Eugeniikka alkaa kotoa — näkemyksiä kokoomusnuorista

Kokoomusnuorten eugeniikkasiivessä häiritsee tietty epäjohdonmukaisuus. Rodunjalostus ja epäkelvon sosiaalisen aineksen karsiminen sinällään ovat melko arvoneutraaleja asioita. Kuitenkin, jos ne hyväksytään päämääriksi, menetelmien tulisi olla tehokkaita ja rationaalisia.

Kokoomusnuorten ajama lapsilisien kautta vaikuttaminen sensijaan on tehoton ja irrationaalinen menetelmä (ks mm “Eugeniikka parantaisi Suomen kilpailukykyä”).

Irrationaalista on oletus, että vanhempien tulotaso riittävästi korreloisi sen kanssa, miten kelpo yksilö lapsi on.  Näin ei kuitenkaan ole. On ominaisuuksia jotka periytyvät paljon suoremmin — älykkyys, hyvä terveys, persoonallisuus, taipumus alkoholismiin, monet sairaudet, ylipaino, masentuneisuus, ulkoinen kauneus, ja niin edespäin.

Siis päätetään mitä halutaan; mitataan kenellä sitä on; tuetaan näiden lisääntymistä; estetään muiden lisääntyminen. Ei se ole sen vaikeampaa. Mutta käytetään edes järkevää testipatteristoa, ei tulotason kaltaista sokkoammuntaa.

Singapore 1980-luvulla yritti. Valtio halusi suosia niitä lapsia, joiden äideillä oli yliopistokoulutus (tosin päämäärästä lopulta luovuttiin). Äidin koulutus on epätäydellinen mittari, mutta se mittaa sentään kuitenkin jotakin äidin periytyviä ominaisuuksia. Olisikin varsin rationaalista, että yhteiskunta kustantaisi jokaiselle tohtoriksi väitelleelle ja hänen puolisolleen pitkän kuherruskuukauden vailla ehkäisyä.

Pienikin kokemus työelämästä kuitenkin opettaisi, että suuripalkkaiseksei päätyminen ei edellytä mitään ominaisuuksia.  Tein anekdotaalisen tutkimuksen, käyttäen historiaani eräässä telekommunikaatioalan yrityksessä.  Listasin mielessäni tusinan jollakin lailla tuntemaani ihmistä, jotka pääsivät vähintään vanhan ajan markkamiljonääreiksi. Datasta on anonymisoitu paitsi kaikki henkilötiedot, myös suurin osa faktoista. Tästä tusinasta:

  • Kolmen geenejä ilman muuta kannattaisi levittää — lahjakkaita ja sivistyneitä ihmisiä.

  • Kolme sattui olemaan oikeiden tyyppien armeijakavereita oikealla hetkellä; enimmäkseen mukavia ihmisiä, mutta ei jatkoon.

  • Kolmen ura perustui siihen, että johtajien käskyt toteutettiin mukisematta ja päätä nostamatta. Ei jatkoon.

  • Kolme olisi ollut yhtä onnellisia sarjamurhaajina, mutta optiomiljonäärinä oli paljon mukavampaa.

Kokoomusnuorten mittareissa ensimmäinen ja viimeinen ryhmä lienevät arvokkaimmat. Siis vain puolet näistä rikastuneista kannattaisi jatkojalostaa. Tulotason perusteella olisi pitänyt jalostaa kaikki, koska kyse on Suomen hyvätuloisimmasta prosentista. Ei tällaisessa mittarissa ole mitään järkeä. Siis: jotakin parempaa tilalle.

Menetelmien rationalisoinnin lisäksi on huomioitava yksi asia, joka helposti jää huomaamatta: eugeniikkanuorten tulisi aloittaa eugeniikka kotoa.  Tämäkin on vain rationaalista. Natsi-Saksan yksi suuri epäjohdonmukaisuus oli, että huomattava osa johtohahmoista oli geeneiltään jokseenkin kelvotonta materiaalia (esimerkiksi Hitler, Himmler, ja Göbbels). Väärät miehet olivat johdossa, mikä varmasti vaikutti heikkoon lopputulokseen. Olisi traagista, jos myös kokoomusnuorten yhteiskuntaa pääsisi johtamaan vääränlainen aines.

Nuorten tulisikin avata arvioitavaksi kaikki tiedot itsestään — koulutodistukset, RUK:n tiedot (vain reservinupseerit ovat todellisia miehiä), älykkyys- ja psykologiset testit, terveystiedot, ja ennen muuta sukuselvitykset sekä vanhempiensa ja isovanhempiensa kaikki terveystiedot. Toki poikkeusyksilöitä voi syntyä epäkelvoista vanhemmistakin, mutta ei sen varaan voi rationaalista väestöpolitiikkaa rakentaa.

Kun nämä tiedot alkavat rutiininomaisesti ilmestyä kokoomusnuorten kotisivuille, heidän näkemyksensä voi alkaa ottaa vakavammin.  Etujoukon on uskallettava johtaa edestä — mutta sen on myös oltava etujoukoksi kelvollista.

Viitenumeroiden virheistä

Jos tekee vähän kirjoitusvirheitä numeroita kirjoittaessa ei kannata tarkistaa viitenumeroa. Jos tekee paljon niin kannattaa tarkistaa pitkät.

Pedanttina minua on pitkään harmittanut laskujen viitenumeroiden tarkistusnumero järjestelmä. Ei niinkään sen määräytyminen kuin se ettei samassa yhteydessä kerrota asiaan liittyvistä riskeistä. Tarkistusnumeroita on nimittäin vain kymmenen joten satunnaisessa viitteessä on kymmenen prosentin mahdollisuus saada oikea numero. Siis jos arpoo kaikki viitenumeron numerot niin kerran kymmenestä se menee tarkastuksesta läpi. Homma tietysti perustuu siihen, että ihmiset yrittävät kirjoittaa viitenumeron oikein ja yksittäiset virheet jäävät kiinni varmasti.

Itse viitenumeron muodostaminen on yksinkertaista, kuten esim. täältä näkee. Viitenumeron numerot kerrotaan yksitellen numeroilla 7, 3, 1, 7, 3, 1,… Tulot summataan ja vähennetään tulos seuraavasta täydestä kymmenestä (10 => 0). Operaation seurauksena tarkistusnumerot jakautuvat tasaisesti:

Ensimmäinen: 0
Viimeinen: 9
[1 1 1 1 1 1 1 1 1 1]
Ensimmäinen: 10
Viimeinen: 99
[9 9 9 9 9 9 9 9 9 9]
Ensimmäinen: 100
Viimeinen: 999
[90 90 90 90 90 90 90 90 90 90]
Ensimmäinen: 1000
Viimeinen: 9999
[900 900 900 900 900 900 900 900 900 900]
Ensimmäinen: 10000
Viimeinen: 99999
[9000 9000 9000 9000 9000 9000 9000 9000 9000 9000]
Ensimmäinen: 100000
Viimeinen: 999999
[90000 90000 90000 90000 90000 90000 90000 90000 90000 90000]
Ensimmäinen: 1000000
Viimeinen: 9999999
[900000 900000 900000 900000 900000 900000 900000 900000 900000 900000]

Yllä laitoin koneen laskemaan tarkastussumman ensimmäiselle 1e7 luvulle ja pistin ylös mikä tarkistusnumero oli tuloksena.

Viitenumeron maksimi pituus on 19+1. Jos kirjoitusvirheen todennäköisyys on yhtä suuri jokaisen 19 merkin kohdalla, kasvaa todennäköisyys tarkistus systeemin pettämisestä viitenumeron pituuden mukana. Käyttäen itseäni koe-eläimenä arvoin 200 viiden numeron mittaista lukusarjaa ja kirjoitin numerot koneella kuten yleensä laskuja maksaessa.

VirhetestiKuva 0. Näkymä näppäilyvirheiden testaus ohjelmasta. “xx” rivit siirtävät luettavan ja kirjoitettavan niin kauas etten pystynyt niitä samanaikaisesti näkemään.

Jos tuntui että tein virheen korjasin, tarvittaessa katsomalla kirjoitettua numeroa. Muuten kirjoitin luvut katsomatta tulosta. Lopputuloksena olin jotakuinkin varma turhasta testistä sillä en uskonut tehneeni yhtään virhettä. Tein kuitenkin kahdeksan virhettä.

Jos oletetaan etten kuitenkaan kämmännyt kuin kerran numeroa kohti niin virheen todennäköisyys on vähintään Pv=0.008 yhden kirjoitetun numeron kohdalla. Käytin numeronäppistä ja virheet muilla menetelmillä voivat olla toisia, mutta tämä antanee ihan kohtuullisen arvion suuruusluokasta. Hyvin lyhyellä googlaamisella en löytänyt mitään hyvää lähdettä joten käytän myöhemmin tätä itse mittaamaani.

Virheiden todennäköisyys ei välttämättä ole täysin riippumaton aiemmin tehdyistä virheistä, esimerkiksi sellainen tilanne jossa kaksi virhettä syntyy peräkkäin merkkien vaihtaessa paikkaa voi olla kohtuullisen todennäköinen.

Yhden virheen tilanteessa virhe tulee aina havaituksi, mutta useamman virheen tilanteessa läpi menee noin kymmenen prosenttia virheellisistä viitenumeroista, kuva alla. Jostain syystä kahden virheen tilanteissa skriptin laskema läpimenoprosentti on jopa vähän korkeampi. Skriptin virheellisyyden todennäköisyys ei ole olematon. Usean virheen tapauksessa tulos vaikuttaa järkevältä: satunnaiselle luku sarjalle arvottu tarkistusnumero on 0.1 todennäköisyydellä se oikea.

nVirhettäKuva 1. Virhettä sataa arvonta kertaa kohti eri mittaisille viitenumeroille. Nollaan menevät viivat liittyvät viitenumeron pituuteen: neljä merkkiä pitkässä viitteessä ei voi olla viittä virhettä.

Tässä kohtaa kannattaa ripotella vähän suolaa, sillä todennäköisyyslaskenta ei ole vahvimpia puoliani. Yksinkertaistettuna todennäköisyys viitenumero jossa on enemmän kuin yksi virhe on yksi miinus ne tapaukset joissa virheitä ei ole ja ne joissa virheitä on vain yksi,

Pk=1-((1-Pv)n+n*(1-Pv)n-1*Pv)               (1)

missä Pv on todennäköisyys kirjoittaa merkki väärin, 1-Pv on todennäköisyys kirjoittaa se oikein, (1-Pv)n on todennäköisyys kirjoittaa n merkkiä oikein, (1-Pv)n-1*Pv on todennäköisyys kirjoitta n numeroa pitkässä viitenumerossa yksi merkki väärin, n kertaa edellinen ottaa huomioon mahdollisuuden kämmätä kerran jokaisen merkin kohdalla.

Yksinkertaistuksia ovat mm. edellä mainittu virheiden toisistaan riippumattomuus ja tarkastusnumeron virheettömyys sekä oletus että viitteeseen voi kirjoittaa useita virheitä sitä huomaamatta.

Enemmän kuin yksi virhe viitenumeron rungossa Pv=0_008Kuva 2. Todennäköisyys tehdä enemmän kuin yksi virhe viitenumeron pituuden mukaan, tehtäessä 8 virhettä tuhannessa.

Tarkistin tuloksen myös laskemalla skriptillä saman todennäköisyyden kuin kaavalla 1. Miljoonalla toistolla per viitenumeron pituus syntyi hyvä vastaavuus kuten kuvasta näkyy.

Matemaattisen ja tietoteknisen lähestymisen meriittejä pohtineille kerrottakoon kaavalla laskemiseen meneen noin 133 ms kun pitkällä skriptillä meni 864.17 ms, mikä on kuulemma suurin piirtein sama aika kuin se jonka vaimo on menettänyt elämästään tämän blogin kirjoittamiseen liittyvän ilakoinnin aiheuttaman mielipahan vuoksi.

Ihmisten kyky kirjoittaa oikein vaihtelee, joten jos oletetaan minut keskiverto oikein kirjoittajaksi numeroiden osalta (!) niin jotkut tekevät enemmän virheitä jolloin todennäköisyys useampi virheiseen viitenumeroon kasvaa. Kun 19 merkkiselle viitenumerolle Pv=0.008 tasolla noin yksi sadasta sisältää enemmän kuin yhden virheen niin Pv=0.015 tasolla niitä on jo enemmän kuin kolme sadasta.

Enemmän kuin yksi virhe viitenumeron rungossa Pv=0_015Kuva 3. Kuten kuva 2, mutta kirjoitusvirheen todennäköisyys Pv=0.015

Koska monivirheisistä viitenumeroista kuitenkin vain yksi kymmenestä menee tarkastuksessa läpi voidaan sanoa että minulla ja ehkä keskiverto näppäilijällä yksi pitkä viitenumero tuhannesta menee läpi. Siis, jos oletetaan kirjoittajan korjaavan kehotuksen jälkeen virheet täydellisesti.

Jos laskun maksaja ansaitsee 15 € tunnissa (netto) ja käyttää 19 numeroisen viitteen tarkastamiseen 10 sekuntia niin tuhannen viitteen tarkastaminen maksaa noin 40 €. Jos homman selvittäminen läpi menneen virheen jälkeen maksaa 50 €  ajassa ja viivästysmaksussa karhukirjeen johdosta niin näyttäisi olevan melkein sama kumman tekee. Jos epäilee Pv:nsä olevan isompi niin tarkastaminen alkaa nopeasti kannattamaan.

Käytetyt skriptit:

[sourcecode language=”python”]

import ViiteVirhe as VV
import numpy as np
import matplotlib.pyplot as plt
import pylab as P
import random

# testaa pitkien viitenumeroiden tarkastussumman jakaumaa
a=VV.TarkNumJak(19,10000000)
hist, bins=np.histogram(a)
width = 0.7 * (bins[1] – bins[0])
center = (bins[:-1] + bins[1:]) / 2
fig=plt.figure()
ax=fig.add_subplot(1,1,1)
k=np.mean(hist)
ax.bar(center, (hist-k)/1e6, align=’center’, width=width)
ax.set_title(‘Viitenumeron tarkastusnumeron (jakauma-minimi)/1e6, 10 M 19 numeroista’)
plt.show()

# Käy läpi lyhyempiä järjestyksessä
for i in range(7):
k=10**i
if k==1: k=0
print(‘Ensimmäinen: ‘ +str(k))
print(‘Viimeinen: ‘ + str(int(‘9’*(i+1))))
a=VV.TarkNumJak2(k,int(‘9’*(i+1))+1)
hist, bins=np.histogram(a)
print(hist)

r=random.SystemRandom()
S=”
oikein=0
vaarin=0
for i in range(200):
for k in range(5):
S=S+str(r.randint(0,9))
print(S)
for k in range(20):
print(‘xx’)
s=input(‘>>>> ‘)
if s==S:
oikein+=1
else:
vaarin+=1
S=”
print(‘Oikein ‘ + str(oikein))
print(‘Vaarin ‘ + str(vaarin))

# Läpi menevät, tarkistus summa aina oikein
import scipy as sc
TT=sc.zeros((19,19))
for i in range(1,20):
print(i)
for k in range(1,i+1):
for l in range(1000):
TT[i-1,k-1]+=VV.nErrorsCSC(i-1,k)
print(TT/1000)
fig=plt.figure()
ax=fig.add_subplot(1,1,1)
ax.plot([i+1 for i in range(19)],TT.T/1000) #[i+1 for i in range(19)],
ax.set_title(”)
plt.show()

# Virheellisen viitteen läpimenon todennäköisyys
import time
Pv=0.015
start_time=time.time()
M=np.zeros(18)
for i in range(2,20):
M[i-2]=VV.POfWrong(i,Pv)
print(‘Numeroita: ‘ + str(i)+ ‘ Todennäköisyys n virheitä >=2 : ‘ +
str(M[i-2]))
print(M)
print(‘Aikaa meni: ‘ + str(time.time()-start_time))

start_time=time.time()
MM=np.zeros(18)
N=1000000
for i in range(2,20):
MM[i-2]=VV.POfWrong2(i, Pv, N)
print(i)
print(MM)
print(‘Aikaa meni: ‘ + str(time.time()-start_time))
fig=plt.figure()
ax=fig.add_subplot(1,1,1)
ax.plot([i for i in range(2,20)],MM/N, ‘b+-‘,
label=’skripti’, markersize=10) #[i+1 for i in range(19)],
ax.plot([i for i in range(2,20)],M, ‘r-‘, label=’kaava (1)’) #[i+1 for i in range(19)],
legend = ax.legend(loc=’center’, shadow=True)
frame = legend.get_frame()
frame.set_facecolor(‘0.90’)
for label in legend.get_texts():
label.set_fontsize(‘large’)
for label in legend.get_lines():
label.set_linewidth(1.5)
ax.set_title(‘Ennemmän kuin yksi virhe viitenumeron rungossa (Pv=’ +
str(Pv)+ ‘)’)
ax.set_xlabel(‘Viitenumeron pituus’)
ax.set_ylabel(‘Todennäköisyys’)
ax.set_ylim(0.0001,.1)
ax.set_xlim(0,21)
ax.set_yscale(‘log’)
ax.grid(axis=’both’, which=’both’)
plt.show()

[/sourcecode]

Ja kutsutut funktiot:

[sourcecode language=”python”]
""" Arpoo viitenumeroita, laskee tarkistussumman ja tilastoi
virheiden korjattavuutta
"""

def TarkNumJak(pituus,kertoja):
import scipy as sc
import math as mt
import random

r=random.SystemRandom()
kerroin=sc.array([7,3,1,7,3,1,7,3,1,7,3,1,7,3,1,7,3,1,7,3,1,7,3,1])
TarkNum=sc.zeros(kertoja)
for k in range(kertoja):
TarkSum=0
## Viite=sc.zeros((19,1))
for i in range(pituus):
apu=r.randint(0,9)
## Viite[i]=apu
TarkSum+=apu*kerroin[i]
if mt.ceil(TarkSum/10)*10==TarkSum:
TarkSum+=10
TarkNum[k]=mt.ceil(TarkSum/10)*10-TarkSum
if TarkNum[k]==10:
TarkNum[k]=0
return TarkNum

def TarkNumJak2(Smallest,Largest):
""" Largest-1 is the largest number considered
"""
import scipy as sc
import math as mt
TarkSum=0
kerroin=sc.array([7,3,1,7,3,1,7,3,1,7,3,1,7,3,1,7,3,1,7,3,1,7,3,1])
TarkNum=sc.zeros((Largest,1))
for i in range(Smallest,Largest):
TarkSum=0
I=str(i)
for k in range(len(I)):
TarkSum+=int(I[k])*kerroin[k]
if mt.ceil(TarkSum/10)*10==TarkSum:
TarkSum+=10
TarkNum[i]=mt.ceil(TarkSum/10)*10-TarkSum
if TarkNum[i]==10:
TarkNum[i]=0
## print(TarkNum)
return TarkNum[Smallest:]

def nErrorsCSC(pituus, virheita):
""" n errors Check sum Always correct"""
import scipy as sc
import random
import math as mt

r=random.SystemRandom()
S=”
Se=”
V=[None]*(pituus+1)
for i in range(pituus+1):
V[i]=i
random.shuffle(V)
for k in range(pituus+1):
apu=r.randint(0,9)
S=S+str(apu)
Se=list(S)
if virheita>pituus+1:
virheita=pituus
for k in range(virheita):
apu2=r.randint(0,9)
while int(Se[V[k]])==apu2:
apu2=r.randint(0,9)
Se[V[k]]=str(apu2)
Se="".join(Se)
TarkSum=0
TarkSume=0
TarkNum=0
TarkNume=0
kerroin=sc.array([7,3,1,7,3,1,7,3,1,7,3,1,7,3,1,7,3,1,7,3,1,7,3,1])
for k in range(pituus+1):
TarkSum+=int(S[k])*kerroin[k]
TarkSume+=int(Se[k])*kerroin[k]
if mt.ceil(TarkSum/10)*10==TarkSum:
TarkSum+=10
TarkNum=mt.ceil(TarkSum/10)*10-TarkSum
if TarkNum==10:
TarkNum=0
if mt.ceil(TarkSume/10)*10==TarkSume:
TarkSume+=10
TarkNume=mt.ceil(TarkSume/10)*10-TarkSume
if TarkNume==10:
TarkNume=0

if TarkNum==TarkNume:
return 1
else:
return 0

def POfWrong(n, Pv):
a=1-((1-Pv)**n+n*(1-Pv)**(n-1)*Pv)
return(a)

def POfWrong2(n, Pv, N):
import random
r=random.SystemRandom()
v=0
for i in range(N):
V=0
for k in range(n):
if r.random()<=Pv:
V+=1
if V>1:
v+=1
return(v)

[/sourcecode]

Yhteiskunnan käytettävyydestä

Käytettävyys ei ole uusi termi. Viimeisten vuosikymmenten aikana se on ollut merkittävässä roolissa tietoteknisten laitteiden ja teknologioiden kehittämisessä. Olen itsekin toiminut paitsi termin myös sitä tarvinneen alan parissa reilun 25 vuoden ajan.

Suunnilleen samaan tähtäävä termistö on matkan varrella vaihdellut käyttöliittymista (UI) ja käyttöliittymäsuunnittelusta käytettävyyden kautta käyttäjäkokemukseen (UX). Aika monta muuta termiä sujuvasti unohtaen. Tietotekniikka on tunkeutunut arkipäiväisiin esineisiin ja järjestelmiin niin syvälle, että laitetta käyttävän ihmisen tarpeet on pitänyt ottaa huomioon jo aikaisessa suunnitteluvaiheessa. Siis miettiä ja tutkia etukäteen mitä laitteilla yritetään saada aikaiseksi, missä, milloin ja kenen toimesta. Sama ilmiö ja menetelmät ovat nyttemmin laajenemassa myös metalliteollisuuteen, joissa niissäkin laitteen ja käyttäjänsä vuorovaikutus on merkittävässä roolissa.

Tätä taustaa vasten en voi kuin ihmetellä miten asiat ovat yhteiskuntamme osalta. Siis sen, minkä me kaikki yhdessä ja äänestämiemme valtuutettujen kautta luomme ja missä toimimme joka ikinen päivä. Millaisen järjestelmän me olemme saaneet aikaiseksi tai kenties jopa suunnitelleet?

Käytettävyys

Menemättä syvemmälle alan teorioihin ja niiden välisiin pieniin eroihin, voin ottaa lähtökohdaksi muutamia käytettävyyden ja käyttöliittymäsuunnittelun periaatteita ja termejä. Kiinnostuneille lisää esim: http://fi.wikipedia.org/wiki/Käytettävyys ja http://en.wikipedia.org/wiki/Usability)

Laitteen käytettävyys voi olla hyvä kun: sen käyttäminen on tehokasta, miellyttävää ja opittavaa. Näiden lisäksi sen toiminnan tulee olla järkevää tai sen toteuttavan toiminnon tulee olla merkityksellistä. Erittäin miellyttävästi tyhjää tekevä laite ei siis kelpaa suoraan täyttämään hyvän käytettävyyden määritelmää. Tai siis tietyn tulkinnan mukaan katsottuna. Laitteella tulee olla jokin funktio. Tämä määritelmä ei pyri sisältämään taidetta tai muita kenties ei-toiminnallisista lähtökohdista lähteviä ratkaisuja. Kuten esimerkiksi Bonk, jos se jonkun mielestä ei ole taidetta. Sivuutan tässä sellaisen osan nykyelektroniikkaa, joka lähentelee Bonkia. Niitäkin esimerkkejä löytyy.

Laite tai palvelu täytyy siis olla saavutettavissa ja käytettävissä jotain tarkoitusta varten. Sen tulisi olla ulottuvilla silloin kun sitä tarvitaan ja sen toiminnan olla loogista ja opittavaa seuraavakin kertaa ajatellen. Samalla tavalla opittavuuden tulisi olla siirrettävissä eli yhden henkilön käytettyä ja opittua laitteen käytön hän voi opastaa muita, jotta he osaavat helposti ja tehokkaasti suorittaa saman tai samankaltaisen tehtävän.

Saman vaatimuksen ei pitäisi olla mahdotonta yhteiskunnan tasolla.

Yhteiskunnallinen käytettävyys

Kun yhteiskunnan jäsen, kansalainen, haluaa asioida pankissa se tulisi olla hänen tavoitettavissaan normaaliin elämänrytmiin sidottuina aikoina tavalla, mikä on isossa mittakaavassa samaa tehtävää suorittavien näkökulmasta järkevää ja toimivaa. Jos todellisuuden ja tavoitetilan välillä on huomattava ero ison kansalaisjoukon kohdalla, markkinavoimat tai yleisen mielipiteen tulisi voida vaikuttaa muutokseen positiivisella tavalla.

Muutama vuosi sitten tekemääni esitelmää varten kävin läpi pankkien luukullaan maksettujen laskujen palkkiot. Otin lähtökohdaksi yhden pankin, missä maksu per lasku oli tuolloin seitsemän (7) euroa. Sittemmin sama pankki on supistanut aikoja milloin sieltä voi nostaa käteistä rahaa. Internetittömän mökin mummon tulee joko sopeutua tai olla soputumatta tilanteeseen, koska hänelle ei tarjota muuta vaihtoehtoa. Kilpailevien pankkien siirtyessä samaan toimintamalliin vaihtoehtojakaan ei ole tarjolla.

Käytettävyys määritellään käytännössä palvelun toimittajan taholta ja sen kerrotaan olevan hyvä.

Hyvää palvelua voidaan perustella myös kyselytutkimusten perusteella, joissa on havaittu mielipiteiden muuttuneen positiivisemmiksi edellisten kyselyiden jälkeen tai keskittymällä asiakkaan ja kassahenkilökunnan väliseen vuorovaikutukseen. Sen jälkeen siis, kun asiakas on 50 minuuttia odotettuuaan päässyt hoitamaan kahden minuutin asiansa sinänsä miellyttävästi. Kokonaiskäytettävyys tai käyttäjäkokemus ei kuitenkaan ole kunnossa.

Ei vaikka pankinjohtajan suoritusbonusperusteiset mittarit toisin väittäisivätkin.

Mitä yksityiset edellä sitä valtio perässä

Tapojeni vastaisesti en yritä tässä kirjoituksessa etsiä pieniä toimimattomia nyansseja vaan keskityn isoihin virallisiin linjoihin. Mutta tiukasti käytettävyyden näkökulmasta. Sisäpiirin uskovaiset voivat vaihtaa termin tilalle toisen ja täsmentää määrittelyjä sen mukaisesti, mutta peruskuvio on silti sama.

Yksityisten perässä marssivat ainakin poliisipalvelut. Olen itse saanut viime vuosien aikana aivan loistavaa palvelua paikallisilta lupaviranomaisilta. Mutta perhepiiristä ja tuttavilta kantautuvat viestit ovat pelottavaa kuultavaa. Asiaan on oikeusasiamieskin ottanut kantaa, mutta saanut samanlaisen vastauksen kuin suuryrityksen käytettävyysasiantuntija projektipäälliköltä – ei kiinnosta.
Teknisesti palvelu itsessään voi edelleen olla loistavaa ja moitteetonta, mutta ajan joutuu tilaamaan käytännössä sähköisesti etukäteen usean viikon päähän.

Otetaanpa esimerkki livenä ajanvaraamisesta passin hakemiseksi kirjoittamisen yhteydessä. Puuttumatta sivujen käytettävyyteen itseensä tai muuhun toteutukseen osoitteessa https://poliisi.ajanvaraus.fi/rms.do?url=poliisi. Lue: en siis listaa heti huomaamiani puutteita tänne.

Takinkääntö. Listaanpa ainakin jotain. “Tällä viikolla ei ole vapaita aikoja.” “Seuraava vapaa aika on viikolla 42. Siirry viikolle 42.” Kyseinen aika on lokakuussa 4 viikon päässä. Oli siis pakko tehdä tällä tavalla ja näyttää aluksi käytännössä tyhjää? Ja sen jälkeen lähteä arpomaan eteenpäin ilman suoraan annettua tietoa, missä ensimmäinen vapaa aika on. Tai että ensin pitää valita asioitava poliisilaitos, jos vaikka naapurilaitoksella olisi vapaa aika jo huomiseksi? Kaipa pikapassejakin koskee sama jonotussääntö, mutta sellaisen nostaminen esille olisi toki saivartelua. Saat passin päivässä neljän viikon kuluttua? Rauhoitutaanpa taas ja unohdetaan tarkempi kommentointi.

Saisin siis halutessani varattua ajan passihakemuksen jättämiselle 4 viikon päähän. “Normaalin passin toimitusaika on noin viikko“. Viime viikolla kuulin eläkeläismiehen otattaneen passikuvat kuuden viikon päästä tapahtuvalle lomamatkalle. Kaikki muu ennättää varmasti, mutta ei välttämättä aikaa jättää passihakemus. Harmi että oli matka jo varattuna. Mistä alkaen pitää matkavakuutuksen olla voimassa, että mahdollisesti korvaa. Luultavasti varaushetkestä.

En voi näemmä helposti peruuttaa aloittamaani passinvaraustoimenpidettä ja vaihtaa sitä johonkin muuhun tarvitsemaani eikä “vaihda palvelu” toimi ainakaan käyttämälläni selaimella minun käyttöjärjestelmässä. Mutta minullahan ei ole vielä päivittäistä ja ammattimaista tietotekniikan taustaa (unohtamatta opetuskokemusta) kuin reilu 30 vuotta, kaipa muut käyttäjät hallitsevat asian paremmin omilla koneillaan. Toivottavasti en kokeilullani syönyt vahingossa jonkun virastoaikaa, vaikka en varmasti koskenutkaan ajanvarausnappiin. Vannon.

Varattavat ajat ovat kymmenen minuutin välein ja vieressä on ohje “Yksi ajanvaraus kattaa yhden henkilön yhden asian käsittelyn. Jos varaukseen on tulossa useampia henkilöitä, varaathan jokaiselle oman ajan. Myös mikäli haluat asioida usean eri asian kanssa (esim. passi, ajokortti, hallussapitolupa), niin varaa jokaiselle eri asialle oma aika. HUOM! Mikäli esitettävänä on enemmän kuin kaksi asetta, varaa aina yksi aika kahdelle aseelle kerrallaan.

Mistä seuraava kuulemani näkökohta. Todellinen henkilö sai ajan poliisiasemalle muutaman viikon päähän ja meni hoitamaan asiaansa. Asiakaspalvelutila oli tyhjä ja hän pääsi asioimaan lyhyen odotuksen jälkeen ja asia hoituikin parissa minuutissa. Hänelle oli kuukauden odotusaikana tullut toinenkin hoidettava asia. Mitä hän ei saanut hoidettua, koska “Yksi ajanvaraus kattaa yhden henkilön yhden asian käsittelyn“. Hän oli edelleen aseman ainoa asiakas. Mutta sääntöjen rikkomisen seuraushan olisi anarkia ja sitä ei yksikään virkahenkilö voi tukea.

Takaisin live-seurantaan: En voi näköjään helposti peruuttaa aloittamaani varausta. Korjataan: näköjään ollenkaan ainakaan käyttämälläni selaimella ja käyttöjärjestelmällä ainakaan juuri nyt. No, onneksi tämä oli vain kokeilu. Todetaan samalla, että käyttääköhän varausjärjestelmä IP-pohjaista tarkastusta, koska minulle jumittunut ajanvarausjärjestelmä on toimimaton myös toisessa selaimessa. Ja kyllä, verkkoyhteyteni on edelleenkin kunnossa. Tarkistin.

Käytettävyyspalovaroitin antaa merkkejä savusta, joten on aika keskeyttää kokeilu ja listata vielä, että ulkomaan kansalainen voi menettää jonotuskäytännön takia suomalaisen ajokorttinsa ja vain tuurilla selvitä käymättä autokoulua n. 17 vuoden Suomessa asumisen jälkeen (Hi, AC) tai että poliisi ei ota rikosilmoituksia vastaan konttorilla, kun toista kuutiota valkosipulin ituversoja on varastettu. Tai muuten saaneet jalat alleen, siis karanneet omistajaltaan. Odottaa edelleenkin käsittelyä, että minä soitan ao. varkauden uhrille ja kirjoitan hänen puolestaan rikosilmoituksen verkossa. Ei taida enää vaatia poliisia käymään paikalla. Ja ei, hän ei saanut mistään puhelinnumeroa missä tämän voisi hoitaa muuten kuin jonotuskäytännön mukaisesti.

Lapista kuuluukin huhuja, että siellä harkitaan yleisemmin ns. vanhakantaista suoraa rangaistuskäytäntöä.

Muistan elävästi 1980-luvulta keskustelun ja pelon A- ja B-luokan kansalaisiin jakautumisesta tietotekniikan osaamiserojen takia. Pelko on onneksi aiheeton, olemme kaikki B-luokan kansalaisia yhteiskunnallisen tietotekniikan edessä. Tai ainakin sitä käytetään tekosyynä todellisten ollessa jotain muuta.

Tässä vaiheessa en avaa keskustelua “pitää osata kilpailuttaa oikein”. Haavat ovat vieläkin avoinna 6 kuukauden toipumisajan jälkeen. Sanotaan lyhyesti näin, että joka moista partta käyttää on siellä vastapuolella ja ei tiedä mistä puhuu. Tai sitten muuten vieraantunut arkielämästä, onhan sekin mahdollista. Kaikki ongelmat eivät varmasti johdu virkakoneiston tilaus- ja kilpailutusjärjestelmistä, vaikka merkittävä (lue: joskus/usein järjetön) suo onkin.

Otan mielelläni vastaan vinkin ensimmäisestä positiiviseen lopputulokseen johtaneesta tapauksesta, joka johtuu kilpailutuksen hyvistä puolista.

Entäs sitten? 

En halua valittaa. Haluan tehdä jotain. Olen aiemminkin ehdottanut muutamien naapurimaidemme tapaisen Teknologiaraadin perustamista, missä etukäteen arvioidaan tulevien (tietoteknisten) muutosten aiheuttamia vaikutuksia. Voidaan aloittaa rakentamalla kilpailuttamatta next-best -ratkaisu väliaikaisesti, jos ei pidemmälläkin tähtäimellä. Tässä maassa on osaamista ja väkeä vapaalla jalalla. Ei kaikki voi ja saa olla kustannussäästöjä, pitää sitä elää huomennakin.

Mistäpä terveiset Jyrkille ja Jutalle. Mutta samalla kertaa Paavolle, Juhalle ja kaimalle ja kaikille muillekin. Yhdessä te meille näitä ohjaatte. Kokonaisuutta pitäisi viedä eteenpäin eikä leikkiä kuka on milloinkin hiekkalaatikon sisällä ja kuka ulkona. Varsinkin jos ei eläissään ole muuta tehnyt kuin leikkinyt hiekkalaatikolla. Mutta tämä ei koske suoraan teitä henkilökohtaisesti, onpahan vain toteamus mietittäväksi sinne portaikon yläpäähän. Siis erityisesti käytettävyyden ja teknologisten kytkösten näkövinkkelistä.

Mutta arvoisat poliitikot, sinäkin jota olin onnistuneesti äänestämässä eduskuntaan, ottakaa pieni todellisuustarkastus ja monen menestyvän käyttöliittymiäkin tekevän yrityksen tapaan selvittäkää ensin loppukäyttäjien halutila ja suunnitelkaa sen pohjalta tarkemmin mihin halutaan päästä ja miten sinne aikanaan päästään, kovalla työllä. Mikään ei tule ilmaiseksi, se tiedetään jo valmiiksi.

Täällä on yksi halukas tekijä, mutta se tekeminen on vain tehty vaikeaksi. Jos ei muuten, niin kilpailuttamalla ja säädättämällä ja lopulta tukahduttamalla.
Muistakaa, tämäkin oli vain pintaraapaisu kahdesta näkökulmasta ja lisäesimerkeistä ei ole puutetta.

Anekdootti työttömälle

Otetaan vielä lopuksi sellainen anekdootti, että toimiikohan poliisin järjestelmästä ajan tilaaminen perusteena esim. ansiosidonnaisen maksamisen keskeyttämiselle? Silloinhan ei selvästikään voi olla työmarkkinoiden käytettävissä, jos vaikka joku kutsuisi töihin. Lyhyemmistäkin katkoista on ihmisiä rangaistu.

Mutta on se silti onni, että parjatuilla Tsaarin virkamiehillä ei ollut tietotekniikka käytössään.

Arvoisa Suomi, yhdessä ja erikseen, oletko samaa mieltä että yhteiskunnassame on Käytettävyysongelma?

Jälkikirjoitus

Vastasihan se poliisin ajanvarausjärjestelmäkin lopulta:

Virhesivu:
Sivua ei löytynyt!

Sivua ei löytynyt sivustoltamme. Sivu saattaa olla poistettu
tai siirretty uuteen paikkaan. Mikäli tulit tälle sivulle seuraamalla linkkiä jossakin muussa
palvelussa, pyydämme sinua ilmoittamaan osoitteen muuttumisesta
kyseisen palvelun ylläpitäjälle.

Kirjaudu uudelleen…

Joulujen matematiikkaa

Joulun kunniaksi lasken optimaalisen joulun.

Peruskansalaistahan kiinnostaa joulussa ennen muuta se, kuinka monta vapaapäivää silloin saa.

Virallisesti jouluaatto ja uudenvuoden aatto eivät ole vapaapäiviä, mutta kaikki kynnelle kykenevät käytännössä pitävät ne vapaapäivinä. Jotta lasku olisi reilu niitä kohtaan jotka silloin töihin joutuvat, en laske jokaista päivää suoraan vapaapäiväksi.  Käytän viidelle potentiaaliselle vapaapäivälle vapaudellisuuskertoimia V1-V5. Ne kertovat, kuinka suuri osa palkkatyötä tekevistä saa varmasti vapaata kyseisenä päivänä

Tilastokeskuksen työvoimatutkimus 2012 kolmannelle neljännekselle kertoo seuraavaa: työllisiä on yhteensä 2,529,000. Katson, että jatkuvassa riskivyöhykkeessä koko ajan on ennen muuta väkivallan vastainen koneisto (poliisi, palokunta, sairaalat, osa sosiaalitoimea). Tähän kuuluu mm: poliiseja (alle 9,000), päätoimisia palomiehiä (noin 3,000), sosiaalipuolen väkeä (91,000 joista kuitenkin vain hyvin pieni osa joulunpyhinä töissä) ja osa terveyspalveluista (pieni osa 198,000:sta työntekijästä). Teollisuuden 373,000 työntekijästä vain pieni osa tekee keskeytymätöntä vuorotyötä. Voidaan katsoa, että joulunpyhinä työriskiä on todennäköisesti alle 100,000:lla palkkatyötä tekevällä ihmisellä.

Aattoina joutuvat huomattavan suurella todennäköisyydellä töihin vähittäiskaupan 173,000 työntekijää ja majoitus-ja ravitsemistoiminnan 91,000 työntekijää. Viimeksimainituista osa on työssä myös uudenvuodenpäivänä.

Hyvin karkeasti riskivyöhykkeellä on siis
*Jouluaatto  >250,000   (>10% työvoimasta)
*Joulupäivä  <100,000   (<5% työvoimasta)
*Tapaninpäivä  <100,000  (<5% työvoimasta)
*Uudenvuodenaatto  >250,000  (>10% työvoimasta)
*Uudenvuodenpäivä  <200,000  (<10% työvoimasta)

Arvioidaan siis,  että molempina aattoina 80% ihmisistä voi ottaa vapaapäivän, uudenvuodenpäivänä 90%, ja joulu- ja tapaninpäivänä 95%. Jos pyöristetään lähimpään desimaaliin, V1=0.8, V2=1.0, V3=1.0, V4=0.8, V5=0.9.

Kokonaisvapaudellisuusaste VK riippuu nyt siitä, mitkä pyhistä osuvat keskelle viikkoa. Lasketaan VK sen mukaan, mille viikonpäivälle jouluaatto osuu.

*Ma: VK = V1+V2+V3+V4+V5  ~4.5
*Ti:  VK =  V1+V2+V3+V4+V5   ~4.5
*Ke: VK = V1+V2+V3+V4+V5  ~4.5
*To: VK = V1+V2      +V4+V5   ~3.5
*Pe: VK = V1            +V4          ~1.6
*La: VK =               V3               ~1.0
*Su: VK =      V2+V3      +V5    ~2.9

Keskimääräinen kokonaisvapaudellisuusaste on 2.8 (joulun 2012 VK on maksimi eli 4.5).

Vaihtelu on siis suurta: jos jouluaatto osuu lauantaille, vapaudellisuusaste on vain kolmasosan normaalista, ja viidenneksen siitä mitä se voisi olla. Karkausvuosien takia nämä kauhuvuodet eivät toistu aivan säännöllisesti. Seuraavat ovat vuosina 2016, 2022, ja 2033. Myös perjantaille osuva jouluaatto jää kolmannekseen maksimista; näitä ovat 2021, 2027, ja 2032.

Näinä vuosina kannattaakin pyrkiä järjestämään vapaudellisuus muilla taktisilla keinoilla. Itse suosittelisin esimerkiksi äitiyslomaa (helppo pohjustaa edellisenä talvena), lonkkamurtumaa (helppo implementoida liukkaalla kelillä), tai vankilatuomiota (raskas polku, mutta joskus välttämätön).

Toivotan maksimaalista joulua ja optimoitua uutta vuotta.

Bonuskysymys

Jouluaaton osuminen perjantaiksi on epäonnista. Kuinka usein saavutetaan maksimaalinen epäonni, eli tämä on vieläpä perjantai 13. päivä?

Mikäli onnistut ratkaisemaan tehtävän alle kymmenen minuutin, onnittelen. Olet minua viisaampi. Itse lähdin ratkaisemaan tehtävää liian raskaalla matemaattisella formalismilla, ennen kuin huomasin oikotien.

Yleinen asevelvollisuus ja säästöt puolustusvoimissa

 

 

Valtiolla rahat ovat taas tiukalla, ja niin tulee ollakin. Tämän seurauksena puolustusvoimissa on tehty säästöpäätöksiä ison julkisuuden ja mekastuksen saattelemana. Vaikka olen seurannut lehdistön kirjoittelua melko tarkkaan, epäselväksi on jäänyt sisältyykö tehtyihin päätöksiin laadullisia muutoksia ja jos niin millaisia. Alla esitän vähän radikaalimman ehdotuksen jossa lähinnä varusmieskoulutuksen rakennetta ehdotetaan hieman toisenlaiseksi.

Ongelman voisi jakaa kolmeen osaan:

  1. Tarpeen määrittely
  2. Koulutuksen järjestäminen
  3. Oppimistuloksen varmistaminen


Tarpeen määrittely

Puolustusvoimat osannee määritellä mitä sotilaan pitää osata, eli määrittelemään tarpeen. Vaikka tämä tuntuu itsestään selvältä niin se voidaan hyvinkin haastaa esimerkiksi tietoverkkoturvallisuuden osalta. Jos tästä kuitenkin lähdetään, niin isoille joukoille opetettavat asiat voitaisiin avata kansalaiskeskustelulle koska niiden salassa pysyminen on epätodennäköistä. Mikä sitten on iso joukko tässä yhteydessä? Arvaisin sadan hengen motivoituneen porukan vielä pystyvän pitämään suunsa pääosin kiinni joten jossain sen yläpuolella raja voisi kulkea. Keskustelulla saataisiin avoin ja elävä dokumentti josta selviää mitä erilaisiin tehtäviin koulutettavien varusmiesten tulisi osata. Avoimessa keskustelussa on mahdollista mennä yksityiskohtiin sillä tarkkuudella kuin keskustelijoiden osaaminen ja motivaatio riittävät.

Koulutuksen järjestäminen

Menemättä liian laajalti yksityiskohtiin, otan muutaman esimerkin opetuksen järjestämisestä. Jos oletetaan useimpien sotilaiden tarvitsevan henkilökohtaisen aseen tulee heidän sitä myös osata käyttää ja huoltaa. Koulutukseen tulijoita on lähes koko palvelukseen astuva ikäluokka, koulutettavassa materiaalissa ei ole mitään salaista eivätkä varusteet ole kalliita. Olenko ainoa jonka korviin tuo kuulostaa toiminnalta jota yksityinen yrittäjä voisi sopivassa ympäristössä harjoittaa?

Toisena esimerkkinä suunnistustaito. Vaikka kyber-sodankäynti ei välttämättä edellytäkään paarmojen syötävänä seisoskelemista niin luultavasti kohtuullisen suuren joukon tulisi osata ilman GPS-signaalia päätyä haluttuun paikkaan haluttuna hetkenä, jopa pimeällä. Ei tämän taidon oppimiseen tarvita kasarmia eikä sen opettamiseen ammattisotilasta tai edes varusmiesaliupseeria.

Joissain tapauksissa suunnistaminen, urheilumielessä, vaatii kohtuullista tai jopa hyvää fyysistä kuntoa. Kunnon puute onkin lehdistössä mainittu yhdeksi palvelukseen astuvien ongelmista. Isompi ongelma on varmasti se ettei iso osa reservistä kolmekymmentä täytettyään jaksa juosta edes bussiin. Kuntovaatimusta ei kannata yhdistää kaikkiin muihin vaatimuksiin vaan mahdollisuuksien mukaan irrottaa se kokonaan muista vaatimuksista kuten suunnistamisesta ja aseen käyttämisestä. Juoksemisen ja suunnistamisen opettelu kannattaa erottaa toisistaan jotta huonokuntoisetkin voivat oppia suunnistamaan, voivat sitten päätyä sinne haluttuun paikkaan vaikka mopolla.

Väitän yllä mainittujen esimerkkien kaltaisia taitoja olevan jonkin verran (kiväärillä ampuminen, talvella telttailu, moottorikelkalla ajeleminen, …). Niiden opiskelu ja opettaminen voitaisiin helposti järjestää koulutettavan ehdoilla, hänen valitsemanaan ajankohtana. Koulutuksen ei tarvitse olla puolustusvoimien järjestämää.

Kuten useimmista toiminnoista, myös varusmiespalveluksesta on haittoja joista järjestäjä ei joudu vastaamaan. Siirtämällä koulutuksen järjestäjän ja ajankohdan valinta koulutettavalle voidaan näistä seikoista koulutettavalle aiheutuvien haittojen määrä minimoida tehokkaasti. Itse olisin esimerkiksi voinut jo 14 ikäisenä antaa paikallisen suunnistusseuran opettaa itseni suunnistamaan.

Mitä sitten jäisi puolustusvoimien opetettavaksi? Jos vaikka haluaa ampua isolla tykillä kovia, niin ehkä sen voisi ajatella olevan toimintaa joka sopisi kivasti sotilaille. En kyllä ihan heti keksi miksi niin tarvitsisi tehdä, puumallilla voi opetella mistä vivusta pitää vetää. Sikäli kun kyse on laitteen asemaan viemisestä kuorma-autoa peruuttamalla, niin sitä voi harjoitella lähimetsässä ilman tykkiä. En väitä etteikö esimerkiksi ison joukon operoimiseen tarvittava logistiikka olisi jonkin verran hankala simuloida, mutta eiköhän siitä aika hyvä saada jos nähdään vähän vaivaa.

Tuloksen varmistaminen

Monesti on nähty ettei julkisissa hankinnoissa aina saada tulosta jota tavoiteltiin. Miten sitten voitaisiin varmistaa, että paloittain yksityisten kouluttamat varusmiehet osaavat tarvittavat taidot? Koska monet kouluttajista haluaisivat varmaankin toiminnastaan rahallisen korvauksen, voitaisiin koulutuksen menestyksellisesti päättäneistä valita satunnaisesti muutama kokeeseen jossa voisivat demonstroida taitonsa ja lopettaa maksaminen jollei tuloksia näytä syntyvän. Esimerkiksi talvitelttailun osalta voitaisiin koulutus auditoida tai pyytää silloin tällöin jotakuta osallistujaa pitämään päiväkirjaa touhusta. Verkon yli tapahtuvan teoriakoulutuksen voisi tenttiä vaikka jossain oppilaitoksessa jotta henkilöllisyys varmistuisi.

Muita seikkoja

Muutama lainaus joita haluan kommentoida.

“Puolustusvoimilla on rooli varusmiesikäluokkien kansalaiskasvatuksessa.”

Jostain syystä pelkkä kansalaiskasvatus sana saa niskakarvat nousemaan pystyyn. Jos kansalaiskasvatusta välttämättä halutaan minä antaisin kasvattajan roolin muille kuin puolustusvoimille, olisko vaikka joku sairaanhoito-oppilaitos parempi??

“Paikallisjoukoissa tarjoutuu nykyistä laajemmat mahdollisuudet myös kokeneemman reservin henkilöstön monipuoliseen käyttöön yksilöllisten edellytysten mukaan.”

Tässä sivutaan oleellista seikkaa. Suomen oloissa puolustusvoimat on vähän kuin pankkiholvi. Tarkoitus ei ole estää, vaan tehdä ottamisesta niin kallista ettei se kannata. Hahmoteltu hajautettu koulutusmalli on helppo yhdistää systeemiin jossa reserviläisillä on nykyistä tiukempi rooli koko reservissä olon ajan. Sillä tavalla taitoja voidaan helposti ja vähän häiriötä aiheuttaen ylläpitää. Jos mukaan tähän yhdistetään muita kerettiläisiä komponentteja kuten esim. rahallinen palkkio reserviläistaitojen ylläpitämisestä niin osa reservistä voisi olla jopa käytettävissä sellaisessa melko lyhyessä aikaikkunassa joka on tarjolla ennen kuin vihulainen tulee massana rajan yli.

“Varusmiesten palvelusaikoja lyhennetään 15 vuorokaudella. Se mahdollistaa kotiutumisen ennen juhannusta ja joulua sekä entistä paremman osallistumisen kesällä pidettäviin oppilaitosten pääsyko-keisiin. Myös syksyllä kotiutuvan saapumiserän opiskelun aloittaminen helpottuu.”

Minä muuttaisin palveluksen pääosin itseopiskeluksi ja kurssien käymiseksi, silloin ne eivät häiritsisi elämää niin paljon kun kukin voisi hajauttaa osan palvelusajastaan useamman vuoden ajalle.

Translate »