Category: Ympäristö

Does it make sense to bike without a helmet?

The blog post “Why it makes sense to bike without a helmet” is giving me a headache. It is wrong, wrong, wrong, yet it’s surprisingly difficult to point out exactly why. The author argues that  “if we start looking into the research, there’s a strong argument to be made that wearing a bike helmet may actually increase your risk of injury, and increase the risk of injury of all the cyclists around you.”

The author essentially argues that by sacrificing some personal safety now, he can improve the safety of everyone in the future. That is a laudable attitude. But is he actually doing that? I am becoming more and more interested in cycling safety as I am turning greener and greener. Thus, this needs to be analyzed out.  A faulty argument in favor of a good cause is not acceptable.

The author cites an impressive number of statistics, but the arguments seem to be quite simply invalid. Correlation and causality have been confused, and so on. Multiple errors. It would be easy to shrug it off, but the post has been shared and discussed widely.

Also… it’s way too lazy to just sit on the sidelines and criticize. The author bravely went out on a limb and said something controversial, even though it seems he’s completely wrong.  So, here’s a counterquestion that respects that bravery: are there any conditions under which he would in fact be correct?

The logical chain

Here’s my reconstruction of the main logic of the blog. These are not the exact claims of the author, but something that can be inferred from the text. The mathematical additions are mine.

1. Helmets decrease the risk of serious injury, if a cyclist has an accident. This is a Bayesian variable: p(S|A). p(S|A) is smaller if one wears a helmet.  The probability of severe injury is then p(S)=p(S|A)*p(A)

2. Currently, the probability p(A) of being in an accident is relatively high when cycling. For someone who cycles a lot, it is probably in the range of 1% per year (my estimate).

3. If cities were optimized for biking, the probability of an accident p(A) would be much lower than it is now. Biking might not be any more dangerous than driving a car or walking. At that point, it would be irrelevant whether or not one wore a helmet.

4. To force cities to be optimized for biking, one must motivate the maximum number of people (N) to cycle for maximal amounts of time (T); that is, maximize the amount of cycling, C=N*T. The larger C is, the smaller p(A) will be.  For future reference, note that C can be considered to be general measure of how attractive cycling is perceived to be.

We don’t really know how to model the effect. However, for lack of a better model, we could assume that it follows the exponential distribution p(A)~f(λ,C)=λ*exp(-λ*C) which has mean 1/λ. Since we can scale the constants freely, let us set λ=1. Then, the current probability of an accident is P0=exp(-C0). We want to evaluate how the probablity changes as C changes.

5. Mandatory helmet use is likely to decrease both the number of cyclists, and the time used for casual cycling. We can call this the F-factor, as in “F you”, where F<1. Then the accident probability given mandatory helmets is p(F)=exp(-C0*F) = P0^F.

Rough estimate: if the current personal probability of an accident per year is 1%, and a mandatory helmet decreases cycling by 10% so that F=0.9, then the mandatory helmet would raise the personal probability to (0.01)^(0.9) or 1.6%.

6. Therefore, mandatory helmet use will slow down the target of creating a biking-optimized city, and increase the probability of being in an accident. Up to here, the arguments may actually be valid. However, now it starts to break down.

What is missing 1: Going from big F to little f

There is a problem here. Whether an individual wears or does not wear a helmet does not have any bearing on whether the government does or does not make helmets mandatory.

The author seems to imply that using a helmet is “giving in”: it is a signal to society that cyclists can be trampled on. This sounds vague, but let’s model it in any case. We could consider such an effect to be similar to the F-factor, in that it makes cycling less attractive to everyone. We can even model it similarly, calling it small f.

Using a helmet would thus increase the probability of being involved in an accident to P0^f. Note that by our definitions, f is larger than F; a small effect means that the value of f is close to 1.

What is missing 2: going from probability to risk

Why does this sound completely unsatisfactory? Because we are missing something crucial. We really need to look at risk rather than probability alone. Risk is the product of the probability times the impact (almost literally, in this case). We can call this damage parameter D. (The units could for example be the cost of emergency brain surgery).

The amount of damage we can expect in an accident depends on helmet use. With a helmet it is D0, without a helmet it is D1.  Set D0 to 1 for simplicity. We know that D1>>1. For very serious head injuries, which really are the crucial ones, D1 might be 10 or more.

We can then calculate a damage matrix. The calculation is identical for small f.

Screen shot 2014-05-08 at 11.50.40

The values a-d are the damage we can expect within the given time period for that scenario.  To get some grasp if the values, we can set P0=1%, F=0.9, and D1=2 (a very low value).

Screen shot 2014-05-08 at 11.52.29

Clearly, wearing a helmet causes less damage in all scenarios. However, here is the most interesting question: are there any conditions in which a<d, that is, driving voluntarily without a helmet is safer that driving with a mandatory helmet?  We need D1*P0<P0^F, or F < 1+ log(D1)/log(P0). For the sample values above (P0=1%, D1=2) we require that F<85%. If we assume a more realistic D=10, we require F<50%.

Thus, it is possible to envision scenarios in which driving without a helmet is safer. But are these credible scenarios? We would have to assume that mandatory helmets would decrease cycling by tens of percent (even 50%). Possible, but unlikely.

Even more problematic for the author’s case, we would have to assume that the peer pressure of voluntary wearing of helmets would have an effect that is similar to mandatory helmets. Perhaps, but it cannot be as large as the effect of mandatoriness.

There are in fact other arguments against mandatory helmet use. For example, there is a very real phenomenon called the rebound effect. In this case, if safety is improved by a passive solution such as a helmet, then people tend to engage in riskier behaviors because they feel safer doing so. The end result is that safety is not enhanced; it may even be decreased if the perceived improvement is much larger than the actual improvement.

However, this is not really considered in the blog. The core question is: by choosing to cycle without a helmet, is the author significantly increasing the future safety of others, and also by extension himself? Crunching the numbers: no.

Basically, the author is suggesting a massive and highly likely personal sacrifice, for a fairly small and fairly hypothetical improvement. Such a tradeoff is heroic, but it really does not make much sense.

bicycle-crash

Talvivaara 42: Manipuloinnin taidetta

“Jos haluaa vääristää tuloksia, se kannattaa tehdä juuri tällä tavalla. Niin sekavasti että kukaan ei pysty todistamaan väitteitä valheiksi, koska kukaan ei pysty selvittämään mitä itse asiassa on väitetty.”

Muita Talvivaara-kirjoituksia: http://www.zygomatica.com/talvivaara/ 

Elinkeinoministerin kommentti Talvivaarasta herätti: valtio aikoo tehdä ”kaiken laillisen ja järjellisen”, jotta Talvivaaran kaivostoiminta voisi jatkua.  Jotta voisi tehdä järjellisiä päätöksiä, pitää olla järjellisiä tietoja. Onko ministerillä järjellisiä tietoja, joiden perusteella hän voi päättää verorahojemme käytöstä tähän tarkoitukseen?

Yksi tärkeimmistä tietolähteistä on yhtiön vuosikatsaus, ja ennen muuta juuri sen yleistajuinen 2013 ja Q1/2014 osavuosikatsaus (pdf). Vuoden 2013 tilinpäätös on sanalla sanottuna karmiva. Sen sijaan Q1 osavuosikatsaus tarjoaa (taas kerran) esimerkin siitä, miten taitavaa on taitava manipulointi.

Osavuosikatsauksessa viitataan siihen, että tilanne on parantumaan päin. Virallista tulosennustetta ei anneta, mutta kerrotaan positiivisia asioita jatkosta.  Talvivaaran toimitusjohtaja on todennut, että “nyt tuotantokäyrä yhdestä Sotkamon liuotuskasasta osoittaa, että alkuvuonna malmia on tuotettu jo yli 30 000 tonnin vuositahtia.”

30 000 tonnia on juuri se maksimimäärä, jonka Talvivaara ympäristölupansa mukaisesti voi tuottaa. Mikäli tuo tieto pitää paikkansa, se tarkoittaa että kaivos pystyy kohta toimimaan täydellisesti viritettynä. Ministerin kannattaa ehdottomasti luvata tukea, jotta yhtiön tarina ei lopu pikkurahan puutteeseen juuri nyt kun ollaan murroksen kohdalla.

Pitääkö väite paikkansa?

Vastaus on hieman savolainen. Väite ei ole valetta. Se vain ei ole totta.

Koska se on niin taitava esimerkki manipulaatiosta, sitä kannattaa käydä läpi hiukan tarkemmin.  Kuva 1 kertoo kaiken, sitä kautta että se ei kerro mitään. Kuvasta voi tunnistaa ainakin seitsemän ongelmakohtaa.

Kuva1-annot

Kuva 1: Ydinkuva ja seitsemän ongelmaa

Ongelmat 1 ja 2. Miksi harmaa viiva ei kuvaa sitä mitä pitäisi?

Harmaan viivan pitäisi ilmeisesti kuvata nikkelin pitoisuutta g/l, mutta oikealla akselilla yksiköt ovat m3/h. Kuvaaja ei siis edes kuvaa sitä, mitä väittää kuvaavansa. Tämän voisi ehkä laittaa huolimattomuuden piikkiin, ja onneksi seuraavalla sivulla onkin tarkempi kuvaaja nikkelipitoisuudesta (kuva 2).

Sekavuutta tosin lisää se, että kuvaajan 2 aika-akseli yltää maaliskuun loppuun, kun taas kuvaaja 1 yltää vain maaliskuun alkuun. Kuvaan 1 on oletettavasti käytetty jotain siloitusta, jolloin on vaikea tietää mitä todelliset arvot ovat. Silmämääräisesti, kuvan 1 korkeimmat arvot saattaisivat olla hieman yli 1500 mg/l ja lopun arvo taas noin 1300 mg/l.

Kuva3

Kuva 2: Nikkelipitoisuus pidemmältä aikaväliltä.

Ongelma 3: Onko edes pitoisuuden nousu todellinen?

Pitoisuus on selkeästi lähtenyt laskuun helmikuun loppupuolella. Se on korkeimmillaan ollut noin 1500 mg/l, ja lopussa jossakin 1300 mg/l tienoille.

Toisin kuin kuvasta 1, kuvasta 2 huomaa mielenkiintoisen seikan, jota on nähty ennenkin. Lähtötaso tammikuussa 2013 on ollut korkea juuri sen jälkeen, kun joulukuussa on ollut seisokki. Vastaava efekti on nähty ennenkin (ks mm Talvivaara 17, Vihreä Lanka 31.10.2013). Pitoisuuden nousut ovat olleet noin 200 mg/l, ja kestäneet 2-3 kuukautta ennen kuin ovat taas laskeneet.

Onko nykyinenkin taso itse asiassa keinotekoisen korkea seisokin takia? Todennäköisesti on. Efektin suuruutta on kuitenkin vaikea arvioida. Jos ylimäärä on tuon 200 mg/l, se tarkoittaisi, että “todellinen” pitoisuus helmikuun lopussa on ollut vain noin 1100 mg/l, mikä on surkea tulos.

Joka tapauksessa pitoisuus on alle puolet siitä, mitä sen pitäisi olla. Vasta pitoisuustaso 3000 mg/l on hyvä. Kuva 3 osoittaakin, miten surkea nykytila on. Kesällä 2011 on muutaman viikon ajan päästy tämän raja-arvon yli (tosin seisokin jälkeen, ja hyvin lyhyesti). Nyt ei hätyytellä edes puolia siitä.

Kuva7Kuva 3: Historiallisia pitoisuuksia (ks Talvivaara 17).

Ongelma 4. Miten sinisistä viivoista päästään punaiseen viivaan?

Kuvassa 1 vaakasuoralla punaisella viivalla on ilmeisesti jotain tekemistä pystysuorien sinisten viivojen kanssa. Mitä tekemistä? Se ei selviä materiaalista, mutta digitoin käsin datat sillä tarkkuudella kuin se oli mahdollista (csv-muodossa).

Digitoinnin perusteella punainen viiva on täsmälleen sinisten viivojen keskiarvo. Tämä on mielenkiintoinen löydös, mutta mitä tekemistä sillä on minkään kanssa? Se ei mistään selviä. Punaisella merkitty 9 t/day tarkoittaa vajaata 3300 t/vuosi. Jos siis päästään punaiselle tasolle, neljä kasaa tuottaisi yhteensä noin 13 000 t/vuosi.  Mitä tekemistä tällä on toimitusjohtajan uhoaman 30 000 tonnin kanssa?

Ongelmat 5 ja 7.  Miksi pitoisuus ja tuotto lähtevät laskuun aikasarjan lopussa, ja miksi aikasarja loppuu ennen aikojaan?

Pitoisuus on ollut maksimissaan noin 5.2., ja on sen jälkeen lähtenyt jokseenkin tasaiseen laskuun. Lisäksi noin 27.2. myös tuotantomäärä on lähtenyt laskuun. Kun mittaus on jostakin syystä lopetettu 4.3., on mahdoton tietää mitä sen jälkeen on tapahtunut.

Herääkin kysymys, miksi mittaus lopetettiin 60 päivän jälkeen, kun kvartaalin pituus on 90 päivää? Jos pitoisuus jatkuisi korkeana tai lähtisi nousemaan, se näyttäisi yhtiön kannalta ilman muuta paremmalta.

Tämä on erityisen mielenkiintoinen kysymys, kun siihen yhdistetään kysymyksen 3 ilmiö. Jos aina aiemminkin nousu on ollut keinotekoinen, ja kestänyt vain pari kuukautta, olisi varmasti kiusaus näyttää vain paras kaksi kuukautta.

Onko siis liukeneminen lähtenytkin huonontumaan maaliskuussa, ja tätä peitellään? Todennäköisesti ei, koska kuvan 2 perusteella liukeneminen olisi ainakin hetkeksi parantunut ennen kuin taas lähti laskuun.

Talvivaaralla on tiettyä karkeaa luonnonlahjakkuutta numeroiden manipuloinnissa, ja peittelyselitys tuntuu uskottavalta. Se olisi helppo kumota näyttämällä myös maaliskuun aikasarja tarkalla resoluutiolla.

Ongelma 6. Mitä tässä oikeastaan on yritetty väittää?

Tämä on ehkä kaikkein ongelmallisin kysymys. Mitä toimitusjohtaja oikein on yrittänyt todistaa? Ilmeisesti kaikkien näiden epävarmuuksien perusteella on tehty projektio siitä, miten paljon koko kaivos tuottaisi hypoteettisessa tilanteessa, jossa kaikki kasat ovat käytössä ja kaikki menee hyvin.

Tilanne ei ole tällainen. Kuvasta 4 huomataan — ja tämän yhtiö on myös ilmoittanut — että kaksi neljästä kasasta on kuollut kokonaan. Lisäksi kasa 4 toimii tällä hetkellä huonommin kuin kasa 1.

Kuva2

Kuva 4: Kasojen tilanne

Katsauksessa on lause “Q1 2014 nickel production of 3,068t best since Q3 2012”. Jos tuotanto jatkuu tällä tahdilla, tänä vuonna tuotettaisiin 12 000 tonnia. Siis nykytilastakaan ei pysty mitenkään vetämään toimitusjohtajan mainostamaa ihannetilaa.

Ei myöskään ole kunnon mekanismia, jolla siihen päästäisiin. Metallitehtaan läpi menee teoriassakin korkeintaan 1500 m3 tunnissa, josta nikkeli poistetaan. Käytännössä määrä on katkosten takia koko ajan pienempi (kuva 5). Kuvan 5 nuolen on ilmeisesti tarkoitus väittää, että virtaama olisi kasvamassa merkittävästi, mutta myös tuo nuoli on harhaanjohtava. Käytännössä taso ei ole vuoden 2012 jälkeen kohonnut, vaan on systemaattisesti alle 1200 m3/h.

Tuo virtaus on hieman yli 10 miljoonaa kuutiota vuodessa. Jos pitoisuus on 1.5 g/l, nikkeliä saadaan korkeintaan 15 000 tonnia. Jotta päästäisiin edes lähelle 30 000 tonnia, pitoisuuden on oltava pysyvästi yli 3 g/l.

Käytännössä tilanne on vielä hankalampi: Koska ensimmäisellä neljänneksellä saatiin talteen vain 3000 tonnia, puuttuva 27 000 tonnia pitäisi saada talteen yhdeksässä kuukaudessa. Tämä vaatisi 4 g/l pitoisuuksia.

Kuva4

Kuva 5: Läpivirtaus metallitehtaan läpi.

Vuosikatsauksesta löytyy yksi lause, jonka periaatteessa selventää mutta käytännössä hämmentää.  “Heaps 1 and 2 only cover 40% of primary heap pad; production rate corresponds to > 30,000t nickel p.a. should the heap pad be full.” Muotoilu on lievästi sekava, mutta otetaan kuitenkin tulkinta, joka on Talvivaaran kannalta edullisin: kasa 1 on täysikokoinen (25%), kasa 2 vajaa (15%).

Kun kuvasta 1 lasketaan yhteen päivittäiset saannit, saadaan kahden kuukauden summaksi suunnilleen 540 tonnia (ja siitä projisoimalla noin 810 tonnia koko kvartaalin aikana).  Koko vuoden saanniksi kasasta 1 tulisi hieman vajaa 3,000 tonnia — olettaen että liukeneminen ei huonone.

Toisaalta jää hämäräksi, mistä ensimmäisen kvartaalin 3000 tonnin tuotto on itse asiassa saatu.   Jos kasat 2 ja 3 eivät tuota käytännössä nikkeliä ollenkaan, kasojen 1 ja 4 yhteissumma olisi korkeintaan 1600 tonnia.

Sekundäärikasoista liukenee jonkin verran, mutta liukeneeko todellakin vähintään 1400 tonnia? Periaatteessa ehkä voisi. Sekundäärikasat ovat suuria ja niissä on paljon nikkeliä, koska primäärissä liuottaminen on epäonnistunut. Toisaalta, jos liukeneminen tapahtuu sekundääreistä, se ei kasva vaikka primääriprosessi paranisi. Käytännössä sekundaari tuottaisi koko ajan tuon 1400 tonnia kvartaalilta, eli noin 6000 tonnia vuodessa. Yhä edelleen primäärikasojen pitäisi tuottaa 24 000 tonnia. [Edit: Ilmeisesti sekundäärit on vuoden alussa kytketty pois kierrosta, koska niistä ei liukene enää mitään. Tämäkään ei siis voi olla selitys].

Valehteleeko toimitusjohtaja?

Esitän ajattelumallin, joka ei edellytä että toimitusjohtaja olisi juridisesti valehdellut.

Oletetaan, että kasa 1 tuottaa kuvan 1 mukaisesti koko loppuvuoden. Silloin sen kokonaistuotanto on 3000 tonnia. Huomioidaan edelleen, että kasan 1 pinta-ala on vain 25% kasojen kokonaispinta-alasta.

Voidaan tehdä projektio, että jos kaikki muut kasat olisivat olemassa, ja jos ne tuottaisivat yhtä hyvin kuin kasa 1 nyt, niin silloin koko primääriosa tuottaisi yhteensä noin 12 000 tonnia. Nikkelipitoisuus on kuitenkin nyt vain alle 1.5 g/l. Jos se nousisi sille tasolle 3.5 g/l jossa Talvivaara olisi onnellinen, tuotto olisi juuri tuon 30 000 tonnia. Jos nämä kaikki ehdot toteutuisivat, toimitusjohtaja puhuisi totta.

Todellisessa maailmassahan niitä muita kasoja ei ole, eivätkä ne tuottaisi kunnolla vaikka olisivatkin, eikä tuollaisia pitoisuuksia ole koskaan saavutettu.  Mutta ekonomin ajatusmaailmassa tässä ei ole mitään väärää.Taloustieteessä riittää että numerot on ynnätty oikein; mitään totuuspohjaa niissä ei tarvitse olla. Juridisestikaan mitään väärää ei ole tapahtunut — missään ei ole väitetty, että tuolla laskelmalla olisi mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Todellisuudessa toimitusjohtaja toki johtaa ihmisiä harhaan — osakkeenomistajat ja ministeri mukaan lukien. Kaivoksella ei ole mitään mahdollisuuksia päästä tänä vuonna 30 000 tonnin tuotantoon, eivätkä kasan 1 luvut anna siihen suuntaan edes viitteitä. Käytännössä kokonaistilanne on täsmälleen yhtä huono kuin tähänkin asti. Jos joku on ottanut toimitusjohtajan puheet vähänkään vakavasti… no, toivottavasti pelaa vain omilla rahoillaan, eikä veronmaksajien.

Jos haluaa vääristää tuloksia, se kannattaa tehdä juuri tällä tavalla. Niin sekavasti että kukaan ei pysty todistamaan väitteitä valheiksi, koska kukaan ei pysty selvittämään mitä itse asiassa on väitetty.

Useat henkilöt ovat auttaneet pähkäilemään tätä kysymystä, mutta kirjoittaja ottaa täyden vastuun siitä että ei ole kyennyt ymmärtämään.  Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia. Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä:http://www.zygomatica.com/talvivaara/).  

 

Rosatom 2: Salaliittoteoriaa vai historiantuntemusta?

Niko Porjo brutalisoi edellisessä kirjoituksessaan Rosatomia. Laajentaisin ajatusta hiukan. Venäjä on kuin alkoholisoitunut sukulainen: sillä on jonkinasteinen addiktio voimakeinojen käyttöön. Silloin sitä ei pidä asettaa kiusaukseen käyttää niitä. Kun tämä virtahepo olohuoneessa tunnustetaan avoimesti, voidaan Venäjään ja venäläisiin muutoin suhtautua olosuhteisiin nähden normaalisti.

Siis Venäjän kanssa ei pidä tehdä mitään sellaista, minkä suojelu voimakeinoin voisi tuottaa Venäjälle ylivoimaisen kiusauksen. Fennovoiman ydinvoimala saattaa ylittää tämän kynnyksen.

Porjon näkemys: Rosatomia ei voi päästää Suomeen hääräämään, koska se on venäläinen valtionyritys. Venäjä on läpeensä korruptoitunut, eikä Rosatom voi silloin olla sen parempi. Hieman poikkeuksellisesti, olen Porjon kanssa jostakin jokseenkin samaa mieltä, mutta muotoilisin asian hieman toisin.

Sivuhuomautus: ydinvoimaa en lähtökohtaisesti vastusta, vaikka kuulun Vihreisiin (tai oikeastaan koska kuulun Vihreisiin ja vieläpä ympäristöliikkeeseen — mutta se on toisen kirjoituksen paikka). Fennovoiman suhteen olen aiemmin ollut neutraali, mutta nyt näkemys on muuttumassa.

Onko ulkomaalaisomistus automaattisesti pahasta?

Vielä viime viikkoihin saakka olen ollut sitä mieltä, että ulkomaalaiset, myös venäläiset, voivat aivan hyvin omistaa Suomesta nimenomaan tärkeää infrastruktuuria. Sellaista, jota ei voi siirtää pois — voimalinjoja, rautateitä, tai vaikka ydinvoimaa.

Tälle on selvä logiikka. Koska infraa ei pysty siirtämään pois, ulkomaalainen omistaja ei pysty rajattomiin kiristämään Suomea. Jos vaatimukset alkavat olla mahdottomia, valtio voi ääritilanteessa vaikka kansallistaa pullikoivan yrityksen.

Hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa TV-verkkoja operoiva Digita. Se on nyt australialaisen pääomasijoittajan omistama. Periaatteessa Suomi on menettänyt kontrollinsa elintärkeään infraan. Mutta ei käytännössä. Jos Suomi päättäisi vaikkapa hätätilanteen nojalla kansallistaa Digitan, mitäpä nykyinen omistaja voisi asialle tehdä? Lähettää Australian laivaston uhittelemaan? Heh.

Onko venäläisomistus automaattisesti pahasta?

Vaan kun on kyse vaikkapa Rosatomista, tuo heh takertuu kurkkuun. Venäjä nimenomaan voi lähettää armeijansa ajamaan omia etujaan. Ja nimenomaan vieläpä ylpeilee asialla. Ja nimenomaan vieläpä tekeekin sitä parhaillaan etelämmässä.

Map_of_countries_by_number_of_active_troopsArmeijoiden koot. Lähde: Wikipedia.

Onko tämä rasistinen salaliittoteoria? Monen mielestä varmasti. Mutta jos naapurissa on suurvalta joka näyttää aggresiiviselta, kerskuu aggressiivisuudella, ja toimii aggressiivisesti, niin millä tavalla olisi rasistista tai vainoharhaista heittää ilmaan ajatus, että ehkäpä kyseinen naapuri on, no, aggressiivinen?

Voidaan toki vedota siihen, että Suomen tilanne on aivan toisenlainen kuin Ukrainan. Yleensä on kuitenkin pätevä nyrkkisääntö, että jos joku ei noudata pelisääntöjä suurissa asioissa, ei hän noudata niitä pienissäkään.  Tällä hetkellä painostus Suomea kohtaan on pientä tai olematonta, koska ei ole mitään erityisiä intressejä joiden takia pitäisi painostaa. Mutta tilanteet elävät.

Uskon asia?

Vapaiden markkinoiden ylivertaisuuteen ja rationaaliseen maailmanpolitiikkaan uskova rationalisoi tilanteen näin: Kyseessä on Rosatomin muualle laajentumisen kannalta niin tärkeä hanke, että epäonnistuminen ei ole vaihtoehto. Paineet ovat valtavat, ja ydinvoimassa uskottavuus ja luotettavuus ovat elintärkeitä. Rosatomin on siis pakko toimia oikein, avoimesti ja läpinäkyvästi.

Saa noinkin uskoa, mutta päinvastainen usko on yhtä uskottava. Kyseessä on niin tärkeä hanke, että epäonnistuminen ei ole vaihtoehto.  Epäonnistumisen mielikuvan voi välttää tekemällä hyvää työtä… tai sitten piilottamalla epäonnistumisen. Jälkimmäinen on Rosatomin kotikentällä lähtökohtainen ratkaisu.

Lähtökohtaisesti Rosatomin toki kannattaa tehdä Suomessa hyvää työtä. Mutta jos tulee ongelmia, viime kädessä yhtiön (ja siis Venäjän) kannattaa tehdä aivan kaikki, mistä se vain ei jää kiinni.

Eikö viranomainen suojaa?

Enkö luota Suomen viranomaisten kykyyn hallita tilannetta? Kyllä ja en. Olen tarkkaillut Talvivaaran tilannetta jo pitkään (ks Zygomatica: Talvivaara). Mitä olen oppinut: suurin osa Suomen yrityksistä ja virkamiehistä toimii aivan asiallisesti ja rehellisesti.  Jopa “liian rehellisesti”: järjestelmä toimii sillä oletuksella, että mikään osapuoli ei tietoisesti vedä välistä.

Mutta jos jokin yritys toimii tarpeeksi röyhkeästi, ja paikallisten valvontaviranomaiset lojaalisuus on hiukankin jakautunut, tilannetta ei pystykään korjaamaan (ks Talvivaara 10: Ympäristölupa ja järjestelmävika). Järjestelmä yksinkertaisesti halvaantuu, jos joku tarpeeksi suuri rikkoo sen reunaehtoja tarpeeksi häikäilemättömästi.

Jos pitäisi määritellä taho, joka parhaiten täyttää termit “suuri” ja “häikäilemätön”, niin itään päin alkaisin katsella.

Johtopäätökset?

Mitään kauppasaartoa tai boikottia en tämän takia lähtisi ajamaan (muista syistä saattaisinkin ajaa, mutta se on toisen kirjoituksen paikka). Lähtökohtaisesti kaupankäynti ylläpitää rauhaa. Ylipäätään kaikki kanssakäyminen tavallisten ihmisten kanssa vähentää pelkoja ja rasismia. Venäläiset ovat joskus ehkä käytökseltään ja kulttuuriltaan meille erikoisia ja rasittavia, mutta niin ovat ruotsalaisetkin, tai ranskalaiset, tai amerikkalaiset, saati sitten helsinkiläiset.

Tässä asiassa Venäjään valtiona ehkä pitäisikin suhtautua kuin alkoholisoituneeseen sukulaiseen. Sillä on jonkinasteinen addiktio voimakeinojen käyttöön. Silloin sitä ei pidä asettaa kiusaukseen käyttää niitä. Kun tämä virtahepo olohuoneessa tunnustetaan avoimesti, voidaan Venäjään ja venäläisiin muutoin suhtautua olosuhteisiin nähden normaalisti.

Siis Venäjän kanssa ei pidä tehdä mitään sellaista, minkä suojelu voimakeinoin voisi tuottaa Venäjälle ylivoimaisen kiusauksen.

Näitä asioita on lopultakin aika vähän. Fennovoiman ydinvoimalahanke on oikeastaan ainoa, joka tulee nopeasti mieleen. Junarataverkosto saattaisi olla toinen; mahdollisesti sähkön kantaverkko; maakaasuputkia ei onneksi alueemme läpi mene.

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Tähän saakka olen rationaalisesti ajatellut, että venäläinen ydinvoimaomistus Suomessa on rationaalisesti hyväksyttävää, koska Venäjä toimii ainakin viimeistään tositilanteessa rationaalisesti. Oletukset on viimeistään nyt tositilanteessa todistettu vääriksi, ja niinpä myös takin on syytä kääntyä. Ydinvoimalle “ehkä”, Fennovoimalle “ei”.

Talvivaara 40: Riskienhallintaa vai parodiaa?

Joskus yksi kuva vastaa tuhatta sanaa.  Kuvassa 1 on Talvivaaran uunituore riskienhallintakaavio. Teolliset prosessit ovat kyllä useinkin monimutkaisia, mutta… ellei kyseessä olisi vakava asia, tekisi mieli olettaa, että tämä on parodia.

Screen shot 2014-03-05 at 10.50.36.png

Kuva 1. Talvivaaran riskienhallintasuunnitelma.  Lähde: Talvivaaran dokumentti, jätetty Kainuun ELY-keskukselle 3.3.2014 (pdf täällä).
Talvivaara on siis juuri lähettänyt uuden riskinhallintadokumentin Kainuun ELY-keskukselle (pdf täällä). Dokumentti keskittyy puhtaasti vesienhallinnan riskeihin, ja vaatii löysentämään ympäristölupaa suuronnettomuuden välttämiseksi.

Oikeastaan paperi ei ole edes mikään riskinhallintadokumentti, vaan kerjuukirje. Yhtiö vaatii lievennyksiä, jotta se ei joutuisi maksamaan tarvittavista parannuksista. Velkasaneeraus mainitaankin paperissa hyvinkin keskeisenä syynä sille, miksi lievennys olisi saatava. Kun ottaa huomioon että kassassa on korkeintaan 6 miljoonaa euroa, onkin jokseenkin selvää, että tällaista rahaa ei vain ole.

Yleisiä kommentteja

Dokumentissa riittäisi pureskeltavaa monesta näkökulmasta — alkaen jo siitä, että ELY-keskus ei pysty tällaista lupaa myöntämään, vaan Pohjois-Suomen aluehallintovirasto. Lupien myöntäminen ja niiden valvonta on tällä hetkellä erotettu toisistaan. Ratkaisu ei välttämättä ole toimiva, mutta laki on nykyinen kunnes se muutetaan. ELY-keskuksen kunniaksi se on jo ilmoittanutkin, että poikkeuslupaa ei voi myöntää eikä tämä riskienhallintadokumentti ole riittävä.

Lisäksi yhtiö viljelee mm Latosuon vesistä termiä “neutraali, puhdistettu vesi” jolloin saa kuvan että se olisi vain sadevettä.  Ehkä dokumenttiin on eksynyt kirjoitusvirhe, ja sanan on tarkoitus olla “neutraloitu” — sitä Latosuon vesi nimittäin on. Se on pH:ltaan neutraalia, mutta neutralointiprosessin takia siinä on sulfaattia jopa yli 3 g/l (ks yhtiön oma heinäkuun 2013 vesienhallintasuunnitelma, s 32).  Ympäristölupahan rajoittaa vain sulfaattipitoisten vesien juoksutuksia, ja määrää sulfaatin kokonaismäärälle vuosittaisen kiintiön.  Jos Latosuon vesi olisi aidosti “puhdasta” eikä vain “puhdistettua”, ongelmaa ei olisi.

Tarkempia kommentteja: sateisuus

Puutun kuitenkin pikaisesti vain siihen osaan josta olen jo aiemmin kirjoittanut, eli sateisuus. Koko dokumentti on kirjoitettu oletuksella, että sateisuus on 700 mm. Sillä arviolla kaivosalueelle kertyisi dokumentin mukaan noin 6 miljoonaa kuutiota sadevettä vuodessa.

Tässä on merkittävä ongelma: tämä luku on alueen normaali mediaanisadanta. Näitä lukuja laskin jo yli vuosi sitten (Talvivaara 1, Talvivaara 2, Talvivaara 3; Talvivaara 36).
Pic1.png

Kuva 2: Alueen sateisuustilastoa, laskettu liukuvina 12 kk keskiarvoina

Toisin sanoen suoraan määritelmän perusteella on 50% todennäköisyys, että sateisuus onkin tätä suurempi. Talvivaara heittää nyt siis kolikkoa, sananmukaisesti. Tämä ei ole mitään riskinhallintaa, vaan lähinnä epätoivoa.

Riskin varsinaista suuruutta voi hyvin karkeasti arvioida tilastoista. Sateiden standardipoikkeama on noin 100 mm. Suoraan määritelmästä seuraa, että:

  • On 15% todennäköisyys, että sataa vähintään 800 mm — eli näin tapahtuu joka seitsemäs vuosi. Ylitys on silloin 15% Talvivaaran arviosta.
  • On 2% todennäköisyys, että sataa vähintään 900 mm — eli näin tapahtuu joka viideskymmenes vuosi. Ylitys on silloin 30% Talvivaaran arvioista.

Jos tehdään todellista riskiarviota, pitäisi käyttää 50 vuoden maksimiarvoa. Käytännössä voi olla, että tässä tapauksessa on hyväksyttävä suurempi riski, koska tilanne on joka tapauksessa epätoivoinen. Missään nimessä ei kuitenkaan voi käyttää tuota seitsemän vuoden sateisuutta, varsinkin kun suunnitelma kattaa vähintään kaksi vuotta. Tämä tarkoittaisi, että on taas lähes se 50% todennäköisyys, että sademäärä ylittyy jompanakumpana vuonna.

Realistinen arvio on, että yhtiön on varauduttava siihen, että sateisuus on vähintään 20% suurempi kuin nyt arvioitu 6 miljoonaa kuutiota. Tämä tarkoittaa, että alueelta on löydyttävä koko ajan vähintään miljoona kuutiota ylimääräistä varastotilaa. Valitettavasti nykyinenkään varastointitila ei riitä.

Pahimmillaan tuo voisi vaatia, että patoaltaiden tilavuuksia nostetaan nykyehdotuksesta 20%. Tällöinkin kriisin jatkuminen on mahdollista, mutta ei enää erityisen todennäköistä. Toisaalta vesienhallintadiagrammin perusteella on jokseenkin mahdotonta arvioida, mitä pitäisi muuttaa missäkin.

Mitä 20% lisäsateisuus aiheuttaisi?

Konkreettinen, joskin hyvin epävarma tapa olisi katsoa, miten Kortelammen allasta pitäisi pahimmassa tapauksessa muuttaa. Kortelammen allas on käytännössä kaikkein kriittisin, koska sen vesi on likaista, siitä on vuotovaara jo valmiiksi pahimmin saastuneen etelän suuntaan, ja siihen valuu huomattavia määriä sulamisvesiä.

Tällä hetkellä Kortelammen altaassa on dokumentin mukaan tilaa vielä 14 cm, ennen kuin se on täynnä (nyt taso on +204,06 metriä merenpinnasta, kun ns HW-taso on 204,20 metriä).

Kuutioiden muuttaminen senttimetreiksi olisi periaatteessa suoraviivaista jos tiedetään altaan pinta-ala ja syvyys. Eteläisten altaiden pinta-ala on dokumentin mukaan yhteensä 2,7 neliökilometriä, mutta Kortelampi on niistä ylivoimaisesti suurin.

Kortelammen tapauksessa ongelmaa tuottaa se, että pohja on erittäin kalteva. Pienikin vesimäärän kasvu siis laajentaa altaan pinta-alaa, mutta ei välttämättä sen syvyyttä. Heinäkuun vesienhallintadokumentissa Kortelammen pinta-alaksi ilmoitetaankin peräti 5.8 neliökilometriä, mutta vedenpinnan lasku on pienentänyt sitä.

Jos altaan seinämät olisivat suunnilleen pystysuorat, ja sen pinta-ala olisi tuo 2 neliökilometriä, jokainen miljoona kuutiota vastaisi noin 50 cm pinnan nousua. Käytännössä pinta nousee jonkin verran vähemmän, jos allas vastaavasti laajenee. Toisaalta, geometriaa tarkastellen ero ei liene kovin suuri.

Dokumentin mukaan Kortelampeen tarvitaan vapaata tilaa noin 0,9 miljoonaa kuutiota, koska kipsisakka-altaiden uusi vuoto on niin todennäköinen että sen vesille täytyy olla varatilaa. Tämä tarkoittaisi noin 50 cm nousua, kun käytettävissä on vain tuo 14 cm. Padon korottaminen on kallista ja hidasta, joten tällä hetkellä vettä pumpataan avolouhokseen.

Tämän lisäksi merkittävä osa alueen sade- ja sulamisvesistä päätyy Kortelammen altaaseen jo se suuren pinta-alan takia sekä lisäksi sen sijainnin takia. Poistovedet kertyvät enimmäkseen kahdelle alueelle ennen poisjuoksutusta: Kortelampi noin 2.7 neliökilometriä, Latosuo 2.1 neliökilometriä. Lisäksi niitä liikutellaan paikasta toiseen kaivosalueella. Karkea arvio olisi, että noin kolmasosa vesistä kertyisi Latosuolle.
Screen shot 2014-03-05 at 12.12.49.png

Kuva 3: Talvivaara: “tuotantoalueiden, lievästi likaantuneiden alueiden sekä puhtaiden vesien keruualueiden pinta-alat.” Samat alueet on esitetty myös kuvassa 1.

Nykyisen 6 miljoonan sateisuuskuutiometrin perusteella Kortelammelle pitäisi siis saada mahtumaan lähes kaksi miljoonaa kuutiometriä. Oletetaan että mitoitus saadaan oikein, ja tämä onnistuu. Todellinen riskeihin varautuminen vaatisi kuitenkin sen, että myös se 20% virhemarginaali otetaan mukaan. Tämä tarkoittaa noin 500,000 kuutiota. Joko padon korkeutta lisätään 25 cm, tai sitten varaudutaan siirtämään vettä muualle merkittäviä määriä ja nopeasti.

25 cm ei välttämättä vaikuta suurelta määrältä, mutta vesi on tiheää: 25 cm pinnannousu nostaa reunaan kohdistuvaa painetta 250 kg neliömetriä kohden. Patoa pystyy kyllä korottamaan, mutta hinta ja myös riskit kasvavat yllättävän nopeasti.

Asian voi suhteuttaa myös näin: Suomen Luonnon blogin mukaan Kortelammella on nyt noin 2 miljoonaa kuutiota vettä, eli veden korkeus olisi keskimäärin noin metri. Siihen nähden tuo 25 cm on todella paljon. Lisäksi joudutaan huomioimaan, että sama koskee alueen kaikkia patoja, ennen muuta Latosuota.

Mitä tämä tarkoittaa?

Kaiken kaikkiaan, mitä asiasta sitten pitäisi ajatella? En oikein tiedä. Käytännössä vaikuttaa siltä, että Talvivaara on luovuttanut. Tässä tilanteessa kaikki viranomaisratkaisut ovat kaistapäisiä.

  • Jos lupia ei löysätä, ja Talvivaara kieltäytyy tekemästä mitä käsketään, uuden suuronnettomuuden todennäköisyys on suuri.
  • Toisaalta, jos Talvivaaraa pakotetaan tekemään se mitä käsketään, se menee luultavasti konkurssiin (ks Talvivaara 39).
  • Toisaalta olisi äärimmäisen huono ennakkotapaus, jos yhtiö saisi ilman sanktioita luvan turmella ympäristöä sovittua enemmän vain siksi että sen taloudellinen tilanne on huono. Sellaista ennakkotapausta käyttäisivät välittömästi hyväkseen muutkin kaivokset, ja ennen pitkää kaikki teollisuus.
  • Toisaalta, jos lupa myönnetään, silloin siitä ei voida myöskään vaatia sanktioita — lupaahan ei voi myöntää lainvastaiselle toiminnalle.

Kainuun ELY-keskus on 5.3. asettanut ensi kertaa Talvivaaralle uhkasakon (150,000 euroa). Tässä vaiheessa se on lievästi sanottuna myöhäistä. ELY-keskuksella on ollut vähintään vuosi aikaa vaatia ne laitteistot, joita nyt tarvitaan. Lisäksi, mikäli yhtiö joutuisi tuon sakon maksamaan, sekin raha on pois turvallisuutta parantavista toimenpiteistä. ELY-keskuksen päätös on hyvä signaali, mutta käytännön tasolla se ei auta enää mitään.

Voi itse asiassa olla, että “kaistapäinen” on aivan liian optimistinen termi kuvailemaan tätä tilannetta.

Arvion tekemiseen ovat osallistuneet mm Pertti Sundqvist, Janne Kumpulainen, ja Helvi Heinonen-Tanski. Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia.

Talvivaara 39: Kuinka monimutkaisia asioita voi joukkoistaa?

Voivatko ympäristöjärjestön pyynnöstä toimivat ihmiset saada aiheesta “Talvivaara” aikaan mitään muuta kuin vääristeltyä propagandaa? Väitän että voivat, mutta työtä se vaatii.

“Ryhmän näkemyksen mukaan Talvivaara ei ole elinkelpoinen, kun nämä ulkoisvaikutukset lasketaan mukaan. Tähän mennessä saatu liikevaihto on suurelta osin perustunut ympäristövastuuttomuuteen ja kustannusten ulkoistamiseen luonnolle, ja lisäksi kriittisten turvallisuustoimien laiminlyöntiin. Jos ulkoisvaikutukset otetaan asianmukaisesti huomioon velkasaneerauksessa, konkurssi on väistämätön.”

[Päivitys 14.2.: Kainuun ELY-keskus on tehnyt rafinaattijuoksutuksiin liittyvän tutkintapyynnön poliisille. Raportin riskit alkavat pikkuhiljaa aktualisoitua].

Suomen luonnonsuojeluliitto on teetättänyt vapaaehtoisilla uuden raportin Talvivaarasta. (Pdf-versio täällä. Aikaisemmat raportit: ks Talvivaara 29 ja Talvivaara 30).  Raportti ei varmasti ole “riippumaton” — sellaista käsitettä ei Talvivaaran yhteydessä ole olemassa. Toisaalta biasta ei ole peitelty: yhtä lukuunottamatta kaikki kirjoittajat (itseni mukaanlukien) ovat SLL:n aktiiveja.

Mutta onko johtopäätös vain fanaattisen ympäristöjärjestön karkeaa propagandaa?

Se selviää parhaiten tutustumalla itse raporttiin (pdf-versio täällä).  Sisältö tiivistyy kahteen ensimmäiseen sivuun, jotka on kopioitu alle.  Loppuosa on väitteiden perustelua ja dokumentointia.  Raportti on pitkä (34 sivua), koska se pyrkii perustamaan väitteensä koviin faktoihin ja dokumenttitietoon. Raportti on tehty julkisen tiedon perusteella, luonnontieteellisen koulutuksen pohjalta, ilman sisäpiirin tietoa.

Väitän lisäksi, että raportti on tehty kovilla eettisillä ja ammatillisilla periaatteilla. Kirjoittamista on tukenut huomattava joukko erilaisia vapaaehtoisia, mutta vastuulliset kirjoittajat ovat etupäässä tutkijataustaisia. Sillä taustalla älyllinen häpeärangaistus on pahin rangaistus. Se piiskaa olemaan tarkka.  Rahoitus on saatu vapaaehtoisten selkänahoista ja vapaa-ajasta.

Ellei muuta, raportti osoittaa, miten monimutkaisiakin asioita on mahdollista yrittää joukkoistaa. Raporttia on pikkuhiljaa koottu viikkojen ajan avoimena Google Drive-dokumenttina. Emme edes tiedä, ketkä kaikki loppujen lopuksi ovat sinne ajatuksia tai vinkkejä lisänneet.

Olennainen osa on ollut kritiikki: jokaisen osallistujan on toivottu kommentoivan kriittisesti, jos jokin väite tuntuu kyseenalaiselta.  Ristiintarkistusta on tapahtunut erittäin paljon. Materiaalia on saatu mm aiemmista raporteista päivättämällä.  Paljon on hyödynnetty myös muiden tahojen materiaalia ja vihjeitä (mm Stop Talvivaaran), joskin kriittisesti. Joukkoistaminen on siis ollut massiivista.

Varsinaista johtajaa tällä projektilla ei ole. Vastuullisten kirjoittajien rooli oli koota materiaali yhteen, karsia epämääräinen asia pois, ja tehdä raportista järkevä kokonaisuus. Johtopäätökset ovat yhteisiä, vaikka kukaan ei hallitsekaan näin monimutkaista kokonaisuutta täydellisesti.  (Itse katson olleeni lähinnä sihteeri ja kriitikko — yritin pitää kokonaisuutta loogisena, ja karsia kaiken irrationaalisen aineksen pois).

Raportin johtopäätösten takana seison ilman varauksia.  Kaivoksen ulkoisvaikutukset (niin nykyiset kuin ennakoitavissa olevatkin) yksinkertaisesti ovat niin suuret, että yhtiö ei ole kannattava jos se ne joutuu maksamaan. Sivistysvaltiossa jokainen yritys maksaa ulkoisvaikutuksensa itse, eikä Talvivaaran tapaan sosialisoi niitä ympäristölle ja muulle yhteiskunnalle.

Raportin toimenpide-ehdotus voi olla ristiriitaisempi. “Ryhmän näkemyksen mukaan valtion tulisikin tässä tilanteessa olla realistinen ja aloitteellinen, ja aloittaa lähialueiden puhdistukset välittömästi, jotta saastunut alue ei laajene.  Mikäli yhtiö jostakin syystä pääsisikin saneeraukseen ja palauttaisi kannattavuutensa, kunnostustöiden kustannukset voisi tällöin myöhemmin periä yhtiöltä saastuttaja maksaa -periaatteen mukaisesti.”

Tällaista toimintavaihtoa ei nykylainsäädännössä valitettavasti välttämättä ole. Koska vaurioiden korjaaminen lain mukaan kuuluu yhtiölle, valtio ei periaatteessa voi astua peliin niin kauan kuin yhtiö on edes nimellisesti hengissä. Konkurssitilanteessakaan ei ole välttämättä selvää, kuka tekee mitä. Toisaalta tämäntyyppinen väliintulo ehkä tulkittaisiin valtiontueksi, jos yhtiö sen avulla säilyisikin hengissä. Jos toisaalta yhtiö kaatuisi, tarpeeksi sosiopaattinen juristi voisi väittää että valtion sotkeutuminen tuhosi sijoittajien luottamuksen ja aiheutti kaatumisen.

Tuosta seuraisi siis massiivinen sotku. Toisaalta massiivinen sotku seuraa siitäkin jos mitään ei tehdä. Yhtiö ei velvollisuuksiaan tule hoitamaan, ja mitä kauemmin puhdistusta viivytetään, sitä hankalampaa se on.

Käytännössä tuo ehdotus kertoo, millä tavalla täysjärkisen yhteiskunnan kannattaisi tässä tilanteessa edetä. Jos se ei ole mahdollista, se ehkä kertoo jotakin yhteiskunnastamme.

Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa Talvivaarasta löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsen.

RAPORTIN YHTEENVETO

RAPORTTI: TALVIVAARAN SANEERAUKSEEN LIITTYVÄT PIILORISKIT      

11.2.2014

Tämä raportti on tehty Suomen luonnonsuojeluliiton pyynnöstä, ja suunnattu kaikille Talvivaaran saneeraukseen liittyville osapuolille. Pääosin sama ryhmä teki loppuvuonna 2013 arviot Talvivaaran kaivoksen prosessin luonnontieteellisestä toimivuudesta sekä kaivoksen alasajon mahdollisuuksista. Vastuulliset kirjoittajat:

  • Pertti Sundqvist, majuri evp, sidonnaisuus: SLL:n liittohallituksen jäsen. Tämän dokumentin yhteyshenkilö  (sähköposti pertti@dinikon.net puh 050 432 8281)
  • Heli Jutila, FT (ekologia), MBA, ympäristöasiantuntija, 20 v. kokemus ympäristöhallinnosta. Sidonnaisuus: SLL:n liittohallitus
  • Helvi Heinonen-Tanski, MMT (mikrobiologia), dosentti, noin 40 vuoden kokemus tutkimusta ja opetusta Helsingin ja Kuopion yliopistoissa. Sidonnaisuus: SLL:n liittohallituksen varajäsen
  • Heikki Simola, FT, ympäristötieteen dosentti. Sidonnaisuus: Suomen luonnonsuojeluliitto
  • Jakke Mäkelä, FT (fysiikka). Sidonnaisuus: Suomen luonnonsuojeluliitto
  • Juha V Mentu, MMM,  ympäristömikrobiologi. Yli 30 vuoden kokemus ympäristö- ja paperiteollisuustutkimuksesta. SLL:n ulkopuolinen, riippumaton asiantuntija.

Kaivoksen toimintaan liittyy konkreettisia ja käytännöllisiä ongelmia ja riskejä, joita ei julkisuudessa olleiden tietojen perusteella ole välttämättä riittävästi huomioitu. Nämä riskit tuottavat kuitenkin piilokustannuksia,  jotka syntyvät ympäristöhaittojen torjunnan vaatimuksista ja ympäristövahinkojen korjaamisesta. Ne ovat siis myös taloudellisia riskejä.

Ryhmän näkemyksen mukaan Talvivaara ei ole elinkelpoinen, kun nämä ulkoisvaikutukset lasketaan mukaan. Tähän mennessä saatu liikevaihto on suurelta osin perustunut ympäristövastuuttomuuteen ja kustannusten ulkoistamiseen luonnolle, ja lisäksi kriittisten turvallisuustoimien laiminlyöntiin. Jos ulkoisvaikutukset otetaan asianmukaisesti huomioon velkasaneerauksessa, konkurssi on väistämätön.

Yhtiöllä ei parhaassakaan tapauksessa ole edellytyksiä selvitä aiheuttamiensa ympäristövaurioiden nopeasta korjaamisesta, tai edes vesienhallinnan ja vesienpuhdistuksen edellyttämistä investoinneista, vaikka se muodollisesti velkasaneeraukseen pääsisikin. Ryhmän näkemyksen mukaan valtion tulisikin tässä tilanteessa olla realistinen ja aloitteellinen, ja aloittaa lähialueiden puhdistukset välittömästi, jotta saastunut alue ei laajene.  Mikäli yhtiö jostakin syystä pääsisikin saneeraukseen ja palauttaisi kannattavuutensa, kunnostustöiden kustannukset voisi tällöin myöhemmin periä yhtiöltä saastuttaja maksaa -periaatteen mukaisesti.

Ydinkysymys on bioliuotuksen toimivuus. Mikäli perustana oleva biologinen prosessi ei toimi Suomen oloissa riittävän hyvin, kaivos on lähtökohtaisesti elinkelvoton. Ei riitä, että prosessi toimii laboratoriomittakaavassa. Sen tulisi toimia vähintään nykyisen laajuisena massatuotantona, jotta kaivos olisi taloudellisesti kannattava. Jos toiminnan jatkaminen aiheuttaa nykyisenkaltaisia ympäristötuhoja, niiden korjaaminen tulee niin kalliiksi, että yhtiö ei voi olla kannattava. Jo aiheutettujen tuhojen korjaaminen ja korvaaminen aiheuttaa niin suuria kuluja, että yhtiö tarvitsee varsin suuren lainamäärän päästäkseen edes aloittamaan puhtaalta pöydältä. Toiminnan krooninen epäluotettavuus johtaa lupa- ja valvontaviranomaisten toimien tiukentumiseen koko ajan, mikä aiheuttaa taloudellisia riskejä.

Arvio tiivistyy yhdeksään väittämään. Niiden taustana on osin aiempia raportteja.  Lisäksi on selvitetty useita lisäkysymyksiä. Tietojen hankkimiseen ja tarkistamiseen on osallistunut merkittävä määrä muita vapaaehtoisia. Kirjoittajat kiittävät näitä henkilöitä taustatuesta.

Väittämät

Väittämä 1. Kunnostus- ja ympäristövauriokulut ovat todellisia kuluja. Ne tulee ottaa velkasaneerauksessa huomioon todellisena kulueränä, jonka suuruus on epävarma. Talvivaaran toiminta on jo aiheuttanut huomattavia ympäristöhaittoja ja kunnostustarpeita mm. alapuolisella vesistöalueella ja tulee niitä vielä jatkossakin aiheuttamaan. Ympäristövelka on todellinen ja osin nopeasti lankeava, vaikka sille ei ole velkojaluettelossa nimettyä velkojaa. Osa lähialueiden maanomistajista on jo jättänyt korvausvaatimuksia tai vaatinut Talvivaaraa lunastamaan maansa. Nämä korvausvaatimukset ovat huomattavia, ja niistä käytäneen oikeutta pitkään.

Väittämä 2. Bioliuotus ei todennäköisesti toimi, ainakaan tässä kokoluokassa paljaan taivaan alla. Mikäli näin todella on, jatkamiselle ei ole taloudellisia perusteita. Tälle väittämälle on alempana esitetty erittäin seikkaperäisiä luonnontieteellisiä arvioita.

Väittämä 3. Akuutit ympäristöriskit tuottavat myös taloudellista riskiä. Tällä hetkellä riskit ovat kestämättömällä tasolla.  Kipsisakka-altaan marraskuussa 2012 tapahtuneen vuodon kaltainen onnettomuus vaurioittaisi laajalti ympäristöä.  Koska näinkin suuren onnettomuuden riski on todellinen, se tulee ottaa huomioon taloudellisessa riskinarvioinnissa.

 Väittämä 4. Louhimisen jatkaminen ei pienennä vesienhallintariskejä, vaan pahentaa niitä.  Tuore malmi saattaa alkuvaiheessa sitoa vettä 10% kuten yhtiö väittää, mutta tämä ainoastaan siirtää vesiongelmaa myöhemmäksi. Lisäksi murskattu malmi on kastuessaan joka tapauksessa happoa tuottavaa. llman rikkihapon käyttöäkin kasoilta tulee siis liian hapanta lientä, rikkiyhdisteitä ja metalleja veteen.

Väittämä 5. Kaivoksen alasajo on teknisesti haasteellista mutta realistista, ja siihen on varauduttava.  Se kuitenkin edellyttää, että riskit otetaan vakavasti. Alasajo on myös kallista, ja on otettava mahdollisen konkurssipesän realisoinnissa huomioon.

Väittämä 6. Kaivoksen vesienhallinta on pysyvästi kaoottisessa tilassa. Sen kuntoon saattamiseen ei näy mitään realistisia keinoja useaan vuoteen. Tämä seikka on otettava saneerauksessa huomioon.

Väittämä 7. Konkurssi on selkeä mahdollisuus, ja sen varalle on tehtävä realistinen riskiarvio.  Vaikka kaivokseen on jo investoitu lähes kaksi miljardia euroa, tällä luvulla ei ole merkitystä ellei kaivos ole elinkelpoinen. On järkevämpää alaskirjata nämä tappiot nyt kuin jatkaa rahan sijoittamista hankkeeseen, joka ei tule investointia tuottamaan takaisin.

Kohta 8.  Kesken olevat oikeusprosessit ja valvonnan tiukkeneminen voivat aiheuttaa yllättäviä kustannuksia tai jopa toiminnan keskeyttämisiä. Hallinto-oikeudessa on useita valituksia käsittelyssä, ja tyypillisesti ne ovat päättyneet yhtiön kannalta epäedullisesti. Valvontaviranomainen on jo julkisuudessa ilmoittanut tiukentavansa linjaansa. Myöskin yhtiön johtoon kohdistuva rikostutkinta törkeästä ympäristön pilaamisesta väistämättä aiheuttaa epävarmuutta. Myös kesäksi 2014 vaadittava uusi kaivosvakuus on kysymysmerkki.

Kohta 9. Lisäinvestointien tarve on parhaassakin tapauksessa suuri. Vaikka kaivos katsottaisiin periaatteessa elinkelpoiseksi, se vaatisi erittäin suuren määrä lisäinvestointeja, joista on julkisuudessa puhuttu vain vähän. Se vaatisi myös merkittäviä lisäpanoksia kaivoksen osaamistason parantamiseen. Joiltakin osin kaivos joutuisi lähtemään lähes nollapisteestä.

Translate »