Voisiko syntyä jotain kaunista, jos yhdistettäisiin teknologia ja aasialainen elämänasenne? Nöyryyttäminen on turhaa, jos teknologia on inhimillistä.
Niko Porjon eilisen kirjoituksen innostamana havahduin miettimään autoiluasiaa tarkemmin. Kirjoitus on provosoiva, mutta lukemisen arvoinen. Porjo kysyy: miksi vahinkojen pitäisi autoilussa olla rangaistavia? Vahingot ovat vahinkoja, niitä tapahtuu aina kun ihminen jotain tekee. Miksi niitä silti autoilussa kohdellaan kuin rikoksia? Porjo tiivistää asian omalla tyylillään: “Pidän koko ajatusta liikenteen toimimisesta rangaistuksen uhan voimalla kuvottavana.”
En taida lopultakaan faktoista olla Porjon kanssa samaa mieltä, mutta kirjoitus sai ajattelemaan. Siinä on jotain ideaa. Samalla tajusin, että juuri autoilusta on vaikea keskustella järkevästi. Autoilu on asia, johon Suomalainen Mies suhtautuu tunteella. Se on miehuuden ytimessä. Vapauden. Suomalaisen elämänmuodon. Omakotitaolasumisen. Kesämökkien. Eikä toisaalta pidä unohtaa, että autoilussa on aina pelko mukana.
Siksi yritän löytää sovellusalueen, jossa olisi helpompi pysyä rationaalisena.
Ymmärrän pohjimmaisen argumentin näin: Porjo ei väitä, että rangaistukset pitäisi poistaa.
Sen sijaan liikennejärjestelmiä tulisi kehittää niin, että tahattomat virheet olisivat (lähes) mahdottomia. Porjo esittää yhden teknisen idean — puomit valoristeyksissä — joka on selkeästi keskeneräinen, mutta antaa konkreettista tuntumaa ajattelutapaan. Keskikaiteet ohituskaistojen kohdalla ovat selkeämpi esimerkki; vaarallisia ohituksia ei pääse tapahtumaan, koska ne on fyysisesti estetty.
On makukysymys pitääkö tätä realistisena vai ei; itse en pidä, koska se vaatisi liian massiivisia muutoksia koko kaupunki-infrastruktuuriin. En kuitenkaan avaa autoilukysymystä sen enempää, vaan sovellan ajatusta toiselle alueelle: plagiointiin (J. Järveläiselle kiitos ideasta). Plagiointi on todellinen ongelma yliopistoissa, ja kouluissa, ja tätä vauhtia kai pian päiväkodeissakin.
Perinteisesti ajatellaan rankaisua: käytetään erilaisia tunnistusohjelmia (täällä, täällä, täällä, ja ympäri Internettiä) löytämään plagiaatit, ja isketään sanktioita kun joku jää kiinni. Euroopassa jää säännöllisin väliajoin joku poliitikko kiinni väitöskirjansa plagioinnista; heidät erotetaan ja heitä nöyryyttää koko maa (sivumennen sanoen, aina kun kuulen tuollaista, käyn halaamassa omaa väitöskirjaani ja toivon ettei kukaan koskaan huomaa kaivella sitä tarkemmin. Mutta jos joku haluaa kokeilla, väitöskirja löytyy täältä).
Mutta miksi? Aidosti tahaton plagiointi on uskomattoman helppoa nykyisillä tekstinkäsittelyohjelmilla. Leikkaan tekstiä toisesta artikkelista, tarkoituksena muokata se myöhemmin; joku soittaa; muokkaaminen unohtuu. Sitä vain kerta kaikkiaan tapahtuu. Tai lukiolainen kirjoittaa esseetä, eikä yläkoulun nukuttuaan ole vieläkään sisäistänyt millä tavalla Wikipediaa voi lainata.
Lukiolaisen tapauksessa nelonen kyllä sisäistää asian tehokkaasti ja kerralla. Mutta miksi sisäistämisen pitäisi tapahtua nimenomaan nöyryytyksen kautta? Miksei plagioinnintunnistus voisi vaikkapa olla osana tekstinkäsittelyohjelmaa, samalla tavalla kuin nyt on automaattisia spellcheckereitä? Tällainen automaattinen tarkastus poistaisi (periaatteessa) tahattoman plagioinnin mahdollisuuden.
Tämä on kaikkea muuta kuin pitkälle pureskeltu idea, ja mm käyttöliittymä ei ole todellakaan helppo. Miten ohjelman pitäisi plagioinnista varoittaa? Miten ilmoituksen voi ohittaa? Miten kirjoittaja voi todistaa, että on käyttänyt ohjelmaa oikein? Miten toimitaan tapauksissa, joissa “plagiointi” voi olla jopa sallittua, esimerkiksi väitöskirjojen tiivistelmissä? Paras ratkaisu on ehkä triviaalimpi: vaaditaan opiskelijoita itse ajamaan kirjoituksensa plagicheckerin läpi ennen jättämistä. Mutta olennaista on se, että ongelma on hyvin rajattu, ja teknologia on jo olemassa.
Jos ohjelma on tehty oikein, plagiointi on mahdollista vain jos kirjoittaja tekee sen tietoisesti. Tällöin, ja vain tällöin, sanktiot ovatkin paikallaan. Uskoakseni filosofia on samantyyppinen kuin Porjon. Miksi käyttää nöyryytystä, jos pehmeämmätkin keinot ovat teknisesti mahdollisia? Vähennetään tahattomien virheiden mahdollisuus lähes nollaan, jolloin lainvartijoiden panokset voidaan laittaa oikeaan paikkaan: törkeiden tekojen tutkintaan.
En ole vielä miettinyt läpi, kuinka laajasti tätä ajattelutapaa voisi soveltaa. Se sotii hiukan suomalaista brutaalia perusluonnetta vastaan. Mutta tässä voisi hyvin ottaa oppia aasialaisesta kulttuurista. Jos asiat voi teknologialla hoitaa niin että kaikkien kasvot säilyvät, niin miksi ihmeessä ei hoidettaisi?
