Category: Päivän heitto

Avoimuus ja demokratia ratkaisu 2

 

Tämä on osa keskustelua johon Jakke otti osaa tällä (katso alustus linkin takaa) kirjoituksella. Pohdimme millaisella järjestelyllä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia kunnallisessa päätöksenteossa voitaisiin parantaa. Lähinnä miten verkkoa voitaisiin käyttää tehokkaasti. Kuvaan alla teknisesti pidemmälle menevän ja investointeja vaativan menetelmän.

Ratkaisu

Erilaisten, esimerkiksi kuntien toimintaan liittyvien ehdotusten, valmistelujen ja ongelmien ympärille pitäisi pystyä helposti muodostamaan asiasta kiinnostuneiden ad hoc ryhmiä.

Kunnan verkkosivuilta pitäisi olla mahdollista tilata varoitus jonkin itseä kiinnostavan tai omaan osaamiseen liittyvän asian tullessa vireille. Varoituksen voisi laukaista esimerkiksi maantieteellinen alue, jonka kaavoitukseen liittyvistä seikoista haluaa saada tiedon, tai koulu, johon liittyvästä päätöksenteosta tai sen valmistelusta haluaa tietää. Aina kun talletetaan (ei-salainen) dokumentti tai päätös kunnan tietojärjestelmään lähetettäisiin automaattisesti ilmoitus kiinnostuksensa ilmaisseille.

Optimiratkaisu olisi sellainen jossa koko järjestelmä olisi automaattinen, siis virkamiesten käyttäessä kunnan tietojärjestelmiä lähtisi varoitus kaikille sen tilanneille automaattisesti, ilman että se tuottaisi lisää töitä. Jonkinlainen investointi olisi siis tarpeen, sen suuruus riippuu nykyisistä toimintatavoista, jos käytössä on tietokanta johon dokumentit talletetaan ei muutos ole valtava, jos ja kun käytössä on erillisiä ohjelmia ja dokumentit ovat talletettuna levällään pitkin organisaatiota on muutos suurempi.

Koska varsinkin suuren kunnan tapauksessa tapahtumia saattaisi tulla paljon, tarvitaan suodatin jonka avulla voi ryhmitellä samaan asiaan liittyvät tapahtumat yhteen siten ettei esimerkiksi yhden dokumentin editoinnista tule tuhatta varoitusta. Käytännössä tarvitaan esimerkiksi jonkinlainen aikaan perustuva viive ennen seuraavaa samaan dokumenttiin tai aiheeseen liittyvää varoitusta.

Keskustelu

Kaikille samasta asiasta kiinnostuneille pitäisi varoituksen yhteydessä lähteä myös linkki keskustelujärjestelmään automaattisesti generoituvaan uuteen keskusteluun. Sopivia systeemejä varmasti löytyy valmiina joten pyörää ei tässä kannattane keksiä uudestaan. Ne jotka innostuvat asiasta voivat yleisen keskustelun jälkeen tarvittaessa ryhmittyä haluamallaan tavalla, joko keskustelujärjestelmän sisällä tai jossain muualla.

Tarkoitus siis on ettei kaikkien tarvitse olla samaa mieltä. Ryhmiä syntyisi suurin piirtein samojen näkemysten ympärille ja ne voivat sen jälkeen alkaa kerätä lisää kannattajia ja argumentteja joilla vakuuttaa sekä toisiaan että kunnan organisaatiota. Kuka tahansa voisi perustaa suljetun alaryhmän ja kutsua sinne haluamansa henkilöt. Vaikka tämä tekisi ryhmien toiminnasta vähemmän osallistuvaa se voi olla tarpeen häiriköinnin välttämiseksi. Ryhmien keskustelu voisi silti olla julkisesti nähtävissä, vaikka valinnaisesti. Riitoja varmasti syntyisi kun joku innokas suljettaisiin pois keskustelusta johon hän haluaisi osallistua, mutta sellaista se on. Aina on mahdollista perustaa oma ryhmä.

Vaikkapa sadan ihmisen mielipide on selvästi vaikeampi sivuuttaa kuin yhden tai muutaman, tämä on ryhmittymisen selkeä etu. Isommassa ryhmässä löytyy myös asiantuntemusta ja luonnollisesti laajempi verkosto jonka kautta löytää sopivaa asiantuntemusta vakuuttavan esityksen luomiseksi.

Linkki kunnan toimintaan voisi tulla kahta kautta, jos ryhmä onnistuu luomaan oman esityksen se voisi joko luovuttaa sen suoraan esimerkiksi virkamiehelle tai käyttää valtuutettuja hyväksi asiansa edistämiseksi. Toinen mahdollisuus on ilmaista kantanta ryhmänä. Tässä tapauksessa mielipiteen painavuus lienee vahvasti ryhmän koosta riippuvainen joten on järkevää käyttää vahvahkoa tunnistusta estämään useana henkilönä esiintyminen. Tämä voidaan tehdä esimerkiksi tunnistautumalla pankkitunnuksilla.

Mikään ei tietysti estä virkamiehiä olemasta viran puolesta automaattisesti varoituslistalla jolloin he saisivat kutsun samaan keskusteluryhmään kuin muutkin. He voisivat tällöin halutessaan seurata ryhmän toimintaa ja tuloksia keskustelun edetessä.

Mahdollisuus esiintyä anonyyminä laskee osallistumis kynnystä ja edellä mainittu ryhmittyminen rajoittaisi häiriköinnin mahdollisuutta. Hyvä tapa voisi olla tunnistautua siten että kukin henkilö voi esiintyä vain yhtenä osoitettaessa ryhmän kannattajien määrä, mutta hänen henkilöllisyytensä ei silti olisi muiden ryhmän jäsenten tai kunnan tiedossa. Tämä on teknisesti järjestettävissä esimerkiksi sopivasti kryptaamalla pankin antama nimi-henkilötunnus yhdistelmä ja valvomalla että yhdellä tunnuksella ollaan mukana vain kerran.

Lieveilmiöt

Koska ei ole järkevää sisällyttää esimerkiksi kunnan työntekijöiden sähköposteja varoitusjärjestelmään on mahdollista että valmistelu siirrettäisiin tahallaan sellaisiin välineisiin jotka eivät generoi varoituksia kiinnostuneille kuntalaisille.

Entä kuinka vakavasti kunnan pitää ottaa keskustelu, sehän ei ole varsinainen kansanäänestys? Aina hyvinkään perustellut näkemykset eivät vaikuta päätöksentekoon, mutta mahdollisuudet lienevät kuitenkin paremmat kuin silloin kun asiasta kuullaan liian myöhään. Toisaalta vahva tunnistaminen saattaisi luoda harhan että kyseessä on todellinen kansanäänestys vaikka mukana onkin vain suhteellisen vähäinen määrä asiasta kiinnostuneita.

Avoimuus ja demokratia: Vastaus 1

“Käytännössä oletan että tällainen keskustelu muuttuu samanlaiseksi kuin kaikki vapaa nettikeskustelu: kakanhaistatteluksi ja itkupotkuraivareiksi. Mutta on se silti parempi kuin se, että mitään keskustelua ei olisi.”

Tässä ja seuraavassa kirjoituksessa esitetään kaksi ajatusmallia sille, miten Internet voisi tukea lähidemokratiaa. Tässä esittetty on inhorealistinen ja epäelegantti. Myöhemmässä kirjoituksessa Niko Porjo esittää hienostuneemman ratkaisun.

Ongelma

Avoimuus ei toteudu, jos kansalaiset joutuvat käyttämään paljon aikaa seuratakseen kunnan tekemisiä, tai jos päätöksiä valmistellaan hissukseen kenenkään sitä huomaamatta.

Tieto pitäisi saada luotettavasti niillekin, jotka eivät ole verkostoituneet kunnan päätöksentekoon. Ennen muuta se pitää saada nopeasti ja ymmärrettävästi. Kun asia tulee julkisuuteen, on yleensä lyhyt aikaikkuna jolloin sille vielä voidaan tehdä jotain. Lisäksi asiaa voi olla vaikea ymmärtää ellei ole taustatietoa; pieni sivulause jonkin lautakunnan pöytäkirjassa voi merkitä suuria.

Erilaisia kansalaisten ja järjestöjen tekemiä valituksia tulee usein. Monen reaktio on tyyppiä: taas joku jarruttaa turhaan tai kiusallaan. Syy saattaa kuitenkin osin olla siinä, ettei valittaja ole päässyt ennen päätöksentekoa millään tavalla vaikuttamaan tai tuomaan näkemyksiään esille. Päästämällä kiihkeät vastustajat ääneen voitaisiin heidän näkemyksiään ottaa huomioon jo valmistelun aikana, eikä vasta valitusvaiheessa.

Päämäärä

Paras ratkaisu olisi ad hoc-tyyppisten ryhmien syntyminen. Jos tieto on vapaata, joku törmää ennen pitkää johonkin mielenkiintoiseen ja informoi siitä toisia. Muodostuu ryhmä, jolla on vahva näkemys asiasta. Jos tieto kulkee vapaasti, myös päinvastoin ajattelijat saavat kuulla siitä ennen pitkää. Syntyy ryhmä, joka on täysin toista mieltä.

Tällä hetkellä nämä ryhmät tapaavat korkeintaan yleisönosastopalstoilla, jos niilläkään. Tehokkaampaa olisi keskustella Netissä. Käytännössä tosin itse oletan että tällainen keskustelu muuttuu samanlaiseksi kuin kaikki vapaa nettikeskustelu: kakanhaistatteluksi ja itkupotkuraivareiksi. Mutta on se silti parempi kuin se, että mitään keskustelua ei ole.

Miten tämä tehtäisiin?  Jos halutaan toteuttaa jotakin seuraavan kymmenen vuoden sisällä, kannattaa olla inhorealisti ja epälegantti.

En tunne kunnallisia tietojärjestelmiä intiimisti, mutta kuvani on tämä: ne ovat sekalainen kokoelma sekalaisia järjestelmiä, jotka yleensä eivät voi kommunikoida toistensa kanssa, joiden tiedostoformaatit ovat yhteensopivia tai sitten eivät, ja joiden pienikin muuttaminen on lähes mahdotonta. Järjestelmien vaihtosykli on 10-20 vuotta.

Tietoa kunnallisista asioista löytyisi kuitenkin yllättävän paljon, jos vain osaisi etsiä. Lautakuntien pöytäkirjat esimerkiksi alkavat olla lähtökohtaisesti Netissä. Tiedon löytäminen niistä vain vaatisi salapoliisin taitoja ja paljon aikaa. En usko, että tietoa yritetään pimittää tekemällä siitä sekavaa. Se on sekavaa, koska se on aina ollut sekavaa.

Menetelmä: Kuraattorit

Tieto vaatii aina jonkinlaisen portinvartijan tai suodattajan siinä vaiheessa kun sitä on paljon. Joissakin sosiaalisissa verkoissa käytetään termiä “kuraattori” ihmisistä jotka (yleensä vapaaehtoisesti) keräävät linkkejä mielenkiintoisista asioista ja jakavat niitä “seuraajilleen”. Heillä voi olla kymmeniäkin tuhansia seuraajia. Kuraattorit eivät välttämättä muokkaa tietoa, vaan lähinnä valikoivat ja välittävät sitä

Jo nykyisillä sosiaalisen median työkaluilla (Facebook, Twitter, Google+,…) voisi luoda kuraattoripohjaisia järjestelmiä. Työkalut eivät kuitenkaan ole yhteensopivia keskenään, ja niitä syntyy ja kuolee mutaman vuoden välein. Lisäksi jokaisella on fanaattiset kannattajansa, jotka eivät periaatteessta muita suostu käyttämään. Huomattavan moni ei periaatteesta käytä mitään sosiaalista työkalua, eikä tule käyttämään.

Kunnallista keskustelua ei myöskään kannata kokonaan siirtää yhteen kaupalliseen työkaluun joka toimii kaupallisin ehdoin.  Facebook-demokratia olisi järkyttävä idea, varsinkin kun ei voi tietää onko Facebook muutaman vuoden kuluttua edes olemassa.

Jonkinlainen kompromissi olisivat vapaaehtoiset kuraattorit, jotka saavat käyttää niitä työkaluja mitä parhaaksi näkevät. Vaikkapa sähköpostilistoja jos intressiryhmä on pieni. (Tai puhelinta. Tai yhdistyksen jäseniltoja. Kuraattorin tehtävä on viedä tieto omalle sidosryhmälleen, ryhmälle sopivalla tavalla).

Kuraattoriksi pääsee nimeämällä itsensä sellaiseksi, ja laittamalla yhteystietonsa kunnan antamalle verkkoalustalle. On ehdottoman tärkeää, että kuraattorit toimivat omilla nimillään. Heidän uskottavuutensa tulee maineesta, ei muodollisesta roolista.

Yhdistävä tekijä olisi siis kunnan ylläpitämä askeettinen keskustelupalsta, esimerkiksi phpBB-pohjainen.  Sellaisen perustaminen ja ylläpito on halpaa. Mikäli uusia keskusteluja voisivat avata vain kuraattorit, pahimpia järjettömyyksiä pystyisi estämään. Sivulla ei tarvitse olla kuin lyhyt esittely kuraattorista, ja linkit hänen käyttämiinsä sosiaalisiin työkaluihin.

Keskustelut voidaan käydä joko keskustelupalstalla tai muissa työkaluissa. Olennaista on tarjota yksi paikka jossa eri osapuolet voivat edes teoriassa törmätä toisiinsa. Tällä hetkellä teoreettistakaan paikkaa ei ole.

Minkä tahansa yhden asian liikkeen edustaja voi siis olla kuraattori, ja penkoa omaan liikkeeseensä liittyviä asioita. Olkoon sitten luonnonsuojelijoita, startup-yrittäjiä, rotary-kerholaisia, tai ufoharrastajia — olennaista on se, että kaikki tietävät kenen suuntaan kääntyä. Jos kyseinen kuraattori ei kelpaa, ihmiset voivat vaihtaa kuraattoria.

Tämä johtaisi kaoottiseen toimintaan, jota kukaan ei hallitse. Mutta sellaistahan keskustelu oikeastikin on.

Kunnalle sijoitus olisi minimaalinen: keskustelupalstan ylläpidon verran. Käytännössä jonkun on nykylakien mukaan moderoitava selvästi rikollinen sisältö pois, mutta järjestelmä voi toimia täysin kunnan varsinaisen tietohallinnon ulkopuolella. Itse asiassa sen olisi syytäkin toimia, pöhöttymisen välttämiseksi.

Ongelmat

Mitä arvoa tällaisella keskustelulla sitten olisi? Sitä ei voi käyttää kunnan virallisessa päätöksenteossa, eikä se toimi kansanäänestyksenä. Netissä kovimman äänen päästävät kovimmat häiriköt, aivan kuten oikeassa elämässäkin.

Itse näen suurimman arvon (mutta todellisen arvon) siinä, että se voi vähentää pimittämisen ja huijatuksi tulemisen tunnetta. Se voisi edes hiukan lieventää vihamielisyyttä kunnallishallintoa kohtaan. Ja jos tällä pystyttäisiin estämään yksikin turha valituskierros vuodessa, rahallisesti se maksaisi itsensä takaisin.

Tässä esittämäni ei todellakaan sulje pois futuristisia ideoita verkkodemokratiasta; itse vain näen, että realistinen aikataulu niille suuremmille visioille on 10-20  vuotta. Tämä taas voisi olla jo tätä päivää.

Mummeleiden matematiikkaa

“Oletetaan ensin mummeli möykyksi, joka on kiinni kahdessa vipuvarressa.”

[English version: click here]

Venäytin kesällä polveni nivelsiteet — kosmisessa skaalassa yhdentekevää, mutta johti mielenkiintoiseen vektorianalyysiin, ja ymmärtämään paremmin mummeleita portaissa.

Tasaisella käveleminen alkoi sujua nopeastikin. Portaita nouseminen sen sijaan vaati todellista kuntoutusta. Samalla aloin kiinnittää huomiota siihen, että vanhat mummelit puhisevat tuskaisesti kun kiipeävät ylös portaita. Miksi?

Vastaus löytyy lukiofysiikasta. Mummeli voidaan mallintaa usealla eri tavalla. Mielestäni kuva 1 on yksinkertaisin. Oletetaan ensin mummeli möykyksi, joka on kiinni kahdessa vipuvarressa (vasemmalla). Reisi ja sääri oletetaan tässä yhtä pitkiksi (pienet erot eivät muuta olennaista lopputulosta).

Pienellä miettimisellä huomaa, että jos oletetaan nilkka liikkumattomaksi, mummeli voidaan yhtä hyvin mallintaa väkipyörästönä (oikealla).  Mummeli on möykky, joka roikkuu köydessä väkipyörän (lonkka) alla. Köysi kulkee toisen väkipyörän (polvi) kautta kolmanteen väkipyörään (nilkka).  Nilkasta roikkuu taas mummelin painoinen möykky, jolloin systeemi on tasapainossa. Polveen kohdistuu tällöin voima F, joka pitää laskea.


Kuva 1. Mummelin mallinnus väkipyörästönä

Laskenta vaatii hieman vektorilaskentaa ja trigonometriaa (Kuva 2). Pystysuorat voimat kohdistuvat vastakkaisiin suuntiin, eli voima Fp=mg*(cosa-cosb). Vaakasuorat voimat taas summautuvat, eli Fv=mg*(sina+sinb).

Kuva 2. Vektorilaskenta

Voimavektorin magnitudi (pituus) on F= sqrt(Fp²+Fv²), josta muutaman välivaiheen kautta saadaan  F=2*m*g*(1- cos(a+b)). Voima on pienin eli nolla silloin kun a+b=0. Tämä on tilanne esim suoraan seistessä tai selällään (tai vatsallaan) maatessa. Se on suurin eli 4*m*g silloin kun a+b on 180 astetta.

Vektorisummat voi piirtää graafisesti. Kuvassa 3 on kolme esimerkkitapausta. (Voima on normalisoitu pituuteen 1, eli vektorin pituus 1 tarkoittaa voimaa 2*m*g). Jos kävellessä jalat heiluvat 30 astetta, polveen kohdistuva kokonaisvoima on noin 0.5 yksikköä eli m*g. Polvi joutuu siis kannattelemaan suunnilleen mummelin oman painon.

Kuva 3. Vektorit graafisesti

Portaissa voima nouseekin äkkiä lähelle arvoa 1.5 eli 3*m*g. Voima on siis suurempi kuin mummelin oma paino. Tämä tuntuu ensin oudolta, mutta pitää muistaa että mummeli joutuu nostamaan itsensä ylöspäin oman reitensä pituisen vipuvarren päästä.

Kyykystä ylös nouseminen vaatii jo voiman 4*m*g; tosin tässä vaiheessa mallinnus ei enää välttämättä ole täysin luotettava.

Toisin sanottuna: portaissa mummelin polvi voi vipuvoimien takia joutua hetken kestämään kolme kertaa mummelin oman painon. Tämä on aika rajua, kenelle tahansa.

Kun seuraavan kerran näet mummelin mönkimässä tuskaisesti ylös portaita, muista F=2*m*g*(1- cos(a+b)). Ja pysähdy auttamaan mummelia.

 

Rikkidirektiivi ja IPR, osa 2

On yllätys, jos rikinpoiston kanssa ei tule yllätyksiä. Voi vain toivoa, että ne ovat vähemmän tuhoisia kuin biopolttoaineiden yllätykset. 

Sain eilisestä Rikkidirektiivi ja IPR-kirjoituksesta aika paljon skeptistä mutta kuitenkin kohteliasta palautetta, ja juuri sitä kaipaankin. (Positiivista palautetta tarvitsee sen verran että itsetunto ei murskaannu, mutta ei yhtään enempää. Negatiivisesta oppii). Otan muutaman kysymyksen jotka ovat mielestäni erittäinkin hyviä.

Rikkidirektiivin kanssa käy samalla tavalla kuin vaikka etanolissa: siitä seuraa jotain yllätyksiä mitä ei nyt tajuta, ja ekologinen vaikutus jää nollaksi. Tämä on rehellisesti sanottuna todellinen riski. Etanolin ja biodieselin suhteenhan ei osattu katsoa kokonaisuuksia, ja nyt ollaan tilanteessa jossa metsiä raivataan ja ruokapeltoja muutetaan energiapelloiksi. On helppo sanoa, että “olisihan se pitänyt tajuta” — ja mielestäni kyllä olisikin, mutta enää ei voi mitään. Onko rikkidirektiivissä samanlaisia riskejä, kun katsoo kokonaisuutta?

Mitä rikille itse asiassa tehdään, kun se poistetaan? Suurin osa maailman rikistä syntyy nimenomaan öljyn ja hiilen jalostuksessa. Kiinteää rikkiä muodostuu noin 64 miljoonaa tonnia vuodessa, ja kaikkea ei voida hyödyntää. Osa siitä täytyy läjittää johonkin. Lopussa oleva kuva antaa kuvaa mittasuhteista. Se on vain pieni osa 15 miljoonasta tonnista, joka makaa Albertassa Kanadassa  (Business Insider). Toisaalta esimerkiksi rikkihappo on tärkeä kemianteollisuudessa, ja rikkiä tarvitaan esimerkisi maanlannoituksessa. Ei siis ole täysin selvää, paljonko rikkiä tällä hetkellä läjittyy, ja kuinka suuri ongelma se lopulta on.  On täysin mahdollista että osa Albertaa on kahdenkymmenen vuoden kuluttua yhtä rikkihappojärveä.

Joudun tämän suhteen toteamaan, että en tiedä (vielä). Kannattaisi kuitenkin aina lähteä siitä, että kun yhtä osaa parannetaan, jossain muualla tulee ongelmia. On yllätys, jos rikinpoiston kanssa ei tule yllätyksiä. Voi vain toivoa, että ne ovat vähemmän tuhoisia kuin biopolttoaineiden yllätykset.

Kasvit tarvitsevat rikkiä, ja nyt ne eivät sitä saa ilman kautta kuten tähän asti. Euroopassa on tosiaankin Wikipedia-artikkelin mukaan alueita, joissa rikkiä on liian vähän, osittain sen takia että ne eivät enää saa sitä ilmasta. Mutta jopa rikkiteollisuuden oma lähde (sulphurinstitute.org) myöntää, että ilmapäästöjen väheneminen on vain pieni osa ongelmasta; yliviljely ja vääränlainen lannoittaminen ovat vähintää yhtä suuria ongelmia. Lause on siis tietyssä mielessä tosi, mutta ratkaisu ei ole tupruttaa rikkiä hallitsemattomasti. Ratkaisu on ottaa kiinteä rikki, tehdä siitä lannoitetta, ja levittää kontrolloidusti pelloillle.

Rikkidioksidi hillitsee ilmaston lämpenemistä. Ylimmän ilmakehän (stratosfäärin) rikkidioksidi ja sen aiheuttamat aerosolit tekevätkin niin. Mutta rikkidioksidia saadaan stratosfääriin vain tulivuorenpurkauksissa. Ei ole mitään merkkejä siitä, että alimman ilmakehän rikkidioksidi kulkeutuisi tarpeeksi ylös. Pinnan lähellä vastaavaa ilmiötä ei ole havaittu.

Mutta olen tässä asiassa poikkeuksellisesti valmis ajatusleikkinä hyväksymään ajatuksen, että rikkidioksidi saattaisi olla hyödyllistä myös alailmakehässä. Hyvä on. Mutta ei se silti tarkoita, että olisi mitään järkeä päästellä rikkidioksidia liikenteen mukana minne sattuu. Järkevää olisi edelleenkin puhdistaa polttoaineet rikistä, ja tuottaa rikkidioksidi kontrolloidusti ja suunnitellusti erityisissä kaasutehtaissa tai mielellään -laivoissa avomerellä. Ei sattumanvaraisesti kuten nyt. Siis: vaikka tällainen mekanismi olisi olemassa (mihin en usko), se ei poista puhdistustarvetta mitenkään.

Rikkidirektiivi on täysin epäreilu Suomelle. Kyllähän se on, rehellisesti sanottuna. Kaikilla muilla sen piirissä olevilla on ainakin teoreettinen mahdollisuus siirtää osa liikenteestään raiteille tai rekoille (Ruotsille ja Norjalle tosin hankalaa, vielä vaikeampaa Iso-Britannialle). Yhä edelleen olen sitä mieltä, että vastuulliset tahot (ketkä ne sitten ovatkaan) ovat nukkuneet ainakin neljä vuotta, joiden aikana olisi ehditty kaikessa rauhassa kehittää jotain uutta. Mutta se ei poista sitä tosiseikkaa, että nyt ollaan itkuisen asian edessä. Ja riipii, että tässä(kin) asiassa Välimeren maat pääsevät taas kerran kuin koirat veräjästä.

Voin vain toistaa omaa henkilökohtaista mantraani: ympäristönsuojelun ikävä puoli on se, että aina joku kärsii. Ympäristönsuojelua pitää silti tehdä. Olennaista olisi nyt tunnistaa kuka kärsii eniten, ja löytää tukiratkaisut jotka olisi pitänyt löytää jo 2008. Saamieni kommentien perusteella olen koko ajan vahvemmin sitä mieltä, että (meidän) ympäristöväen kannattaisi tässä asiassa ottaa suhteellisen matala profiili. Päätös oli oikea, mutta se satuttaa ihmisiä oikeasti. Ja kuka sitäpaitsi pystyy tässä vaiheessa takaamaan, että mitään odottamattomia yllätyksiä ei tulekaan eteen sen takia? Ei kukaan. Ylimielisyys on aina pahasta, ja tässä asiassa aivan erityisen pahasta.

 Muita ympäristöriitoihin liittyviä kirjoituksia: Vastakkainasettelut.

Kuvalähde: Global Forest Watch Canada Acknowledgment: Thanks to Viv Collins for pointing out the Alberta case.

Rikkidirektiivi ja IPR

Populistisesti sanottuna: me maksamme nyt, mutta meidän teollisuutemme kiskoo rahat lisenssimaksuina takaisin kreikkalaisilta laivanvarustamoilta vuonna 2020.

[Paikallisia aiheita vaihteeksi. Raskaampi IPR-materiaali on jatkossa osoitteessa www.project-trogolodyte.org. // Local news for a change. Heavy IPR material at link above.] 

[English version: here]

Rikkidirektiivi on  hyväksytty EU-parlamentissa. Vuoteen 2015 mennessä Itämerellä kulkevien laivojen polttoaineen rikkipitoisuuden on laskettava nykyisestä yhdestä  prosentista 0,1 prosenttiin.

Kiista on kärjistynyt vahvasti kahteen leiriin: ympäristönsuojelijat (joihin itsekin lukeudun) vastaan teollisuus. Kenenkään ei nyt kannattaisi hehkuttaa ainakaan ylimielisesti; päinvastoin on ymmärrettävä, että vastapuoli ei ole kokonaan väärässä. Ympäristön ja terveyden kannalta direktiivi on positiivinen; Suomen talouden ja työllisyyden kannalta se on negatiivinen.

Kuinka positiivinen tai negatiivinen? Kaikkiin tarkkoihin arvioihin on syytä suhtautua skeptisyydellä, koska kyse on äärimmäisen monimutkaisista asioista, mutta suunnilleen:

  • Direktiivi säästää henkiä. Uskoi luonnonsuojelijoiden tarkkoihin lukuihin tai ei (50,000 ylimääräistä kuolemaa vuodessa), niin jotain terveysvaikutuksia rikki- ja hiukkapäästöillä joka tapauksessa on.
  • Suomi kärsii taloudellisesti. Uskoi teollisuuden tarkkoihin lukuihin tai ei, (600 miljoonaa euroa vuodessa tai 12,000 työpaikkaa), jo terve järki sanoo että laivaliikenteestä riippuvainen Suomi kärsii suhteessa enemmän kuin moni muu Euroopan maa.
  • Kyse ei ole pelkästään EU-päätöksestä, vaan Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO on itse hyväksynyt rajat jo 2008. EU:n direktiivi sinällään tuo vain vähän uutta tähän laivateollisuuden itsensä hyväksymään rajoitukseen. Jos direktiivi tuli täytenä yllätyksenä, joku on nukkunut sikeästi.
  • Raja koskee vuonna 2015 vain SECA-aluetta eli Itämerta, Pohjanmerta, ja Englannin kanaalia sekä USA:n ja Kanadan rannikoita. Muualla maailmassa alempaa raja-arvoa aletaan soveltaa aikaisintaan 2020 ja viimeistään 2025. Tätä voi pitää epäreiluna: niiltä alueilta vaaditaan eniten, jotka jo nyt ovat pääsääntöisesti pyrkineet hoitamaan päästöt asiallisesti.


Suomen hallitus on lupaillut teollisuudelle 30 miljoonan euron tukea rikkipesureiden nopeaan asentamiseen, mutta suora tuki ei luultavasti onnistu EU-kilpailusäännösten takia.

Jos direktiiviin olisi varauduttu ajoissa, olisi voitu menetellä tavalla joka hyödyttäisi kaikkia. Nuo 30 miljoonaa olisi tukiaisten sijaan voitu sijoittaa tuotekehitysohjelmaan, jossa olisi kehitetty aivan uudenlaisia superhalpoja plug-and-play rikkipesureita. Tavoitteena olisi suodatin, joka olisi mahdollista asentaa maailman rähjäisimpiinkin laivoihin.

T&K-tukia eivät samat kilpailusäädökset koske, ja 30 miljoonaa ei näin tärkeässä asiassa olisi suuri panostus valtiolta.

Itse asiassa juuri tuo muulle maailmalle annettu 5-10 vuoden viivästys avaisi mahdollisuuksia. Vuonna 2020 (tai 2025) asia tulee muille (esimerkiksi Välimeren) maille eteen aivan yhtä suurena “yllätyksenä” kuin meille nyt. Varsinkaan laman aikana Välimeren mailla ei ole varaa suuriin  julkisiin T&K-panoksiin, vaikka siellä asiaan herättäisiinkin.

Yksi mahdollisuus tulisi patenttijärjestelmän oikeinkäyttämisestä. Asiaa tuntemattomille ja IPR-skeptikoille (joihin itsekin lukeudun) sana “patentti” kuulostaa helposti möröltä. Mutta juuri tässä patentointi ja innovaatioiden suojaus on paikallaan: mahdollistamaan suuret panostukset nyt, mahdollisuudella saada rahat takaisin lisenssimaksuina. Patentit ovat voimassa 20 vuotta. Näissä T&K-hankkeissa olisi tärkeää patentoida kaikki mikä liikkuu.

Populistisesti sanottuna: me maksamme nyt, mutta meidän teollisuutemme kiskoo rahat lisenssimaksuina takaisin kreikkalaisilta laivanvarustamoilta vuonna 2020.

Ruman ja sydämettömän kuuloista? Onhan se. IPR on rumaa.

Epäeettistä? Ei. Tähän IPR-järjestelmä on juuri tarkoitettu, piti siitä tai ei. Tällä ei myöskään sorreta pieniä keksijöitä, koska ei toimivia pesujärjestelmiä kukaan autotallissaan tee. Kyse on suuren luokan koneista, ja tarpeeksi laaja-alaista osaamista on vain suurilla tekijöillä.

Näkemykseni saattaa kuulostaa epämääräisen vastenmieliseltä kaikkien mielestä. Mutta näin kuitenkin tekisin. Voi olla että nyt on jo myöhäistä, ja se on valitettavaa.  Seuraavaa ympäristönsuojelun “yllätystä” vastaan, mikä se sitten onkaan, voisi sen sijaan alkaa jo nyt valmistautua tällä tavalla.

 Muita ympäristöriitoihin liittyviä kirjoituksia: Vastakkainasettelut.

Translate »