Pakolaiset ja numerot

 

Olen omaksunut kyynisen nyrkkisäännön: jos julkisessa keskustelussa käytetään numeroita tukemaan jotakin väitettä, on kohtullinen todennäköisyys että niillä yritetään huijata. Jos yritetään väittää että numerot pakottavat johonkin tiettyyn toimintatapaan ilman mitään vaihtoehtoja, niillä huijataan varmasti.

Numeroita voi kuitenkin hyvin käyttää havainvannollistamaan ongelmien suuruusluokkia, kunhan ei väitä että ne todistaisivat juuri tietyn toimintatavan olevan ainoa mahdollinen. Tuon nyt oman pienen ja väsyneen lisäni viime viikkojen turvapaikanhakukeskusteluun esittelemällä pari numeroa ja niiden tulkintaa.

Kuinka suuri pakolaisongelma oikein on?

Alla oleva YK:n arvio maailman pakolaismääristä on ehkä silmiä avaavin yksittäinen graafi jota olen nähnyt. Itse luvut eivät välttämättä ole se mikä avaa silmiä, vaan raju muutos vuonna 2013.

06-18-Refugees-10Years

 

Kahdessa vuodessa pakolaisten määrä maailmassa on puolitoistakertaistunut. Miten tätä sitten pitäisi tulkita? Ainakin kahdella tapaa.

Continue reading Pakolaiset ja numerot

Keskinkertaisuus ja koulutuspolitiikka

“Suomalaiset jatko-opiskelijat ovat saatanan mitättömiä keskinkertaisuuksia”. Tällaiseen kekkosmaiseen aforismiin eräs jatko-opiskeluaikainen professorini tiivisti asiansa jo pari vuosikymmentä sitten.

(Voi olla osoitus suomalaisten jatko-opiskelijoiden laadusta, että  tokaisusta tulikin sitten meille lentävä lause.  Parinkin sen aikaisen kollegan kanssa tervehdimme joskus edelleen huudahduksella “Terve, keskinkertaisuus!” Lannistaminen on taitolaji, eikä aina onnistu).

Näin jälkeenpäin ajateltuna täräytyksessä saattoi olla viisautta, jota siinä ei varsinaisesti ollut. Nimittäin: mikä itse asiassa on suomalaisten suurin vahvuus? Väittäisin, että tämä: meillä saattavat olla maailman parhaat mitättömät keskinkertaisuudet. Se on mieletön kilpailutekijä, ja juuri sitä kilpailutekijää koulutussäästöt nyt uhkaavat.

Miksi keskinkertaisuus on hyvä asia?

Continue reading Keskinkertaisuus ja koulutuspolitiikka

Ilkeilyä konservatiiviälymystölle

Kuka kirjoittaa näin? “Erityisesti näinä pienen vyönkiristyksen aikoina minua tympii avata päivän lehteni ja lukea jälleen kerran, kuinka kaikki vain taistelevat omien saavutettujen etujensa puolesta ja pahoittavat mielensä pienimmistäkin ehdotuksista yhteiskuntasopimuksista, tai edes yhteistyöstä. …. Esimerkiksi itsestään selvänä pitämämme sosiaali- ja eläketurvat ovat oman aikamme keksintöjä. Isovanhempani tiesivät vielä hyvin ruotu-ukot, huutolaiset, kirkonvaivaiset ja köyhäintalot.

Ei, kyseessä ei ole vanhainkodissa känisevä huru-ukkko, vaan aktiivinen avaruustähtitieteen professori (Mielensäpahoittajien utopia).

Kirjoituksen voisi periaatteessa jättää omaan arvoonsa. Huippueläkeikäisen huipputuloisen menestyjän on helppo ilkeillä alaspäin “pienestä vyönkiristyksestä”,  kun kiristys kohdistuu lähes eksponentiaalisesti kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin.

Aloin kuitenkin miettiä, miltä näyttäisi vastine, joka olisi kirjoitettu samalla ilkeällä tyylillä. Kokeillaanpa.

Continue reading Ilkeilyä konservatiiviälymystölle

Suomalainen hetki (perjantaikirjoitus)

Alaovella. Avaan oven rappukäytävään, kävelen hissille. Kolahdus. Naapuri avaa takaoven, tulee vastaan… kävelee hissille.  Kumpikin tajuaa: kohta joudumme samaan hissiin.

Kummankin silmiin syttyy piinaava eksistentiaalinen kauhu. Aika pysähtyy.

Kumpikin katsoo toista silmiin, hakien epätoivoisena tietä ulos. Telepaattinen yhteys alkaa syntyä. Minulla on jo liikaa liikemäärää suoraan kohti hissiä. Ei ole uskottavaa peitetarinaa jonka turvin kääntyä. Naapuri pystyisi vielä kääntymään hiukan vasempaan ja teeskentelemään, että hänen oli koko ajan tarkoituskin kävellä portaat ylös.

Telepaattista neuvottelua. Missä kerroksessa naapuri asuukaan? Onko uskottavaa, että hän kävelisi? Tieto saatava telepaattisesti, koskaan emme ole puhuneet. Ei kymmenessä vuodessa sentään  tuttavallisiksi ruveta. Oliko kakkoskerroksessa? Onko niin atleettinen että saattaisi oikeastikin kävellä? Aika kuluu, liikkeet jatkuvat hidastettuina.

Telepatia alkaa toimia. Toiseen kerrokseen vain on menossa. Ja naapuri on nuori mies vielä, hyvinkin saattaisi kävellä. Kyllä, on vielä mahdollista estää kauhuskenaario.

Naapuri vilkaisee varovasti vasemmalle. Minä nyökkään lähes huomaamattomasti ja käännään päätäni samoin vasemmalle. Oikea jalka on nousemassa, muutan liikerataa ja se tulee maahan kymmenen senttiä enemmän vasemmalla kuin olisi tarvetta. Naapurille syntyy turva-aukko portaisiin.

Naapuri nyökäyttää päätä kiittävästi. Hän kääntää ruumistaan rohkeasti vasemmalle. Nyt yhteistyö toimii. Murahdamme terveiset, nyt kun se viimeinkin on turvallista, ja käännämme katseet varpaisiin. Naapuri ohittaa viidentoista sentin etäisyydeltä. Hiukan liian läheltä, mutta silti tärkein on saavutettu: kohtaaminen on sen näköinen, että näin oli tarkoituskin tapahtua. Nolata ei saa.

Kun naapuri lopulta ohittaa, huokaisemme kumpikin helpotuksesta. Lähellä oli, kammottavan lähellä. Hyppään hissiin, painan vapisten nappia. Ovi sulkeutuu. Painan selän hissin seinää vasten ja annan hengityksen tasaantua. Ohi on, ohi on, yksin olen hississä. Lähellä oli, mutta nyt kaikki on hyvin.

Suomalainen elämä. Tuo elämää suurempi elämä.

stfoto_nlKuva: stfoto.nl

 

 

 

Voiko patentti tappaa?

 

Maapähkinää, maitojauhetta, kasviöljyä ja vitamiineja.

Siinä resepti, jonka avulla estetään nälkäkuolemia. Tämän rautaisannoksen jokainen ainesosa on tarkkaan mietitty. Maapähkinää tarvitaan, jotta annos maistuisi hyvältä – nälkään kuoleva kun menettää loppuvaiheessa ruokahalunsa. Kasviöljystä puolestaan saa energiaa, eikä se pilaannu kuumissakaan olosuhteissa nopeasti. Maitojauheessa taas on kalsiumia, joka sitoo aineosat yhteen puolikiinteäksi tahnaksi. Tällöin rautaisannosta ei tarvitse sekoittaa (todennäköisesti likaiseen) veteen.

Tämä täydellinen ja korvaamaton tuote on patentoitu. Yksityinen firma saa päättää, millä hinnalla Unicef ja kumppanit sitä saavat hankkia. Voiko se olla oikein?

Continue reading Voiko patentti tappaa?

Translate »