Harjavallan nikkelitehtaan vuoto (tiedote) on tapahtunut, eikä asialle enää mitään voi. Vahinkoja sattuu, se on väistämätöntä. Olennaisin kysymys onkin se, olisiko tämä vahinko voitu estää tai lieventää, ja ennen muuta olisiko se voitu estää kustannustehokkaasti? Julkisuudessa olleita tietoja yhdistelemällä: kyllä.
Continue reading Harjavallan nikkelivuoto: riskinhallinnan ekonomiaa
The blog post “Why it makes sense to bike without a helmet” is giving me a headache. It is wrong, wrong, wrong, yet it’s surprisingly difficult to point out exactly why. The author argues that “if we start looking into the research, there’s a strong argument to be made that wearing a bike helmet may actually increase your risk of injury, and increase the risk of injury of all the cyclists around you.”
The author essentially argues that by sacrificing some personal safety now, he can improve the safety of everyone in the future. That is a laudable attitude. But is he actually doing that? I am becoming more and more interested in cycling safety as I am turning greener and greener. Thus, this needs to be analyzed out. A faulty argument in favor of a good cause is not acceptable.
The author cites an impressive number of statistics, but the arguments seem to be quite simply invalid. Correlation and causality have been confused, and so on. Multiple errors. It would be easy to shrug it off, but the post has been shared and discussed widely.
Also… it’s way too lazy to just sit on the sidelines and criticize. The author bravely went out on a limb and said something controversial, even though it seems he’s completely wrong. So, here’s a counterquestion that respects that bravery: are there any conditions under which he would in fact be correct?
The logical chain
Here’s my reconstruction of the main logic of the blog. These are not the exact claims of the author, but something that can be inferred from the text. The mathematical additions are mine.
1. Helmets decrease the risk of serious injury, if a cyclist has an accident. This is a Bayesian variable: p(S|A). p(S|A) is smaller if one wears a helmet. The probability of severe injury is then p(S)=p(S|A)*p(A)
2. Currently, the probability p(A) of being in an accident is relatively high when cycling. For someone who cycles a lot, it is probably in the range of 1% per year (my estimate).
3. If cities were optimized for biking, the probability of an accident p(A) would be much lower than it is now. Biking might not be any more dangerous than driving a car or walking. At that point, it would be irrelevant whether or not one wore a helmet.
4. To force cities to be optimized for biking, one must motivate the maximum number of people (N) to cycle for maximal amounts of time (T); that is, maximize the amount of cycling, C=N*T. The larger C is, the smaller p(A) will be. For future reference, note that C can be considered to be general measure of how attractive cycling is perceived to be.
We don’t really know how to model the effect. However, for lack of a better model, we could assume that it follows the exponential distribution p(A)~f(λ,C)=λ*exp(-λ*C) which has mean 1/λ. Since we can scale the constants freely, let us set λ=1. Then, the current probability of an accident is P0=exp(-C0). We want to evaluate how the probablity changes as C changes.
5. Mandatory helmet use is likely to decrease both the number of cyclists, and the time used for casual cycling. We can call this the F-factor, as in “F you”, where F<1. Then the accident probability given mandatory helmets is p(F)=exp(-C0*F) = P0^F.
Rough estimate: if the current personal probability of an accident per year is 1%, and a mandatory helmet decreases cycling by 10% so that F=0.9, then the mandatory helmet would raise the personal probability to (0.01)^(0.9) or 1.6%.
6. Therefore, mandatory helmet use will slow down the target of creating a biking-optimized city, and increase the probability of being in an accident. Up to here, the arguments may actually be valid. However, now it starts to break down.
What is missing 1: Going from big F to little f
There is a problem here. Whether an individual wears or does not wear a helmet does not have any bearing on whether the government does or does not make helmets mandatory.
The author seems to imply that using a helmet is “giving in”: it is a signal to society that cyclists can be trampled on. This sounds vague, but let’s model it in any case. We could consider such an effect to be similar to the F-factor, in that it makes cycling less attractive to everyone. We can even model it similarly, calling it small f.
Using a helmet would thus increase the probability of being involved in an accident to P0^f. Note that by our definitions, f is larger than F; a small effect means that the value of f is close to 1.
What is missing 2: going from probability to risk
Why does this sound completely unsatisfactory? Because we are missing something crucial. We really need to look at risk rather than probability alone. Risk is the product of the probability times the impact (almost literally, in this case). We can call this damage parameter D. (The units could for example be the cost of emergency brain surgery).
The amount of damage we can expect in an accident depends on helmet use. With a helmet it is D0, without a helmet it is D1. Set D0 to 1 for simplicity. We know that D1>>1. For very serious head injuries, which really are the crucial ones, D1 might be 10 or more.
We can then calculate a damage matrix. The calculation is identical for small f.
The values a-d are the damage we can expect within the given time period for that scenario. To get some grasp if the values, we can set P0=1%, F=0.9, and D1=2 (a very low value).
Clearly, wearing a helmet causes less damage in all scenarios. However, here is the most interesting question: are there any conditions in which a<d, that is, driving voluntarily without a helmet is safer that driving with a mandatory helmet? We need D1*P0<P0^F, or F < 1+ log(D1)/log(P0). For the sample values above (P0=1%, D1=2) we require that F<85%. If we assume a more realistic D=10, we require F<50%.
Thus, it is possible to envision scenarios in which driving without a helmet is safer. But are these credible scenarios? We would have to assume that mandatory helmets would decrease cycling by tens of percent (even 50%). Possible, but unlikely.
Even more problematic for the author’s case, we would have to assume that the peer pressure of voluntary wearing of helmets would have an effect that is similar to mandatory helmets. Perhaps, but it cannot be as large as the effect of mandatoriness.
There are in fact other arguments against mandatory helmet use. For example, there is a very real phenomenon called the rebound effect. In this case, if safety is improved by a passive solution such as a helmet, then people tend to engage in riskier behaviors because they feel safer doing so. The end result is that safety is not enhanced; it may even be decreased if the perceived improvement is much larger than the actual improvement.
However, this is not really considered in the blog. The core question is: by choosing to cycle without a helmet, is the author significantly increasing the future safety of others, and also by extension himself? Crunching the numbers: no.
Basically, the author is suggesting a massive and highly likely personal sacrifice, for a fairly small and fairly hypothetical improvement. Such a tradeoff is heroic, but it really does not make much sense.
Kokoomusnuorten eugeniikkasiivessä häiritsee tietty epäjohdonmukaisuus. Rodunjalostus ja epäkelvon sosiaalisen aineksen karsiminen sinällään ovat melko arvoneutraaleja asioita. Kuitenkin, jos ne hyväksytään päämääriksi, menetelmien tulisi olla tehokkaita ja rationaalisia.
Kokoomusnuorten ajama lapsilisien kautta vaikuttaminen sensijaan on tehoton ja irrationaalinen menetelmä (ks mm “Eugeniikka parantaisi Suomen kilpailukykyä”).
Irrationaalista on oletus, että vanhempien tulotaso riittävästi korreloisi sen kanssa, miten kelpo yksilö lapsi on. Näin ei kuitenkaan ole. On ominaisuuksia jotka periytyvät paljon suoremmin — älykkyys, hyvä terveys, persoonallisuus, taipumus alkoholismiin, monet sairaudet, ylipaino, masentuneisuus, ulkoinen kauneus, ja niin edespäin.
Siis päätetään mitä halutaan; mitataan kenellä sitä on; tuetaan näiden lisääntymistä; estetään muiden lisääntyminen. Ei se ole sen vaikeampaa. Mutta käytetään edes järkevää testipatteristoa, ei tulotason kaltaista sokkoammuntaa.
Singapore 1980-luvulla yritti. Valtio halusi suosia niitä lapsia, joiden äideillä oli yliopistokoulutus (tosin päämäärästä lopulta luovuttiin). Äidin koulutus on epätäydellinen mittari, mutta se mittaa sentään kuitenkin jotakin äidin periytyviä ominaisuuksia. Olisikin varsin rationaalista, että yhteiskunta kustantaisi jokaiselle tohtoriksi väitelleelle ja hänen puolisolleen pitkän kuherruskuukauden vailla ehkäisyä.
Pienikin kokemus työelämästä kuitenkin opettaisi, että suuripalkkaiseksei päätyminen ei edellytä mitään ominaisuuksia. Tein anekdotaalisen tutkimuksen, käyttäen historiaani eräässä telekommunikaatioalan yrityksessä. Listasin mielessäni tusinan jollakin lailla tuntemaani ihmistä, jotka pääsivät vähintään vanhan ajan markkamiljonääreiksi. Datasta on anonymisoitu paitsi kaikki henkilötiedot, myös suurin osa faktoista. Tästä tusinasta:
Kolmen geenejä ilman muuta kannattaisi levittää — lahjakkaita ja sivistyneitä ihmisiä.
Kolme sattui olemaan oikeiden tyyppien armeijakavereita oikealla hetkellä; enimmäkseen mukavia ihmisiä, mutta ei jatkoon.
Kolmen ura perustui siihen, että johtajien käskyt toteutettiin mukisematta ja päätä nostamatta. Ei jatkoon.
Kolme olisi ollut yhtä onnellisia sarjamurhaajina, mutta optiomiljonäärinä oli paljon mukavampaa.
Kokoomusnuorten mittareissa ensimmäinen ja viimeinen ryhmä lienevät arvokkaimmat. Siis vain puolet näistä rikastuneista kannattaisi jatkojalostaa. Tulotason perusteella olisi pitänyt jalostaa kaikki, koska kyse on Suomen hyvätuloisimmasta prosentista. Ei tällaisessa mittarissa ole mitään järkeä. Siis: jotakin parempaa tilalle.
Menetelmien rationalisoinnin lisäksi on huomioitava yksi asia, joka helposti jää huomaamatta: eugeniikkanuorten tulisi aloittaa eugeniikka kotoa. Tämäkin on vain rationaalista. Natsi-Saksan yksi suuri epäjohdonmukaisuus oli, että huomattava osa johtohahmoista oli geeneiltään jokseenkin kelvotonta materiaalia (esimerkiksi Hitler, Himmler, ja Göbbels). Väärät miehet olivat johdossa, mikä varmasti vaikutti heikkoon lopputulokseen. Olisi traagista, jos myös kokoomusnuorten yhteiskuntaa pääsisi johtamaan vääränlainen aines.
Nuorten tulisikin avata arvioitavaksi kaikki tiedot itsestään — koulutodistukset, RUK:n tiedot (vain reservinupseerit ovat todellisia miehiä), älykkyys- ja psykologiset testit, terveystiedot, ja ennen muuta sukuselvitykset sekä vanhempiensa ja isovanhempiensa kaikki terveystiedot. Toki poikkeusyksilöitä voi syntyä epäkelvoista vanhemmistakin, mutta ei sen varaan voi rationaalista väestöpolitiikkaa rakentaa.
Kun nämä tiedot alkavat rutiininomaisesti ilmestyä kokoomusnuorten kotisivuille, heidän näkemyksensä voi alkaa ottaa vakavammin. Etujoukon on uskallettava johtaa edestä — mutta sen on myös oltava etujoukoksi kelvollista.
Yleensä tylsimmät asiat ovat kaikkein mielenkiintoisimpia. Tämä on harvoin niin totta kuin Talvivaarassa. Ulkopuolisen silmin merkittävä osa tekemistäni analyyseistä saattaa vaikuttaa pakkomielteiseltä nippelitiedon nysväämiseltä. Ehkä niin — mutta juuri tuollainen nippelitieto saattaa joskus nostaa esiin odottamattomia ja laajempia kysymyksiä.
Yksi esimerkki. Kainuun ELY-keskus on hiljattanut asettanut Talvivaaralle teettämisuhan — joko yhtiö tekee ympäristön turvallisuuden kannalta kriittiset hankinnat ja toimenpiteet itse, tai sitten valtio tekee ne ja laskuttaa myöhemmin yhtiötä (pdf täällä). Ympäristöministeriön kansliapäällikkö on vahvistanut, että tähän on jo konkreettisesti varauduttu.
Onko tämä oikein vai väärin?
Itse olen tällaista valtion väliintuloa pitänyt ainoana mahdollisena ratkaisuna, enkä näe syytä muuttaa mieltäni (ks Talvivaara 39, osittain Talvivaara 9). Myös mm Suomen luonnonsuojeluliitto on ajanut valtion mukaantuloa. Mutta kuten aina, muissakin mielipiteissä on järkeä.
Onko tämä yritystukea?
On täysin mahdollista ajatella, että tämä on epäsuoraa yritystukea — valtio tekee toimenpiteet jotta yritys pystyisi jatkamaan, ja yritys maksaa kun jaksaa.
Vaadittavat toimenpiteet ovat ympäristöministeriön mukaan 6-8 miljoonaa, mikä on heti suurempi kuin Talvivaaran kassa nyt. Tuo on käytännössä ala-arvio (RO-laitoksen hankintahinta) eikä kata varsinaisia operointikuluja. Se on siis vasta välttämätön tulipalon sammutuskulu.
Todellisia kuluja ei kukaan osaa arvioida, mutta helposti puhutaan kymmenistä miljoonista lähivuosina, siis ilman mitään varsinaisia ympäristön puhdistuskulujakin. Ei yhtiöllä ole tällaista rahaa eikä kassavirtaa, ja on vaikea nähdä miksi kukaan markkinaehtoisesti sellaista tukea antaisi.
Ei valtio tätä rahaa takaisin saisi. Vai saisiko?
Päätöstä perusteellaan ympäristönsuojelulain pykällä 88: Uhkasakko, teettämisuhka ja keskeyttämisuhka
“Viranomaisen on tehostettava, jollei se ole ilmeisen tarpeetonta, tämän lain nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella tai toiminta keskeytetään.
Jollei tästä laista muuta johdu, uhkasakkoa, teettämisuhkaa ja keskeyttämisuhkaa koskevaan asiaan sovelletaan muutoin, mitä uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään.”
Uhkasakkolain pykälä 17 on olennaisin.
17 § Teettämiskustannukset
Teettämiskustannukset maksetaan etukäteen valtion tai, jos teettämisestä päättää kunnallinen viranomainen, kunnan tai kuntainliiton varoista, ja peritään velvoitetulta tai 20 §:ssä tarkoitetulta luovutuksensaajalta siinä järjestyksessä kuin verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin on säädetty.
Lain perusteella yritystukiteoria ei kuulosta vahvalta. Kulut rinnastetaan veroihin ja ne menevät ulosottoon. Näissä tapauksissa valtio ei perinteisesti sääliä tunne. Ei se tunne sitä Talvivaaran alihankkijoillekaan, jotka ovat jääneet ilman saataviaan velkasaneerauksen takia. Kuten Yle tiivistää, ”Pankki tuntee armoa, verottaja ei”. (Asiaa ositen sivuten, ks Talvivaara 32).
Jos Talvivaara sattuisi saamaan tässä erityiskohtelua, niin silloin (ja vasta silloin, mutta ehdottomasti silloin) voitaisiin alkaa puhua salaliitoista ja korruptiosta. Mikä koskee pieniä, sen on koskettava myös isoja. Kulut maksaa joko konkurssipesä, tai sitten toiminnan jatkaja mikäli Talvivaara ei sattuisi konkurssiin menemään, ja se maksaa ne nopeasti.
Onko tämä oikeudenmukaista ja yhdenvertaista?
Laki jättää yhden mielenkiintoisen kysymyksen auki: onko viranomaisilla velvollisuus toteuttaa toimenpiteet myös taloudellisesti järkevästi?
On vaikea tuntea empatiaa tätä yhtiötä kohtaan, mutta kysymys on laajemminkin mielenkiintoinen. Se voisi yhtä hyvin tulla eteen kenelle tahansa pienyrittäjälle. Tai jopa kenelle tahansa meistä. Oletetaan että kärsin mielenterveysongelmista, ja hamstraan pihalleni jatkuvasti autonromuja. Viranomaiset hinauttavat ne pois, ja maksavat hinausyritykselle tuplahinnan jotta saavat ongelman nopeasti pois päiväjärjestyksestä. Joudunko todellakin maksamaan tämän tuplahinnan, kun pienellä vaivannäöllä kulu olisi puolittunut?
Jos viranomaisilla on piikki auki, töiden teettäjä voi laskuttaa lähes mitä tahansa. Valtiolla voi olla osaamista valvoa työn teknistä toteutusta, mutta ei sen hintalappua. Talvivaaran tapauksessa osaajia ei ainakaan Suomessa juurikaan ole. Vedenpuhdistuslaitoksen ostaminen on ehkä suoraviivaista. Sen operointi ei, koska se joutuu ottamaan huomioon kaivoksen kokonaisuuden — mistä aloitetaan, ja missä järjestyksessä puhdistetaan, jotta riskit pienenevät tarpeeksi nopeati?
Ei valtio käytännössä pysty arvioimaan, kuinka paljon mahdollisissa tarjouksissa on ilmaa. Riskien takia se ei myöskään voi tuijottaa pelkkää hintaa. Tämä työ on suoritettava hyvin, eikä siihen voi palkata halvinta puolalaista putkimiestä.
Ei valtiolla ole edes mitään insentiiviä toimia taloudellisesti järkevästi, jos työ on tarkoitus laskuttaa myöhemmin. Hinta on helposti — jopa todennäköisesti — suurempi kuin mitä hyvissä voimissa oleva ammattitaitoinen yritys pystyisi itselleen kilpailuttamaan.
Periaatteellisella tasolla, ja ennen muuta myöhempiä tapauksia ajatellen, kysymys on kuitenkin tärkeä. Jos valtio toteuttaa teettämisuhan:
Tällä hetkellä näihin kysymyksiin ei yksinkertaisesti ole selkeitä vastauksia.
Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/). Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia.
Suomen perustuslaista löytyy pohtimisen arvoinen pykälä luonnonsuojelijoille. Perustuslain 20 § perusteella “Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.” Kuka on “kaiki”? Minä en ainakaan, enkä tunne ketään muutakaan sen nimistä. Lain mukaan voimme siis tiputtaa hanskat.
Tiukan laintulkinnan perusteella luonnonsuojeluun osallistuminen voisi olla jopa perustuslain vastaista: kaikin on mahdoton ottaa vastuuta, jos hänellä ei ole myös valtaa päättää miten toimitaan.
Ei voi olla yhteensattuma, että on olemassa japanilainen romaanihenkilö nimeltä Deishuu Kaiki, jonka kuvaus henkii sitä musertavaa painetta, jota tällainen vastuu painaa: “Kaiki is a middle aged man with a very gloomy and dark appearance. He is seen always wearing a funeral suit and has a sleepy, melancholic look with baggy skin beneath his eyes.”
Vastuu on selvästi luonut myös kyynisyyttä. “Kaiki is an individual who prides himself in having no pride…. Kaiki has a very gloomy personality and subscribes to the view that there is nothing in the world that is inherently true. The only absolute in life for him is money.” Toisaalta, kenellepä meistä ei olisi?
Oli miten oli, näyttää hämmentävästi siltä, että luonnonsuojelu on perustuslain vastaista lähes kaikille, paitsi siis kaikille. Uskottava se on. Laki on sokea ja armoton, ja se luetaan niinkuin kirjoitetaan.
Sitä en osaa sanoa, missä raja täsmälleen menee. Saimaannorppakebab saattaisi ehkä olla liioittelua. Toisaalta, kun asia ei kerran ole meidän vastuullamme, vaikea sitä on mennä kieltämäänkään.
Kiitän Pertti Sundqvistiä tämän erikoisen juridisen porsaanreiän löytämisestä.