Category: Avoin seuranta

Talvivaara 30: Toimiiko bioliuotus? Riittääkö julkinen data?

[Edit 1.9.2014. Long Play:n tänään julkaisema artikkeli (mm Vihreä Lanka) kertoo karuja faktoja siitä, miten paljon Talvivaaran alkuvaiheessa lavastettiin toiminta näyttämään paremmalta kuin se oli. Pilottiin artikkeli ei ota kantaa. Mutta herää silti kysymys: onko siinäkin käytetty lavastusta?]

On hankkeita joihin on moraalinen pakko osallistua, vaikka pelko kourii vatsanpohjassa. Tänään julkaistu Suomen luonnonsuojeluliiton pyynnöstä tehty Talvivaaraa koskeva arvio on sellainen. Pelko ei ole juridista vaan eettistä:  näin kovissa asioissa merkittävien virheiden tekeminen olisi törkeää, vaikka se olisi tahatonta. Toisaalta, jos käytössä on vain julkisia lähteitä, epätarkkuuksia hiipii väistämättä mukaan.

Koko raportti on saatavissa täältä: Talvivaara-arvio, osa 2.  Johdanto-osa on alempana. [Edit: Samantyyppisiä viestejä on pikkuhiljaa kantautumassa muualtakin. Ks mm MOT 2.12.2013]  Kirjoitus julkaistu myös Uuden Suomen blogina 19.11.2013

Raportin väite on kovin mahdollinen: Talvivaaran bioliuotusprosessi ei toimi.  Julkisten tietojen perusteellla muuhun lopputulokseen on oikeastaan mahdoton päätyä. Raportissa on arvioitu asiaa usealta eri kantilta.

On selvää, että sisäpiirin tietojen perusteella saataisiin syvällisempi arvio. Toisaalta sisäpiirin tiedot jäävät vain sisäpiirin käyttöön, jolloin niitä ei voi riippumattomasti arvioida.

Jos ja kun “asiantuntijuus” täytyy pystyä perustelemaan: oma roolini raportissa on kokonaisuuden hallinta ja tietojen kriittinen arviointi – jonkinlainen paholaisen asianajaja. Muilla osallistujilla on huomattavasti syvällisempää osaamista omista erityisaloistaan, mutta jonkun täytyy koota sirpaleet yhteen, kyseenalaistaa täysin elinkelvottomat väitteet, ja koittaa kerätä lopuista edes jotenkin looginen kokonaisuus. Siihen tarkoitukseen fyysikon koulutus on omiaan, samoin kuin ura teollisuuden T&K:ssa.

Pidän melko varmana, että olen ainakin itse nyt ammentanut tyhjiin sen, mitä tällainen ulkopuolinen pystyy Talvivaarasta ammentamaan. Asiat etenevät tästä eteenpäin ihan omalla logiikallaan, jolla ei ole mitään tekemistä logiikan kanssa.

Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia.

 

————————————————–

”Luontoväen asiantuntijaryhmä”     19.11.2013

TOIMIIKO TALVIVAARAN BIOLIUOTUSPROSESSI? LUONNONTIETEELLINEN ARVIO

Tämän raportin on Suomen Luonnonsuojeliiton pyynnöstä tuottanut sama ryhmä, joka teki 11.11.2013 päivätyn asiantuntija-arvion (http://kaivosvahdit.fi/talvivaaraarvio.pdf). Monet jäsenistä kuuluvat Suomen luonnonsuojeluliittoon.

  • Helvi Heinonen-Tanski,MMT(mikrobiologia),dosentti,noin 40 vuoden kokemus tutkimusta ja opetusta Helsingin ja Itä-Suomen (Kuopion) yliopistoissa. Sidonnaisuus: SLL:n liittohallitus
  • Heli Jutila,FT(ekologia),MBA,ympäristöasiantuntija, 20v.kokemus ympäristöhallinnosta. Sidonnaisuus: SLL:n liittohallitus
  • Heikki Simola, FT, ympäristötieteen dosentti.Sidonnaisuus: SLL:n liittohallitus
  • Jakke Mäkelä,FT (fysiikka). Sidonnaisuus: SLL:n liittohallitus
  • Jari T Natunen,FT (biokemia). Sidonnaisuus: Stop Talvivaara-liike.
  • JuhaV Mentu, MMM, ympäristömikrobiologi.Yli30vuodenkokemusympäristö-ja paperiteollisuustutkimuksesta. SLL:n ulkopuolinen, riippumaton asiantuntija.
  • Pertti Sundqvist, majuri evp, sidonnaisuus:SLL:n valtuuston jäsen.Tämän dokumentin yhteyshenkilö (sähköposti pertti@dinikon.net puh 050 432 8281)

Ryhmän toimintaan on vuosina 2011-2013 osallistunut eri rooleissa myös useita muita henkilöitä, lähinnä ympäristöjärjestöistä.

Talvivaaran koko tulevaisuus tiivistyy yhteen ainoaan kysymykseen: toimiiko nikkelin bioliuotus riittävän hyvin Kainuun sääoloissa, Talvivaaran kaivoksen mittasuhteissa?

Talvivaaran mukaan on osoitettu, että se toimii. Yhtiö vetoaa vahvasti siihen, että vuosina 2005- 2008 tehdyt pilotit todistivat bioliuotusprosessin toimivan. Tässä dokumentissa arvioidaan julkisesti saatavien tietojen perusteella, mitä pilotti itse asiassa on todistanut. Johtopäätöksemme on, että pilotti ja varsinainen kaivostoiminta eroavat toisistaan ratkaisevasti. Toisin sanoen Talvivaara ei ole pystynyt esittämään riittävän pitäviä todisteita sen puolesta, että liuotus toimisi kunnolla täyden mittakaavan prosessina.

Tulkintamme mukaan kaivoksen toiminta on yhä edelleen pilottitasolla, ei missään nimessä sellaisella luotettavuustasolla, jota järjestelmällinen teollinen kaivostoiminta vaatisi. Tämäntyyppistä pilotointia voi turvallisesti harrastaa vain pienessä skaalassa; kaivoksen koko on lähes tuhat kertaa liian suuri siihen.

Suomen luonnonsuojeluliitto on ottanut kannakseen, että kaivos tulisi sulkea, perustuen mm ympäristövahinkojen määrään. Tässä raportissa ei periaatteessa oteta sulkemiskysymykseen suoraa kantaa, vaan arvioidaan faktoja julkisten tietojen pohjalta.

Käytännössä kirjoittajien mielipide on kuitenkin se, että Talvivaaran jatkamiselle ainakaan nykymuotoisena ei ole edellytyksiä. Bioliuotuksen on pakko toimia, koska perinteiset prosessit eivät mahdollista taloudellisesti nikkelin louhimista kivestä, jonka nikkelipitoisuus on vain 0.2%. Normaalisti rajana on moninkertainen määrä. Alueen kaivosoikeudet on aikoinaan myyty Talvivaaralle juuri siksi, että toimivaa menetelmää metallien erotteluun näin pienestä pitoisuudesta ei ollut.

Tämä analyysi perustuu ainoastaan julkisiin lähteisiin. Koska Talvivaaran linjaus prosessinsa suhteen on hyvin niukka, akateemisina lähteinä löytyy lähinnä muutama noin vuonna 2007 kirjoitettu artikkeli, jotka liittyvät pilottivaiheeseen. Lisäksi epäsuorasti voidaan arvioida, miten hyvin nykyinen tilanne vastaa piloteissa testattua. Kirjoittajat ymmärtävät liikesalaisuuksien merkityksen. Bioliuotuksen ydinkysymykset kuuluvat yhtiön tärkeimpiin tietoihin eikä niitä tietenkään voi julkisuudessa sellaisenaan esittää.

Esitämme seuraavat väitteet:

1. Vuosien 2005-2008 aikana tehty pienen skaalan pilotti poikkeaa niin merkittävästi kaivoksen todellisesta toiminnasta, että sitä ei voi käyttää todisteena bioliuotuksen onnistumisesta todellisissa olosuhteissa. Ennen muuta pilottikasojen peittäminen kokeilun aikana poikkeaa merkittävästi nykyisistä olosuhteista. Lisäksi metallien talteenottoa ei tehty siten kuin tuotantokasoilla.

2. Pilotin ja todellisen tuotannon ero on niin merkittävä, että Talvivaara on kuvannut toimintansa ympäristölupahakemuksessa väärin. Ympäristöluvan kuvaus toiminnasta perustuu pilottihankkeeseen ja erityisesti arviot vaikutuksista poikkeavat toteutuneista. Todellinen toiminta ei ole vastannut sitä toimintaa, jolle ympäristölupa on myönnetty. Talvivaaran olisi tullut hakea ympäristöluvan muutosta heti, kun se havaitsi tuotannon poikkeavan kuvatusta. Valvontaviranomaiset eivät ole tätä seikkaa myöskään havainneet, tai siihen reagoineet.Tämä on merkittävä syy ongelmiin.

3. Kaivoksen tämän hetken toiminta ja ennen muuta tiedotus viittaa siihen, että bioliuotuksen vaikeuksia ei haluta tuoda selkeästi esiin. Kaikki tiedotus keskittyy kemialliseen ja mekaaniseen prosessiin (esimerkiksi suljettuun kiertoon), ilman mainintoja mikrobiologiasta, joka kuitenkin on Talvivaaran prosessin ydin.

4. Jos liotuksen onnistuminen joudutaan arvioimaan pelkästään vuosien 2008-2013 perusteella, tulos ei ole lupaava. Saantoprosentti on ollut varsin pieni, mihin myös SRK Consulting kiinnitti huomiota. Jotta liuotusprosessi olisi taloudellisesti kannattava, siinä likipitäen kaiken nikkelin pitäisi liuota ja olla muutettavissa myyntituotteeksi. Talvivaaran todisteina esittämät aikasarjat ovat niin lyhyitä ja puutteellisia, että niitä on mahdollista tulkita usealla tapaa. Uskottavuus edellyttäisi huomattavasti avoimempaa ja laajempaa julkaisemista.

Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia. 

large-082006-3902097_18A2E10FE

Kuva Talvivaaran pilotista. Todellinen prosessi toimii paljaan taivaan alla. Kuvalähde: Kaleva

 

Oriveden kaivospäästöt: kansalaisseurannan ensimmäinen tulikoe?

 

“Kansalaisseurannan tehtävä on herätellä; silloin kun ei ole mitään heräteltävää, on järkevämpi pitää suu kiinni.”

Oriveden kultakaivoksen uraanipäästöjen paljastuminen saattaa olla kaivosten kansalaisseurannan ensimmäinen todellinen saavutus. Samalla se on kuitenkin kansalaisseurannalle ensimmäinen todella rankka testi: pystytäänkö pitämään asiallinen uskottavuus yllä, vain meneekö touhu radikaalihörhöilyksi. 

Tilanteen tiivistää ehkä parhaiten ja neutraaleimmin Yle 17.9.2013. Uraanipitoisuudet ovat nousseet yli keskiarvon, mutta ovat kuitenkin terveydelle vaarallisten raja-arvojen alapuolella.  Lisätutkimuksia tullaan kuitenkin tekemään. Tulkintaa hankaloittaa se, ettei tiedetä mikä on alueen uraanin luonnollinen taustapitoisuus. Juuri tätä selvitetään seuraavaksi.

Uraanihysteriassahan usein unohtuu, että Suomen maaperässä on pieniä määriä uraania aivan luonnollisesti, ja määrät voivat vaihdella rajustikin. Käytännössä luonnolliset pitoisuudet voivat paikoittain olla jopa turvallisten raja-arvojen yläpuolella. Luonto on ihmeellinen.

Kansalaisseurannalle voitto on tämä: Omilla mittauksilla saatiin epäilyttäviä lukuja; kaivos ja viranomaiset saatiin uskomaan että on lisämittausten paikka; Pirkanmaan ELY-keskus teki lisämittaukset ja Säteilyturvakeskus analysoi ne; tulokset julkaistiin; viranomaiset tekivät asialliset tulkinnat tuloksista ja päätyivät suosittelemaan lisätutkimuksia. Tulokset eivät olleet dramaattisia, mutta johtavat kuitenkin toimenpiteisiin.

Tässä on onnittelun paikka niin aktiiveille, viranomaisille, kuin kaivosyhtiöllekin. Juuri näin kansalaisseurannan täytyykin mennä. Se ei korvaa todellista seurantaa, mutta kun se on tarpeeksi uskottavaa, se pakottaa viranomaiset toimimaan. Myös kaivosyhtiö on mitä ilmeisimmin suhtautunut tilanteeseen asiallisesti ja herrasmiesmäisesti (olisi järjetöntä olettaa että se olisi asiasta innostunut. Kohteliaisuus riittää).

Aktiivien näkökulmasta puutteita on edelleen paljonkin (Yle 11.9.2013). Siitä huolimatta tämä on merkittävä edistysaskel.

Nyt on oikeastaan nimenomaan kansalaisaktiiveille kaikkein kovin näytön paikka. Ennen ELY-keskuksen mittauksia viestintä luonnonsuojelujärjestöjen viestintä oli varsin kärkevää. Näiden mittausten tulos ei ollut sitä mitä ehkä osa olisi toivonut (dramaattisia ylityksiä, suuret oikeusprosessit päälle). Lähinnä Twitter-aktiivit ovat jonkun verran hehkutelleet sitä, että tulokset ovat ylittäneet normaalit arvot, mutta ovat olleet hiljempaa siitä, että “normaalit” arvot voivat joka tapauksessa heitellä rajusti.

Enimmäkseen viestintä on kuitenkin ollut varsin maltillista (siinä määrin kuin sitä on ollut). Tätä hiljaisuutta on ehkä hieman pilkattukin (miksi nyt ollaan hiljaa, kun tulokset eivät olleetkaan sitä mitä haluttiin). Mutta juuri näin pitää oikeastaan ollakin. Kansalaisseurannan tehtävä on herätellä; silloin kun ei ole mitään heräteltävää, on järkevämpi pitää suu kiinni.

Mitä kylmempänä pää pystytään pitämään, sen suurempi voitto tämä on. Ainakaan niin vainoharhaiseksi ei kansalaisseurannassa voi mennä, että kyseenalaistaisi kaikki ammattimaiset tulokset jotka eivät ole omien toiveiden mukaisia.

Kansalaisseurannasta laajemmin täällä: Zygomatica: Avoin seuranta.

Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon ja lisääntyvässä määrin kaivosskeptikko, mutta ajatukset, tulkinnat, päätelmät ja ennen muuta kaikki virhepäätelmät ovat henkilökohtaisia.

Double bucket

 

Couple of years ago me and Jakke where conducting some lightning measurements. We were in a hurry and on a budget. Well, perhaps not so much on a budget as I was (and am) fond of cheap solutions. What we came up with, was a way of using some 50 mm by 50 mm sawn softwood (likely spruce or pine), some plywood and a couple of polypropylene buckets to make a fairly durable weather cover. These could be used for example as part of an open monitoring project.

Since I’m lazy, I didn’t bother to dismantle them after the measurements ended and a couple of these have been out in the weather (Southern Finland)  for about four years. Today I finally decided to take them a part. I found out that they have been holding up pretty well and would likely have been up to their task for at least a few more years. So if you are looking for a way of making a similar system, below I explain how to make them. At the end are a couple of pics and comments on the dismantled set.

White buckets were used in an attempt to keep the electronics cool. Other colors may be used depending on location to make it less visible.

Figure 1 shows a rendering of the two ways we used to setup the systems. In the left the stud is driven to the ground. I used an iron bar to first make pilot hole and then carefully using a small piece of plywood as protection (between the sledge hammer and the pillar) hammered the stud to the ground.

In the right is the system we used on a (Melbourne) Florida roof top for a couple of months to create a more temporary measurement setup. We used some concrete blocks as additional weight just in case. If you are considering a more permanent system consider adding some steel wire to attach the system to something really heavy. You don’t want it hitting someone when it is picked up by hurricane winds or a tornado.

Cheap weather cover for measurement devices
Figure 1. Cheap weather cover for measurement devices

Figure 2 shows what you need. All sizes are approximately those we used, select your bucket size to match the size of your device and scale everything else accordingly.

  1. Two short pieces of wood. One should be short enough to fit side ways in to the bucket and one should be about 5 cm shorter than the bucket is high. One long piece of wood, it will determine how high the rest of the system sits.
  2. A piece of plywood, cut a circle that fits in to the bucket to a depth of about 5 cm
  3. Two buckets
  4. Some screws and hot glue
  5. a saw, (sledge)hammer, screwdriver, eye protection etc.
Figure 2. Things you need
Figure 2. Things you need

As shown in Figure 3 set the longer of the two short pieces of wood on top of the plywood. Use hot glue or two screws or both to attach it in a manner that it can’t rotate around the vertical axis. Before this, make any openings you need for electrical wiring and such.

Figure 3. Set one of the short pieces on top of the plywood.
Figure 3. Set one of the short pieces on top of the plywood.

The shorter piece of wood is then attached on the other side of the plywood. Select the correct length for the support pillar and after driving it to the ground attach the plywood to it. If any of the wood surfaces is curved using copious amounts of hot glue between surfaces before inserting the screws will make the system more solid. The inner bucket is attached with one screw, which is driven through the bucket bottom to the piece of wood shown in Figure 3. Note that you will be driving the screw in the direction of the grain, do it carefully or the strength of the attachment will be reduced.

Figure 4. Attach the shorter piece of wood as shown and put the bucket on top of the assembly
Figure 4. Attach the shorter piece of wood as shown and put the bucket on top of the assembly.

Add the other bucket, this one stays in place by gravity and friction. If you use a screw, rain will seep in.

Figure 5. Add the other bucket.
Figure 5. Add the other bucket.
Image 1. Two systems, the outer bucket has been removed from the one on the left.
Image 1. Two systems, the outer bucket has been removed from the one on the left.
Image 2. View from below.
Image 2. View from below. Looking good, all the wood is still healthy.

 

Image 3. View inside the protected area. Apart from some spider web its like new.
Image 3. View inside the protected area. Apart from some spider web its like new.

 

Image 4. The support structure. The limiting factor for the operating life of this setup is likely rotting at the air ground interface. I was able to snap the wood by tapping the sharp end to the ground
Image 4. The support structure. Limiting factor for the operating life of this setup is likely rotting at the air ground interface. I was able to snap the wood by tapping the sharp end to the ground.

Figure 4 shows the support structure and the weak point at the air-ground interface. Rotting has reduced the strength of the wood. If the place where measurement are taken is not very sensitive, consider using wood that has been treated to protect against rot. Using a larger size like 75×75 or even 100×100 mm2 will likely also give you a couple more years of service life.

Image 6.
Image 5. Ultra violet radiation has made the plastic brittle. Some erosion was also visible on the surface. Note the white stuff at the end of the screw. This screw was used to hold the inner bucket in place and the Zinc protection was showing signs of wearing out.
Image 6. Markings at the bottom of the bucket.
Image 6. Markings at the bottom of the bucket.

 

Talvivaara 6: Saako mitata?

“Mikään laki ei vaadi kansalaisia luottamaan viranomaisiin. Tottelemaan se vaatii, mutta vain silloin kun viranomaisilla on lakiin perustuva oikeus käskyttämiseensä. Journalisteille on annettu ikäänkuin virkansa puolesta oikeus olla luottamatta, ja selvittää asioita itse. Miksi se olisi muilta kielletty?”

[19.12.2013. Kirjoitus on saanut uutta ajankohtaisuutta, kun Talvivaaran vaatima suljettu alue on asetuksella myönnetty, tosin vain 40 km2 laajuisena, mutta kaivospiirin ulkopuolelle ulottuvana. Ks mm Yle, Verkkouutiset, Sisäministeriö. Alueen kartta tämän kirjoituksen lopussa; ks linkki tai pdf]. 

Talvivaara on 22.3. päivätyssä blogissaan (Elkee tulko iliman luppoo) nostanut esiin väitteitä joita on vaikea olla kommentoimatta. Yhtiö haluaa kieltää ihmisten omatoimiset mittaukset ja dokumentoinnin koko 60 km²  kokoisella kaivosalueellaan. Teksti kohdistunee ennen muuta Stop Talvivaara-liikkeeseen, joka päivystää käytännössä jatkuvasti kaivospiirin rajoilla.

Tämä kielto särähtää korvaan. En kuulu Stop Talvivaaraan, mutta sympatiani ovat vahvasti heidän puolellaan.  Juuri tällainen omakohtainen mittaaminen on sydäntäni lähellä (ks Zygomatica: Avoin seuranta). Muita tekstejä Talvivaarasta: Zygomatica: Talvivaara.

Omatoiminen mittaaminen ja seuranta on olennainen osa toimivaa kansalaisyhteiskuntaa. En tiedä ovatko Talvivaaran mittaajat erityisen päteviä, tai onko heidän mittauksistaan lopultakaan yhtään mitään hyötyä. Se ei ole tässä olennaista. Olennaista on se, että heillä on täysi oikeus mitata, ja ennen muuta harjoitella mittaamista. Vaikka lopputulos tällä kertaa olisi floppi, osaaminen kehittyy ja siirtyy. Tämä kevät menee niinkuin menee; seuraavan ympäristörikoksen seuranta sujuu jo paremmin ja ammattimaisemmin.

Sinällään hyvin ja napakasti kirjoitetussa blogissa Talvivaara esittää kuusi väitettä. Näistä yksi on asiallinen ja ymmärrettävä, yksi jokseenkin järjetön, yksi melko epäuskottava, kaksi ensikatsomalta järkevää mutta tarkemmalla miettimisellä kyseenalaisia, ja yksi täysin virheellinen.

 ASIALLINEN VÄITE 

5. Talvivaara vastaa viime kädessä kaikkien alueella liikkujien turvallisuudesta, myös luvattomista kulkijoista. Meidän pitää tietää, keitä alueella liikkuu ja missä. Keskustelu jokamiehenoikeuksista ja teollisuusalueella omin luvin kulkemisesta menee täysin akateemiseksi viimeistään siinä vaiheessa, kun omassa kropassa kolahtaa tai kun joku luvaton kulkija putoaa jäihin.

Olen valmis uskomaan, että tämä on vilpitön mielipide. Ei yksi kaivos ole ihmishengen arvoinen. Jos jotain traagista tapahtuu, Talvivaaran johtajilla on vähintäänkin osittainen moraalinen vastuu (vaikkei välttämättä juridista). Ei kukaan halua sellaista omalletunnolleen.

 JÄRJETÖN VÄITE

 3. Kalvotettujen altaiden reunat  ovat liukkaita ja liukastumisvaara on todellinen. Jos altaaseen putoaa, sieltä pois pääsy omin avuin on vaikeaa. Jos kalvotetuille altaille mennään huolimattomasti keräilemään vesiä, kalvotus voi rikkoontua. Tällöin aiheutuu ympäristövahinko.  Esimerkiksi kipsialtailla väärin toteutettu näytteenotto voi johtaa kalvon rikkoontumiseen ja sitä kautta pahimmillaan massiiviseen vuotoon.

Tästä eteenpäin uskottavuus alkaakin sitten karista. “Väärin toteutettu näytteenotto voi johtaa kalvon rikkoontumiseen”  on lähinnä kaistapäinen väite. Kalvon paksuus on toki vain 1,5 millimetriä, ja siksipä allas onkin toistuvasti vuotanut. Asiantuntijankin mielestä vuotoaltaan pohjan rakenne on riittämätön (Yle 5.11.2012).

Mutta jos kalvo rikkoontuu siitä että hintelä ituhippi kävelee altaan reunalla, jotain on täydellisesti pielessä. Mitä tapahtuu kun 700-kiloinen hirvi tekee saman? Altaitahan ei ole aidattu.  Tai teknikko tiputtaa vahingossa ruuvimeisselin altaan pohjaan? Tai rakeet hakkaavat kalvon reunan täyteen reikiä?  Jos kalvo olisi todella noin herkkää, sillä ei olisi mitään asiaa tuollaisessa rakenteessa. Todellisuudessa altaat näyttävät kestävän kovaakin käyttöä,  mm perämoottoreillä ajamista (ks kuva).

Jos Talvivaara pelkää sabotaasia tai ekoterrorismiä, sen voisi sanoa suoraan. Vahingossa kalvot eivät hajoa — tai tarkkaan ottaen, jos hajoavat, rikostutkinnan tulee kohdistua altaan suunnittelijaan, ei rikkojaan. Niin herkät rakenteet eivät kestäisi normaaleja luonnonilmiöitäkään.

(Kuvalähde: Yle 9.11.2012, Kimmo Rautamaa / Lehtikuva)

 

MELKO EPÄUSKOTTAVA VÄITE 

6. Sekä oman velvoitetarkkailumme että viranomaisten ottamat näytteenotot ovat erittäin tarkasti säädeltyjä. Näytteenottoihin ja tehtyihin analyyseihin voi luottaa. Talvivaara voi tulevaisuudessa harkita ottavansa mukaan sidosryhmien edustajia joihinkin näytteenottoihin erikseen sovitusti. Päivittäiset, Avoimien ovien-tyyppiset näytekierrokset eivät tule kyseeseen. Siihen ei ole henkilö- eikä kuljetusresurssia. Kaivosalueella ei myöskään saa ajella ns. omilla autoilla.

 Mikään laki ei vaadi kansalaisia luottamaan viranomaisiin. Tottelemaan se vaatii, mutta vain silloin kun viranomaisilla on lakiin perustuva oikeus käskyttämiseensä. Journalisteille on annettu ikäänkuin virkansa puolesta oikeus olla luottamatta, ja selvittää asioita itse. Miksi se olisi muilta kielletty?

 Viranomaisvalvonnan uskottavuus on uskon asia, mutta tässä pieni tapaus tapaus: Säteilyturvakeskus löysi yllätyksekseen lähialueen lammesta uraania (Yle 11.3.2013). STUKin edustaja ehti jo kaiken muun kaaoksen keskellä ehdottaa, että lammen vedet pumpattaisiin takaisin kaivokselle (HS 12.3.2013).  Lopulta osoittautui, että STUK oli unohtunut sähköpostilistalta (Yle 11.3.2013). Tällä listalla kuitenkin olivat ELY-keskusten lisäksi mm luonnonsuojelupiirit, joille asia ei ollut yllätys. Ituhipit olivat siis uraaniasioissa  paremmin informoituja kuin Säteilyturvakeskus.

Mikä osa tätä tiedotusketjua nyt sitten oli tarkkaan säädeltyä ja luotettavaa?

ENSILUKEMALTA JÄRKEVÄÄ, MUTTA….

 2. Alueella on lukemattomia riskipaikkoja. Esimerkiksi turvapatojen sisällä olevien vesien jäät ovat heikot pumppauksista ja virtaamista johtuen. Jää voi pettää.

4. Meillä on erittäin usein louhintaan liittyviä räjäytyksiä. Tarvekiveä louhitaan koko ajan ja myös vesienhallintaan liittyvillä työmailla, kuten Latosuon patotyömaalla räjäytetään. Räjäytyksistä tiedotetaan sisäisesti ja paikat eristetään. Jos alueelle tulee luvaton kulkija, hän voi oikeasti saada ns. kivestä tai paineiskusta päähänsä.

 Tämä on aivan perusteltu riski, ensi lukemalla.

Sitten herää kyllä vastakysymys: millä asenteella alueella sitten oikein räiskitään, jos kiviä voi lennellä varoittamatta ja koska tahansa?

Miksi ei tiedoteta ulkoisesti? Mitä tarkoittaa “eristää”? Varmistetaanko esim muutaman hehtaarin alue ennen kuin laukaistaan, vai voiko kiviä todellakin sataa kilometrienkin päähän? Jos sataa, onko se erityisen vastuullista räjäytystoimintaa?

Tässä voisi jopa vastakysymyksenä heittää, onko kenellä tahansa oikeus tehdä tuollaisia merkitsemättömiä riskipaikkoja ja ansoja metsiinsä, joissa kuka tahansa saa liikkua jokamiehen oikeudella (ks alla)?  Saanko minä naamioida omalle maalleni vaikkapa kolmen metrin kuopan, jonka pohjalla on teräviksi hiottuja vaarnoja? Miksi en? Saanko tehdä, jos laitan kyltin viereen? Vai täytyykö se aidata?

VIRHEELLINEN VÄITE

 1. Talvivaaran näkemyksen ja voimassa olevan laintulkinnan mukaan kaivosalueella eivät päde jokamiehenoikeudet. Missään satamassa, teollisuusalueella tai tehdasalueella ei saa kuljeksia luvatta. Talvivaaran kaivosalue on laaja, noin 60 km2. Kaivospiirin rajat ovat näkyvissä 2-3 metrin levyisenä linjana metsässä. Tuloteiden varsilla ja rajalla on myös rajoituskylttejä ja monin paikoin aluetta on aidattu. Kulunvalvonta toimii sekä elektronisesti että fyysisesti (henkilövalvonnalla) ja luvattomia kulkijoita pyydetään poistumaan oman turvallisuutensa takia.

Mitä laki oikeasti sanoo?

Talvivaaran näkemys on aivan varmasti tuo. “Voimassa oleva laintulkinta” on pikemminkin juuri päinvastainen. Kainuun käräjäoikeus hylkäsi 14.2.2013 syytteet kaivosalueella kuvannutta dokumentaristia vastaan (Kainuun Sanomat 14.2., Sotkamo-lehti 15.2.)  Päätöksen mukaan kaivosalue ei ole julkisrauhalla suojattava alue, eikä siellä liikkumista voi lähtökohtaisesti estää.

Dokumentaristi kuvasi nimenomaan kipsisakka-alueen lähettyvillä. Tämä on sitä aluetta, jonka itse kyllä pragmaattisesti katsoisin oikeastikin teollisuusalueeksi, ja jättäisin väliin.  Sen sijaan suurin osa tuosta Talvivaaran 60 km² alueesta on metsää, suota, erilaisia lampia ja ojia, ja järviä. Millään täysjärkisellä logiikalla sitä ei voi väittää teollisuusalueeksi missään perinteisessä mielessä.

Jokamiehenoikeudet ovat Suomessa jokseenkin laajat. Alueella saa  “liikkua jalan, hiihtäen tai pyöräillen luonnossa muualla kuin pihamaalla sekä muilla kuin sellaisilla pelloilla, niityillä tai istutuksilla, jotka voivat vahingoittua kulkemisesta.”  Terve järki tottakai sanoo tämän lisäksi, että myöskään mitään teknisempiä laitteita tai rakennelmia ei saa hajottaa. Häiriötä tai haittaa ei saa aiheuttaa, eikä esimerkiksi kaataa puita. Sieniä ja marjoja saa viedä mukanaan.

Jos Talvivaara haluaisi tehdä itsensä naurunalaiseksi, se voisi toki yrittää oikeudessa väittää, että parin vesilitran kerääminen pulloihin on häiriötä tuottavaa toimintaa.

Mitä liikkumiskielto tarkoittaisi?

Pinta-ala, 60 km², on sen verran suuri, että sille on vaikea löytää vertailukohdetta.  Vertailu olisi kuitenkin tärkeä, jotta ymmärtäisi miten suurelta alueelta Talvivaara haluaa karkoittaa ihmiset. Yhtiö on lisäksi hakemassa laajennuslupaa, jonka jälkeen koko olisi 134 km².

Suomessa on yhdeksän kuntaa, joiden pinta-ala on alle 60 km² , mm Raision, Järvenpään ja Keravan kaupungit. Laajennuksen jälkeen Talvivaara olisikin jo Lahden kaupungin kokoinen. Vastaavasti esimerkiksi suurehkolta tuntuvan Helsinki-Vantaan lentoaseman pinta-ala on 1700 hehtaaria (1.7 km²).

Sotilasalueista voisi löytyä jotain vertailukohtaa.  Rovajärven ampuma-alueen pinta-ala on 1100 km², joskin se on vain ajoittain käytössä, ja silloinkin tiukkojen turvatoimien alla. Pohjakankaan ampuma-alue Niinisalossa on kokonaan suljettu, ja sen pinta-ala on 15,000 hehtaaria (150 km²). Sensijaan varsinaiset varuskunnat ovat paljon pienempiä. Parolannummen harjoitusalue (kartta) on alle 2 km², Santahamina noin 4 km².

Neuvostoliiton vuokraama Porkkalan vuokra-alue oli kooltaan 380 km², eli huomattavasti suurempi kuin Talvivaara laajennettunakaan.  Neuvostoliittoa ei voi tietystikään verrata Talvivaaraan. Tuntuu silti erikoiselta, että yksityinen yritys on vaatimassa valtaamalleen alueelle lähes samantasoisia rajoituksia kuin rajanaapurimme sodan voitettuaan.

Kirjoittaja on Suomen Luonnonsuojeluliiton jäsen, mutta tässä esitetty ajatukset, mielipiteet, päätelmät ja mahdolliset virhepäätelmät ovat henkilökohtaisia.

Edit 19.12.2013. Karttakuva vallatusta alueesta.

SuomenLuonto-kuvankaappaus

Valitusten strategiaa 4: Omat priorisointini

 

“En ole tyytyväinen omaan mielipiteeseeni, mutta inhorealistisesti katsoen se on vähiten huono vaihtoehto.”

Edellisissä osissa (Osa 1, Osa 2, Osa 3) peräänkuulutin ympäristöväeltä selkeitä prioriteetteja siitä, mitkä riskit ovat kaikkein tärkeimpiä vastustaa, ja mitkä tuhot on realistisesti syytä hyväksyä. Ympäristöliikkeessä tällaisen listan esittäminen voi olla hieman räjähdysherkkää, koska helposti lähdetään siitä, että mitään kompromissejä ei saisi tehdä. Oli miten oli, tämä lista on tämän hetken henkilökohtainen mielipiteeni, ja luultavasti vielä elää kun tieto kasvaa.

  • Pohjavedet. Erittäin tärkeä. Ilman puhdasta vettä sekä ihmisen että luonnon elämä muuttuu helvetiksi. Kerran pilattu pohjavesi ei välttämättä palaa kuntoon vuosikymmeniin, jos milloinkaan. Pohjavesiä uhkaavia hankkeita tulisi vastustaa vahvasti.
  • Pintavesien rehevöityminen. Tärkeä. Linkittyy osittain pohjavesiin. Turmeltuneita maa-alueita on mahdollista ennallistaa, vesialueita käytännössä ei. Esimerkiksi Päijänteen turmeltuminen tekisi koko Helsingin elämisestä varsin tukalaa. Suomen oloissa rehevöityminen on ehkä suurin pintavesien uhka, joten typen oksidien päästöjä tulisi kontrolloida. Typen oksidien päästömääriä ei ole saatu tiputettua niin nopeasti kuin pitäisi.
  • Raskasmetallit. Tärkeä. Näillä ei ole mitään pätevää syytä olla luonnossa, eikä niille ole poistumismekanismia. Määrät ovat pienentyneet merkittävästi, mutta silti juuri päästöjen peruuttamattomuus tarkoittaa, että tasossa pitäisi päästä niin lähelle nollaa kuin mahdollista.
  • Pienhiukkaset. Suomen oloissa vähemmän tärkeä. Nämä ovat suoraan ihmisten terveyttä koskevia asioita, ja määrät kasvavat pikemmin kuin pienenevät. Toisaalta Suomen ilma sinällään (autoteiden ulkopuolella) on ehkä Euroopan puhtainta. Parannuksia kannattaa tehdä missä voidaan, mutta suhteellinen lisähyöty pienenee koko ajan. (Tämä on kuitenkin aihe, jossa mielipiteeni on epävarmoin. En ole varma, mihin kohtaan pienhiukkaset itse asiassa pitäisi priorisoida).
  • Pintavesien happamoituminen. Vähemmän tärkeä, panokset muualle. Rikkidioksidin määrää on jo saatu tippumaan merkittävästi, joten happamoituminen ei ole aivan niin kriittinen asia kuin vaikkapa 80-luvulla. Kerrankin on siis saatu aikaan merkittävää parannusta, mikä tarkoittaa että lisäpanokset kannattaisi tällä hetkellä panna muualle.
  • Dioksiinit. Ei ollenkaan tärkeä, panostettu riittävästi. Nämä ovat lähes yhtä vaarallisia kuin raskasmetallit, mutta hajoavat kuitenkin jossakin vaiheessa. Lisäksi niitä on jo saatu vähennettyä rajusti. Suomen kannalta erityisen ongelmallista on se, että pienpoltto saunoissa ja takoissa alkaa olla merkittävä ellei merkittävin lähde, ja sille on vaikea tehdä mitään. Vaikka näillä myrkyillä siis on merkitystä, tärkein työ on tehty jo 80-90-luvuilla.

Ilmaston lämpeneminen menee näiden kaikkien yläpuolelle ja toisaalta ulkopuolelle. Sitä ei kertakaikkiaan enää pysäytetä vastustamalla, vaan toimimalla. Se on myös asia joka ratkeaa vain merkittävillä teknologisilla innovaatioilla ja epäperinteisellä ajattelulla.

Siksi olenkin päätymässä eri puolelle kuin “normaalit” ympäristönsuojelijat: ydinvoima on nopein ja ehkä ainoa ratkaisu 10-20 vuoden aikaskaalassa. Energiansäästöön tulee pyrkiä, mutta kehittyvät maat eivät tule hiilenpolttoa vähentämään, päinvastoin paine kasvaa koko ajan (ks esim WRI: maailmassa on suunnitteilla 1200 hiilivoimalaa, lähinnä Kiinassa ja Intiassa).

Koska 10-20 vuoden skaala on ilmaston lämpenemisen kannalta kriittinen, ydinvoimaa tulisi juuri nyt rakentaa ympäri maailmaa maksimaalinen määrä, myös kehittyviin maihin. Tämä ei ole kannanotto ydinvoiman puolesta, vaan toteamus että muut vaihtoehdot ovat vielä paljon huonompia.

Jos ydinvoimaa rakennetaan muualle, sitä täytyy olla valmis rakentamaan myös omalle takapihallemme, Eurooppaan ja Suomeen. Tämäkään ei ole kannanotto uuden ydinvoimalan puolesta, vaan toteamus että ydinvoiman kannattajan olisi tekopyhää vastustaa sitä. Uusia Fukushimoja tapahtuu silloin väistämättä, mutta ikävästi sanottuna se on hinta joka on pakko hyväksyä. En ole tyytyväinen omaan mielipiteeseeni, mutta inhorealistisesti katsoen se on vähiten huono vaihtoehto.

Muiden listat näyttäisivät luultavasti hyvinkin erilaisilta. Pahaa vain pelkään, että useimmilla ei tällaista listaa ole, eivätkä he halua sellaista tehdä. On ahdistavaa suostua siihen, että joutuu aiheuttamaan toisenlaista tuhoa, jos haluaa välttää yhdenlaista tuhoa. On paljon suoraviivaisempaa (ja myös johdonmukaista) vastustaa kaikkea tuhoamista.

Asenne on inhimillisesti ajatellen ymmärrettävä, ennen muuta sellaisilla jotka ovat taistelleet jo kauan. Se on silti väärä.

 

 Muita ympäristöriitoihin liittyviä kirjoituksia: Vastakkainasettelut.

Translate »