Category: Perjantai

Ihminen ja psykofyysinen holistisuus (perjantaikirjoitus)

Pitkästä aikaa kirjoitin taas perjantaikirjoituksen (siis tarinan vailla viisautta tai päämäärää). Tällä kertaa aiheena on ihmisen irrationaalisen psykofyysisyyden holistinen kokonaisuus.

Jokin aika sitten töistä lähtiessä oli jo heti ulko-ovella epämääräinen tunne siitä, että jokin ei nyt täsmää. Viidennestä kerroksesta kävelee normaalisti reippaasti, mutta nyt oli jotain outoa. Neljännen kerroksen kohdalla vasen jalka tuntuu oudolta. Kolmanteen mennessä se on oudon tunnoton, jotenkin kevyen ja painottoman oloinen. Ja olo on epämääräisen outo. Jotain on pielessä, jotain puuttuu, jokin ei nyt ole kohdallaan.

Kakkoskerroksessa alkaa huolestuttaa. Näinkö infarkti alkaa? Eikös sen pitäisi tuntua vasemmassa käsivarressa? Käsi on aivan OK. Eikä jalassakaan kipua ole, vain outoa keveyttä. Ja epämääräinen tunne siitä, että jokin osa ruumiista olisi ollut irtautunut. Tai sielusta. Sielusta amputoitu jokin osa. Mutta mikä osa?

Ykköskerroksessa hiki on jo kylmää. Nyt, nyt, nyt puuttuu jotakin. Rinnassa ontto tunne, kuin sydän olisi takavarikoitu. Ja aivoissa tyhjää, puolet ohimolohkoista kadonnut tuhkana tuuleen. Tyhjää, niin tyhjää, ja yksinäistä. Kylmää yksinäisyyttä.  Yksin olet sinä ihminen, yksin aina. Mutta nyt enemmän kuin koskaan,

Pysähdyn pohtimaan rationaalisesti. Ei, ei tämä infarkti voi olla. Oireet eivät täsmää. Hengitän rauhallisesti. Ei kipua. Vain sielun amputatio, ja vasemman jalan onttoutta. Mutta tarkistetaan kuitenkin. Google tietää. Google on ihmisen ystävä. Google tietää.

Alan kaivella vasenta housuntaskua. Siellä se kännykkä aina on, vasemmassa taskussa, ihan aina, poikkeuksetta, ja…. ja…  KÄNNYKKÄ! SE EI OLE TASKUSSA! SE JÄI TYÖPÖYDÄLLE! SIITÄ TYHJYYS!

Harpon portaat ylös kaksi kerrallaan, juoksen ovesta takaisin sisään. En edes hengästy. Ja siellähän se puuttuva sieluni osa pöydällä olla möllöttää. Ohimolohkot pulpahtavat takaisin otsan taakse, sydän lyö taas lempeästi ja iloisesti kohisten. Nyt olen taas kokonainen ihminen.

Riippuvuus on joskus salakavala ja vaikea tunnistaa. Joskus ei.

Lisää samantyyppisiä kirjoituksia täällä: Perjantaikirjoitukset.

Sienestyksen juridiikasta (perjantaikirjoitus)

Ääriolosuhteissa ihminen kysyy oikeita kysymyksiä. Brutaali sienestyskokemus sai minut selvittämään, mitä laki sanoo sieniveitsistä. Vastaus: ilmeisesti ei yhtään mitään.

Olin viikonloppuna kaikessa rauhassa sienestämällä ikiomalla reviirilläni (Varsinais-Suomi) kun puiden takaa tömähti yht’äkkiä esiin herttainen eläkeläispariskunta sienikoriensa kanssa.

Selvisin lopulta tilanteesta kunnialla, koska alitajuntaani oli iskostettu varsinais-suomalainen toimintaprotokolla näissä tilanteissa. Älä päästä ääntä tai tee äkkinäisiä liikkeita. Älä katso sienestäjää silmiin, vaan hiukan oikeallepäin hänestä, kuitenkin niin että näet hänet periferaalinäöllä.  Älä käännä selkääsi, vaan pidä rintamasuunta noin 45 asteen kulmassa. Koita piilottaa sienikori seläksi taakse, mutta älä päästä siitä irti ettei sienestäjän saalisrefleksi pääse voitolle.  Lähde hitaasi liikkumaan oikealle ja taaksepäin.  Älä tunne pelkoa, koska ne haistavat sen.

Ja tärkein: poista sieniveitsen varmistin, mutta pidä veitsi näkymättömissä.

Juuri tätä tärkeintä sääntöä aloin tilanteen jälkeen pohtia, kun sydän oli lakannut hakkaamasta ja olin puristanut kauhunhiet pois paidastani. Eläkeläiset eivät liiku erityisen nopeasti, mutta ovat ovelia ja pystyvät pitkän kokemuksensa takia saartamaan uhrinsa helposti. Tällä nimenomaisella pariskunnalla ei näyttänyt saalistusvietti aktivoituvan — itse asiassa paappa hyppäsi mummelin taakse piiloon — mutta nämä ovat täysin arvaamattomia tilanteita. Jos äreää eläkeläislaumaa häiritään sen kantarelliapajalla, mitä tahansa voi tapahtua kenelle tahansa.

Continue reading Sienestyksen juridiikasta (perjantaikirjoitus)

Suomalaiset pierutrendit

Pieru naurattaa aina, väitetään. Pitääkö väite paikkansa?  Trendianalyysi kyseenalaistaa tämän. Tarkempi penkominen kuitenkin paljastaa kiehtovia yhteiskunnallisia asioita.

Tein Google Trends-haun sanalle “pieru“. Kuvaajat normalisoidaan niin, että korkein aikajaksolle osuva luku on aina 100. Kuvaajien tulkinta ei ole täysin yksikäsitteistä, mutta periaatteessa ne kuvaavat sitä, miten suosittu hakusana on ollut kaikkiin hakuihin verrattuna.

Pieru

Continue reading Suomalaiset pierutrendit

Työttömien mahduttamisesta (perjantaikirjoitus)

 

“Miten Suomen 368 100 työtöntä työnhakijaa saadaan tungettua niihin 16 878 avoimeen työpaikkaan?” parahti eräs tuttavani hiljattain.  Voin lohduttaa, että tämä näyttäisi olevan työttömyysongelmista pienin. Jokaiseen työpaikkaan pitäisi siis saada 22 työtöntä. Tämä onnistuu helposti.

Työikäisen suomalaisen miehen keskimääräinen painoindeksi on 27.1 kg/m² ja keskipituus 178 cm, jolloin painoksi tulee noin 86 kg. Ilmatäytteisen ihmisen tiheys on tunnetusti suunnilleen sama kun veden (1 Mg/m³), jolloin tilavuus olisi suunnilleen tuo sama 86 litraa.

Varsinainen lihasmassa on huomattavasti raskaampaa. Avoimen kirjallisuuden perusteella on kuitenkin vaikea päätellä, kuinka suuri ihmisen tilavuus on, jos ylimääräinen ilma poistetaan esimerkiksi oksasilppuria käyttäen. Kokemuspohjaisesti oletan, että tilavuus on jossakin 70 litran paikkeilla.  Joka tapauksessa 22 työttömän yhteistilavuus on reilusti alle 2 kuutiometriä.

Nämä 22 työtöntä saadaan siis helposti mahtumaan biotuubiin, jonka pinta-ala on neliömetri ja korkeus 1.5-2 metriä. Tehokkaassa flexi-officessa työntekijätiheys voi helposti nykyään olla 1 per neliömetri. Nuo 368,100 työtöntä mahtuvat siis aivan mainiosti 16,878 työntekijän vaatimaan tilaan.

Tämä on itse asiassa ällistyttävän pieni pinta-ala. Aikoinani olen työskennellyt Salossa teollisuuskompleksissa, jossa oli parhaimmillaan  3000-5000 työntekijää. Meillä oli kuitenkin kohtuuttoman väljät tilat — kubiklen koko oli enemmän kuin 2×2 metriä, ja mm WC:t olivat isot. Kaikki Suomen työttömät saisi aivan helposti mahdutettua tähän yhteen ainoaan kompleksiin — joka käsittääkseni on nykyään vieläpä tyhjillään.

Ongelmia ei pidä turhaan nähdä siellä, missä niitä ei ole. Tämä ratkeaa helposti.

(Kirjoittaja on ollut akateeminen pätkä- ja silpputyöläinen vuodesta 2012. Lisää vastaavia kirjoituksia: Perjantaikirjoitukset. Lisää asiaa työttömyydestä, osa vakavaa osa ei: Työttömyys. Lisää epämääräistä laskentaa: WeirdMath.)

Waring_forside2_product_large

 

 

Viikon bisnesinnovaatio: antihakemuspalvelu (perjantaikirjoitus)

Työttömyystilastoja aiotaan jatkossa siistiä niin, että TE-toimistot lähettävät entistä enemmän ns työtarjouksia. Näiden idea on periaatteessa hyvä: TE-keskus etsii tietokannoistaan työpaikkoja jotka saattaisivat sopia työttömälle, ja vaatii työtöntä hakemaan niihin.

Idean heikkous on se, että TE-keskuksella ei ole ammattitaitoa arvioida, onko työnhakijalla oikeasti edellytyksiä tehdä tehtävää. Jos työtön kuitenkin jättää hakematta, häntä rankaistaan karenssilla. Kuten Sakari Timonen kärkevään tyyliinsä analysoi, kyseessä on ennen muuta uhkavaatimus. Jopa yleensä varsin neutraali Yle puhuu suoraan työttömien rankaisemisesta.

Viime vuonna työtarjouksia lähetettiin 563 478 kappaletta (vuonna 2013 alle 200 000). TE-keskusten käyttämässä mol.fi-palvelussa on tällä hetkellä 17 119 avointa työpaikkaa koko Suomessa, kun taas työttömiä työnhakijoita on tällä hetkellä 368 100 kappaletta.

Pakkohakemusten määrä tulee vain ja ainoastaan kasvamaan, ja mol:issa ilmoittavien työnantajien määrä taas laskemaan. (Käytännössä jokainen rekrytoija jonka kanssa olen puhunut on todennut, että mol:issa on mahdoton mainostaa juuri tämän pakkohakemusvyöryn takia. Kaupallisissa palveluissa kuten Oikotie tai Monster tulee toki satoja epätoivoisia hakemuksia, mutta täysin vastentahtoiset puuttuvat).

Continue reading Viikon bisnesinnovaatio: antihakemuspalvelu (perjantaikirjoitus)

Translate »