Category: Ympäristö

Talvivaara 34: Uraaniongelma kolmella lauseella

Viimeviikkoinen kärjistetty paranoia/kyynisyys-kirjoitukseni Talvivaarasta oli ehkä turhankin kärjistetty, moneen suuntaan.  Saman asian voi sanoa paljon neutraalimminkin, kolmella lauseella:  Kaivosteollisuuden kannalta uraani on metalli siinä missä muutkin. Yhteiskunnan ja lainsäädännön kannalta uraani ei ole metalli siinä missä muutkin. Tästä seuraa yhteentörmäys.

A. Kaivosyhtiö haluaa rahaa, niin uraanista kuin muistakin metalleista

Kaivosteollisuuden päämääränä on louhia metalleja ja saada niistä rahaa. Uraani on yksi, erittäinkin arvokas metalli.

Monissa Suomen parhaista malmioista on muiden metallien seassa myös uraania. Suhteelliset määrät ovat erittäin pieniä (20 ppm) mutta kun louhitaan paljon, myös uraania kertyy paljon (tuhansia tonneja). Tämä uraani on rahanarvoista tavaraa, vaikka sitä olisi suhteellisen vähänkin. Talvivaaran tulovirrasta 5-10% voitaisiin saada uraanista.

B. Lainsäädäntö nostaa uraanin silmätikuksi

Lainsäädännön päämääränä on suojata yhteiskuntaa uraanin negatiivisilta vaikutuksilta. Ydinenergialaki lähtee siitä, että virheisiin on käytännössä nollatoleranssi: toiminnan on oltava luotettavaa. Tämä tarkoittaa paitsi teknistä luotettavuutta myös taloudellista; sellaista tilannetta ei voi päästä syntymään, jossa yhtiö ei pystyisi taloudellisista syistä huolehtimaan turvallisuusvelvoitteistaan.

Uraanikaivoksen täytyy siis täyttää useita aivan erityisen kovia lupaehtoja. Eräs kova ehto on, että valtioneuvoston on annettava asiasta periaatepäätös. Valtioneuvosto voi antaa luvan vain, jos hakija täyttää hyvin tiukkoja turvallisuusehtoja; ennen muuta valtioneuvoston on tarkkailtava taloudellista tilannetta, vuosien tai vuosikymmenien skaalassa.

Ympäristölupaa voidaan harkita vasta, kun periaatepäätös on olemassa. Senkin ehdot ovat poikkeuksellisen kovia. Uraaninlouhinta vaatii lisäksi myös mm Säteilyturvakeskuksen osallistumista asiaan. Prosessi on kaiken kaikkiaan raskas ja hankala.

C. Talvivaaralle tuli kiusaus etsiä porsaanreikä

Kaivosyhtiö mielellään etsisi jonkin porsaanreiän, jota kautta sen ei tarvitse luvitusvaiheessa käydä uraanilupamyllytystä.  Tällöin se saisi uraanin louhittua vain yhtenä metallina muiden joukossa, ilman ylimääräistä vaivaa, aikaa, tai kuluja.

Talvivaara yritti tahallaan tai ymmärtämättömyyttään yhtä — lähes jokaisen mittapuun mukaan epäeettistä — keinoa: lupaa hakiessa ei mainittu uraania ollenkaan. Lupa saatiin ilman uraanimainintaa. Käytännössä heti luvan saamisen jälkeen alkoi yritys saada malmissa oleva uraani talteen.  Ajan säästämiseksi uraanin talteenottolaitosta alettiin rakentaa lainarahalla jo ennen kuin mitään lupia tai hyväksyntöjä oli saatu. (Detaljit: katso Talvivaara 33).

Talvivaara haki helmikuussa 2011 valtioneuvostolta periaatepäätöstä uraanin talteenotosta. Maaliskuussa 2012 se sai hyväksyvän periaatepäätöksen. Tämän jälkeen yhtiö haki ympäristölupaa, jonka saaminen normaalisti kestää noin vuoden. Tilanteen kaoottisuuden vuoksi lupaa ei ole vieläkään käsitelty.

D. Oikeus otti tiukan kannan

KHO:n päätös ei ota kantaa siihen, oliko Talvivaaran alkuperäisessä hakemuksessa jotain hämminkiä. Sen sijaan se toteaa nyt mustaa valkoisella asian, joka jäi epäselväksi vuonna 2005: Talvivaara on uraanikaivos. Lisäksi yrityksen taloudellinen tilanne on niin rajusti heikompi kuin vuosi sitten, että valtioneuvoston on arvioitava periaatepäätöksensä uudelleen.

Mitä tämä vaikuttaa ympäristölupaan, on vielä epäselvää. Ylen mukaan ympäristölupaa käsittelevä aluehallintovirasto ei vielä tiedä, vaikuttaako päätös ympäristölupaa. Tällaisesta sotkusta ei käytännössä ole ennakkotapauksia, joten on mahdollista, että kukaan ei aidosti tiedä.

Teknisesti ottaen kaikki nämä luvat ovat riippumattomia, joten periaatteessa AVI voisi jopa myöntää luvan. Käytännössä lupa melko varmasti olisi ehdollinen, ja edellyttäisi uuden valtioneuvoston päätöksen ennen kuin tulee voimaan.

On hyvin todennäköistä, että osa prosessista joudutaan käynnistämään alusta, ja Talvivaaran on käytännössä haettava uudelleen periaatepäätöstä. Kun tilanne on niin kaoottinen, on vaikea kuvitella, että periaatepäätös syntyisi ainakaan nopeasti tai helposti. Velkasaneerauksessa oleva yhtiö tuskin on sellainen vakaa toimija, jolle lupaa ylipäätään voisi antaa — näinhän KHO käytännössä nyt linjasi. On vaikea kuvitella, että valtioneuvosto lähtisi kovin mielellään uhmaamaan oikeuden päätöstä antamalla nopeutetulla aikataululla uutta periaatepäätöstä.

Aikataulua on täysin mahdoton ennakoida. Normaalioloissa ja -järjestyksessä luvan saaminen kestäisi ainakin kaksi vuotta tästä eteenpäin (vuosi valtioneuvoston päätökseen, vuosi ympäristölupaan). Toisaalta prosessia olisi luultavasti mahdollista nopeuttaa ehdollisilla päätöksillä, kun merkittävä osa taustatyöstä on kuitenkin jo tehty. Toisaalta juuri erilaisilla oikomisilla on päädytty nykytilaankin.

Uraanikaivos on sikälikin poikkeuksellinen, että sellaista ei voi perustaa vastoin paikallisten asukkaiden (eli kunnan) hyväksyntää. Tällaista ei ole, koska Talvivaara ei käynnistysvaiheessa kertonut olevansa uraanikaivos. Jos Sotkamon kunta ei enää olekaan kaikin puolin tyytyväinen tilanteeseen, kaikki voi muuttua. Mahdollisesti koko ympäristövaikutusten arviointiprosessi jouduttaisiin käynnistämään uudelleen, mikä on jo vuosikausien urakka.

E. Talvivaara sai nyt eteensä sen, minkä taakseen yritti jättää

Viime kädessä Talvivaara joutuu nyt niiden hankaluuksien eteen, joita se yritti välttää vuonna 2005, mutta nyt vielä moninkertaiseksi juntturaksi sotkettuna.  On vaikea nähdä, miten se voisi näistä hankaluuksista selvitä kunniallisesti.

 

Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia.

 

LIITE: MUITA TIETOLÄHTEITÄ

Tämä blogi ei ole suinkaan ainoa Talvivaara-kriittinen lähde. Nyt on hyvä hetki nostaa muita arvokkaita tietolähteitä esille. Kaikkien kanssa en välttämättä ole samalla ideologisella aaltopituudella, mutta niiden vaivalla keräämää tietoa ja analyysiä voi arvostaa suuresti.

Kansalaisten ylläpitämiä

http://uutisruoto.com/category/kaivokset/ Anonyymin henkilön ylläpitämä, äärimmäisen perusteellinen taustoitus ennen muuta kaivoksen alkuvaiheisiin. Luultavasti tämän kategorian ammattimaisinta tekstiä. Päivitykset päättyivät valitettavasti marraskuuhun 2012.

http://talvivaaraymparisto.nettisivu.org/  Kaivoksen lähiasukkaan näkökulma. Erittäin perusteellista työtä ja analyysiä, ja aivan suvereeni dokumenttiarkisto.

Stoptalvivaara.org. Ehkä tunnetuin organisaatio ja sivusto. Liikkeen retoriikka ei ole aivan sellaista mitä itse ajan, mutta arvostan heidän tekemäänsä tiedonkeruuta. StopTV:n ainutlaatuisin lisäarvo ovat heidän tekemänsä havainnot ja omat mittaukset. Talvivaarassa näitä “kansalaismittauksia” vasta harjoitellaan, seuraavassa ongelmapaikassa ne jo osataan.

http://www.iisalmenluontomuseo.net/iisalmen-luonnonystaevaet/talvivaara.html  Iisalmen Luonnon Ystävien tarkkaan keräämiä ja aggregoimia linkkejä. Tärkeää rauhallista taustatyötä kaikkien hyödyksi.

Kysymyksiä Talvivaarasta (kirja): äärimmäisen tarkkaan dokumentoitu yhteenveto Talvivaaran epäselvyyksistä, ennen muuta uraanin kadottamisesta.

Lappilaiset uraanivoimaa vastaan. Sivusto ei peittele agendaansa, mutta siellä on paljonkin hyödyllistä dokumenttitietoa.

Kaivosmyönteistä materiaalia

Pro Kaivos. Tasapuolisuuden vuoksi myös Kaivannaisteollisuus ry:n äänen on syytä päästä kuuluviin. Vähänlaisesti dokumenttimateriaalia, mutta antaa kuitenkin kuvaa mitä ala ajattelee.

Ammattimediaa

Ammattimainen journalismi pyrkii olemaan neutraalia, ja olisi epäkohteliasta väittää jonkin median olevan “Talvivaara-skeptinen”. Kaksi lehteä kuitenkaan tuskin suuresti pahastuu, jos ne laittaa löysästi tähän luokkaan.

Suomen Luonto: http://www.suomenluonto.fi/?s=talvivaara  (Vanhempi blogi: http://suomenluonto.blogit.fi/tag/talvivaara/)

Vihreä Lanka: http://www.vihrealanka.fi/avainsana/talvivaara

Talvivaaran oma versio

Talvivaaran oma blogi, http://paikanpaalla.fi/, on antanut inspiraatiota useallekin kirjoitukselleni. Vaikka blogi joskus tuottaakin jopa tahatonta komiikkaa, yritystä avoimuuteen täytyy silti aidosti arvostaa.

Talvivaara 33: Uraanin kyyninen selitys (ei paranoidi)

Joistakin asioista saa heti vainoharhaisen maineen. Talvivaaran uraani on tällainen asia. Tiukimpien salaliittoteorioiden mukaan se on Talvivaaran “todellinen salaisuus”: koko kaivos perustettiin vain, jotta uraani saataisiin talteen. On perustettu kansaliikkeitä vastustamaan nimenomaisesti uraanin tuotantoa. Näiden liikkeiden toiminta on usein varsin, no, originellia. Normaali ihminen kiemurtelee vaivautuneena.

Ehkä juuri tästä syystä uraani on aihe, josta ei julkisesti puhuta. Suunsa avaava saa samantien kahelin maineen. Tämä on sääli, sillä viileän analyyttisesti katsoen faktoista ei ole epäselvyyttä. Vuonna 2005 Talvivaara “unohti” markkinointisyistä kokonaan mainita uraanin kun kaivokselle haettiin hyväksyntää ja ympäristölupia; uraani “ilmestyi” yhtäkkiä, heti kun kaivostoiminta oli alkanut, ja muodosti ympäristölle vaarallisen “epäpuhtauden”; samantien haluttiin rakentaa talteenottolaitos, joka poistaisi epäpuhtauden (ja tekisi siitä samalla markkinakelpoista uraania).

Ympäristölupaa tälle laitokselle ei edelleenkään ole, mutta Talvivaara sai jo melkein 60 miljoonaa euroa etumaksua Camecolta tulevia uraanivirtoja vastaan. Sillä rahalla Talvivaara on jo rakentanut uraanin talteenottolaitoksen — tosin tyylilleen uskollisesti riskialttiiseen paikkaan, aivan vuotavien kipsisakka-altaiden alle (ks Suomen Luonto 13.4.2013). [Huom: vain hetki tämän kirjoittamisen jälkeen kävi ilmi, että Korkein Hallinto-oikeus on palauttanut uraaniluvan valtioneuvostolle; toisin sanoen päätös viivästyy joka tapauksessa rajusti. Tämä ei sinällään muuta johtopäätöksiäni.]

Näista faktoista ei käytännössä ole mitään epäselvyyttä (käyn niitä alempana läpi. Lisäksi niistä on jo vuonna 2012 kirjoittanut mm Vihreä Lanka). Mutta ehkä ongelma tuleekin siitä, miten nämä faktat tuodaan esiin.Tässä on oikein usko “neutraalisuuteen”. Sen verran surrealistisia nämä asiat ovat. Hiukan oikoen, väitän että on kaksi tapaa: paranoidi ja kyyninen. Näistä paranoidi esitystapa karkottaa kuulijat välittömästi ja pysyvästi.  Kyynistä esitystapaa taas ei kukaan halua kuunnella… mutta jos joku nyt sattuisi kuuntelemaan, hän saattaisi alkaa ajatella itse.  

Siispä: kyynikon selitys Talvivaaran uraanista.

Paranoidi uskoo löytävänsä Talvivaarasta älykkäiden ihmisten terävän salaliiton. Sillä on ollut selkeä päämäärä: tuottaa uraania, keinoista piittaamatta. Koko kaksi miljardia euroa on tuhlattu, jotta uraanikiimassa saataisiin kerättyä 500 tonnia uraania joka vuosi.

Kyynikko taas näkee Talvivaarassa typerien ihmisten nuhruista nysväämistä, jossa ei ole sen kummempaa päämäärä kuin rahan tienaaminen. Talvivaara itse arvioi uraanin tuotantomääräksi 350-500 tonnia vuodessa, noin 5-10% liikevaihdosta. Erittäin arvokas metalli siis, mutta ei salaliiton kokoinen metalli.  Käytännössä Talvivaaran on tarkoitus olla tylsä monimetallikaivos, joka tuottaa kuparia, sinkkiä, nikkiä, kobolttia, ja uraania. Mistään sen kummemmasta ei varsinaisesti ole kyse; periaatteessa uraani on metalli siinä missä muutkin.

Valitettavasti uraani ei hallinnollisesti ole metalli siinä missä muutkin, vaan uraanikaivoksen perustaminen on valtava urakka (käytännössä se vaatii mm valtioneuvoston erikoisluvan). Uraanikaivoksia myös vastustetaan raivokkaasti. Siksi Talvivaara yrittikin oikaista, ja ampui samalla itseään jalkaan.

Kaivoksen massiivisuus on se, mikä kohottaa typeryydenkin niin massiiviselle tasolle. Kaivoksen JORC-standardin mukaiset varannot ovat mm 4.5 miljoonaa tonnia nikkeliä. Alhaisellakin nikkelin hinnalla esiintymän arvo on siis reilusti yli 60 miljardia euroa.

Promillenkin hukkaaminen tuotannossa voi maksaa 60 miljoonaa.  Siksi aivan mitättömänkin näköisissä asioissa kannattaa oikaista ihan varmuuden vuoksi, semminkin kun kaivos toimii joka tapauksessa hyvin pienillä katteilla. Jos jokin asia, kuten uraani, on “vain” 5% liikevaihdosta, se tarkoittaa kolmea miljardia euroa. Sen eteen kannattaa tehdä lähes mitä tahansa.  [Edit 8.12.: Korjaus: alkuperäisessä käytettiin lähdettä vuodelta 2006, jossa esiintymän arvoksi arvioitiin yli 6 miljardia euroa. Todellinen arvo on siis ainakin kymmenkertainen. Muut luvut on korjattu tämän mukaisesti.]

Miten uraani oikein “katosi” vuonna 2005?

Talvivaaran toimitusjohtaja on vähätellyt uraanin taloudellista merkitystä. “Meitä on syytetty salailusta, että olisimme ensisijaisesti halunneet tuottaa uraania ja rakensimme nikkelikaivoksen vain peittääksemme tällä uraanihankkeemme. – Ensinnäkin uraanibisnes on vain viisi prosenttia liikevaihdostamme eli uraani on meille pelkkä sivutuote. Toiseksi toimintamme alussa ei ollut tiedossa tekniikkaa, jolla voitaisiin erottaa näin köyhistä liuoksista uraania. Löysimme oikeanlaiset kalvot vasta ajan myötä.” 

Selityksessä on hyvin vähän järkeä.

[Edit 8.12.Alkuperäisessä tekstissäni oli ppm-arvot muutettu virheellisellä tavalla prosenteiksi. Virhe ei vaikutta kadmiumvertailuun, mutta muuttaa nolosti kobolttiin liittyvää päättelyä. Alkuperäinen teksti yliviivattu, ja uusi lisätty hakasulkeisiin]

Oli tekniikkaa olemassa tai ei, on jo vuosikymmenet ollut tiedossa, että Talvivaaran alueella uraanin pitoisuus on noin 20 ppm (miljoonasosaa). Uraani on ollut tiedossa jo kaivosta perustettaessa, ja sen vaikutus olisi pitänyt arvioida. Talvivaaran kaivoksen ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa vuodelta 2005 ei kuitenkaan termiä “uraani” mainita kertaakaan.  Juristi voisi ehkä väittää, että uraanin määrä on niin pieni, että sitä ei tarvitse ottaa arviossa mukaan. Juristin olisi kuitenkin vaikea perustella, miksi koboltti on otettu mukaan, vaikka sitä on käytännössä saman verran kuin uraania.  [Juristin täytyisi kuitenkin pyrkiä selittämään, miksi koboltti on valikoivasti mukana vaikka uraani ei. Esimerkiksi Kuusilammen louhoksen metallien prosenttiosuuksia ja määriä löytyy GTK:n sivuilta. Uraania (U) on noin kymmenesosa koboltin (Co) määrästä; toisaalta koboltin määrä on vain kymmenesosa nikkelin (Ni) määrästä. Miksi raja on Talvivaaran materialeissa vedetty juuri tähän, kun GTK:n materiaaleissa uraani on mukana?]

 Koboltin (Co) ja uraanin (U) määrä on käytännössä sama, vaikka ne onkin ilmoitettu eri yksiköissä; koboltin määrä on 0.18 Mt, uraanin 0.15 Mt (koboltin pitoisuus 0.02% on käytännössä 20 ppm, eli samaa luokkaa kuin uraanin).

Alkuperäinen YVA (2005) listaa alla olevat mineraalit, koboltti mukaan lukien.

Sen sijaan kaivoksen metallien sekaan onkin lajennuksen YVAssa (2012) ilmestynyt uusi rivi uraania varten. Määrä on kolmasosa tai puolet koboltista. Missään ei ole mitään selitystä sille, miten uusi metalli on seitsemässä vuodessa malmiin ilmestynyt. [Uraanin suurempi suhteellinen määrä johtunee toisenlaisesta liuotusprosessista].

Juristi voisi toisaalta väittää, että uraania ei tarvitse listata mineraaleissa, koska se on vuonna 2005 jouduttu luokittelemaan mineraalintuotannon epäpuhtaudeksi, kelvollisen rikastusmenetelmän puutteessa. Kyseisen juristin on kuitenkin vaikea selittää, miksi uraani ei esiinnyt vuoden 2005 YVA:ssa myöskään malmin epäpuhtauksien joukossa. Pitoisuus mg/kg vastaa suoraan ppm-arvoa, ja alla olevassa listassa on mainittu mm kadmium, jonka ppm-arvo on samaa luokkaa kuin uraanin. Uraani on myös huomattavasti toksisempaa kuin kadmium, joten ei ole kunnon perusteluja, miksi se on jätetty pois.

Juristi voisi vielä yrittää selittää, että uraani on vain epäpuhtaus, jolloin se liittyy vain sivukiveen (käyttökelvottomaan jätteeseen). Ikävä kyllä tässäkin listassa on sama kadmium, mutta ei uraania.

Käytännössä edes juristi ei pysty tätä selittämään. Koboltin pitoisuus on samaa luokkaa kuin uraanin;  Siis: miksi koboltti mainittiin, mutta uraania ei? Jos uraani katsottiin epäpuhtaudeksi, miksi sitä ei mainittu, vaikka samoissa pitoisuusluokissa oleva kadmium mainittiin?

[Edit 6.12.2013: Tarkka lukija huomautti, että YVA:n sivulla 26 mainitaan kyllä uraanin lyhenne: “Toisessa kolonnikokeessa on analysoitu myös muita komponentteja ja tulokset olivat Mo <0,02%, Cd 0,002%, As 0,002%, Sb <0,02%, Pb 0,010%, Sn < 0,001%, U 0,005% ja Se 0,004%.”.  Tämä ei käytännössä muuta tilannetta, koska uraanin pitoisuus on tuplasti suurempi kuin kadmiumin. Edelleen siis jää kysymys, miksi kadmium mainitaan muuallakin, uraani ei. Uraanin olemassaolo on siis tiedetty ja dokumentoitu, mutta se on häivytetty kaikkialta paitsi tästä yhdestä sivulauseesta.]

Johtopäätös on kyynikolle aivan selvä: YVA:n tehnyt Lapin Vesitutkimus “kadotti” uraanin jonnekin, eivätkä sen enempää Talvivaara kuin viranomaisetkaan nostaneet tätä kadottamista esille, vaikka ovat sen hyvin tajunneet. [Edit 6.12.2013: asiakirjojen epäselvyyksiä selvitellään vielä paljon syvällisemmin Mika ja Lasse Flöjtin erinomaisesti dokumentoidussa kirjassa Kysymyksiä Talvivaarasta].

Miksi näin sitten tapahtui? Tuossa kysymyksessä mennään paranoidin alueelle, eikä kyynikko osaa sanoa mitään. On aivan selvää, miksi Talvivaara kadotti uraanin: se halusi rahaa nopeasti, ja uraanin mainitseminen olisi sotkenut kuvion täydellisesti (mahdollisesti jopa estänyt koko kaivoksen perustamisen).

Sen sijaan on hämärän peitossa, miksi kukaan asiasta vastuussa ollut viranomainen ei tehnyt mitään, tai miksi ylipäätään kukaan asiasta tiennyt ei puhaltanut pilliin. Viimeksi mainitun tosin ymmärtää kyynikkokin: Suomessa ei ole minkäänlaista suojaan pilliin puhaltajille (vrt USA:n Whistleblower act). Ura olisi ollut ohi, ja ympäristö olisi leimannut vainoharhaiseksi hipiksi. Kuka sellaista haluaa?

Mitä uraanin “kadottaminen” voi nyt aiheuttaa?

On mahdollista, että Talvivaara on tällä salailulla ampunut itseään jalkaan, ja uraaniluvan menettäminen olisi katastrofi muullekin metallintuotannolle.

Tällä hetkellä yhtiö tuottaa Harjavallan tehdasta varten nikkelisulfidia, jossa on mukana kobolttia ja vielä uraania haitta-aineena. Tämä on siis mahdollisimman alhaisen jalostusarvon tuote. Paljon paremman kilohinnan saisi, jos pystyisi myymään nikkelin, koboltin, ja uraanin erillisinä ja jalostettuina tuotteina.

Toiminnan  laajennuksen YVAssa (2012) kuvataan järjestelyä, jolla tähän voitaisiin päästä.  Nikkeli ja koboltti olisi tarkoitus erotella toisistaan elektrolyysin avulla, kunhan uraani ensin saadaan poistettua prosessista.  Mikäli Talvivaara ei saisi uraanilupaa, tuo vaihtoehto katoaisi käytännössä kokonaan.

En kadehdi lupaviranomaista, jonka pitäisi lähikuukausina tehdä päätös uraaniluvasta. Mikäli lupaa ei myönnetä, uraani jää jatkossakin kummittelemaan kaivokselle epäpuhtauksina.

Toisaalta, uraaniluvan myöntäminen edellyttää saajalta vakaata taloutta ja kovaa ammattitaitoa. Talvivaaran taloustilanne tiedetään (eikä ole edes aivan varmaa, voidaanko velkasaneerauksessa olevalle yhtiölle lupaa antaa). Ammattitaito ja turvallisuuskulttuuri kuvautuvat melko hyvin TUKESin onnettomuustutkimusraportissa (2012). Raportin mukaan metallien talteenotosssa ei ole hallittu edes aivan perusasiaa: ei ole pystytty mittaamaan kuinka paljon rikkivetyä on prosessissa ollut, joten sitä on varmuuden vuoksi ruiskutettu summamutikassa lisää (johtaen lopulta monen onnettoman yhteensattuman kautta työntekijän kuolemaan). Jos tällaista perusasiaa ei pystytä hallitsemaan, niin miten sitten huomattavasti monimutkaisempaa prosessia?

Uraaniluvan kaatuminen siis olisi huomattavasti suurempi asia kuin pelkkä uraaniluvan kaatuminen. Ainakin 5% tulevasta liikevaihdosta pois (kolme miljardia), Camecon 50 MEUR velka mahdollisesti nopeasti maksettava rahana pois (riippuen sopimuksesta), ja ennen muuta jalostusaste jäisi huomattavasti pienemmäksi kuin on oletettu (tai ainakin jalostaminen kallistuisi ja hankaloituisi).  Hyvin nopeasti saatetaan puhua 10% tappioista: kuusi miljardia. Tämä on jo todellista rahaa. Käytännössä näyttää todennäköiseltä, että uraaniluvan kaatuminen kaataisi koko kaivoksen.  [Edit 8.12.: Kuten ylempänä mainittu, alkuperäisessä käytetty liikevaihdolle arvoja, jotka ovat kymmeneksen liian pieniä. Luvut korjattu tähän.]

Tilanne on siis uraanin osalta absurdi: lupaa ei oikein voi myöntää, mutta ei myöskään olla myöntämättä. Toisaalta, absurdius johtuu suoraan Talvivaaran omasta toiminnasta (ja ehkä osittain viranomaisten).  Uraanin talteenottolupa olisi pitänyt käsitellä hyvässä järjestyksessä vuonna 2005. Kun niin ei tehty, päädyttiin tilanteeseen jossa järkeviä vaihtoehtoja ei ole. Sen kummemmasta tässä ei ole kyse.  Kyse ei itse asiassa oikeastaan ole edes uraanista. Kyse on siitä, saadaanko hiottua muutama promille voittoa lisää suoristamalla mutkia. Uraani oli paha mutka, ja sen kanssa oiottiin, ja nyt ollaan tässä.

Olisi jopa jotenkin mukavaa ajatella, että tässä olisi jotain suurempaa takana. Mutta ei ole. Tyypillistä suomalaista remonttireiska-asennetta vain: tehdään sutta ja sekundaa, kun halvemmalla päästään ja asiakas toivon mukaan ei huomaa.

[Edit 1. 8.12.: Alkuperäisessä tekstissä arvioitu vanhentuneen lähteen perusteella Talvivaaran esiintymän arvoksi 6 miljardia euroa. Todellinen luku voi olla kymmenkertainen. Euroarvoja korjattu tämän mukaisesti. Ei vaikutusta kirjoituksen varsinaisiin johtopäätöksiin.  Edit 2 8.12.: Laskuvirhe koboltin ja uraanin välisessä vertailussa. Virhe muuttaa joitakin muotoiluja; korjaukset tehty tekstiin, alkuperäinen teksti jätetty mukaan yliviivattuna. Virheet ovat noloja, mutta niitä ei pidä peitellä.]

Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia.

Talvivaara 32: Unohtuuko humaanisuus?

 

Virallinen media on viimeinkin esittänyt Talvivaarasta oikean kysymyksen: toimiiko prosessi? Ks Ylen eilinen MOT-ohjelma. Olin itse Suomen luonnonsuojeluliiton kokoamassa ryhmässä, joka kirjoitti myös ohjelmassa mainitun kriittisen raportin (ks Talvivaara 30; itse raportti täällä). MOT piti raporttia uskottavana. Onko tämä ryhmälle voitto? Ei oikeastaan. Kaiken tämän mediakuumotuksen takaa helposti unohtuu, että Talvivaarassa kukaan ei “voita”.

Yhtiö on ehkä ollut megaluokan vedätys, mutta varsinaisia vedättäjiä lienee vain kourallinen. Uhreja taas on tuhansia tai kymmeniä tuhansia, ja alueen luonto. (Lisäksi asiaa penkovalta heikkenee väistämättä luottamus lailliseen järjestelmään, mikä on todellinen menetys sekin). En ole perumassa sanaakaan hyytävästä kritiikistä, jota olen esittänyt Talvivaara-sivuillani. Tässä tilanteessa on kuitenkin kyettävä olemaan myös humaani.

Juuri tähän tilanteeseen sopii Luonnonsuojelija-lehdessä tällä viikolla julkaistu kolumnini, jonka lehden luvalla julkaisen myös tässä.

Mitä Talvivaarassa oikein tapahtuu?

[Julkaistu Luonnonsuojelija-lehdessä 2.12.2013]

Talvivaaran tilanne on tätä kirjoittaessani vielä täysin auki: Yritys on hakenut velkasaneeraukseen, mutta ei ole tietoa, pääseekö se siihen. Tässä vaiheessa selvää on ainoastaan se, että tilanne ei ole kenenkään kontrollissa. Kaoottinen tilanne tulee jatkumaan vielä pitkään. Näyttää melko selvältä, että Kainuun maakunta tulee kärsimään monella tasolla: ympäristöllisellä, taloudellisella, ja inhimillisellä.

Mikä Talvivaarassa sitten meni pieleen? Tähänkään kysymykseen tuskin saadaan vastausta pitkään aikaan, jos koskaan. Syyllisten etsiminen on sinällään täysin turhaa. Olennaisempaa on estää tilanteen toistuminen. Tässä vaiheessa on selvää lähinnä se, että koko koneisto on pettänyt.

On realismia, että kaivosala rasittaa aina luontoa. Toisaalta suomalainen yhteiskunta tarvitsee metalleja. Ympäristöluvilla ja valvonnalla yhteiskunta pääseekin määrittelemään, kuinka paljon ympäristöhaittoja se on valmis sietämään metalleja saadakseen. Jos luvat myönnetään asiantuntevasti, valvonta on tiukkaa ja osapuolet toimivat lainmukaisesti, saadaan kompromissi, jonka kanssa pystytään elämään.

Talvivaarassa tämä kokonaisuus ei toiminut. Kaivoksella on ollut ympäristöongelmia käytännössä koko toiminnan ajan. Hajuhaittoja, sulfaattipäästöjä, allasvuotoja, raskasmetalleja, jätevesiä, vuotavia patoja, sadeongelmia, kuivuusongelmia. Lupien myöntämisvaiheessa on ollut sekavuutta. Valvontaviranomaiset näyttävät olleen voimattomia estämään ympäristön pilaantumista. Poliisi tutkii asiaa – kovilla rikosnimikkeillä.

Talvivaara on vähintäänkin opetus siitä, että jos kaivosalalla syntyy ympäristöongelmia, ne voivat räjähtää käsiin nopeasti. Lakeja ja käytäntöjä on pakko muuttaa, jos halutaan säilyttää käsite ”vastuullinen kaivosteollisuus”. Ennen muuta viranomaisilla on jatkossa oltava paremmat edellytykset puhaltaa peli poikki, jos tilanne alkaa lipsua hallinnasta. Kaivosalalle on myös luotava järjestelyjä, joissa massiivisillekin ympäristövahingoille löytyy aina selkeä maksaja.

Itse toivon, että valtiolta löytyy myös vastuullisuutta tukea Kainuun maakuntaa siinä kaoottisessa tilanteessa, joka sillä on edessä. Talvivaaran katastrofi ei ole tavallisten kainuulaisten vika, ja tämäntyyppisissä tilanteissa koko yhteiskunnan on tultava vastaan.

Jakke Mäkelä (FT) on Suomen Luonnonsuojeluliiton hallituksen jäsen.

Talvivaara 31: Surrealismia ja juristeriaa

 

Surrealismi on taitolaji. Talvivaarassa ei pieni performanssi enää kiinnosta ketään, mutta viime viikolla tapahtui yksi joka on kiintoisampi kuin ensin näytti. Se voisi kiinnostaa jopa Suomen asianajajaliiton valvontalautakuntaa.

Talvivaaran yrityssaneerauksen selvittäjiksi ilmoittautui kaksi kovan tason asianajajaa. Ilmoittautuahan saa kuka tahansa, ja oikeus vasta tekee päätöksen. Helsingin Sanomat kiinnitti aamulla 22.11. huomiota, että nämä asianajajat saattavat olla jäävejä, koska heidän lakitoimistonsa ovat hoitaneet Talvivaaran asioita.

Koska Talvivaara lienee vuosien varrella työllistänyt puolet Suomen juristeista, tämä ei välttämättä tarkoita mitään sen suurempaa. Jos rooli on pieni ja toimisto suuri, yhteys ei automaattisesti ole mikään este.  Toinen tapauksista kuitenkin nostaa antennit  vahvasti pystyyn: asianajotoimisto Boreniuksen asianajaja Jyrki Tähtinen.

Helsingin sanomien mukaan “Borenius on avustanut Talvivaaraa laajasti ympäristöoikeudellisissa kysymyksissä kuten ympäristölupien anomisessa. Näihin asioihin joudutaan ottamaan kantaa mahdollisessa yrityssaneerauksessa. Selvittäjänä Tähtinen joutuisi siis arvioimaan oman toimistonsa tekemisiä.”

Jääviyssäädökset ovat tiukkoja:  “Lain mukaan selvittäjä ei saa olla velalliseen eikä keneenkään velkojaan sellaisessa suhteessa, joka voi olla omiaan vaarantamaan hänen riippumattomuuttaan velalliseen tai tasapuolisuuttaan velkojiin…..  Selvittäjän pitää lain mukaan ilmoittaa tuomioistuimelle kaikki ne seikat, jotka voivat vaarantaa hänen tasapuolisuutensa ja riippumattomuutensa selvittäjänä tai aiheuttaa perusteltuja epäilyjä hänen tasapuolisuudestaan ja riippumattomuudestaan.”

Ei siis riitä että on riippumaton, vaan pitää myös näyttää siltä. Tässä tapauksessa siltä ei kyllä näyttänyt, minkä media ansiokkaasti toikin esille.  Jo noin kello 11:30  Tähtinen tekikin omat johtopätöksensä, ja perui suostumuksensa.   “Tähtinen ei ota kantaa mahdolliseen esteellisyyteensä, mutta toteaa HS:lle, että julkisuuden keskittyminen häneen Talvivaaran asian sijasta ei ole toivottavaa…..  Tähtinen sanoo, että Boreniuksen Talvivaaraan liittyvät ja HS:n artikkelissa mainitut toimeksiannot on kaikki lueteltu käräjäoikeudelle toimitetussa esteettömyysselvityksessä.”

Tämän jälkeen asia unohtui, ja se oli vain yksi hirtehinen episodi Talvivaaran hirtehisessä taapertelussa. Kuitenkin noin kello 13:00 julkistettiin lista  Talvivaaran velkojista, jota yhtiö oli siihen mennessä yritänyt salata.  Jos tämän listan tietoja osaa yhdistellä oikein, tilanne muuttuukin hirtehisestä hyvin paljon vakavammaksi. Myös tuo esteettömyysselvitys olisi erittäin mielenkiintoista nähdä vertailua varten.

Taustana: kyseessä on itse asiassa kaksi listaa, Talvivaaran monimutkaisen rakenteen vuoksi. Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj  Espoossa on pörssinoteerattu yhtiö.  Se omistaa kokonaan Talvivaara Sotkamo Oy:n Sotkamossa,  joka hoitaa varsinaisen kaivostoiminnan. Kuvioon kytkeytyy muitakin aliyhtiöitä joilla on erilaisia ristiinkytkentöjä. Tämä on liikemaailmassa sinällään melko normaalia.

Tässä tapauksessa mielenkiintoinen yhteys on tasan kaksi riviä velkojalistoissa. Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n velkojalistassa (koko pdf täällä) on tällainen rivi:

Y-tunnus   Toimittajan nimi                                Velkasaldo

1034608   Asianajotoimisto Borenius    …..      EUR 7,898.80

Vastaava rivi Talvivaara Sotkamo Oy:n velkojalistassa (pdf täällä)  on

1034608   Asianajotoimisto Borenius    …..    EUR 289,830.32

Kaiken kaikkiaan siis Talvivaara on Boreniukselle velkaa lähes 300,000 euroa. Borenius on siis itse velkoja, ei riippumaton osapuoli.

Juristi voisi väittää, että Tähtinen aikoi toimia omissa nimissään, eikä Boreniuksen edustajana. Muuten hyvä, mutta Tähtinen on osakas, ja niin ollen nuo rahat ovat osaltaan myös Tähtisen rahoja. Tähtinen on siis itse velkoja, ei riippumaton osapuoli. 

[Edit: Kaksi lisäystä terävien lukijakommenttien jälkeen: 

Juristi voisi väittää, että Boreniuksella saattaa olla järjestelmä, jossa jokainen partneri toimii erikseen, samaan tyyliin kuin lääkärit lääkäriasemilla. Mahdollista, mutta yhdentekevää. Tähtinen saa selkeää etua siitä, että voi toimia Boreniuksen vahvan brändin alla. Silloin hänen on otettava myös vastuu niistä huonoista puolista, joita Boreniuksen vahvan brändin alla toimiminen voi aiheuttaa.

Juristi voisi väittää, että Tähtinen ei välttämättä edes ole tiennyt, että Borenius on velkoja. Boreniuksessa on 160 henkilöä töissä, ja jo sen kokoisessa yhtiössä tieto ei välttämättä kulje. On jopa täysin mahdollista, että Borenius ei ole tiennyt, että Borenius on velkoja. Tämä on yhdentekevää. Millainen asianajofirma ei kykene edes näin perusasiassa pitämään papereitaan kasassa? ]

Juristi voisi väittää, että tämä on Boreniukselle niin pieni raha, että sillä ei ole merkitystä. Onko näin? Boreniuksen liikevaihto vuonna 2012 oli noin 30 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos 6 miljoonaa. Tuo määrä on siis prosentti liikevaihdosta, tai 5% tuloksesta. Se ei romahduta yhtiötä, mutta on kuitenkin todellista rahaa, joka todellakin kannattaa yrittää hankkia takaisin kaikilla mahdollisilla keinoilla joista ei jää kiinni.

Omalla tavallaan tämä tulos on henkeä salpaava. ”Selvittäjä ei saa olla velalliseen eikä keneenkään velkojaan sellaisessa suhteessa, joka voi olla omiaan vaarantamaan hänen riippumattomuuttaan velalliseen tai tasapuolisuuttaan velkojiin.” Millaista ajatusmaailmaa oikein vaatii, että menee nimeämään itsensä selvittäjäksi silloin, jos on itse velkojan asemassa?

On vaikea keksiä selitystä, joka ei kuulostaisi kunnianloukkaukselta. Siksipä tyydynkin vain toteamaan, että Suomen asianajajaliitto tekisi itselleenkin palveluksen, jos oma-aloitteisesti alkaisi hiukan pöyhiä Boreniuksen toiminnan eettistä puolta. Sen valvontalautakunta tosin näyttäisi edellyttävän että joku tekee virallisen kantelun, mutta siihen tuskin monella riittää aika tai energia.

Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia.

Liite: Selittämisen taiteen nautiskelua.

Ei ole hyvän tavan mukaista lainata kovin pitkiä pätkiä suoraan toisesta lähteestä, mutta teen kuitenkin tässä poikkeuksen, koska Helsingin Sanomien teksti  on niin kertakaikkisen nautinnollista.

Tähtinen sanoo, että Boreniuksen Talvivaaraan liittyvät ja HS:n artikkelissa mainitut toimeksiannot on kaikki lueteltu käräjäoikeudelle toimitetussa esteettömyysselvityksessä. Hän myös huomauttaa, että yrityssaneerauksesta annetun lain mukaan “vaikka kuinka esteellinen” henkilö voidaan määrätä selvittäjäksi.

Kiinnostavaa tapauksessa on myös, että Borenius on poistanut yrityksen verkkosivujen referenssilistalta viittauksen Talvivaaran rahoittajien avustamiseen. Miksi?

“Siinä minun täytyy todeta, etten vastaa meidän nettisivuistamme, en tällä hetkellä tiedä. Mutta totean, että siihen voidaan hyvässä järjestyksessä palata”, Tähtinen sanoo.  Hän huomauttaa, että verkkosivuilta löytyy edelleen Boreniusta ja Talvivaaraa koskevaa materiaalia.

“Mutta objektiivinen totuus on ilman muuta se, että siellä näyttää tänään olevan vähemmän meihin ja Talvivaaraan liittyvää materiaalia kuin joitakin päiviä sitten.”

Niinpä.

 

Talvivaara 30: Toimiiko bioliuotus? Riittääkö julkinen data?

[Edit 1.9.2014. Long Play:n tänään julkaisema artikkeli (mm Vihreä Lanka) kertoo karuja faktoja siitä, miten paljon Talvivaaran alkuvaiheessa lavastettiin toiminta näyttämään paremmalta kuin se oli. Pilottiin artikkeli ei ota kantaa. Mutta herää silti kysymys: onko siinäkin käytetty lavastusta?]

On hankkeita joihin on moraalinen pakko osallistua, vaikka pelko kourii vatsanpohjassa. Tänään julkaistu Suomen luonnonsuojeluliiton pyynnöstä tehty Talvivaaraa koskeva arvio on sellainen. Pelko ei ole juridista vaan eettistä:  näin kovissa asioissa merkittävien virheiden tekeminen olisi törkeää, vaikka se olisi tahatonta. Toisaalta, jos käytössä on vain julkisia lähteitä, epätarkkuuksia hiipii väistämättä mukaan.

Koko raportti on saatavissa täältä: Talvivaara-arvio, osa 2.  Johdanto-osa on alempana. [Edit: Samantyyppisiä viestejä on pikkuhiljaa kantautumassa muualtakin. Ks mm MOT 2.12.2013]  Kirjoitus julkaistu myös Uuden Suomen blogina 19.11.2013

Raportin väite on kovin mahdollinen: Talvivaaran bioliuotusprosessi ei toimi.  Julkisten tietojen perusteellla muuhun lopputulokseen on oikeastaan mahdoton päätyä. Raportissa on arvioitu asiaa usealta eri kantilta.

On selvää, että sisäpiirin tietojen perusteella saataisiin syvällisempi arvio. Toisaalta sisäpiirin tiedot jäävät vain sisäpiirin käyttöön, jolloin niitä ei voi riippumattomasti arvioida.

Jos ja kun “asiantuntijuus” täytyy pystyä perustelemaan: oma roolini raportissa on kokonaisuuden hallinta ja tietojen kriittinen arviointi – jonkinlainen paholaisen asianajaja. Muilla osallistujilla on huomattavasti syvällisempää osaamista omista erityisaloistaan, mutta jonkun täytyy koota sirpaleet yhteen, kyseenalaistaa täysin elinkelvottomat väitteet, ja koittaa kerätä lopuista edes jotenkin looginen kokonaisuus. Siihen tarkoitukseen fyysikon koulutus on omiaan, samoin kuin ura teollisuuden T&K:ssa.

Pidän melko varmana, että olen ainakin itse nyt ammentanut tyhjiin sen, mitä tällainen ulkopuolinen pystyy Talvivaarasta ammentamaan. Asiat etenevät tästä eteenpäin ihan omalla logiikallaan, jolla ei ole mitään tekemistä logiikan kanssa.

Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia.

 

————————————————–

”Luontoväen asiantuntijaryhmä”     19.11.2013

TOIMIIKO TALVIVAARAN BIOLIUOTUSPROSESSI? LUONNONTIETEELLINEN ARVIO

Tämän raportin on Suomen Luonnonsuojeliiton pyynnöstä tuottanut sama ryhmä, joka teki 11.11.2013 päivätyn asiantuntija-arvion (http://kaivosvahdit.fi/talvivaaraarvio.pdf). Monet jäsenistä kuuluvat Suomen luonnonsuojeluliittoon.

  • Helvi Heinonen-Tanski,MMT(mikrobiologia),dosentti,noin 40 vuoden kokemus tutkimusta ja opetusta Helsingin ja Itä-Suomen (Kuopion) yliopistoissa. Sidonnaisuus: SLL:n liittohallitus
  • Heli Jutila,FT(ekologia),MBA,ympäristöasiantuntija, 20v.kokemus ympäristöhallinnosta. Sidonnaisuus: SLL:n liittohallitus
  • Heikki Simola, FT, ympäristötieteen dosentti.Sidonnaisuus: SLL:n liittohallitus
  • Jakke Mäkelä,FT (fysiikka). Sidonnaisuus: SLL:n liittohallitus
  • Jari T Natunen,FT (biokemia). Sidonnaisuus: Stop Talvivaara-liike.
  • JuhaV Mentu, MMM, ympäristömikrobiologi.Yli30vuodenkokemusympäristö-ja paperiteollisuustutkimuksesta. SLL:n ulkopuolinen, riippumaton asiantuntija.
  • Pertti Sundqvist, majuri evp, sidonnaisuus:SLL:n valtuuston jäsen.Tämän dokumentin yhteyshenkilö (sähköposti pertti@dinikon.net puh 050 432 8281)

Ryhmän toimintaan on vuosina 2011-2013 osallistunut eri rooleissa myös useita muita henkilöitä, lähinnä ympäristöjärjestöistä.

Talvivaaran koko tulevaisuus tiivistyy yhteen ainoaan kysymykseen: toimiiko nikkelin bioliuotus riittävän hyvin Kainuun sääoloissa, Talvivaaran kaivoksen mittasuhteissa?

Talvivaaran mukaan on osoitettu, että se toimii. Yhtiö vetoaa vahvasti siihen, että vuosina 2005- 2008 tehdyt pilotit todistivat bioliuotusprosessin toimivan. Tässä dokumentissa arvioidaan julkisesti saatavien tietojen perusteella, mitä pilotti itse asiassa on todistanut. Johtopäätöksemme on, että pilotti ja varsinainen kaivostoiminta eroavat toisistaan ratkaisevasti. Toisin sanoen Talvivaara ei ole pystynyt esittämään riittävän pitäviä todisteita sen puolesta, että liuotus toimisi kunnolla täyden mittakaavan prosessina.

Tulkintamme mukaan kaivoksen toiminta on yhä edelleen pilottitasolla, ei missään nimessä sellaisella luotettavuustasolla, jota järjestelmällinen teollinen kaivostoiminta vaatisi. Tämäntyyppistä pilotointia voi turvallisesti harrastaa vain pienessä skaalassa; kaivoksen koko on lähes tuhat kertaa liian suuri siihen.

Suomen luonnonsuojeluliitto on ottanut kannakseen, että kaivos tulisi sulkea, perustuen mm ympäristövahinkojen määrään. Tässä raportissa ei periaatteessa oteta sulkemiskysymykseen suoraa kantaa, vaan arvioidaan faktoja julkisten tietojen pohjalta.

Käytännössä kirjoittajien mielipide on kuitenkin se, että Talvivaaran jatkamiselle ainakaan nykymuotoisena ei ole edellytyksiä. Bioliuotuksen on pakko toimia, koska perinteiset prosessit eivät mahdollista taloudellisesti nikkelin louhimista kivestä, jonka nikkelipitoisuus on vain 0.2%. Normaalisti rajana on moninkertainen määrä. Alueen kaivosoikeudet on aikoinaan myyty Talvivaaralle juuri siksi, että toimivaa menetelmää metallien erotteluun näin pienestä pitoisuudesta ei ollut.

Tämä analyysi perustuu ainoastaan julkisiin lähteisiin. Koska Talvivaaran linjaus prosessinsa suhteen on hyvin niukka, akateemisina lähteinä löytyy lähinnä muutama noin vuonna 2007 kirjoitettu artikkeli, jotka liittyvät pilottivaiheeseen. Lisäksi epäsuorasti voidaan arvioida, miten hyvin nykyinen tilanne vastaa piloteissa testattua. Kirjoittajat ymmärtävät liikesalaisuuksien merkityksen. Bioliuotuksen ydinkysymykset kuuluvat yhtiön tärkeimpiin tietoihin eikä niitä tietenkään voi julkisuudessa sellaisenaan esittää.

Esitämme seuraavat väitteet:

1. Vuosien 2005-2008 aikana tehty pienen skaalan pilotti poikkeaa niin merkittävästi kaivoksen todellisesta toiminnasta, että sitä ei voi käyttää todisteena bioliuotuksen onnistumisesta todellisissa olosuhteissa. Ennen muuta pilottikasojen peittäminen kokeilun aikana poikkeaa merkittävästi nykyisistä olosuhteista. Lisäksi metallien talteenottoa ei tehty siten kuin tuotantokasoilla.

2. Pilotin ja todellisen tuotannon ero on niin merkittävä, että Talvivaara on kuvannut toimintansa ympäristölupahakemuksessa väärin. Ympäristöluvan kuvaus toiminnasta perustuu pilottihankkeeseen ja erityisesti arviot vaikutuksista poikkeavat toteutuneista. Todellinen toiminta ei ole vastannut sitä toimintaa, jolle ympäristölupa on myönnetty. Talvivaaran olisi tullut hakea ympäristöluvan muutosta heti, kun se havaitsi tuotannon poikkeavan kuvatusta. Valvontaviranomaiset eivät ole tätä seikkaa myöskään havainneet, tai siihen reagoineet.Tämä on merkittävä syy ongelmiin.

3. Kaivoksen tämän hetken toiminta ja ennen muuta tiedotus viittaa siihen, että bioliuotuksen vaikeuksia ei haluta tuoda selkeästi esiin. Kaikki tiedotus keskittyy kemialliseen ja mekaaniseen prosessiin (esimerkiksi suljettuun kiertoon), ilman mainintoja mikrobiologiasta, joka kuitenkin on Talvivaaran prosessin ydin.

4. Jos liotuksen onnistuminen joudutaan arvioimaan pelkästään vuosien 2008-2013 perusteella, tulos ei ole lupaava. Saantoprosentti on ollut varsin pieni, mihin myös SRK Consulting kiinnitti huomiota. Jotta liuotusprosessi olisi taloudellisesti kannattava, siinä likipitäen kaiken nikkelin pitäisi liuota ja olla muutettavissa myyntituotteeksi. Talvivaaran todisteina esittämät aikasarjat ovat niin lyhyitä ja puutteellisia, että niitä on mahdollista tulkita usealla tapaa. Uskottavuus edellyttäisi huomattavasti avoimempaa ja laajempaa julkaisemista.

Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia. 

large-082006-3902097_18A2E10FE

Kuva Talvivaaran pilotista. Todellinen prosessi toimii paljaan taivaan alla. Kuvalähde: Kaleva

 

Translate »