutusten aukotonta ennustamista. Liian pitkälle menevä selvilläolovelvollisuuden tulkinta johtaisi toiminnanharjoittajan kannalta kestämättömään tilanteeseen, jossa mikä tahansa vähäinenkin poikkeama toiminnan ennakoitujen ja toteutuneiden vaikutusten välillä merkitsisi ympäristöluvan vastaista tilaa, ja saattaisi oikeuttaa valvontaviranomaisen puuttumaan toimintaan YSL 13 § luvun hallintopakkosäädösten kautta.

On myös huomattava, että lupamääräyksestä, jossa luvanhakijan lupahakemuksessa esitetyt tiedot tehdään luvanhakijaa sitoviksi, saattaisi seurata myös rikoslain 48 luvun mukaisten ympäristörikosten tunnusmerkistöjen täyttyminen toiminnan toteutuneiden päästöjen poiketessa edes hieman lupahakemuksessa ilmoitetusta. Ympäristölupaharkinnassa on kuitenkin kyse YSL:n mukaisten edellytysten täyttymisen tulkinnasta, eikä tätä harkintaa voi ohjata lupaviranomaisen mahdollinen pyrkimys varmistaa jatkossa rikoslain tunnusmerkistöjen muodollinen täyttyminen jo sen perusteella, että lupahakemuksessa jostakin toiminnan vaikutuksesta osoittautuu edes lievästi virheelliseksi. Aluehallintoviraston tulee lupaviranomaisena kyetä tunnistaamaan ne relevantit seikat, joiden pohjalta lupaehtoja asetetaan. Tätä harkintaa ei voi korvata asettamalla toiminnanharjoittaja ylimalkaisella lupamääräyksellä vastuulliseksi myös silloin, kun kun toiminta poikkeaa lupahakemuksesta ilman, että varsinaisia toimintaa koskevia yksityiskohtaisia lupamääräyksiä olisi rikottu. Tämänkaltaiselle ympäristölupakäytännöstä erkaantuvalle ja selvästi pelkästään rikosprosessuaalisia päämääriä tavoittelevalle lupaehdolle ei löydy oikeusharkinnallisia perusteita YSL:stä.

LIITE 2: VAATIMUS 3, PERUSTELUT

Olennaiset kohdat ja heikot argumentit tummalla tekstillä. Argumenteissa voisi olla järkeäkin, jos joku muu kuin Talvivaara itse olisi aiheuttanut aiemmat vauriot. 

Lupamääräyksellä F aluehallintovirasto on velvoittanut Talvivaaran ryhtymään viipymättä vesistön kunnostustoimenpiteisiin Salmisessa, Kalliojärvessä ja Kalliojoessa sekä Ylä-Lumijärvessä, Lumijoessa, Lumijärvessä ja Kivijärvessä jätevesipäästöjen aiheuttamien pilaantumishaittojen vähentämiseksi. Lupamääräyksen perustelujen mukaan määräys on annettu ympäristönsuojelulain 43 §:n nojalla ja se on tarpeen jätevesipäästöjen aiheuttaminen pilaantumishaittojen vähentämiseksi. Aluehallintovirasto on myös perustellut kunnostusmääräystä sillä, ettei purkuvesistöjen tilassa ole odotettavissa merkittävää parantumista ilman lisätoimia ja että järvistä saattaisi kulkeutua niihin pidättyneitä päästöjä muihin alapuolisiin vesistöihin.

YSL:n rakenne huomioiden aluehallintovirastolla ei kuitenkaan ole toimivaltaa kunnostustoimenpiteisiin velvoittamiseen ympäristölupapäätöksessä. YSL:n systematiikassa toimivalta kunnostus- ja ennallistamistoimenpiteistä määräämisessä on lähtökohtaisesti valvontaviranomaisella eli ELY-keskuksella, joka voi määrätä toiminnanharjoittajan saneeraustoimenpiteisiin joko pilaantuneen maaperän ja pohjaveden puhdistamista koskevan YSL 12 luvun nojalla tai muun kuin pilaantuneen maaperän tai pohjaveden puhdistamisen kohdalla hallintopakkoa koskevan 13 luvun säännösten nojalla. Sen sijaan ympäristölupamenettely soveltuu tähän tarkoitukseen lähtökohtaisesti huonosti, sillä sen ensisijaisena päämääränä on varmistaa, että toiminnasta aiheutuvat päästöt eivät aiheuta ympäristön pilaantumista. Aluehallintoviraston toimivalta alueen kunnostukseen liittyvien määräysten antamiseen rajoittuukin käytännössä YSL 90 §:n mukaisiin toiminnan lopettamisen jälkeisiin velvoitteisiin, josta ei puheena olevassa tapauksessa ole kyse.

Vaikka YSL 43 §:n 1 momentin 5 kohta sinänsä mahdollistaa sellaisista muista toimista määräämisen, joilla ehkäistään, vähennetään tai selvitetään pilaantumista, sen vaaraa tai siitä aiheutuvia haittoja, tarkoittavat nämä pykälän esitöiden perusteella ennemminkin toimenpiteitä, jotka rajoittavat luvanhakijan toiminnasta luvan myöntämisen jälkeen aiheutuvien päästöjen vaikutuksia. Sitä vastoin vanhojen päästöjen seurauksena kontaminoituneiden alueiden kunnostaminen liittyy pikemminkin kyseisten päästöjen aiheuttaneen toiminnan ja siihen mahdollisesti liittyvän ympäristöluvan ehtojen toteutumisen valvontaan, johon toimivaltainen viranomainen on ELY-keskus. Aluehallintovirastolla ei sen sijaan ole toimivaltaa puuttua lupaehtojen kautta menneisyydessä tapahtuneeseen toimintaan ja arvioida valvontaviranomaisesta riippumatta toiminnasta mahdollisesti aiheutunutta kunnostamistarvetta.

LIITE 3: SLL:N VASTINEET

Vaatimus 1. Talvivaaran tulkinta AVI:n lupamääräyksestä 4a on väärä. Lupamääräys ei koske jokaista pientä detaljia kuten Talvivaara haluaa asian esittää, vaan prosessimuutoksia, joilla voi olla suuri ympäristövaikutus. Tyyppiesimerkki tällaisesta muutoksesta ovat Talvivaaran luvanvastaisesti tekemät muutokset, joilla kipsisakka-altaiden toiminta muuttui riskialttiimpaan suuntaan (ennen muuta veden sekä raffinaatin varastointi).

Lupamääräys 4a on täysin normaali YSL:n mukainen lähtökohta, eikä sitä aina katsota edes tarpeelliseksi kirjata erikseen. Talvivaaran tapauksessa AVI kuitenkin on ilmeisesti katsonut, että aikaisemman ympäristöluvan krooniset rikkomukset antavat syytä lisätä se eksplisiittisesti ympäristölupaan.

Vastine vaatimukseen 1: Lupamääräys 4a on YSL:n mukainen perusvaatimus, ja se on pidettävä voimassa sellaisenaan.

Vaatimus 3: Talvivaara vaatii poistamaan vesistöjen kunnostusta koskevan lupamääräyksen F. Perusteluna käytetään sitä, että AVI:lla ei olisi toimivaltaa kunnostustoimenpiteisiin velvoittamiseen ympäristölupapäätöksessä. Tulkinta on väärä, koska kunnostustarve perustuu Talvivaaran itsensä jo aiheuttamiin vaurioihin, jotka johtuvat sen omasta aikaisemmasta ympäristöluvan vastaisesta toiminnasta. Näin ollen vaatimus linkittyy suoraan aikaisempaan ympäristölupaan ja on johdonmukainen päivitys sille.

AVI:n määräyksen perusteluna on myös se, että Talvivaaran toiminta ei saa enää pahentaa nykyistä ympäristön tilaa. Nykyisessä tilassa mikä tahansa lisäsaastuttaminen kuitenkin aiheuttaa suhteessa suurempia vaurioita kuin vastaava päästömäärä puhtaisiin luonnonvesiin. Lisäksi mm. lähijärviin ja -jokiin kerrostuneet raskasmetallit lähtevät ajan kuluessa liikkeelle, ja saastuttavat entistä laajempia alueita, ennen muuta Laakajärveä ja Jormasjärveä. Vaurioiden laajeneminen voidaan estää ainoastaan korjaamalla tämänhetkiset vauriot.

Vastine vaatimukseen 3: Lupamääräys F estää ympäristövaurioiden leviämisen yhä laajemmalle alueelle (seuraavaksi Laakajärveen ja Jormasjärveen), minkä vuoksi se on pidettävä voimassa sellaisenaan. On normaali lähtökohta, että saastuttaja maksaa aiheuttamansa vahingot. Talvivaaraa on hallintopakolla vaadittava aloittamaan lähijärvien kunnostus välittömästi.

Translate »