Category: Päivän heitto

Joulujen matematiikkaa

Joulun kunniaksi lasken optimaalisen joulun.

Peruskansalaistahan kiinnostaa joulussa ennen muuta se, kuinka monta vapaapäivää silloin saa.

Virallisesti jouluaatto ja uudenvuoden aatto eivät ole vapaapäiviä, mutta kaikki kynnelle kykenevät käytännössä pitävät ne vapaapäivinä. Jotta lasku olisi reilu niitä kohtaan jotka silloin töihin joutuvat, en laske jokaista päivää suoraan vapaapäiväksi.  Käytän viidelle potentiaaliselle vapaapäivälle vapaudellisuuskertoimia V1-V5. Ne kertovat, kuinka suuri osa palkkatyötä tekevistä saa varmasti vapaata kyseisenä päivänä

Tilastokeskuksen työvoimatutkimus 2012 kolmannelle neljännekselle kertoo seuraavaa: työllisiä on yhteensä 2,529,000. Katson, että jatkuvassa riskivyöhykkeessä koko ajan on ennen muuta väkivallan vastainen koneisto (poliisi, palokunta, sairaalat, osa sosiaalitoimea). Tähän kuuluu mm: poliiseja (alle 9,000), päätoimisia palomiehiä (noin 3,000), sosiaalipuolen väkeä (91,000 joista kuitenkin vain hyvin pieni osa joulunpyhinä töissä) ja osa terveyspalveluista (pieni osa 198,000:sta työntekijästä). Teollisuuden 373,000 työntekijästä vain pieni osa tekee keskeytymätöntä vuorotyötä. Voidaan katsoa, että joulunpyhinä työriskiä on todennäköisesti alle 100,000:lla palkkatyötä tekevällä ihmisellä.

Aattoina joutuvat huomattavan suurella todennäköisyydellä töihin vähittäiskaupan 173,000 työntekijää ja majoitus-ja ravitsemistoiminnan 91,000 työntekijää. Viimeksimainituista osa on työssä myös uudenvuodenpäivänä.

Hyvin karkeasti riskivyöhykkeellä on siis
*Jouluaatto  >250,000   (>10% työvoimasta)
*Joulupäivä  <100,000   (<5% työvoimasta)
*Tapaninpäivä  <100,000  (<5% työvoimasta)
*Uudenvuodenaatto  >250,000  (>10% työvoimasta)
*Uudenvuodenpäivä  <200,000  (<10% työvoimasta)

Arvioidaan siis,  että molempina aattoina 80% ihmisistä voi ottaa vapaapäivän, uudenvuodenpäivänä 90%, ja joulu- ja tapaninpäivänä 95%. Jos pyöristetään lähimpään desimaaliin, V1=0.8, V2=1.0, V3=1.0, V4=0.8, V5=0.9.

Kokonaisvapaudellisuusaste VK riippuu nyt siitä, mitkä pyhistä osuvat keskelle viikkoa. Lasketaan VK sen mukaan, mille viikonpäivälle jouluaatto osuu.

*Ma: VK = V1+V2+V3+V4+V5  ~4.5
*Ti:  VK =  V1+V2+V3+V4+V5   ~4.5
*Ke: VK = V1+V2+V3+V4+V5  ~4.5
*To: VK = V1+V2      +V4+V5   ~3.5
*Pe: VK = V1            +V4          ~1.6
*La: VK =               V3               ~1.0
*Su: VK =      V2+V3      +V5    ~2.9

Keskimääräinen kokonaisvapaudellisuusaste on 2.8 (joulun 2012 VK on maksimi eli 4.5).

Vaihtelu on siis suurta: jos jouluaatto osuu lauantaille, vapaudellisuusaste on vain kolmasosan normaalista, ja viidenneksen siitä mitä se voisi olla. Karkausvuosien takia nämä kauhuvuodet eivät toistu aivan säännöllisesti. Seuraavat ovat vuosina 2016, 2022, ja 2033. Myös perjantaille osuva jouluaatto jää kolmannekseen maksimista; näitä ovat 2021, 2027, ja 2032.

Näinä vuosina kannattaakin pyrkiä järjestämään vapaudellisuus muilla taktisilla keinoilla. Itse suosittelisin esimerkiksi äitiyslomaa (helppo pohjustaa edellisenä talvena), lonkkamurtumaa (helppo implementoida liukkaalla kelillä), tai vankilatuomiota (raskas polku, mutta joskus välttämätön).

Toivotan maksimaalista joulua ja optimoitua uutta vuotta.

Bonuskysymys

Jouluaaton osuminen perjantaiksi on epäonnista. Kuinka usein saavutetaan maksimaalinen epäonni, eli tämä on vieläpä perjantai 13. päivä?

Mikäli onnistut ratkaisemaan tehtävän alle kymmenen minuutin, onnittelen. Olet minua viisaampi. Itse lähdin ratkaisemaan tehtävää liian raskaalla matemaattisella formalismilla, ennen kuin huomasin oikotien.

Kuinka pitkiä sanoja saa ilmaiseksi?


Luen kohtuu ahkerasti sekä Turun Sanomien, että Helsingin Sanomien ilmaista verkkoversiota. En melkein koskaan lue urheilusivuja. Silloin, kun luen niin yleensä kyseessä on F1-uutisointi tai kiinnostuksen on herättänyt jonkun Suomalaisen toilailut maailmalla.

Minulle on jäänyt käsitys jonka mukaan ainakin englannin kielessä pelkästään lyhyiden sanojen käyttöä pidetään jonkinlaisena pöhlöyden merkkinä. Onko käsitykseni oikea ja, jos niin onko noin? En tiedä, eikä sen niin väliä. Halusin kuitenkin vertailla sanojen pituuksia joten kirjoitin skriptin jolla voi laskea mikä on keskimääräinen sanan pituus tekstissä.

Taulukko 1.

Taulukossa 1 lähteet ovat seuraavat: UM=Ulkoministeriö, TS=Turun Sanomat (ei urheilu), HS=Helsingin Sanomat (ei urheilu), IL=Iltalehti, TS_U=TS Urheilu, HS_U=HS Urheilu, WL=Lajitelma tieteellisiä tekstejä sanan pituudesta luonnollisissa kielissä ja pari muuta vastaavaa, UM_en=Ulkoministeriö Englanniksi osin samat aiheet kuin suomeksi, PH=lajitelma fysiikan alan tieteellisiä artikkeleita Englanniksi. *_c on merkkinä korjauskertoimen, c=UM/UM_en=1.56 käytöstä. Ajatus on tehdä englanninkielisten tekstien pituuksista vertailukelpoisia.

Jokaista taulukon riviä ja siten lähdettä varten etsin kymmenen tekstiä, kopioin verkkosivun tai pdf:n tekstiosan libreofficeen ja tallennin tekstinä jolloin mukaan tarttuneet kuvat html-tagit ym. hävisivät. Vaihdoin “‘“ ja “:” merkit merkkiin “a”, jottei tulisi Suomen kieleen paljon yhden kirjaimen pituisia sanoja. Tuloksena olevasta tekstistä laskin sanojen pituudet. Systeemi ei ole mitenkään täydellinen ja saattaa sisältää virheitä. Esimerkiksi fysiikan teksteissä vilisee välillä lyhennysmerkintöjä ja ne saattavat vaikuttaa tuloksia vääristävästi.

On ilahduttavaa huomata ulkoministeriön tuottavan verorahoilla kaikkein pisimpiä sanoja. Ilmaiseksi ei saa aivan samaa tavaraa: TS tarjoaa vähän pidempää kuin HS, mutta pieni ero saattaa olla sattumaa. Koko harjoituksen tarkoitus oli tietysti ilakoida urheilujournalismin kustannuksella ja se näyttää onnistuneen: TS:n urheilujuttujen sanojen keskimääräinen pituus on huimat 0.36 kirjainta lyhyempi kuin muiden haaviin tarttuneiden. HS tarjoaa muutenkin lyhyempiä sanoja, mutta urheilusta innostuneita ruokitaan hesarissa vielä melkein 0.8 kirjainta lyhyemmillä kuin muita juttuja lukevia.

Ennakkoluulojen ja edellisten tulosten perusteella  IL:n tulos ei yllätä, se on samaa tasoa TS:n urheilusivujen kanssa ja 0.64 merkkiä lyhyempi kuin UM:n tuotokset.

Englannin kielessä sanat ovat lyhyempiä mm. yhdyssanojen melkein täydellisen puuttumisen vuoksi. Käyttämällä brutaalisti ulkoministeriön kahdella kielellä kirjoitettuja juttuja kalibrointina nähdään tieteellisten tekstien olevan melko pitkäsanaisia. Fysiikka pitää perää, mutta korjaan tuloksen mieleisekseni väittämällä runsaan lyhenteiden käytön vääristävän lukuja.



Kuvio 1. Sanan pituus ja normalisoitu lukumäärä. Lähteen tietyn pituisten sanojen määrä on normalisoitu lähteen (UM, TS, ym.) sanojen kokonaismäärällä, jolloin jokaisen käyrän pinta-alaksi tulee yksi ja vertailu helpottuu.

Kuviosta 1 on selvästi nähtävillä puutos kolmikirjaimisissa Suomen kielen sanoissa. Suomenkielisten tekstien yhdyssanat näkyvät vastaavien käyrien paksuna häntänä. Lisäksi voidaan havaita urheilutoimittajien jostain syystä ihastuneen kuusimerkkisiin sanoihin selvästi muita toimittajia enemmän.

Vain hieman vakavammin voidaan todeta HS:n tarjoavan tässä otoksessa lähes 1.5 kertaa pidempiä uutisia ja melkein 1.4 kertaa pidempiä urheilujuttuja. Uutisissa IL on selvästi lyhyempi kuin TS ja HS.

Pienistä otoksista on voinut seurata esim STT:n sähkeiden yli edustus jossakin lehdessä, joten tuloksiin on syystä suhtautua jokseenkin epäillen.

Tämän kirjoituksen sanojen keskipituus on 6.89.

Sananvapauden ongelma

Sananvapaus ymmärretään usein sanomisen vapaudeksi, mutta se on eri asia. Sananvapauteen liittyy ongelma – siitä puuttuu kuuntelemisen velvollisuus.

Zygomatica.com etsii kuvauksensa mukaisesti ongelmia ratkaisuihin. Se saattaa aluksi kuulostaa oudolta, mutta takana on syvempi ajatus. Tämäkin kirjoitus avaa omalta osaltaan toimintatapaa, mutta sitäkin merkittävämmin pureutuu varsinaiseen ratkaisuun eli sananvapauteen.

Jos sananvapaus on ratkaisu, niin mikä on sen ongelma?

Jakke Mäkelä pohti aiemmassa kirjoituksessaan “Koska sananvapaus” missä menee sananvapauden raja ja miksi itselleenkin epämiellyttävien asioiden kirjoittaminen tulisi sallia. Kaikki eivät ole asiasta täsmälleen samaa mieltä. Tästä löytyy paljon suoria ja epäsuoria esimerkkejä.

Olemme pienellä joukolla keskustelleet paljon mitä sananvapaus oikeasti tarkoittaa. Itseä kiinnostaa mitä sananvapaus oikeasti on, varsinkin absoluuttinen sellainen ja voiko sellaista olla edes olemassa. Olen pyytänyt sananvapauden ja erityisesti vapaan tiedon vankkumattomalta kannattajalta tietoa, mistä asiassa hänen näkökulmastaan on kyse. Vastaus päätyi demokratian puolustamiseen, koska demokratia on sananvapauden edellytys.

Nipottaja kun olen, olen eri mieltä. Paitsi semanttisesti, myös käytännön kannalta. Semanttisesti maailmassa on ja on ollut demokratioita, joita sananvapaus ei juuri häiritse. Suomen länsinaapurista löytyy kuningaskuntia, joissa sananvapaus kukoistaa. Virallisesti ne eivät ole demokratioita. Mutta ilmeisesti väitteellä tarkoitettiin tapaa miten yhteiskunta toimii eikä sen virallista järjestäytymistä. Ja raja senkun hämärtyy entisestään.

Itse otan lähtökohdaksi, että sananvapaus on yhteiskuntajärjestyksestä ja toimintatavasta riippumaton asia. Ääripäinä sitä joko on tai ei ole. Yhteisön kulttuuri, moraali, uskonto, lainsäädäntö ja tavat määrittelevät kokonaisuutena minkä katsotaan olevan suotavaa. Pohjoismaat ovat ääriesimerkkejä suopeudestaan. Varsinkin Suomella ei ole pitkän historian aikana kehittynyttä luokkajärjestelmää, mikä käytännössä ohjaisi ihmisten välistä käyttäytymistä. Kenen tahansa sanoma asia voidaan ottaa vakavasti, jos ei aina tosissaan.

Jos unohdetaan, että absoluuttinen sananvapaus on käytännössä mahdoton ja kielletty asiantuntijoidenkin mielestä jo siksi, että kansan tarkoituksellinen kiihottaminen kapinaan (tai vielä pahempaan) ja suoran vaaran aiheuttaminen on tyypillisesti kriminalisoitu. “Tulipalon” huutaminen täydessä elokuvateatterissa paniikin aiheuttamiseksi ei sekään täytä sananvapauden kriteerejä. Aina ei saa sanoa mitä haluaa ilman, että siitä joutuu vastuuseen. Syystäkin.

Inhimillisessä kanssakäymisessä on myös syytä miettiä miten sanoo, ei vain sanoa mitä huvittaa sananvapauden nimissä. Kiivaimpien sananvapauden puolustajien tulisi muistaa, että kaiki viestit eivät välity ja osa puolestaan liiankin tehokkaasti. Tätä Jakke käsittelikin edellisessä “Möläytysten matematiikkaa” -kirjoituksessaan. Teolla ja sanoilla voi kummallakin päästä kastiin “kunnia meni, mutta maine kasvoi”. Osmo A. Wiion lait kuvaavat yleisemminkin viestinnän vaikeutta. Viestinnän ensimmäinen laki kuuluukin: Viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta.

Absoluuttista sananvapautta ei siis käytännössä voi olla ilman, että murramme vuosituhansien aikana muokkautuneita yhteiselon normeja. Silti lähes kuka tahansa voi nykyään julkaista mielipiteensä ja saada sen laajan ihmisjoukon ulottuville. Keskustelu on uusien mahdollisuuksien myötä entisestään lokeroitunut ja yhä pienemmät piirit keskustelevat heille itselleen tärkeistä asioista. Autoharrastajat keskustelevat autoista ja niiden tuontiin liittyvästä verotuksesta. Survivalistit tai valmistautujat puolestaan heille merkityksellisistä asioista ja näkevät auton eri merkityksestä kuin pikkulohkoa virittävät tai dieseliä lastuttavat. Iso joukko itsepuolustuslajeja harrastavia saattaa pitää autoharrastusta ja kenties harrastajiakin tyhmänä. Kuppikuntia löytyy tuhansittain joka lähtöön. Ja kuka heistä on oikeassa? Ei sillä ole väliä, sellaista mittaria ei ole olemassa. On vain kiinnostuksia ja ajan mukanaan tuomia erilaisia painotuksia. Siksi mekaanisten kellojen korjaajat saavat hekin harrastaa aivan yhtä paljon kuin puoluepolittisesti sitoutuneet kansantanhuajat.

Tästä pääsemmekin itse sananvapauden ongelmaan, mutta mikä se on? Tietenkin se, että kukin saa sanoa mielipiteensä, mutta ketään muuta ei ole pakko kuunnella.

Sananvapauteen pitäisi sitä itseäänkin tärkeämmin liittyä kuuntelemisen velvoite. Miljoonien möläytysten joukosta poimitaan vain mehukkaimmat. Kaunopuheiset sielut voivat saada itselleen enemmän kuulijoita omalla karismallaan ja samalla tallaavat alleen (tarkoituksellisestikin?) toisenlaisen viestin välittäjiä. Me jokainen valitsemme mitä tai ketä kuuntelemme ja suljemme muun pois.

Maailmaan mahtuu paljon puhetta ja lupauksia. Turhan usein sananvapaus mielletään sanomisen vapaudeksi ilman mitään muita velvoitteita. Mutta eihän sananvapaus voi lopulta olla sitä, sellainenhan on vain vahvemman oikeutta. Jos omistaa mediamonopolin, oma kanta on halutessaan helpompi toimittaa perille.

Suomalaisesta tai skandinaavisesta näkökulmasta meillä kaikilla tulisi olla kunnioitus ja valmius keskustella kaikista asioista kaikkien kanssa. Myös eri mieltä olevien kanssa. Jos ei koskaan keskustele, ei voi tietää ollaanko lopulta kenties aivan yhtä mieltä. Tai ollaan yhtä mieltä olla eri mieltä. Itse asia voi verhoutua kulttuuristen ja opittujen asioiden taakse tai pelkkään haluttomuuteen keskustella. Mutta todellista keskustelua, ja sananvapautta, ei voi olla ilman kuuntelemista.

Sananvapauden ongelma on se, että ei ole kuuntelemisen pakkoa.

Möläytysten matematiikkaa

 

Olen jo pitkään halunnut päästä tekemään erään laskelman. On selvää, että kun ihminen puhuu paljon, hän ennen pitkää möläyttää jotain typerää. Kuinka selvää?

Toivoin löytäneeni hyvän laskennallisen esimerkin Kokoomuksen nuorten varapuheenjohtajan Saul Schubakin Facebook-lausunnoista lapsililistä (Yle 2.11.2012, Yle 3.11.2012)

“Lapsilisät pitäisi ehdottomasti poistaa. On järjenvastaista että tuelle heikomman aineksen lisäntymistä ja sitten ihmettelemme miksi täällä on huumeriippuvaisina syntyviä lapsia ja huostaanottoja alkoholistivanhemmilta.”

“Mä nimenomaan haluun eugeniikasta eroon ja terveen järjenkäytön takaisin lastenhankintaan. Lapsilisä on kenties yksi yhteiskuntamme haitallisimmista tuista.”

Lausunnot eivät kiinnosta, vaan matematiikka niiden takana. Onko tässä esimerkki, jossa yksi Facebook-heitto tuhoaa koko uran? Pieneksi pettymyksekseni Schubak on katunut sananvalintojaan, mutta ei itse mielipidettään (Yle 2.11.2012, US 3.11.2012). Näin ollen se ei täysin toimi esimerkkinä irrallisesta möläytyksestä.

Parempi esimerkki löytyy vuoden takaa kansanedustaja Mauri Pekkarisen ryntäistä (Yle Keski-Suomi 26.10.2011, HS 26.10.2011, Yle selkouutiset 26.10.2011).  “Pekkarinen puhui pari viikkoa sitten Laukaassa Kuntaliiton naisjohtajalle ryntäistä ja sermin taakse menemisestä.”  Asiasta jaksettiin jauhaa päiväkausia, mutta lopulta se ei johtanut sen kummempaan.

Nyt hieman laskentaa. Pekkarinen on ollut kansanedustaja vuodesta 1979 ja käytännössä täysipäiväinen poliitikko jo sitä ennen, lähes 40 vuotta. Poliitikko esiintyy työkseen; kesälomat ehkä saa jotenkuten pitää, mutta tuskin on pahasti yläkanttiin arvioida 330 esiintymispäivää vuodessa. Monina päivinä on useampi kuin yksi puhe. Arvioidaan 400 esiintymistä vuodessa.

Pekkarinen on siis uransa aikana esiintynyt hyvinkin 16,000 kertaa. Jos puheissa on niinkin vähän kuin 60 lausetta, hänen uraansa on mahtunut vähintään miljoona julkista lausetta. Rynnäsgate olisi teoriassa voinut tuhota Pekkarisen uran (ei ehkä kuitenkaan käytännössä — Suomi on viime kädessä täysjärkinen maa). Yksi lause miljoonasta siis.

Moniko meistä pystyy toistamaan jotain miljoona kertaa ilman, että jotain menee pieleen? Vertailukohtana: joka kerran kun lentokone nousee, on noin kahden suhde miljoonaan todennäköisyys että että se tulee tappavasti alas. Lentämisessä on riskit minimoitu ehkä paremmin kuin missään muussa inhimillisessä toiminnassa. Silti onnettomuuksia tapahtuu.

Kuin sattumalta, tässä on suora yhteys riskianalyysissä käytettyyn käsitteeseen micromort: yksi micromort tarkoittaa, että on yhden suhde miljoonan todennäköisyys kuolla johonkin tiettyyn toimintaan.

Näin arvioituna, kokeneella poliitikolla on noin yhden micromortin riski tuhota uransa joka kerta, kun hän avaa suunsa.

Wikipedia-sivun mukaan tämän on suunnilleen saman luokan riski kuin yhden tupakan polttaminen, yhden röntgen-kuvan ottaminen, tai kymmenen kilometrin lenkki moottoripyörällä. Laskuvarjohyppy tai riippuliitolento ovat suunnilleen kymmenen micromortin toimintaa. Nämä ovat aivan todellisia riskejä.

Ainakin minussa tämä herättää tiettyä empatiaa poliitikkoja kohtaan. Nykyään media ja Internet pitävät huolen siitä, että jokainen aivopieru tallentuu nauhalle, ja niistä jaksetaan jauhaa ikuisesti. Schubakin lausunto ei varsinaisesti ollut tällainen aivopieru, vaan huonosti muotoiltu todellinen mielipide, josta hän on ottamassa vastuuta.  Pekkarisen rynnäskohu sen sijaan oli täysin aiheeton.  Tekevälle sattuu (eikä tässä tapauksessa edes sattunut. Koko kohu oli täysin tyhjästä, jos suoraan sanon).

Jossain vaiheessa aion mitata itseäni, kunhan keksin hyvän metodologian. Kuinka suuri osa omista sanomisistani olisi uraa tuhoavia möläytyksiä, jos olisin politiikassa? En ole vielä ehtinyt aloittaa analyysiä, mutta uskon että tuhansissa micromorteissa liikutaan.

 

 

“Koska sananvapaus”

“Haluanko todella, että rasistit oppivat levittämään (minulle vastenmielisiä) ajatuksiaan nykyistä tehokkaammin ja liukkaammin? Itse asiassa kyllä.” 

[English version: here]

Sananvapautta paljon pohtivana luin artikkelin, joka jää kummittelemaan mieleen (Zeynep Tufekci, Technosociology 14.10.2012). Artikkelista voi ammentaa moneen kirjoitukseen. Viittaan tässä vain yhteen osaan.

Tiivistän: Reddit on USA:ssa huippusuosittu sosiaalinen palvelu, Suomessa vähemmän tunnettu. Redditissä on aliryhmiä ja forumeita (subreddit). Redditin ydinarvo on absoluuttinen sananvapaus. Tämä on johtanut mm jailbait- ja creepshot-tyyppisiin foorumeihin, joiden alkukielinen kuvaus on ylittämätön:

“Children focused “jailbait” forums typically include photos of minors on a beach in splashing around in bathing suits, a youngster practicing gymnastics, students in school with the picture taken from a low-angle, from-the-behind etc. and are peppered with comments about genitals, looks and rape. The more adult-oriented “creepshot” forum typically include non-consensual “upskirt” photos of women’s crotches, breasts, as well private photographs that were shared with boyfriends, exes, being circulated for commentary and leering.”

USA:saa tämä on täysin laillista. Periaatteessa Tufekci käyttää tässä huonoa väittelytekniikkaa, eli  “think of the children”-argumenttia. “Lasten etu” vaatii ilman muuta että jailbait-foorumi on heti suljettava, ja jokainen joka on eri mieltä on pedofiili.

Käytännössä Tufekcin väite on paljon hienovaraisempi. Hän ei vaadi jailbaitin sulkemista, vaan kysyy, miksi juuri Redditin on pakko sitä ylläpitää. Reddit on kaupallinen ja suosittu yritys, eikä sen ole pakko hyväksyä jailbait-foorumia vaikka laki sen sallii.   Reddit on kuitenkin itse päättänyt tehdä jailbaitista kynnyskysymyksen. Miksi jailbaitia ei voi poistaa?  “Koska sananvapaus” (“But it’s free speech”). Miksi pitää sallia pervoille helppo käyttöliittymä laajaan kuvamateriaaliin?  “Koska sananvapaus”.

Tufekcin näkemys on maanläheinen, jopa julma. “Koska sananvapaus” -periaate toimii ennen pitkää itseään vastaan.  Sananvapaus ei ole mikään jumalallinen totuus, vaan yhteisön jäsenilleen antama oikeus. Kuten kaikki oikeudet, sitä voidaan rajoittaa tai poistaa kokonaan.  Sen saaminen on pystyttävä perustelemaan, ja sen puolesta on taisteltava. Mutta taistelussa on oltava taitava. Jos strategiana on nurkkaan ahdistettuna inttää “koska sananvapaus”, ennen pitkää yhteisö  lakkaa kuuntelemasta ja alkaa toimia.

Suomessa yhteisö on toiminut jo, ennen muuta reagoimalla “vihapuheeseen”. Kuuluisin esimerkki on Jussin Halla-Ahon tuomio “uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan” (Yle 8.6.2012).  Halla-Aho itse pitää päätöstä vääränä (HS 12.6.2012), enkä itsekään ole täysin vakuuttunut onko se hyvä ennakkotapaus.  Mutta joka tapauksessa Suomen yleensä pehmeähkö valtiomahti on näyttänyt, että halutessaan se osaa käyttää teräshansikkaita.

Suomen sananvapaus on millä tahansa mittarilla maailman huippuluokkaa, mutta on täälläkin ehdottoman kiellettyjä alueita. Pedofiliasta saa olla vain yhtä mieltä: kaikki sensuuri on sallittava, jotta se vain saadaan kitkettyä pois. Pikkuhiljaa myös maahanmuutosta ja ennen kaikkea islamista on tulossa samanlainen aihe: kaikki puhe on vihapuhetta.

Itse olen  sitä mieltä, että jos ei pidä somaleista tai islamista, se pitää voida sanoa ääneen, myös julkisesti, jopa kunnallisvaaliehdokkaan, tai kansanedustajan, tai jopa valiokunnan puheenjohtajan. Mutta ei ole erityistä syytä, miksi se pitäisi saada sanoa karkeimmalla ja loukkaavimmalla mahdollisella tavalla. Tästä on nyt oikeuden päätöskin. Sen realismin kanssa on elettävä.

Haluaisinkin itselleni selventää, mikä täsmälleen on se sananvapaus, josta halutaan pitää kiinni.  Onko se ehdoton ja joustamaton oikeus sanoa mitä tahansa kenelle tahansa missä tahansa? Olisi yksinkertaista, jos näin olisi. Käytännössä se on jotain hienovaraisempaa.

Räjähdysalttiistakin asioista on voitava puhua. Mutta pitää tiedostaa, milloin liikkuu räjähdysalueella, ja liikkua sen mukaisesti.  Mitä provokatiivisemmin haluaa puhua, sitä taitavammin on pystyttävä puhumaan.

Sananvapauden ja islam-kritiikin kannalta onkin olennaista, mihin suuntaan erityisesti Halla-Ahon kommunikointi tästä etenee.
1) Jatkaako hän äkkiväärällä linjallaan, jolloin voi hyvinkin tapahtua niinkuin hän itse pelkää (Yle 20.9.2011): kaikki (ainakin häneltä tuleva) kritiikki tulkitaan vihapuheeksi ja vaiennetaan?
2) Katsooko hän olennaisemmaksi  saada maahanmuutto- ja islamkritiikillään jotain aikaankin, vaikka sitten joutuisi hiukan miettimään sanojaan?

Ykköslinja olisi pidemmän päälle järkyttävä myös meille, jotka emme Halla-Ahosta henkilönä pidä. Jos maahanmuutto- tai islam-kritiikki kielletään kokonaan, siitä ei seuraa hyvää. Yhteisötasolla kaikkea pitää voida kyseenalaistaa ja kritisoida, rakentavasti.  Täytyy saada kysyä, onko nettisensuuri väärä keino kitkeä pedofiliaa; tai syyllistyvätkö somalit muuta väestöä yleisemmin raiskauksiin, ja jos, niin mitä asialle pitäisi tehdä; tai onko islam uhka demokratialle. Ei näitä kysymyksiä kuitenkaan ole pakko saada kysyä törkeimmällä mahdollisella tavalla.

Kakkoslinja on omalla tavallaan hankala sekin.  Haluanko todella, että rasistit oppivat levittämään (minulle vastenmielisiä) ajatuksiaan nykyistä tehokkaammin ja liukkaammin? Itse asiassa kyllä. Jos levittäminen on nykyisenkaltaista, joudun itse pelkäämään joka kerran kun käytän muutamaa kiellettyä sanaa (pedofilia, islam, somalit).

Huomaan jo nytkin pelkääväni, kun ylipäätään näen nuo kolme sanaa yhdessä. Pelkäisinkö yhtä paljon, elleivät muutamat olisi tietoisesti ja aktiivisesti viljelleet niitä loukatakseen? En usko.

Olen Tufekcin linjoilla. Äärimmäisen törkeä, tahallisesti loukkaava puhe tuottaa kaikille harmia.  Viime kädessä yhteisö/valtio päättää suvereenisti miten paljon räksytystä se sallii. Jos mennään kroonisesti ja tahallisesti tämän rajan yli, vähenee sananvapaus ennen pitkää kaikilta.

 

Translate »